Tänään isänpäivänä ajattelen saamelaisen kulttuurin isää Nils-Aslak Valkeapäätä, tuota suurta taiteilijaa, joikaajaa, runoilijaa, muusikkoa, säveltäjää, kirjailijaa, näyttelijää, jatkuvasti uusien sukupolvien innoittajaa, sekä joikuperinteen pelastajaa ja uudistajaa.
Itse havahduin saamelaisasioiden äärelle vuonna 2013, kun oma isäni vei Nils-Aslak Valkeapään 70-vuotisjuhlavuoden muistokonserttiin Savoy-teatteriin. Joiku, runous ja musiikki iskivät syvälle sieluun ja mieleen jäi suuri kysymys, miksi en tiedä saamelaisista ja Euroopan ainoasta alkuperäiskansasta? Miksi kouluissa ei opeteta mitään? Alkoi hävettää, että on kulkenut pitkin maailmaa, mutta ei ole nähnyt lähelle.
Kiitos saamelaisten ystävieni sain pian tietää lisää Saamenmaan tilanteesta ja yhä jatkuvasta assimilaatiosta eli pakkosuomalaistamisesta monissa eri muodoissaan. Ja tuota kaikkea nyt täysipäiväisesti työkseni tutkin ja selvitän, parhaillaan kirjoitusresidenssissä Valkeapään kotimuseossa.
On aika uudistaa valkoinen kansallinen narratiivimme, sekä dekolonisoida yhteiskunnan kolonialistiset rakenteet, jotta tuhoamisen sijaan osaisimme nähdä, ymmärtää, arvostaa ja paremmin suojella kaikkea sitä kauneutta ja viisautta mitä olemassa on, yhdessä.
Loppuun Ailun runo: “Kaikki tämä on kotini
nämä vuonot joet vedet
pakkanen auringonpaiste rajuilma
Näiden lakeuksien yö ja päivä
ilo ja suru
sisaret ja veljet
Kaikki tämä on kotini
ja kannan sen sydämessäni”
#nilsaslakvalkeapää
#lásságámmi
#saamelaiskirja
