Niinistö, älä unohda ihmisoikeuksia!

Voima 16.4.013 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Presidentti Sauli Niinistö vierailee parhaillaan Kazakstanissa itsevaltiaan presidentti Nursultan Nazarbajevin luona. Samaan aikaan kiinalaisten osuus Kazakstanin öljyalalla kasvaa kohisten – jos EU:n asema kauppakumppanina heikkenee, menetetään kortti, jolla voitaisiin vaatia ihmisoikeuksien parantamista maassa.

Keskellä öljykenttien aavikkoa lähellä Zhanaozenin kaupunkia lepää muslimien hautakaupunki, jonne haudattiin lokakuussa 2012 poliisikidutusten murhattu 21-vuotias avaintodistaja.

Kazakstan on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut maailman kolmanneksi nopeimmin kasvava talous heti Kiinan ja Qatarin jälkeen – ennen kaikkea laajojen öljykenttiensä ansiosta. Taloutta haluttaisiin nyt monipuolistaa, mutta talouskasvua varjostaa lähestyvä vallanjako.

Maata itsevaltaisesti johtava 72-vuotias presidentti Nursultan Nazarbajev sairastaa syöpää ja on haalinut valtavat miljardien eurojen omaisuudet lähipiirilleen. Ikääntymisen myötä ihmisoikeustilanne kiristyy äärimmilleen, kun maalla ei ole kokemusta demokraattisesta ja laillisesta vallanjaosta.

Viktor Bozhenkon pikkuveli Alexandr todisti oikeudessa poliisien kidutuksista Zhanaozenin joukkosurman jälkeisinä kuukausina. Alexandr oli kuullut käskyn tulleen suoraan presidentiltä. Viisi kuukautta myöhemmin hänet murhattiin.

Aivan viime kuukausina Kazakstanin turvallisuuskomitea on uhkaillut riippumattoman median toimittajia ja heidän perheen jäseniään. Puhelimen päässä uhkailija usein sanoo vahingoittavansa toimittajien lapsia, kertoo ääriajattelusta syytetyn Respublika-lehden päätoimittaja Irina Petrushova.

Lehti suljettiin monien muiden medioiden lailla marraskuussa 2012: Kazakstanissa ei käytännössä ole itsenäistä mediaa lainkaan. Itsenäinen media on puutunut erityisesti presidentin valta-asemaan, korruptioon ja öljyalueella sattuneeseen joukkosurmaan.

Oxana Makushinan varapäätoimittama Respublika-lehti leimattiin marraskuussa 2012 syylliseksi ääriajatteluun, joulukuussa poliisi sulki toimituksen, takavarikoi laitteet ja uhkaili toimittajia vankeudella. Respublika on yksi keskeisimpiä opposition äänitorvia, ja se on raportoinut tarkasti Zhanaozenin tilannetta. Monien toimittajien kimppuun on käyty kadulla, ja lehti on vaihtanut nimeään useasti vainon vuoksi. Kun lehti aloitti toimintansa vuonna 2002, löytyi toimituksen ovelta koira ilman päätä, kylkeen puukotetulla ruuvimeisselillä roikkui viesti: ”seuraava kerta ei jää tähän”.

Joulukuussa 2011 Kaspianmeren rannalla yhdellä tärkeimmällä öljytuotantoalueella Zhanaozenissa ammuttiin satoja siviilejä, tavoitteena oli nujertaa kuukausien mittainen öljytuotantoa hidastanut lakko. Virallisten tietojen mukaan 17 kuoli, mutta kaupunkilaisten kertomana kukaan ei tiedä piiloteltujen ruumiiden todellista määrää, luku lähentelee sataa.

Joukkosurman jälkeen satoja pidätettiin ja kidutettiin valheellisten todistusten saamiseksi. Maan oppositiopuolueet ja itsenäinen media on käytännössä alettu olemattomiin. Ihmisoikeusaktivisteista useat pakenivat henkensä kaupalla maasta.

Maan suurimman rekisteröimättömän ja myös ääriajattelusta vainotun Alga!-oppositiopuolueen johtaja Vladimir Kozlov viruu 7,5 vuoden vankeustuomiotaan Kazakstanin Siperiassa. Työleirillä päivät alkavat kello kuusi aamulla ja raatamista kestää aina ilta kahdeksaan saakka. Kozlov on menettänyt yli kymmenen kiloa painostaan, eikä saa tarvittavaa lääkärinhoitoa.

Kozlovin vaimo Aliya Turusbekova kiertää Euroopassa puhumassa maansa ja miehensä tilanteesta, maaliskuisen Suomen vierailun aikoihin Turusbekovaa uhattiin vankeudella, sekä pian myöhemmin myös kohtalokkaalla onnettomuudella.


Mikhail Sizov on toiminut Kazakstanin suurimman oppositiopuolue Algan varajohtajana sen jälkeen, kun johtaja Vladimir Kozlov joutui vankeuteen. Kozlov pidätettiin tammikuussa 2012 palattuaan Euroopan parlamentin ulkosuhdehallinnon tapaamisesta, jossa hän tiedotti maansa tilanteensa heti joukkosurman jälkeen. Lokakuussa hänet tuomittiin 7,5 vuoden vankeuteen syyllisenä Zhanaozenin levottomuuksien lietsontaan ja yritykseen kaataa hallitus. Kozlov on menettänyt 15 kiloa painostaan Kazakstanin Siperian ankaralla työvankileirillä. Nyt Mikhail Sizov pelkää perheensä turvallisuuden puolesta.

EU ja Suomi neuvottelevat parhaillaan Kazakstanin kanssa kauppasopimuksista. Euroopan parlamentti äänesti marraskuussa Liisa Jaakonsaaren valmistelemassa päätöslauselmassa, että kauppaneuvottelut tulisi keskeyttää jos Kazakstanin ihmisoikeustilanne vielä heikkenee. Kazakstan on äänestyksen jälkeen keskittynyt ennen kaikkea kahdenvälisiin tapaamisiin Euroopan maiden kanssa pohjustaakseen haluamiansa kauppakumppaneitaan. Tänä vuonna Suomessa on vieraillut kolme Kazakstanin ministeriä.

Kazakstanin ulkoministeri Erlan Idrissov selitteli maaliskuussa joukkosurman tapahtumia medialle ja syyllisti tapahtuneista huligaaneja, jotka olivat todellisuudessa joukkosurman pelkkiä pelinappuloita.

Lukuisat zhanaozenilaiset kertoivat, kuinka pikkukaupunkiin tuotiin junalasteittain työläistakkeihin pukeutuneita ulkopaikkakuntalaisia, jotka sekä kansainvälisissä että putkeen suomalaisissa uutisissa kopioitiin Kazakstanin valtionmedian kautta lakkolaisiksi ja mellakan aiheuttajiksi, jotka poliisi sitten ”oikeutetusti” pisti aisoihin. Tuhannet lakkolaiset olivat kuitenkin kuukausien ajan eläneet ankaran kurin alaisena – tavoitteenaan paremmat työoikeudet.


Telia-Sonera omistaa 61,9 prosenttia Kazakstanin suurimmasta teleoperaattorista Kcellista, ennen joulukuun kauppaa omistussuhde oli 86,9 prosenttia. Zhanaozenin joukkosurman aikaan kaupungin puhelinverkot suljettiin poikkeustilaan vedoten. Silloin myös TeliaSoneran verkot sulkeutuivat.

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb vieraili Kazakstanissa yhden kaikkien aikojen suurimman yritysvaltuuskunnan kanssa lokakuussa 2012. Samoihin aikoihin maassa murhattiin 21-vuotias avaintodistaja Alexandr Bozhenko, joka oli todistanut oikeudessa Zhanaozenin poliisien toimeenpanemista kidutuksista heti massamurhan jälkeen, käsky väkivaltaan oli nuoren avaintodistajan mukaan tullut suoraan presidentiltä.

Presidentti Sauli Niinistö on parhaillaan kolmipäiväisellä vierailullaan Kazakstanissa, mukana on puoliso Jenni Haukio, yritysjohtajien valtuuskunta, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok), sekä myös Keski-Aasian oikeusvaltiohankkeen jäsen, korkeimman hallinto-oikeuden entinen presidentti Pekka Hallberg.

Keskiviikkona 17. huhtikuuta Niinistö tapaa presidentti Nursultan Nazarbajevin, jolloin keskustellaan Suomen ja Kazakstanin kahdenvälisistä suhteista sekä EU:n ja Kazakstanin suhteista.
Kiinalaisten asemat Keski-Aasian öljyalalla vahvistuvat kovaa vauhtia. Toisin kuin Kiina, Euroopan parlamentti on vaatinut ihmisoikeustilanteen parantamista. Ilman kauppaa ei ole ihmisoikeuskorttia, mutta jos kauppaneuvotteluissa ei vaadita riittävää oikeusvaltiokehitystä, Suomi ja EU sinetöivät hirmuhallinnon verityöt.
 
Zhanaozenin naapurikylässä Shepthessä poliisi avasi tulen siviilejä vastaan juna-asemalla. Zhanibek Tolegenov, 55, pitelee poliisien luoteihin kuolleen poikansa Torebek Tolegenov, 30, kuvaa. Torebek Tolegenov oli palomies, joka yritti rauhoittaa täysvarusteisia mellakkapoliiseja siviilien edessä. Tulitus jatkui pitkälle yöhön. Sairaalaan poikansa luokse autollaan kiitäneen isän auto sai myös lommoja luodeista. Myöhemmin poika kuoli vammoihinsa.
 
Kukka Ranta on kirjoittanut aiheesta aiemmin Voimaan 2/2013 artikkelin Öljyn valtakunta. Yhdessä Oksana Tselysevan kanssa Ranta on kirjoittanut Suomen Kuvalehteen 10/2013 artikkelin Kansa kuriin.

In Russian:

Öljyn valtakunta

Vuonna 2011 Suomi osti Kazakstanista lähes 270 miljoonalla eurolla öljyä. Saman vuoden joulukuussa Zhanozenin öljykaupungissa poliisi avasi tulen kohti lakkoilevia öljytyöläisiä. Kukka Ranta vieraili verilöylyn tapahtumapaikoilla viime syksynä. Mustalasiset miehet seurasivat mukana.

Voima 2/2013Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

 

Imaamin laulu täyttää tyhjän autiomaan. Istun hiekalla viikkoa aiemmin haudatun 21-vuotiaan Alexandr Bozhenkon tuoreen hautakummun edessä, keskelle aavikkoa rakennetun hautausmaan laidalla.

Nuorimies murhattiin lokakuussa 2012. Hän oli Kazakstanin öljyalueella vuosi aiemmin tapahtuneiden poliisin tekemien kidutusten avaintodistaja.

Kesken rauhallisen hautarukouksen hautojen takaa kurvaa tumma auto. Se pysähtyy suoraan eteemme. Huomaan käsieni tärinän ja otan viimeisen kuvan ennen kuin mustalasiset miehet kiirehtivät luoksemme. Pelkään heidän takavarikoivan kamerani.

Olen työparini, toimittaja Oksana Tšelyševan kanssa Open Dialog Foundation -ihmisoikeusjärjestön kutsumana Kazakstanissa. Tapaamme viikon aikana oppositioliikkeen jäseniä, riippumattoman median tekijöitä ja öljytuotantoalueen asukkaita.

Seurueeseemme kuuluvat oppaanamme toimiva paikallinen toimittaja Zarina sekä latvialainen valokuvaaja Maris Morkans. Lisäksi mukanamme on Alexandr Bozhenkon ystävä Marat sekä taksikuskimme Nurasyl.

Venäjän, Kiinan, Kirgisian ja Uzbekistanin naapurissa sijaitsevan 17,5 miljoonan asukkaan Kazakstanin arvioidaan pian nousevan maailman kymmenen suurimman öljyntuottajan joukkoon. Autoritaarinen presidentti Nursultan Nazarbajev on hallinnut maata vuodesta 1991 lähtien.

EU on Kazakstanin tärkein kauppakumppani. Öljyviennistä 40 prosenttia suuntautuu EU:hun ja kaupan odotetaan kasvavan kiihtyvästi lähivuosina. Vuonna 2011 Suomi osti Kazakstanista lähes 270 miljoonalla eurolla öljyä: enimmäkseen jalostettuja öljytuotteita autoilijoiden tarpeisiin. Öljytuotteita maahantuovat muun muassa Teboil ja Neste Oil.

Keväällä 2011 Zhanaozenin kaupungin öljytyöläiset menivät lakkoon vaatiakseen parempia työoloja. Yhteensä 15 000 ihmistä osallistui työnseisaukseen kolmella eri tehtaalla.

Kuukausi toisensa jälkeen lakkolaisia erotettiin, heitä edustaneita asianajajia pidätettiin ja tuomittiin vankeuteen. Lakkojohtajien koteja poltettiin. Myös perheenjäseniä uhkailtiin. Ihmisiä pahoinpideltiin ja murhattiin, Human Rights Watch raportoi.

Silti lakkolaiset pysyivät asemissaan. Kun lakko alkoi tuntuvasti vaikuttaa öljytuotantoon, otteet kovenivat.
Joulukuun 16. päivänä 2011 poliisi avasi tulen kohti väkijoukkoa. Kaupunkiin tuotiin junalasteittain poliiseja ympäri Kazakstania sekä lavasteeksi ”huligaaneja” muilta paikkakunnilta.

Kaupungissa kuoli virallisten tietojen mukaan 17 ihmistä, mutta kaupunkilaisten mukaan kuolleiden määrä on lähemmäs sata. Ruumiita piiloteltiin muihin kaupunkeihin.

Kyynelkaasun ja luotisateen täyttämässä öljykaupungissa kuka tahansa ulos uskaltautunut saattoi joutua poliisiaseman kellariin kidutettavaksi. Ihmisiä yritettiin pakottaa allekirjoittamaan todistuksia, jotka tukivat poliisin versiota tapahtumista. Poliisit kiduttivat ja raiskasivat kiinniotettuja kuukausien ajan, kertovat Human Rights Watch ja Open Dialog Foundation. Tapaamamme paikalliset vahvistavat kertomukset.

Nyt mustalasiset miehet istuvat hautausmaalla vieressämme. Aurinkolasit kuoriutuvat pois. Pyrin välttämään katsekontakia.

Hautarukouksen päätyttyä miehet tulevat lähemmäs ja kättelevät tuijottaen syvälle sisuksiin. Tuntuu kuin kaikki kulkisi hidastettuna. Miehet jäävät kiertämään takanamme olevia tiilestä rakennettuja hautoja.

Suuntaamme rauhallisesti kohti autoamme. Musta auto kurvaa ohitsemme ja katoaa kulman taakse.

Ajamme läpi autiomaan öljynporaustornien, kohti Zhanaozenin kaupunkia. Käännymme kaupunkiin johtavalle pitkälle päätielle, ja samalla näemme tumman auton odottamassa meitä.

Mustalasinen mies seisoo tien reunassa. Hänen pistävä tuijotuksensa lävistää tuulilasin.

Sivupeili paljastaa, ettei meitä seurata.

Ajamme helpottuneena kaupungin pääkadulle johtavalle sivutielle. Pysähdymme hetkeksi tien sivuun hautaustoimiston eteen, jotta Marat voi tilata Alexsandrille muistokiven.

Hetkessä eteemme kurvaa auto ja sen perään poliisiauto, koko väylä tukkiutuu. Ulos työntyy iso mies univormussaan. Kuskimme tunnistaa hänet Zhanaozenin tieliikennepoliisin päälliköksi. Sama mies selitteli kazakstanilaiselle medialle tapahtumia joulukuun 2011 verilöylyn jälkeen.

Poliisipäällikön katse on julmin, jonka olen koskaan nähnyt.

Taksikuski tuuppaa salamannopeasti Maratin auton perälle suojaan. Taksin ympärille ilmestyy parikymmentä ihmistä.
Muutamat heistä ovat treenattuja musta-asuisia miehiä, jotka kiertävät ympäri taksia ja tuijottavat ikkunoista sisään.

Epäilemme heidän olevan osa salaista poliisia, kuten hautausmaan miehet.

Istumme hiljaa ja odotamme. Poliisipäällikkö pysyy kauempana ja puhuu jatkuvasti puhelimeen. Virka-asuinen poliisi avaa taksimme sivuoven ja kurkkaa sisään.

Kuluu tunti. Autojono takanamme kasvaa.

Suurin huoli on, että poliisi vie Maratin tai Zarinan mukanaan jonnekin poliisiasemalle painostettavaksi, tai että meiltä takavarikoidaan muistiinpanovälineet tai kamerat.

Yhtäkkiä poliisiauto peruuttaa, motti avautuu ja pääsemme jatkamaan matkaa.

Paikallisille riippumattomille toimittajille, oppositioliikkeen jäsenille ja ihmisoikeusaktivisteille seuraaminen ja uhkailu ovat arkipäivää. Pelkoa levitetään usein ahdistelemalla lähiomaisia. Jos kadulla humalainen mies hyökkää väkivaltaisesti toimittajan kimppuun, on kyseessä useimmiten maksettu tilaustyö.

Vainon kohteeksi ovat joutuneet erityisesti Zhanaozenin lakkoaallosta ja sen seurauksista raportoineet toimittajat ja aktivistit.

Ajamme takaisin aavikolle. Ilta alkaa hämärtää, ikkunassa vilisee äärimmäisyyksiin jatkuva öljyinfrastruktuuri.

Suuntaamme 150 kilometrin päähän 12 000 asukkaan Shetpen kaupunkiin, joka on joukkomurhan toinen, vaietumpi näyttämö.

Joulukuun 17. päivänä 2011 shetpeläiset alkoivat ihmetellä, etteivät heidän omaisensa saapuneet öljytuotantoalueelta kotiin. Kännykkäverkko oli suljettu.

Shepten läpi kulki mellakkapoliisien täyttämiä junia Zhanaozenin suuntaan. Yksi junista pysähtyi Shetpheen, ja poliisit astuivat ulos. Väkijoukko kerääntyi ihmettelemään asemalle. Yllättäen poliisit avasivat tulen heitä kohti.

Juuri ennen Shetpeen saapumista meitä odottaa keskellä aavikon autiota tietä poliisiauto. Pysähdymme. Kuski kaivaa auton paperit ja neuvottelee ulkona pitkään. Odotamme. Poliisi tulee luoksemme ja avaa oven, istumme hiljaa. Ovi sulkeutuu ja matka jatkuu.

Ihmiset ovat odottaneet meitä useita tunteja. Olemme ensimmäinen toimittajien ryhmä, jolle kaupunkilaiset uskaltavat puhua. Kuljemme rapistuneeseen rivitaloon. Hämärässä huoneessa istuu kymmenisen henkilöä, jotka kertovat väkivallasta. Pöydälle on levitetty lehtileikkeitä, raportteja ja valokuvia.

Shetpheläiset alkavat kertoa, kuinka luodit halkoivat kaupunkia myöhään yöhön saakka. Useat loukkaantuivat, toiset joutuivat sattumanvaraisesti kiinniotetuiksi ja poliisien kiduttamaksi, paikalliset kertovat edelleen hämmentyneinä.

Vieressämme istuu perheellinen mies, joka invalidisoitui poliisin luodeista. Surun vakavoittama isä pitää kädessään poliisien tulituksessa kuolleen 30-vuotiaan poikansa kuvaa ja poistuu, kun ei kestä enempää. Nuori nainen itkee pöydän päässä. Hänen veljensä tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen syytettynä mellakointiin osallistumisesta.

Ajamme kohti majapaikkaamme Aktaun kaupungissa pimeän autiomaan läpi.

Latvialaisen valokuvaajamme valtaa paniikki. Koen itse pakottavan tarpeen ottaa yhteyttä johonkin ja kertoa sijainnistamme, mutta autiomaassa ei ole kenttää.

Muistan Oksanan kertomuksen ystävästään Anna Politkovskajasta. Politkovskaja oli vuonna 2001 haastattelemassa siviilejä Khatunin kylässä Tšetšeniassa. Paluumatkalla sotilaat nappasivat toimittajan mukaansa ja hän katosi useiksi päiviksi.
Politkovskaja hakattiin ja kaikki aineisto takavarikoitiin. Pian jokainen hänen haastattelemansa ihminen oli tapettu.

Pian matkamme jälkeen, marraskuussa 2012 Kazakstanin syyttäjänlaitos julisti käytännössä maan koko itsenäisen median ja myös oppositiojärjestöt syylliseksi ääriajatteluun. Useimpien toimittajien oli pakko lopettaa työnteko. Jouluna salainen poliisi tunkeutui hallituksen korruptiosta kirjoittaneen Respublika-lehden toimistoon, takavarikoi työvälineitä ja sulki toimituksen.

Respublika on vaihtanut nimeään useita kertoja jatkuvan väkivallan uhan takia. Kun tuoreen lehden toimitus avattiin 2002, odotti työntekijöitä karmea yllätys: ovessa roikkui koira, jolta oli leikattu pää irti. Ruuvimeisselillä koiranraadon kylkeen oli jätetty viesti: ”Ensi kerta ei jää tähän”. Seuraavana yönä toimisto oli poltettu poroksi.

__________

Auttajan ABC

Autoritaarisissa maissa usein tiedon jakaminen tuo ainoan toivon muutoksen mahdollisuudesta.

Ne ihmiset, jotka jakavat kriittistä tietoa vallanpitäjistä, ihmisoikeusrikkomuksista ja opposition toiminnasta, elävät todellisessa vaarassa.

Siksi autoritaarisissa maissa työskentelevän toimittajan tai aktivistin tulee perehtyä siihen, miten ihmisiä haastatellaan turvallisesti ja miten mukana kulkeva aineisto suojataan. Kyse voi olla ihmisten hengestä.

Aihetta tutkineen tietokirjailija Hanna Nikkasen vinkit autoritaarisissa maissa työskenteleville:

  • Tee muistiinpanot kynällä paperille.
  • Keksi koodinimet haastateltaville.
  • Merkitse yhteystiedot eri paikkaan kuin vastaukset.
  • Haastateltaessa ja matkatessa salaiseen tapaamiseen irrota puhelimen akku salakuuntelun ja paikantamisen estämiseksi.
  • Salaa kovalevyjen tieto esim. TrueCrypt-ohjelmalla, pilvipalvelun tiedostot BoxCryptorilla tai USB-tikut PenProtectilla.
  • Avaa uusi, anonyymi ilmaissähköpostiosoite RiseUp- tai Hushmail-palvelussa tai suojaa sähköpostisi PGP-salauksella.
  • Kun selaimen osoitekentässä lukee HTTPS, ei vain HTTP, esim. sähköpostin ja sosiaalisen median käyttö on turvallisempaa.
  • Vältä yleisiä Internet-kahviloita jos voit, käytä omaa läppäriä julkisten koneiden sijaan.
  • Piilota suojatut kansiot viranomaisten katseelta, tulli saattaa pyytää salasanaa – suojatut kansiot on mahdollista piilottaa näkyvistä.
  • Opettele Internet-tietoturvan perusteet: fi.fiflossmanuals.net

Kirjoittaja on freekuvaaja ja tutkiva toimittaja, joka on keskittynyt rakenteellisen köyhyyden, syrjäytymisen ja ihmisoikeusrikkomusten tutkimiseen.

Jutussa esiintyvien kazakstanilaisten nimet on muutettu turvallisuussyistä.

Dokumenttielokuva ”Zhanaozhen – The Unknown Tragedy” eduskunnan Kansalaisinfossa tiistaina 12.3. kello 13. Paikalla mm. kazakstanilainen journalisti Igor Vinjavski sekä pidätetyn oppositiopoliitikon Vladimir Kozlovin vaimo Alija Turusbekova. Lisää tietoa tapahtumasta tästä.

Open Dialog Foundation odfoundation.eu

Voima 2/2013 Öljyn valtakunta

Kuvissa: Ghanan presidentinjuhlat hiertävät oppositiota

Kuvakertomus: Voima 14.01.2013 | Politiikka | Kuvat ja teksti: Kukka Ranta

Ghanassa järjestettiin joulukuussa afrikkalaisittain rauhalliset presidentinvaalit – vain muutama kuoli. Voittajaksi selviytyi 50,7 prosentin enemmistöllä sosiaalidemokraattisen National Democratic Congress -puolueen ehdokas John Mahama. Tammikuisena virkaanastujaispäivänä oppositiopuolue boikotoi juhlaseremoniaa, jossa turvallisuusjärjestelyt toimivat täydellä teholla.

Pienkalastajat voittivat Senegalissa

Senegalin uusi hallitus hääti ulkomaiset troolialukset aluevesiltään

 toukokuussa.

Vuosikymmenien ajan ulkomaiset troolarit ovat tyhjentäneet Senegalin rikkaita kalavaroja. Tammikuussa etelädakarilaisen kalastajarannan horisontissa lipui päivittäin ulkomaisia troolareita. Kuvat: Kukka Ranta.

Senegalin uusi hallitus perui toukokuun alussa kalastuslisenssit 29 ulkomaiselta troolialukselta. Viikkoa aiemmin myös naapurimaa Mauritania lakkautti ulkomaisten troolareiden kalastusoikeuksia aluevesillään.

Senegalin kalastusministeri Pape Dioufin tekemä päätös on vastaus kansan kasvaneeseen tyytymättömyyteen sekä liikakalastusta kohtaan että edellisen hallinnon korruptoituneeseen tapaan myydä lisenssejä ulkomaisille yhtiöille. Päätöksen toivotaan rauhoittelevan paikallisia kalastajia, jotka uhkasivat keväällä 2011 hallitusta suorilla toimilla.

Lue lisää Voimasta 29.5.2012.

Kalastus on julmaa kauppaa

Eurooppa on maailman suurin kalan markkina-alue ja entistä enemmän riippuvainen tuontikalasta. Euroopan omien kalakantojen huvetessa pyydyksiä viritetään kehitysmaiden vesille. Kukka Ranta seurasi laitonta kalakauppaa Länsi-Afrikan apajien ja maailmanmarkkinoiden solmukohdassa, Las Palmasin kalasatamassa Kanariansaarilla.

Länsi-Afrikan kala-apajien ympäröimistä Kanariansaarista on muodostunut keskeinen paikka kansainvälisessä kalakaupassa. Gran Canarian saari tarjoaa kansainvälisille kala-aluksille mahdollisuuden tankkaukseen ja huoltoon. Useat ympäristöjärjestöt ja Euroopan komissio epäilevät Las Palmasin satamaa yhdeksi maailman suurimmista laittoman kalakaupan keskuksista. Kalaa kulkee Länsi-Afrikan merialueilta kohti jatkuvasti kasvavia Euroopan ja Aasian markkinoita.

“Tuo venäläinen alus tappaa”, tokaisi aluksen vieressä seisova espanjalainen satamatyöntekijä Komorien lipun alla toimivasta jättitroolarista. Euroopan komission mukaan 63 prosenttia maailman kauppalaivoista on rekisteröity jonkin toisen valtion lipun alle. Toimenpiteellä kierretään oman maan korkeaa verotusta tai tiukempaa kalastus-, työ- ja ympäristölainsäädäntöä. Mukavuuslippulaivat eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksien velvoitteita.

Las Palmasin sataman laivat ovat lähinnä espanjalaisia tai aasialaisia, mutta perässä saattaa liehua Belizen, Panaman tai Liberian lippu. Ghanalainen kalastaja esittelee ylpeänä siskonsa kuvaa espanjalaisen kapteenin Bitufo-aluksen kannella. Laiva on rekisteröity Belizen mukavuuslipulla ja kalastaa Mauritaniassa. Environmental Justice Foundation (EJF) -järjestön mukaan laitonta kalakauppaa käydään erityisesti mukavuuslippulaivoilla.

Las Palmasin satamassa Belizen lipulla rekisteröity Bitufo-alus odottelee juuri Mauritaniaan lähtöä. Työläisiä palkataan suoraan Mauritaniasta, ja heitä hankitaan Bitufo-alukseen kymmenkunta. Palkka riippuu kalasaaliista. Bitufo-aluksen kapteeni Manuel ei suostu kertomaan tarkempaa palkkaa, vaan tyytyy naureskeluun. ”Espanjassa sopimusta kutsutaan contrato basuraksi.” Suomeksi kyse on roskasopimuksista. ”Jos tulee ongelmia, voin antaa potkut saman tien, ilman aikarajaa”, kapteeni kertoo ohjaushytissään hykerrellen.

Maailman kalakannat ovat romahtamaisillaan. YK:n arvion mukaan markettien hyllyt tyhjenevät vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta tapahdu. Euroopan vesien omista kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisen kalastustahdin. Kalakadosta huolimatta Eurooppa on pystynyt kasvattamaan kalan kulutusta tuomalla 60 prosenttia syödystä kalasta EUn ulkopuolisilta alueilta. Suurin osa EUn 20 kalastussopimuksesta on solmittu Länsi-Afrikassa, jonka merialueet kuuluvat maailman rikkaimpiin. WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua.

Mauritanialainen kalastaja Ousmane Sissokho asuu Las Palmasin satamaan hylätyssä ruosteisessa kalastusaluksessa. Viettäessään juhlapäivää, tai kun mieli on iloinen, Ousmane pukee ylleen perinteisen mauritanialaisen asun. Las Palmasin satamassa asuu kymmeniä paperittomia siirtolaisia. Useimmat ovat entisiä tai työttömiä kalastajia Länsi-Afrikasta. He puhuvat paljon perheistään ja haaveilevat lastensa tulevaisuudesta, vaikka ovat menettäneet omansa.

Kuvareportaasi julkaistu Voimassa 24.3.2011.

EU kalavarkaissa

Voima 3/2011 | Kukka Ranta

Laittoman kalakaupan & siirtolaisuuden jäljet johtavat Kanarian kautta sylttytehtaalle: meihin, Euroopan unioniin & eurooppalaisten ruokapöytiin.

On taas se aika vuodesta, kun skandinaavieläkeläiset ja lapsiperheet ovat täyttäneet Kanarian saarten lomakeskukset. Turistien lisäksi Euroopan lomaparatiisilla käy muukin liikenne.

Las Palmasin satama toimii rahtiliikenteen ohella myös kansainvälisen kalakaupan keskuksena. Useat ympäristöjärjestöt ja Euroopan komissio epäilevät Las Palmasin satamaa yhdeksi maailman suurimmaksi laittoman kalakaupan keskukseksi.

Kalaa kulkee Länsi-Afrikan rikkaalta kala-apajalta kohti jatkuvasti laajenevia Euroopan ja Aasian markkinoita.

Päivittäin Las Palmasin sotilaskentältä nousee lentokone, joka suuntaa Länsi-Afrikan alueelle tarkkailemaan mahdollisten venepakolaisten lähtöyrityksiä kohti Kanarian saaria ja Euroopan unionia toiveenaan varmempi tulevaisuus. Samaan aikaan kansainväliset alukset liikakalastavat maailman köyhimpien maiden luonnonvaroja.

Vuonna 2006 lähes 31 000 Länsi-Afrikan siirtolaista rantautui lomasaarten hiekkarannoille puisilla kalastuspaateilla. Edellisvuoteen verrattuna luku oli räjähtänyt hetkessä yli kuusinkertaiseksi. Mikä mahtoi saada aikaan nopean muutoksen?

Samaan aikaan Senegalin ja EU:n välinen, vuosikymmenien ikäinen kalastussopimus jätettiin uusimatta, kun maan kalakannat olivat romahtaneet.

Senegalista ja Mauritaniasta – maista joiden kanssa EU:lla on ollut pisimmät ja suurimmat kalastussopimukset – muodostui suurimmat siirtolaisten lähtöalueet kohti Euroopan unelmia.
Siirtolaisuus laitettiin kuitenkin hetkessä kuriin. Euroopan unionin ja Espanjan miljoonien eurojen ohjelmilla siirtolaisten määrä Kanarialle on romahtanut yli 90 prosenttia.

Vuonna 2010 Euroopan unionin lomaparatiisiin rantautui enää 204 siirtolaista. Miten tämä on mahdollista?

Las Palmasin vanhan kaupungin San Telmon keskuspuiston upeimman edustustalon ovella seisoo sotilas ojennuksessa. Rakennus on Espanjan puolisotilaallisen poliisiorganisaation Guardia Civilin keskus, josta valvotaan koko Länsi-Afrikan aluetta Sea Horse -ohjelmalla.

Kättä viedään otsalle ja kantapäät lyövät yhteen, kun majuri Daniel vie vierasta syvemmälle Guardia Civilin rakennukseen. Käytäviä koristavat valokuvat hengenvaarallisen venematkan rasittamista Länsi-Afrikan siirtolaisista.

Espanjan, Portugalin ja Länsi-Afrikan maiden välinen Sea Horse -ohjelma alkoi vuonna 2006. Kahdenväliset sopimukset allekirjoitettiin Marokon, Senegalin, Mauritanian ja Kap Verden välillä. Ohjelma kattaa poliisien väliset vierailut sopimusvaltioiden kesken, tiedon ja teknologian vaihtamista, välineiden lahjoituksia, koulutusta, valvonnan kehittämistä ja poliisikonferensseja.

”Tavoitteenamme on estää siirtolaisten lähtö ja traaginen merimatka, ja tämä onnistuu vain yhteistyöllä lähtömaiden kanssa”, majuri Daniel selostaa. Vuonna 2007 ohjelma laajeni, kun yhteyksien helpottamiseksi rakennettiin satelliittijärjestelmä. Puhelimitse ja internetin välityksellä vaihdetaan tietoa siirtolaisasioista ja tehdään päätöksiä ihmisliikkeiden hallinnasta.

Las Palmasin Guardia Civilin valvomohuoneen seinälle on heijastettu kaksi tietokoneen ruutua. Satelliittiohjelma tarkentaa Länsi-Afrikan alueelle, ruutuun hahmottuu valtavasti pieniä puisia kalastuspaatteja Senegalin rannikolla.

Juuri tuollaisilla kymmenet tuhannet lähtevät kohti Eurooppaa.

Kahden välisiä sopimuksia Länsi-Afrikan kanssa hallinnoivat Espanjan valtio ja Guardia Civil. Euroopan komissio rahoittaa ohjelmasta 80 prosenttia, mikä vuosina 2006–2009 tarkoitti 6 miljoonaa euroa. Loput 20 prosenttia budjetista maksaa Espanjan valtio Guardia Civilin kautta.

”Afrikan maat eivät maksa ohjelmasta mitään. Länsi-Afrikan maat hyötyvät siitä ja vastaanottavat koulutusta, teknologiaa ja viranomaisyhteistyötä”, Daniel tarkentaa.

Guardia Civilin yläkerran perähuoneessa seisoo marokkolaisia naisia univormuissa nauraen. Vieressä senegalilainen ja mauritanialainen poliisi tapittavat tietokoneruutuja. Reunimmaisena puhelimessa neuvottelee Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin edustaja, joka on vierailulla Puolan päävirastosta.

”Meillä on täällä poliiseja vaihdossa Sea Horsen sopimusvaltioista. Vastaavasti espanjalaisia poliiseja on runsaasti Länsi-Afrikassa, he ovat ikään kuin Sea Horse -ohjelman suurlähettiläitä”, Daniel hymähtää.

Satelliittiyhteydellä toimivilla tietokoneilla ja puhelimilla kerätään tietoa suoraan lähtömaista. Paikalliset poliisit vihjaavat Guardia Civilille mahdollisista rajaylityksistä. Venematkat yritetään estää ennen kuin ne ehtivät edes alkaa.

Guardia Civilin poliisit partioivat laivoineen pitkin Senegalin ja Mauritanian rannikkoa 365 päivää vuodessa. Kaksi alusta on jatkuvasti liikkeellä kummankin valtion edustalla. Paikan päällä Länsi-Afrikassa toimii yhteensä noin 100 Guardia Civilin poliisia.

Tämän lisäksi Frontexin maksama, Kanarian Guardia Civilin hallinnoima valvontalentokone tarkkailee päivittäin ilmasta käsin Mauritanian ja Senegalin rannikoiden mahdollisia siirtolaislähtöjä.

Tänä vuonna Sea Horse -ohjelma laajenee entisestään Malin, Nigerin, Guinean ja Burkina Fason alueelle.
Frontex on parhaillaan suunnittelemassa Kanarian saarten ja Länsi-Afrikan välisen alueen HERA-ohjelman uusimista. Ohjelma keskittyy erityisesti Marokkoon, Senegaliin ja Mauritaniaan. Frontexilla on tällä hetkellä käytössään kolme lentokonetta.

Vuonna 2006 myös Suomi lähetti rajavalvonnan tueksi yhden valvontalentokoneen.

Sea Horse -ohjelman ja Frontexin lisäksi Espanjalla on käytössä SIVE-tutkavalvontajärjestelmä. Korkean teknologian kameroilla näkee kilometrien päähän; siirtolaisveneet havaitaan hyvissä ajoin ennen saapumistaan rannikolle. SIVE-kameroita on asennettu pitkin Kanarian saarten, Marokon, Algerian ja Manner-Espanjan rannikkoa. Valvontaa aiotaan laajentaa niin pitkälle kuin siirtolaisten lähtöyritykset järjestelmältä vaativat.

Majuri Daniel kertoo, kuinka SIVE:n avulla ihmiset saadaan nopeammin kiinni ja näin vähennetään heidän merillä oloaan. Riski kuolla on sitä suurempi, mitä pidempään merimatka kestää. Vuonna 2010 Guardia Civil löysi 15 hukkunutta, vuonna 2009 yhteensä 39 ja 2008 uhreja löytyi 44.

Kuitenkin siirtolaiskontrollit ovat ajaneet ihmisiä entistä pidemmille reiteille. Siirtolaiskontrolleja pelätessään ihmiset ottavat yhä suurempia riskejä välttääkseen kiinnijäämisen ja karkotuksen.
Euroopan ratkaisu siirtolaisongelmaan on rajakontrollien tiukentaminen, säilöönottokeskusten rakentaminen, karkotukset ja siirtolaisten lähdön estäminen – maksoi mitä maksoi. Euroopan unioni ja Espanja ovat käyttäneet miljoonia euroja siirtolaisuuden tukkimiseen, mutta miksi siirtolaiset ylipäätänsä lähtevät?

Halutaanko asiasta kenties vaieta?

Minkälaisia kauppapoliittisia yhteyksiä Euroopalla on Länsi-Afrikassa?

Guardia Civilin mukaan vuoteen 2005 saakka suuri enemmistä venepakolaisista oli marokkolaisia ja Länsi-Saharan pakolaisia.

Vuonna 2006 tilanne muuttui, kun siirtolaisia alkoi saapua räjähdysmäisesti lähinnä Senegalista ja Mauritaniasta, kertoo siirtolaisten reittejä tutkiva Guardia Civilin poliisi.

Vuosien 2008 ja 2009 aikana siirtolaisia saapui Senegalista ja Norsunluurannikolta ja kaikkialta niiden välistä, mutta suurin osa oli kuitenkin mauritanialaisia.

Miksi pakolaisia tulee juuri Senegalista ja Mauritaniasta?

Länsi-Afrikka on maailman suurin laittoman kalakaupan alue. Harmaa kalakauppa kattaa 40 prosenttia alueen kokonaissaalista. Saharan etelänpuoleinen Afrikka menettää rahassa noin miljardi dollaria vuosittain, arvioi Oceana-järjestö.

Yksi keskeinen laitonta kalastusta kiihdyttävä tekijä ovat jatkuvasti laajenevat markkinat niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa – erityisesti Aasiassa. Useat ympäristöjärjestöt, kuten Greenpeace, WWF, Environmental Justice Foundation ja Oceana, syyttävät EU:ta ja kansainvälisiä aluksia kehitysmaiden kalakantojen ryöstämisestä.

Maailman kalakannat ovat romahtamaisillaan. YK:n arvion mukaan markettien hyllyt tyhjenevät vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta saada heti aikaan. FAO arvioi, että maailman kalakannoista 80 prosenttia on liikakalastettua. Kalat eivät ehdi lisääntymään, kun uudet tehopyydykset jo vievät mukanaan.

Euroopan vesien omista kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisen kalastustahdin. Eurooppalainen syö kalaa keskimäärin reilut 25 kiloa vuodessa. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomessa kulutetaan Euroopan maista kolmanneksi eniten kalaa vuodessa.

Eurooppa on pystynyt laajentamaan kalan kulutusta kalakadosta huolimatta tuomalla 60 prosenttia alueellaan syödystä kalasta EU:n ulkopuolisilta alueilta. Suurin osa EU:n 20 kalastussopimuksesta on solmittu Länsi-Afrikassa, joka on yksi maailman rikkaimpia merialueita. WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua.

Sekä eurooppalaiset että aasialaiset ovat kalastaneet Länsi-Afrikan alueen rikkailla vesillä kolonialismin alkuajoista saakka. Saharan etelänpuoleisista Afrikan maista Senegal solmi ensimmäisenä kalastussopimuksen Euroopan kanssa vuonna 1979, minkä jälkeen muut maat tulivat perästä.

Senegal sopi myös ensimmäisenä 1980-luvulla rakennesopeutusohjelman Maailmanpankin ja IMF:n kanssa velkaehtoineen. YK:n ympäristöohjelman mukaan rakennesopeutusohjelma painotti Senegalin kalataloutta; viennistä saaduilla tuloilla maksettiin velkoja ja niiden korkoja. Suurin osa kalaviennistä suuntautui Euroopan markkinoille.

Vuonna 2002 WWF julisti, että Länsi-Afrikan kalakannoista puolet on kadonnut. Pitkin 2000-lukua Länsi-Afrikan pienkalastajien painajainen paheni. Enää ei riittänyt muutaman tunnin tai päivän mittainen kalastusmatka, vaan rahaa oli säästettävä muutaman viikon ajaksi niin polttoainetta, ruokaa kuin kalansäilöntään tarvittavaa jäätä varten. Saaliista ei kuitenkaan ollut varmuutta ja monet menettivät tulojaan.

EU:n ja Senegalin välistä vuonna 2006 umpeutunutta kalastussopimusta ei enää uusittu, kun alueen kalakannat olivat romahtaneet. Samaan aikaan räjähti siirtolaisuus Länsi-Afrikasta kohti Kanarian saaria ja Euroopan unelmia, kun yli 31 000 siirtolaista pakkautui pieniin puisiin kalastusaluksiin henkensä uhalla. Nyt EU:n suurin, vuosittain 86 miljoonan euron arvoinen sopimus, on solmittu Mauritanian kanssa vuoteen 2012 saakka.

EU:n ja Länsi-Afrikan maiden välisiin kalastussopimuksiin ei vieläkään ole asetettu kalastuskiintiöitä; vain alusten määrää ja kalalajeja on määritelty.

Länsi-Afrikan kala-apajien ytimessä on Kanarian saarista muodostunut keskeinen tekijä. Gran Canarian saaren satama tarjoaa kansainvälisille kala-aluksille edellytykset tankkaukseen ja huoltoon.

Niin ympäristöjärjestöjen kuin Euroopan komission arvioiden mukaan Las Palmasin sataman kautta kulkee merkittävä osa Länsi-Afrikasta pyydetystä kalasta kohti eurooppalaisia kuluttajia ja kansainvälisiä markkinoita.

Kukaan ei pysty tarkasti sanomaan, kuinka suuri osa on harmaan kaupan tavaraa. Kalan alkuperää on vaikea tutkia. Kaikki tapahtuu kaukana merellä, maailman köyhimpien maiden rannikkovesillä, jossa ei valvontaan ole varaa.

Las Palmasin satama on avoin; kuka tahansa voi kulkea alueella, missä haluaa. Kukaan ei kysele tai kontrolloi. Sataman kalatarkastusosaston päällikkö Luis Ortín Trujillano ja sataman lehdistövastaava Manuel Vida ovat samaa mieltä laittoman kalan syytöksistä: ”Media liioittelee.”

”Satamassa toimitaan EU:n lakien mukaan. Kun on paperit ja luvat kunnossa, ei ole ongelmaa. Lähtökohtaisesti Las Palmasin satamassa ei ole laitonta kalaa”, miehet toistavat toisiaan tukien.

Satamassa kävelee vastaan afrikkalaisia siirtolaisia. Suurimmalla kalalaiturilla tervehtivät senegalilaiset, mauritanialaiset, marokkolaiset, perulaiset ja ghanalaiset kalamiehet. He työskentelevät espanjalaisille kapteeneille.

Viereisellä kalalaiturilla kohtaa japanilaisten, korealaisten, vietnamilaisten, kiinalaisten ja indonesialaisten kalastajien etäisiä katseita.

Alukset ovat suuria, useat hyvin ruosteisia, ja monet niistä tuhoavat rannikkoalueiden merenpohjaa troolatessaan saalista. Myyntiin kelpaamaton sivusaalis heitetään kuolleena takaisin mereen. Pahimmillaan mereen lentä useiden ympäristöjärjestöjen mukaan 80 prosenttia saaliista.

Tehokalastuksessa kuolee valtavasti kilpikonnia, lintuja ja muita uhanalaisia lajeja. Joka toinen minuutti verkkoihin kuolee delfiini, valas tai pyöriäinen. Senegalilaisten kalastajien mukaan roskakalaa saattaa kellua meren pinnalla tonneittain.

Las Palmasin sataman laivat ovat lähinnä espanjalaisia tai aasialaisia, mutta perässä saattaa liehua Belizen, Panaman tai Liberian lippu. Euroopan komission mukaan 63 prosenttia maailman kauppalaivoista on rekisteröity toisen valtion lipun alle. Mukavuuslipun hankinta on äärimmäisen helppoa, sen voi tehdä Internetissä muutamalla klikkauksella.

Toimenpiteellä kierretään oman maan korkeaa verotusta, sekä vältetään tiukkoja kalastus-, työ- ja ympäristölainsäädöksiä. Mukavuuslippulaivat (Flags of Convenience) eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksien velvoitteita.

Environmental Justice Foundation (EJF) -järjestön mukaan laitonta kalakauppaa käydään erityisesti mukavuuslippulaivoilla. Niillä vältetään kontrolleja ja tuomioita, kun alukset eivät ole EU:n lainsäädännön alla, tiedottaa Oceana-järjestö.

Kun kysyn Las Palmasin satamassa kelluvien mukavuuslippulaivojen sekaantumisesta laittomaan kalakauppaan, sataman yritysvastaava ja lehdistöpäällikkö Manuel Vidal vastaa välinpitämättömänä: ”Ei kiinnosta.”

Las Palmasin satamassa Belizen lipulla rekisteröity Bitufo-alus odottelee juuri Mauritaniaan lähtöä. Silmäänsä jatkuvasti vinkkaava kapteeni esittelee mielellään laivaansa. Alukseen kuuluu kolme espanjalaista työntekijää, jotka vastaavat tekniikasta ja ohjauksesta. Perulainen ja gambialainen kalastaja vastaavat kalastukseen liittyvistä asioista.

EU on säätänyt viime kalastussopimuksissaan, että maakohtaisesti tietty määrä kalastajia täytyy olla palkattu siitä maasta, jossa kalastetaan. Mauritaniassa määrä on 50 prosenttia.

Bitufo-alukseen palkataan Mauritanian sataman työnvälitystoimiston kautta kymmenisen henkeä kalankäsittelyä varten. Palkka riippuu kalansaaliista. Bitufo-aluksen kapteeni Manuel ei suostu kertomaan tarkempaa palkkaa vaan tyytyy naureskeluun.

”Espanjassa sopimusta kutsutaan contrato basuraksi”, suomeksi käännettynä roskasopimukseksi. ”Jos tulee ongelmia, voin antaa potkut samantien ilman aikarajaa”, kapteeni kertoo ohjaushytissään hykerrellen.

Belizeläinen Bitufo-alus kalastaa neljä kuukautta mustekalaa Mauritaniassa. Viikon välein kalasaaliit viedään myytäväksi Mauritanian satamaan espanjalaiselle Freiremar-yhtiölle, joka toimittaa pakastemustekalan Eurooppaan tai Aasiaan. Neljän kuukauden jälkeen alus palaa huoltoon Las Palmasiin.

Kalasatamassa notkuu siirtolaismiehiä työmääräyksiä odotellen. Osa heistä asuu satamaan jätetyissä merikelvottomissa ruosteisissa paateissa. Kun kysyn työoikeuksista, mauritanialaiset kalastajat tapittavat hämmentyneinä, vilkaisevat toisiaan ja repeävät nauruun.

”Ei afrikkalaisella merimiehellä ole työoikeuksia. Töitä paiskitaan jopa 24 tuntia vuorokaudessa, hyvä jos ehdimme nukkua. Jos valitat, saat potkut” merimiehet kertovat odotellessaan hanttihommien määräyksiä.

Mauritanialaiset ja senegalilaiset kalastajat kertovat kotimaistaan, kuinka yön pimeyden suojassa eurooppalaiset, venäläiset ja aasialaiset kalastusalukset lipuvat lähelle rannikkoa – sopimuksissa pienkalastajille suojatuille alueille – ja uhkaavat paikallisten ruokaturvaa tehopyydyksillään.

Greenpeacen mukaan yksi eurooppalainen alus kalastaa kuukaudessa sen, mitä 7 000 rannikkoalueiden pienkalastajaa vuodessa. Kalakadon Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa on arvioitu kasvavan yhdeksänkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä World Fish Center -järjestön mukaan.

Samaan aikaan kun Euroopassa ja Aasiassa kalankulutus kasvaa, vähenee kalan käyttö proteiinilähteenä Afrikan alueella. Elinkeinon menetys ei vaikuta vain yksittäiseen kalastajaan vaan kokonaisiin suku- ja kyläyhteisöihin.

Elinkeinon romahtaminen uhkaa ruokaturvaa, heikentää terveyttä ja rajoittaa pääsyä maksullisen koulutuksen ja terveydenhuollon piiriin, sekä kasvattaa köyhien ihmisten velkataakkaa.
On toki monenlaisia syitä siirtolaisuudelle, mutta tuskin on sattumaa, että kalakantojen romahdus Länsi-Afrikassa on suoraan suhteessa siirtolaisuuden kiihkeän kasvun.

”Kalat hupenivat meristä, mutta erityisen vaikea oli vuosi 2005, jolloin kalaa ei enää tullut. Seuraavana vuonna Senegalista lähti siirtolaislautta vuoden jokaisena päivänä”, kertoo elinkeinonsa menettänyt entinen kalastaja, Kanarian saarten siirtolaisvankiloiden kautta Barcelonan kaduille päätynyt senegalilainen kahden lapsen isä.

Guardia Civilin majuri Daniel hämmästyy, kun kysyn laittomasta kalakaupasta. ”Guardia Civil ei ole koskaan havainnut mitään ongelmia kalakaupan laittomuuksista partioidessaan Länsi-Afrikan alueella, eikä ole koskaan kuullut mitään siirtolaisuuden ja kalakaupan mahdollisista yhteyksistä.”

EU:n kalastussopimuksia Länsi-Afrikan valtioiden kanssa on kritisoitu cash for access -periaatteesta: köyhän maan korruptoitunut hallinto on riippuvainen yksipuolisesta kauppasopimuksesta ja sen tuomista miljoonista, huolimatta syvenevästä ekologisesta ja sosiaalisesta kriisistä.

Laiton kalastus

WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua. Laitonta kalastus on silloin, kun on kalastettu

  • ilman olemassa olevaa lupaa
  • määrättyjen kalastuskiintiöiden ulkopuolelta
  • kalansaaliista ei ole jätetty virallista saalisilmoitusta
  • pyyntimenetelmät eivät ole olleet sopimusten mukaisia

Hupenevat kalakannat

  • FAO arvioi, että maailman kalakannoista 80 prosenttia on liikakalastettua.
  • YK:n mukaan markettien hyllyt tyhjenevät kalasta vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta saada heti aikaan.
  • EU:n alueella kulutetusta kalasta 60 prosenttia tuodaan ulkomailta. WWF:n arvion mukaan puolet EU:n tuontikalasta on laittomasti kalastettua.
  • EU:n suurimmat ulkoalueiden kalastussopimukset on laadittu Länsi-Afrikan alueella.
  • Maailman suurin laittoman kalakaupan alue on Länsi-Afrikka.
Lähteet: WWF, Ocena, Greenpeace, Environmental Justice Foundation, Ocean2012, Swedish Society for Nature Conversation (SSNC), Institute for European Environmental Policy, World Fish Center, International Transport Workers’ Federation, Euroopan komissio, Human Development Reports, FAO 2010.Lue myös Kukka Rannan juttu Somalian kaksi piratismia Voima6/2009,
Ahneet apajilla: Liika- ja salakalastusta Afrikassa Maailman kuvalehti Kumppani 10/2010
tai katso kuvareportaasi Las Palmasista Kalastus on julmaa kauppaa Voima 24.3.2011.Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 3/2011 s. 38-40.