Saamen kieli tarvitsee tukea

Maailman Kuvalehti 3.5.2020 | Teksti: Kukka Ranta | Kuvitus: Outi Kainiemi

Uhanalaisen kielen tukeminen ei saa olla vain yksilön teoista kiinni. Alkuperäiskansakielten elvytykseen tarvitaan perusteellinen rakenteiden muutos, kirjoittaa tietokirjailija ja väitöskirjatutkija Kukka Ranta.

MK2020-2-essee-rantakukka-kuvitus-outikainiemi
Harva tietää, että Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Ne ovat kaikki uhanalaisia, kaksi jälkimmäistä erittäin uhanalaisia.

Koko maailmassa on 370 miljoonaa alkuperäiskansaan kuuluvaa ihmistä, jotka puhuvat yli 4000 kieltä. Joka toinen viikko yksi noista kielistä häviää. Tahti on pelottava: Unescon arvion mukaan tämän vuosisadan loppuun mennessä alkuperäiskansakielistä kuolee 50–90 prosenttia. Kielen mukana katoaa valtava määrä erikoissanastoa ja vuosisatojen ja -tuhansien aikana ylisukupolvisesti kerääntynyttä perinnetietoa esimerkiksi luonnon monimuotoisuudesta. Tätä tietoa olisi erityisen tärkeä vaalia etenkin nyt ilmastonmuutoksen uhan edetessä.

Kieli elää, kun se voi siirtyä uusille sukupolville lasten myötä. Esimerkiksi inarinsaamelaisten keskuudessa elettiin kohtalon hetkiä 30–40 vuotta sitten: 1980-luvulla inarinsaamea puhuttiin kotikielenä enää vain kahdessa lapsiperheessä. Miten tähän päädyttiin?

Rankimmat pakkosuomalaistamisen ajat koettiin Suomessa 1940–1970-luvuilla, jolloin valtaosa saamelaislapsista joutui asuntoloihin. Pahimmillaan lapset viettivät kokonaisia lukukausia kaukana omasta kielestään ja kulttuuristaan, täysin suomalaisessa ympäristössä. Kouluissa lapsia kiellettiin puhumasta saamea jopa väkivallalla uhaten. Lapset oppivat salaamaan ja häpeämään saamelaisuuttaan. Monet saamelaislapset aloittivat opintiensä osaamatta sanaakaan suomea. Koulunsa päättäneistä taas harva puhui enää saamea, saati opetti sitä jälkipolvilleen. Tästä alkoi monessa perheessä kipeä, monen sukupolven mittainen tietokatkos, jota jälkipolvet nyt paikkaavat.

”Suomen valtion on tehtävä kaikkensa tukeakseen sen takaisin saamista, minkä se on saamelaisilta vienyt.”

Kansakouluissa kasvoi myös uusi saamelaispolvi, joka 1960-luvulla nousi puolustamaan kansansa oikeutta kieleen, kulttuuriin ja maahan. Sukupolvi toisensa jälkeen on taistellut lapsilleen parempaa tulevaisuutta. Inarinsaame saatiin pelastettua uutterien ja periksi antamattomien vanhempien ja saamelaisyhteisön ponnistelujen ansiosta. Ensin perustettiin Anarâškielâ servi eli Inarinsaamen kielen yhdistys, joka otti käyttöön maorien kehittämän Kōhanga Reon eli kielipesän. Se tähtäsi alle kouluikäisten lasten kielen elvyttämiseen.

Kun kielipesätoiminta käynnistyi 1997, inarinsaamen taitajien määrä laskettiin kymmenissä. Nykyisin puhujia on jo noin 450. Pohjoissaamen puhujia kolmen valtion alueella Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on noin 30 000, Suomessa arviolta kaksi–kolmetuhatta. Tällä hetkellä kaikista uhanalaisimmassa asemassa on koltansaame, joka Norjassa lasketaan sammuneeksi, Venäjällä se sinnittelee henkihieverissä muutamalla kymmenellä puhujalla. Suomessa koltansaamea puhuu arviolta 430 ihmistä omistautuneen kielen elvytystyön ansiosta. Haasteista huolimatta saamen kielten pelastamisesta on tullut Suomen saamelaispolitiikan menestystarina.

Kiitos uutterien kieliaktivistien, saamenkielinen opetus ja oppimateriaalityö käynnistyivät 1970-luvulla. Hiljalleen yhä useampi saamelaispolvi on voinut opiskella peruskoulussa saamenkieltä ja kulttuuria. Tosin tämä koskettaa vain saamelaisten kotiseutualueella asuvia lapsia. Nykyään yli 70 prosenttia saamelaislapsista asuu kotiseutualueen ulkopuolella, jolloin lain mukaan opetuskieli ”voi olla myös saame”. Kunnilla ei ole velvollisuutta järjestää saamenkielistä opetusta, eikä kunnilla ole edes tietoa alueellaan asuvista saamelaisista. Tähän taas vaikuttaa suppea väestörekisterijärjestelmä, johon voi merkitä vain yhden äidinkielen, mikä yleensä on suomi.

Vain joka kymmenes kotiseutualueen ulkopuolella asuvasta saamelaislapsesta saa opetusta tai varhaiskasvatusta saamen kielellä suuremmissa kaupungeissa. Virtuaaliopetus tuo helpotusta, mutta ei riitä kasvavaan tarpeeseen. Saamelaiskäräjien mukaan tilanne loukkaa saamelaisille perustuslaissa turvattua oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin. Syynä on resurssien puute. Koska koulutusta ei ole, ei ole myöskään kielitaitoisia opettajia tai oppimateriaalien tekijöitä – saati oppilaita. Kun saamelaiset eivät näy tilastoissa, koulutukselle ei nähdä kunnissa tarvetta. Kierre on loputon.

Lakeja todella tarvitaan ja niitä tulee jatkuvasti kehittää. Muuten saamen kielten tukeminen ja edistäminen ovat yksittäisten henkilöiden työn varassa. Perustietämys Euroopan ainoasta alkuperäiskansasta, saamelaisista, on Suomessa yhä heikkoa. Selvityksiä, hakemuksia ja toimenpide-ehdotuksia on laadittu vuosikymmeniä, mutta nyt tulisi saada aikaan konkreettisia toimenpiteitä. Saamelaiskäräjien koulutussihteeri Ulla Aikio-Puoskarin mukaan tärkeintä olisi luoda saamen kielille katkeamaton tie varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin saakka, ja taata saamelaisoppilaiden kielten opetus pysyvälle perustalle maanlaajuisesti.

Toivoa on! Oikeusministeriö selvittää nyt väestötietojärjestelmän muuttamista moni-identiteetin ja useisiin kieliyhteisöihin kuulumisen suuntaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö on perustanut työryhmän, joka selvittää vuoden 2020 kuluessa saamen kielten tarpeita opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Uusista tuulista kertoo se, että työryhmä käynnistyi yhteistyössä ja saamelaisten tarpeista lähtien.

Aivan yhtä tärkeää – kuten opetusministeri Li Anderssonkin totesi saamelaisten kansallispäivänä – on kaikkien tietämättömien suomalaisten sivistäminen. Vain tietoa lisäämällä voidaan puuttua ennakkoluulojen, vihapuheen ja rasismin kitkemiseen ja edistää alkuperäiskansaoikeuksia lakien ja kansainvälisten sopimusten määräämälle tasolle. Suomen valtion on tehtävä kaikkensa tukeakseen sen takaisin saamista, minkä se on saamelaisilta vienyt. Kielen elvyttäminen tervehdyttää rankan kolonialismin läpikäynyttä saamelaisyhteisöä ja purkaa kollektiivisesti koettuja traumoja.

Kielen kannattelijoita ovat perinteiset elinkeinot. Myös niitä tulee tukea ja suojella, kuten koko Saamenmaan luontoa. Pohjoissaameksi maa on eana, äiti eadni ja äidinkieli taas eatnigiella. Sama toistuu inarinsaameksi eennâm, enni ja eenikielâ, sekä koltansaameksi jannâm, jeä’nn ja jie’nn’iõll.

Maa on äiti, ja se on yhtä kuin sydänten kieli, ja se tekee ihmisestä kokonaisen.

 

Vastatuuleen

Tietokirja saamen kansan pakkosuomalaistamisesta

Kukka Ranta & Jaana Kanninen
Kustantamo S&S 10/2019

Kannen valokuva: Lada Suomenrinne

Suomalaisten tietämys saamelaisista on varsin hatara ja stereotypioiden täyttämä: Suomen historiankirjoitus ja kouluopetus sivuuttavat yhä saamelaiset ja heidän pakkosuomalaistamisensa pitkän jatkumon. Monista vallan väärinkäytöksistä johtuen saamelaiset kokevat Suomen valtiota kohtaan syvää epäluottamusta, mikä ilmenee jatkuvana vastakkainasetteluna.
Vastatuuleen pureutuu saamelaisten kokemushistoriaan ja avaa saamelaista mielenmaisemaa. Pakkosuomalaistaminen on jättänyt saamelaisiin syviä traumoja, jotka ovat kulkeutuneet yli sukupolvien. Tärkeitä teemoja ovat myös maiden menetys ja saamelaisten kokemukset oman maailmankuvan, yhteiskuntajärjestelmän ja kielen kieltämisestä.

Kukka Ranta ja Jaana Kanninen ovat toimittajia ja tietokirjailijoita, Ranta lisäksi väitöskirjatutkija ja valokuvaaja. Kirjaa tehdessään he ovat korostaneet kuuntelemisen tärkeyttä, yhteisöjen tarpeita sekä alkuperäiskansan näkökulman avaamista suomalaiselle valtaväestölle. Vastatuuleen on tehty tiiviissä vuorovaikutuksessa saamelaisten kanssa, alkuperäiskansatutkimuksen eettisten ohjeiden luotsaamana.

Kustantamo S&S:n syksyn 2019 kirjaluettelo. Tietokirjan kansikuva: Lada Suomenrinne.

Jäämeren rata uhkaa saamelaisten kieltä ja kulttuuria

Yle Radio 1: Maailmanpolitiikan arkipäivää 2.9.2018
Screen Shot 2018-09-20 at 18.55.08
Pohjoisen Jäämeren sulaminen on kiihdyttänyt visioita Suomen Lapin läpi kulkevasta Jäämeren radasta . Monet näkevät mahdollisuuksia, mutta saamelaisyhteisöt ovat huolissaan radan vaikutuksista elinkeinoihin ja perinteisiin. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa kysytään, miten hanketta ollaan viemässä eteenpäin. Juontaja on Sari Taussi, toimittajana Kukka Ranta.

RedLine_JenniLaiti-Semekurtta-KuvaKukkaRanta-webMaailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa haastateltavana yksi Rajanveto -tapahtumien pääjärjestäjistä, saamelaisen taiteilijaryhmä Suohpanterrorin jäsen Jenni Laiti. Kuva: Kukka Ranta.

Joiku on tunnetta

Joiulla kerrotaan asioita, tullaan lähelle sukua ja liitetään ihmisiä paikkoihin. Harvinaistunut perinteinen joiku on nyt hiljalleen elpymässä. Maailman Kuvalehti tapasi saamelaisia Inarissa.

Maailman Kuvalehti 2/2018

IjahisIdja 2017 Simon Issát MarainenRunoilija ja joikaaja Simon Issát Marainen, 38

”Joiku on kieli, jolla keskustelet muiden kanssa. Jos olet surullinen tai haluat tulla läheisemmäksi jonkun kanssa, voit joikata kyseisen henkilön. Saan inspiraatiota luonnosta ja kaikista ihmisistä ympärilläni.

Asun Pohjois-Ruotsin saamelaisalueella, ja myös isäni on joikaaja. Kaksi nuorempaa veljeäni kuolivat hiljattain. He tappoivat itsensä. Ensin 2014 tammikuussa 29-vuotias veljeni Gustu, ja sitten saman vuoden marraskuussa 21-vuotias veljeni Heaika.

Itsemurhat ovat iso ongelma yhteisöissämme. Tahdon puhua ja nostaa asiaa esille. Jos emme puhu, ne vain jatkuvat.

”Itsemurhat ovat iso ongelma yhteisöissämme. Tahdon puhua ja nostaa asiaa esille.”

Erityisesti porosaamelaiset miehet ovat menettäneet elämänhalunsa. Syynä on saamelaiselinkeinojen ja -kulttuurin heikentyminen, jota uhkaavat kaivosteollisuus, metsähakkuut ja itsemääräämisoikeuden puuttuminen.

Meidän oikeutemme eivät toteudu. Yksilön ongelmat ovat seurausta saamelaisvastaisesta politiikasta.

Joka päivä meidän täytyy selittää muille meistä. Kouluissa opitaan enemmän muista alkuperäiskansoista kuin omasta. Ei ole helppoa olla saamelainen, mutta olemme kasvaneet taistelemaan oikeuksiemme puolesta. Osalle se taakka on liikaa.

Joiku on hyvä suremisessa. Kun joikaan veljeni, he ovat kanssani.”

Issát Marainen esiintyi ÁRA-yhtyeensä kanssa ensimmäistä kertaa Suomessa Ijahis Idja -festivaaleilla.

IjahisIdja 2017 Anna Näkkäläjärvi-LänsmanMuusikko Anna Näkkäläjärvi-Länsman, 38

”Joiku on tunne, se on tapa kuvailla joiun kohde musiikillisesti. Joiku on vanhin Euroopassa elossa oleva vokaalimusiikkikulttuurin laji, joka siirtyy suullisena perinteenä sukupolvelta toiselle.

Saamelaisia vokaalimusiikkilajeja on lukuisia. Suomessa on pohjoissaamelainen luohti, inarinsaamelainen livđe ja kolttasaamelainen leu’dd.

Pohjoissaamelaisen joiun melodiat, rytmit ja sanat ovat yksinkertaistuneet, kun joikuperinnettä alettiin yhdistää länsimaisten instrumenttien kanssa. Joiun monimuotoisuus joutui alistumaan noiden instrumenttien ehtoihin. Erityisesti nuoret ovat ottaneet modernin joiun omakseen.

Nykyisin suurin uhka joiulle on perinteisen elämäntavan muuttuminen. Joikuperinne elää vahvimmin poronhoidon parissa, sillä poronhoitajat muodostavat vielä tiiviitä yhteisöjä, joissa joiun on mahdollista elää perinteisessä muodossaan.

”Aikoinaan lestadiolaispapit olivat sitä mieltä, että joiku on syntiä. Se haluttiin kitkeä kokonaan pois.”

Aikoinaan lestadiolaispapit olivat sitä mieltä, että joiku on syntiä. Se haluttiin kitkeä kokonaan pois kristinuskon vallattua alaa. Vaikutukset ovat olleet tuhoisat.

Enää vain muutamat harvat oppivat joikaamaan kotonaan. Joikua täytyy elvyttää kuten saamelais­kieliäkin.”

Näkkäläjärvi-Länsman toimi vuonna 2017 Ijahis Idja -festivaalin taiteellisena johtajana. Vetänyt Kadonneet joiut ja livđet”-kurssia Saamen musiikkiakatemiassa.

IjahisIdja 2017 Anna Lumikivi Muusikko Anna Lumikivi, 30

”Kolttasaamelaisten lauluperinne on tarinan kerrontaa henkilöistä, elämäntapahtumista tai eläimistä melodian muodossa. Vanhimmat leu´ddit kuvaavat, miten ihmiset ovat ennen eläneet.

Yksi esittämäni leu´dd kertoo toisen maailmansodan aikaisesta evakkoajasta ja siitä, miten Suonikylän alueen saamelaiset asutettiin Sevettijärvelle.

Meille luvattiin, että voimme elää saamelaista elämää, mutta sitten meille tulikin rajoituksia ja meidät määrättiin elämään kuten suomalaiset.

Vanhemmat ovat saaneet kärsiä saamelaisuudestaan ja he halusivat suojella lapsiaan. Emme koskaan puhuneet koltansaamea kotona lapsuudessani. Isältäni olen oppinut koltansaamea vain aivan vähän. Opiskelin kielen koulussa vuonna 2014–2015.

Kuulin vasta nyt, että myös mummoni leu´ddaa. Kyseessä on katkennut perinne, mikä johtuu suomalaistamisesta. Itse olen opiskellut leu´ddaamaan arkistonauhoista.”

Lumikivi työskentelee Kolttasaamelainen muistipankki -projektin tutkimusavustajana Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa.

 

Ristenrauna Maggan perhettä nöyryytettiin kallonmittauksilla vielä 1960-luvulla – Saamelaiset toivovat totuuskomission tuovan julki menneisyyden vääryydet

Moni saamelainen kantaa harteillaan sukupolvelta toiselle periytyneitä traumoja. Nyt Suomi valmistelee totuus- ja sovintokomissiota avaamaan Euroopan ainoan alkuperäiskansan vaiettua, kipeää historiaa.

RistenraunaMagganPerhe-Inari012018-KukkaRanta-web.jpg
– Ääni sortuu, Ristenrauna Magga toteaa ja hiljenee hetkeksi muistellessaan syksyn 1968 tapahtumaa. Hänen perheensä oli saanut tuolloin kutsukirjeen Inarin ala-asteelle tutkimuksiin. Perhe pakkautui henkilöautoon ja totteli kuuliaisesti kutsua.

Koululla kaikkien tuli riisuutua alasti. Valkotakkiset tutkijat mittailivat laitteilla saamelaisten kallon, nivelien ja raajojen pituuksia. Mukana tuotiin ulostenäytteitä. Myös verinäytteitä otettiin.

– Mie muistan kun ne sanoi, että minulla oli epätavallisen pitkät nivelet saamelaiseksi, Magga hämmästelee.

Samaan aikaan tutkimuksissa ollut toinen nainen käskettiin nousemaan pöydälle seisomaan alasti ja häneltä mitattiin kaikki paikat. Maggalta ei vaadittu samaa, koska hän oli synnyttänyt nainen. Myös Maggan mukana ollut 1-vuotias esikoispoika mitattiin tarkasti.

Hieman myöhemmin Maggan isosisko ja pikkuveli vietiin Ruotsiin Lundin yliopistoon tutkimuksia varten. Mutta mitä tiedoilla oikein tehtiin, sitä ei perheestä kukaan tiedä vielä tänäkään päivänä. Maggan mukaan kyse oli siitä, että saamelaisten alempiarvoisuutta pyrittiin osoittamaan tieteen keinoin.

RistenraunaMagga1-Inari012018-KukkaRanta-web72-vuotias Ristenrauna Magga on entinen saamelaiskäräjien jäsen ja on ollut perustamassa saamelaisen sosiaali- ja terveysalan yhdistystä SámiSosteria. Hän toimii edelleen sen toiminnanjohtajana. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

Suomen saamelaisten keskuudessa tehtiin rotututkimuksia 1920-luvulta alkaen; luita kaivettiin aina haudoista asti. 1800-luvun lopulta 1930-luvulle saakka saamelaisia vietiin villi-ihmisinä näytille saksalaisiin eläintarhoihin. Eläintarhoihin päätyivät myös Ristenrauna Maggan isoisä ja setä.

– Nykyisin, kun kysytään johonkin virustutkimukseen, kysyn aina, miten tuloksia käytetään. Silloin me saamelaiset emme tietenkään uskaltaneet semmoista kysyäkään. Kun minä olin lapsi, vanhemmat aina sanoivat, ettei saa suututtaa herroja. Piti vain olla ihan hiljaa ja alistua kaikkeen, Magga muistelee.

Maggan kokemukset ovat esimerkki siitä, miksi Suomessa valmistellaan tällä hetkellä totuus- ja sovintokomissiota.

Suomen hallitus ilmoitti lokakuussa 2017 käynnistävänsä saamelaisasioita käsittelevän sovintoprosessin – alun perin Saamelaiskäräjien aloitteesta. Tämän kevään aikana on tarkoitus määritellä, mitkä ovat komission tehtävät ja miten se toimii.

Tavoitteena on tehdä tunnetuksi alkuperäiskansan historiassa kokemia vääryyksiä, ennen kaikkea Suomen valtion saamelaisille aiheuttamia traumoja.

Maisemakuva-yle-kukkaranta.jpgKuva: Kukka Ranta / Yle.

Samoja keskusteluja käydään myös naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa.

Pisimmällä ollaan Norjassa, jossa parlamentti äänesti totuuskomission perustamisesta viime kesäkuussa. Komissio tutkii saamelaisten ja kveenien kokemiä vääryyksiä norjalaistamispolitiikan seurauksena.

Ruotsissa keskustelu komissiosta on käynnistynyt jo vuosia aiemmin, mutta on vielä kesken.

– Saamelaisten mukaan näillä prosesseilla pitäisi olla rajat ylittäviä ulottuvuuksia, koska me olemme kansa neljässä valtiossa, sanoo Suomen Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio.

TiinaSanilaAikio2-Inari012018-KukkaRanta-web.jpgSaamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio Inarissa Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen edustalla. Siellä kokoontuvat myös Saamelaiskäräjät. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

Sanila-Aikion mielestä totuus- ja sovintokomission tulisi tehdä näkyväksi näkymätöntä historiaa saamelaisten ja Suomen valtion ja sen eri rakenteiden välillä. Komission pitäisi esimerkiksi selvittää, miksi vuonna 2018 vain 24 prosenttia saamelaisista puhuu saamen kieliä äidinkielenään.

Sodan jälkeen 1940-luvulla perustetut asuntolakoulut ovat olleet yksi kipeimmistä taakoista monille saamelaisille. Niissä lapset asuivat kaukana omasta perheestä, kulttuurista ja äidinkielestä. Kouluissa monesti sisäistettiin saamelaisten alempiarvoisuus. Sukupolvi toisensa jälkeen oppi häpeämään kulttuuriaan, eivätkä kaikki vanhemmat enää opettaneet äidinkieltään lapsilleen.

Sanila-Aikion mukaan pitää varmistaa, että saamenkielisiä ja kulttuurinmukaisia mielenterveyspalveluja on tarjolla kaikille, jotka niitä tarvitsevat – sekä komission työn aikana että sen jälkeen.

– Kyseessä ovat sukupolvia kestäneet traumat ja sukupolvilta toisille siirtyneet taakat. Monesti nostan esiin asuntola-aikojen fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan ja sen, minkälaisia vaikutuksia niillä on ollut ja on nyt, jos niitä aletaan käsitellä, painottaa Sanila-Aikio.

Tällä hetkellä saamelaiskulttuuria huomioivia mielenterveyspalveluita ei käytännössä ole saatavilla.

MuddusjarvenPaliskunta-Inari012018-KukkaRanta-web

Sovintotyö ei etene, jos samalla edistetään hankkeita, jotka heikentävät alkuperäiskansojen oikeuksia ja pahimmillaan kasaavat uusia traumoja saamelaisyhteisöille.

Tällaisia hankkeita voivat olla esimerkiksi metsähakkuut, kaivostoiminta tai kasvava turismi. Sanila-Aikion mukaan suurista maankäyttöhankkeista saamelaisten kotiseutualueella tulisi pidättäytyä ennen kuin totuus- ja sovintoprosessi on käyty loppuun.

Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö on tilannut selvityksen

, joka saattaisi toteutuessaan halkoa saamelaisten kotiseutualuetta ja kasvattaa entisestään kaivos- ja metsäteollisuutta alueella.

– Jäämeren ratahanke voi olla se viimeinen negatiivinen kehityskulku. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että tulevaisuudennäkymä omaan elinkeinoon on niin toivoton, etteivät henkilöt enää kestä sitä, vaan tekevät esimerkiksi itsemurhan, Sanila-Aikio sanoo.

Itsemurhat ovat edelleen merkittävä kuolinsyy pohjoisessa, erityisesti porosaamelaisten miesten keskuudessa.

OsmoSeurujarvi-Muddusjarvi-KukkaRanta-web.jpgMuddusjärven paliskunnan poroisäntä Osmo Seurujärvi asui 1970-luvulla asuntolakoulussa ja opiskeli suomeksi. Saamen kieltä hän alkoi käyttää kunnolla puhekielenä vasta aikuisena. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

Yksi suunnitellun Jäämeren radan reittivaihtoehdoista kulkisi Osmo Seurujärven laidunmaiden halki, Inarinjärven pohjoispuolitse.

– Ei Jäämeren radalle ole sellaisia perusteita, että meille olisi siitä mitään hyötyä, haittoja siitä vaan tulisi, Seurunjärvi toteaa.

Muddusjärven paliskunnan porojen laitumet ovat jo nyt hyvin heikentyneet. Syynä ovat paliskuntarajat ja pitkään jatkunut laidunmaiden pirstoutuminen, sekä koko ajan kasvava muu maankäyttö, kuten rakentaminen, maantiet ja laajat metsänhakkuut.

MuddusjarvenPaliskunta-poropaimennus-JussaOsmoSeurujarvi-KukkaRanta-webOsmo Seurujärvi ja hänen poikansa Jussa paimentavat porojaan. Viime aikoina ruokinta on lisääntynyt muun maankäytön ja vaikeiden talviolosuhteiden vuoksi. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

Osmo Seurujärvelle kielikysymys on tärkeintä totuus- ja sovintokomissiossa. Hän kävi peruskoulunsa 1970-luvulla suomeksi ja kertoo asuneensa asuntolakoulussa. Iltaisin nukkumaan mennessä koti-ikävä painoi usein mielessä, mutta kotiin pääsi onneksi aina viikonloppuisin. Hänen äitinsä oli omina asuntolakouluaikoinaan päässyt kotiin vain jouluisin.

Seurujärven saamelainen äiti ei juurikaan puhunut lapsilleen saamea. Hänelle opetettiin inarinsaamea koulussa äidinkielen tunnilla kerran viikossa tunnin ajan kolmannelta luokalta alkaen, ja siitä hän on opettajalleen hyvin kiitollinen.

Vasta kolmikymppisenä, saatuaan oman esikoisensa, nyt 50-vuotias Seurujärvi päätti alkaa käyttää aktiivisesti saamen kieltä. Hänen lapsensa ovat onneksi saaneet käydä koulunsa kokonaan saameksi.

Porotöissä Seurujärvi puhuu veljiensä kesken edelleen vain suomea, koska kaikilla on taustanaan sama asuntolakoulun ja suomalaistamisen painolasti.

SunnaNousuniemi2-Inari012018-KukkaRanta-web24-vuotias Sunna Nousuniemi työskentelee alkuperäiskansojen elokuvafestivaalin Skábmagovatin toiminnanjohtajana Inarissa. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

1990-luvulla syntyneellä Sunna Nousuniemellä on ollut Seurujärven sukupolvea paremmat mahdollisuudet puhua ja opiskella saamea.

Nousuniemi kuitenkin oppi vasta yliopistossa kirjoittamaan saamea kunnolla. Hän kävi peruskoulun suomenkielisellä luokalla, sillä vanhemmat ajattelivat, että se olisi helpompaa hänen tulevaisuutensa kannalta.

Nykyään nuoret saamelaiset kohtaavat entistä kovempaa vihapuhetta sosiaalisessa mediassa. Monia ahdistaa julkinen riepottelu aiheista, jotka saattavat olla saamelaisyhteisön pahimpia traumoja.

– Harhaanjohtavaa tietoa tulee niin paljon joka tuutista. Jatkuvasti pitää pelätä keskustelun sävyä, onko keskustelu rakentavaa, voiko siihen itse vaikuttaa ja miten keskustelu vaikuttaa omaan elämään. Tuntuu, että omaa olemassaoloa kyseenalaistetaan jatkuvasti, mikä on todella uuvuttavaa, Nousuniemi sanoo.

Hän on huolissaan, miten alituinen suurennuslasin alla oleminen vaikuttaa nuoriin ja heidän mielenterveyteensä.

– Ikään kuin edelleen sellainen rotututkimusten peru jatkuisi, että me olemme jatkuva tutkimusten kohde, eikä aktivinen tekijä, joka otetaan tasa-arvoisesti huomioon lainsäädäntötilanteissa ja julkisessa keskustelussa.

– Toivon, että totuus- ja sovintokomissiosta tulisi sellainen foorumi, jossa saamelaiset voivat turvallisesti kertoa omista kokemuksistaan ja vanhoista traumoistaan, ja että ne myös otetaan tosissaan ja koemme tulevamme kuulluiksi, Nousuniemi toteaa.

Kuuntele Yle Areenasta: Maailmanpolitiikan arkipäivää Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma kertoo myös muissa maissa toteutetuista alkuperäiskansojen totuus- ja sovintokomissioista. Mitä voisimme oppia Kanadan ja Grönlannin esimerkeistä? Kuuntele ohjelma Yle Areenasta. Juontajana Sari Taussi, toimittajana Kukka Ranta.

Tarvitaanko Suomeenkin totuuskomissio?

Yle Radio 1: Maailmanpolitiikan arkipäivää 17.2.2018
 
screen-shot-2017-01-27-at-20-50-56
Suomessa valmistellaan parhaillaan Saamelaiskäräjien aloitteesta totuus- ja sovintokomissiota. Tavoitteena on sovintotyön käynnistyminen saamelaisten ja Suomen valtion välillä. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa avataan monille suomalaisille tuntematonta saamelaisten historiaa sekä pohditaan, miten alkuperäiskansan ja valtion välejä voi parantaa. Ohjelman toimittaa Sari Taussi, toimittajana Kukka Ranta.
 
Lue: Ristenrauna Maggan perhettä nöyryytettiin kallonmittauksilla vielä 1960-luvulla – Saamelaiset toivovat totuuskomission tuovan julki menneisyyden vääryydet Yle 17.2.2018
 

Sápmi Pride Maailman Kuvalehdessä!

Maailman Kuvalehti 6/2017| Kuva ja teksti: Kukka Ranta

MK-062017-SapmiPride-KukkaRanta

INARI. Elokuussa Inarissa järjestetty Suomen ensimmäinen Sámi Pride -tapahtuma toi saamelaisen sateenkaarikansan yhteen. Tapahtuman järjestäjä Anne Ollin mukaan sekä saamelaiset että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kohtaavat usein syrjintää. Riski kasvaa, jos kuuluu kahteen tai useampaan vähemmistöön. “Kenenkään ei tulisi joutua tuntemaan olevansa yksin”, Olli sanoo.

Saamelaisnuoret perustivat kapinasaaren, jossa ei Suomen ja Norjan sana määrää – “Olemme valmiita menemään niin pitkälle kuin mahdollista”

Yle 24.9.2017 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Yhteydet syrjäisestä protestileiristä ulottuvat ympäri maailman. Tämä on vasta alkua, sanoo yksi nuorten saamelaisaktivistien johtajista.

Yle-Saamelaisnuoret-KukkaRantaNuoret saamelaisaktivistit Aslak Holmberg, Niillas Holmberg ja Petra Laiti. Kuva: Kukka Ranta.

TIIRASAARI, UTSJOKI Suurimman laavun laelta nousee savua. Sisällä tulen lämmössä Aslak Holmberg, 29, paistaa tikunvarressa lohikimpaleita lounaaksi.

– Koko kesän olen pyytänyt laittomasti, koska en ole saanut kolonialistista kalastuslupaa saamelaisten perinnepyynnille, saamelaiskäräjien jäsenenä toimiva Aslak Holmberg tuhahtaa hyytävässä kesäsäässä.

Ollaan keskellä Tenojokea sijaitsevassa pienessä Tiirasaaressa, lähellä Suomen pohjoisinta kärkeä.

Juhannusviikolla Holmberg ja parikymmentä muuta saamelaista kokoontuivat tänne ja julistivat alueelle moratorion. Se tarkoittaa, ettei Suomen ja Norjan valtioiden tänä keväänä hyväksymä Tenojoen kalastussopimus ole enää alueella voimassa.

Kapinasaari syntyi juuri Tenojoen sopimuksen seurauksena.

Sopimus leikkasi saamelaisten verkoilla ja padoilla harjoitettavaa perinnepyyntiä 80 prosenttia, mutta turistien vapavälinekalastusta vain 40 prosenttia. Aktivistien mielestä sopimus tuhoaa saamelaisilta mahdollisuuden välittää vuosisataisia perinnekalastuksen taitoja nuorille sukupolville.

– Suomi ei tunnusta perinnekalastusta alkuperäiskansan oikeutena vaan paikallisten omistusoikeutena, Aslak Holmberg huomauttaa.

Holmbergkaan ei saanut kesäksi hakemaansa kalastuslupaa.

Hänen olisi pitänyt väijyä turistien joukossa verkkokaupassa myytäviä vapavälineiden pyyntilupia, vaikka on niitä harvoja nuoria saamelaisia, jotka vielä taitavat saamelaisten perinnekalastuksen.

Aslak Holmberg ja Petra Laiti Tiirasaaressa. Kuva: Kukka Ranta

Laavun nuotiolla paistuvan lohen Holmberg kalasti lapsuudenkotinsa edustalta Nuorgamista. Taidon hän oppi isältään.

Tämä ei riitä kalastusoikeuden saamiseksi.

Tenojoen sopimus määrää, että alueella pitää asua vähintään seitsemän kuukautta vuodesta, jotta kalastaja voisi saada vakinaisen asukkaan kalastusoikeuden.

Tiirasaareen kerääntyneiden aktivistien mielestä Tenojoen sopimus kolhaiseekin erityisesti nuorta polvea: noin 70 prosenttia saamelaisnuorista asuu ja työskentelee saamelaisten kotiseutualueen eli aivan Suomen pohjoisimpien osien ulkopuolella.

Näin elää myös Holmberg.

Hän viimeistelee parhaillaan Tromssan yliopistossa alkuperäiskansatutkimuksen maisteriopintoja, eikä ole lukion jälkeen ollut kotonaan Nuorgamissa juurikaan yli kuutta kuukautta vuodessa.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Tiirasaaresta kehkeytyi kesän aikana saamelaisnuorten kapinasaari: aktivistit pystyttivät saaren metsikköiselle reunalle neljä laavua ja ranta varustettiin iskulausein.

“Virkistyskalastus vain paikallisten sukujen luvalla”, banderollit julistivat Tenojoen törmällä.

Aktivistiryhmä nimeää itsensä Ellos Deatnu! -liikkeeksi (suom. Eläköön Tenojoki!) juuri Tenojoen sopimuksen takia. Liikkeessä toimii monia pääosin nuoria saamelaisia poliitikkoja, taiteilijoita ja paikallisia asukkaita.

Tenojoen sopimuksen tavoitteena on vähentää kalastuksesta johtuvaa lohikuolleisuutta 30 prosenttia seuraavan kymmenen vuoden aikana. Se on aika, jolloin lohikanta ehtii elpyä kahden lohisukupolven ajan.

Tenojoki on yksi maailman monimuotoisimmista lohijoista, sillä jokaisella lohen asuttamalla sivujoella on oma geneettisesti eriytynyt populaationsa. Viime vuosina monien kantojen tila on ollut huono. Mitä ylemmäs Tenoa noustaan, sitä enemmän Norjan rannikon, Tenovuonon, Suomen ja Norjan jakaman pääuoman ja lopulta sivujokien kalastus heikentää latvajokien kantoja.

Saamelaiset pelkäävät kulttuurinsa kuolemista, yrittäjät taas elinkeinonsa tyrehtymistä.

Sopimusta vastustivat Suomen ja Norjan puoleisessa Tenonlaaksossa lähes kaikki paikalliset asukkaat. Saamelaiset pelkäävät kulttuurinsa kuolemista, yrittäjät taas elinkeinonsa tyrehtymistä.

– En ole koskaan sanonut, ettei kalastusta tulisi rajoittaa. Kestävä kalastus on meille prioriteetti, mutta meidän yli ei voi kävellä, kun säännöksiä tehdään, Holmberg tähdentää.

Holmbergia sapettaa erityisesti se, että saamelaiset jäivät taas kerran kuulematta sopimuksen valmistelussa, vaikka neuvotteluja käytiin kaiken kaikkiaan viisi vuotta.

– Suomen politiikka on kaksinaamaista: ulkomailla esitetään alkuperäiskansoja kunnioittavaa politiikkaa, mutta itsemääräämisoikeus on kosmeettisella tasolla, Holmberg lataa nuotiotulen äärellä. Tästä Tenojoen sopimus on hänen mielestään jälleen kerran tyypillinen esimerkki.

Tiirasaaren moratoriossa ei aktivistien mukaan päde Norjan ja Suomen allekirjoittama Tenojoen sopimus. Kuva: Kukka Ranta

Julkisessa keskustelussa saamelaiset leimataan usein riitaisiksi ja neuvotteluhaluttomiksi. Saamelaiset taas kokevat, ettei heitä kuunnella tai oteta mukaan päätöksentekoon.

Tenon sopimus annettiin eduskunnassa lausuntokierrokselle heinäkuussa 2016, kesken parhaimpien kesälomien. Tällöin Utsjoella oli alkanut muodostua sopimuksen vastainen kansanliike. Holmberg oli tuolloin mukana laatimassa saamelaisten yhteistä lausuntoa rajan molemmin puolin.

Suomen maa- ja metsätalousministeriö neuvotteli Tenon sopimuksesta Saamelaiskäräjien kanssa vasta syksyllä sen jälkeen, kun sopimuspaperissa olivat jo Suomen ja Norjan allekirjoitukset.

Kohta asian huomasi Suomen valtiokin.

Sekä perustuslakivaliokunta että apulaisoikeuskansleri totesivat maa- ja metsätalousministeriön rikkoneen sekä Suomen perustuslakia että saamelaiskäräjälakia Tenojoen sopimuksen valmistelussa.

Laki kuitenkin jatkoi etenemistään eduskuntaan. Juuri ennen äänestystä Holmberg julkaisi YouTube-videon, jossa hän kutsuu kannanottoaan “hätähuudoksi”:

“Tämä on kuin ryöstö keskellä kirkasta päivää – – – Tuntuu, että ne ovat tappamassa meidät. Ei aseilla, vaan hitaasti ja hiljaisesti”, englantia puhuva Holmberg sanoo suoraan kameralle.

Petra Laiti on Suomen saamelaisnuorten puheenjohtaja. Kuva: Kukka Ranta

Kapinasaari Tenojoella ei ole pelkästään kalastussopimuksen ympärille rakentuva protestileiri vaan uuden saamelaisliikkeen eräänlainen hermokeskus.

Leiri sijaitsee Euroopan unionin pohjoisimmalla rajalla, mutta yhteydet täältä levittäytyvät ympäri maailmaa. Nuoret saamelaiset ovat entistä kansainvälisempiä, ja apua ongelmiin haetaan yhä useammin YK:sta tai muilta aktivisteilta.

Yksi Ellos Deatnu! -liikkeen johtohahmoista, Petra Laiti, istuu laavun sisällä ja näppäilee tietokonettaan. Kaikkein tärkeintä on saamelaisten itsemääräämisoikeuksien edistäminen, hän painottaa.

– Olemme valmiit menemään niin pitkälle kuin mahdollista tavoitteen saavuttamiseksi – väkivallattomin keinoin, saamelaisnuorten puheenjohtajana toimiva Laiti, 22, painottaa.

Hän on itsekin käynyt jo pitkällä.

Heinäkuussa Petra Laiti suuntasi Tiirasaaresta Geneveen pitämään puheen YK:n alkuperäiskansojen asioita käsittelevässä kokouksessa. Aikaisemmin keväällä Laiti vieraili YK:n päämajassa New Yorkissa.

Aihe Laitin puheenvuoroissa oli aina sama: Tenojoen sopimuksen aiheuttamat vääryydet.

– Uusi laki vaarantaa vuosituhansia vanhan kulttuurin tuhoutumisen partaalle. Lakia valmisteltaessa saamelaisia ei kuultu asianmukaisesti, Laiti puhui New Yorkissa.

Laitia huolestuttaa, kuinka saamelaisia on syytetty Tenojoen ryöstökalastuksesta, vaikka pohjoisen luonnon suojeleminen on saamelaisille elinehto.

Tenojoen lohisaaliista 60 prosenttia pyydetään Norjan puolella, loput Suomessa. Jokisaalis Suomessa jakautuu puoliksi paikkakuntalaisten ja matkailijoiden kesken. Enemmistö kaloista pyydetään vapavälineillä, jota myös paikalliset asukkaat käyttävät huomattavasti harvinaisemman saamelaisten perinnepyynnin sijaan, Luonnonvarakeskuksesta todetaan.

Petra Laiti ja Niillas Holmberg kuuluvat näkyvimpiin nuoren polven saamelaisaktivisteihin. Kuva: Kukka Ranta

Uutta saamelaisnuorten toiminnassa on se, että aktivistit levittävät nyt tietoja ja taitojaan eri puolille maailmaa enemmän kuin koskaan.

Apua ja tukea jaetaan puolin ja toisin.

Viime joulukuussa kovimpien talvipakkasten aikaan Aslak Holmberg pakkasi saamelaisretkikunnan kanssa laavut ja talvivarusteet ja suuntasi Pohjois-Dakotan Standing Rock -leiriin tukemaan Amerikan Sioux-intiaanien protestia öljyputkea vastaan.

Yhteistyötä Holmberg on tehnyt etenkin Ruotsin ja Norjan saamelaisten kanssa.

Holmberg oli muun muassa keväällä 2015 mukana New Yorkissa, kun saamelaisjohtajat Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä vetosivat yhdessä YK:hon, jotta Suomi ratifioisi ILO 169-sopimuksen.

ILO 169 on YK-sopimus, joka vahvistaa alkuperäisväestön oikeuksia. Suomi ei ole ratifioinut sopimusta, vaan näkee sopimuksen edelleen ongelmallisena maaoikeus- ja luonnonvarakysymysten kannalta. Pohjoismaista Tanska ja Norja hyväksyivät sopimuksen jo yli 20 vuotta sitten.

Sopimus oli viimeksi Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena, mutta keväällä 2015 eduskunta jätti sen hyväksymättä. Nykyisessä hallitusohjelmassa se ei enää ole.

Sopimuksen tyrmäys oli monille saamelaisnuorille käänteentekevä hetki.

Juuri ennen sopimuksen kaatumista Petra Laiti marssi saamelaisnuorten Kuolleiden kulkueessa, sopimuksen hyväksyntää vaativassa protestijoukossa. Monella oli saamenpuvut väärinpäin protestin merkkinä.

Osa mielenosoittajista tunkeutui eduskuntatalon aulaan megafonit kädessään, kasvonsa valkoiseksi ja silmänsä mustaksi maalanneina.

Mallia toimintaan otettiin ulkomailta, tällä kertaa läheltä Ruotsista. Siellä Jokkmokkin saamelaisliike järjesti Musta raito -marssin kaivoshankkeita vastaan.

Voihan olla, että jossakin vaiheessa koko Teno on yhtä moratoriota.

Kuluneena kesänä Ellos Deatnu! -leirin aktivistit käyttivät Lapin yöttömät yöt hyväkseen. Ryhmä laati tiuhaan lehdistötiedotteita, vierailukutsuja sekä myös selvityspyynnön Suomen ja Norjan ministereille Tenojoen vesistön omistussuhteista.

Myös toinen kapinasaari syntyi. Toinen saamelaisryhmä perusti uuden moratorion ylempänä Tenojokea sijaitsevaan Dalvadaksen Korkeasaareen.

Uusia on jo suunnitteilla.

– Voihan se olla, että jossakin vaiheessa koko Teno on yhtä moratoriota, Aslak Holmberg maalailee.

Niillas Holmberg kertoo lohestaneensa Tenojoella luvatta, koska kokee sen perinteiseksi oikeudekseen. Kuva: Kukka Ranta

Lapintiirat kirkuvat Tiirasaaren yllä ja voimakas Tenon virta työntyy kohti pohjoisen Jäämerta. Laavukangas avautuu ja sisään astuu vuoden 2016 saamelainen, taiteilija Niillas Holmberg.

– Onhan teille jo kerrottu tavoistamme? Jokaisen saarelle saapuvan tulee pyytää saaren luonnolta ja sen linnuilta lupa vierailulleen, Holmberg ohjeistaa.

Niillas Holmberg on osallistunut Ellos Deatnu! -liikkeeseen alusta alkaen. Tiirasaaressa hänen tehtävänsä on ottaa vieraita vastaan, järjestää tukikonserttia, kirjoittaa lehdistötiedotteita ja kuskata ihmisiä veneellä mantereen ja saaren välillä.

Taiteilijaperheen lapsi oppi kalastamaan vasta aikuisiällä. Lapsuudessa ei kalastettu, sillä Niillas Holmbergin enot hankkivat elannon soutamalla työkseen turisteja kalaan.

– Turistit ovat vieneet jotain joka kuuluu minulle: luonnollisen tietotaidon siirtymisen sukupolvelta toiselle, Holmberg harmittelee.

Niillas Holmberg tunnetaan monipuolisena taiteilijana ja saamelaisten asioiden ajajana. Moni vertaa häntä jopa saamelaisten suurmieheen Nils-Aslak Valkeapäähän, joka 1960- ja 70-luvulla yhtenäisti taiteellaan saamelaisia.

Valkeapään aikoihin verrattuna nykyinen toiminta on vain entistä kansainvälisempää.

Nytkin Holmberg katoaa aina välillä nauhoittamaan Ellos Deatnu! -liikkeen omaa protestilaulua. Samanlaisia sävellyksiä hän on tehnyt myös Ruotsissa toimiville saamelaisryhmille.

– Taas meidät yritetään hajottaa, mutta jos se tiedostetaan yhdessä, kokemus voi yhdistää meidät, Holmberg avaa laulunsa sisältöä.

Osa ilman kalastuslupaa kalastavista saamelaisista on tehnyt itsestään rikosilmoituksen. Kuva: Kukka Ranta

Niillas Holmberg on tullut tunnetuksi myös kaukana etelässä, Helsingissä asti.

Syksyllä 2015 Holmberg puki saamenlipun värisen kommandopipon päähänsä ja kiipesi Mannerheimin patsaalle osana Suohpanterror-taiteilijaryhmän tempausta. Hetkeä myöhemmin Holmberg marssi eduskunnan pikkuparlamentin Metsähallituslakia käsitelleeseen kuulemistilaisuuteen suu teipattuna – tilaisuuden ainoana saamelaisena.

Metsähallituslain luonnoksesta oli poistettu jo valmisteluvaiheessa niin kutsuttu saamelaiskulttuurin heikentämiskielto, mikä olisi taannut alkuperäiskansalle oikeuden harjoittaa perinteisiäsaamelaiselinkeinoja sekä kehittää kieltään ja kulttuuriaan.

Sekä perustuslakivaliokunta että YK:n erityisraportoija pitivät lakiluonnosta puutteellisena, mutta arvostelusta huolimatta laki hyväksyttiin keväällä 2016.

Isän sukupolvi on oppinut asuntolakouluissa, että saamelaiset ovat huonompia kuin suomalaiset.

Suomi on saanut toistuvasti nuhteluja saamelaisten oikeuksien sivuuttamisesta.

Viimeksi tämän vuoden toukokuussa YK:n komitea huomautti Suomea ILO 169 -sopimuksen ratifioimatta jättämisestä. Prosessi on ollut vireillä jo 20 vuotta.

Vireillä on myös uusi hanke, jota monet saamelaiset pitävät suurena uhkana.

Parhaillaan Suomen Liikennevirasto valmistelee selvitystä saamelaisten kotiseutualueelle suunnitellusta Jäämeren radasta. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner vakuuttaa Ylelle, että selvitys on tarkoitus tehdä avoimesti, myös saamelaiset huomioiden.

– Syyskuun alussa olemme nyt siinä vaiheessa, että neuvottelu voidaan käynnistää ja Saamelaiskäräjät voivat vaikuttaa projektisuunnitelmaan ja yhteistoimintaan, haastattelupyyntöön sähköpostitse vastannut Berner (kesk.) totesi.

Epäilijöitäkin on.

Edellisen hallituksen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) toteaa Ylelle, että saamelaisten kohtelussa “nykyisellä hallituksella olisi peiliin katsomisen paikka”. Tenojoen sopimuksen valmistelussa oli laiminlyöntejä, eikä samoja virheitä pitäisi toistaa enää Jäämeren ratahankkeen kohdalla.

– Toivon ja edellytän, että näin tulee olemaan. Olisi häpeällistä, jos valtio ei huomioi alkuperäiskansaansa niin kuin pitää. Muuten itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan teema “yhdessä” ei toteudu, Henrikssoon kertoo Ylelle.

Jäämerenrata voi aiheuttaa suurenkin konfliktin, Petra Laiti arvelee. Kuva: Kukka Ranta

Tiirasaaren aktivistit painottavat, että Jäämeren ratahankkeesta ollaan saamelaisten keskuudessa hyvin huolestuneita.

Jos Jäämerenrata todella toteutuu, eivät saamelaiset pysy hiljaa, Petra Laiti sanoo.

– Poronhoito ei toipuisi siitä kuoliniskusta. Radan rakentaminen voisi aiheuttaa suurenkin konfliktin, Laiti arvelee.

Myös Aslak Holmberg suhtautuu epäillen uusiin hankkeisiin.

– Päätäntävalta on muualla ja siellä ei ole tietämystä meidän asioista. Se tuo voimattomuuden tunnetta, Holmberg avautuu.

Sama tunne toisen luokan kansalaisuudesta jatkuu sukupolvelta toiselle ja aiheuttaa hänen mukaansa vakavia seurauksia.

Niitä ovat esimerkiksi alkoholismi ja jopa itsemurhat, jotka ovat vaivanneet etenkin saamelaismiehiä. Samoja ongelmia on ollut myös myös Holmbergin omassa perheessä ja kotikylässä Nuorgamissa.

Toisaalta tutkimukset osoittavat, että ongelmia voidaan vähentää vahvistamalla juuri alkuperäisväestön itsemääräämisoikeutta.

– Saamelaisten on ollut vaikea löytää omaa paikkaansa. Isän sukupolvi on oppinut asuntolakouluissa, että saamelaiset ovat huonompia kuin suomalaiset, Aslak Holmberg pohtii.

Kun neuvottelut Suomen valtion kanssa eivät tunnu etenevän ja YK:stakin saatava apu siintää vasta horisontissa, ovat Tenojoen saamelaiset alkaneet ottaa keinokseen lain rikkomisen.

Tähän mennessä Aslak Holmbergin ja hänen serkkunsa Niillaksen lisäksi viisi muuta kalastajaa on julkisesti kertonut pyytävänsä lohta laittomasti.

He ovat tehneet rikosilmoituksen itsestään, jotta pääsisivät vaikuttamaan Suomen lainsäädäntöön käräjien kautta. Tapaukset ovatkin etenemässä syyteharkintaan.

Tiirasaaren leirinuotion viimeinen savu on tältä kesältä sammunut.

Elokuun lopulla laavut pakattiin ja jäsenet palasivat opintojen ja töiden pariin pitkin Suomea, Ruotsia ja Norjaa.

Moratoriot jäävät kuitenkin symbolisesti voimaan, aktivistit painottavat. Niitä ei heidän mukaansa mitätöidä ennen kuin uusi Tenon sopimus on neuvoteltu saamelaisten ehdoilla.

Ja Laiti sekä Aslak ja Niillas Holmberg sanovat palaavansa kapinasaarilleen muiden aktivistien kanssa, jälleen ensi kesänä.

– Olemme päässeet vasta alkuun, Petra Laiti sanoo.

Saamelaisaktivistit sanovat palaavansa kapinasaarilleen ensi kesänä. Kuva: Kukka Ranta

Lähteet: Luonnonvarakeskus Luke & Tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro; Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa asuvien saamelaisten itsemurhien ehkäisysuunnitelma 2017; Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus 2017; Saamelaisten perinteisten elinkeinojen nykytilanne Suomessa -raportti 2017; Tenojoen lohikantojen tila -raportti 2015.

Lue myös: Kielensä kadottaneet lapset – näin saamen kieli pestiin pois

Yle Sámi Radio 25.9.2017
Suorassa lähetyksessä haastateltavana saamelaisaiheita tutkiva tietokirjailija ja toimittaja Kukka Ranta.
Yle Sápmi 25.9.2017 | beaividuvvon
Kukka Ranta čállimen girjji sámiid assimilašuvnnas – “Oahpan iešge dás seammás” Ranta beroštuvai sápmelaččaid áššiin, go johtigođii sámedoaluin ja deaivvai sápmelaččaid.

Miksi suomalaiset leimaavat saamelaisia?

blogit.image.fi/tutkitusti 9.8.2017 | Kukka Ranta

Suomessa ei voi puhua saamelaisten oikeuksista, koska keskustelu tuntuu aina tyssähtävän siihen, että ”tilanne on niin monimutkainen”, ”saamelaiset ovat niin riitaisia” tai koska pelätään, että ”saamelaiset suuttuvat”. Tämä hokema on minusta hyvin kummallista, enkä voi olla pohtimatta, miten ja miksi olemme tähän ajattelemisen umpikujaan päätyneet?

Saamelaisnukkeja2.jpgSaamelaisten kulttuurilla myydään ja edistetään Lapin turismia, mutta Suomessa ei tiedetä saamelaisuudesta juuri mitään.

”Mitä mieltä olet saamelaisasioista Suomessa?” olen tiedustellut yhdeltä jos toiselta viime aikoina. ”No en kyllä oikeastaan yhtään mitään” kuuluu yleisin vastaus. Tästä huolimatta ihmiset tuntuvat olevan hyvin ennakkoluuloisia ja ehdottomia saamelaisia kohtaan.

Havahduin maamme alkuperäiskansan tilanteeseen kunnolla vasta muutama vuosi sitten, vaikka olen valmistunut kandiksi yleisen historian laitokselta Helsingin yliopistosta, lukenut kulttuurihistorian perusopinnot Turun yliopistoon ja muutenkin ahminut tietoa ja työskennellyt vuosia ihmisoikeuksien parissa ympäri maailmaa. Silti oli aloitettava aivan perusasioista.

“Älä hullu puutu saamelaisten ongelmiin, nehän ovat aivan ilmiriidoissa keskenään” on yllättävän moni tuttu ja kollega toppuuttellut, kun olen kertonut aloittaneeni tutkimukset saamelaisasioista.

Viime aikoina mediassa on ollut esillä sekä Tenojoen saamelaisten että paikallisten laajalla rintamalla vastustama Suomen ja Norjan välinen Tenojoen sopimus.

Maaliskuussa juuri ennen eduskunnan äänestystä Saamelaiskäräjien jäsen Aslak Holmberg julkaisi videon – viimeisen hätähuudon heikkenevän kalastajasaamelaisen kulttuurin puolesta.

AslakHolmberg-YouTube.jpg

Keskustelu verkossa räjähti heti villkkaaksi. Holmbergin viesti teilattiin ”aivan perättömäksi”, ”härskiksi valehteluksi”, lisäksi saamelaisten kerrottiin olevan jo vuosikausien ajan ”täysin neuvotteluhaluttomia”. Avunpyyntö nähtiin ”liioitteluna” ja ”propagandana”.

Näyttää siltä, että saamelaisten kollektiivinen ymmärrys oikeuksiensa polkemisesta, ja sukupolvien ajan jaetuista syrjinnän kokemuksista kumpuava viesti ei tavoita suomalaisia, jotka puolestaan kärsivät rakenteellisesta tietovajeesta suhteessa saamelaisiin. Välissä on valtava tietoaukko ja siinä sinkoilevat väärinkäsitysten sarjatulet.

Nykyisenä internetin trollauksen ja jatkuvan disinformaation kautena Holmbergin viesti saatettiin niputtaa osaksi tätä valheen ja populismia vyyhtiä, vaikka Holmberg on kertonut puhuneensa omasta ja aiempien sukupolvien elämänkokemuksen näkökulmasta, sekä kuihtuvan kalastajasaamelaiskulttuurin ja saamelaisten itsemääräämisoikeuden puolesta.

Koululaitoksissamme ei opeteta saamelaisten historiaa, meille suomalaisille ei kerrota juuri mitään omasta alkuperäiskansastamme, eikä valtaväestölle välity saamelaisten näkökulma tai kokemukset mediasta.

Suomalaisilla ei ole tietoa saamelaisten kokemasta pakkosuomalaistamisesta tai muista väärinkäytöksistä – kuten maiden ja vesien anastamisesta, asuntolakoulukokemuksista, kulttuurisen häpeän kehittämisestä, kielen menetyksestä, rodullistamisesta, jatkuvasta syrjimisestä, itsemääräämisoikeuden puuttumisesta vastoin perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia – voidakseen vastaanottaa ja ymmärtää mitä saamelaiset puheellaan tarkoittavat.

Holmberg toimii Saamelaiskäräjien ja Saamelaisneuvoston lisäksi osana Ellos Deatnu! -liikettä,  (suom. Eläköön Tenojoki!) joka puolustaa saamelaisten oikeuksia. Eikä vain omaansa, vaan myös tulevien sukupolvien mahdollisuuksia ylläpitää ja kehittää vapaasti saamelaista identiteettiä ja kulttuuria Suomessa ilman, että etelästä käsin ulkopuoliset aina määräävät toisten elämisen ehtoja.

Saamelaisille perinteiset elinkeinot, jotka ovat eläneet ja kehittyneet ihmisten mukana läpi aikakausien, ovat keskeisimpiä keinoja välittää kieltä, kulttuuria, perinnetietoa ja luontoymmärrystä seuraaville polville.

Elinkeinot ja perinnekulttuurin harjoittamismahdollisuudet ovat kuitenkin kaventuneet sukupolvi toisensa jälkeen, kun ensin valtioiden rajat ovat halkoneet sukujen maita ja nielleet saamelaisten yhteisömaita etelän päätösvallan alaisuuteen. Nykyisin saamelaisten kotiseutualueesta noin 90 prosenttia on Metsähallituksen eli valtion hallinnassa.

Pyhätunturi-noitatunturi.jpgMonet entiset saamelaisten pyhät kohteet eli seidat toimivat nyt turismin tyyssijoina, kuten esimerkiksi Pyhätunturin laskettelukeskus. Moni meistä eteläläisistä ei tule ajatelleeksi, että suuri osa pohjoisen nimistä on saamelaisten antamia.

Huhtikuussa istuin bussissa kohti Kilpisjärveä läpi Enontekiön aivan Suomineidon peukun perukoille saakka. Saamelaisten pilkkaaminen alkoi välittömästi matkan alettua Levin turistikeskukselta. Kuski ja erämaahiihtoon hurahtanut etelän lomamatkailija tiesivät kivenvarmasti, kuinka saamelaiset ovat täysin mahdottomia riitapukareita ja tätä juttua riitti tuntien ajan.

Toukokuussa työskennellessäni eräässä helsinkiläisessä kahvilassa en voinut olla kuulematta, kun viereisen pöydän naiset keskustelivat huiveistaan. Eräs heistä tiedusteli, onko ystävän kaulassa kukallinen saamelaishuivi. Tähän todettiin, etteihän saamelaisten huiveja voi pitää, koska hehän suuttuisivat niin kovasti! Koko seurue repesi nauruun.

On tullut yhä yleisemmäksi kuulla illallisilla, kaupungilla tai yliopistolla ohimennen heitto saamelaisten suuttumisesta, huumorintajuttomuudesta ja milloin mistäkin. Minua ihmetyttää tämä suomalaisten kerta toisensa jälkeen toistama ”totuus” saamelaisista, vaikkei saamelaisista lopulta tiedetäkään juuri mitään.

Itseäni mietityttää kysymys: keitä se hyödyttää, että Suomen ja Euroopan unionin ainoan alkuperäiskansan oikeuksien sijaan huomio kiinnittyy aina saamelaisten sisäisiin riitoihin? Mistä se johtuu? Kenen näkökulmasta tällöin puhutaan? Ja mistä lähtien?

Mitä jos jatkuvien syytösten ja solvausten sijaan kuunneltaisiin ja keskusteltaisiin? Kysyttäisiin ”miksi” niin monta kertaa, kunnes yhteisymmärrys löytyisi ja kuulluksi tuleminen täyttyisi. Keskeisin saamelaisten vaatimus Tenojoen tapauksessakin on nimenomaan alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus ja osallisuus päätöksenteossa.

Toisaalta myös on erikoista, että entistä useammin saan lukea tai kuulla, kuinka ihmiset joko kyseenalaistavat tai kieltävät alkuperäiskansamme statuksen ja ikään kuin pelkäävät saamelaisten vievän alkuperäiskansana meiltä oikeuksia tai asettuvan paremmaksi meidän edellemme.

Kyse ei ole erityisoikeuksista tai toisten paremmuudesta suhteessa toisiin, vaan keino saada syrjityssä ja heikommassa oikeudellisessa asemassa olevien kansojen ja ihmisten oikeudet toteutumaan yhtäläisesti ja samanarvoisesti muiden kanssa. Samojen oikeuksien takaaminen saamelaisille, kuin mitä valtaväestöllä jo on, vaatii enemmän nostamista. Tosin Suomi ei ole vieläkään ratifioinut ILO 169 -sopimusta, joka korostaa alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta, joten tehtävää riittää valtiotasoa myöten.

Historiamme on valkoisen suomalaisen miehen kirjoittamaa. Kotimaiseen narratiiviimme kuuluu Suomi, tuo pieni sinnikäs pohjoisen maa, joka on ollut ensin Ruotsin alainen ja sen jälkeen Venäjän autonominen osa. Olemme nuorena valtiona identiteettiasioissa naapureitamme hieman enemmän hukassa oleva nuori maa, joka ei koskaan ole alistanut toisia alueita ja kansoja, kuten muut isot, pahat kolonialistivaltiot. Tai niin meille on opetettu ja kerrottu.

Ehkä kansallinen kipuilu, viha ja suomalainen närkästys suhteessa saamelaisiin johtuukin juuri siitä, että suomalainen narratiivi – maamme tarina meistä kansakuntana on nyt muuttumassa, kun poliittisesti heränneet ja kulttuuristaan vihdoin ylpeät (ennen opitusta häpeästä hiljenneet) saamelaiset ravistelevat meitä kuulemaan heidän tarinaansa, meidän alaisuudessa.

Meidän on aika tutkia ja tunnustaa kaikki se mitä Suomi on tehnyt valtiossaan asuvalle alkuperäiskansalle. Meidän on katsottava historian jokaista kohtaa silmiin, puhuttava asioista, kuunneltava, pyydettävä anteeksi ja vielä opetettava nämä tiedot ja taidot avoimesti seuraaville sukupolville oppiaksemme virheistämme myös jatkossa. Vasta sitten nyt satavuotias Suomi on valmis todelliseen vuoropuheluun ja yhteistyöhön saamelaisten kanssa.

Tänään vietetään maailman alkuperäiskansojen päivää. Toivotan sitä erityisesti kaikille saamelaisille: Buorre máilmmi eamiálbmogiid beaivvi!

 

Arktinen kädenvääntö

Maailman Kuvalehti 1/2017 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Seuraavat kaksi vuotta tulemme olemaan arktisen politiikan keskiössä: toukokuussa Suomesta tulee Arktisen neuvoston puheenjohtaja. Odotukset ovat suuret, sillä pelissä ovat alkuperäiskansojen oikeudet, ilmastonmuutos ja herkän luonnon koskemattomuus. Tähän mennessä Suomi ei ole kunnostautunut näiden puolustamisessa.

huippuvuoret-maisema3-la%cc%88nsirannikko-kukkaranta-web

Siinä ne seisovat kaikessa hiljaisuudessaan ja karun kauniina, Huippuvuorten ylhäiset laet. Laiva lipuu verkkaisesti tyynen meren pintaa halkoen. Viileässä ilmassa aluksen rinnalla liitää arktisten laivojen ystävä, hieman häijyn näköinen myrskylintu, alueen yleisin merilintu.

Greenpeacen jäänmurtaja-alus Arctic Sunrise on kesällä 2016 suorittamassa kaksi kuukautta kestävää tutkimusmatkaa Pohjoisella Jäämerellä. Alus on tutkimassa koskematonta merenpohjaa; sitä mitä paljastuu ilmastonmuutoksen edetessä ja merijään vetäytyessä.

Kapteenin hytin pöydälle levitetty merikartta kertoo vuosisatojen takaisista Huippuvuorten valtaamisen ajoista: Uusi Lontoo, Haakon VII:n, Kuningas V:n ja Kustaa Aadolfin maa, Prinssi Kaarlen etumaa.

Tänä päivänä Huippuvuorilla asuu noin 2 600 ihmistä ja 3 000 jääkarhua. Koko arktisella alueella asuu yhteensä neljä miljoonaa ihmistä, Grönlannissa, Islannissa, Kanadassa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

huippuvuoret-arcticsunrise-kukkaranta-web

Vielä viisi vuotta sitten merijää riitti peittämään alueen kesälläkin, mutta nyt jää on sulanut kilometrien päähän, kertoo elokuvantekijä Gavin Newman ja osoittaa laivan kannella pohjoiseen. Newman on tutkinut merenpohjia tutkijoiden, median ja ympäristöjärjestöjen kanssa ympäri maailmaa.

Arctic Sunrise pysähtyy säännöllisin väliajoin, jotta miehistö voi laskea vedenalaisen robottikameran pohjaan. Kun merijää vetäytyy, paljastuu jään aiemmin alleen kätkemä koskematon maailma.

Robottikameraan kytketty tietokoneen ruutu täyttyy uskomattoman värikkäästä merenpohjasta, jossa elää sinisen, punaisen ja vihreän sävyisiä koralleja ja ihmeellisiä merivuokkoja, meri- ja käärmetähtiä. Jo aivan pienellä alueella asuu satoja eliöitä.

Yhtäkkiä pohja muuttuu kuolleen näköiseksi kiven ja hiekan harmaaksi sekamelskaksi. Ajoittain maassa näkyy vain syviä viiltoja. Täällä ovat jo kyntäneet norjalaiset ja venäläiset, sekä muutamien muidenkin maiden pohjatroolarit, joiden painavat verkot ja niiden sivu­painot tuhoavat kaiken hujauksessa.

merenpohjatutkimuksia1-kukkaranta-web

Arktinen luonto on herkkä ja haavoittuva. Jäätä on tutkittu jo vuosikymmeniä, mutta merenpohjan lajisto on meille vielä kovin tuntematonta. Silti ihminen on tätäkin meriluontoa ehtinyt tuhoamaan, vaikka jää on vasta vetäytynyt.

Viime vuosikymmeninä arktinen alue on lämmennyt kaksi kertaa muuta maapalloa nopeammin. Lähes vuosittain  jään sulaminen tekee uuden ennätyksen.

”Jää on kutistunut kymmenkertaisesti Suomen pinta-alan verran kesäaikaan ja viisinkertaisesti talvella viimeisen 35 vuoden aikana”, kertoo Greenpeacen arktisvastaava, ilmastonmuutoksesta väitellyt filosofian tohtori Laura Meller.

Arktisen alueen satelliittimittaukset alkoivat vuonna 1979, ja siitä lähtien jääpeite on menettänyt puolet sekä pinta-alastaan että paksuudestaan. Useiden tieteellisten tutkijoiden arvioiden mukaan arktinen alue saattaa olla hetkellisesti jäätön jo lähivuosikymmeninä.

Mutta miksi arktisen jään sulamisen koskettaa meitä? Eihän Suomella ole edes arktista rantaviivaa.

Ensinnäkin jään peittämät napa-­alueet toimivat maapallon jäähdyttiminä. Ne säätelevät säätä maailmanlaajuisesti. Valtavat lumipeitteet heijastavat auringonvaloa avaruuteen ja toimivat siis maapallon termostaatteina. Tumma meri taas imee lämpöä itseensä.

Arktisen jään sulaminen vaikuttaa koko arktisen alueen ekosysteemiin, planktoneista jääkarhuihin, sekä ilmastoon ja ihmisiin koko maapallolla.

Huippuvuorilla asuu noin 2 600 ihmistä ja 3 000 jääkarhua.

Huippuvuorten koilliskulmassa, laivan horisontissa siintää valkoinen jääsaari Kvitøya, jonka jää on monituhatvuotista. Mitä lähemmäs saarta laiva lipuu, sitä enemmän merenpinta täyttyy pikkuisista jäälautoista.

Kun vuosituhantinen jää lohkeaa, kuuluu ensin ukkosen kaltainen jyrähdys, sitten suuri molskahdus. Vanha jää sulaa hitaasti osaksi alati laajenevaa Jäämerta.

Saaren luoteisreunan pieneltä ja kiviseltä rantakaistaleelta kuuluu mursuyhteiskunnan äänekäs mekkala. Merestä nousee hitaasti mursujen päitä, ne taklaavat toisiaan ja tuijottavat tulijoita. Sekunnin sadasosassa mursut ovat taas sukelluksissa.

Hieman etäämpänä makaa hievahtamatta keltaisenvalkoinen jääkarhu, joka taitaa olla jo vanhempi yksilö. Se ehkä teeskentelee nukkuvaa, mikä on jääkarhujen hylkeiden saalistuskeino: täysin liikkumattomina karhut odottavat saalistaan tuntikausia hylkeiden hengitysaukon suulla.

Kuvasta nyt vain puuttuvat sekä merijää että hylkeet, eikä karhulla ole keinoja metsästää nopealiikkeisiä hylkeitä avomeressä. Nykyisin jääkarhuja hukkuu entistä useammin, koska ne uupuvat liian pitkillä uintimatkoilla.

Viime aikoina mursut ovat alkaneet kärsiä poikaskadosta, sillä pienet mursunpoikaset päätyvät yhä useammin jääkarhujen lounaspöytään. Aikuiset mursut ovat jääkarhulle liian suuri vastus, mutta jotain on syötävä.

Arktinen luonto ja ravintoketjut käyvät parhaillaan läpi rajua muutosta.

huippuvuoret-mursuja1-kukkaranta-web

Yhtä lailla Suomessa arktiset eläimet kamppailevat selviytymisestään. Niin Huippuvuorilla kuin Suomessa porot kärsivät ilmastonmuutoksen heikentämästä talvesta. Lyhyemmät talvet myös vaikuttavat jutaamisreitteihin, eli suurporonhoidossa vuotuiseen vaellukseen kesä- ja talvilaidunten välillä.

Ongelmana on yhä useammin se, miten ja milloin porot saadaan kulkemaan tiettyjen vesistöjen yli. Lapissa järvien ja jokien jäät eivät enää kanna yhtä hyvin, ja vaelluksilla porot saattavat pudota jäihin.

Huippuvuorilla talven keskilämpötila on noussut 26 vuodessa 10 astetta. Jos talvesta tulee entistä leudompi, merkitsee se pohjoisen talvelle enemmän vesi- kuin lumisateita. Porot pystyvät kaivamaan jäkälää paksunkin lumen läpi, mutteivät jään.

Vuonna 2013 Venäjän Siperiassa, Jamalin niemimaalla lähes 60 000 poroa kuoli yllättäen nälkään, kun nopeat säänvaihtelut sulattivat lumesta jäätä, eivätkä porot saaneet jääpeitteen läpi ruokaa.

Ilmatieteen laitoksen joulukuussa 2016 julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomen vuotuinen keskilämpötila nousee lähes kaksi kertaa nopeammin kuin koko maapallon lämpötila, ja nousu on voimakkainta nimenomaan talvella. Sademäärien odotetaan lisääntyvän erityisesti talvella, mikä tietää arktisille eläimille ja luonnolle entistä vaikeampia aikoja.

Maailma on kriittisessä tilassa. Suomella on näytön paikka: seuraavan kahden vuoden ajan tulemme olemaan arktisen politiikan keskiössä, Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa.

Kyseessä on kaksikymmentä vuotta sitten perustettu yhteistyöfoorumi, jonka tehtävänä on edistää ympäristönsuojelua, tutkimusyhteistyötä, kestävää kehitystä ja arktisten alueiden ihmisten hyvinvointia.

Suomi perii toukokuussa kaksivuotisen puheenjohtajuuden Yhdysvalloilta, joka on keskittynyt puheenjohtajakaudellaan erityisesti mertensuojelualueiden verkoston edistämiseen. Yhdysvaltoja edeltänyt Kanada taas  panosti fossiiliteollisuuden etujen ajamiseen.

Suomen Arktisen neuvoston suurlähettilään Aleksi Härkösen mukaan Suomi tulee keskittymään puheenjohtajakaudellaan erityisesti Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoon ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen arktisessa yhteistyössä.

Kuulostaa erinomaiselta! Mutta jääkö tämä vain puheeksi?

Marraskuussa 2016, hyvissä ajoin ennen Suomen puheenjohtajakautta, presidentti Sauli Niinistö allekirjoitti Pariisin ilmastosopimuksen. Näin Suomi liittyi sopimuksen ratifioineiden maiden joukkoon. Maailman suurimmat kasvihuonepäästäjät, Kiina, ja USA sekä EU ratifioivat sopimuksen aiemmin.

Ilmastosopimuksessa maat sitoutuvat pitämään maapallon lämpenemisen alle kahdessa asteessa esi­teollisesta ajasta, ja tekevänsä parhaansa pitääkseen lämpenemisen 1,5 asteessa.

Kovalla työllä ja vuosien neuvotteluilla aikaansaatu Pariisin ilmastosopimus astui voimaan jo vuosia ennen kuin uskoimme, totesi YK:n juuri väistynyt pääsihteeri Ban Ki-moon toiveikkaana YK:n ilmastokokouksen avajaispuheessa Marrakechissa marraskuussa 2016.

”Ja nyt on aika toimia sen toteuttamiseksi”, Ban Ki-moon vetosi.

Suomen ilmastoasioiden pääneuvottelijan Outi Honkatukian mukaan ilmastoneuvottelut ovat kuin aaltoliike: vaikka yhtenä vuonna harpataan valtavasti eteenpäin, on seuraavana vuonna tehtävä valtavasti töitä, jottei oteta takapakkia.

Epävarmuutta aiheuttavat muun muassa Yhdysvaltain uuden hallinnon asennoituminen ilmastokysymyksiin sekä allekirjoittajamaiden todellinen sitoutuminen.

Jotta Pariisin sopimuksessa voitaisiin pysyä, merkitsee se pikaista luopumista fossiilisista polttoaineista. Nature-lehdessä 2015 julkaistun tutkimuksen mukaan kaikki arktinen öljy ja kaasu tulisi jättää maahan, jos haluaisimme rajoittaa ilmastonmuutoksen kahteen asteeseen.

Mutta mitä tekevät Norja, Ruotsi, ja Suomi?

Toukokuussa 2016 Norja myönsi kansainvälisille yhtiöille 13 uutta lupaa öljyn ja kaasun etsintään Barentsinmerellä.

Suurin osa luvista menee Norjan valtion öljy-yhtiö Statoilille ja ruotsalaiselle Lundin Petroleumille.

Norja avaa uusia alueita öljynporaukselle ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen. Etsinnät on tarkoitus alkaa kesällä 2017, juuri kun Suomesta on tullut Arktisen neuvoston puheenjohtaja.

Suomi taas on jäänmurtajien johtomaa, jonka palveluille näyttäisi olevan tilausta. Suomen valtion omistaman osakeyhtiön Arctian jäänmurtajat Nordica ja Fennica olivat vuokrattuina Shellin arktisiin öljyn­poraushankkeisiin vuodesta 2012 vuoden 2016 loppuun asti. Kesäkausina ne toimivat Yhdysvaltojen Alaskan Bofortin ja Tsuktsienmerellä.

Vuoden 2016 viimeisenä päivänä kovien pakkasten aikaan monitoimimurtaja Nordica lähti suuntaamaan kohti jään peittämää Ohotanmerta Läntiselle Tyynellemerelle, Venäjän Sahalinin öljy- ja kaasukentille.

Suomen Oslon-suurlähetystön tiedotteessa kerrotaan, että konsulttiyhtiö Rambollin mukaan suomalaiselle osaamiselle riittää kysyntää jatkossakin nimenomaan Pohjois-Norjassa.

”On harmillista, että Suomessa etsitään arktista talouskasvua sellaisesta maailmasta, jossa öljyteollisuus kasvaa voimakkaasti, vaikka Suomessa riittäisi myös uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden osaamista”, Laura Meller sanoo.

Pariisin ilmastosopimuksesta voi moni iloita, mutta sen ongelma ympäristöjärjestöjen mukaan on se, että ratifioineet maat eivät ole riittävän sitoutuneita tavoitteisiin.

Sopimus perustuu vapaaehtoisuuteen, vaikka se velvoittaakin jokaisen maan laatimaan omat kansalliset tavoitteensa.

Suomen arktisen politiikan tavoitteet on linjattu hallitusohjelmassa ja vuonna 2013 hyväksytyssä arktisessa strategiassa, jonka mukaan luonnonsuojelun ja kestävän kehityksen tulisi ohjata taloudellisia toimia.

Vuoden 2013 strategiassa tavoitteita listataan erityisesti liiketoiminnan kohdalla. Juha Sipilän hallitus päivitti arktisen strategian syksyllä 2016, ja siinä todetaan, että ”arktinen alue säilyy (…) kasvavien intressien alueena”. Strategiassa tiuhaan toistuva ”kestävä kehitys” tuntuu olevan enemmänkin muoti-­ilmaisu kuin todellinen tavoite.

Eduskunnan salikeskusteluissa ulkoministeri Timo Soini on sanonut toistuvasti, että arktista politiikkaa tehdään kestävä kehitys ”huomioiden”, eikä ”ehdoilla” tai ”periaattein”. Sanavalinta pohjautuu arktiseen strategiaan.

Pienillä sanavalinnoilla voi olla suurikin merkitysero.

Suomella ei ole arktista rantaviivaa, mutta Suomi on jäänmurtajien johtomaa.

Elinkeinoelämä odottaa arktisen alueen avautumista ja uusia liike-elämän mahdollisuuksia. Elinkeinoelämän asiaa ajaa erityisesti yksi mies, entinen pääministeri Paavo Lipponen.

Ja Lipposta kuunnellaan. Hän on toiminut Elinkeinoelämän keskusliiton palkkaamana arktisen alueen konsulttina, tehnyt selvityksen Elinkeinoelämän keskusliitolle arktisista liiketoimintamahdollisuuksista ja laatinut Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille muistion EU:n arktisen tiedonannon taustatyöksi. Myös hallituksen arktisen strategian päivityksessä otettiin huomioon Lipposen suositukset.

Lipponen on vaatinut yritysten aktivoitumista, arktisia investointeja ja infrastruktuurin lisäämistä, muun muassa pohjoista rautatieyhteyttä Jäämereltä Suomen halki Eurooppaan. Myös kaivos- ja kalateollisuus, samoin kuin datakaapelihanke Suomen kautta Aasiaan ovat tärkeinä asialistalla.

Jään vetäytyessä on pohjoisessa hiljalleen avautumassa uusi Koillisväylän laivareitti Venäjän yli Aasiaan. Koillisväylälle räätälöidään kuljetusreittien lisäksi myös valokuitukaapelia.

Lipposen haaveilema Jäämeren junarata olisi osa Baltian rataa, Helsingin ja Tallinnan välistä tunnelia ja näiden muodostamaa liikenneverkkoa. Nämä ovat suuria suunnitelmia. Vaikka EU:n arktiseen strategiaan Lipposen toive Jääradasta ei päässyt, ovat siihen kuitenkin tarttuneet pääministeri Juha Sipilä ja liikenneministeri Anne Berner.

Toistaiseksi kuitenkin Jäämeren radan kannattavuudesta on varsin vähän näyttöjä, eikä Venäjän sotilaallisesti kovaa vauhtia varustama Koillisväylän reittikään vedä.

Suomella on kansallinen asiantuntija jokaisessa Arktisen neuvoston työryhmässä. Myös useilla ympäristöjärjestöillä on edustuksensa neuvostossa. Yksi heistä on WWF:n merten ja arktisen luonnon ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen, joka on osallistunut neuvoston kokouksiin tarkkailijajäsenenä.

”Tarkkailijan tärkein tehtävä on toimia vahtikoirana. Tavoitteenamme on edistää kestävää kehitystä ja ympäristöasioita kaikessa päätöksenteossa”, Vilhunen sanoo. ”Mutta tarkkailijajäseniltä kysytään näkemystä aina viimeisimpänä. Kuitenkin se, että olemme paikalla vaikuttaa kielenkäyttöön ja siihen millaisia päätöksiä lopulta tehdään.”

Vilhusen mielestä on ongelmallista, ettei kukaan ole koskaan tutkinut Arktisen neuvoston satojen suositusten toimeenpanoja. Nyt Vilhusen ideasta WWF tulee julkaisemaan kevään ministerikokouksessa ensimmäisen vertailun arktisten jäsenvaltioiden kansallisesta toimeenpanosta. Aluksi selvitystä tehdään öljyntorjunnasta, meriliikenteestä ja suojelualueista.

Vilhusen mielestä suurimpia haasteita arktisessa politiikassa on se, kenen asioita ja etuja arktisella alueella edistetään. ”Pohjoisessa asuu paljon paikallisia asukkaita ja alkuperäiskansaa, ja heillä on hyvin erilaiset näkemykset siitä, miten asioita tulisi kehittää.”

Saamelaisille metsäautotieverkosto tai rautatiet eivät välttämättä ole edistystä, vaan ne voivat uhata poronhoidon edellytyksiä leikkaamalla porojen vaellusreittejä. Lisääntynyt liikenneinfrastruktuuri voi merkitä lisää kaivoksia, mikä maankäytön ja vesistöjen saastuttamisen kautta uhkaisi alkuperäisväestön perinteisiä elinkeinoja.

Metsätieverkosto voisi myös merkitä metsäteollisuuden hakkuiden rajua kasvua. Se tekisi metsistä poronhoidolle sopimattomia, kun talviaikaan tärkeä puiden oksilla kasvava porojen ruoka luppojäkälä katoaisi.

Samaan aikaan pohjoisessa on myös iso joukko paikallisia, jotka haluavat kehitystä ja työllisyyttä alueelle.

”Ulkopuolelta kuvitellaan, että pohjoisessa eletään köyhyydessä, ja että alueelle tarvitaan paljon kehitystä. Olen ymmärtänyt, ettei kovin usein kysytä, mitä teillä on jo ja mitä tarvitaan nykyisten elinkeinojen vahvistamiseksi”, Vilhunen toteaa.

Suomen näytöt ­alkuperäiskansan oikeuksien puolustamisesta eivät ­ole häävit.

Lähes joka kolmas 60. leveyspiirin pohjoispuolella asuvasta ihmisestä on suomalainen, ja monet heistä saamelaisia – Euroopan ainoan alkuperäiskansan jäseniä. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueella saamelaisia asuu noin 75 000–100 000, Suomessa arviolta 10 000.

Suomen arktisen suurlähettilään Aleksi Härkösen puheessa arktinen yhteistyö, kestävä kehitys ja alkuperäiskansojen kunnioitus kuulostavat kaikki suorastaan upeilta.

Härkönen esitti eduskunnan pikkuparlamentissa toukokuussa 2016, että alkuperäiskansojen edustajat ovat olleet mukana arktisessa yhteistyössä alusta alkaen ja yhteistyö pohjautuu pitkälti tieteellisiin arvioi­hin. Viime syksynä valtioneuvoston kansliassa päivitetyssä arktisessa strategiassa puolestaan todetaan, että ”alkuperäiskansojen oikeuksien edistäminen on keskeinen osa Suomen arktista politiikkaa”.

Suomen näytöt alkuperäiskansan oikeuksien puolustamisesta eivät kuitenkaan ole häävit – varsinkin kun pelissä on raha.

Ensinnäkään Suomi ei ole ratifioinut YK:n Kansainvälisen työjärjestön alkuperäiskansoja koskevaa ILO 169 -sopimusta, eikä ratifiointi ole nykyisessä hallitusohjelmassa, vaikka se kuuluu arktisen strategian alkuperäisväestön oikeuksia koskeviin tavoitteisiin.

Sopimus takaisi alkuperäisväestölle yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet kuin valtaväestöllä on. Tällä hetkellä saamelaiset eivät voi vaikuttaa maanomistusasioissa: 90 prosenttia saamelaisten maista on valtion omistuksessa.

Huhtikuussa 2016 voimaan tullut Metsähallituslaki valmisteltiin ottamatta huomioon alkuperäiskansojen näkökulmaa. Vielä Jyrki Kataisen hallituksen aikana sopimusluonnoksessa luki saamelaiskulttuurin heikentämiskielto. Juha Sipilän hallituskautena kielto hävisi.

Useat ihmisoikeusjärjestöt ja saamelaistahot kritisoivat hallitusta laista. Myös YK:n erityisraportoija ja Suomen perustuslakivaliokunta esittivät saamelaiskulttuurin heikentämiskieltoa takaisin metsähallituslakiin, mutta mikään ei auttanut.

Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Tiina Sanila-Aikio kertoi Ylen haastattelussa, että heikentämiskielto olisi antanut saamelaisille valtion näkökulmasta liikaa valtaa saamelaisalueen maankäytöstä päättämisessä.

Saamelaiskulttuurin heikentämiskiellon puuttuminen saattaa Saamelaiskäräjien mukaan myös hankaloittaa ILO 169 -sopimuksen ratifiointia, koska se edellyttää saamelaisten maa- ja vesioikeuksien olevan ratkaistu.

Sanila-Aikion mukaan todellinen syy saamelaispykälien poistoon on Jäämeren rata. Saamelaiskäräjät vastustaa Lipposen ajamaa Jäämeren ratahanketta, koska se edistäisi alueen kaivostoiminnan kasvua ja metsätalouden raaka-aineiden käyttöä, ja tämä vaikuttaisi heikentävästi saamelaiskulttuuriin.

Paineet ovat kovat, varsinkin kun toiselta laidalta painavat päälle ilmastonmuutoksen tuomat haasteet.

arktinenlokki3-kukkaranta-web

Arktisesta alueesta käydään kovaa kädenvääntöä. Syksyllä 2014 yli 311 000 ihmistä marssi New Yorkissa vauhdittaakseen New Yorkissa tuolloin alkanutta ilmastokokousta siirtymään sanoista tekoihin.

Yli kahdeksan miljoonaa ihmistä on allekirjoittanut Greenpeacen Arktis-kampanjan tavoitteet arktisen öljynporauksen ja arktisen tuhoisan tehokalastuksen kieltämiseksi ja suojelualueiden verkoston perustamiseksi Pohjoiselle jäämerelle.

Syksyllä 2015 Shell luopui arktisista öljynporaussuunnitelmistaan eikä aio toistaiseksi hakea uusia lupia Barentsinmerelle. Syinä nähdään alhainen öljyn hinta, taloudellinen tuottamattomuus ja liialliset riskit, sekä maailmanlaajuinen peräänantamaton ympäristöliike.

Toukokuussa 2016 saavutettiin historiaa, kun Greenpeacen pitkäjänteisten neuvotteluiden tuloksena useat kalastusyhtiöt sitoutuivat siihen, etteivät laajenna toimintaansa koskemattomille alueille, ja etteivät yhtiöt kalasta uusilta, hiljattain jään alta avautuneilta arktisilta merialueilta. Kesällä 2016 Arctic Sunrise -aluksen tutkiessa arktista merenpohjaa todettiin, että kalastusteollisuus oli pitänyt sopimuksesta kiinni.

”Se on askel oikeaan suuntaan, mutta tarvitsemme lain suojan näille vesialueille”, saksalainen Arktiskampanjoitsija ja arktiseen ilmastonmuutokseen perehtynyt tutkija Larissa Beumer painotti Arctic Sunrise -aluksen viime kesäisellä tutkimusmatkalla.

Vaikka kalastusteollisuus on ainakin toistaiseksi saatu hillitsemään toimiaan arktisella alueella, kiihtyy kamppailu nyt fossiilisia polttoaineita vastaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Parhaillaan Greenpeace Nordic ja Natur og Ungdom -ympäristöjärjestöt ovat haastaneet Norjan hallituksen oikeuteen uusien öljylupien avaamisesta Barentsinmerellä.

Järjestöjen mukaan Norja – joka ratifioi Parisiin ilmastosopimuksen ensimmäisten joukossa – toimii sekä ilmastosopimusta että maan perustuslakia vastaan, koska perustuslaki takaa kaikille oikeuden terveelliseen ja turvalliseen ympäristöön. Historiallinen kädenvääntö käydään norjalaisessa oikeussalissa alkaen tänä vuonna.

Arktisen alueen tulevaisuus edellyttää laajaa alueellista, valtiollista ja poliittista yhteistyötä. Ovatko suurvallat valmiita tulevaisuudessa sopimaan, vai alkaako arktinen suurryntäys, jossa taloudelliset, kaupalliset ja sotilaalliset intressit möyhentävät alleen arktiset alueet – ja sen myötä paljon muuta?

Ban Ki-Moon laittaa toivonsa tavallisiin ihmisiin: ”Kansalaisyhteiskunta, te olette maailman ääni. Älkää jättäkö sitä hallituksille.”

Lue lisää Maailman Kuvalehdestä 1/2017.