Voima

Niinistö, älä unohda ihmisoikeuksia!

Voima 16.4.013 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Presidentti Sauli Niinistö vierailee parhaillaan Kazakstanissa itsevaltiaan presidentti Nursultan Nazarbajevin luona. Samaan aikaan kiinalaisten osuus Kazakstanin öljyalalla kasvaa kohisten – jos EU:n asema kauppakumppanina heikkenee, menetetään kortti, jolla voitaisiin vaatia ihmisoikeuksien parantamista maassa.

 

Keskellä öljykenttien aavikkoa lähellä Zhanaozenin kaupunkia lepää muslimien hautakaupunki, jonne haudattiin lokakuussa 2012 poliisikidutusten murhattu 21-vuotias avaintodistaja.

Kazakstan on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut maailman kolmanneksi nopeimmin kasvava talous heti Kiinan ja Qatarin jälkeen – ennen kaikkea laajojen öljykenttiensä ansiosta. Taloutta haluttaisiin nyt monipuolistaa, mutta talouskasvua varjostaa lähestyvä vallanjako.

Maata itsevaltaisesti johtava 72-vuotias presidentti Nursultan Nazarbajev sairastaa syöpää ja on haalinut valtavat miljardien eurojen omaisuudet lähipiirilleen. Ikääntymisen myötä ihmisoikeustilanne kiristyy äärimmilleen, kun maalla ei ole kokemusta demokraattisesta ja laillisesta vallanjaosta.

Viktor Bozhenkon pikkuveli Alexandr todisti oikeudessa poliisien kidutuksista Zhanaozenin joukkosurman jälkeisinä kuukausina. Alexandr oli kuullut käskyn tulleen suoraan presidentiltä. Viisi kuukautta myöhemmin hänet murhattiin.

Aivan viime kuukausina Kazakstanin turvallisuuskomitea on uhkaillut riippumattoman median toimittajia ja heidän perheen jäseniään. Puhelimen päässä uhkailija usein sanoo vahingoittavansa toimittajien lapsia, kertoo ääriajattelusta syytetyn Respublika-lehden päätoimittaja Irina Petrushova.
Lehti suljettiin monien muiden medioiden lailla marraskuussa 2012: Kazakstanissa ei käytännössä ole itsenäistä mediaa lainkaan. Itsenäinen media on puutunut erityisesti presidentin valta-asemaan, korruptioon ja öljyalueella sattuneeseen joukkosurmaan.

Oxana Makushinan varapäätoimittama Respublika-lehti leimattiin marraskuussa 2012 syylliseksi ääriajatteluun, joulukuussa poliisi sulki toimituksen, takavarikoi laitteet ja uhkaili toimittajia vankeudella. Respublika on yksi keskeisimpiä opposition äänitorvia, ja se on raportoinut tarkasti Zhanaozenin tilannetta. Monien toimittajien kimppuun on käyty kadulla, ja lehti on vaihtanut nimeään useasti vainon vuoksi. Kun lehti aloitti toimintansa vuonna 2002, löytyi toimituksen ovelta koira ilman päätä, kylkeen puukotetulla ruuvimeisselillä roikkui viesti: ”seuraava kerta ei jää tähän”.
 
Joulukuussa 2011 Kaspianmeren rannalla yhdellä tärkeimmällä öljytuotantoalueella Zhanaozenissa ammuttiin satoja siviilejä, tavoitteena oli nujertaa kuukausien mittainen öljytuotantoa hidastanut lakko. Virallisten tietojen mukaan 17 kuoli, mutta kaupunkilaisten kertomana kukaan ei tiedä piiloteltujen ruumiiden todellista määrää, luku lähentelee sataa.
Joukkosurman jälkeen satoja pidätettiin ja kidutettiin valheellisten todistusten saamiseksi. Maan oppositiopuolueet ja itsenäinen media on käytännössä alettu olemattomiin. Ihmisoikeusaktivisteista useat pakenivat henkensä kaupalla maasta.
Maan suurimman rekisteröimättömän ja myös ääriajattelusta vainotun Alga!-oppositiopuolueen johtaja Vladimir Kozlov viruu 7,5 vuoden vankeustuomiotaan Kazakstanin Siperiassa. Työleirillä päivät alkavat kello kuusi aamulla ja raatamista kestää aina ilta kahdeksaan saakka. Kozlov on menettänyt yli kymmenen kiloa painostaan, eikä saa tarvittavaa lääkärinhoitoa.
Kozlovin vaimo Aliya Turusbekova kiertää Euroopassa puhumassa maansa ja miehensä tilanteesta, maaliskuisen Suomen vierailun aikoihin Turusbekovaa uhattiin vankeudella, sekä pian myöhemmin myös kohtalokkaalla onnettomuudella.


Mikhail Sizov on toiminut Kazakstanin suurimman oppositiopuolue Algan varajohtajana sen jälkeen, kun johtaja Vladimir Kozlov joutui vankeuteen. Kozlov pidätettiin tammikuussa 2012 palattuaan Euroopan parlamentin ulkosuhdehallinnon tapaamisesta, jossa hän tiedotti maansa tilanteensa heti joukkosurman jälkeen. Lokakuussa hänet tuomittiin 7,5 vuoden vankeuteen syyllisenä Zhanaozenin levottomuuksien lietsontaan ja yritykseen kaataa hallitus. Kozlov on menettänyt 15 kiloa painostaan Kazakstanin Siperian ankaralla työvankileirillä. Nyt Mikhail Sizov pelkää perheensä turvallisuuden puolesta.

EU ja Suomi neuvottelevat parhaillaan Kazakstanin kanssa kauppasopimuksista. Euroopan parlamentti äänesti marraskuussa Liisa Jaakonsaaren valmistelemassa päätöslauselmassa, että kauppaneuvottelut tulisi keskeyttää jos Kazakstanin ihmisoikeustilanne vielä heikkenee. Kazakstan on äänestyksen jälkeen keskittynyt ennen kaikkea kahdenvälisiin tapaamisiin Euroopan maiden kanssa pohjustaakseen haluamiansa kauppakumppaneitaan. Tänä vuonna Suomessa on vieraillut kolme Kazakstanin ministeriä.

Kazakstanin ulkoministeri Erlan Idrissov selitteli maaliskuussa joukkosurman tapahtumia medialle ja syyllisti tapahtuneista huligaaneja, jotka olivat todellisuudessa joukkosurman pelkkiä pelinappuloita.
Lukuisat zhanaozenilaiset kertoivat, kuinka pikkukaupunkiin tuotiin junalasteittain työläistakkeihin pukeutuneita ulkopaikkakuntalaisia, jotka sekä kansainvälisissä että putkeen suomalaisissa uutisissa kopioitiin Kazakstanin valtionmedian kautta lakkolaisiksi ja mellakan aiheuttajiksi, jotka poliisi sitten ”oikeutetusti” pisti aisoihin. Tuhannet lakkolaiset olivat kuitenkin kuukausien ajan eläneet ankaran kurin alaisena – tavoitteenaan paremmat työoikeudet.


Telia-Sonera omistaa 61,9 prosenttia Kazakstanin suurimmasta teleoperaattorista Kcellista, ennen joulukuun kauppaa omistussuhde oli 86,9 prosenttia. Zhanaozenin joukkosurman aikaan kaupungin puhelinverkot suljettiin poikkeustilaan vedoten. Silloin myös TeliaSoneran verkot sulkeutuivat.

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb vieraili Kazakstanissa yhden kaikkien aikojen suurimman yritysvaltuuskunnan kanssa lokakuussa 2012. Samoihin aikoihin maassa murhattiin 21-vuotias avaintodistaja Alexandr Bozhenko, joka oli todistanut oikeudessa Zhanaozenin poliisien toimeenpanemista kidutuksista heti massamurhan jälkeen, käsky väkivaltaan oli nuoren avaintodistajan mukaan tullut suoraan presidentiltä.
Presidentti Sauli Niinistö on parhaillaan kolmipäiväisellä vierailullaan Kazakstanissa, mukana on puoliso Jenni Haukio, yritysjohtajien valtuuskunta, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok), sekä myös Keski-Aasian oikeusvaltiohankkeen jäsen, korkeimman hallinto-oikeuden entinen presidentti Pekka Hallberg.
Keskiviikkona 17. huhtikuuta Niinistö tapaa presidentti Nursultan Nazarbajevin, jolloin keskustellaan Suomen ja Kazakstanin kahdenvälisistä suhteista sekä EU:n ja Kazakstanin suhteista.
Kiinalaisten asemat Keski-Aasian öljyalalla vahvistuvat kovaa vauhtia. Toisin kuin Kiina, Euroopan parlamentti on vaatinut ihmisoikeustilanteen parantamista. Ilman kauppaa ei ole ihmisoikeuskorttia, mutta jos kauppaneuvotteluissa ei vaadita riittävää oikeusvaltiokehitystä, Suomi ja EU sinetöivät hirmuhallinnon verityöt.
 
Zhanaozenin naapurikylässä Shepthessä poliisi avasi tulen siviilejä vastaan juna-asemalla. Zhanibek Tolegenov, 55, pitelee poliisien luoteihin kuolleen poikansa Torebek Tolegenov, 30, kuvaa. Torebek Tolegenov oli palomies, joka yritti rauhoittaa täysvarusteisia mellakkapoliiseja siviilien edessä. Tulitus jatkui pitkälle yöhön. Sairaalaan poikansa luokse autollaan kiitäneen isän auto sai myös lommoja luodeista. Myöhemmin poika kuoli vammoihinsa.
 
Kukka Ranta on kirjoittanut aiheesta aiemmin Voimaan 2/2013 artikkelin Öljyn valtakunta. Yhdessä Oksana Tselysevan kanssa Ranta on kirjoittanut Suomen Kuvalehteen 10/2013 artikkelin Kansa kuriin.

In Russian:

Kuvissa: Ghanan presidentinjuhlat hiertävät oppositiota

Kuvakertomus: Voima 14.01.2013 | Politiikka | Kuvat ja teksti: Kukka Ranta

Ghanassa järjestettiin joulukuussa afrikkalaisittain rauhalliset presidentinvaalit – vain muutama kuoli. Voittajaksi selviytyi 50,7 prosentin enemmistöllä sosiaalidemokraattisen National Democratic Congress -puolueen ehdokas John Mahama. Tammikuisena virkaanastujaispäivänä oppositiopuolue boikotoi juhlaseremoniaa, jossa turvallisuusjärjestelyt toimivat täydellä teholla.

Pienkalastajat voittivat Senegalissa

Senegalin uusi hallitus hääti ulkomaiset troolialukset aluevesiltään

 toukokuussa.

Vuosikymmenien ajan ulkomaiset troolarit ovat tyhjentäneet Senegalin rikkaita kalavaroja. Tammikuussa etelädakarilaisen kalastajarannan horisontissa lipui päivittäin ulkomaisia troolareita. Kuvat: Kukka Ranta.

Senegalin uusi hallitus perui toukokuun alussa kalastuslisenssit 29 ulkomaiselta troolialukselta. Viikkoa aiemmin myös naapurimaa Mauritania lakkautti ulkomaisten troolareiden kalastusoikeuksia aluevesillään.

Senegalin kalastusministeri Pape Dioufin tekemä päätös on vastaus kansan kasvaneeseen tyytymättömyyteen sekä liikakalastusta kohtaan että edellisen hallinnon korruptoituneeseen tapaan myydä lisenssejä ulkomaisille yhtiöille. Päätöksen toivotaan rauhoittelevan paikallisia kalastajia, jotka uhkasivat keväällä 2011 hallitusta suorilla toimilla.

Lue lisää Voimasta 29.5.2012.

Kalastus on julmaa kauppaa

Eurooppa on maailman suurin kalan markkina-alue ja entistä enemmän riippuvainen tuontikalasta. Euroopan omien kalakantojen huvetessa pyydyksiä viritetään kehitysmaiden vesille. Kukka Ranta seurasi laitonta kalakauppaa Länsi-Afrikan apajien ja maailmanmarkkinoiden solmukohdassa, Las Palmasin kalasatamassa Kanariansaarilla.

Länsi-Afrikan kala-apajien ympäröimistä Kanariansaarista on muodostunut keskeinen paikka kansainvälisessä kalakaupassa. Gran Canarian saari tarjoaa kansainvälisille kala-aluksille mahdollisuuden tankkaukseen ja huoltoon. Useat ympäristöjärjestöt ja Euroopan komissio epäilevät Las Palmasin satamaa yhdeksi maailman suurimmista laittoman kalakaupan keskuksista. Kalaa kulkee Länsi-Afrikan merialueilta kohti jatkuvasti kasvavia Euroopan ja Aasian markkinoita.

“Tuo venäläinen alus tappaa”, tokaisi aluksen vieressä seisova espanjalainen satamatyöntekijä Komorien lipun alla toimivasta jättitroolarista. Euroopan komission mukaan 63 prosenttia maailman kauppalaivoista on rekisteröity jonkin toisen valtion lipun alle. Toimenpiteellä kierretään oman maan korkeaa verotusta tai tiukempaa kalastus-, työ- ja ympäristölainsäädäntöä. Mukavuuslippulaivat eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksien velvoitteita.

Las Palmasin sataman laivat ovat lähinnä espanjalaisia tai aasialaisia, mutta perässä saattaa liehua Belizen, Panaman tai Liberian lippu. Ghanalainen kalastaja esittelee ylpeänä siskonsa kuvaa espanjalaisen kapteenin Bitufo-aluksen kannella. Laiva on rekisteröity Belizen mukavuuslipulla ja kalastaa Mauritaniassa. Environmental Justice Foundation (EJF) -järjestön mukaan laitonta kalakauppaa käydään erityisesti mukavuuslippulaivoilla.

Las Palmasin satamassa Belizen lipulla rekisteröity Bitufo-alus odottelee juuri Mauritaniaan lähtöä. Työläisiä palkataan suoraan Mauritaniasta, ja heitä hankitaan Bitufo-alukseen kymmenkunta. Palkka riippuu kalasaaliista. Bitufo-aluksen kapteeni Manuel ei suostu kertomaan tarkempaa palkkaa, vaan tyytyy naureskeluun. ”Espanjassa sopimusta kutsutaan contrato basuraksi.” Suomeksi kyse on roskasopimuksista. ”Jos tulee ongelmia, voin antaa potkut saman tien, ilman aikarajaa”, kapteeni kertoo ohjaushytissään hykerrellen.

Maailman kalakannat ovat romahtamaisillaan. YK:n arvion mukaan markettien hyllyt tyhjenevät vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta tapahdu. Euroopan vesien omista kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisen kalastustahdin. Kalakadosta huolimatta Eurooppa on pystynyt kasvattamaan kalan kulutusta tuomalla 60 prosenttia syödystä kalasta EUn ulkopuolisilta alueilta. Suurin osa EUn 20 kalastussopimuksesta on solmittu Länsi-Afrikassa, jonka merialueet kuuluvat maailman rikkaimpiin. WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua.

Mauritanialainen kalastaja Ousmane Sissokho asuu Las Palmasin satamaan hylätyssä ruosteisessa kalastusaluksessa. Viettäessään juhlapäivää, tai kun mieli on iloinen, Ousmane pukee ylleen perinteisen mauritanialaisen asun. Las Palmasin satamassa asuu kymmeniä paperittomia siirtolaisia. Useimmat ovat entisiä tai työttömiä kalastajia Länsi-Afrikasta. He puhuvat paljon perheistään ja haaveilevat lastensa tulevaisuudesta, vaikka ovat menettäneet omansa.

Kuvareportaasi julkaistu Voimassa 24.3.2011.

EU kalavarkaissa

Voima 3/2011 | Kukka Ranta

Laittoman kalakaupan & siirtolaisuuden jäljet johtavat Kanarian kautta sylttytehtaalle: meihin, Euroopan unioniin & eurooppalaisten ruokapöytiin.

On taas se aika vuodesta, kun skandinaavieläkeläiset ja lapsiperheet ovat täyttäneet Kanarian saarten lomakeskukset. Turistien lisäksi Euroopan lomaparatiisilla käy muukin liikenne.

Las Palmasin satama toimii rahtiliikenteen ohella myös kansainvälisen kalakaupan keskuksena. Useat ympäristöjärjestöt ja Euroopan komissio epäilevät Las Palmasin satamaa yhdeksi maailman suurimmaksi laittoman kalakaupan keskukseksi.

Kalaa kulkee Länsi-Afrikan rikkaalta kala-apajalta kohti jatkuvasti laajenevia Euroopan ja Aasian markkinoita.

Päivittäin Las Palmasin sotilaskentältä nousee lentokone, joka suuntaa Länsi-Afrikan alueelle tarkkailemaan mahdollisten venepakolaisten lähtöyrityksiä kohti Kanarian saaria ja Euroopan unionia toiveenaan varmempi tulevaisuus. Samaan aikaan kansainväliset alukset liikakalastavat maailman köyhimpien maiden luonnonvaroja.

Vuonna 2006 lähes 31 000 Länsi-Afrikan siirtolaista rantautui lomasaarten hiekkarannoille puisilla kalastuspaateilla. Edellisvuoteen verrattuna luku oli räjähtänyt hetkessä yli kuusinkertaiseksi. Mikä mahtoi saada aikaan nopean muutoksen?

Samaan aikaan Senegalin ja EU:n välinen, vuosikymmenien ikäinen kalastussopimus jätettiin uusimatta, kun maan kalakannat olivat romahtaneet.

Senegalista ja Mauritaniasta – maista joiden kanssa EU:lla on ollut pisimmät ja suurimmat kalastussopimukset – muodostui suurimmat siirtolaisten lähtöalueet kohti Euroopan unelmia.
Siirtolaisuus laitettiin kuitenkin hetkessä kuriin. Euroopan unionin ja Espanjan miljoonien eurojen ohjelmilla siirtolaisten määrä Kanarialle on romahtanut yli 90 prosenttia.

Vuonna 2010 Euroopan unionin lomaparatiisiin rantautui enää 204 siirtolaista. Miten tämä on mahdollista?

Las Palmasin vanhan kaupungin San Telmon keskuspuiston upeimman edustustalon ovella seisoo sotilas ojennuksessa. Rakennus on Espanjan puolisotilaallisen poliisiorganisaation Guardia Civilin keskus, josta valvotaan koko Länsi-Afrikan aluetta Sea Horse -ohjelmalla.

Kättä viedään otsalle ja kantapäät lyövät yhteen, kun majuri Daniel vie vierasta syvemmälle Guardia Civilin rakennukseen. Käytäviä koristavat valokuvat hengenvaarallisen venematkan rasittamista Länsi-Afrikan siirtolaisista.

Espanjan, Portugalin ja Länsi-Afrikan maiden välinen Sea Horse -ohjelma alkoi vuonna 2006. Kahdenväliset sopimukset allekirjoitettiin Marokon, Senegalin, Mauritanian ja Kap Verden välillä. Ohjelma kattaa poliisien väliset vierailut sopimusvaltioiden kesken, tiedon ja teknologian vaihtamista, välineiden lahjoituksia, koulutusta, valvonnan kehittämistä ja poliisikonferensseja.

”Tavoitteenamme on estää siirtolaisten lähtö ja traaginen merimatka, ja tämä onnistuu vain yhteistyöllä lähtömaiden kanssa”, majuri Daniel selostaa. Vuonna 2007 ohjelma laajeni, kun yhteyksien helpottamiseksi rakennettiin satelliittijärjestelmä. Puhelimitse ja internetin välityksellä vaihdetaan tietoa siirtolaisasioista ja tehdään päätöksiä ihmisliikkeiden hallinnasta.

Las Palmasin Guardia Civilin valvomohuoneen seinälle on heijastettu kaksi tietokoneen ruutua. Satelliittiohjelma tarkentaa Länsi-Afrikan alueelle, ruutuun hahmottuu valtavasti pieniä puisia kalastuspaatteja Senegalin rannikolla.

Juuri tuollaisilla kymmenet tuhannet lähtevät kohti Eurooppaa.

Kahden välisiä sopimuksia Länsi-Afrikan kanssa hallinnoivat Espanjan valtio ja Guardia Civil. Euroopan komissio rahoittaa ohjelmasta 80 prosenttia, mikä vuosina 2006–2009 tarkoitti 6 miljoonaa euroa. Loput 20 prosenttia budjetista maksaa Espanjan valtio Guardia Civilin kautta.

”Afrikan maat eivät maksa ohjelmasta mitään. Länsi-Afrikan maat hyötyvät siitä ja vastaanottavat koulutusta, teknologiaa ja viranomaisyhteistyötä”, Daniel tarkentaa.

Guardia Civilin yläkerran perähuoneessa seisoo marokkolaisia naisia univormuissa nauraen. Vieressä senegalilainen ja mauritanialainen poliisi tapittavat tietokoneruutuja. Reunimmaisena puhelimessa neuvottelee Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin edustaja, joka on vierailulla Puolan päävirastosta.

”Meillä on täällä poliiseja vaihdossa Sea Horsen sopimusvaltioista. Vastaavasti espanjalaisia poliiseja on runsaasti Länsi-Afrikassa, he ovat ikään kuin Sea Horse -ohjelman suurlähettiläitä”, Daniel hymähtää.

Satelliittiyhteydellä toimivilla tietokoneilla ja puhelimilla kerätään tietoa suoraan lähtömaista. Paikalliset poliisit vihjaavat Guardia Civilille mahdollisista rajaylityksistä. Venematkat yritetään estää ennen kuin ne ehtivät edes alkaa.

Guardia Civilin poliisit partioivat laivoineen pitkin Senegalin ja Mauritanian rannikkoa 365 päivää vuodessa. Kaksi alusta on jatkuvasti liikkeellä kummankin valtion edustalla. Paikan päällä Länsi-Afrikassa toimii yhteensä noin 100 Guardia Civilin poliisia.

Tämän lisäksi Frontexin maksama, Kanarian Guardia Civilin hallinnoima valvontalentokone tarkkailee päivittäin ilmasta käsin Mauritanian ja Senegalin rannikoiden mahdollisia siirtolaislähtöjä.

Tänä vuonna Sea Horse -ohjelma laajenee entisestään Malin, Nigerin, Guinean ja Burkina Fason alueelle.
Frontex on parhaillaan suunnittelemassa Kanarian saarten ja Länsi-Afrikan välisen alueen HERA-ohjelman uusimista. Ohjelma keskittyy erityisesti Marokkoon, Senegaliin ja Mauritaniaan. Frontexilla on tällä hetkellä käytössään kolme lentokonetta.

Vuonna 2006 myös Suomi lähetti rajavalvonnan tueksi yhden valvontalentokoneen.

Sea Horse -ohjelman ja Frontexin lisäksi Espanjalla on käytössä SIVE-tutkavalvontajärjestelmä. Korkean teknologian kameroilla näkee kilometrien päähän; siirtolaisveneet havaitaan hyvissä ajoin ennen saapumistaan rannikolle. SIVE-kameroita on asennettu pitkin Kanarian saarten, Marokon, Algerian ja Manner-Espanjan rannikkoa. Valvontaa aiotaan laajentaa niin pitkälle kuin siirtolaisten lähtöyritykset järjestelmältä vaativat.

Majuri Daniel kertoo, kuinka SIVE:n avulla ihmiset saadaan nopeammin kiinni ja näin vähennetään heidän merillä oloaan. Riski kuolla on sitä suurempi, mitä pidempään merimatka kestää. Vuonna 2010 Guardia Civil löysi 15 hukkunutta, vuonna 2009 yhteensä 39 ja 2008 uhreja löytyi 44.

Kuitenkin siirtolaiskontrollit ovat ajaneet ihmisiä entistä pidemmille reiteille. Siirtolaiskontrolleja pelätessään ihmiset ottavat yhä suurempia riskejä välttääkseen kiinnijäämisen ja karkotuksen.
Euroopan ratkaisu siirtolaisongelmaan on rajakontrollien tiukentaminen, säilöönottokeskusten rakentaminen, karkotukset ja siirtolaisten lähdön estäminen – maksoi mitä maksoi. Euroopan unioni ja Espanja ovat käyttäneet miljoonia euroja siirtolaisuuden tukkimiseen, mutta miksi siirtolaiset ylipäätänsä lähtevät?

Halutaanko asiasta kenties vaieta?

Minkälaisia kauppapoliittisia yhteyksiä Euroopalla on Länsi-Afrikassa?

Guardia Civilin mukaan vuoteen 2005 saakka suuri enemmistä venepakolaisista oli marokkolaisia ja Länsi-Saharan pakolaisia.

Vuonna 2006 tilanne muuttui, kun siirtolaisia alkoi saapua räjähdysmäisesti lähinnä Senegalista ja Mauritaniasta, kertoo siirtolaisten reittejä tutkiva Guardia Civilin poliisi.

Vuosien 2008 ja 2009 aikana siirtolaisia saapui Senegalista ja Norsunluurannikolta ja kaikkialta niiden välistä, mutta suurin osa oli kuitenkin mauritanialaisia.

Miksi pakolaisia tulee juuri Senegalista ja Mauritaniasta?

Länsi-Afrikka on maailman suurin laittoman kalakaupan alue. Harmaa kalakauppa kattaa 40 prosenttia alueen kokonaissaalista. Saharan etelänpuoleinen Afrikka menettää rahassa noin miljardi dollaria vuosittain, arvioi Oceana-järjestö.

Yksi keskeinen laitonta kalastusta kiihdyttävä tekijä ovat jatkuvasti laajenevat markkinat niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa – erityisesti Aasiassa. Useat ympäristöjärjestöt, kuten Greenpeace, WWF, Environmental Justice Foundation ja Oceana, syyttävät EU:ta ja kansainvälisiä aluksia kehitysmaiden kalakantojen ryöstämisestä.

Maailman kalakannat ovat romahtamaisillaan. YK:n arvion mukaan markettien hyllyt tyhjenevät vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta saada heti aikaan. FAO arvioi, että maailman kalakannoista 80 prosenttia on liikakalastettua. Kalat eivät ehdi lisääntymään, kun uudet tehopyydykset jo vievät mukanaan.

Euroopan vesien omista kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisen kalastustahdin. Eurooppalainen syö kalaa keskimäärin reilut 25 kiloa vuodessa. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomessa kulutetaan Euroopan maista kolmanneksi eniten kalaa vuodessa.

Eurooppa on pystynyt laajentamaan kalan kulutusta kalakadosta huolimatta tuomalla 60 prosenttia alueellaan syödystä kalasta EU:n ulkopuolisilta alueilta. Suurin osa EU:n 20 kalastussopimuksesta on solmittu Länsi-Afrikassa, joka on yksi maailman rikkaimpia merialueita. WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua.

Sekä eurooppalaiset että aasialaiset ovat kalastaneet Länsi-Afrikan alueen rikkailla vesillä kolonialismin alkuajoista saakka. Saharan etelänpuoleisista Afrikan maista Senegal solmi ensimmäisenä kalastussopimuksen Euroopan kanssa vuonna 1979, minkä jälkeen muut maat tulivat perästä.

Senegal sopi myös ensimmäisenä 1980-luvulla rakennesopeutusohjelman Maailmanpankin ja IMF:n kanssa velkaehtoineen. YK:n ympäristöohjelman mukaan rakennesopeutusohjelma painotti Senegalin kalataloutta; viennistä saaduilla tuloilla maksettiin velkoja ja niiden korkoja. Suurin osa kalaviennistä suuntautui Euroopan markkinoille.

Vuonna 2002 WWF julisti, että Länsi-Afrikan kalakannoista puolet on kadonnut. Pitkin 2000-lukua Länsi-Afrikan pienkalastajien painajainen paheni. Enää ei riittänyt muutaman tunnin tai päivän mittainen kalastusmatka, vaan rahaa oli säästettävä muutaman viikon ajaksi niin polttoainetta, ruokaa kuin kalansäilöntään tarvittavaa jäätä varten. Saaliista ei kuitenkaan ollut varmuutta ja monet menettivät tulojaan.

EU:n ja Senegalin välistä vuonna 2006 umpeutunutta kalastussopimusta ei enää uusittu, kun alueen kalakannat olivat romahtaneet. Samaan aikaan räjähti siirtolaisuus Länsi-Afrikasta kohti Kanarian saaria ja Euroopan unelmia, kun yli 31 000 siirtolaista pakkautui pieniin puisiin kalastusaluksiin henkensä uhalla. Nyt EU:n suurin, vuosittain 86 miljoonan euron arvoinen sopimus, on solmittu Mauritanian kanssa vuoteen 2012 saakka.

EU:n ja Länsi-Afrikan maiden välisiin kalastussopimuksiin ei vieläkään ole asetettu kalastuskiintiöitä; vain alusten määrää ja kalalajeja on määritelty.

Länsi-Afrikan kala-apajien ytimessä on Kanarian saarista muodostunut keskeinen tekijä. Gran Canarian saaren satama tarjoaa kansainvälisille kala-aluksille edellytykset tankkaukseen ja huoltoon.

Niin ympäristöjärjestöjen kuin Euroopan komission arvioiden mukaan Las Palmasin sataman kautta kulkee merkittävä osa Länsi-Afrikasta pyydetystä kalasta kohti eurooppalaisia kuluttajia ja kansainvälisiä markkinoita.

Kukaan ei pysty tarkasti sanomaan, kuinka suuri osa on harmaan kaupan tavaraa. Kalan alkuperää on vaikea tutkia. Kaikki tapahtuu kaukana merellä, maailman köyhimpien maiden rannikkovesillä, jossa ei valvontaan ole varaa.

Las Palmasin satama on avoin; kuka tahansa voi kulkea alueella, missä haluaa. Kukaan ei kysele tai kontrolloi. Sataman kalatarkastusosaston päällikkö Luis Ortín Trujillano ja sataman lehdistövastaava Manuel Vida ovat samaa mieltä laittoman kalan syytöksistä: ”Media liioittelee.”

”Satamassa toimitaan EU:n lakien mukaan. Kun on paperit ja luvat kunnossa, ei ole ongelmaa. Lähtökohtaisesti Las Palmasin satamassa ei ole laitonta kalaa”, miehet toistavat toisiaan tukien.

Satamassa kävelee vastaan afrikkalaisia siirtolaisia. Suurimmalla kalalaiturilla tervehtivät senegalilaiset, mauritanialaiset, marokkolaiset, perulaiset ja ghanalaiset kalamiehet. He työskentelevät espanjalaisille kapteeneille.

Viereisellä kalalaiturilla kohtaa japanilaisten, korealaisten, vietnamilaisten, kiinalaisten ja indonesialaisten kalastajien etäisiä katseita.

Alukset ovat suuria, useat hyvin ruosteisia, ja monet niistä tuhoavat rannikkoalueiden merenpohjaa troolatessaan saalista. Myyntiin kelpaamaton sivusaalis heitetään kuolleena takaisin mereen. Pahimmillaan mereen lentä useiden ympäristöjärjestöjen mukaan 80 prosenttia saaliista.

Tehokalastuksessa kuolee valtavasti kilpikonnia, lintuja ja muita uhanalaisia lajeja. Joka toinen minuutti verkkoihin kuolee delfiini, valas tai pyöriäinen. Senegalilaisten kalastajien mukaan roskakalaa saattaa kellua meren pinnalla tonneittain.

Las Palmasin sataman laivat ovat lähinnä espanjalaisia tai aasialaisia, mutta perässä saattaa liehua Belizen, Panaman tai Liberian lippu. Euroopan komission mukaan 63 prosenttia maailman kauppalaivoista on rekisteröity toisen valtion lipun alle. Mukavuuslipun hankinta on äärimmäisen helppoa, sen voi tehdä Internetissä muutamalla klikkauksella.

Toimenpiteellä kierretään oman maan korkeaa verotusta, sekä vältetään tiukkoja kalastus-, työ- ja ympäristölainsäädöksiä. Mukavuuslippulaivat (Flags of Convenience) eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksien velvoitteita.

Environmental Justice Foundation (EJF) -järjestön mukaan laitonta kalakauppaa käydään erityisesti mukavuuslippulaivoilla. Niillä vältetään kontrolleja ja tuomioita, kun alukset eivät ole EU:n lainsäädännön alla, tiedottaa Oceana-järjestö.

Kun kysyn Las Palmasin satamassa kelluvien mukavuuslippulaivojen sekaantumisesta laittomaan kalakauppaan, sataman yritysvastaava ja lehdistöpäällikkö Manuel Vidal vastaa välinpitämättömänä: ”Ei kiinnosta.”

Las Palmasin satamassa Belizen lipulla rekisteröity Bitufo-alus odottelee juuri Mauritaniaan lähtöä. Silmäänsä jatkuvasti vinkkaava kapteeni esittelee mielellään laivaansa. Alukseen kuuluu kolme espanjalaista työntekijää, jotka vastaavat tekniikasta ja ohjauksesta. Perulainen ja gambialainen kalastaja vastaavat kalastukseen liittyvistä asioista.

EU on säätänyt viime kalastussopimuksissaan, että maakohtaisesti tietty määrä kalastajia täytyy olla palkattu siitä maasta, jossa kalastetaan. Mauritaniassa määrä on 50 prosenttia.

Bitufo-alukseen palkataan Mauritanian sataman työnvälitystoimiston kautta kymmenisen henkeä kalankäsittelyä varten. Palkka riippuu kalansaaliista. Bitufo-aluksen kapteeni Manuel ei suostu kertomaan tarkempaa palkkaa vaan tyytyy naureskeluun.

”Espanjassa sopimusta kutsutaan contrato basuraksi”, suomeksi käännettynä roskasopimukseksi. ”Jos tulee ongelmia, voin antaa potkut samantien ilman aikarajaa”, kapteeni kertoo ohjaushytissään hykerrellen.

Belizeläinen Bitufo-alus kalastaa neljä kuukautta mustekalaa Mauritaniassa. Viikon välein kalasaaliit viedään myytäväksi Mauritanian satamaan espanjalaiselle Freiremar-yhtiölle, joka toimittaa pakastemustekalan Eurooppaan tai Aasiaan. Neljän kuukauden jälkeen alus palaa huoltoon Las Palmasiin.

Kalasatamassa notkuu siirtolaismiehiä työmääräyksiä odotellen. Osa heistä asuu satamaan jätetyissä merikelvottomissa ruosteisissa paateissa. Kun kysyn työoikeuksista, mauritanialaiset kalastajat tapittavat hämmentyneinä, vilkaisevat toisiaan ja repeävät nauruun.

”Ei afrikkalaisella merimiehellä ole työoikeuksia. Töitä paiskitaan jopa 24 tuntia vuorokaudessa, hyvä jos ehdimme nukkua. Jos valitat, saat potkut” merimiehet kertovat odotellessaan hanttihommien määräyksiä.

Mauritanialaiset ja senegalilaiset kalastajat kertovat kotimaistaan, kuinka yön pimeyden suojassa eurooppalaiset, venäläiset ja aasialaiset kalastusalukset lipuvat lähelle rannikkoa – sopimuksissa pienkalastajille suojatuille alueille – ja uhkaavat paikallisten ruokaturvaa tehopyydyksillään.

Greenpeacen mukaan yksi eurooppalainen alus kalastaa kuukaudessa sen, mitä 7 000 rannikkoalueiden pienkalastajaa vuodessa. Kalakadon Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa on arvioitu kasvavan yhdeksänkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä World Fish Center -järjestön mukaan.

Samaan aikaan kun Euroopassa ja Aasiassa kalankulutus kasvaa, vähenee kalan käyttö proteiinilähteenä Afrikan alueella. Elinkeinon menetys ei vaikuta vain yksittäiseen kalastajaan vaan kokonaisiin suku- ja kyläyhteisöihin.

Elinkeinon romahtaminen uhkaa ruokaturvaa, heikentää terveyttä ja rajoittaa pääsyä maksullisen koulutuksen ja terveydenhuollon piiriin, sekä kasvattaa köyhien ihmisten velkataakkaa.
On toki monenlaisia syitä siirtolaisuudelle, mutta tuskin on sattumaa, että kalakantojen romahdus Länsi-Afrikassa on suoraan suhteessa siirtolaisuuden kiihkeän kasvun.

”Kalat hupenivat meristä, mutta erityisen vaikea oli vuosi 2005, jolloin kalaa ei enää tullut. Seuraavana vuonna Senegalista lähti siirtolaislautta vuoden jokaisena päivänä”, kertoo elinkeinonsa menettänyt entinen kalastaja, Kanarian saarten siirtolaisvankiloiden kautta Barcelonan kaduille päätynyt senegalilainen kahden lapsen isä.

Guardia Civilin majuri Daniel hämmästyy, kun kysyn laittomasta kalakaupasta. ”Guardia Civil ei ole koskaan havainnut mitään ongelmia kalakaupan laittomuuksista partioidessaan Länsi-Afrikan alueella, eikä ole koskaan kuullut mitään siirtolaisuuden ja kalakaupan mahdollisista yhteyksistä.”

EU:n kalastussopimuksia Länsi-Afrikan valtioiden kanssa on kritisoitu cash for access -periaatteesta: köyhän maan korruptoitunut hallinto on riippuvainen yksipuolisesta kauppasopimuksesta ja sen tuomista miljoonista, huolimatta syvenevästä ekologisesta ja sosiaalisesta kriisistä.

Laiton kalastus

WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua. Laitonta kalastus on silloin, kun on kalastettu

  • ilman olemassa olevaa lupaa
  • määrättyjen kalastuskiintiöiden ulkopuolelta
  • kalansaaliista ei ole jätetty virallista saalisilmoitusta
  • pyyntimenetelmät eivät ole olleet sopimusten mukaisia

Hupenevat kalakannat

  • FAO arvioi, että maailman kalakannoista 80 prosenttia on liikakalastettua.
  • YK:n mukaan markettien hyllyt tyhjenevät kalasta vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta saada heti aikaan.
  • EU:n alueella kulutetusta kalasta 60 prosenttia tuodaan ulkomailta. WWF:n arvion mukaan puolet EU:n tuontikalasta on laittomasti kalastettua.
  • EU:n suurimmat ulkoalueiden kalastussopimukset on laadittu Länsi-Afrikan alueella.
  • Maailman suurin laittoman kalakaupan alue on Länsi-Afrikka.
Lähteet: WWF, Ocena, Greenpeace, Environmental Justice Foundation, Ocean2012, Swedish Society for Nature Conversation (SSNC), Institute for European Environmental Policy, World Fish Center, International Transport Workers’ Federation, Euroopan komissio, Human Development Reports, FAO 2010.Lue myös Kukka Rannan juttu Somalian kaksi piratismia Voima6/2009,
Ahneet apajilla: Liika- ja salakalastusta Afrikassa Maailman kuvalehti Kumppani 10/2010
tai katso kuvareportaasi Las Palmasista Kalastus on julmaa kauppaa Voima 24.3.2011.Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 3/2011 s. 38-40.

Leiri muuttaa mutta mihin?

Sataman romanileirin kohtaloa ratkotaan näinä päivinä. Nuorisoasiainkeskus on tänään pyytänyt poliisilta virka-apua leirin purkamiseen. Mitään vaihtoehtoista majoitussuunnitelmaa romaneille ei ole. Kukka Ranta oli mukana, kun romanit kävivät toteamassa, ettei majoitus Hietaniemen palvelukeskuksessa ole realistinen vaihtoehto. 

Helsingin kaupunki haluaa purkaa sosiaalikeskus Sataman pihalle kohonneen romanileirin lopullisesti. Keskiviikkona kolmellekymmenelle romanille tarjottiin yösijaa Hietaniemen asunnottomien palvelukeskuksesta. Kaupungin kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja Jarmo Räihä vakuutti neuvotteluissa, ettei yksikään suomalainen koditon tulisi tämän takia menettämään yösijaansa.

Tilanne oli kuitenkin toinen, kun romanit vierailivat Hietaniemen palvelukeskuksessa.
 
Pihalla koditon mies toljottaa saapuvaa seuruetta parta jäässä ja puhuu yksinään paksu turkki suojanaan. Alakuloiset miehet istuvat rivissä ja tuijottavat hölmistyneinä. Joukosta kuuluu vain tokaisu “just joo”, ja miesten päät kääntyvät hitaasti poispäin romaneista.

Paloviranomaisten mukaan hätämajoituksen tiloissa voi majoittua enintään 60 henkilöä. Ketään ei kuitenkaan ole tähän mennessä jätetty ulos, Hietaniemen palvelukeskuksen projektivastaava Päivi Männistö kertoo. Niinpä esimerkiksi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tiloissa nukkui 66 henkilöä. Täpötäydessä palvelukeskuksessa ihmisiä sijoitettiin nukkumaan patjoille pitkin käytäviä.

“Fakta on se, että jos tänne tulisi 30 romania, niin saman verran muita ihmisiä jäisi ulkopuolelle”, sanoo Männistö.

Onko tässä kaupungin ideassa kyse tarkoitushakuisesta vastakkainasettelusta suomalaisten kodittomien ja romanien välillä?

“Näithän mikä tunnelma sisällä oli”, Männistö vastaa.
 

Pimeän käytävän perällä nukkuu mies patjalla. Hauras papparainen tepsuttaa rollaattorinsa kanssa ohi. Palvelukeskuksessa on hiljaista.

Päivi Männistö ja palvelukeskuksen sosiaaliohjaaja Katri Joutselainen esittelevät romaneille nukkumis-, peseytymis- ja ruokailutiloja. Joka aamu palvelukeskus täytyy jättää kello kahdeksan siivouksen takia. Päivittäinen ilmoittautuminen hätämajoitukseen alkaa kello 17, jolloin halukkaat pääsevät myös suihkuun.

Palvelukeskuksessa ei ole ruuanlaittomahdollisuuksia ja ympäristössä on vain maksullisia parkkipaikkoja ahtailla kadunvarsilla. Tämä tuntuu romaneista hankalalta. Tiukat aikataulutkaan eivät sovi romanien arkeen, joka ailahtelee täysin elannon ansainnan mukaan.

Romanien selvitettyä paikan säännöt tehdään yhteinen päätös. Paikka ei sovellu heille. Romanit kiittävät sosiaalityöntekijöitä ja kaupunkia ja suutelevat kohteliaasti kädenselkää.

“Emme halua häiritä suomalaisia asunnottomia. Toivoisimme saavamme paikan, jossa voisimme asua rauhassa karavaaneissamme, kaikki perheet yhdessä. Ostamme itse sähkömme, kunhan vain meitä ei häädettäisi”, romanimiehet sanovat.

Julkaistu Voimassa 31.03.2011.

Romanit saivat jatkoaikaa maanantaihin

Alkuviikosta SPR palkitsi Helsingin kaupungin rasisminvastaisesta työstä. Loppuviikosta kaupunkia työllisti yritys häätää romanileiri. Nyt häätöhanketta on lykätty maanantaihin.

Alkuasetelma torstaiaamuna: Helsingin pelastuslaitos on ilmoittanut, että mikäli romanileiri ei ole tyhjä 24.3. klo 10 mennessä, leiri tyhjennetään. Vapaa liikkuvuus -verkostolle ja Sataman aktiiveille annettujen tietojen mukaan neuvotteluilla ei olisi enää vaikutusta edessä olevaan häätöön.

Yhdeksältä Sataman sisätila on kuitenkin täynnä neuvottelijoita ja romanileirin tukijoita. Tunnelma on tiivis, kun Nuorisoasiankeskuksen virkamiehet, aktivistit ja muutama kaupunginvaltuutettu yhdessä pihan romanien kanssa käyvät läpi mahdollisen häädön seurauksia.

Pelastuslaitos tekee ehdotuksen, joka käytännössä tarkoittaisi romanien häätämistä Sataman pihasta tai heidän pakottamistaan nukkumaan pakkasessa ilman sähköä. Häädön vastustajat eivät hyväksy tätä. Runsaan väkijoukon edessä pelastuslaitos ei lopulta ryhdy häätötoimenpiteisiin. Poliisikin tyytyy läheisellä parkkipaikalla tarkkailemiseen.

Häätöneuvottelujen käydessä kiivaimmillaan sosiaalikeskus Satamassa muutama romani on vaipunut täyteen uneen. Eläminen jatkuvan häätöuhan alla on uuvuttavaa, oli koti sitten jäätävä karavaani tai pieni autonkoppero. Jatkuvasti on jännitettävä viranomaisia ja maastakarkoituksen mahdollisuutta. Kun perheellä ei ole rahaa, ei työtä, eikä tuloja, ja rasistinen Eurooppa jättää entistä vähemmän vaihtoehtoja, myös Helsingissä. 

Romaneilla on nyt lupa asua Sataman sisätiloissa maanantaihin asti.

“Kyseessä on jonkinlainen erävoitto, kun emme suostuneet vaatimuksiin. Romanit voivat nyt nukkua neljä seuraavaa yötä lämpimässä kylmän pakkasen sijaan”, Sini Pöyhönen Vapaa liikkuvuus -verkostosta selittää.

Viime marraskuussa sosiaalikeskus Sataman pihalla sattui tulipalo. Paloturvallisuusriskejä käytettiin nyt häätöuhan perusteena. Sataman aktiivien mielestä kyse oli vain jälleen yhdestä siirrosta kaupungin vuosia jatkuneessa romanivastaisessa politiikassa.

“Pelastuslaitos on koko ajan kieltäytynyt neuvottelemasta pihan asukkaiden tai Vapaa katto ry:n kanssa, vaikka olemme useaan otteeseen ehdottaneet heille ratkaisuja leirin paloturvallisuusongelmiin”, ihmettelee Pöyhönen.

Ensin Sataman aktiiveilta vaadittiin alueen ympärivuorokautista valvontaa paloturvallisuuden takaamiseksi. Torstaiaamuna sähköjen käyttäminen pihalla kiellettiin. 

Viime vuosina ajan Helsingin kaupunki ja kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ovat kiivaasti vastustaneet siirtolaisromanien oleskelua Helsingin alueella. Jarmo Räihän johtaman romanityöryhmän pitkäaikainen tavoite näyttää olevan romanien häätäminen Helsingistä ja Suomesta, ei suinkaan heidän auttamisensa. Luvallisista leiriytymispaikoista on ollut puhetta jo pitkään, mutta lopullista päätöstä ei vielä ole saatu aikaiseksi. Häädöistä sentään päätöksiä tehdään, mikä asettaa Suomen entistä tukevammin eurooppalaisen romanirasismin jatkumolle.

Romanit itse haluaisivat vain olla rauhassa ilman, että poliisi tulee häätämään. Romanit olivat torstain neuvotteluissa valmiita luopumaan jopa sähköstä, saniteettitiloista ja suihkusta, jos rauha taattaisiin. Tämä kertoo paljon siitä, miten olemattomiin oikeuksiin romanit ovat Euroopassa tottuneet. Siis Euroopan unionin kansalaiset.

Sosiaalikeskus Satama on tarjonnut pihansa romaniasukkaille, koska heillä ei ole muutakaan paikkaa. Sataman pihalla asuessaan he ovat saaneet käyttöönsä edes muutamia niistä mukavuuksista, joita voisi pitää perusoikeuksina, sekä turvan poliisin ja muiden viranomaisten jatkuvalta ahdistelulta.

“Kaupungin johdon tulisi tehdä pian periaatepäätös romanien suhteen. Eihän tämän kaltainen ihmisten kustannuksella jahkailu voi jatkua vuodesta toiseen”, huokaa Sini Pöyhönen.

Vapaa liikkuvuus -verkosto vaatii, että kaupungin on sallittava Sataman romanileirin jatkuminen tai tarjottava muu mahdollinen majoitus. Asia on luvattu ottaa käsittelyyn kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina.

Maanantaina myös nähdään, millä syyllä romanit tällä kertaa yritetään häätää tai kiristää ulos maasta.

Keisarin uudet vartijat

Helsingin kaupunki on valinnut Turvatiimin vartoimaan kaupungin töhryttömyyttä. Kukka Ranta & Mikael Brunila ihmettelevät uutta vartiointiliikettä, joka tuntuu kovin tutulta.
Helsingin kaupunki kilpailutti lokakuussa töhryjen torjuntaan liittyvät vartiointi- ja asiantuntijapalvelut kolmen yrityksen kesken. Selvästi muita edullisemmaksi osoittautui Turvatiimi Oyj.

Turvatiimin tieltä väistyi Helsinkiä pitkään palvellut, huonomaineiseksi leimattu FPS. Vai väistyikö?

Vuodesta 1998 vuoteen 2008 kaupunkia siistittiin Stop töhryille -kampanjalla. Koko projektin ajan töhryttömyyttä vartioi FPS, joka voitti tarjouskilpailun vuosi toisensa jälkeen. Se nousi nopeasti Suomen suurimmaksi yksityiseksi vartiointiliikkeeksi.

Mihin FPS nyt on kadonnut?

Kaupparekisterin nimihistorian mukaan vuodesta 1997 lähtien toimineen FPS Finnish Protection Service Oy:n päätoiminimi vaihtui 9.1.2004 FPS Security Oy:ksi. Vuoden 2008 aikana FPS Security Oy ja kolme muuta vartiointifirmaa muodostivat uuden yhtiön nimeltä Otso Palvelut Oy. 

FPS:n päätoiminimi vaihtui 21.1.2009 OTSO vartiointi Oy:ksi. Yritys katosi julkisuudesta samaan aikaan, kun Stop töhryille -kampanja haudattiin.

Heinäkuussa 2010 yhdistyivät kaksi suurinta kotimaisessa omistuksessa olevaa turvallisuusalan yritystä, Turvatiimi Oyj ja Otso Palvelut Oy.

Yhdistymisen keskeisenä ehtona oli, että Turvatiimi Oyj ostaa Otso Palvelut Oy:n koko osakekannan. Otso Palvelut Oy:n osakkeenomistajista tuli merkittäviä henkilöomistajia Turvatiimissä.

Kuulostaa ehkä monimutkaiselta, ja sitä se onkin. Lisää mutkia seuraa.

Turvatiimin 30.6.2010 rekisteröidyistä osakkeista ja äänistä omistaa 68,14 prosenttia Atine Group Oy, jonka omistaa Ehrnroothin rahasuku.

Turvatiimin kymmenen suurimman osakkeenomistajan joukossa on myös vartiointimaailmasta tuttuja nimiä: FPS:n kenttäpäällikkönä pitkään toiminut Petri Lokka sekä entisen FPS:n ja Otso Palvelut Oy:n toimitusjohtaja, nykyisen Turvatiimin asiakaspalvelujohtaja Petri Miettinen.
 
Molemmat olivat myös FPS:n suurimpia osakkeenomistajia.

Turvatiimin johdosta löytyy siis samoja tahoja, jotka ovat aikaisemmin johtaneet Helsingin kaupungin tiukan töhrykampanjan vartiointia. Hanketta, jota toistuvasti syytettiin ylilyönneistä.

Turvatiimi Oyj on nyt Suomen suurin suomalaisessa omistuksessa oleva turva-alan yritys. Yhdistyneiden yritysten arvioitu liikevaihto vuodelle 2010 on yhteensä noin 37 miljoonaa euroa.

Mistä tällainen nimien vaihto oikein johtuu?

Toki nopeasti kasvavilla turvamarkkinoilla kilpailu on kovaa, ja kiihkeässä kasvuprosessissa suuremmat yritykset nielevät pienempiä. Mutta voisiko taustalla olla myös FPS:n tahrainen maine?

Turvatiimin asiakaspalvelujohtaja Petri Miettinen ei suostunut antamaan haastattelua johtamiensa yritysten omistussuhteista.

Vuosina 1998–2001 Stop töhryille -projektia vetäneen Mikko Virkamäen mukaan jo projektin alkuvuosina FPS:n imago kovien otteiden suosijana oli iso ongelma: ”Mietimme koko ajan vartiointiliikkeen vaihtoa.”

Rakennusviraston Siisti Stadi -projektista ja töhryasioista nykyisin vastaava projektijohtaja Kauko Haantie vakuuttaa, ettei heidän tietoonsa ole tullut pahoinpitelytapauksia.

”Jos tulisi, niin yhteistyö vartiointiliikkeen kanssa loppuisi heti”, Haantie vakuuttaa.

Haastattelu Haantien kanssa sujuu leppoisasti, sillä hänen johtamansa rakennusviraston uusi linja painottaa avoimuutta. Kahdessa kohtaa hän kuitenkin hermostuu: kun kysymykset koskevat vartioimisliikkeen omistussuhteita ja kun aiheeksi otetaan vartioinnista kantautuneet väkivaltasyytökset.

Haantie kuittaa huhut vartijoiden väkivaltaisuuksista harvinaisina poikkeuksina.

”Eiväthän nämä FPS-vartiointiliikkeen ylilyönnit ole tapahtuneet rakennusviraston toimeksiannon aikana. Emme voi leimata koko yritystä, jos siellä on joku vartija murtanut jotain.”

Haantie painottaa, että vartiointiliikettä valitessa hinta ratkaisee. ”Se vartioi, joka tarjoaa halvimman hinnan.”

Vieressä istuva Rakennusviraston kaupungininsinööri Raimo Saarinen tokaisee: ”Jos me vartioimisliikkeiden kilpailutuksessa suljettaisiin kaikki väärinkäytöksistä epäillyt pois, ei kaupungilla olisi yhtään kilpailutettavaa.”

Vartioimisliikkeiden ylilyönnit näyttäisivät siis olevan kaupungin johtavien virkamiesten tiedossa.

Mitä tämä kertoo yksityisistä turvapalveluista? Entä mitä se merkitsee kaupunkilaisten oikeusturvalle?

Kukka Ranta & Mikael Brunila

Kirjoittajat ovat perehtyneet Helsingin kaupungin töhrypolitiikkaan ja ovat valmistelemassa aiheesta kirjaa yhdessä Eetu Virenin kanssa. Into Kustannus julkaisee teoksen vuonna 2011.
 
Lue myös artikkelit Kuka vartioi vartijaa? ja VR vastaa.

Sivun artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 1/2011 s. 27.