Troolarimme Länsi-Afrikassa


yritysvastuukansi-213x300Peruste 4/2014
| Teksti: Kukka Ranta

Eurooppalaisten ja kiinalaisten alusten tehotroolaus on romahduttanut kalakantoja Länsi-Afrikassa. Tämä on ongelma erityisesti paikallisille kalastajille ja monet heistä ovat päätyneet Eurooppaan paperittomiksi siirtolaisiksi. EU:n tulisi näyttää mallia liikakalastuksen lopettamiseksi.

Senegalin Soumbediounen ranta on peittynyt puisista, ränsistyneistä kalastajaveneistä. Aiemmin ne olivat kaikki merellä, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana saaliit ja paikallisten tulot ovat romahtaneet.
Syynä on kansainvälinen liikakalastus, sekä laiton, ilmoittamaton ja sääntelemätön (LIS) kalastus. Sitä tapahtuu eniten juuri siellä missä valtioilla ei ole varaa rannikkovalvontaan, ja missä korruptio rehottaa (Lövin 2012, 139.)
Espanjan kaduilla elantoaan repivät paperittomat siirtolaiset Länsi-Afrikasta kertovat, että suurimmat troolarit ovat espanjalaisia ja kiinalaisia. Siirtolaiset tietävät mistä puhuvat, sillä monet heistä ovat entisiä kalastajia Senegalista. Kansainvälisen ryöstökalastuksen vuoksi nämä merten asiantuntijat ovat päätyneet kadulle oikeudettomaan asemaan.

Kun omat vedet tyhjenevät

Länsi-Afrikassa pyytää runsaasti ulkomaisia kalastusaluksia. Suuri enemmistö on maailman suurimmilta kalamarkkinoilta Euroopan unionista ja Kiinasta. Vieraille vesille lähdetään, koska omat kalavedet ovat tyhjentyneet.
EU ostaa eteläisiltä niin sanotuilta kumppanimailta kalastusoikeuden taloudellista tai teknistä tukea vastaan. Sopimuksista neuvottelee Euroopan komissio. Kaupankäyntiä on kutsuttu ”cash – for acces”   -sopimuksiksi, joilla EU on ulkoistanut liikakalastusongelmansa Afrikan merille (Kaczynski & Fluharty 2002, 82).
Kahden- ja monenväliset kalastussopimukset tulivat käytännöksi 1970-luvulta alkaen (Euroopan parlamentti 2014a). Valtioille kuuluu 200 meripeninkulman etäisyydellä rantaviivastaan ulottuva yksinomainen talousvyöhyke (EZZ), jonka luonnonvaroja jokaisella maalla on oikeus hyödyntää.
Kaikki talousvyöhykealueiden ulkopuolella olevat merialueet ovat yhteistä merialuetta. Yksinomaiset talousvyöhykkeet kattavat 35 prosenttia merien kokonaispinta-alasta, mutta niiden piirissä on kuitenkin 90 prosenttia maailman kalavaroista (Euroopan parlamentti 2014a).

Sopimuksia ja laittomuuksia

Länsi-Afrikassa toimii EU:n lisäksi myös paljon muita valtioita, jotka ovat solmineet kahdenvälisiä kalastussopimuksia, kuten Kiina. Lisäksi alueella pyytää runsaasti sekä eurooppalaisia että muiden maiden yksityisiä kalastusaluksia. Ympäristöjärjestö Oceanan mukaan yksityiset sopimukset ovat yksi suurimmista syistä liika- ja salakalastukseen.
Tällä hetkellä Kiinalla on kalastusoikeudet arviolta seitsemääntoista Afrikan maahan, joista iso osa sijaitsee Länsi-Afrikassa (Euroopan parlamentti 2012, 38). EU:lla on parhaillaan kolmetoista kahdenvälistä sopimusta, joista kahdeksan on Afrikan alueella. Tiedot EU:n kalastussopimuksista löytyy komission sivuilta (Euroopan komissio 2014). Kiinan tai kiinalaisten yhtiöiden kalastussopimuksista ei ole saatavilla julkista tietoa.
Noin 70 prosenttia kiinalaisaluksista on yksityisiä. Kolmasosa on valtio-omisteisen Chinese National Fisheries -yhtiön tai sen tytäryhtiöiden alaisia aluksia. Vuosien 2000–2010 välillä Kiinalla oli noin 1800 alusta kaukaisilla merialueilla (Blomeyer et al 2012, 37).
Euroopan unionilla on noin 700 alusta unionin ulkopuolisilla merialueilla, joista noin 400 pyytää Länsi-Afrikassa. Suurin osa Länsi-Afrikassa pyydetyistä kaloista on pohjakaloja, kuten mustekalaa, katkarapuja ja kampelaa, tai sitten tonnikalaa.

Mukavuuslippulaivat

Las Palmas on vilkas teollinen satama suosittujen lomasaarten ytimessä. Samalla se on keskeinen huoltopaikka Länsi-Afrikan merillä pyytäville kansainvälisille troolialuksille. Laitureilla häärää espanjalaisia, kiinalaisia, venäläisiä ja aasialaisia merimiehiä. Alukset ovat kuitenkin ihan muiden maiden rekisterissä kuin mitä miehistöstä voisi päätellä. Laivojen perässä liehuu Belizen, Costa Rican ja Komorien lippuja.
YK:n merioikeussopimuksen mukaan valtiot ovat velvoitettuja seuraamaan ja kontrolloimaan lippurekisterissään toimivia kalastusaluksia. Monet ovat kuitenkin rekisteröineet laivansa toisen maan lippurekisteriin kiertääkseen kotimaansa työ- ja  ympäristölainsäädäntöä.  Juuri nämä alukset syyllistyvät usein laittomuuksiin.
Mukavuuslippulaivat  (Flags of Convenience) eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksia. Saaliit lastataan satamissa, joissa ei välttämättä kirjata tietoja ylös. Las Palmasia pidetään yhtenä maailman suurimmista laittoman kalakaupan satamista.
Mukavuuslippualuksilla työskentelee usein siirtolaistaustaisia matalapalkkaisia työläisiä, jotka ovat lähtöisin köyhistä maista. Mitä vähemmän pitkien matkojen laivat joutuvat työntekijöilleen maksamaan, sitä suurempia voittoja yhtiöt tekevät (ILO 2013, 6.)
Myös orjuus ja ihmiskauppa ovat osa kalateollisuutta (ILO 2013). Esimerkiksi Thaimaassa kalastusteollisuus on syyllistynyt orjatyövoiman käyttöön ja raakaan väkivaltaan (Guardian 10.6.2014). Thaimaa on neljänneksi tärkein kalatuotteiden maahantuoja Suomeen (RKTL 2013).
 Länsi-Afrikassa pyytävien alusten rikoksia ovat pitkään tuoneet julkisuuteen ympäristöjärjestöt Environmental Justice Foundation (EJF 2010) ja Greenpeace. Työntekijöiden palkat ovat usein olemattomia tai puuttuvat pakon edessä kokonaan, turvallisuudesta ei huolehdita, sanitaatio ja ravinto ovat puutteellisia, työtunnit loppumattomia ja kuumuus usein uuvuttavaa. Kaukana merellä työnantajat saattavat uhkailla, pahoinpidellä tai jopa surmata alaisiaan (EJF 2010).
Interpolin ympäristörikosohjelma perusti helmikuussa 2013 SCALE-projektin koordinoimaan monikansallista rikoslain toimeenpanoa, ja se on aloittanut laittomasti pyydetyn kalan seurannan ensimmäisessä kohteessaan Länsi-Afrikassa (ILO 2013, 6; Interpol 2014).
Euroopan unioni asetti tammikuussa 2010 laittomasti pyydetyn kalan valvontajärjestelmän. Jokaisessa EU-maassa valvontaviranomaiset tarkastavat EU:n ulkopuolelta tuotavan kalan alkuperämerkintöjä. Suomessa valvonnasta vastaa yksi työntekijä Uudenmaan ELY-keskuksessa.
Tosiasiassa valvominen on vaikeaa, sillä paperit voi toisella puolella maapalloa helposti väärentää. Maailman suurimman kalatuotteiden viejän Kiinan jalostustehtaissa tapahtuu paljon ”kalanpesua”, jolloin laiton ja laillinen kalasaalis sekoittuvat.
Euroopan unioni ylläpitää mustaa listaa aluksista ja maista, joiden lippurekisterissä toimivien alusten epäillään syyllistyneen laittomaan kalastukseen. Pannaan joutuvat eivät saa tuontilupaa EU:n kalamarkkina-alueelle.
EU antoi historiansa ensimmäisen varoituksen marraskuussa 2012 kahdeksalle maalle, Belizelle, Kamputsealle, Fijille, Guinealle, Sri Lankalle, Togolle, Vanuatulle ja Panamalle (Euroopan komissio 15.11.2012).
Komission varoitukset näyttävät tehostaneen laittoman kalan valvontaa. Lokakuussa 2014 komissio näytti vihreää korttia Belizelle, Fijille, Panamalle, Togolle ja Vanuatulle, ainoastaan Sri Lanka asetettiin tuontikieltoon EU:n markkinoille (Euroopan komissio 14.10.2014).
Environmental Justice Foundation arvioi, että puolet varoituksista saaneista aluksista olisi mukavuuslippualuksia, joista merkittävä osa on alun perin eurooppalaisomistuksessa (EJF 2012). Monet näistä aluksista pyytävät juuri Länsi-Afrikassa.

Kalakantojen romahdus

Senegalilaisten kalastajien mukaan kalakannat alkoivat hiljalleen heiketä vuosituhannen vaihteessa. Samaan aikaan Senegaliin valittiin uusi presidentti Abdoulaye Wade, joka ryhtyi kauppaamaan kalastussopimuksia sitä mukaan kun niistä maksettiin. Iso osa rahoista meni presidentin lähipiirin liiveihin.
Vuonna 2003 WWF julkaisi tiedotteen, jonka mukaan puolet Länsi-Afrikan kalakannoista oli kadonnut (YK 2009, 10). Kalastajat saivat yhä pienempiä saaliita, kun ulkomaiset tehotroolarit kyntivät heidän rannoillaan. Samaan aikaan Euroopan unioni uusi Euroopan ulkopuolisia kalastussopimuksiaan osana kalastuspolitiikan uudistusta. Valtaosa sopimuksista oli Länsi-Afrikassa, suurimmat Senegalissa ja Mauritaniassa.
Kalastus työllistää koko Länsi-Afrikassa arviolta noin 5,6 miljoonaa ihmistä (YK 2009, 10), ja se on vuosisatojen ajan suvussa periytynyt arvostettu ammattitaito. Senegalissa kalastus työllistää noin 600 000 ihmistä (Clover 2004, 46; Guardian 2.4.2012) – Greenpeacen mukaan kaikki väliportaat mukaan lukien jopa miljoona ihmistä.
Vertailun vuoksi kalastussektori työllistää Euroopan unionin alueella noin 139 000 ihmistä täysipäiväisesti, mistä Espanja, Italia, Kreikka, Portugali ja Ranska muodostavat 82 prosenttia (Euroopan parlamentti 2014b). Senegalin aluevesillä pyysi vuosien 2002–2006 välillä 64 miljoonan euron arvoisen sopimuksen nimissä yhteensä 125 EU:n kalastusvenettä kyseisistä maista. Niistä suurin osa tuli EU:n kalastustukia eniten nielevästä Espanjasta (Oceana 2011). Greenpeacen mukaan yksi eurooppalainen troolari pyytää keskimäärin saman minkä 7000 Länsi-Afrikan rannikon pienkalastajaa vuodessa (Greenpeace 2005).
Environmental Justice Foundationin mukaan 90 prosenttia Länsi-Afrikassa pyytävistä aluksista on pohjatroolareita, jotka vetävät raskasta verkkoa pitkin merenpohjaa rikkoen kaiken tielleen tulevan, sekä vetäen mukaansa kaiken eteen sattuvan (EJF 2012, 4). Markkinoille kelpaamaton ja tarpeeton sivusaalis on pahimmillaan 80 prosenttia koko saaliista. Valtava määrä kilpikonnia, delfiinejä, haita, lintuja ja kaloja heitetään kuolleena takaisin mereen. Vain parhaimmat arvokalat päätyvät lähinnä EU:n tai Kiinan kalamarkkinoille.
Merialueella pyytävät troolarit rikkovat jatkuvasti kalastajien verkkoja, jolloin paikalliset pienkalastajat menettävät työpäiviä ja tuloja. Kalakantojen heikentyessä länsiafrikkalaisten kalastajien työmatkat ovat pidentyneet kymmenillä tai jopa sadoilla kilometreillä. Kalastajien täytyy sijoittaa entistä enemmän rahaa polttoaineeseen ja jäähän kalan säilömistä varten.
Meri antoi entistä vähemmän ja yhä pienempää kalaa, mikä vaikutti suoraan kalastajien tuloihin ja kalasta saatuun hintaan. Vielä 1990-luvulla kalastajaperheet söivät 3–4 kertaa päivässä, mutta kalakantojen heikennyttyä enää kerran tai korkeintaan kaksi kertaa päivässä.
Lopulta vuosi 2005 oli monille kalastajille totaalinen romahdus. Tuloja ei enää tullut. Vuonna 2006 myöskään EU:n kalastussopimusta Senegalissa ei enää jatkettu, koska Senegalin kalavarat olivat romahtaneet.
Samaan aikaan Kanarian saarilla kiihtyi siirtolaisuuskriisi, kun kymmenet tuhannet ihmiset rantautuivat käyttämättömäksi jääneillä kalastajaveneillä saarille. Vuonna 2005 rantautujia oli noin 5000. Seuraavana vuonna luku oli lähes kuusinkertaistunut heti pahimman kalakadon ilmennettyä, lisäksi arviolta kuusi tuhatta ihmistä hukkui matkalla.
Valtaosa siirtolaisista saapui juuri EU:n suurimmista kalastuskumppanimaista Senegalista ja Mauritaniasta. EU vastasi lisäämällä tuntuvasti merivalvontaa, muttei valvoakseen laitonta kalastusta vaan köyhyyttä pakenevia ihmisiä.

Kalan kulutuksen epäkohdat

Kuluttajilla ei juuri ole tietoa kalan todellisesta alkuperästä, sillä Euroopan unionin elintarvikelain mukaan kalan alkuperä merkitään tuotantomaan mukaan, eikä pyyntialuetta useimmiten edes mainita.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan Kiina on ylimitoittanut kotimaisen saaliinsa ja alimitoittanut ilmoittamansa muualta pyytämänsä kalan. Suurin osa kiinalaisista troolialuksista pyytää Länsi-Afrikan aluevesillä (Blomeyer et al 2012, 25). Arviolta 2,5 miljoonaa tonnia kiinalaisten Afrikasta pyytämästä kalasta jää ilmoittamatta viranomaisille, jolloin kala on laitonta (Blomeyer et al 2012, 12). Useimmiten kala päätyy kansainvälisille markkinoille, erityisesti Eurooppaan.
British Columbian yliopiston kahdenkymmenen tutkijan muodostaman selvitysryhmän tuoreen raportin mukaan 75 prosenttia Kiinan ulkomaisesta saaliista tulee Afrikasta. Saaliista lähes kolme miljoonaa tonnia pyydetään Länsi-Afrikasta (Pauly et al, 2013.)
Pelkästään Länsi-Afrikan arvioidaan menettävän vuosittain noin 1,3 miljardin dollarin arvosta kalaa laittoman kalastuksen vuoksi (Africa Progress Report 2014, 88). Lisäksi LIS-kalastus tarkoittaa miljoonien työpaikkojen menetystä, sekä vaarantaa miljoonien ihmisten ruokaturvan.
Kalan kulutus kasvaa jatkuvasti maailman suurimpien kalamarkkinoiden alueilla. Samaan aikaan kulutus heikkenee köyhimpien maiden väestön keskuudessa, vaikka eteläisissä nopean väestönkasvun maissa kalan merkitys eläinproteiinin lähteenä on hyvin keskeinen.

Jälkikolonialismi kalakaupassa

Kolonialismin päättymisestä huolimatta entiset siirtomaat toimivat edelleen halpojen raaka-aineiden ja työvoiman lähteinä. Euroopalla on ollut taloudellis-poliittinen ylivalta suhteessa köyhiin etelän maihin kauppasopimuksia solmiessa. Monet köyhät valtiot ovat olleet täysin riippuvaisia kalastussopimuksista saamistaan miljoonista euroista, joista on loppujen lopuksi kulkeutunut vähän jos laisinkaan taloudellista tukea juuri kansan köyhimmälle osalle, joita kansainvälisten kalastussopimusten ikävät seuraukset ovat koskettaneet eniten.
Länsi-Afrikan luonnonvarojen heikkenemisestä aiheutuvat ongelmat ovat olleet jo pitkään EU:n tiedossa. Vuoden 2002 yhteisen kalastuspolitiikan muutos toteutettiin pitkälti monesta suunnasta tulevaan kritiikkiin vastaten. Silti ongelmat vain jatkoivat kiihtymistään. Aluevesien rajaaminen suurimpien pelurien käyttöön maailman suurimpien kalamarkkinoiden tyydyttämiseksi on merkinnyt ympäristökriisiä, hallitsematonta luonnonresurssien käyttöä, väestön köyhtymistä, ja ihmisten ruokaturvan heikkenemistä.
Liikakalastuksen seurauksena syntynyt massiivinen siirtolaistyövoima toimi puolestaan vuosikaudet halpatyövoimana Espanjan rakennustyömailla ja maataloudessa, kunnes talouskriisi vei tuhansilta työpaikat. Monet siirtolaiset menettivät työnsä ja päätyivät kadulle.
EU:n poliittinen päätöksenteko on perustunut pitkälti kapitalististen markkinoiden vaatimaan voitontavoiteluun. Kilpailu maailmanmarkkinoiden johtopaikasta ja poliittisesta asemasta on painanut vaa’assa enemmän kuin ihmis- ja ympäristöoikeuksien kunnioitus.
On tärkeää ymmärtää miten EU kohtelee entisiä siirtomaitaan. Vaikka EU-maissa ympäristöä suojellaan erilaisilla säädöksillä, EU:n solmimissa kaupallisissa toimissa ei ole pidetty kiinni ympäristönsuojelusta saati köyhyydenvähentämistavoitteista, vaikka EU:n omat asetukset ja tavoitteet niitä painottavatkin.
Pääsyyt kalakantojen heikkenemiseen ovat sekä Länsi-Afrikan maiden omat korruptoituneet hallinnot että EU:n ylivalta jälkikolonialistisessa kaupankäynnissä. EU:n kalastuspolitiikka tukeutuu kalastustukiin, mikä on johtanut unionin alusten liian suureen kapasiteettiin suhteessa kalakantojen kestävyyteen. Tämä on johtanut liikakalastukseen ensin EU:n omilla aluevesillä, ja sitten myös ulkopuolisilla sopimusalueilla.
Vaikka EU:n kahdenvälisten kalastussopimusten lisäksi Länsi-Afrikassa toimii myös lukuisia muita valtioita, yksityisiä yrityksiä sekä salaisia ja laittomia kalastajia, on EU kuitenkin alueen suurin ja pitkäaikaisin toimija. EU:lla on suurimmat vaikutusmahdollisuudet muutoksessa kohti kestävää kalastusta. Jos EU ei tee päätöksiä kalamarkkinoiden rakenteiden muuttamiseksi kestävämpään suuntaan paikallisväestöä ja ympäristöä kunnioittaen, on turha odottaa päätöksiä Kiinan tai Venäjän kaltaisilta epädemokratioilta, joissa jo oman maan sisällä tunnetusti rikotaan törkeästi ihmis- ja ympäristöoikeuksia.

Kirjoittaja on tutkiva toimittaja, valokuvaaja, jatko-opiskelija Helsingin yliopistolla, sekä toinen Kalavale-tietokirjan tekijöistä.
LÄHTEET:

Africa Progress Report 2014: Grain, Fish, Money. Financing Africa’s Green and Blue Revolutions. http://www.africaprogresspanel.org/publications/policy-papers/2014-africa-progress-report/

Clover C. 2004: The End of the Line: How Overfishing is Changing the World and what We Eat. Ebury Press.

Blomeyer R., Goulding I., Pauly D.l, Sanz A. & Stobberup K., 2012. The Role of China in World Fisheries. The European Parliament, Directorate General Internal Policies, Policy Department B Structural and Cohesion Policies – Fisheries. Brussels. http://www.europarl.europa.eu/meetdocs/2009_2014/documents/pech/dv/chi/china.pdf

Brown O. 2005: Policy Incoherence: EU Fisheries Policy in Senegal. Human Development Report 2005/29. http://hdr.undp.org/sites/default/files/hdr2005_oli_brown_29.pdf

Euroopan komissio 15.11.2012. Commission warns third countries over insufficient action to fight illegal fishing. http://europa.eu/rapid/press-release_IP-12-1215_en.htm?locale=en

Euroopan komissio 14.10.2014: Illegal fisheries: green cards for five countries, but red card for Sri Lanka. http://europa.eu/rapid/press-release_IP-14-1132_en.htm

Euroopan komissio 2014: Fisheries: Bilateral agreements with countries outside the EU. http://ec.europa.eu/fisheries/cfp/international/agreements/index_en.htm

Euroopan parlamentti 2014a: Faktatietoja 4.2.4. Kansainväliset suhteet kalastuksen alalla.

Euroopan parlamentti 2014b: Overfishing and employment in fisheries, European Parliamentary Research Service 29.3.2014. http://epthinktank.eu/2014/03/29/overfishing-and-employment-in-fisheries/

EJF 2012: EJF responds to the first EU warning to countries involved in pirate fishing.
http://ejfoundation.org/node/484

EJF (2010): All at Sea – The Abuse of Human Rights aboard Illegal Fishing Vessels. Environmental Justice Foundation: London; Greenpeace Senegal: haastattelu 2012. http://ejfoundation.org/sites/default/files/public/media/report-all%20at%20sea_0.pdf

Greenpeace 2005: Drop into the Ocean. http://www.greenpeace.org/international/en/multimedia/videos/Drop-into-the-Ocean-/

Guardian 10.6.2014: Trafficked into slavery on Thai trawlers to catch food for prawns. http://www.theguardian.com/global-development/2014/jun/10/-sp-migrant-workers-new-life-enslaved-thai-fishing (http://gu.com/p/3pqh3/stw )

Guardian 2.4.2012 Senegal’s fishing community will act on foreign fleets if government doesn’t. http://www.theguardian.com/global-development/2012/apr/02/senegal-fishing-community-act-foreign-fleets (http://gu.com/p/36fx9/tw )

ILO 2013: Caught at Sea Forced Labour and Trafficking in Fisheries. http://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/—ed_norm/—declaration/documents/publication/wcms_214472.pdf

Interpol 2014: Environmental Crime, Projects, Project-Scale. http://www.interpol.int/Crime-areas/Environmental-crime/Projects/Project-Scale

Kaczynski V.M. & Fluharty D.L. 2002: European Policies in West Africa: Who Benefits from Fisheries Agreements? Marine Policy 26, 75–93. http://www.cesruc.org/uploads/soft/130221/1-130221154523.pdf

Lövin I. 2012: Silent Sea – the Fish Race to the Bottom (Tyst Hav – Jakten på den sista matfisken 2007), Paragon Publishing. http://isabellalovin.com/en/silent-seas/

Oceana 2011: The European Union and Fishing Subsidies. http://oceana.org/en/eu/media-reports/publications/the-european-union-and-fishing-subsidies

Daniel P. , Belhabib D., Blomeyer R., Cheung W., Cisneros-Montemayor A.s, Copeland D., Harper S., Lam V., Mai Y., Le Manach F., Österblom H., Man M. K., van der Meer L., Sanz A., Shon S., Sumaila R., Swartz W., Watson R., Zhai Y. and Zeller D. 2013: China’s distant-water fisheries in the 21st century. Chinese fisheries statistics. Estimating  China’s  distant-water catches. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/faf.12032/abstract

RKTL: Kalan ulkomaankauppa 2013 (4/2014). http://www.rktl.fi/julkaisut/j/702.html

YK 2009: UN Africa Renewal Magazine 07/2009. http://www.un.org/africarenewal/magazine/july-2009/safeguarding-africa%E2%80%99s-fishing-waters

* * *

Perusteen vuoden 2014 viimeinen numero uppoutuu yritysvastuuseen.

Kalavale-kirjan toinen kirjoittaja Kukka Ranta pureutuu artikkelissaan Länsi-Afrikan riistokalastukseen. Eurooppalaisten ja aasialaisten kalastusalusten massiivisen troolauksen vuoksi moni paikallinen on menettänyt elinkeinonsa ja päätynyt siirtolaiseksi Eurooppaan. Näillä aluksilla usein myös työntekijöiden oikeuksia poljetaan.

Koko lehden voit lukea pdf-versiona tästä. Voit tilata maksuttoman lehden myös paperisena tämän sivun vasemman sivupalkin lomakkeesta tai lähettämällä osoitetietosi osoitteeseen info@vasemmistofoorumi.fi.

 
Advertisements