Maailman Kuvalehti 8.12.2025 | Teksti: Kukka Ranta | Kuvat: Eeva Arvela, Helmi DeMaxi, Baltic Circle
Suomen itsenäisyyspäivän juhlaviikolla tuli päätökseen pitkä prosessi, kun saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovutti lähes 700-sivuisen loppuraporttinsa valtioneuvostolle, saamelaiskäräjille ja kolttien kyläkokoukselle.
Saamelaisten kokema syrjintä ja rasismi on musertavaa luettavaa. Kyse ei ole vain menneisyydestä vaan meidän ajastamme. Uhriposition sijaan raporttia tulisi lukea kertomuksena kolonialistisesta Suomesta – siitä, miten yhteiskuntamme syrjivät rakenteet näkyvät käytännössä.
Raportin keskeinen viesti on, että Suomessa vallitsee rakenteellinen tietovaje. Nykyäänkin harva kuulee peruskoulunsa taipaleella saamelaisista. Se vähä, mitä oppikirjat esittävät saamelaisista, perustuu vanhakantaisiin, jopa rasistisiin stereotypioihin. Mediassa saamelaisia leimataan, ollaan puolueellisia ja korostetaan riitaisuuksia. Suomalainen hallinto ja virkakoneisto tekevät päätöksiä ilman saamelaisten osallisuutta tai saamelaiskulttuurin tuntemusta. Tuomarit julistavat tuomioita tuntematta saamelaista yhteiskuntaa. Lainsäädäntö on puutteellinen.
Totuus on nyt selvitetty. Seuraavaksi on aika rakentaa sovintoa.
Saamelaiset ovat joutuneet sopeutumaan erilaisiin muutoksiin ja yhteisöjensä ulkopuolisesta yhteiskunnasta nouseviin paineisiin. Saamelainen elintila kaventuu edelleen jatkuvasti uusien maankäyttöpaineiden edessä, oli kyseessä sitten turismi, metsätalous, koneellinen kullankaivuu, kaivokset, tuulivoima tai vaikkapa puolustusvoimien lisääntynyt toiminta saamelaisten kotiseutualueella.
Totuus on nyt selvitetty. Seuraavaksi on aika rakentaa sovintoa. Se onnistuu vain konkreettisin teoin, joista Suomen valtio ja suomalaiset kantavat vastuun.
Suomessa komission valmistelutyön yhteydessä nousi esiin syvä epäluottamus Suomen valtiota ja viranomaisia kohtaan. Sen voittamiseksi täytyy olla takuita eteenpäin siirtymisestä. Kaiken lähtökohtana on vapaa, tietoon perustuva ennakkosuostumus, jota valtio on rikkonut systemaattisesti vuosikausia ja nyt heti saamelaisten totuus- ja sovintokomission loppuraportin valmistumisen kynnyksellä.
Valtioneuvosto nimitti parlamentaarisen seurantaryhmän arvioimaan komission suositusten toimeenpanoa. Saamelaiskäräjien kanssa asiasta ei neuvoteltu, eikä saamelaiskäräjille tai kolttien kyläkokoukselle annettu edustusta ryhmään, vaikka komissio oli pitänyt itsestään selvänä, että valtio lähtee edistämään saamelaisten oikeuksia nimenomaan yhdessä saamelaisten kanssa.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) totesi loppuraportin tiedotustilaisuudessa, että valtioneuvosto ottaa loppuraportin erittäin vakavasti.
Epäluottamusta kylvää erityisesti parlamentaarisen työryhmän kokoonpano.
”Me tulemme tutustumaan siinä oleviin ehdotuksiin ja esityksiin ja tulemme niitä viemään eteenpäin, mutta tämä tarvitsee laajan poliittisen tuen.”
Tämä ehdollistettu lupaus ei vakuuta syvän ylisukupolvisen epäluottamuksen vallitessa.
Epäluottamusta kylvää erityisesti parlamentaarisen työryhmän kokoonpano. Varapuheenjohtajina toimivat Sara Seppänen (ps.) ja Johanna Ojala-Niemelä (sd.), jotka olivat keskeisimpiä saamelaiskäräjälain uudistusta vastustaneita kansanedustajia.
Työryhmän jäsenistä myös kansanedustaja Juha Mäenpää (ps.), Olga Oina-Panuma (kesk.) ja Mika Riipi (kesk.) äänestivät saamelaiskäräjälakiesitystä vastaan. Mäenpää perusteli kantaansa muun muassa kutsumalla saamelaiskäräjien nykyjohtajia ala-arvoisesti ja disinformaatiota levittäen ”mamu-saamelaisiksi”. En voi olla miettimättä, mikä mahtaakaan olla vastustajien motiivi toimia nyt seurantaryhmässä.
Monille saamelaisille median ja suomalaisten hiljaisuus on ollut valtava pettymys. Vähäiset uutiset historiallisesta selvityksestä ovat keskittyneet lähinnä anteeksipyytämisen ympärille. Senkin valmistelu on nyt parlamentaarisen työryhmän tehtävänä, eikä se herätä luottamusta, päinvastoin. Alusta alkaen saamelaiset ovat tuoneet esiin, että anteeksipyyntö ilman konkreettista sisältöä ei merkitse mitään. Lisäksi saamelaiset toivoivat esiselvityksen yhteydessä, ettei kukaan enää kyseenalaistaisi heidän kertomaansa.
Monet saamelaiset ovat kertoneet traumatisoivista kokemuksistaan, joista ei ole puhuttu koskaan aiemmin. Puhumattomuus on ollut yksi keino suojata itseään ja perhettään. Jos traumatisoivista tapahtumista kertovan kokemukset kielletään tai kertojan kokemuksia ja tunteita vähätellään, voi se tuhota luottamuksen ja pahentaa kollektiivisia traumoja. Kyse on erittäin vakavista asioista.
Perussuomalaisten ryhmäjohtajan Jani Mäkelän kommentti Helsingin Sanomissa oli väkivaltainen. Hän ei halua pyytää anteeksi, koska hän ei näe asiaa hirveän merkityksellisenä ja arvelee näkemyksensä olevan puolueessa ”kohtalaisen hyvin jaettu”. Mäenpää väänsi puukkoa haavassa ja totesi samassa artikkelissa, että hänen mielestään saamelaiset ovat ”itse suomalaistuneet” ja kielsi saamelaisten olemassaolon.
Hallituskumppaneiden tulisi tietää, ettei kyse ole vain menneisyyden vääryyksistä, vaan nykypäivän yhteiskunnan jatkuvista käytännöistä, kuten saamelaisia mitätöivistä, väheksyvistä, sivuuttavista ja heidän oikeuksiaan polkevista räikeistä syrjinnän ja rasismin muodoista. Juuri sellaista edustavat myös perussuomalaisten edustajien kommentit.
Hallituskumppaneiden tulisi tietää, ettei kyse ole vain menneisyyden vääryyksistä, vaan nykypäivän yhteiskunnan jatkuvista käytännöistä.
Suomella ja suomalaisilla on nyt näytön paikka osoittaa, ettemme ole kolonialistinen valtio. Anteeksipyynnölle tulee olla oikea hetki ja selkeä toimintasuunnitelma. Keskiössä on saamelaisten oikeus päättää itse omista asioistaan. Sovinto syntyy vain teoilla, ja epäluottamus hälvenee vasta, kun toimista on vahvaa näyttöä.
Muutos lähtee meistä suomalaisista. Enää kukaan ei voi vedota siihen, ettei tietoa ole. Vastuu kuuluu meille kaikille.
Kirjoittaja on tietokirjailija ja väitöskirjatutkija Lapin yliopistossa.
KUKKA RANTA 