Ihmisoikeusliitto 8.4.2016 | Kuvat ja haastattelut: Kukka Ranta
Tänään juhlitaan romanien kansallispäivää. Ihmisoikeusliitto julkaisee sen kunniaksi yhteistyössä Fintiko Romano Forumin eli Suomen Romanifoorumin kanssa kuvasarjan suomalaisista romaninuorista.
Romanit ovat kielellinen ja kulttuurillinen vähemmistö, joiden arvioidaan olleen Suomen alueella jo viidensadan vuoden ajan. Kuvilla pyritään tuomaan esille romaninuorten ajatuksia kulttuurista, koulutuksesta, työelämästä ja yhteiskunnasta.
Rony Nyman, 20, Vantaa
“Romaninuorten asiaa edistää parhaiten, kun käy koulua, hankkii itselleen ammatin ja tekee töitä. Unelmani on työskennellä nuorten kanssa.
Tällä hetkellä olen töissä Securitas Eventsillä järjestyksenvalvojana. Aluksi sieltä oli vaikea saada töitä, mutta tutustumisen kautta sain muutamassa viikossa työvuoroja.
Tämä taustalla näkyvä Myyrmäen Monitoimitila Arkki on tuttu ja turvallinen ympäristö, olen käynyt täällä aivan pienestä saakka. Mummoni asui Myyrmäessä monitoimikeskuksen vieressä ja niin minä aloin vierailla myös.
Olin Vantaan nuorisovaltuutettu vuosina 2011 ja 2012, jolloin ajoin erityisesti romaninuorten asioita. Vantaankosken yläasteen opinto-ohjaaja tuki minua, kun hain valtuustoon. Tuolloi opin, miten vaikuttaa ja tehdä aloitteita. Yläasteen jälkeen opiskelin autonasentajan ammattitutkinnon, mutta tein oikeastaan kaikkea muuta kuin autonasennusta. Istuin ammattikouluni oppilaskunnassa.
Meille romaneille tärkeintä on vanhempien kunnioittaminen. Se saa tuntemaan ylpeyttä. Vanhemmat ovat kasvattaneet meidät ja pitäneet hyvää huolta. Tunnemme kaikki toisemme ja aina autamme toisiamme.
Tärkeintä olisi saada ennakkoluulot pois yhteiskunnasta. Kaikki olisi paremmin, jos yleistäminen jäisi pois kuten se, että “mustalaiset eivät halua tehdä töitä tai opiskella.” Olen vähän erilainen, mutta silti samaa kansaa kuin kantaväestö.”
Anette Åkerlund, 34, Helsinki
”Edustan romaneja musiikin kautta. Olen muusikkoperheestä ja jo hyvin nuoresta lähtien esitin vanhempieni kanssa erilaisissa tapahtumissa romanigospelia. Olen antanut musiikille kaikkeni.
Elämäni muuttui taiteilijuudeksi, kun aloitin opinnot 25-vuotiaana Sibeliusakatemian kansanmusiikin aineryhmässä. Parhaillaan työstän Sibeliusakatemissa maisterikonserttia, jossa yhdistän flamenco-tanssia perinteiseen, suvultani keräämään mustalaismusiikkiin.
Jo 13-vuotiaana ihastuin suomalaisiin mustalaislauluihin, joita olin kuullut isovanhemmiltani. Jotkut laulut pitävät sisällään suvun historiaa jopa 1900-luvun alkuun asti. Perinteiset omat laulut ovat kuin historiallisia aarteita. Paljon on kaihoisia rakkauslauluja, elämänkertoja ja matkatarinoita. Oikeastaan vain hevosista on tehty iloisia romanilauluja.
Kotona laulamisen lisäksi musiikkia voi jatkaa aikuisenakin. Monet eivät ajattele, että tämä voisi olla ammatti. Harvat romanit menevät korkeakouluun, vaan sosiaalialan opinnot ovat enemmän muodissa. Toivoisin, että jo vanhemmat kouluttaisivat lapsensa romanimusiikin pariin, ja että yliopistoon tulisi enemmän romaniopiskelijoita. Helsingin yliopistossa on nykyään romanikielen ja -kulttuurin oppiainekin!
Suomen musiikkitapahtumissa saisi näkyä enemmän romaneja, ja romanit voisivat itse lähteä mukaan avoimemmin. Olen ylpeä perinnelauluistamme, mutta romanimusiikin ala on vielä lapsenkengissä. Tarvitaan paljon työtä, jotta Suomeen tulisi enemmän romanimuusikoita ja -tuottajia. Musiikin avulla nostamme itsetuntoa ja arvostusta kulttuuriamme kohtaan.”
Ramona Blomerus, 26, Helsinki
”Aloin käyttää romaniasua 17-vuotiaana. Kun asun pukee ylle, se on aikuisuuden merkki romanikulttuurissa. Tällöin saa enemmän vastuuta. Kaupassa taas minua alettiin seurata. Valtaväestö alkoi tuijottaa. Lapset saattoivat sanoa äideilleen, että “katso, prinsessa tulee”. Silloin äidit vastasivat, että ei saa sanoa niin, kyseessähän on mustalainen.
Olen erilainen ja samanlainen kuin muut. Suurin ero on vaatetus ja kulttuuri. Romaneilla on tietyt perinteet ja erityisesti vanhempien kunnioitus. Nämä ovat sellaisia tapoja, joita suomalaisillakin on ollut ennen vanhaan, mutta meille se vanha tyyli on jäänyt.
Ylläni on perintökoruja: isomummoni rintakoru, mummon korvarenkaat ja isän ja äidin vihkisormukset. Esimerkiksi tämä kaulakoruni on periytynyt äidiltäni, joka peri korun omalta aikoinaan omalta äidiltään. Tytölle yleensä annetaan koruja tämän varttuessa, kun hän jo osaa huolehtia itsestään. Jos mummo kuolee, niin hän jättää korunsa poikansa lapsille. Kannan minulle paljon merkinneiden ihmisten koruja ylläni joka päivä.
Olen ylpeä mustalainen, mutta toivoisin pääseväni paremmin yhteiskuntaan sisään. Työmaailma on todella vaikea. Koko sen ajan, kun olemme olleet Suomessa, olemme olleet silmätikkuina. Isovaarini oli sodassa mukana, samoin kuin monet sukulaismiehemme, mutta silti emme ole päässeet yhteiskuntaan sisälle. Harmillisinta on se, kun yleistetään yhden tekemät virheet kaikkien mustalaisten syyksi.
Vanhempiemme sukupolvi ei ole pystynyt vaikuttamaan niin paljoa kuin nykyinen sukupolvi. Olemme kouluttautuneet enemmän. Olen käynyt peruskoulun ja parhaillaan opiskelen romanivaatetuskurssilla Rekolassa. Se kestää kolme vuotta. Valmistuttuani teen romaniasuja muille.”
Dimitri Lindgren, 19, Helsinki
”On kiva olla romani, vaikka toisaalta sitä toivoisi kuuluvansa yhteiskuntaan.
Olen Romaninuorten neuvoston puheenjohtaja. Siellä tuon mielipiteitäni julki, ja neuvoston tärkein tavoite onkin saada nuorten ääni kuuluviin. Romanien piireissä on jo vuosia puhuttu siitä, miten ennakkoluuloja pitää murtaa – nyt on toiminnan aika. Olemme jo jalkautuneet kouluihin, missä kerromme opettajille ja oppilaille romanien historiasta ja kulttuurista, heikkouksista ja vahvuuksista.
Musiikki on aina ollut sydäntäni lähellä. Parhaillaan valmistelemme neuvostossa monikulttuurista nuorisotapahtumaa toukokuulle. Tavoitteena on verkostoitua ja yhdistää erilaisista kulttuureista tulevia henkilöitä. Mukaan on tulossa esiintyjiä eri vähemmistöistä ja valtaväestöstä. Olen ylpeä romanikulttuurista.
Meitä on tietty aktiivinen porukka, joka haluaa vaikuttaa. Viime syksynä perustetussa Romaninuorten neuvostossa on yhdeksän jäsentä. Neuvostoon voi päästä mukaan, kun on kiinnostunut nuorista ja osoittaa, että haluaa auttaa. Haluamme kouluttautua tähän asiaan, koska kun kaikki vanhemmat romaniaktivistit nukkuvat pois, pitää meidän nuorten ottaa se paikka.
Romaninuorten neuvostossa oma ajatusmaailmani ja näkökenttäni on laajentunut, ja olen saanut tietoa esimerkiksi siitä, miten lähteä vaikuttamaan. Olen luonut uusia ihmissuhteita ja verkostoja, joiden kautta voin saada apua. Vaikka monet asiat jännittävät paljon, haluan oppia uutta. Olen saanut lisää hienoja kokemuksia. Toivon, että saamme murrettua mahdollisimman paljon ennakkoluuloja.”
Jasmin Hedman, 22, Helsinki
”Olen pitänyt ruoanlaitosta pienestä pitäen. Heti yläasteen jälkeen hain Vantaan ammattiopistoon, josta valmistuin neljän vuoden jälkeen leipuri-kondiittoriksi. Mutta sen jälkeen töitä olikin vaikea löytää. Olin puolitoista vuotta työttömänä.
Nyt työskentelen vanhusten kanssa palvelutalossa virikeohjaajana. Järjestän siellä esimerkiksi bingoa ja muuta toimintaa. Päädyin virikeohjaajaksi työvoimatoimiston kautta ja olen ollut puoli vuotta töissä palkkatuella. Toukokuussa tämä työ loppuu ja sitten olen taas työtön työnhakija.
Minulla oli työharjoitteluja koulun kautta, mutta ne eivät työllistäneet minua sen jälkeen. Minun oli aina pakko mainita, että olen romani, koska se vaikuttaa työskentelyyn: julkisilla paikoilla minulla on oltava oma vaatetus. Aina niihin paikkoihin löytyi sitten joku muu työntekijä.
En sulje pois sitä vaihtoehtoa, että hankkisin vielä toisen ammatin. Esimerkiksi vanhustenhoito kiinnostaa minua. On otettava kiinni siitä mistä saa.
Romanit ovat aika auttavaisia. Romanikulttuuriin kuuluu se, että jos jollakulla ei ole rahaa tai ruokaa, niin jaamme omastamme ja pidämme huolta toisistamme. Toivoisin, että me romanit pystyisimme vihdoin ja viimein sopeutumaan tähän maailmaan ja osoittamaan, että olemme samanarvoisia kuin muutkin. Toivoisin, ettei meitä pidettäisi muukalaisina.”
Viisi vuotta päiväkeskuksessa läksyjä tehneen Aheta Ramicin, 12, mielestä parasta on ollut oppia kirjoittamaan. Isona hän haluaa lääkäriksi auttaakseen muita ihmisiä. Vanhemmat työskentelevät romanien perinteisessä ammatissa seppinä. Perheessä on kaksi veljeä ja neljä siskoa. Kotona asutaan ahtaasti, eikä vanhemmilla ole aikaa tai tietämystä auttaa lapsiaan opiskelussa. Köyhimmissä perheissä lapsetkin osallistuvat elannon hankkimiseen.
KUKKA RANTA 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.