On aika kuunnella ja tunnistaa omat etuoikeutemme

IMAGE-blogi 7.10.2020 | Agricola – Suomen humanistiverkko 8.10.2020 | Kukka Ranta

Leimaavassa kirja-arvostelussa lukuisia asiavirheitä

Vuoden 2020 kotiseututeos -kilpailuun ilmoitettiin 50 teosta, joista yksi oli saamelaisten kanssa laajassa yhteistyössä kirjoittamamme tietokirja Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (Kukka Ranta & Jaana Kanninen, Kustantamo S&S 2019).

Vuoden kotiseututeos -kilpailuraadin neuvoa-antava asiantuntijajäsen, perinteentutkija ja tietokirjailija Lassi Saressalo kirjoitti ehdokasteoksista arvostelut. Vastatuuleen-kirjasta julkaistiin Kotiseutuliiton sivulla 10.7.2020 lukuisia asiavirheitä sisältänyt ”kirja-arvostelu”, joka julkaistiin myös Suomen humanistiverkko Agricolan verkkosivuilla negatiivisesti alleviivaavalla ingressillä.

18.8.2020 Kotiseutuliitto julkaisi tiedon kilpailun finalisteiksi valituista kolmesta teoksesta, lämpimät onnittelut kaikille tekijöille ja myös 3.10.2020 julkaistulle kilpailun voittajalle! En kuitenkaan voi olla miettimättä, miten paljon kilpailuraadin neuvoa-antavan asiantuntijajäsenen vahvasti asenteellinen ja perustelematon mielipidekirjoitus teoksestamme vaikutti raadin päätökseen jättää Vastatuuleen-tietokirja pois finalistien joukosta.

Saressalon arvostelu on valitettava tyyppiesimerkki suomalaisesta tavasta närkästyä suomalaisia itseään koskevasta kritiikistä, sekä vallitsevasta tavasta torjua, vähätellä ja leimata saamelaisten näkökulmia ja kokemuksia valkoisen Suomen kolonialistisessa historiassa.

Perusteettomia väitteitä

Projektimme alkoi kysymyksellä: Mitä saamelaiset toivoisivat meidän suomalaisten tietävän? Keskustelujen myötä kirjan näkökulmaksi painottui assimilaatio ja saamelaisten maiden haltuunotto. Opimme, että jokaisella sukupolvella ja alueella on omat kokemuksensa pakkosuomalaistamisesta, ja että jokainen yksilötarina koskettaa aina myös kokonaisia yhteisöjä ja saamen kansaa.

Vastatuuleen-tietokirjassa saamelaisten elämäntarinat selviytymisestä ja ylisukupolvisista traumoista ovat hyvin yhtenäisiä Totuus- ja sovintokomission kuulemisraportin lausuntojen kanssa. Kirjamme yksi keskeinen tarkoitus onkin saada suomalaiset ymmärtämään, miten vakavista asioista on kyse, kun puhumme pakkosuomalaistamisesta ja yhä jatkuvan kolonialismin vaikutuksista saamelaisiin.

Saressalon kirjoitus saa miettimään vakavasti, olemmeko me suomalaiset valmiita kuulemaan ja hyväksymään itseämme koskevaa kritiikkiä? Saressalo kirjoittaa arvostelussaan: ”Joissain kohdin asenteellisuus tulee sen verran voimakkaasti esiin, että voisi olettaa, että tekijöitä on hiukan ”vedätetty”. Tai sitten kyse on tyylilajista, ”pamfletinomaisesta tietokirjasta”.

Saressalo ei erittele, missä kohtaa hän kokee kirjan ”voimakkaasti asenteelliseksi”. Toteamus, että kirjan tekijöitä on “hiukan vedätetty” on erittäin epämääräinen ja asenteellinen kommentti ja vaatisi tarkemmat perustelut taakseen. Nyt Saressalo leimaa koko kirjan epämääräisellä heitollaan. Suomen humanistiverkko Agricolan verkkosivun artikkeliin on lisätty ingressi, jossa Saressalo esittää viimeisenä kiteyttävänä lauseena: ”Näkemys ei kaikilta osin kuitenkaan ole aivan objektiivinen, mikä on valitettavaa.”

Saressalon ”kirja-arvostelu” ei anna tällekään väitteelle tarkempia perusteita. Jo Saressalon arvostelun otsikko ”Yksi näkemys saamelaiskeskustelusta” alleviivaa teoksen yksipuolisuutta, vaikka Vastatuuleen-tietokirjaa varten on kuunneltu ja haastateltu satoja ihmisiä, ja käytetty valtavan laajasti ennen kaikkea saamelaisten itsensä tuottamaa tutkimusaineistoa ja tietoja.

Saamelaiset ovat pitkään toivoneet Suomen, Ruotsin ja Norjan valtioiden ja saamelaisten välisiä totuus- ja sovintokomissioita, jotka tarjoaisivat kollektiivisen alustan selvittää kokemuksia pohjoismaisesta ja meillä suomalaisesta kolonialismista. Kirjamme oli esimakua siitä, mitä kaikkea pakkosulauttaminen on merkinnyt historiassa ja miten kolonialismi edelleen vaikuttaa suomalaisessa päätöksenteossa, oikeusjärjestelmässä, suomalaisten puheissa ja asenteissa, sekä yhteiskuntamme eri rakenteissa.

Saamelaiset epäilevät vahvasti valtion aikeiden uskottavuutta totuus- ja sovintoprosessille, kun “samaan aikaan valtio heikentää saamelaisten oikeuksia entisestään. Valtion aitoon, vilpittömään tahtoon toteuttaa prosessi alkuperäiskansa saamelaisten hyväksi ei uskota”, kuulemisraportissa todetaan. Viimeisten vuosien aikana saamelaisvastaisuuden ja sulauttamistoimien kerrotaan jopa vain yltyneen.

Raportissa kuvaillaan saamelaisten tuntoja seuraavasti: “Alkuperäiskansa saamelaiset kokevat, että Suomessa saamelaisilta on viety kaikki. Oikeudet kulttuurin ja kielen harjoittamiseen ja ylläpitämiseen on viety viemällä oikeudet maahan ja veteen, luontoon ja luonnosta nauttimiseen saamelaisen perinteen mukaisesti. Saamelaisella poronhoidolla ei ole minkäänlaista suojaa. Saamelaisten käsityöperinne on kaikkien hyväksikäytettävänä. Saamelaisten olemassaolo on kielletty ja saamelaisten identiteetti on viety.”

Saressalolle taas kirjamme anti oli ennen kaikkea puolueellista ja “voimakkaasti asenteellista”. Saressalo perustelematon väite ”vedättämisestä” kirjan sisällön mitätöimiseksi on osa vuosikymmeniä jatkunutta saamelaisvastaista, mitätöivää puhetta. Pirita Näkkäläjärven vuonna 2017 London School of Economics -yliopistolla valmistuneen tutkimuksen mukaan vaientaminen ja disinformaatio ovat erittäin vakavia uhkia saamelaisten sananvapaudelle Suomessa.

Kuulemisraportin mukaan saamelaiset toivovat, ettei heidän kokemuksiaan ja historiaansa enää kyseenalaistettaisi. Erityisesti nyt totuus- ja sovintokomissioprosessin käynnistyessä Saressalon kaltaiset mitätöivät ja vähättelevät puheet ovat hyvin haitallisia sekä saamelaisyhteisöjen hyvinvoinnin että luottamuksellisen työn onnistumisen kannalta.

Asiavirhe 1:

”Saamelaiskeskustelussa on nykyisin voimassa käsitys, jonka mukaan saamelaispolitiikkaa ja saamelaiskulttuuria ei saisi tutkia eikä siitä kirjoittaa, jos ei ole itse saamelainen. Nyt kuitenkin ansioituneet tutkijat ja tietokirjailijat Kukka Ranta ja Jaana Kanninen ovat uskaltautuneet kirjoittamaan kirjan siitä, miten suomalainen kolonialismi on kohdellut saamelaisia.”

Saressalon väite Agricolan artikkelin ingressissä siitä, ettei saamentutkimusta saisi tehdä muut henkilöt kuin itse saamelaiset, ei pidä paikkaansa. Saamentutkimus kehittyi omana tieteenalanaan osana kansainvälistä alkuperäiskansaliikettä ja -tutkimusta 1970-luvulta alkaen. Saamelaiset ovat vaatineet jo viidenkymmenen vuoden ajan ennen kaikkea omistajuutta heitä itseään koskeviin tutkimuksiin. Saamentutkimuksen eettisten ohjeiden mukaan saamelaiset on osallistettava tutkimukseen tasavertaisina toimijoina, eikä ylhäältä alaspäin tarkasteltavina objekteina, kuten vuosikausia ulkopuolisten suorittamassa ja määrittelemässä tutkimusperinteessä on ollut tapana. Tutkimuksen tulee hyödyttää saamelaisyhteisöjä ja tutkimustiedon tulee palautua saamelaisten keskuuteen, kuten pohjoismaisen Saamelaisinstituutin osastonjohtaja Alf Isak Keskitalo esitti jo vuonna 1974.

Yksi keskeisimmistä saamentutkimuksen haasteista vuosikymmenien ajan on ollut tieteellisyyden ja puolueettomuuden jatkuva epäily ja kyseenalaistaminen, kuten nyt Saressalo artikkelissaan esittää kyseenalaistaen kirjan “kiistakirjoitukseksi”. Kun saamelainen tutkija kertoo tuloksistaan, ei tutkimusta usein pidetä uskottavana. Suomalaiseen vallankäyttöön kuuluu tyypillisesti se olettamus, että saamelaisia pidetään jääveinä tutkimaan ja kertomaan omista asioistaan.

Oulun yliopiston Giellagas-instituutin saamelaisen kulttuurin professorin Veli-Pekka Lehtolan mukaan kyseessä on vahva jäänne lappologisen tutkimuksen perinteestä; ulkopuoliset tutkijat haluavat säilyttää itsellään vallan tuottaa tietoa ja näkökulmia saamelaisia koskevissa kysymyksissä. Tilanne kertoo myös siitä, miten poliittisesti tulenarkoina asioina monet suomalaiset pitävät saamelaisoikeuksien käsittelyä ja edistämistä, ja miten keskustelua halutaan edelleen omia ulkopuolisten ehdoilla. Saamelaisen tiedon leimaaminen osoittaa myös kykenemättömyyttä tunnistaa ja kyseenalaistaa omaa etuoikeutettua valta-asemaansa.

Saamelaiset ovat puhuneet kolonialismista ja julkaisseet tietoa ja tutkimuksia aiheesta jo vuosikymmeniä, mutta silti suomalainen yhteiskunta näyttää olevan vasta nyt heräämässä (esim. Yle 25.7.2020, Yle 4.7.2020, Kulttuuriykkönen 31.7.2020, HS 9.8.2020, HS 1.7.2020 jne.) kysymyksen äärelle: Onko Suomi kolonialistinen valtio ja millä tavalla? Ongelmallista ja valitettavan tyypillistä nykyisessä keskustelussa on se, ettei saamelaisia yleensä osallisteta keskusteluun, vaan yhä uudestaan lähinnä suomalaiset pohtivat keskenään Suomen kolonialistisia piirteitä.

Saamelaisten näkökulmien ja tiedon kieltäminen on osa kolonialistia rakenteita Suomessa. Niin tiedemaailmassa kuin suomalaisessa yhteiskunnassa elää hyvin monitasoinen, rasistinen epätasa-arvo, jota voivat avata ja kuvailla parhaiten vain ne, joita järjestelmä rajaa ulos ja yrittää hiljentää. Tutkimuksen alalla ja yhteiskunnallisen keskustelun tasolla vallitsee edelleen eurosentrinen valkoisen miehen maailmankuva, minkä purkaminen vaatii valtavasti yhteistyötä ja dekolonialistisia eli korjaavia toimia – ennen kaikkea meidän valtaväestön edustajien keskuudessa. Ensimmäinen askel on oman etuoikeutetun aseman tunnistaminen.

Lapin yliopiston arktisen alkuperäiskansapolitiikan tutkimusprofessorin Rauna Kuokkasen mukaan saamentutkimus ei ole etnisyydestä kiinni, kunhan tutkimus tehdään eettisesti kestävältä pohjalta metodien ja aiheen valinnan suhteen, osallistavilla tutkimusmenetelmillä. Kuokkanen painottaa myös, ettei alkuperäiskansatutkimuksen tarkoitus ole vastakkainasettelujen luominen ja sitä kautta uusien toiseuden representaatioiden rakentaminen, vaan vallitsevan länsimaisen tutkimuksen täydentäminen kriittisen vuoropuhelun keinoin, alkuperäiskansoille keskeisistä lähtökohdista ja metodeista käsin. Usein juuri valkoiset länsimaiset toimijat kääntävät ja ymmärtävät tämän vastakkainasetteluksi, koska eivät ole tottuneet oman asemansa ja etuoikeuksiensa kyseenalaistamiseen.

Myös Veli-Pekka Lehtola on todennut, että on ristiriitaista asettaa saamelaiset ja valtaväestön tutkijat vastakkain. Toinen Lehtolan nostama olennainen kysymys on: ketkä kuuntelevat ja keitä uskotaan? Kenen tutkimuksia mitätöidään?

Yksi Vastatuuleen-kirjan tarkoituksista oli käyttää valtaväestön etuoikeutettua asemaamme ja parempaa pääsyämme julkisen keskustelun osaksi ja antaa saamamme tila saamelaisen äänen kuulemiseksi. Monet saamelaiset ovatkin todenneet, ettei suomalaisessa valtamediassa ole aiemmin puhuttu saamelaisten sortamisesta, kolonialismista, saamelaismaiden anastamisesta ja pakkosuomalaisesta niin suoraan kuin Vastatuuleen-kirjan ilmestymisen jälkeen.

Meidän suomalaisten tehtävä on nyt kuunnella, oppia, tunnistaa ja purkaa syrjiviä rakenteita yhteiskunnassamme, sekä taata saamelaisille turvallinen ympäristö käsitellä aiheuttamiamme hyvin vaikeita, ylisukupolvisia traumakokemuksia ilman vähättelyä ja leimaamista. Tähän toivomme Vastatuuleen-kirjan olevan avuksi.

Asiavirhe 2:

Muistettakoon myös, että poronhoito alkuperäiskulttuurin – joita saamelaiset ovat – elinkeinohaarana on verraten nuorta. Suurporonhoito kehittyi vasta 1700-luvulla, eikä poronhoitoa Suomessa ole privilegioitu saamelaisille, kuten Ruotsissa ja Norjassa (jossa kyllä Paatsjokivarren kveenit harjoittavat porotaloutta).”

Ensinnäkin kun puhutaan saamelaisoikeuksista, on hyvin tärkeää käyttää oikeita termejä. Saressalon käyttämä ”alkuperäiskulttuuri” on harhaanjohtava termi. Se vähättelee kansan merkitystä ja asettaa saamelaiset Suomessa yleisen tavan mukaan vähemmistön asemaan. Vähemmistöoikeudet koskettavat ensisijaisesti yksilönoikeuksia, kun taas kansainvälisessä oikeudessa tunnustettu kansa ja alkuperäiskansa pitävät sisällään täyden itsemääräämisoikeuden ja kollektiiviset oikeudet. Saamelaiset ovat Suomen perustuslaissa vuonna 1995 tunnustettu alkuperäiskansana.

Toiseksi, poro on aina ollut osa saamelaista kulttuuria ja perinteistä elinkeinoa jo vuosituhansien ajan. Saressalon mainitsema suurporonhoito kehittyi Suomessa useiden tutkimusten mukaan noin 1600-luvulta alkaen. Vanhimmat saamelaista poronhoitoa esittävät Altan kalliomaalaukset on ajoitettu noin 5000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Suomen puoleiselta Saamenmaalta löytyy lukuisia ketjumaisia peuranpyyntikuoppia 4000 vuoden takaa kivikaudelta. Näin ollen ei ole perusteltua sanoa, että ”poronhoito alkuperäiskulttuurin – joita saamelaiset ovat – elinkeinohaarana on verraten nuorta.”

Mainittakoon vielä se, että poronhoito on Ruotsissa ja Norjassa pääsääntöisesti vain saamelaisten elinkeino-oikeus, mutta Suomessa poroja voi nykyisin omistaa kuka tahansa poronhoitoalueella asuva ETA-alueen kansalainen. Järjestelmä muuttui viimeistään 1800-luvulla Venäjän hallinnon aikana myös suomalaisten elinkeinoksi, osana senaatin määräämää paliskuntajärjestelmää. Väitöskirjatutkija Anne-Maria Magga pitää paliskuntia suomalaisena rakenteena ja merkittävänä osana yhä jatkuvaa kolonialismia. Suomen poronhoitolaissa ei edelleenkään tunnusteta paimentolaisuuteen perustuvaa perinteistä saamelaista poronhoitoa ja siidajärjestelmää, joka yhä elää erityisesti Näkkälän ja Käsivarren paliskuntien, sekä jossain muodossa myös Paistunturin ja Kaldoaivin paliskuntien saamelaisten poronhoitajien keskuudessa.

Asiavirhe 3:

”Nykyisen lainsäädännön mukaan saamelaisia ovat ne, joilla on oikeus asettua ehdokkaaksi saamelaisvaltuuskunnan ja -käräjien vaaliin ja äänestää niissä. Tämä on johtanut jatkuviin kiistoihin saamelaisuuden määritelmästä, jota on sitten ratkottu korkeimpia oikeusasteita myöten.”

Saamelaiset, kuten muutkin kansat määrittelevät itse keitä he ovat. YK:n alkuperäiskansajulistuksen keskeinen sanoma on 33 artiklan mukaan:

  1. Alkuperäiskansoilla on oikeus määrätä omasta identiteetistään tai jäsenyydestään tapojensa ja perinteidensä mukaisesti.
  2. Alkuperäiskansoilla on oikeus määrätä toimielintensä rakenteet ja valita niiden jäsenet omia menettelyjään noudattaen.

Saamelaiset itse niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassa ovat pitäneet tärkeimpänä saamelaisuuden määritelmänä kieliperustetta; se on saamelaisyhteisöille merkittävin yhteinen nimittäjä ja keskeinen perinnetiedon kannattelija. Suomessa ja Ruotsissa kieliperuste ulottuu isovanhempiin saakka, Norjassa taas neljänteen sukupolveen asti. Käytännössä saamelaiset tunnistavat yhteisöjensä jäsenet sukuverkostojen ja laajan sukutietämyksen kautta.

Saamelaiskäräjälaissa määritellään henkilöt, jotka voivat äänestää ja asettua ehdolle käräjien vaaleissa. Laki hyväksyttiin eduskunnassa 1995 ja astui voimaan vuonna 1996. Kyseessä on Suomen eduskunnan viimeistelemä laki, joka ei perustu saamelaisyhteiskunnan omaan tahtoon. Saamelaiskäräjät ja monet saamelaisjärjestöt ovat vaatineet saamelaiskäräjälain muuttamista kieliperustaiseksi aina tähän päivään saakka, yhteispohjoismaisen saamelaismääritelmän mukaisesti.

Saamelaiskäräjälaissa saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:

  1. että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenä; tai
  2. että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä-, tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka
  3. että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Muista Pohjoismaista poiketen Suomen saamelaiskäräjälakiin tuli kielimääritelmän rinnalle niin sanottu ”lappalaispykälä”, jonka tarkoitus oli turvata saamelaisalueella 1875 jälkeen verolappalaisena eläneiden jälkeläisten oikeudet. Eduskunnan perustuslakivaliokunta kuitenkin jätti vuosiluvun pois ilman saamelaiskäräjien hyväksyntää. Laista tuli ristiriitainen, kun kielitaitovaatimus kattaa kolme sukupolvea taaksepäin, mutta lain lappalaiskohta ulottuu satojen vuosien taakse ilman aikarajaa.

Professori Veli-Pekka Lehtolan mukaan vuosiluvun poisjäänti laista oli lipsahdus ja johti osaltaan 1990-luvulla alkaneeseen “saamelaiskiistaan“, jota on kutsuttu jopa lappalaissodaksi, jota nyt Saressalokin tekstissään nostaa esiin. Aikarajan poistaminen avasi tuhansille tai jopa kymmenille tuhansille ihmisille mahdollisuuden hakea oikeutta äänestää saamelaiskäräjävaaleissa kaukana historiassa olevien sukujuurten perusteella. Käytännössä kenellä tahansa Lapin asukkaalla voi löytyä lapinveroa maksanut esivanhempi.

Vanhoissa verokirjamerkinnöissä termi ”lappalainen” ei merkinnyt etnistä saamelaista. Tästä ovat kirjoittaneet muun muassa emeritusprofessori Pekka Sammallahti ja väitöskirjatutkija Saara Tervaniemi Agon-julkaisussa. 1600-luvulta alkaen kaikki liikkuvassa luontaistaloudessa elävät henkilöt merkittiin asiakirjoihin lappalaisiksi, termi viittasi siis elinkeinoon eikä etnisiteettiin. Myöhemmin elinkeinomerkinnät koskivat lähinnä saamelaisia, sillä juuri saamelaiset säilyttivät liikkuvan elämäntavan pisimpään, myöhäisimmät aina 1960-luvulle saakka. Nykykeskustelussa lappalaisella tarkoitetaan lähinnä satojen vuosien takaisiin verokirjoihin merkityistä lappalaisista polveutuvia ihmisiä, joista monet tavoittelevat itselleen oikeutta äänestää saamelaiskäräjävaaleissa kaukaisen esivanhempansa verokirjamerkinnän perusteella.

Taustasyynä  Saressalon mainitseviin ”jatkuviin kiistoihin” 1990-luvulta lähtien on ollut saamelaisoikeuksien ja ennen kaikkea saamelaisten kollektiivisten maaoikeuksien edistymisen aiheuttama pelko Lapin asukkaiden keskuudessa oman aseman ja yksityismaiden menettämisestä. Lisäksi tiukasti pohjoisessa elävä paikallistason rasismi on ruokkinut keskusteluja voimakkaasti.

Saressalo jatkaa: ”Saamelaiskäräjät nimittäin määrittävät itse tämän äänioikeuden ja pyrkii karsimaan ulos määritelmästä ne, joita ei pidetä ”oikeina saamelaisina”.

Saressalon lainausmerkeissä kirjoittama ”oikea saamelainen” osoittaa tyypillisen suomalaisen ulkopuolisen henkilön asenteellisuuden alkuperäiskansa saamelaisten itsemääräämisoikeutta kohtaan, mikä tulisi olla taattu niin kansainvälisen oikeuden kuin Suomen perustuslain mukaan. Suomessa jo yli kahden vuosikymmenen ajan yritykset edistää alkuperäiskansaoikeuksia ovat monesti tyssänneet kysymykseen saamelaismääritelmästä.

Asiavirhe 4:

”Metsälappalaisjärjestöt edellyttävät, että määritelmään tulee lisätä myös ns. geneettinen pykälä, eli että henkilö, joka on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä, tai kalastajalappalaiseksi maa, vero- tai henkikirjassa, olisi oikeutettu äänioikeutetuksi. Tämä meni myös läpi lainsäädännössä ja muutoksenhakuviranomaiseksi nimettiin korkein hallinto-oikeus.”

Saamelaismääritelmässä on alusta lähtien ollut lappalaispykälä, jota saamelaiskäräjät ei ole pitänyt hyväksyttävänä ilman vuoden 1875 aikarajaa. Lapin yliopiston saamentutkimuksen professori Sanna Valkonen tähdentää, että saamelaisten itsensä mukaan saamelaisuus ei ole kiinni etnisistä geeneistä vaan ennen kaikkea kulttuuriin kasvamisesta, tämä koskee myös saamelaisperheiden adoptiolapsia.

Saamelaisilla ei Suomessa ole itsemääräämisoikeutta saamelaisuuden suhteen. Saamelaiskäräjät asettaa käräjävaalien alla erillisen vaalilautakunnan, joka toimeenpanee vaalit ja merkitsee äänioikeutetut vaaliluetteloon. Jos saamelaiskäräjien vaalilautakunnan kielteinen päätös äänioikeudesta ei tyydytä, voi henkilö lain mukaan valittaa ensin saamelaiskäräjille ja sitten hakea lopullista ratkaisua Korkeimmalta hallinto-oikeudelta, joka nimettiin ylimmäksi muutoksenhakuviranomaiseksi, kun saamelaisten itsehallintolaeista päätettiin vuonna 1995.

KHO on merkinnyt noin sata ihmistä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon vastoin Saamelaiskäräjien elinten määräyksiä vuodesta 2011 alkaen ja on tehnyt päätöksiä saamelaiskäräjälaista poiketen käyttämällä “kokonaisharkintaa”. Tutkija Leena Heinämäen toteaa Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus -raportissa, ettei KHO:n päätöksistä ole löydettävissä selkeää logiikkaa. Hän pitää asetelmaa ongelmallisena sekä saamelaisten itsehallinnon että yksilöiden oikeusturvan kannalta. Heinämäki suosittelee saamelaismääritelmän täsmentämistä liiallisen tulkinnanvaraisuuden poistamiseksi. Myös YK:n ihmisoikeuskomitea on todennut Suomen loukkaavan saamelaisten ihmisoikeuksia KHO:n tekemillä päätöksillä ja velvoittaa Suomen valtiota tarkistamaan saamelaismääritelmän saamelaisten itsemääräämisoikeutta painottaen, sekä toteuttamaan kaikki tarvittavat toimet samanlaisten rikkomusten estämiseksi tulevaisuudessa.

Alkuperäiskansoja koskevan kansainvälisen oikeuden ryhmähyväksynnän käsitteen mukaan yhteisön jäsen voi olla vain, jos yhteisö tunnustaa hänet jäsenekseen. Suomalainen oikeusjärjestelmä määrittää ylimmän päätösvallan saamelaisesta identiteetistä saamelaisyhteisön ulkopuolelle, KHO:lle. Saamelaiskäräjät on arvostellut ankarasti tätä lainsäädännön piirrettä alkuperäiskansan itsemääräämisoikeuden vastaisena.

Periaatteellinen päätös

Saressalo kritisoi arvostelussaan lappologisten tutkimusten rajaamista Vastatuuleen-tietokirjan lähdeaineiston ulkopuolelle:

Rannan ja Kanniset teos on haastava. Sitä tulee lukea varovaisen lähdekriittisesti ja pitää mielessään lähdeaineiston osittainen vajavaisuus (mm. Matti Enbuske tuntuu olevat tekijöille tuntematon samoin osa uusimmasta ”lappologisesta” tutkimuksesta”.

Toisin kuin Saressalo väittää, Matti Enbusken ja monien lappologisten tutkijoiden tekemät selvitykset ovat meille tuttuja. Taustalla on periaatteellinen ja saamentutkimuksen eettisten ohjeiden mukainen päätös suosia ennen kaikkea saamelaisia tutkijoita ja lähteitä aineistonamme. Pidimme työssämme ensisijaisen tärkeänä, että vuosikausia länsimaisen tutkimuksen objekteiksi joutuneet saamelaiset pääsivät määrittämään oman kantansa suomalaisesta kolonialismista ja kokemastaan assimilaatiosta, ja myös vaikuttamaan kirjan lopputulokseen tiiviissä yhteistyössä ja luottamuksellisessa suhteessa.

Helsingin yliopiston pitkäaikainen saamen kielen ja kulttuurin lehtori, ja saamen kielen ja kulttuurin tutkimusseura Dutkansearvin puheenjohtaja Irja Seurujärvi-Kari kirjoittaa Saamentutkimus tänään -teoksessa (SKS, 2011), että ”historioitsijat Matti Enbuske ja Maria Lähteenmäki ovat esittäneet kritiikkiä saamelaisiin kohdistunutta kolonialismitulkintaa kohtaan. Heidän mukaansa saamelaisten asutushistoriasta ja erityisesti saamelaisista Lapin alkuperäisasukkaina on muodostunut vääristynyt kuva. Lähteenmäki katsoo kolonialismin perustuvan historian tulkinnan 1990-luvun ’militantin saamelaistutkimuksen’ jyrkäksi tulkinnaksi, jossa uudisasukkaat nähdään valloittajina ja saamelaiset puolestaan alistettuina. Tämä on hänen mukaansa kiihkoilua ja turhaa asian kärjistämistä. Enbuske puolestaan väittää, että saamelaiset ovat kehitelleet tällaisia kolonialismiin liittyviä mielikuvia saadakseen perusteluita muun muassa vaatimuksilleen valtion maiden palauttamiseksi saamelaisten hallintaan.”

Veli-Pekka Lehtola kirjoittaa Sámi Histories, Colonialism, and Finland -artikkelissa (Arctic Anthropology, 2015), kuinka Lähteenmäki on muun muassa kieltänyt saamelaisten alistamisen ja sortamisen sillä perusteella, ettei Suomessa ole arkistolähteitä tai laillisia päätöksiä todisteina kolonialistisesta politiikasta. Lehtola nostaa esiin myös Enbusken vuonna 2008 julkaistun Vanhan Lapin valtamailla. Asutus ja maankäyttö historiallisen Kemin Lapin ja Enontekiön alueella 1500-luvulta 1900-luvun alkuun -väitöskirjan, jonka mukaan ei ole syytä puhua Lapin valloituksesta tai edes kolonialismista.

Enbuske oli myös mukana oikeusministeriön toimeksiannosta käynnistetyssä, professori Jouko Vahtolan vetämässä saamelaisten maaoikeuksia selvittäneessä hankkeessa vuosina 2003-2006. Tutkimuksen yhteenvedossa todetaan, että ”valtio on kautta historian kohdellut varsinkin maapolitiikassaan Lapin asukkaita yhdenvertaisesti Lapin asukkaina, tekemättä eroa etnisyyden perusteella.” Lisäksi kuvailulehdessä todetaan: “kolonisaatiota ei koettu Lapissa.

Tänä päivänä #metoo ja #blacklivesmatter -liikkeiden myötä olemme astuneet uuteen aikakauteen, jolloin valtahierarkioiden tunnistamisen ja purkamisen tulisi vihdoin olla keskeinen osa meidän valtaväestön toimintaa niin tutkimusmaailmassa kuin päätöksenteossa. Lappologisten ja suomalaisten tutkijoiden omavaltainen totuuden määrittely ei voi enää jatkua toisten alistamisena, vähättelynä ja vaientamisena.

Suomen Kotiseutuliitto tekee arvokasta paikallista kulttuuriperintöä ja kotiseututoimintaa vaalivaa työtä. Kysyn nyt vakavasti Kotiseutuliitolta: Olisiko teidän aika käydä perusteellinen keskustelu järjestönne suhtautumisesta alkuperäiskansa saamelaisiin, sekä pohtia minkälaisen kuvan vuoden kotiseututeos -kilpailuraadin neuvoa-antava asiantuntijajäsenen vanhakantaiset asenteellisuudet antavat toiminnastanne?

Kukka Ranta
Vastatuuleen-tietokirjan kirjoittaja
Saamentutkimuksen väitöskirjatutkija, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto
VTM kehitysmaatutkimuksen ja HuK yleisen historian oppiaineista, Helsingin yliopisto

Lähteet

Enbuske Matti 2008. Vanhan Lapin valtamailla — asutus ja maankäyttö historiallisen Kemin Lapin ja Enontekiön alueella 1500-luvulta 1900-luvun alkuun. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Enbuske Matti 2006. Lapinmaan maaoikeudet Asutus ja maankäyttö keskisessä Lapissa ja Enontekiöllä 1900-luvun alkuun. Oikeusministeriön julkaisuja 2006:6. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75979.
Heinämäki Leena et al 2017. Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 4/2017. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80900.
Hirvonen Iida Sofia 9.8.2020. Valkopesty Suomi. Helsingin Sanomat https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006595024.html.
Ihmisoikeuskeskus 4.2.2019 YK:n ihmisoikeuskomitealta kaksi ratkaisua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymistä koskevassa asiassa https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/?x5822114=7424833
Juuso Anni-Kristiina 2018. Saamelaisten asioita koskeva sovintoprosessi. Kuulemisraportti. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 14/2018. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161165.
Keskinen Suvi 1.7.2020. Mielipide | Vieraskynä. Rasismilla on pitkä historia Suomessa: suomalaisia oli mukana yrityksissä hankkia siirtomaita Afrikasta. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006557591.html.
Keskitalo Alf Isak 1974. Research as an Inter-Ethnic Relation. Paper delivered at the Seventh Meeting of Nordic Ethnographers in Tromsø, Norway 29 August 1974. Republished at the Occasion of the Twentieth Anniversary of the Sami Instituhtta and the Second International Circumpolar Workshop “Skabmadiggi” Guovdageaidnu/Kautokeino, 14 December 1994. https://samas.brage.unit.no/samas-xmlui/handle/11250/2638028?locale-attribute=en.
Kuokkanen Rauna 2020. Reconciliation as a Threat or Structural Change? The Truth and Reconciliation Process and Settler Colonial Policy Making in Finland. Human Rights Review 21.3 (2020): 293–312. https://link.springer.com/article/10.1007/s12142-020-00594-x
Labba Oula-Antti 2018. Kokonaisharkinta korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksissä koskien saamelaismääritelmän tulkintaa. Oikeustieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63353.
Saressalo Lassi 10.7.2020. Yksi näkemys saamelaiskeskustelusta Agricola – Suomen humanistiverkko. https://agricolaverkko.fi/review/yksi-nakemys-saamelaiskeskustelusta.
Saressalo Lassi 3.7.2020. Yksi näkemys saamelaiskeskustelusta. Suomen kotiseutuliitto. https://kotiseutuliitto.fi/toiminta/kirjamakasiini/esittelyt-ja-arvostelut-2020/vastatuuleen.
Lehtola Veli-Pekka 2015. Saamelaiskiista – sortaako Suomi alkuperäiskansaansa  Helsinki: Into-kustannus 2015. https://www.veli-pekkalehtola.fi/saamelaiskiista.
Lehtola, Veli-Pekka 2015: Sámi Histories, Colonialism, and Finland. Arctic Anthropology, Vol. 52, No. 2, pp. 22–36. https://www.veli-pekkalehtola.fi/artikkelit
Lehtola Veli-Pekka 2005. Saamelaiset itse tutkimuksensa tekijöiksi -virkaanastujaispuhe. Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti 5/2005. http://www.kaltio.fi/vanhat/index959a.html?766.
Magga Anne-Maria 2018. ”Ounastunturin terrori” ja uudisasutus Enontekiöllä: Saamelainen poronhoito suomalaisen asuttajakolonialismin aikakaudella. Politiikka, 60(3), 251-259. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/politiikka/article/view/76309.
Nuutila Sakari 25.7.2020. Mikä on suomalaisten suhde kolonialismiin ja miksi siitä on niin vaikea puhua? Professori: “Puolustaudutaan syytöksiltä, joita kukaan ei ole esittänyt”. Yle Uutiset https://yle.fi/uutiset/3-11447726.
Nuutila Sakari 4.7.2020. Toimittajalta: Suomellakin on siirtomaahistoriansa, emmekä siksi voi seurata keskustelua ulkopuolisina https://yle.fi/uutiset/3-11433373.
Näkkäläjärvi Pirita 1.7.2020 Suomi on velvollinen tarkistamaan saamelaismääritelmän ja meidän pitää auttaa valtiota siinä https://piritanakkalajarvi.com/2020/07/01/suomi-on-velvollinen-tarkistamaan-saamelaismaaritelman-ja-meidan-pitaa-auttaa-valtiota-siina/
Näkkäläjärvi Pirita 19.2.2018. Vaientaminen ja disinformaatio uhkina saamelaisten sananvapaudelle Suomessa. https://faktalavvu.net/2018/02/19/vaientaminen-ja-disinformaatio-uhkina-saamelaisten-sananvapaudelle-suomessa.
Näkkäläjärvi Pirita 2017. Threats to the Freedom of Speech of the Indigenous People Sámi in Finland. The Department of Media and Communications, London School of Economics.
Pääkkönen Erkki 2008. Saamelainen etnisyys ja pohjoinen paikallisuus : saamelaisten etninen mobilisaatio ja paikallisperustainen vastaliike. Rovaniemi: Lapin yliopisto. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61749.
Ranta Kukka & Kanninen Jaana 2019. Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta. Kustantamo S&S, Helsinki.
Saamelaisia koskevan tutkimuksen eettiset ohjeet https://www.ulapland.fi/FI/Kotisivut/Saamelaisia-koskevan-tutkimuksen-eettiset-ohjeet-.
Sammallahti Pekka 2013. Saamelaismääritelmästä. Pohjoinen filosofiayhdistys AGON ry 37-38.
Seurujärvi-Kari Irja 2011. Alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansaliike ja saamelaiset. Teoksessa Saamentutkimus tänään. Toim. Irja Seurujärvi-Kari, Petri & ja Risto Pulkkinen, 369–392. Tietolipas 234. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tervaniemi Saara 17.9.2020. Kymmenen ongelmaa, jotka yhteisöään tutkiva saamelainen kohtaa. Koneen säätiö, rohkeus-blogi. https://koneensaatio.fi/kymmenen-ongelmaa-jotka-yhteisoaan-tutkiva-saamelainen-kohtaa/.
Tervaniemi Saara 2019. Korkein hallinto-oikeus saamelaisuuden määrittelijänä. Politiikasta-verkkolehti https://politiikasta.fi/korkein-hallinto-oikeus-saamelaisuuden-maarittelijana.
Tervaniemi Saara 2013. Symbolista sodankäyntiä saamelaisuudesta. Pohjoinen filosofiayhdistys AGON ry 37-38.
Tolonen Ruut 17.12.2019. Saamelaisaktivisti Petra Laiti: “Suomalaisten on aika oppia tuntemaan saamelaiset”. Maailman Kuvalehti 6/2019. https://www.maailmankuvalehti.fi/2019/6/pitkat/saamelaisaktivisti-petra-laiti-suomalaisten-aika-oppia-tuntemaan-saamelaiset.
Typpö Juho 24.10.2019 Suomi on sortanut Saamen kansaa vuosisatoja, arvioi uusi tietokirja: Parempi ymmärrys saisi alistamisen vihdoin loppumaan https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006283536.html Helsingin Sanomat.
Ulkoministeriö 1.2.2019 YK:n ihmisoikeuskomitealta kaksi ratkaisua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymistä koskevassa asiassa https://um.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/yk-n-ihmisoikeuskomitealta-kaksi-ratkaisua-saamelaiskarajien-vaaliluetteloon-hyvaksymista-koskevassa-asiassa.
West Helga 5.6.2020. Saamelaisten totuus- ja sovintokomission mandaatti pitää sisällään hälytysmerkkejä, joihin on viimeinen hetki herätä. https://helgawest.com/2020/06/05/saamelaisten-totuus-ja-sovintokomitean-mandaatti-pitaa-sisallaan-halytysmerkkeja-joihin-on-viimeinen-hetki-herata.
Yle Kulttuuriykkönen 31.7.2020. Saamelaiset, Ambomaa ja suomalainen kolonialismi – onko Suomi menettämässä viattomuutensa? https://areena.yle.fi/audio/1-50587783.
Yle 1.2.2019 YK:n ihmisoikeuskomitea moittii Suomea saamelaisten oikeuksien loukkaamisesta. https://yle.fi/uutiset/3-10626181.

Saamen kieli tarvitsee tukea

Maailman Kuvalehti 3.5.2020 | Teksti: Kukka Ranta | Kuvitus: Outi Kainiemi

Uhanalaisen kielen tukeminen ei saa olla vain yksilön teoista kiinni. Alkuperäiskansakielten elvytykseen tarvitaan perusteellinen rakenteiden muutos, kirjoittaa tietokirjailija ja väitöskirjatutkija Kukka Ranta.

MK2020-2-essee-rantakukka-kuvitus-outikainiemi
Harva tietää, että Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Ne ovat kaikki uhanalaisia, kaksi jälkimmäistä erittäin uhanalaisia.

Koko maailmassa on 370 miljoonaa alkuperäiskansaan kuuluvaa ihmistä, jotka puhuvat yli 4000 kieltä. Joka toinen viikko yksi noista kielistä häviää. Tahti on pelottava: Unescon arvion mukaan tämän vuosisadan loppuun mennessä alkuperäiskansakielistä kuolee 50–90 prosenttia. Kielen mukana katoaa valtava määrä erikoissanastoa ja vuosisatojen ja -tuhansien aikana ylisukupolvisesti kerääntynyttä perinnetietoa esimerkiksi luonnon monimuotoisuudesta. Tätä tietoa olisi erityisen tärkeä vaalia etenkin nyt ilmastonmuutoksen uhan edetessä.

Kieli elää, kun se voi siirtyä uusille sukupolville lasten myötä. Esimerkiksi inarinsaamelaisten keskuudessa elettiin kohtalon hetkiä 30–40 vuotta sitten: 1980-luvulla inarinsaamea puhuttiin kotikielenä enää vain kahdessa lapsiperheessä. Miten tähän päädyttiin?

Rankimmat pakkosuomalaistamisen ajat koettiin Suomessa 1940–1970-luvuilla, jolloin valtaosa saamelaislapsista joutui asuntoloihin. Pahimmillaan lapset viettivät kokonaisia lukukausia kaukana omasta kielestään ja kulttuuristaan, täysin suomalaisessa ympäristössä. Kouluissa lapsia kiellettiin puhumasta saamea jopa väkivallalla uhaten. Lapset oppivat salaamaan ja häpeämään saamelaisuuttaan. Monet saamelaislapset aloittivat opintiensä osaamatta sanaakaan suomea. Koulunsa päättäneistä taas harva puhui enää saamea, saati opetti sitä jälkipolvilleen. Tästä alkoi monessa perheessä kipeä, monen sukupolven mittainen tietokatkos, jota jälkipolvet nyt paikkaavat.

”Suomen valtion on tehtävä kaikkensa tukeakseen sen takaisin saamista, minkä se on saamelaisilta vienyt.”

Kansakouluissa kasvoi myös uusi saamelaispolvi, joka 1960-luvulla nousi puolustamaan kansansa oikeutta kieleen, kulttuuriin ja maahan. Sukupolvi toisensa jälkeen on taistellut lapsilleen parempaa tulevaisuutta. Inarinsaame saatiin pelastettua uutterien ja periksi antamattomien vanhempien ja saamelaisyhteisön ponnistelujen ansiosta. Ensin perustettiin Anarâškielâ servi eli Inarinsaamen kielen yhdistys, joka otti käyttöön maorien kehittämän Kōhanga Reon eli kielipesän. Se tähtäsi alle kouluikäisten lasten kielen elvyttämiseen.

Kun kielipesätoiminta käynnistyi 1997, inarinsaamen taitajien määrä laskettiin kymmenissä. Nykyisin puhujia on jo noin 450. Pohjoissaamen puhujia kolmen valtion alueella Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on noin 30 000, Suomessa arviolta kaksi–kolmetuhatta. Tällä hetkellä kaikista uhanalaisimmassa asemassa on koltansaame, joka Norjassa lasketaan sammuneeksi, Venäjällä se sinnittelee henkihieverissä muutamalla kymmenellä puhujalla. Suomessa koltansaamea puhuu arviolta 430 ihmistä omistautuneen kielen elvytystyön ansiosta. Haasteista huolimatta saamen kielten pelastamisesta on tullut Suomen saamelaispolitiikan menestystarina.

Kiitos uutterien kieliaktivistien, saamenkielinen opetus ja oppimateriaalityö käynnistyivät 1970-luvulla. Hiljalleen yhä useampi saamelaispolvi on voinut opiskella peruskoulussa saamenkieltä ja kulttuuria. Tosin tämä koskettaa vain saamelaisten kotiseutualueella asuvia lapsia. Nykyään yli 70 prosenttia saamelaislapsista asuu kotiseutualueen ulkopuolella, jolloin lain mukaan opetuskieli ”voi olla myös saame”. Kunnilla ei ole velvollisuutta järjestää saamenkielistä opetusta, eikä kunnilla ole edes tietoa alueellaan asuvista saamelaisista. Tähän taas vaikuttaa suppea väestörekisterijärjestelmä, johon voi merkitä vain yhden äidinkielen, mikä yleensä on suomi.

Vain joka kymmenes kotiseutualueen ulkopuolella asuvasta saamelaislapsesta saa opetusta tai varhaiskasvatusta saamen kielellä suuremmissa kaupungeissa. Virtuaaliopetus tuo helpotusta, mutta ei riitä kasvavaan tarpeeseen. Saamelaiskäräjien mukaan tilanne loukkaa saamelaisille perustuslaissa turvattua oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin. Syynä on resurssien puute. Koska koulutusta ei ole, ei ole myöskään kielitaitoisia opettajia tai oppimateriaalien tekijöitä – saati oppilaita. Kun saamelaiset eivät näy tilastoissa, koulutukselle ei nähdä kunnissa tarvetta. Kierre on loputon.

Lakeja todella tarvitaan ja niitä tulee jatkuvasti kehittää. Muuten saamen kielten tukeminen ja edistäminen ovat yksittäisten henkilöiden työn varassa. Perustietämys Euroopan ainoasta alkuperäiskansasta, saamelaisista, on Suomessa yhä heikkoa. Selvityksiä, hakemuksia ja toimenpide-ehdotuksia on laadittu vuosikymmeniä, mutta nyt tulisi saada aikaan konkreettisia toimenpiteitä. Saamelaiskäräjien koulutussihteeri Ulla Aikio-Puoskarin mukaan tärkeintä olisi luoda saamen kielille katkeamaton tie varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin saakka, ja taata saamelaisoppilaiden kielten opetus pysyvälle perustalle maanlaajuisesti.

Toivoa on! Oikeusministeriö selvittää nyt väestötietojärjestelmän muuttamista moni-identiteetin ja useisiin kieliyhteisöihin kuulumisen suuntaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö on perustanut työryhmän, joka selvittää vuoden 2020 kuluessa saamen kielten tarpeita opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Uusista tuulista kertoo se, että työryhmä käynnistyi yhteistyössä ja saamelaisten tarpeista lähtien.

Aivan yhtä tärkeää – kuten opetusministeri Li Anderssonkin totesi saamelaisten kansallispäivänä – on kaikkien tietämättömien suomalaisten sivistäminen. Vain tietoa lisäämällä voidaan puuttua ennakkoluulojen, vihapuheen ja rasismin kitkemiseen ja edistää alkuperäiskansaoikeuksia lakien ja kansainvälisten sopimusten määräämälle tasolle. Suomen valtion on tehtävä kaikkensa tukeakseen sen takaisin saamista, minkä se on saamelaisilta vienyt. Kielen elvyttäminen tervehdyttää rankan kolonialismin läpikäynyttä saamelaisyhteisöä ja purkaa kollektiivisesti koettuja traumoja.

Kielen kannattelijoita ovat perinteiset elinkeinot. Myös niitä tulee tukea ja suojella, kuten koko Saamenmaan luontoa. Pohjoissaameksi maa on eana, äiti eadni ja äidinkieli taas eatnigiella. Sama toistuu inarinsaameksi eennâm, enni ja eenikielâ, sekä koltansaameksi jannâm, jeä’nn ja jie’nn’iõll.

Maa on äiti, ja se on yhtä kuin sydänten kieli, ja se tekee ihmisestä kokonaisen.

 

Vastatuuleen

Tietokirja saamen kansan pakkosuomalaistamisesta

Kukka Ranta & Jaana Kanninen
Kustantamo S&S 10/2019

Kannen valokuva: Lada Suomenrinne

Suomalaisten tietämys saamelaisista on varsin hatara ja stereotypioiden täyttämä: Suomen historiankirjoitus ja kouluopetus sivuuttavat yhä saamelaiset ja heidän pakkosuomalaistamisensa pitkän jatkumon. Monista vallan väärinkäytöksistä johtuen saamelaiset kokevat Suomen valtiota kohtaan syvää epäluottamusta, mikä ilmenee jatkuvana vastakkainasetteluna.
Vastatuuleen pureutuu saamelaisten kokemushistoriaan ja avaa saamelaista mielenmaisemaa. Pakkosuomalaistaminen on jättänyt saamelaisiin syviä traumoja, jotka ovat kulkeutuneet yli sukupolvien. Tärkeitä teemoja ovat myös maiden menetys ja saamelaisten kokemukset oman maailmankuvan, yhteiskuntajärjestelmän ja kielen kieltämisestä.

Kukka Ranta ja Jaana Kanninen ovat toimittajia ja tietokirjailijoita, Ranta lisäksi väitöskirjatutkija ja valokuvaaja. Kirjaa tehdessään he ovat korostaneet kuuntelemisen tärkeyttä, yhteisöjen tarpeita sekä alkuperäiskansan näkökulman avaamista suomalaiselle valtaväestölle. Vastatuuleen on tehty tiiviissä vuorovaikutuksessa saamelaisten kanssa, alkuperäiskansatutkimuksen eettisten ohjeiden luotsaamana.

Kustantamo S&S:n syksyn 2019 kirjaluettelo. Tietokirjan kansikuva: Lada Suomenrinne.

Jäämeren rata uhkaa saamelaisten kieltä ja kulttuuria

Yle Radio 1: Maailmanpolitiikan arkipäivää 2.9.2018
Screen Shot 2018-09-20 at 18.55.08
Pohjoisen Jäämeren sulaminen on kiihdyttänyt visioita Suomen Lapin läpi kulkevasta Jäämeren radasta . Monet näkevät mahdollisuuksia, mutta saamelaisyhteisöt ovat huolissaan radan vaikutuksista elinkeinoihin ja perinteisiin. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa kysytään, miten hanketta ollaan viemässä eteenpäin. Juontaja on Sari Taussi, toimittajana Kukka Ranta.

RedLine_JenniLaiti-Semekurtta-KuvaKukkaRanta-webMaailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa haastateltavana yksi Rajanveto -tapahtumien pääjärjestäjistä, saamelaisen taiteilijaryhmä Suohpanterrorin jäsen Jenni Laiti. Kuva: Kukka Ranta.

Joiku on tunnetta

Joiulla kerrotaan asioita, tullaan lähelle sukua ja liitetään ihmisiä paikkoihin. Harvinaistunut perinteinen joiku on nyt hiljalleen elpymässä. Maailman Kuvalehti tapasi saamelaisia Inarissa.

Maailman Kuvalehti 2/2018

IjahisIdja 2017 Simon Issát MarainenRunoilija ja joikaaja Simon Issát Marainen, 38

”Joiku on kieli, jolla keskustelet muiden kanssa. Jos olet surullinen tai haluat tulla läheisemmäksi jonkun kanssa, voit joikata kyseisen henkilön. Saan inspiraatiota luonnosta ja kaikista ihmisistä ympärilläni.

Asun Pohjois-Ruotsin saamelaisalueella, ja myös isäni on joikaaja. Kaksi nuorempaa veljeäni kuolivat hiljattain. He tappoivat itsensä. Ensin 2014 tammikuussa 29-vuotias veljeni Gustu, ja sitten saman vuoden marraskuussa 21-vuotias veljeni Heaika.

Itsemurhat ovat iso ongelma yhteisöissämme. Tahdon puhua ja nostaa asiaa esille. Jos emme puhu, ne vain jatkuvat.

”Itsemurhat ovat iso ongelma yhteisöissämme. Tahdon puhua ja nostaa asiaa esille.”

Erityisesti porosaamelaiset miehet ovat menettäneet elämänhalunsa. Syynä on saamelaiselinkeinojen ja -kulttuurin heikentyminen, jota uhkaavat kaivosteollisuus, metsähakkuut ja itsemääräämisoikeuden puuttuminen.

Meidän oikeutemme eivät toteudu. Yksilön ongelmat ovat seurausta saamelaisvastaisesta politiikasta.

Joka päivä meidän täytyy selittää muille meistä. Kouluissa opitaan enemmän muista alkuperäiskansoista kuin omasta. Ei ole helppoa olla saamelainen, mutta olemme kasvaneet taistelemaan oikeuksiemme puolesta. Osalle se taakka on liikaa.

Joiku on hyvä suremisessa. Kun joikaan veljeni, he ovat kanssani.”

Issát Marainen esiintyi ÁRA-yhtyeensä kanssa ensimmäistä kertaa Suomessa Ijahis Idja -festivaaleilla.

IjahisIdja 2017 Anna Näkkäläjärvi-LänsmanMuusikko Anna Näkkäläjärvi-Länsman, 38

”Joiku on tunne, se on tapa kuvailla joiun kohde musiikillisesti. Joiku on vanhin Euroopassa elossa oleva vokaalimusiikkikulttuurin laji, joka siirtyy suullisena perinteenä sukupolvelta toiselle.

Saamelaisia vokaalimusiikkilajeja on lukuisia. Suomessa on pohjoissaamelainen luohti, inarinsaamelainen livđe ja kolttasaamelainen leu’dd.

Pohjoissaamelaisen joiun melodiat, rytmit ja sanat ovat yksinkertaistuneet, kun joikuperinnettä alettiin yhdistää länsimaisten instrumenttien kanssa. Joiun monimuotoisuus joutui alistumaan noiden instrumenttien ehtoihin. Erityisesti nuoret ovat ottaneet modernin joiun omakseen.

Nykyisin suurin uhka joiulle on perinteisen elämäntavan muuttuminen. Joikuperinne elää vahvimmin poronhoidon parissa, sillä poronhoitajat muodostavat vielä tiiviitä yhteisöjä, joissa joiun on mahdollista elää perinteisessä muodossaan.

”Aikoinaan lestadiolaispapit olivat sitä mieltä, että joiku on syntiä. Se haluttiin kitkeä kokonaan pois.”

Aikoinaan lestadiolaispapit olivat sitä mieltä, että joiku on syntiä. Se haluttiin kitkeä kokonaan pois kristinuskon vallattua alaa. Vaikutukset ovat olleet tuhoisat.

Enää vain muutamat harvat oppivat joikaamaan kotonaan. Joikua täytyy elvyttää kuten saamelais­kieliäkin.”

Näkkäläjärvi-Länsman toimi vuonna 2017 Ijahis Idja -festivaalin taiteellisena johtajana. Vetänyt Kadonneet joiut ja livđet”-kurssia Saamen musiikkiakatemiassa.

IjahisIdja 2017 Anna Lumikivi Muusikko Anna Lumikivi, 30

”Kolttasaamelaisten lauluperinne on tarinan kerrontaa henkilöistä, elämäntapahtumista tai eläimistä melodian muodossa. Vanhimmat leu´ddit kuvaavat, miten ihmiset ovat ennen eläneet.

Yksi esittämäni leu´dd kertoo toisen maailmansodan aikaisesta evakkoajasta ja siitä, miten Suonikylän alueen saamelaiset asutettiin Sevettijärvelle.

Meille luvattiin, että voimme elää saamelaista elämää, mutta sitten meille tulikin rajoituksia ja meidät määrättiin elämään kuten suomalaiset.

Vanhemmat ovat saaneet kärsiä saamelaisuudestaan ja he halusivat suojella lapsiaan. Emme koskaan puhuneet koltansaamea kotona lapsuudessani. Isältäni olen oppinut koltansaamea vain aivan vähän. Opiskelin kielen koulussa vuonna 2014–2015.

Kuulin vasta nyt, että myös mummoni leu´ddaa. Kyseessä on katkennut perinne, mikä johtuu suomalaistamisesta. Itse olen opiskellut leu´ddaamaan arkistonauhoista.”

Lumikivi työskentelee Kolttasaamelainen muistipankki -projektin tutkimusavustajana Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa.

 

Ristenrauna Maggan perhettä nöyryytettiin kallonmittauksilla vielä 1960-luvulla – Saamelaiset toivovat totuuskomission tuovan julki menneisyyden vääryydet

Moni saamelainen kantaa harteillaan sukupolvelta toiselle periytyneitä traumoja. Nyt Suomi valmistelee totuus- ja sovintokomissiota avaamaan Euroopan ainoan alkuperäiskansan vaiettua, kipeää historiaa.

RistenraunaMagganPerhe-Inari012018-KukkaRanta-web.jpg
– Ääni sortuu, Ristenrauna Magga toteaa ja hiljenee hetkeksi muistellessaan syksyn 1968 tapahtumaa. Hänen perheensä oli saanut tuolloin kutsukirjeen Inarin ala-asteelle tutkimuksiin. Perhe pakkautui henkilöautoon ja totteli kuuliaisesti kutsua.

Koululla kaikkien tuli riisuutua alasti. Valkotakkiset tutkijat mittailivat laitteilla saamelaisten kallon, nivelien ja raajojen pituuksia. Mukana tuotiin ulostenäytteitä. Myös verinäytteitä otettiin.

– Mie muistan kun ne sanoi, että minulla oli epätavallisen pitkät nivelet saamelaiseksi, Magga hämmästelee.

Samaan aikaan tutkimuksissa ollut toinen nainen käskettiin nousemaan pöydälle seisomaan alasti ja häneltä mitattiin kaikki paikat. Maggalta ei vaadittu samaa, koska hän oli synnyttänyt nainen. Myös Maggan mukana ollut 1-vuotias esikoispoika mitattiin tarkasti.

Hieman myöhemmin Maggan isosisko ja pikkuveli vietiin Ruotsiin Lundin yliopistoon tutkimuksia varten. Mutta mitä tiedoilla oikein tehtiin, sitä ei perheestä kukaan tiedä vielä tänäkään päivänä. Maggan mukaan kyse oli siitä, että saamelaisten alempiarvoisuutta pyrittiin osoittamaan tieteen keinoin.

RistenraunaMagga1-Inari012018-KukkaRanta-web72-vuotias Ristenrauna Magga on entinen saamelaiskäräjien jäsen ja on ollut perustamassa saamelaisen sosiaali- ja terveysalan yhdistystä SámiSosteria. Hän toimii edelleen sen toiminnanjohtajana. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

Suomen saamelaisten keskuudessa tehtiin rotututkimuksia 1920-luvulta alkaen; luita kaivettiin aina haudoista asti. 1800-luvun lopulta 1930-luvulle saakka saamelaisia vietiin villi-ihmisinä näytille saksalaisiin eläintarhoihin. Eläintarhoihin päätyivät myös Ristenrauna Maggan isoisä ja setä.

– Nykyisin, kun kysytään johonkin virustutkimukseen, kysyn aina, miten tuloksia käytetään. Silloin me saamelaiset emme tietenkään uskaltaneet semmoista kysyäkään. Kun minä olin lapsi, vanhemmat aina sanoivat, ettei saa suututtaa herroja. Piti vain olla ihan hiljaa ja alistua kaikkeen, Magga muistelee.

Maggan kokemukset ovat esimerkki siitä, miksi Suomessa valmistellaan tällä hetkellä totuus- ja sovintokomissiota.

Suomen hallitus ilmoitti lokakuussa 2017 käynnistävänsä saamelaisasioita käsittelevän sovintoprosessin – alun perin Saamelaiskäräjien aloitteesta. Tämän kevään aikana on tarkoitus määritellä, mitkä ovat komission tehtävät ja miten se toimii.

Tavoitteena on tehdä tunnetuksi alkuperäiskansan historiassa kokemia vääryyksiä, ennen kaikkea Suomen valtion saamelaisille aiheuttamia traumoja.

Maisemakuva-yle-kukkaranta.jpgKuva: Kukka Ranta / Yle.

Samoja keskusteluja käydään myös naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa.

Pisimmällä ollaan Norjassa, jossa parlamentti äänesti totuuskomission perustamisesta viime kesäkuussa. Komissio tutkii saamelaisten ja kveenien kokemiä vääryyksiä norjalaistamispolitiikan seurauksena.

Ruotsissa keskustelu komissiosta on käynnistynyt jo vuosia aiemmin, mutta on vielä kesken.

– Saamelaisten mukaan näillä prosesseilla pitäisi olla rajat ylittäviä ulottuvuuksia, koska me olemme kansa neljässä valtiossa, sanoo Suomen Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio.

TiinaSanilaAikio2-Inari012018-KukkaRanta-web.jpgSaamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio Inarissa Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen edustalla. Siellä kokoontuvat myös Saamelaiskäräjät. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

Sanila-Aikion mielestä totuus- ja sovintokomission tulisi tehdä näkyväksi näkymätöntä historiaa saamelaisten ja Suomen valtion ja sen eri rakenteiden välillä. Komission pitäisi esimerkiksi selvittää, miksi vuonna 2018 vain 24 prosenttia saamelaisista puhuu saamen kieliä äidinkielenään.

Sodan jälkeen 1940-luvulla perustetut asuntolakoulut ovat olleet yksi kipeimmistä taakoista monille saamelaisille. Niissä lapset asuivat kaukana omasta perheestä, kulttuurista ja äidinkielestä. Kouluissa monesti sisäistettiin saamelaisten alempiarvoisuus. Sukupolvi toisensa jälkeen oppi häpeämään kulttuuriaan, eivätkä kaikki vanhemmat enää opettaneet äidinkieltään lapsilleen.

Sanila-Aikion mukaan pitää varmistaa, että saamenkielisiä ja kulttuurinmukaisia mielenterveyspalveluja on tarjolla kaikille, jotka niitä tarvitsevat – sekä komission työn aikana että sen jälkeen.

– Kyseessä ovat sukupolvia kestäneet traumat ja sukupolvilta toisille siirtyneet taakat. Monesti nostan esiin asuntola-aikojen fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan ja sen, minkälaisia vaikutuksia niillä on ollut ja on nyt, jos niitä aletaan käsitellä, painottaa Sanila-Aikio.

Tällä hetkellä saamelaiskulttuuria huomioivia mielenterveyspalveluita ei käytännössä ole saatavilla.

MuddusjarvenPaliskunta-Inari012018-KukkaRanta-web

Sovintotyö ei etene, jos samalla edistetään hankkeita, jotka heikentävät alkuperäiskansojen oikeuksia ja pahimmillaan kasaavat uusia traumoja saamelaisyhteisöille.

Tällaisia hankkeita voivat olla esimerkiksi metsähakkuut, kaivostoiminta tai kasvava turismi. Sanila-Aikion mukaan suurista maankäyttöhankkeista saamelaisten kotiseutualueella tulisi pidättäytyä ennen kuin totuus- ja sovintoprosessi on käyty loppuun.

Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö on tilannut selvityksen

, joka saattaisi toteutuessaan halkoa saamelaisten kotiseutualuetta ja kasvattaa entisestään kaivos- ja metsäteollisuutta alueella.

– Jäämeren ratahanke voi olla se viimeinen negatiivinen kehityskulku. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että tulevaisuudennäkymä omaan elinkeinoon on niin toivoton, etteivät henkilöt enää kestä sitä, vaan tekevät esimerkiksi itsemurhan, Sanila-Aikio sanoo.

Itsemurhat ovat edelleen merkittävä kuolinsyy pohjoisessa, erityisesti porosaamelaisten miesten keskuudessa.

OsmoSeurujarvi-Muddusjarvi-KukkaRanta-web.jpgMuddusjärven paliskunnan poroisäntä Osmo Seurujärvi asui 1970-luvulla asuntolakoulussa ja opiskeli suomeksi. Saamen kieltä hän alkoi käyttää kunnolla puhekielenä vasta aikuisena. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

Yksi suunnitellun Jäämeren radan reittivaihtoehdoista kulkisi Osmo Seurujärven laidunmaiden halki, Inarinjärven pohjoispuolitse.

– Ei Jäämeren radalle ole sellaisia perusteita, että meille olisi siitä mitään hyötyä, haittoja siitä vaan tulisi, Seurunjärvi toteaa.

Muddusjärven paliskunnan porojen laitumet ovat jo nyt hyvin heikentyneet. Syynä ovat paliskuntarajat ja pitkään jatkunut laidunmaiden pirstoutuminen, sekä koko ajan kasvava muu maankäyttö, kuten rakentaminen, maantiet ja laajat metsänhakkuut.

MuddusjarvenPaliskunta-poropaimennus-JussaOsmoSeurujarvi-KukkaRanta-webOsmo Seurujärvi ja hänen poikansa Jussa paimentavat porojaan. Viime aikoina ruokinta on lisääntynyt muun maankäytön ja vaikeiden talviolosuhteiden vuoksi. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

Osmo Seurujärvelle kielikysymys on tärkeintä totuus- ja sovintokomissiossa. Hän kävi peruskoulunsa 1970-luvulla suomeksi ja kertoo asuneensa asuntolakoulussa. Iltaisin nukkumaan mennessä koti-ikävä painoi usein mielessä, mutta kotiin pääsi onneksi aina viikonloppuisin. Hänen äitinsä oli omina asuntolakouluaikoinaan päässyt kotiin vain jouluisin.

Seurujärven saamelainen äiti ei juurikaan puhunut lapsilleen saamea. Hänelle opetettiin inarinsaamea koulussa äidinkielen tunnilla kerran viikossa tunnin ajan kolmannelta luokalta alkaen, ja siitä hän on opettajalleen hyvin kiitollinen.

Vasta kolmikymppisenä, saatuaan oman esikoisensa, nyt 50-vuotias Seurujärvi päätti alkaa käyttää aktiivisesti saamen kieltä. Hänen lapsensa ovat onneksi saaneet käydä koulunsa kokonaan saameksi.

Porotöissä Seurujärvi puhuu veljiensä kesken edelleen vain suomea, koska kaikilla on taustanaan sama asuntolakoulun ja suomalaistamisen painolasti.

SunnaNousuniemi2-Inari012018-KukkaRanta-web24-vuotias Sunna Nousuniemi työskentelee alkuperäiskansojen elokuvafestivaalin Skábmagovatin toiminnanjohtajana Inarissa. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

1990-luvulla syntyneellä Sunna Nousuniemellä on ollut Seurujärven sukupolvea paremmat mahdollisuudet puhua ja opiskella saamea.

Nousuniemi kuitenkin oppi vasta yliopistossa kirjoittamaan saamea kunnolla. Hän kävi peruskoulun suomenkielisellä luokalla, sillä vanhemmat ajattelivat, että se olisi helpompaa hänen tulevaisuutensa kannalta.

Nykyään nuoret saamelaiset kohtaavat entistä kovempaa vihapuhetta sosiaalisessa mediassa. Monia ahdistaa julkinen riepottelu aiheista, jotka saattavat olla saamelaisyhteisön pahimpia traumoja.

– Harhaanjohtavaa tietoa tulee niin paljon joka tuutista. Jatkuvasti pitää pelätä keskustelun sävyä, onko keskustelu rakentavaa, voiko siihen itse vaikuttaa ja miten keskustelu vaikuttaa omaan elämään. Tuntuu, että omaa olemassaoloa kyseenalaistetaan jatkuvasti, mikä on todella uuvuttavaa, Nousuniemi sanoo.

Hän on huolissaan, miten alituinen suurennuslasin alla oleminen vaikuttaa nuoriin ja heidän mielenterveyteensä.

– Ikään kuin edelleen sellainen rotututkimusten peru jatkuisi, että me olemme jatkuva tutkimusten kohde, eikä aktivinen tekijä, joka otetaan tasa-arvoisesti huomioon lainsäädäntötilanteissa ja julkisessa keskustelussa.

– Toivon, että totuus- ja sovintokomissiosta tulisi sellainen foorumi, jossa saamelaiset voivat turvallisesti kertoa omista kokemuksistaan ja vanhoista traumoistaan, ja että ne myös otetaan tosissaan ja koemme tulevamme kuulluiksi, Nousuniemi toteaa.

Kuuntele Yle Areenasta: Maailmanpolitiikan arkipäivää Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma kertoo myös muissa maissa toteutetuista alkuperäiskansojen totuus- ja sovintokomissioista. Mitä voisimme oppia Kanadan ja Grönlannin esimerkeistä? Kuuntele ohjelma Yle Areenasta. Juontajana Sari Taussi, toimittajana Kukka Ranta.

Tarvitaanko Suomeenkin totuuskomissio?

Yle Radio 1: Maailmanpolitiikan arkipäivää 17.2.2018
 
screen-shot-2017-01-27-at-20-50-56
Suomessa valmistellaan parhaillaan Saamelaiskäräjien aloitteesta totuus- ja sovintokomissiota. Tavoitteena on sovintotyön käynnistyminen saamelaisten ja Suomen valtion välillä. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa avataan monille suomalaisille tuntematonta saamelaisten historiaa sekä pohditaan, miten alkuperäiskansan ja valtion välejä voi parantaa. Ohjelman toimittaa Sari Taussi, toimittajana Kukka Ranta.
 
Lue: Ristenrauna Maggan perhettä nöyryytettiin kallonmittauksilla vielä 1960-luvulla – Saamelaiset toivovat totuuskomission tuovan julki menneisyyden vääryydet Yle 17.2.2018
 

Sápmi Pride Maailman Kuvalehdessä!

Maailman Kuvalehti 6/2017| Kuva ja teksti: Kukka Ranta

MK-062017-SapmiPride-KukkaRanta

INARI. Elokuussa Inarissa järjestetty Suomen ensimmäinen Sámi Pride -tapahtuma toi saamelaisen sateenkaarikansan yhteen. Tapahtuman järjestäjä Anne Ollin mukaan sekä saamelaiset että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kohtaavat usein syrjintää. Riski kasvaa, jos kuuluu kahteen tai useampaan vähemmistöön. “Kenenkään ei tulisi joutua tuntemaan olevansa yksin”, Olli sanoo.

Saamelaisnuoret perustivat kapinasaaren, jossa ei Suomen ja Norjan sana määrää – “Olemme valmiita menemään niin pitkälle kuin mahdollista”

Yle 24.9.2017 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Yhteydet syrjäisestä protestileiristä ulottuvat ympäri maailman. Tämä on vasta alkua, sanoo yksi nuorten saamelaisaktivistien johtajista.

Yle-Saamelaisnuoret-KukkaRantaNuoret saamelaisaktivistit Aslak Holmberg, Niillas Holmberg ja Petra Laiti. Kuva: Kukka Ranta.

TIIRASAARI, UTSJOKI Suurimman laavun laelta nousee savua. Sisällä tulen lämmössä Aslak Holmberg, 29, paistaa tikunvarressa lohikimpaleita lounaaksi.

– Koko kesän olen pyytänyt laittomasti, koska en ole saanut kolonialistista kalastuslupaa saamelaisten perinnepyynnille, saamelaiskäräjien jäsenenä toimiva Aslak Holmberg tuhahtaa hyytävässä kesäsäässä.

Ollaan keskellä Tenojokea sijaitsevassa pienessä Tiirasaaressa, lähellä Suomen pohjoisinta kärkeä.

Juhannusviikolla Holmberg ja parikymmentä muuta saamelaista kokoontuivat tänne ja julistivat alueelle moratorion. Se tarkoittaa, ettei Suomen ja Norjan valtioiden tänä keväänä hyväksymä Tenojoen kalastussopimus ole enää alueella voimassa.

Kapinasaari syntyi juuri Tenojoen sopimuksen seurauksena.

Sopimus leikkasi saamelaisten verkoilla ja padoilla harjoitettavaa perinnepyyntiä 80 prosenttia, mutta turistien vapavälinekalastusta vain 40 prosenttia. Aktivistien mielestä sopimus tuhoaa saamelaisilta mahdollisuuden välittää vuosisataisia perinnekalastuksen taitoja nuorille sukupolville.

– Suomi ei tunnusta perinnekalastusta alkuperäiskansan oikeutena vaan paikallisten omistusoikeutena, Aslak Holmberg huomauttaa.

Holmbergkaan ei saanut kesäksi hakemaansa kalastuslupaa.

Hänen olisi pitänyt väijyä turistien joukossa verkkokaupassa myytäviä vapavälineiden pyyntilupia, vaikka on niitä harvoja nuoria saamelaisia, jotka vielä taitavat saamelaisten perinnekalastuksen.

Aslak Holmberg ja Petra Laiti Tiirasaaressa. Kuva: Kukka Ranta

Laavun nuotiolla paistuvan lohen Holmberg kalasti lapsuudenkotinsa edustalta Nuorgamista. Taidon hän oppi isältään.

Tämä ei riitä kalastusoikeuden saamiseksi.

Tenojoen sopimus määrää, että alueella pitää asua vähintään seitsemän kuukautta vuodesta, jotta kalastaja voisi saada vakinaisen asukkaan kalastusoikeuden.

Tiirasaareen kerääntyneiden aktivistien mielestä Tenojoen sopimus kolhaiseekin erityisesti nuorta polvea: noin 70 prosenttia saamelaisnuorista asuu ja työskentelee saamelaisten kotiseutualueen eli aivan Suomen pohjoisimpien osien ulkopuolella.

Näin elää myös Holmberg.

Hän viimeistelee parhaillaan Tromssan yliopistossa alkuperäiskansatutkimuksen maisteriopintoja, eikä ole lukion jälkeen ollut kotonaan Nuorgamissa juurikaan yli kuutta kuukautta vuodessa.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Tiirasaaresta kehkeytyi kesän aikana saamelaisnuorten kapinasaari: aktivistit pystyttivät saaren metsikköiselle reunalle neljä laavua ja ranta varustettiin iskulausein.

“Virkistyskalastus vain paikallisten sukujen luvalla”, banderollit julistivat Tenojoen törmällä.

Aktivistiryhmä nimeää itsensä Ellos Deatnu! -liikkeeksi (suom. Eläköön Tenojoki!) juuri Tenojoen sopimuksen takia. Liikkeessä toimii monia pääosin nuoria saamelaisia poliitikkoja, taiteilijoita ja paikallisia asukkaita.

Tenojoen sopimuksen tavoitteena on vähentää kalastuksesta johtuvaa lohikuolleisuutta 30 prosenttia seuraavan kymmenen vuoden aikana. Se on aika, jolloin lohikanta ehtii elpyä kahden lohisukupolven ajan.

Tenojoki on yksi maailman monimuotoisimmista lohijoista, sillä jokaisella lohen asuttamalla sivujoella on oma geneettisesti eriytynyt populaationsa. Viime vuosina monien kantojen tila on ollut huono. Mitä ylemmäs Tenoa noustaan, sitä enemmän Norjan rannikon, Tenovuonon, Suomen ja Norjan jakaman pääuoman ja lopulta sivujokien kalastus heikentää latvajokien kantoja.

Saamelaiset pelkäävät kulttuurinsa kuolemista, yrittäjät taas elinkeinonsa tyrehtymistä.

Sopimusta vastustivat Suomen ja Norjan puoleisessa Tenonlaaksossa lähes kaikki paikalliset asukkaat. Saamelaiset pelkäävät kulttuurinsa kuolemista, yrittäjät taas elinkeinonsa tyrehtymistä.

– En ole koskaan sanonut, ettei kalastusta tulisi rajoittaa. Kestävä kalastus on meille prioriteetti, mutta meidän yli ei voi kävellä, kun säännöksiä tehdään, Holmberg tähdentää.

Holmbergia sapettaa erityisesti se, että saamelaiset jäivät taas kerran kuulematta sopimuksen valmistelussa, vaikka neuvotteluja käytiin kaiken kaikkiaan viisi vuotta.

– Suomen politiikka on kaksinaamaista: ulkomailla esitetään alkuperäiskansoja kunnioittavaa politiikkaa, mutta itsemääräämisoikeus on kosmeettisella tasolla, Holmberg lataa nuotiotulen äärellä. Tästä Tenojoen sopimus on hänen mielestään jälleen kerran tyypillinen esimerkki.

Tiirasaaren moratoriossa ei aktivistien mukaan päde Norjan ja Suomen allekirjoittama Tenojoen sopimus. Kuva: Kukka Ranta

Julkisessa keskustelussa saamelaiset leimataan usein riitaisiksi ja neuvotteluhaluttomiksi. Saamelaiset taas kokevat, ettei heitä kuunnella tai oteta mukaan päätöksentekoon.

Tenon sopimus annettiin eduskunnassa lausuntokierrokselle heinäkuussa 2016, kesken parhaimpien kesälomien. Tällöin Utsjoella oli alkanut muodostua sopimuksen vastainen kansanliike. Holmberg oli tuolloin mukana laatimassa saamelaisten yhteistä lausuntoa rajan molemmin puolin.

Suomen maa- ja metsätalousministeriö neuvotteli Tenon sopimuksesta Saamelaiskäräjien kanssa vasta syksyllä sen jälkeen, kun sopimuspaperissa olivat jo Suomen ja Norjan allekirjoitukset.

Kohta asian huomasi Suomen valtiokin.

Sekä perustuslakivaliokunta että apulaisoikeuskansleri totesivat maa- ja metsätalousministeriön rikkoneen sekä Suomen perustuslakia että saamelaiskäräjälakia Tenojoen sopimuksen valmistelussa.

Laki kuitenkin jatkoi etenemistään eduskuntaan. Juuri ennen äänestystä Holmberg julkaisi YouTube-videon, jossa hän kutsuu kannanottoaan “hätähuudoksi”:

“Tämä on kuin ryöstö keskellä kirkasta päivää – – – Tuntuu, että ne ovat tappamassa meidät. Ei aseilla, vaan hitaasti ja hiljaisesti”, englantia puhuva Holmberg sanoo suoraan kameralle.

Petra Laiti on Suomen saamelaisnuorten puheenjohtaja. Kuva: Kukka Ranta

Kapinasaari Tenojoella ei ole pelkästään kalastussopimuksen ympärille rakentuva protestileiri vaan uuden saamelaisliikkeen eräänlainen hermokeskus.

Leiri sijaitsee Euroopan unionin pohjoisimmalla rajalla, mutta yhteydet täältä levittäytyvät ympäri maailmaa. Nuoret saamelaiset ovat entistä kansainvälisempiä, ja apua ongelmiin haetaan yhä useammin YK:sta tai muilta aktivisteilta.

Yksi Ellos Deatnu! -liikkeen johtohahmoista, Petra Laiti, istuu laavun sisällä ja näppäilee tietokonettaan. Kaikkein tärkeintä on saamelaisten itsemääräämisoikeuksien edistäminen, hän painottaa.

– Olemme valmiit menemään niin pitkälle kuin mahdollista tavoitteen saavuttamiseksi – väkivallattomin keinoin, saamelaisnuorten puheenjohtajana toimiva Laiti, 22, painottaa.

Hän on itsekin käynyt jo pitkällä.

Heinäkuussa Petra Laiti suuntasi Tiirasaaresta Geneveen pitämään puheen YK:n alkuperäiskansojen asioita käsittelevässä kokouksessa. Aikaisemmin keväällä Laiti vieraili YK:n päämajassa New Yorkissa.

Aihe Laitin puheenvuoroissa oli aina sama: Tenojoen sopimuksen aiheuttamat vääryydet.

– Uusi laki vaarantaa vuosituhansia vanhan kulttuurin tuhoutumisen partaalle. Lakia valmisteltaessa saamelaisia ei kuultu asianmukaisesti, Laiti puhui New Yorkissa.

Laitia huolestuttaa, kuinka saamelaisia on syytetty Tenojoen ryöstökalastuksesta, vaikka pohjoisen luonnon suojeleminen on saamelaisille elinehto.

Tenojoen lohisaaliista 60 prosenttia pyydetään Norjan puolella, loput Suomessa. Jokisaalis Suomessa jakautuu puoliksi paikkakuntalaisten ja matkailijoiden kesken. Enemmistö kaloista pyydetään vapavälineillä, jota myös paikalliset asukkaat käyttävät huomattavasti harvinaisemman saamelaisten perinnepyynnin sijaan, Luonnonvarakeskuksesta todetaan.

Petra Laiti ja Niillas Holmberg kuuluvat näkyvimpiin nuoren polven saamelaisaktivisteihin. Kuva: Kukka Ranta

Uutta saamelaisnuorten toiminnassa on se, että aktivistit levittävät nyt tietoja ja taitojaan eri puolille maailmaa enemmän kuin koskaan.

Apua ja tukea jaetaan puolin ja toisin.

Viime joulukuussa kovimpien talvipakkasten aikaan Aslak Holmberg pakkasi saamelaisretkikunnan kanssa laavut ja talvivarusteet ja suuntasi Pohjois-Dakotan Standing Rock -leiriin tukemaan Amerikan Sioux-intiaanien protestia öljyputkea vastaan.

Yhteistyötä Holmberg on tehnyt etenkin Ruotsin ja Norjan saamelaisten kanssa.

Holmberg oli muun muassa keväällä 2015 mukana New Yorkissa, kun saamelaisjohtajat Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä vetosivat yhdessä YK:hon, jotta Suomi ratifioisi ILO 169-sopimuksen.

ILO 169 on YK-sopimus, joka vahvistaa alkuperäisväestön oikeuksia. Suomi ei ole ratifioinut sopimusta, vaan näkee sopimuksen edelleen ongelmallisena maaoikeus- ja luonnonvarakysymysten kannalta. Pohjoismaista Tanska ja Norja hyväksyivät sopimuksen jo yli 20 vuotta sitten.

Sopimus oli viimeksi Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena, mutta keväällä 2015 eduskunta jätti sen hyväksymättä. Nykyisessä hallitusohjelmassa se ei enää ole.

Sopimuksen tyrmäys oli monille saamelaisnuorille käänteentekevä hetki.

Juuri ennen sopimuksen kaatumista Petra Laiti marssi saamelaisnuorten Kuolleiden kulkueessa, sopimuksen hyväksyntää vaativassa protestijoukossa. Monella oli saamenpuvut väärinpäin protestin merkkinä.

Osa mielenosoittajista tunkeutui eduskuntatalon aulaan megafonit kädessään, kasvonsa valkoiseksi ja silmänsä mustaksi maalanneina.

Mallia toimintaan otettiin ulkomailta, tällä kertaa läheltä Ruotsista. Siellä Jokkmokkin saamelaisliike järjesti Musta raito -marssin kaivoshankkeita vastaan.

Voihan olla, että jossakin vaiheessa koko Teno on yhtä moratoriota.

Kuluneena kesänä Ellos Deatnu! -leirin aktivistit käyttivät Lapin yöttömät yöt hyväkseen. Ryhmä laati tiuhaan lehdistötiedotteita, vierailukutsuja sekä myös selvityspyynnön Suomen ja Norjan ministereille Tenojoen vesistön omistussuhteista.

Myös toinen kapinasaari syntyi. Toinen saamelaisryhmä perusti uuden moratorion ylempänä Tenojokea sijaitsevaan Dalvadaksen Korkeasaareen.

Uusia on jo suunnitteilla.

– Voihan se olla, että jossakin vaiheessa koko Teno on yhtä moratoriota, Aslak Holmberg maalailee.

Niillas Holmberg kertoo lohestaneensa Tenojoella luvatta, koska kokee sen perinteiseksi oikeudekseen. Kuva: Kukka Ranta

Lapintiirat kirkuvat Tiirasaaren yllä ja voimakas Tenon virta työntyy kohti pohjoisen Jäämerta. Laavukangas avautuu ja sisään astuu vuoden 2016 saamelainen, taiteilija Niillas Holmberg.

– Onhan teille jo kerrottu tavoistamme? Jokaisen saarelle saapuvan tulee pyytää saaren luonnolta ja sen linnuilta lupa vierailulleen, Holmberg ohjeistaa.

Niillas Holmberg on osallistunut Ellos Deatnu! -liikkeeseen alusta alkaen. Tiirasaaressa hänen tehtävänsä on ottaa vieraita vastaan, järjestää tukikonserttia, kirjoittaa lehdistötiedotteita ja kuskata ihmisiä veneellä mantereen ja saaren välillä.

Taiteilijaperheen lapsi oppi kalastamaan vasta aikuisiällä. Lapsuudessa ei kalastettu, sillä Niillas Holmbergin enot hankkivat elannon soutamalla työkseen turisteja kalaan.

– Turistit ovat vieneet jotain joka kuuluu minulle: luonnollisen tietotaidon siirtymisen sukupolvelta toiselle, Holmberg harmittelee.

Niillas Holmberg tunnetaan monipuolisena taiteilijana ja saamelaisten asioiden ajajana. Moni vertaa häntä jopa saamelaisten suurmieheen Nils-Aslak Valkeapäähän, joka 1960- ja 70-luvulla yhtenäisti taiteellaan saamelaisia.

Valkeapään aikoihin verrattuna nykyinen toiminta on vain entistä kansainvälisempää.

Nytkin Holmberg katoaa aina välillä nauhoittamaan Ellos Deatnu! -liikkeen omaa protestilaulua. Samanlaisia sävellyksiä hän on tehnyt myös Ruotsissa toimiville saamelaisryhmille.

– Taas meidät yritetään hajottaa, mutta jos se tiedostetaan yhdessä, kokemus voi yhdistää meidät, Holmberg avaa laulunsa sisältöä.

Osa ilman kalastuslupaa kalastavista saamelaisista on tehnyt itsestään rikosilmoituksen. Kuva: Kukka Ranta

Niillas Holmberg on tullut tunnetuksi myös kaukana etelässä, Helsingissä asti.

Syksyllä 2015 Holmberg puki saamenlipun värisen kommandopipon päähänsä ja kiipesi Mannerheimin patsaalle osana Suohpanterror-taiteilijaryhmän tempausta. Hetkeä myöhemmin Holmberg marssi eduskunnan pikkuparlamentin Metsähallituslakia käsitelleeseen kuulemistilaisuuteen suu teipattuna – tilaisuuden ainoana saamelaisena.

Metsähallituslain luonnoksesta oli poistettu jo valmisteluvaiheessa niin kutsuttu saamelaiskulttuurin heikentämiskielto, mikä olisi taannut alkuperäiskansalle oikeuden harjoittaa perinteisiäsaamelaiselinkeinoja sekä kehittää kieltään ja kulttuuriaan.

Sekä perustuslakivaliokunta että YK:n erityisraportoija pitivät lakiluonnosta puutteellisena, mutta arvostelusta huolimatta laki hyväksyttiin keväällä 2016.

Isän sukupolvi on oppinut asuntolakouluissa, että saamelaiset ovat huonompia kuin suomalaiset.

Suomi on saanut toistuvasti nuhteluja saamelaisten oikeuksien sivuuttamisesta.

Viimeksi tämän vuoden toukokuussa YK:n komitea huomautti Suomea ILO 169 -sopimuksen ratifioimatta jättämisestä. Prosessi on ollut vireillä jo 20 vuotta.

Vireillä on myös uusi hanke, jota monet saamelaiset pitävät suurena uhkana.

Parhaillaan Suomen Liikennevirasto valmistelee selvitystä saamelaisten kotiseutualueelle suunnitellusta Jäämeren radasta. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner vakuuttaa Ylelle, että selvitys on tarkoitus tehdä avoimesti, myös saamelaiset huomioiden.

– Syyskuun alussa olemme nyt siinä vaiheessa, että neuvottelu voidaan käynnistää ja Saamelaiskäräjät voivat vaikuttaa projektisuunnitelmaan ja yhteistoimintaan, haastattelupyyntöön sähköpostitse vastannut Berner (kesk.) totesi.

Epäilijöitäkin on.

Edellisen hallituksen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) toteaa Ylelle, että saamelaisten kohtelussa “nykyisellä hallituksella olisi peiliin katsomisen paikka”. Tenojoen sopimuksen valmistelussa oli laiminlyöntejä, eikä samoja virheitä pitäisi toistaa enää Jäämeren ratahankkeen kohdalla.

– Toivon ja edellytän, että näin tulee olemaan. Olisi häpeällistä, jos valtio ei huomioi alkuperäiskansaansa niin kuin pitää. Muuten itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan teema “yhdessä” ei toteudu, Henrikssoon kertoo Ylelle.

Jäämerenrata voi aiheuttaa suurenkin konfliktin, Petra Laiti arvelee. Kuva: Kukka Ranta

Tiirasaaren aktivistit painottavat, että Jäämeren ratahankkeesta ollaan saamelaisten keskuudessa hyvin huolestuneita.

Jos Jäämerenrata todella toteutuu, eivät saamelaiset pysy hiljaa, Petra Laiti sanoo.

– Poronhoito ei toipuisi siitä kuoliniskusta. Radan rakentaminen voisi aiheuttaa suurenkin konfliktin, Laiti arvelee.

Myös Aslak Holmberg suhtautuu epäillen uusiin hankkeisiin.

– Päätäntävalta on muualla ja siellä ei ole tietämystä meidän asioista. Se tuo voimattomuuden tunnetta, Holmberg avautuu.

Sama tunne toisen luokan kansalaisuudesta jatkuu sukupolvelta toiselle ja aiheuttaa hänen mukaansa vakavia seurauksia.

Niitä ovat esimerkiksi alkoholismi ja jopa itsemurhat, jotka ovat vaivanneet etenkin saamelaismiehiä. Samoja ongelmia on ollut myös myös Holmbergin omassa perheessä ja kotikylässä Nuorgamissa.

Toisaalta tutkimukset osoittavat, että ongelmia voidaan vähentää vahvistamalla juuri alkuperäisväestön itsemääräämisoikeutta.

– Saamelaisten on ollut vaikea löytää omaa paikkaansa. Isän sukupolvi on oppinut asuntolakouluissa, että saamelaiset ovat huonompia kuin suomalaiset, Aslak Holmberg pohtii.

Kun neuvottelut Suomen valtion kanssa eivät tunnu etenevän ja YK:stakin saatava apu siintää vasta horisontissa, ovat Tenojoen saamelaiset alkaneet ottaa keinokseen lain rikkomisen.

Tähän mennessä Aslak Holmbergin ja hänen serkkunsa Niillaksen lisäksi viisi muuta kalastajaa on julkisesti kertonut pyytävänsä lohta laittomasti.

He ovat tehneet rikosilmoituksen itsestään, jotta pääsisivät vaikuttamaan Suomen lainsäädäntöön käräjien kautta. Tapaukset ovatkin etenemässä syyteharkintaan.

Tiirasaaren leirinuotion viimeinen savu on tältä kesältä sammunut.

Elokuun lopulla laavut pakattiin ja jäsenet palasivat opintojen ja töiden pariin pitkin Suomea, Ruotsia ja Norjaa.

Moratoriot jäävät kuitenkin symbolisesti voimaan, aktivistit painottavat. Niitä ei heidän mukaansa mitätöidä ennen kuin uusi Tenon sopimus on neuvoteltu saamelaisten ehdoilla.

Ja Laiti sekä Aslak ja Niillas Holmberg sanovat palaavansa kapinasaarilleen muiden aktivistien kanssa, jälleen ensi kesänä.

– Olemme päässeet vasta alkuun, Petra Laiti sanoo.

Saamelaisaktivistit sanovat palaavansa kapinasaarilleen ensi kesänä. Kuva: Kukka Ranta

Lähteet: Luonnonvarakeskus Luke & Tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro; Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa asuvien saamelaisten itsemurhien ehkäisysuunnitelma 2017; Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus 2017; Saamelaisten perinteisten elinkeinojen nykytilanne Suomessa -raportti 2017; Tenojoen lohikantojen tila -raportti 2015.

Lue myös: Kielensä kadottaneet lapset – näin saamen kieli pestiin pois

Yle Sámi Radio 25.9.2017
Suorassa lähetyksessä haastateltavana saamelaisaiheita tutkiva tietokirjailija ja toimittaja Kukka Ranta.
Yle Sápmi 25.9.2017 | beaividuvvon
Kukka Ranta čállimen girjji sámiid assimilašuvnnas – “Oahpan iešge dás seammás” Ranta beroštuvai sápmelaččaid áššiin, go johtigođii sámedoaluin ja deaivvai sápmelaččaid.

Miksi suomalaiset leimaavat saamelaisia?

blogit.image.fi/tutkitusti 9.8.2017 | Kukka Ranta

Suomessa ei voi puhua saamelaisten oikeuksista, koska keskustelu tuntuu aina tyssähtävän siihen, että ”tilanne on niin monimutkainen”, ”saamelaiset ovat niin riitaisia” tai koska pelätään, että ”saamelaiset suuttuvat”. Tämä hokema on minusta hyvin kummallista, enkä voi olla pohtimatta, miten ja miksi olemme tähän ajattelemisen umpikujaan päätyneet?

Saamelaisnukkeja2.jpgSaamelaisten kulttuurilla myydään ja edistetään Lapin turismia, mutta Suomessa ei tiedetä saamelaisuudesta juuri mitään.

”Mitä mieltä olet saamelaisasioista Suomessa?” olen tiedustellut yhdeltä jos toiselta viime aikoina. ”No en kyllä oikeastaan yhtään mitään” kuuluu yleisin vastaus. Tästä huolimatta ihmiset tuntuvat olevan hyvin ennakkoluuloisia ja ehdottomia saamelaisia kohtaan.

Havahduin maamme alkuperäiskansan tilanteeseen kunnolla vasta muutama vuosi sitten, vaikka olen valmistunut kandiksi yleisen historian laitokselta Helsingin yliopistosta, lukenut kulttuurihistorian perusopinnot Turun yliopistoon ja muutenkin ahminut tietoa ja työskennellyt vuosia ihmisoikeuksien parissa ympäri maailmaa. Silti oli aloitettava aivan perusasioista.

“Älä hullu puutu saamelaisten ongelmiin, nehän ovat aivan ilmiriidoissa keskenään” on yllättävän moni tuttu ja kollega toppuuttellut, kun olen kertonut aloittaneeni tutkimukset saamelaisasioista.

Viime aikoina mediassa on ollut esillä sekä Tenojoen saamelaisten että paikallisten laajalla rintamalla vastustama Suomen ja Norjan välinen Tenojoen sopimus.

Maaliskuussa juuri ennen eduskunnan äänestystä Saamelaiskäräjien jäsen Aslak Holmberg julkaisi videon – viimeisen hätähuudon heikkenevän kalastajasaamelaisen kulttuurin puolesta.

AslakHolmberg-YouTube.jpg

Keskustelu verkossa räjähti heti villkkaaksi. Holmbergin viesti teilattiin ”aivan perättömäksi”, ”härskiksi valehteluksi”, lisäksi saamelaisten kerrottiin olevan jo vuosikausien ajan ”täysin neuvotteluhaluttomia”. Avunpyyntö nähtiin ”liioitteluna” ja ”propagandana”.

Näyttää siltä, että saamelaisten kollektiivinen ymmärrys oikeuksiensa polkemisesta, ja sukupolvien ajan jaetuista syrjinnän kokemuksista kumpuava viesti ei tavoita suomalaisia, jotka puolestaan kärsivät rakenteellisesta tietovajeesta suhteessa saamelaisiin. Välissä on valtava tietoaukko ja siinä sinkoilevat väärinkäsitysten sarjatulet.

Nykyisenä internetin trollauksen ja jatkuvan disinformaation kautena Holmbergin viesti saatettiin niputtaa osaksi tätä valheen ja populismia vyyhtiä, vaikka Holmberg on kertonut puhuneensa omasta ja aiempien sukupolvien elämänkokemuksen näkökulmasta, sekä kuihtuvan kalastajasaamelaiskulttuurin ja saamelaisten itsemääräämisoikeuden puolesta.

Koululaitoksissamme ei opeteta saamelaisten historiaa, meille suomalaisille ei kerrota juuri mitään omasta alkuperäiskansastamme, eikä valtaväestölle välity saamelaisten näkökulma tai kokemukset mediasta.

Suomalaisilla ei ole tietoa saamelaisten kokemasta pakkosuomalaistamisesta tai muista väärinkäytöksistä – kuten maiden ja vesien anastamisesta, asuntolakoulukokemuksista, kulttuurisen häpeän kehittämisestä, kielen menetyksestä, rodullistamisesta, jatkuvasta syrjimisestä, itsemääräämisoikeuden puuttumisesta vastoin perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia – voidakseen vastaanottaa ja ymmärtää mitä saamelaiset puheellaan tarkoittavat.

Holmberg toimii Saamelaiskäräjien ja Saamelaisneuvoston lisäksi osana Ellos Deatnu! -liikettä,  (suom. Eläköön Tenojoki!) joka puolustaa saamelaisten oikeuksia. Eikä vain omaansa, vaan myös tulevien sukupolvien mahdollisuuksia ylläpitää ja kehittää vapaasti saamelaista identiteettiä ja kulttuuria Suomessa ilman, että etelästä käsin ulkopuoliset aina määräävät toisten elämisen ehtoja.

Saamelaisille perinteiset elinkeinot, jotka ovat eläneet ja kehittyneet ihmisten mukana läpi aikakausien, ovat keskeisimpiä keinoja välittää kieltä, kulttuuria, perinnetietoa ja luontoymmärrystä seuraaville polville.

Elinkeinot ja perinnekulttuurin harjoittamismahdollisuudet ovat kuitenkin kaventuneet sukupolvi toisensa jälkeen, kun ensin valtioiden rajat ovat halkoneet sukujen maita ja nielleet saamelaisten yhteisömaita etelän päätösvallan alaisuuteen. Nykyisin saamelaisten kotiseutualueesta noin 90 prosenttia on Metsähallituksen eli valtion hallinnassa.

Pyhätunturi-noitatunturi.jpgMonet entiset saamelaisten pyhät kohteet eli seidat toimivat nyt turismin tyyssijoina, kuten esimerkiksi Pyhätunturin laskettelukeskus. Moni meistä eteläläisistä ei tule ajatelleeksi, että suuri osa pohjoisen nimistä on saamelaisten antamia.

Huhtikuussa istuin bussissa kohti Kilpisjärveä läpi Enontekiön aivan Suomineidon peukun perukoille saakka. Saamelaisten pilkkaaminen alkoi välittömästi matkan alettua Levin turistikeskukselta. Kuski ja erämaahiihtoon hurahtanut etelän lomamatkailija tiesivät kivenvarmasti, kuinka saamelaiset ovat täysin mahdottomia riitapukareita ja tätä juttua riitti tuntien ajan.

Toukokuussa työskennellessäni eräässä helsinkiläisessä kahvilassa en voinut olla kuulematta, kun viereisen pöydän naiset keskustelivat huiveistaan. Eräs heistä tiedusteli, onko ystävän kaulassa kukallinen saamelaishuivi. Tähän todettiin, etteihän saamelaisten huiveja voi pitää, koska hehän suuttuisivat niin kovasti! Koko seurue repesi nauruun.

On tullut yhä yleisemmäksi kuulla illallisilla, kaupungilla tai yliopistolla ohimennen heitto saamelaisten suuttumisesta, huumorintajuttomuudesta ja milloin mistäkin. Minua ihmetyttää tämä suomalaisten kerta toisensa jälkeen toistama ”totuus” saamelaisista, vaikkei saamelaisista lopulta tiedetäkään juuri mitään.

Itseäni mietityttää kysymys: keitä se hyödyttää, että Suomen ja Euroopan unionin ainoan alkuperäiskansan oikeuksien sijaan huomio kiinnittyy aina saamelaisten sisäisiin riitoihin? Mistä se johtuu? Kenen näkökulmasta tällöin puhutaan? Ja mistä lähtien?

Mitä jos jatkuvien syytösten ja solvausten sijaan kuunneltaisiin ja keskusteltaisiin? Kysyttäisiin ”miksi” niin monta kertaa, kunnes yhteisymmärrys löytyisi ja kuulluksi tuleminen täyttyisi. Keskeisin saamelaisten vaatimus Tenojoen tapauksessakin on nimenomaan alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus ja osallisuus päätöksenteossa.

Toisaalta myös on erikoista, että entistä useammin saan lukea tai kuulla, kuinka ihmiset joko kyseenalaistavat tai kieltävät alkuperäiskansamme statuksen ja ikään kuin pelkäävät saamelaisten vievän alkuperäiskansana meiltä oikeuksia tai asettuvan paremmaksi meidän edellemme.

Kyse ei ole erityisoikeuksista tai toisten paremmuudesta suhteessa toisiin, vaan keino saada syrjityssä ja heikommassa oikeudellisessa asemassa olevien kansojen ja ihmisten oikeudet toteutumaan yhtäläisesti ja samanarvoisesti muiden kanssa. Samojen oikeuksien takaaminen saamelaisille, kuin mitä valtaväestöllä jo on, vaatii enemmän nostamista. Tosin Suomi ei ole vieläkään ratifioinut ILO 169 -sopimusta, joka korostaa alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta, joten tehtävää riittää valtiotasoa myöten.

Historiamme on valkoisen suomalaisen miehen kirjoittamaa. Kotimaiseen narratiiviimme kuuluu Suomi, tuo pieni sinnikäs pohjoisen maa, joka on ollut ensin Ruotsin alainen ja sen jälkeen Venäjän autonominen osa. Olemme nuorena valtiona identiteettiasioissa naapureitamme hieman enemmän hukassa oleva nuori maa, joka ei koskaan ole alistanut toisia alueita ja kansoja, kuten muut isot, pahat kolonialistivaltiot. Tai niin meille on opetettu ja kerrottu.

Ehkä kansallinen kipuilu, viha ja suomalainen närkästys suhteessa saamelaisiin johtuukin juuri siitä, että suomalainen narratiivi – maamme tarina meistä kansakuntana on nyt muuttumassa, kun poliittisesti heränneet ja kulttuuristaan vihdoin ylpeät (ennen opitusta häpeästä hiljenneet) saamelaiset ravistelevat meitä kuulemaan heidän tarinaansa, meidän alaisuudessa.

Meidän on aika tutkia ja tunnustaa kaikki se mitä Suomi on tehnyt valtiossaan asuvalle alkuperäiskansalle. Meidän on katsottava historian jokaista kohtaa silmiin, puhuttava asioista, kuunneltava, pyydettävä anteeksi ja vielä opetettava nämä tiedot ja taidot avoimesti seuraaville sukupolville oppiaksemme virheistämme myös jatkossa. Vasta sitten nyt satavuotias Suomi on valmis todelliseen vuoropuheluun ja yhteistyöhön saamelaisten kanssa.

Tänään vietetään maailman alkuperäiskansojen päivää. Toivotan sitä erityisesti kaikille saamelaisille: Buorre máilmmi eamiálbmogiid beaivvi!