Saamelaiset syyttävät keskustaa tärkeän laki­uudistuksen torppaamisesta

Helsingin Sanomat 2.11.2022 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Saamelaiset ovat huolissaan siitä, että saamelaisten itsemääräämis­oikeutta vahvistava lakiuudistus on vaarassa kaatua.

Saamelaisaktiivi Anni-Sofia Niittyvuopio vieraili lokakuussa eduskunnassa edistämässä saamelaiskäräjälakia KUVA: KUKKA RANTA

ANNI-SOFIA NIITTYVUOPIO on väsynyt. Takana on pitkä yö Paistunturin paliskunnan poroerotuksessa. Mieltä painaa saamelaiskäräjälain uudistus ja saamelaisnuorten tulevaisuus.

Nyt eletään viimeisiä hetkiä, jotta saamelaiskäräjä­lakiuudistus vielä ehtii eduskunnan käsittelyyn kuluvan istuntokauden aikana. Lakia on yritetty uudistaa kolmella hallituskaudella ja uudistus on taas vaarassa kaatua.

Niittyvuopio on 23-vuotias saamelainen poronhoitaja ja Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston toisen kauden puheenjohtaja. Huoli omasta kielestä, kulttuurista ja elinkeinosta ajoi mukaan saamelaispolitiikkaan 13-vuotiaana, jolloin hän liittyi Suomen Saamelaisnuorten hallitukseen.

”Saamelaiskäräjälaki ollut tapetilla koko poliittisen urani ajan.”

Fakta
Mitä saamelaiskäräjälain uudistus muuttaisi?

  • Vahvistaisi saamelaisten itsemääräämisoikeutta
  • Vahvistaisi saamelaisten oikeutta määrittää ketkä kuuluvat alkuperäiskansaan
  • Uusi saamelaiskäräjälaki ei enää määrittelisi saamelaisuutta, vaan linjaisi vain oikeudesta äänestää saamelaiskäräjävaaleissa.
  • Uusi säännös saamelaisten oikeuksien huomioimisesta viranomaisten toiminnassa
  • Vahvistaisi viranomaisten neuvotteluvelvoitetta
  • Helpottaisi äänestämistä pitkien etäisyyksien saamelaisalueella

Lähde: Oikeusministeriö

NYKYINEN saamelaiskäräjälaki rikkoo ihmisoikeuksia. Näin totesi YK:n ihmisoikeuskomitea vuonna 2019 ja Syrjinnän vastainen komitea vuonna 2022. Molemmat ratkaisut liittyvät saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiin hyväksyä vaaliluetteloon henkilöitä, joita saamelaisyhteisö ei tunnista.

Molemmat komiteat suosittavat Suomea uudistamaan saamelaiskäräjälakia saamelaisten itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi.

”Meillä alkaa loppua aika.”

Myös Suomessa kaikki keskeiset ihmisoikeustahot, Ihmisoikeuskeskus, Ihmisoikeusvaltuutettu, Amnesty ja Ihmisoikeusliitto, suosittavat lain pikaista uudistamista.

Oikeusministeriön asettaman toimikunnan esitys valmistui viime vuoden toukokuussa, mutta saamelaiset odottavat edelleen toimia.

”Meillä alkaa loppua aika”, Niittyvuopio sanoo.

SAAMELAIS­KÄRÄJÄLAKI ei etene, koska hallituksessa keskusta vastustaa sitä. Keskeisinä kiistakohtina ovat lappalaiskriteerin poistaminen saamelaiskäräjälaista, eli vaaliluetteloon merkitsemisen edellytysten uudistaminen, sekä vaaliluettelon uudelleen järjestäminen uudistettujen kriteerien pohjalta.

Saamelaiskäräjälain saamelaisuuden kriteerit ovat keskenään ristiriitaiset, ja se on ollut suurin hidaste lain uudistamiseksi.

”Laki oli vanhentunut jo silloin kun tuli voimaan”, Niittyvuopio toteaa.

Saamelaiskäräjälaki hyväksyttiin eduskunnassa 1995 ja astui voimaan 1996.

Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa saamelaisuuden määrittely perustuu saamelaisten itsensä mukaan ensisijaisesti saamen kieleen, joka on keskeinen perinnetiedon kannattelija. Suomessa ja Ruotsissa kieliperuste ulottuu lain mukaan isovanhempiin eli kolme sukupolvea, Norjassa taas neljänteen sukupolveen asti.

Oikeus on laajentanut saamelaismääritelmän liian laajaksi.

Saamelais­käräjälakiuudistus laajentaisi saamelaisten kielikriteeriä neljänteen sukupolveen ja yhtenäistäisi Suomen, Ruotsin ja Norjan lainsäädäntöä kohti yhteneväistä pohjoismaista saamelaissopimusta.

Nykyisessä laissa oleva niin kutsuttu lappalaiskriteeri perustuu vanhoihin maa-, veronkanto- tai henkikirjoihin, joiden perusteella henkilö on voinut hakeutua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Kriteeri on kokonaan ilman aikarajaa.

Asiantuntijoiden mukaa vanhemmat asiakirjat viittasivat elinkeinoon, ei etniseen saamelaisuuteen. Lappalaiskriteerin perusteella saamelaiskäräjien vaaliluetteloon voidaan siis hyväksyä henkilöitä, joita kaikki saamelaiset eivät katso saamelaisiksi.

TOISEKSI nykylain epäkohdaksi katsotaan, että viimesijaiseksi muutoksenhakuviranomaiseksi nimettiin korkein hallinto-oikeus (KHO), minne henkilö voi valittaa, jos saamelaiskäräjät ei hyväksy häntä vaaliluetteloon.

Korkeimman hallinto-oikeuden rooli on osoittautunut ongelmalliseksi, sillä tutkijoiden mukaan päätökset ovat epäloogisia siitä, kuka on saamelainen. Kansainvälisen oikeuden mukaan alkuperäiskansalla tulisi olla oikeus päättää itse ketkä kansaan kuuluvat.

KHO hyväksyi vuonna 2011 neljä henkilöä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ”kokonaisharkinnalla”, joka ei perustunut saamelaiskäräjälakiin.

”Se aiheuttaa aikamoisen kolauksen nuoren itsetunnolle, kun näkee vihapuhetta omasta kansasta.”

YK:n rotusyrjintäkomitea totesi vuonna 2012, että KHO on laajentanut saamelaismääritelmän liian laajaksi. Komitea näki merkkejä käräjien suomalaistumisesta, ellei Saamen kansa saisi itse määritellä, kuka saamelaiskäräjien vaaleissa saa äänestää.

Tästä huolimatta KHO hyväksyi vuonna 2015 uudestaan kokonaisharkinnalla 93 uutta henkilöä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Tähän liittyvät Suomen saamat viimeiset huomautukset YK:n ihmisoikeus- ja rotusyrjintäkomitealta.

”Jos lakiuudistus ei mene läpi, se mahdollistaa edelleen epäselvän tilanteen, jossa muut kuin saamelaiset voivat hakeutua ääniluetteloon. Pahimmillaan saamelaisten edustuselin tulisi muiden kuin saamelaisten itsensä hallintaan”, Niittyvuopio sanoo.

SAAMELAIS­KÄRÄJÄLAIN ympärillä on käyty paikoin rasististakin keskustelua.

”Tiedän kokemuksesta, että kyllä se aiheuttaa aikamoisen kolauksen nuoren itsetunnolle, kun näkee vihapuhetta omasta kansasta.”

Niittyvuopio on huolissaan siitä, että kuinka monta kertaa nuorten täytyy vielä nähdä saamelaiskäräjälain kaatuminen.

Niittyvuopio oli 15-vuotias, kun saamelaiskäräjälain uudistus kaatui ensimmäisen kerran eduskunnassa keväällä 2015. Silloin kansanedustajat äänestivät voimassa olevan saamelaismääritelmän puolesta.

”Se oli suuri takaisku saamelaisyhteisölle.”

”Suomessa saamelaisten asioista päättävät suomalaiset.”

Seuraavan kerran lakiuudistus kaatui 2018, kun valtion ehdottamasta pitkästä siirtymäajasta ei päästy yksimielisyyteen.

Niittyvuopion mukaan Suomessa saamelaisten asioista päättävät suomalaiset.

”Muutamat Lapin kansanedustajat tuntuvat esiintyvän saamelaisuuden asiantuntijoina ja heillä näyttäisi olevan veto-oikeus saamelaiseen kulttuuriin, jota edes saamelaisilla itsellään ei ole omaan kulttuuriinsa nähden.”

Pääministeri Sanna Marin (sdp) pyysi Ylen Ykkösaamussa 29. lokakuuta saamelaisilta anteeksi, ettei hallitus ole pystynyt viemään esitystä toistaiseksi eteenpäin.

”Meidän täytyy taistella perusoikeuksiemme puolesta päivittäin.”

Saamelaisyhteisössä ollaan pettyneitä Mariniin, koska pääministerillä olisi mahdollisuus viedä esitys eduskuntaan riitaisena ilman keskustan tukea.

Esityksen on ehdittävä myös Saamelaiskäräjien hyväksyttäväksi.

NIITTYVUOPIO pitää lakiuudistusta ensiaskeleena oikeaan suuntaan.

”Saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien edistämiseksi on kuitenkin vielä tehtävää vuosikymmeniksi. Tämän lakiuudistuksen myötä me nuoret voisimme keskittyä kielen, kulttuurin ja elinkeinojen kehittämiseen ilman, että meidän täytyy taistella perusoikeuksiemme puolesta päivittäin.”

Laki parantaisi saamelaisten äänestysaktiivisuutta ja helpottaisi äänestämisen käytäntöjä.

Vanhentuneen nykylain mukaan saamelaiskäräjävaaleissa äänestäminen tapahtuu postitse. Pohjoisessa Suomessa monet ihmiset joutuvat ajamaan jopa satoja kilometrejä hakemaan ja viemään äänestyspaperia postin toimipisteeltä kirjattuna.

”Meillä tulee olla oikeus itse määritellä, miten haluamme kehittää saamelaisten kotiseutualuetta.”

NYKYISESSÄ saamelaiskäräjälaissa viranomaisten neuvotteluvelvoite ei ole riittävän vahva ja sitä on laiminlyöty, minkä myös oikeuskansleri on todennut.

Saamenmaahan kohdistuu monenlaisia maankäyttöpaineita, kuten kaivoksia, koneellista kullankaivua, turismia ja metsänhakkuita. Saamelaiset tuodaan mukaan siinä vaiheessa, kun päätökset on jo tehty, Niittyvuopio toteaa.

”Lakiuudistus toisi saamelaisille parempaa turvaa ja vahvistaisi viranomaisten neuvotteluvelvoitetta. Se ei tarkoittaisi veto-oikeutta vaan tosiasiallista demokraattista neuvottelua ja keskustelua saamen kieleen ja kulttuuriin vaikuttavista hankkeista ja suunnitelmista”, hän sanoo ja jatkaa:

”Meillä tulee olla oikeus itse määritellä, miten haluamme kehittää saamelaisten kotiseutualuetta ja mikä on vähäistä suurempi haitta.”

Niittyvuopio toivoo, että saamelaiskäräjälaki uudistettaisiin eikä traumoja enää siirrettäisi seuraaville sukupolville.

”Tämä on hyvin raskasta saamelaisnuorille, sillä tässä rakennetaan meidän tulevaisuutta.”

Lue lisää: Tutkijaryhmä: Suomi rikkoo perustuslakia suhteessa saamelaisiin, ja korkein hallinto-oikeus on epälooginen päätöksissään siitä, kuka on saamelainen

He saivat vihdoin rauhan

Helsingin Sanomat 13.8.2022 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

69 saamelaisvainajan jäänteet laskettiin takaisin haudan lepoon Inarin Vanhalla hautuumaasaarella viime viikon sunnuntaina. Hautajaiset järjestettiin myös Utsjoella ja Nellimissä. Kuva: Kukka Ranta

Tutkijat kaivoivat rotututkimuksen nimissä lukuisia saamelaisvainajia haudoistaan aina 1930-luvulle asti. Osa luista kaupattiin tuottoisaan hintaan maailmalla. Nyt ryöstettyjä saamelaisluita haudattiin uudelleen yhteisöjen saattelemana Inarissa, Utsjoella ja Nellimissä.

Kolme arkkua lepää suopursujen ja varvikkojen päällä. Polttiaiset leijailevat hitaasti ilmassa. On surua ja hiljaista iloa.

”Laskemme maan poveen niiden saamelaisten maalliset jäännökset, joiden ei vuosikymmeniä sitten sallittu rauhassa levätä alkuperäisessä hautapaikassaan”, lausuu arkkipiispa Tapio Luoma.

”On syytä tässä tilaisuudessa pukea sanoiksi se tyrmistys, jolla tänään ajattelemme tuota karkeaa hautarauhan rikkomista ja niitä syitä, jotka siihen aikanaan johtivat”.

Luoma toimittaa maahan kätkemisen yhdessä Oulun hiippakunnan piispan Jukka Keskitalon, Inarin kirkkoherran Tuomo Huuskon ja saamelaisten papin Mari Valjakan kanssa.

Yhteisön jäsenet ovat kaivaneet hautakuopan ja myös peittävät haudan itse saamelaisen kulttuurin mukaisesti.
Kuva: Kukka Ranta

Tuuli vaimenee ja sateinen taivas aukeaa, kun 69 saamelaisvainajan jäänteet siunataan uudelleen maahaan Inarijärven Vanhalla hautuumaasaarella elokuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Paikalla on pieni joukko inarinsaamelaisen yhteisön jäseniä, joilla on yhteys saaren vainajiin.

Rukousten ja puheiden jälkeen kantajat laskevat arkut varovasti hautaan. Miehet tarttuvat lapioihin ja maakuoppa peittyy hetkessä. Muu saattoväki laulaa virsiä taustalla. Maa taputellaan sileäksi ja lopuksi valkoinen risti asetetaan huolellisesti pystyyn.

”Olo on helpottunut”, huokaa arkeologi ja Saamelaismuseo Siidan viransijainen museojohtaja Eija Ojanlatva. Vuosien työ ja hänen uransa tärkein saavutus on tullut vihdoin päätökseen. Inarinsaamelaisten esivanhemmat on saatettu takaisin hautarauhaan.

Saamelainen käsityöläinen Arto Saijets valmisti vainajien arkut Muddusjärven paliskunnan Tsiuttajoen jäkälöityneestä poroaidasta. Kuva: Kukka Ranta

Vanhaan hautuumaasaareen haudattiin 1700-luvulla Inarijärven asukkaita kirkollisin menoin. Saareen haudattaessa vainajat olivat paremmin turvassa petoeläinten tuholta.

1870-luvulta 1930-luvulle suomalaiset ja ulkomaiset tutkijat kaivoivat saamelaisvainajien luita tieteellisen rotututkimuksen nimissä, fyysisen antropologian tarpeisiin. Tutkijat selvittivät kansojen alkuperiä ja arvottivat väestöjä paremmuusjärjestykseen fyysisten ominaisuuksien perusteella.

1800-luvulla haalittiin erityisesti pääkalloja, Ojanlatva kertoo. Esimerkiksi pitkäkalloisia pidettiin älykkäämpinä kuin lyhytkalloisia. 1900-luvulla kaivettiin muitakin luita ja mitattiin eläviä ihmisiä.

Rotututkimukset jatkuivat vilkkaana toiseen maailman sotaan saakka, kunnes natsi-Saksan hirmuteot leimasivat alan.

Suomessa rotututkimukset käynnistettiin uudestaan 1960-luvulla ja ne jatkuivat aina 1970-luvulle saakka. Monitieteisiä ja kansainvälisiä tutkimusryhmiä oli liikkeellä lukuisia.

Inarin kansakoululla mitattiin muun muassa saamelaisten kalloja, ruumiinosia ja kasvojen piirteitä. Monet muistavat, kuinka joutuivat seisomaan alasti kuvattavana vieraan tutkimusryhmän edessä.

1920-luvulta peräisin olevia välineitä käytettiin Suomessa saamelaisten rotututkimuksiin vielä 1970-luvulla. Kuva: Kukka Ranta

Ojanlatvan mukaan rotututkimukset ovat jättäneet syviä arpia saamelaisyhteisön kollektiiviseen muistiin.

Vanhalla hautuumaasaarella kaivauksia tehtiin kahdesti. Vuonna 1878 kaivosinsinööri Solitander kaivoi esiin 103 pääkalloa, joista osa on yhä kadoksissa.

Toisen kerran saaren hautarauhaa rikottiin opetusministeriön pyynnöstä kesällä 1934, kun Helsingin yliopiston professori Väinö Lassilan johtama Suomalaisen tiedeakatemian antropologinen toimikunta avasi 69 hautaa.

Kirkon saamelaistyön sihteerin, rovasti Erva Niittyvuopion selvitysten mukaan evankelis-luterilaisen kirkon tuomiokapituli ja Inarin kirkkoherra Tuomo Itkonen näyttävät antaneen dokumenttien perusteella kaivausluvan yksimielisesti, ilman paikallisen kirkkoneuvoston käsittelyä tai yhteisön lupaa.

Pääkallot ja luut pakattiin paperipusseihin, ja arvokas saalis kuljetettiin anatomian laitokselle vuosikymmeniksi.

Itkonen auttoi tutkijoita suorittamaan tehtävän salassa paikallisilta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaivaukset aiheuttivat aikalaisissa ihmetystä ja levottomuutta.

Eräs aikalainen saapui ripittäytymään ja kysyi Itkoselta ahdistuneena: ”Mitä varten ne herrat niitä hautoja kaivoivat – eikö ne ollut siunattu leposijoiksi?”

Niittyvuopion mukaan Itkonen esineellisti seurakuntalaisensa ja rikkoi pappislupauksessa antamansa rippisalaisuuden säilyttämisen.

Itkosen muistelmateos paljastaa kuinka tuottoisaa luukauppa oli. Yhden saamelaispääkallon hinnaksi arvioitiin 10 000 markkaa maailman markkinoilla, luurangon arvo seitsemän kertaa korkeammaksi.

Itkonen kävi itsekin vaihtokauppaa ja neuvotteli mittavan rahoituksen muun muassa saamenkielisen aapisensa julkaisemiseen.

Heinäkuussa 1995 Helsingin yliopisto palautti 95 pääkalloa uudelleen haudattavaksi Vanhaan hautuumasaaren. Palautus toteutettiin Inarin seurakunnan kirkkoneuvoston saamelaisen valtuutetun Jouni Ilmari Jomppasen ehdotuksesta.

Palautettu luuaineisto perustui todennäköisesti Solitanderin kaivauksiin, ja sisälsi myös kaksi kalloa Sodankylästä ja yhden Utsjoelta.

Pian palautuksen jälkeen Helsingin yliopiston luutoimikunta tutki koko anatomian laitoksen kokoelman ja totesi, että varastossa oli vielä 172 pohjoisesta kaivettua vainajaa, yhteensä 138 pääkalloa ja muita luita 70 eri vainajasta.

Saamelaiskäräjien kanssa käytyjen neuvottelujen tuloksena luut päätettiin luovuttaa Saamelaismuseo Siidalle, joka perustettiin vuonna 1998. Luovutus tapahtui vuonna 2001.

Ojanlatva aloitti työnsä Saamelaismuseo Siidassa vuonna 2011, tällöin luukokoelma siirtyi arkeologi Ojanlatvan vastuulle.

Aineiston mukana tuli Excel-lista sisällöstä, ja Ojanlatva kävi kaikki luut läpi.

”Paikannimi oli merkitty kuntatasolla, joissain kohdin saattoi lukea tarkempi paikka, kuten Vanha hautuumaasaari. Ruksi oli joko kallon tai muun luun kohdalla, ei muuta.”

Arkeologi Eija Ojanlatvan vuosien työ ja uran tärkein saavutus on vihdoin tullut päätökseen. Inarinsaamelaisten esivanhemmat on saatettu takaisin hautarauhaan. Kuva: Kukka Ranta

Kalloissa oli mittaamisen jäljiltä pisteitä. Numeromerkintöjä saattoi olla kahdenlaisia, vanhan ja uuden luukortiston mukaan. Joidenkin kallojen alaleuka oli kiinnitetty rautalangalla.

”Sahatut kallot olivat järkyttäviä, päälaet olivat edelleen irti. Muita luita ei sahattu, vain kalloja”, Ojanlatva kuvailee.

Mukana oli myös vainajista otettuja röntgen-kuvia, jotka tuhottiin museon perustaman toimikunnan ja saamelaisten toiveen mukaisesti.

Yliopiston luuaineiston luovutusasiakirjan ehtona oli, että vainajia säilytetään Siidassa tutkimuskäyttöä varten. Parinkymmenen vuoden aikana tutkimuslupapyyntöjä saapui muutamia, yhtään lupaa ei myönnetty.

”Meillä oli oma huone, jossa vainajat olivat. Avaimet olivat vain johtajalla ja amanuenssilla, joka valvoi, että säilytystilan kosteus ja lämpö pysyivät tasaisena. Vainajia ei näytetty kenellekään. He ovat saaneet olla rauhassa siitä saakka.”

Vainajien säilyttäminen museolla oli raskas rooli kantaa.

”Huoneen ohi kulkiessa tiesi, että siellä on esiäitejä ja -isiä. He olivat siellä välitilassa, meillä ei ollut oikeutta heitä säilyttää.”

Ojanlatva työkavereineen aloitti palauttamisprosessin, ja Saamelaismuseosäätiön hallitus teki virallisen päätöksen uudelleen hautaamisesta vuosina 2015 ja 2019.

Vuosien lausuntokierrosten ja valmistelujen jälkeen yhteensä 140 saamelaisvainajan jäännettä haudattiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Inarissa, Utsjoella ja Nellimissä.

Metsäisten vaarojen reunustamalla Mantojärven rannalla, Utsjoen Pyhän Ulriikan kirkon hautausmaalla saamenpukuihin pukeutunut saattoväki laskee maahan 68 vainajan jäännettä.

Utsjoen vanha hautausmaa oli vielä käytössä, kun Kittilän piirilääkäri A. E. Jansson kaivoi 94 saamelaisten kalloa. Arviolta joka neljäs hauta avattiin.

Saamenpukuihin pukeutunut saattoväki laskee maahan 68 vainajan jäännettä Utsjoen Pyhän Ulriikan kirkon hautausmaalla maanantain. Kuva: Kukka Ranta

Myöhemmin maanantai-iltapäivällä kolmen kolttasaamelaisen vainajan jäännökset haudataan Nellimin ortodoksiselle hautausmaalle pienissä kirstuissa.

Heidän luunsa vietiin Petsamon Paatsjoen alueelta. Toisen maailmansodan jälkeen Petsamon koltat asutettiin Inarijärven itäosiin. Kolttien kyläkokous päätti haudata vainajat kolttasukujen nykyiselle hautausmaalle Paatsjoen läheisyyteen.

Iso selvitystyö on yhä edessä. Kaikkia saamelaisvainajien jäänteitä ei ole vielä palautettu.

Utsjoelta viedyistä kalloista 26 on kadonnut. Ojanlatva arvelee, että ne on todennäköisesti aikoinaan vaihdettu tai myyty Euroopan tutkijapiireissä.

Norjalaisten tiedetään kaivaneen pääkalloja Utsjoen Dalvadaksessa, Äimäjoella ja Nuvvuksessa. Myös Enontekiön Markkinassa, Muonionniskassa ja Rounalassa kaivettiin kalloja, jotka ovat kadoksissa. Luita saattaa löytyä eurooppalaisista luonnontieteellisistä museoista.

Ojanlatva selvittää parhaillaan Kittilän ja Ruotsin suuntiin, miten palauttaa heille kuuluvia Siidaan kulkeutuneita luita. Tavoitteena on, että kaikki vainajat palautetaan alkuperäisille sijoilleen.

Ojanlatvasta merkittävintä uudelleen hautaamisessa on se, että ”vainajilta viety ihmisarvo palautetaan. Esivanhemmat ovat nyt päässeet takaisin siunattuun äitimaahan.”

Helsingin Sanomat 13.8.2022

Lue lisää: Suomen viimeiset haudoistaan kaivetut saamelais­vainajien jäänteet kätketään jälleen maahan

Lue lisää: Suomalaiset ovat alempaa rotua, julistivat ruotsalaiset ja saksalaiset tiedemiehet 1900-luvun alussa – suomalaistutkija torjui väitettä kaivamalla esiin 49 pääkalloa

Deaivvadeapmi ST1-fitnodagain ii addán ollu vástádusaid: Holmberg ja Beaska ávžžuheigga fitnodaga luohpat energiijaprošeavttain Sámis

Yle Sápmi 25.11.2021 | Teksti Aslak Paltto, Sáárá Seipiharju | Kuva: Kukka Ranta

Áslat Holmberg ja Beaska Niillas deaivvadeigga mannan vahkus ST1-energiijafitnodaga ovddasteddjiiguin Helssegis.
Govva: Kukka Ranta

ST1 bieggafápmobuvttadeami jođiheaddji Thomas Hansena mielas bearjadaga deaivvadeapmi sámepolitihkkáriiguin dollojuvvui ustitlaš vuoiŋŋas. Beaska Niillas ja Áslat Holmberg geigiiga ST1 ovddasteddjiide maid reivve, mas soai muitaleaba, man problemáhtalaččat fitnodaga prošeavttat leat sámiide.

LUE LISÄÄ: Yle Sápmi 25.11.2021

On aika kuunnella ja tunnistaa omat etuoikeutemme

IMAGE-blogi 7.10.2020 | Agricola – Suomen humanistiverkko 8.10.2020 | Kukka Ranta

Leimaavassa kirja-arvostelussa lukuisia asiavirheitä

Vuoden 2020 kotiseututeos -kilpailuun ilmoitettiin 50 teosta, joista yksi oli saamelaisten kanssa laajassa yhteistyössä kirjoittamamme tietokirja Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (Kukka Ranta & Jaana Kanninen, Kustantamo S&S 2019).

Vuoden kotiseututeos -kilpailuraadin neuvoa-antava asiantuntijajäsen, perinteentutkija ja tietokirjailija Lassi Saressalo kirjoitti ehdokasteoksista arvostelut. Vastatuuleen-kirjasta julkaistiin Kotiseutuliiton sivulla 10.7.2020 lukuisia asiavirheitä sisältänyt ”kirja-arvostelu”, joka julkaistiin myös Suomen humanistiverkko Agricolan verkkosivuilla negatiivisesti alleviivaavalla ingressillä.

18.8.2020 Kotiseutuliitto julkaisi tiedon kilpailun finalisteiksi valituista kolmesta teoksesta, lämpimät onnittelut kaikille tekijöille ja myös 3.10.2020 julkaistulle kilpailun voittajalle! En kuitenkaan voi olla miettimättä, miten paljon kilpailuraadin neuvoa-antavan asiantuntijajäsenen vahvasti asenteellinen ja perustelematon mielipidekirjoitus teoksestamme vaikutti raadin päätökseen jättää Vastatuuleen-tietokirja pois finalistien joukosta.

Saressalon arvostelu on valitettava tyyppiesimerkki suomalaisesta tavasta närkästyä suomalaisia itseään koskevasta kritiikistä, sekä vallitsevasta tavasta torjua, vähätellä ja leimata saamelaisten näkökulmia ja kokemuksia valkoisen Suomen kolonialistisessa historiassa.

Perusteettomia väitteitä

Projektimme alkoi kysymyksellä: Mitä saamelaiset toivoisivat meidän suomalaisten tietävän? Keskustelujen myötä kirjan näkökulmaksi painottui assimilaatio ja saamelaisten maiden haltuunotto. Opimme, että jokaisella sukupolvella ja alueella on omat kokemuksensa pakkosuomalaistamisesta, ja että jokainen yksilötarina koskettaa aina myös kokonaisia yhteisöjä ja saamen kansaa.

Vastatuuleen-tietokirjassa saamelaisten elämäntarinat selviytymisestä ja ylisukupolvisista traumoista ovat hyvin yhtenäisiä Totuus- ja sovintokomission kuulemisraportin lausuntojen kanssa. Kirjamme yksi keskeinen tarkoitus onkin saada suomalaiset ymmärtämään, miten vakavista asioista on kyse, kun puhumme pakkosuomalaistamisesta ja yhä jatkuvan kolonialismin vaikutuksista saamelaisiin.

Saressalon kirjoitus saa miettimään vakavasti, olemmeko me suomalaiset valmiita kuulemaan ja hyväksymään itseämme koskevaa kritiikkiä? Saressalo kirjoittaa arvostelussaan: ”Joissain kohdin asenteellisuus tulee sen verran voimakkaasti esiin, että voisi olettaa, että tekijöitä on hiukan ”vedätetty”. Tai sitten kyse on tyylilajista, ”pamfletinomaisesta tietokirjasta”.

Saressalo ei erittele, missä kohtaa hän kokee kirjan ”voimakkaasti asenteelliseksi”. Toteamus, että kirjan tekijöitä on “hiukan vedätetty” on erittäin epämääräinen ja asenteellinen kommentti ja vaatisi tarkemmat perustelut taakseen. Nyt Saressalo leimaa koko kirjan epämääräisellä heitollaan. Suomen humanistiverkko Agricolan verkkosivun artikkeliin on lisätty ingressi, jossa Saressalo esittää viimeisenä kiteyttävänä lauseena: ”Näkemys ei kaikilta osin kuitenkaan ole aivan objektiivinen, mikä on valitettavaa.”

Saressalon ”kirja-arvostelu” ei anna tällekään väitteelle tarkempia perusteita. Jo Saressalon arvostelun otsikko ”Yksi näkemys saamelaiskeskustelusta” alleviivaa teoksen yksipuolisuutta, vaikka Vastatuuleen-tietokirjaa varten on kuunneltu ja haastateltu satoja ihmisiä, ja käytetty valtavan laajasti ennen kaikkea saamelaisten itsensä tuottamaa tutkimusaineistoa ja tietoja.

Saamelaiset ovat pitkään toivoneet Suomen, Ruotsin ja Norjan valtioiden ja saamelaisten välisiä totuus- ja sovintokomissioita, jotka tarjoaisivat kollektiivisen alustan selvittää kokemuksia pohjoismaisesta ja meillä suomalaisesta kolonialismista. Kirjamme oli esimakua siitä, mitä kaikkea pakkosulauttaminen on merkinnyt historiassa ja miten kolonialismi edelleen vaikuttaa suomalaisessa päätöksenteossa, oikeusjärjestelmässä, suomalaisten puheissa ja asenteissa, sekä yhteiskuntamme eri rakenteissa.

Saamelaiset epäilevät vahvasti valtion aikeiden uskottavuutta totuus- ja sovintoprosessille, kun “samaan aikaan valtio heikentää saamelaisten oikeuksia entisestään. Valtion aitoon, vilpittömään tahtoon toteuttaa prosessi alkuperäiskansa saamelaisten hyväksi ei uskota”, kuulemisraportissa todetaan. Viimeisten vuosien aikana saamelaisvastaisuuden ja sulauttamistoimien kerrotaan jopa vain yltyneen.

Raportissa kuvaillaan saamelaisten tuntoja seuraavasti: “Alkuperäiskansa saamelaiset kokevat, että Suomessa saamelaisilta on viety kaikki. Oikeudet kulttuurin ja kielen harjoittamiseen ja ylläpitämiseen on viety viemällä oikeudet maahan ja veteen, luontoon ja luonnosta nauttimiseen saamelaisen perinteen mukaisesti. Saamelaisella poronhoidolla ei ole minkäänlaista suojaa. Saamelaisten käsityöperinne on kaikkien hyväksikäytettävänä. Saamelaisten olemassaolo on kielletty ja saamelaisten identiteetti on viety.”

Saressalolle taas kirjamme anti oli ennen kaikkea puolueellista ja “voimakkaasti asenteellista”. Saressalo perustelematon väite ”vedättämisestä” kirjan sisällön mitätöimiseksi on osa vuosikymmeniä jatkunutta saamelaisvastaista, mitätöivää puhetta. Pirita Näkkäläjärven vuonna 2017 London School of Economics -yliopistolla valmistuneen tutkimuksen mukaan vaientaminen ja disinformaatio ovat erittäin vakavia uhkia saamelaisten sananvapaudelle Suomessa.

Kuulemisraportin mukaan saamelaiset toivovat, ettei heidän kokemuksiaan ja historiaansa enää kyseenalaistettaisi. Erityisesti nyt totuus- ja sovintokomissioprosessin käynnistyessä Saressalon kaltaiset mitätöivät ja vähättelevät puheet ovat hyvin haitallisia sekä saamelaisyhteisöjen hyvinvoinnin että luottamuksellisen työn onnistumisen kannalta.

Asiavirhe 1:

”Saamelaiskeskustelussa on nykyisin voimassa käsitys, jonka mukaan saamelaispolitiikkaa ja saamelaiskulttuuria ei saisi tutkia eikä siitä kirjoittaa, jos ei ole itse saamelainen. Nyt kuitenkin ansioituneet tutkijat ja tietokirjailijat Kukka Ranta ja Jaana Kanninen ovat uskaltautuneet kirjoittamaan kirjan siitä, miten suomalainen kolonialismi on kohdellut saamelaisia.”

Saressalon väite Agricolan artikkelin ingressissä siitä, ettei saamentutkimusta saisi tehdä muut henkilöt kuin itse saamelaiset, ei pidä paikkaansa. Saamentutkimus kehittyi omana tieteenalanaan osana kansainvälistä alkuperäiskansaliikettä ja -tutkimusta 1970-luvulta alkaen. Saamelaiset ovat vaatineet jo viidenkymmenen vuoden ajan ennen kaikkea omistajuutta heitä itseään koskeviin tutkimuksiin. Saamentutkimuksen eettisten ohjeiden mukaan saamelaiset on osallistettava tutkimukseen tasavertaisina toimijoina, eikä ylhäältä alaspäin tarkasteltavina objekteina, kuten vuosikausia ulkopuolisten suorittamassa ja määrittelemässä tutkimusperinteessä on ollut tapana. Tutkimuksen tulee hyödyttää saamelaisyhteisöjä ja tutkimustiedon tulee palautua saamelaisten keskuuteen, kuten pohjoismaisen Saamelaisinstituutin osastonjohtaja Alf Isak Keskitalo esitti jo vuonna 1974.

Yksi keskeisimmistä saamentutkimuksen haasteista vuosikymmenien ajan on ollut tieteellisyyden ja puolueettomuuden jatkuva epäily ja kyseenalaistaminen, kuten nyt Saressalo artikkelissaan esittää kyseenalaistaen kirjan “kiistakirjoitukseksi”. Kun saamelainen tutkija kertoo tuloksistaan, ei tutkimusta usein pidetä uskottavana. Suomalaiseen vallankäyttöön kuuluu tyypillisesti se olettamus, että saamelaisia pidetään jääveinä tutkimaan ja kertomaan omista asioistaan.

Oulun yliopiston Giellagas-instituutin saamelaisen kulttuurin professorin Veli-Pekka Lehtolan mukaan kyseessä on vahva jäänne lappologisen tutkimuksen perinteestä; ulkopuoliset tutkijat haluavat säilyttää itsellään vallan tuottaa tietoa ja näkökulmia saamelaisia koskevissa kysymyksissä. Tilanne kertoo myös siitä, miten poliittisesti tulenarkoina asioina monet suomalaiset pitävät saamelaisoikeuksien käsittelyä ja edistämistä, ja miten keskustelua halutaan edelleen omia ulkopuolisten ehdoilla. Saamelaisen tiedon leimaaminen osoittaa myös kykenemättömyyttä tunnistaa ja kyseenalaistaa omaa etuoikeutettua valta-asemaansa.

Saamelaiset ovat puhuneet kolonialismista ja julkaisseet tietoa ja tutkimuksia aiheesta jo vuosikymmeniä, mutta silti suomalainen yhteiskunta näyttää olevan vasta nyt heräämässä (esim. Yle 25.7.2020, Yle 4.7.2020, Kulttuuriykkönen 31.7.2020, HS 9.8.2020, HS 1.7.2020 jne.) kysymyksen äärelle: Onko Suomi kolonialistinen valtio ja millä tavalla? Ongelmallista ja valitettavan tyypillistä nykyisessä keskustelussa on se, ettei saamelaisia yleensä osallisteta keskusteluun, vaan yhä uudestaan lähinnä suomalaiset pohtivat keskenään Suomen kolonialistisia piirteitä.

Saamelaisten näkökulmien ja tiedon kieltäminen on osa kolonialistia rakenteita Suomessa. Niin tiedemaailmassa kuin suomalaisessa yhteiskunnassa elää hyvin monitasoinen, rasistinen epätasa-arvo, jota voivat avata ja kuvailla parhaiten vain ne, joita järjestelmä rajaa ulos ja yrittää hiljentää. Tutkimuksen alalla ja yhteiskunnallisen keskustelun tasolla vallitsee edelleen eurosentrinen valkoisen miehen maailmankuva, minkä purkaminen vaatii valtavasti yhteistyötä ja dekolonialistisia eli korjaavia toimia – ennen kaikkea meidän valtaväestön edustajien keskuudessa. Ensimmäinen askel on oman etuoikeutetun aseman tunnistaminen.

Lapin yliopiston arktisen alkuperäiskansapolitiikan tutkimusprofessorin Rauna Kuokkasen mukaan saamentutkimus ei ole etnisyydestä kiinni, kunhan tutkimus tehdään eettisesti kestävältä pohjalta metodien ja aiheen valinnan suhteen, osallistavilla tutkimusmenetelmillä. Kuokkanen painottaa myös, ettei alkuperäiskansatutkimuksen tarkoitus ole vastakkainasettelujen luominen ja sitä kautta uusien toiseuden representaatioiden rakentaminen, vaan vallitsevan länsimaisen tutkimuksen täydentäminen kriittisen vuoropuhelun keinoin, alkuperäiskansoille keskeisistä lähtökohdista ja metodeista käsin. Usein juuri valkoiset länsimaiset toimijat kääntävät ja ymmärtävät tämän vastakkainasetteluksi, koska eivät ole tottuneet oman asemansa ja etuoikeuksiensa kyseenalaistamiseen.

Myös Veli-Pekka Lehtola on todennut, että on ristiriitaista asettaa saamelaiset ja valtaväestön tutkijat vastakkain. Toinen Lehtolan nostama olennainen kysymys on: ketkä kuuntelevat ja keitä uskotaan? Kenen tutkimuksia mitätöidään?

Yksi Vastatuuleen-kirjan tarkoituksista oli käyttää valtaväestön etuoikeutettua asemaamme ja parempaa pääsyämme julkisen keskustelun osaksi ja antaa saamamme tila saamelaisen äänen kuulemiseksi. Monet saamelaiset ovatkin todenneet, ettei suomalaisessa valtamediassa ole aiemmin puhuttu saamelaisten sortamisesta, kolonialismista, saamelaismaiden anastamisesta ja pakkosuomalaisesta niin suoraan kuin Vastatuuleen-kirjan ilmestymisen jälkeen.

Meidän suomalaisten tehtävä on nyt kuunnella, oppia, tunnistaa ja purkaa syrjiviä rakenteita yhteiskunnassamme, sekä taata saamelaisille turvallinen ympäristö käsitellä aiheuttamiamme hyvin vaikeita, ylisukupolvisia traumakokemuksia ilman vähättelyä ja leimaamista. Tähän toivomme Vastatuuleen-kirjan olevan avuksi.

Asiavirhe 2:

Muistettakoon myös, että poronhoito alkuperäiskulttuurin – joita saamelaiset ovat – elinkeinohaarana on verraten nuorta. Suurporonhoito kehittyi vasta 1700-luvulla, eikä poronhoitoa Suomessa ole privilegioitu saamelaisille, kuten Ruotsissa ja Norjassa (jossa kyllä Paatsjokivarren kveenit harjoittavat porotaloutta).”

Ensinnäkin kun puhutaan saamelaisoikeuksista, on hyvin tärkeää käyttää oikeita termejä. Saressalon käyttämä ”alkuperäiskulttuuri” on harhaanjohtava termi. Se vähättelee kansan merkitystä ja asettaa saamelaiset Suomessa yleisen tavan mukaan vähemmistön asemaan. Vähemmistöoikeudet koskettavat ensisijaisesti yksilönoikeuksia, kun taas kansainvälisessä oikeudessa tunnustettu kansa ja alkuperäiskansa pitävät sisällään täyden itsemääräämisoikeuden ja kollektiiviset oikeudet. Saamelaiset ovat Suomen perustuslaissa vuonna 1995 tunnustettu alkuperäiskansana.

Toiseksi, poro on aina ollut osa saamelaista kulttuuria ja perinteistä elinkeinoa jo vuosituhansien ajan. Saressalon mainitsema suurporonhoito kehittyi Suomessa useiden tutkimusten mukaan noin 1600-luvulta alkaen. Vanhimmat saamelaista poronhoitoa esittävät Altan kalliomaalaukset on ajoitettu noin 5000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Suomen puoleiselta Saamenmaalta löytyy lukuisia ketjumaisia peuranpyyntikuoppia 4000 vuoden takaa kivikaudelta. Näin ollen ei ole perusteltua sanoa, että ”poronhoito alkuperäiskulttuurin – joita saamelaiset ovat – elinkeinohaarana on verraten nuorta.”

Mainittakoon vielä se, että poronhoito on Ruotsissa ja Norjassa pääsääntöisesti vain saamelaisten elinkeino-oikeus, mutta Suomessa poroja voi nykyisin omistaa kuka tahansa poronhoitoalueella asuva ETA-alueen kansalainen. Järjestelmä muuttui viimeistään 1800-luvulla Venäjän hallinnon aikana myös suomalaisten elinkeinoksi, osana senaatin määräämää paliskuntajärjestelmää. Väitöskirjatutkija Anne-Maria Magga pitää paliskuntia suomalaisena rakenteena ja merkittävänä osana yhä jatkuvaa kolonialismia. Suomen poronhoitolaissa ei edelleenkään tunnusteta paimentolaisuuteen perustuvaa perinteistä saamelaista poronhoitoa ja siidajärjestelmää, joka yhä elää erityisesti Näkkälän ja Käsivarren paliskuntien, sekä jossain muodossa myös Paistunturin ja Kaldoaivin paliskuntien saamelaisten poronhoitajien keskuudessa.

Asiavirhe 3:

”Nykyisen lainsäädännön mukaan saamelaisia ovat ne, joilla on oikeus asettua ehdokkaaksi saamelaisvaltuuskunnan ja -käräjien vaaliin ja äänestää niissä. Tämä on johtanut jatkuviin kiistoihin saamelaisuuden määritelmästä, jota on sitten ratkottu korkeimpia oikeusasteita myöten.”

Saamelaiset, kuten muutkin kansat määrittelevät itse keitä he ovat. YK:n alkuperäiskansajulistuksen keskeinen sanoma on 33 artiklan mukaan:

  1. Alkuperäiskansoilla on oikeus määrätä omasta identiteetistään tai jäsenyydestään tapojensa ja perinteidensä mukaisesti.
  2. Alkuperäiskansoilla on oikeus määrätä toimielintensä rakenteet ja valita niiden jäsenet omia menettelyjään noudattaen.

Saamelaiset itse niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassa ovat pitäneet tärkeimpänä saamelaisuuden määritelmänä kieliperustetta; se on saamelaisyhteisöille merkittävin yhteinen nimittäjä ja keskeinen perinnetiedon kannattelija. Suomessa ja Ruotsissa kieliperuste ulottuu isovanhempiin saakka, Norjassa taas neljänteen sukupolveen asti. Käytännössä saamelaiset tunnistavat yhteisöjensä jäsenet sukuverkostojen ja laajan sukutietämyksen kautta.

Saamelaiskäräjälaissa määritellään henkilöt, jotka voivat äänestää ja asettua ehdolle käräjien vaaleissa. Laki hyväksyttiin eduskunnassa 1995 ja astui voimaan vuonna 1996. Kyseessä on Suomen eduskunnan viimeistelemä laki, joka ei perustu saamelaisyhteiskunnan omaan tahtoon. Saamelaiskäräjät ja monet saamelaisjärjestöt ovat vaatineet saamelaiskäräjälain muuttamista kieliperustaiseksi aina tähän päivään saakka, yhteispohjoismaisen saamelaismääritelmän mukaisesti.

Saamelaiskäräjälaissa saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:

  1. että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenä; tai
  2. että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä-, tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka
  3. että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Muista Pohjoismaista poiketen Suomen saamelaiskäräjälakiin tuli kielimääritelmän rinnalle niin sanottu ”lappalaispykälä”, jonka tarkoitus oli turvata saamelaisalueella 1875 jälkeen verolappalaisena eläneiden jälkeläisten oikeudet. Eduskunnan perustuslakivaliokunta kuitenkin jätti vuosiluvun pois ilman saamelaiskäräjien hyväksyntää. Laista tuli ristiriitainen, kun kielitaitovaatimus kattaa kolme sukupolvea taaksepäin, mutta lain lappalaiskohta ulottuu satojen vuosien taakse ilman aikarajaa.

Professori Veli-Pekka Lehtolan mukaan vuosiluvun poisjäänti laista oli lipsahdus ja johti osaltaan 1990-luvulla alkaneeseen ”saamelaiskiistaan”, jota on kutsuttu jopa lappalaissodaksi, jota nyt Saressalokin tekstissään nostaa esiin. Aikarajan poistaminen avasi tuhansille tai jopa kymmenille tuhansille ihmisille mahdollisuuden hakea oikeutta äänestää saamelaiskäräjävaaleissa kaukana historiassa olevien sukujuurten perusteella. Käytännössä kenellä tahansa Lapin asukkaalla voi löytyä lapinveroa maksanut esivanhempi.

Vanhoissa verokirjamerkinnöissä termi ”lappalainen” ei merkinnyt etnistä saamelaista. Tästä ovat kirjoittaneet muun muassa emeritusprofessori Pekka Sammallahti ja väitöskirjatutkija Saara Tervaniemi Agon-julkaisussa. 1600-luvulta alkaen kaikki liikkuvassa luontaistaloudessa elävät henkilöt merkittiin asiakirjoihin lappalaisiksi, termi viittasi siis elinkeinoon eikä etnisiteettiin. Myöhemmin elinkeinomerkinnät koskivat lähinnä saamelaisia, sillä juuri saamelaiset säilyttivät liikkuvan elämäntavan pisimpään, myöhäisimmät aina 1960-luvulle saakka. Nykykeskustelussa lappalaisella tarkoitetaan lähinnä satojen vuosien takaisiin verokirjoihin merkityistä lappalaisista polveutuvia ihmisiä, joista monet tavoittelevat itselleen oikeutta äänestää saamelaiskäräjävaaleissa kaukaisen esivanhempansa verokirjamerkinnän perusteella.

Taustasyynä  Saressalon mainitseviin ”jatkuviin kiistoihin” 1990-luvulta lähtien on ollut saamelaisoikeuksien ja ennen kaikkea saamelaisten kollektiivisten maaoikeuksien edistymisen aiheuttama pelko Lapin asukkaiden keskuudessa oman aseman ja yksityismaiden menettämisestä. Lisäksi tiukasti pohjoisessa elävä paikallistason rasismi on ruokkinut keskusteluja voimakkaasti.

Saressalo jatkaa: ”Saamelaiskäräjät nimittäin määrittävät itse tämän äänioikeuden ja pyrkii karsimaan ulos määritelmästä ne, joita ei pidetä ”oikeina saamelaisina”.

Saressalon lainausmerkeissä kirjoittama ”oikea saamelainen” osoittaa tyypillisen suomalaisen ulkopuolisen henkilön asenteellisuuden alkuperäiskansa saamelaisten itsemääräämisoikeutta kohtaan, mikä tulisi olla taattu niin kansainvälisen oikeuden kuin Suomen perustuslain mukaan. Suomessa jo yli kahden vuosikymmenen ajan yritykset edistää alkuperäiskansaoikeuksia ovat monesti tyssänneet kysymykseen saamelaismääritelmästä.

Asiavirhe 4:

”Metsälappalaisjärjestöt edellyttävät, että määritelmään tulee lisätä myös ns. geneettinen pykälä, eli että henkilö, joka on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä, tai kalastajalappalaiseksi maa, vero- tai henkikirjassa, olisi oikeutettu äänioikeutetuksi. Tämä meni myös läpi lainsäädännössä ja muutoksenhakuviranomaiseksi nimettiin korkein hallinto-oikeus.”

Saamelaismääritelmässä on alusta lähtien ollut lappalaispykälä, jota saamelaiskäräjät ei ole pitänyt hyväksyttävänä ilman vuoden 1875 aikarajaa. Lapin yliopiston saamentutkimuksen professori Sanna Valkonen tähdentää, että saamelaisten itsensä mukaan saamelaisuus ei ole kiinni etnisistä geeneistä vaan ennen kaikkea kulttuuriin kasvamisesta, tämä koskee myös saamelaisperheiden adoptiolapsia.

Saamelaisilla ei Suomessa ole itsemääräämisoikeutta saamelaisuuden suhteen. Saamelaiskäräjät asettaa käräjävaalien alla erillisen vaalilautakunnan, joka toimeenpanee vaalit ja merkitsee äänioikeutetut vaaliluetteloon. Jos saamelaiskäräjien vaalilautakunnan kielteinen päätös äänioikeudesta ei tyydytä, voi henkilö lain mukaan valittaa ensin saamelaiskäräjille ja sitten hakea lopullista ratkaisua Korkeimmalta hallinto-oikeudelta, joka nimettiin ylimmäksi muutoksenhakuviranomaiseksi, kun saamelaisten itsehallintolaeista päätettiin vuonna 1995.

KHO on merkinnyt noin sata ihmistä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon vastoin Saamelaiskäräjien elinten määräyksiä vuodesta 2011 alkaen ja on tehnyt päätöksiä saamelaiskäräjälaista poiketen käyttämällä “kokonaisharkintaa”. Tutkija Leena Heinämäen toteaa Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus -raportissa, ettei KHO:n päätöksistä ole löydettävissä selkeää logiikkaa. Hän pitää asetelmaa ongelmallisena sekä saamelaisten itsehallinnon että yksilöiden oikeusturvan kannalta. Heinämäki suosittelee saamelaismääritelmän täsmentämistä liiallisen tulkinnanvaraisuuden poistamiseksi. Myös YK:n ihmisoikeuskomitea on todennut Suomen loukkaavan saamelaisten ihmisoikeuksia KHO:n tekemillä päätöksillä ja velvoittaa Suomen valtiota tarkistamaan saamelaismääritelmän saamelaisten itsemääräämisoikeutta painottaen, sekä toteuttamaan kaikki tarvittavat toimet samanlaisten rikkomusten estämiseksi tulevaisuudessa.

Alkuperäiskansoja koskevan kansainvälisen oikeuden ryhmähyväksynnän käsitteen mukaan yhteisön jäsen voi olla vain, jos yhteisö tunnustaa hänet jäsenekseen. Suomalainen oikeusjärjestelmä määrittää ylimmän päätösvallan saamelaisesta identiteetistä saamelaisyhteisön ulkopuolelle, KHO:lle. Saamelaiskäräjät on arvostellut ankarasti tätä lainsäädännön piirrettä alkuperäiskansan itsemääräämisoikeuden vastaisena.

Periaatteellinen päätös

Saressalo kritisoi arvostelussaan lappologisten tutkimusten rajaamista Vastatuuleen-tietokirjan lähdeaineiston ulkopuolelle:

Rannan ja Kanniset teos on haastava. Sitä tulee lukea varovaisen lähdekriittisesti ja pitää mielessään lähdeaineiston osittainen vajavaisuus (mm. Matti Enbuske tuntuu olevat tekijöille tuntematon samoin osa uusimmasta ”lappologisesta” tutkimuksesta”.

Toisin kuin Saressalo väittää, Matti Enbusken ja monien lappologisten tutkijoiden tekemät selvitykset ovat meille tuttuja. Taustalla on periaatteellinen ja saamentutkimuksen eettisten ohjeiden mukainen päätös suosia ennen kaikkea saamelaisia tutkijoita ja lähteitä aineistonamme. Pidimme työssämme ensisijaisen tärkeänä, että vuosikausia länsimaisen tutkimuksen objekteiksi joutuneet saamelaiset pääsivät määrittämään oman kantansa suomalaisesta kolonialismista ja kokemastaan assimilaatiosta, ja myös vaikuttamaan kirjan lopputulokseen tiiviissä yhteistyössä ja luottamuksellisessa suhteessa.

Helsingin yliopiston pitkäaikainen saamen kielen ja kulttuurin lehtori, ja saamen kielen ja kulttuurin tutkimusseura Dutkansearvin puheenjohtaja Irja Seurujärvi-Kari kirjoittaa Saamentutkimus tänään -teoksessa (SKS, 2011), että ”historioitsijat Matti Enbuske ja Maria Lähteenmäki ovat esittäneet kritiikkiä saamelaisiin kohdistunutta kolonialismitulkintaa kohtaan. Heidän mukaansa saamelaisten asutushistoriasta ja erityisesti saamelaisista Lapin alkuperäisasukkaina on muodostunut vääristynyt kuva. Lähteenmäki katsoo kolonialismin perustuvan historian tulkinnan 1990-luvun ’militantin saamelaistutkimuksen’ jyrkäksi tulkinnaksi, jossa uudisasukkaat nähdään valloittajina ja saamelaiset puolestaan alistettuina. Tämä on hänen mukaansa kiihkoilua ja turhaa asian kärjistämistä. Enbuske puolestaan väittää, että saamelaiset ovat kehitelleet tällaisia kolonialismiin liittyviä mielikuvia saadakseen perusteluita muun muassa vaatimuksilleen valtion maiden palauttamiseksi saamelaisten hallintaan.”

Veli-Pekka Lehtola kirjoittaa Sámi Histories, Colonialism, and Finland -artikkelissa (Arctic Anthropology, 2015), kuinka Lähteenmäki on muun muassa kieltänyt saamelaisten alistamisen ja sortamisen sillä perusteella, ettei Suomessa ole arkistolähteitä tai laillisia päätöksiä todisteina kolonialistisesta politiikasta. Lehtola nostaa esiin myös Enbusken vuonna 2008 julkaistun Vanhan Lapin valtamailla. Asutus ja maankäyttö historiallisen Kemin Lapin ja Enontekiön alueella 1500-luvulta 1900-luvun alkuun -väitöskirjan, jonka mukaan ei ole syytä puhua Lapin valloituksesta tai edes kolonialismista.

Enbuske oli myös mukana oikeusministeriön toimeksiannosta käynnistetyssä, professori Jouko Vahtolan vetämässä saamelaisten maaoikeuksia selvittäneessä hankkeessa vuosina 2003-2006. Tutkimuksen yhteenvedossa todetaan, että ”valtio on kautta historian kohdellut varsinkin maapolitiikassaan Lapin asukkaita yhdenvertaisesti Lapin asukkaina, tekemättä eroa etnisyyden perusteella.” Lisäksi kuvailulehdessä todetaan: “kolonisaatiota ei koettu Lapissa.

Tänä päivänä #metoo ja #blacklivesmatter -liikkeiden myötä olemme astuneet uuteen aikakauteen, jolloin valtahierarkioiden tunnistamisen ja purkamisen tulisi vihdoin olla keskeinen osa meidän valtaväestön toimintaa niin tutkimusmaailmassa kuin päätöksenteossa. Lappologisten ja suomalaisten tutkijoiden omavaltainen totuuden määrittely ei voi enää jatkua toisten alistamisena, vähättelynä ja vaientamisena.

Suomen Kotiseutuliitto tekee arvokasta paikallista kulttuuriperintöä ja kotiseututoimintaa vaalivaa työtä. Kysyn nyt vakavasti Kotiseutuliitolta: Olisiko teidän aika käydä perusteellinen keskustelu järjestönne suhtautumisesta alkuperäiskansa saamelaisiin, sekä pohtia minkälaisen kuvan vuoden kotiseututeos -kilpailuraadin neuvoa-antava asiantuntijajäsenen vanhakantaiset asenteellisuudet antavat toiminnastanne?

Kukka Ranta
Vastatuuleen-tietokirjan kirjoittaja
Saamentutkimuksen väitöskirjatutkija, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto
VTM kehitysmaatutkimuksen ja HuK yleisen historian oppiaineista, Helsingin yliopisto

Lähteet

Enbuske Matti 2008. Vanhan Lapin valtamailla — asutus ja maankäyttö historiallisen Kemin Lapin ja Enontekiön alueella 1500-luvulta 1900-luvun alkuun. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Enbuske Matti 2006. Lapinmaan maaoikeudet Asutus ja maankäyttö keskisessä Lapissa ja Enontekiöllä 1900-luvun alkuun. Oikeusministeriön julkaisuja 2006:6. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75979.
Heinämäki Leena et al 2017. Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 4/2017. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80900.
Hirvonen Iida Sofia 9.8.2020. Valkopesty Suomi. Helsingin Sanomat https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006595024.html.
Ihmisoikeuskeskus 4.2.2019 YK:n ihmisoikeuskomitealta kaksi ratkaisua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymistä koskevassa asiassa https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/?x5822114=7424833
Juuso Anni-Kristiina 2018. Saamelaisten asioita koskeva sovintoprosessi. Kuulemisraportti. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 14/2018. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161165.
Keskinen Suvi 1.7.2020. Mielipide | Vieraskynä. Rasismilla on pitkä historia Suomessa: suomalaisia oli mukana yrityksissä hankkia siirtomaita Afrikasta. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006557591.html.
Keskitalo Alf Isak 1974. Research as an Inter-Ethnic Relation. Paper delivered at the Seventh Meeting of Nordic Ethnographers in Tromsø, Norway 29 August 1974. Republished at the Occasion of the Twentieth Anniversary of the Sami Instituhtta and the Second International Circumpolar Workshop ”Skabmadiggi” Guovdageaidnu/Kautokeino, 14 December 1994. https://samas.brage.unit.no/samas-xmlui/handle/11250/2638028?locale-attribute=en.
Kuokkanen Rauna 2020. Reconciliation as a Threat or Structural Change? The Truth and Reconciliation Process and Settler Colonial Policy Making in Finland. Human Rights Review 21.3 (2020): 293–312. https://link.springer.com/article/10.1007/s12142-020-00594-x
Labba Oula-Antti 2018. Kokonaisharkinta korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksissä koskien saamelaismääritelmän tulkintaa. Oikeustieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63353.
Saressalo Lassi 10.7.2020. Yksi näkemys saamelaiskeskustelusta Agricola – Suomen humanistiverkko. https://agricolaverkko.fi/review/yksi-nakemys-saamelaiskeskustelusta.
Saressalo Lassi 3.7.2020. Yksi näkemys saamelaiskeskustelusta. Suomen kotiseutuliitto. https://kotiseutuliitto.fi/toiminta/kirjamakasiini/esittelyt-ja-arvostelut-2020/vastatuuleen.
Lehtola Veli-Pekka 2015. Saamelaiskiista – sortaako Suomi alkuperäiskansaansa  Helsinki: Into-kustannus 2015. https://www.veli-pekkalehtola.fi/saamelaiskiista.
Lehtola, Veli-Pekka 2015: Sámi Histories, Colonialism, and Finland. Arctic Anthropology, Vol. 52, No. 2, pp. 22–36. https://www.veli-pekkalehtola.fi/artikkelit
Lehtola Veli-Pekka 2005. Saamelaiset itse tutkimuksensa tekijöiksi -virkaanastujaispuhe. Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti 5/2005. http://www.kaltio.fi/vanhat/index959a.html?766.
Magga Anne-Maria 2018. ”Ounastunturin terrori” ja uudisasutus Enontekiöllä: Saamelainen poronhoito suomalaisen asuttajakolonialismin aikakaudella. Politiikka, 60(3), 251-259. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/politiikka/article/view/76309.
Nuutila Sakari 25.7.2020. Mikä on suomalaisten suhde kolonialismiin ja miksi siitä on niin vaikea puhua? Professori: ”Puolustaudutaan syytöksiltä, joita kukaan ei ole esittänyt”. Yle Uutiset https://yle.fi/uutiset/3-11447726.
Nuutila Sakari 4.7.2020. Toimittajalta: Suomellakin on siirtomaahistoriansa, emmekä siksi voi seurata keskustelua ulkopuolisina https://yle.fi/uutiset/3-11433373.
Näkkäläjärvi Pirita 1.7.2020 Suomi on velvollinen tarkistamaan saamelaismääritelmän ja meidän pitää auttaa valtiota siinä https://piritanakkalajarvi.com/2020/07/01/suomi-on-velvollinen-tarkistamaan-saamelaismaaritelman-ja-meidan-pitaa-auttaa-valtiota-siina/
Näkkäläjärvi Pirita 19.2.2018. Vaientaminen ja disinformaatio uhkina saamelaisten sananvapaudelle Suomessa. https://faktalavvu.net/2018/02/19/vaientaminen-ja-disinformaatio-uhkina-saamelaisten-sananvapaudelle-suomessa.
Näkkäläjärvi Pirita 2017. Threats to the Freedom of Speech of the Indigenous People Sámi in Finland. The Department of Media and Communications, London School of Economics.
Pääkkönen Erkki 2008. Saamelainen etnisyys ja pohjoinen paikallisuus : saamelaisten etninen mobilisaatio ja paikallisperustainen vastaliike. Rovaniemi: Lapin yliopisto. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61749.
Ranta Kukka & Kanninen Jaana 2019. Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta. Kustantamo S&S, Helsinki.
Saamelaisia koskevan tutkimuksen eettiset ohjeet https://www.ulapland.fi/FI/Kotisivut/Saamelaisia-koskevan-tutkimuksen-eettiset-ohjeet-.
Sammallahti Pekka 2013. Saamelaismääritelmästä. Pohjoinen filosofiayhdistys AGON ry 37-38.
Seurujärvi-Kari Irja 2011. Alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansaliike ja saamelaiset. Teoksessa Saamentutkimus tänään. Toim. Irja Seurujärvi-Kari, Petri & ja Risto Pulkkinen, 369–392. Tietolipas 234. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tervaniemi Saara 17.9.2020. Kymmenen ongelmaa, jotka yhteisöään tutkiva saamelainen kohtaa. Koneen säätiö, rohkeus-blogi. https://koneensaatio.fi/kymmenen-ongelmaa-jotka-yhteisoaan-tutkiva-saamelainen-kohtaa/.
Tervaniemi Saara 2019. Korkein hallinto-oikeus saamelaisuuden määrittelijänä. Politiikasta-verkkolehti https://politiikasta.fi/korkein-hallinto-oikeus-saamelaisuuden-maarittelijana.
Tervaniemi Saara 2013. Symbolista sodankäyntiä saamelaisuudesta. Pohjoinen filosofiayhdistys AGON ry 37-38.
Tolonen Ruut 17.12.2019. Saamelaisaktivisti Petra Laiti: ”Suomalaisten on aika oppia tuntemaan saamelaiset”. Maailman Kuvalehti 6/2019. https://www.maailmankuvalehti.fi/2019/6/pitkat/saamelaisaktivisti-petra-laiti-suomalaisten-aika-oppia-tuntemaan-saamelaiset.
Typpö Juho 24.10.2019 Suomi on sortanut Saamen kansaa vuosisatoja, arvioi uusi tietokirja: Parempi ymmärrys saisi alistamisen vihdoin loppumaan https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006283536.html Helsingin Sanomat.
Ulkoministeriö 1.2.2019 YK:n ihmisoikeuskomitealta kaksi ratkaisua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymistä koskevassa asiassa https://um.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/yk-n-ihmisoikeuskomitealta-kaksi-ratkaisua-saamelaiskarajien-vaaliluetteloon-hyvaksymista-koskevassa-asiassa.
West Helga 5.6.2020. Saamelaisten totuus- ja sovintokomission mandaatti pitää sisällään hälytysmerkkejä, joihin on viimeinen hetki herätä. https://helgawest.com/2020/06/05/saamelaisten-totuus-ja-sovintokomitean-mandaatti-pitaa-sisallaan-halytysmerkkeja-joihin-on-viimeinen-hetki-herata.
Yle Kulttuuriykkönen 31.7.2020. Saamelaiset, Ambomaa ja suomalainen kolonialismi – onko Suomi menettämässä viattomuutensa? https://areena.yle.fi/audio/1-50587783.
Yle 1.2.2019 YK:n ihmisoikeuskomitea moittii Suomea saamelaisten oikeuksien loukkaamisesta. https://yle.fi/uutiset/3-10626181.

Saamen kieli tarvitsee tukea

Maailman Kuvalehti 3.5.2020 | Teksti: Kukka Ranta | Kuvitus: Outi Kainiemi

Uhanalaisen kielen tukeminen ei saa olla vain yksilön teoista kiinni. Alkuperäiskansakielten elvytykseen tarvitaan perusteellinen rakenteiden muutos, kirjoittaa tietokirjailija ja väitöskirjatutkija Kukka Ranta.

MK2020-2-essee-rantakukka-kuvitus-outikainiemi
Harva tietää, että Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Ne ovat kaikki uhanalaisia, kaksi jälkimmäistä erittäin uhanalaisia.

Koko maailmassa on 370 miljoonaa alkuperäiskansaan kuuluvaa ihmistä, jotka puhuvat yli 4000 kieltä. Joka toinen viikko yksi noista kielistä häviää. Tahti on pelottava: Unescon arvion mukaan tämän vuosisadan loppuun mennessä alkuperäiskansakielistä kuolee 50–90 prosenttia. Kielen mukana katoaa valtava määrä erikoissanastoa ja vuosisatojen ja -tuhansien aikana ylisukupolvisesti kerääntynyttä perinnetietoa esimerkiksi luonnon monimuotoisuudesta. Tätä tietoa olisi erityisen tärkeä vaalia etenkin nyt ilmastonmuutoksen uhan edetessä.

Kieli elää, kun se voi siirtyä uusille sukupolville lasten myötä. Esimerkiksi inarinsaamelaisten keskuudessa elettiin kohtalon hetkiä 30–40 vuotta sitten: 1980-luvulla inarinsaamea puhuttiin kotikielenä enää vain kahdessa lapsiperheessä. Miten tähän päädyttiin?

Rankimmat pakkosuomalaistamisen ajat koettiin Suomessa 1940–1970-luvuilla, jolloin valtaosa saamelaislapsista joutui asuntoloihin. Pahimmillaan lapset viettivät kokonaisia lukukausia kaukana omasta kielestään ja kulttuuristaan, täysin suomalaisessa ympäristössä. Kouluissa lapsia kiellettiin puhumasta saamea jopa väkivallalla uhaten. Lapset oppivat salaamaan ja häpeämään saamelaisuuttaan. Monet saamelaislapset aloittivat opintiensä osaamatta sanaakaan suomea. Koulunsa päättäneistä taas harva puhui enää saamea, saati opetti sitä jälkipolvilleen. Tästä alkoi monessa perheessä kipeä, monen sukupolven mittainen tietokatkos, jota jälkipolvet nyt paikkaavat.

”Suomen valtion on tehtävä kaikkensa tukeakseen sen takaisin saamista, minkä se on saamelaisilta vienyt.”

Kansakouluissa kasvoi myös uusi saamelaispolvi, joka 1960-luvulla nousi puolustamaan kansansa oikeutta kieleen, kulttuuriin ja maahan. Sukupolvi toisensa jälkeen on taistellut lapsilleen parempaa tulevaisuutta. Inarinsaame saatiin pelastettua uutterien ja periksi antamattomien vanhempien ja saamelaisyhteisön ponnistelujen ansiosta. Ensin perustettiin Anarâškielâ servi eli Inarinsaamen kielen yhdistys, joka otti käyttöön maorien kehittämän Kōhanga Reon eli kielipesän. Se tähtäsi alle kouluikäisten lasten kielen elvyttämiseen.

Kun kielipesätoiminta käynnistyi 1997, inarinsaamen taitajien määrä laskettiin kymmenissä. Nykyisin puhujia on jo noin 450. Pohjoissaamen puhujia kolmen valtion alueella Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on noin 30 000, Suomessa arviolta kaksi–kolmetuhatta. Tällä hetkellä kaikista uhanalaisimmassa asemassa on koltansaame, joka Norjassa lasketaan sammuneeksi, Venäjällä se sinnittelee henkihieverissä muutamalla kymmenellä puhujalla. Suomessa koltansaamea puhuu arviolta 430 ihmistä omistautuneen kielen elvytystyön ansiosta. Haasteista huolimatta saamen kielten pelastamisesta on tullut Suomen saamelaispolitiikan menestystarina.

Kiitos uutterien kieliaktivistien, saamenkielinen opetus ja oppimateriaalityö käynnistyivät 1970-luvulla. Hiljalleen yhä useampi saamelaispolvi on voinut opiskella peruskoulussa saamenkieltä ja kulttuuria. Tosin tämä koskettaa vain saamelaisten kotiseutualueella asuvia lapsia. Nykyään yli 70 prosenttia saamelaislapsista asuu kotiseutualueen ulkopuolella, jolloin lain mukaan opetuskieli ”voi olla myös saame”. Kunnilla ei ole velvollisuutta järjestää saamenkielistä opetusta, eikä kunnilla ole edes tietoa alueellaan asuvista saamelaisista. Tähän taas vaikuttaa suppea väestörekisterijärjestelmä, johon voi merkitä vain yhden äidinkielen, mikä yleensä on suomi.

Vain joka kymmenes kotiseutualueen ulkopuolella asuvasta saamelaislapsesta saa opetusta tai varhaiskasvatusta saamen kielellä suuremmissa kaupungeissa. Virtuaaliopetus tuo helpotusta, mutta ei riitä kasvavaan tarpeeseen. Saamelaiskäräjien mukaan tilanne loukkaa saamelaisille perustuslaissa turvattua oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin. Syynä on resurssien puute. Koska koulutusta ei ole, ei ole myöskään kielitaitoisia opettajia tai oppimateriaalien tekijöitä – saati oppilaita. Kun saamelaiset eivät näy tilastoissa, koulutukselle ei nähdä kunnissa tarvetta. Kierre on loputon.

Lakeja todella tarvitaan ja niitä tulee jatkuvasti kehittää. Muuten saamen kielten tukeminen ja edistäminen ovat yksittäisten henkilöiden työn varassa. Perustietämys Euroopan ainoasta alkuperäiskansasta, saamelaisista, on Suomessa yhä heikkoa. Selvityksiä, hakemuksia ja toimenpide-ehdotuksia on laadittu vuosikymmeniä, mutta nyt tulisi saada aikaan konkreettisia toimenpiteitä. Saamelaiskäräjien koulutussihteeri Ulla Aikio-Puoskarin mukaan tärkeintä olisi luoda saamen kielille katkeamaton tie varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin saakka, ja taata saamelaisoppilaiden kielten opetus pysyvälle perustalle maanlaajuisesti.

Toivoa on! Oikeusministeriö selvittää nyt väestötietojärjestelmän muuttamista moni-identiteetin ja useisiin kieliyhteisöihin kuulumisen suuntaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö on perustanut työryhmän, joka selvittää vuoden 2020 kuluessa saamen kielten tarpeita opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Uusista tuulista kertoo se, että työryhmä käynnistyi yhteistyössä ja saamelaisten tarpeista lähtien.

Aivan yhtä tärkeää – kuten opetusministeri Li Anderssonkin totesi saamelaisten kansallispäivänä – on kaikkien tietämättömien suomalaisten sivistäminen. Vain tietoa lisäämällä voidaan puuttua ennakkoluulojen, vihapuheen ja rasismin kitkemiseen ja edistää alkuperäiskansaoikeuksia lakien ja kansainvälisten sopimusten määräämälle tasolle. Suomen valtion on tehtävä kaikkensa tukeakseen sen takaisin saamista, minkä se on saamelaisilta vienyt. Kielen elvyttäminen tervehdyttää rankan kolonialismin läpikäynyttä saamelaisyhteisöä ja purkaa kollektiivisesti koettuja traumoja.

Kielen kannattelijoita ovat perinteiset elinkeinot. Myös niitä tulee tukea ja suojella, kuten koko Saamenmaan luontoa. Pohjoissaameksi maa on eana, äiti eadni ja äidinkieli taas eatnigiella. Sama toistuu inarinsaameksi eennâm, enni ja eenikielâ, sekä koltansaameksi jannâm, jeä’nn ja jie’nn’iõll.

Maa on äiti, ja se on yhtä kuin sydänten kieli, ja se tekee ihmisestä kokonaisen.

 

Saamelaisuutta ei voi viedä

Iso Numero 19.12.2019 | Teksti Laura Rantanen | Kuvat: Kukka Ranta

Syksyllä julkaistu Vastatuuleen-kirja on herättänyt paljon keskustelua paitsi Saamen kansan pakkosuomalaistamisen historiasta, myös nykytilanteesta ja kulttuurin säilyttämisestä. Yrittäjä Pentti Pieski ja tutkija Niina Siivikko kertovat, mitä ajatuksia kirja heissä herätti ja mitkä asiat ovat tärkeitä kaupungissa asuvan saamelaisen näkökulmasta.

Petra Laiti huudatti syksyllä 2018 yleisöä eduskuntatalolla ilmastomielenosoituksessa. Kesällä 2019 Laiti nimitettiin sisäministeri Maria Ohisalon avustajaksi. Kukka Ranta on ottanut jutussa olevat kuvat Vastatuuleen-tietokirjaa varten.

Suomalaisilla on tuntunut olevan kuvitelma siitä, että he tietävät saamelaisista paljonkin, koska asumme Suomessa. Ei ole tiedostettu, että kyseessä on ihan eri kulttuuri”, saamen kieli- ja viestintäpalveluyrittäjä Pentti Pieski sanoo.

Pieski uskoo, että Vastatuuleen-kirja on saamelaisten pitkään odottama keskustelunavaus. Nyt kun Pandoran lipas on avattu, yhä useampi saamelainen kertoo tarinansa.

”Olemme itse puhuneet näistä asioista kymmeniä vuosia, mutta meitä ei ole otettu tosissaan. Nyt kun suomalaiset kirjoittavat suomalaisille, se otetaan vakavasti”, hän sanoo.

Sekä Pieski että Turun yliopistossa väitöskirjaa tekevä Niina Siivikko pitävät kuitenkin positiivisena sitä, että teos on suomalaisten kirjoittama.

”Jos kirjan olisi tehnyt kaksi saamelaista, se olisi ollut helpompi sivuuttaa puolueellisena. Ehkä suomalaiset ovat myös paremmin turvassa julkaisua seuraavalta vihapuheelta, jota saamelaiset joutuvat jatkuvasti kokemaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa”, pohtii Siivikko.

Pieskin mielestä keskeistä kirjassa on, että saamelaiset pääsevät siinä itse kertomaan kokemuksistaan. Myös Siivikko kiittää sitä, että kirja on tehty vahvasti yhteistyössä saamelaisten kanssa ja sen lähtökohta oli kysyä heiltä itseltään, mitä suomalaisten pitäisi saamelaisista tietää.

Saamelaisia on pakkosuomalaistettu, heiltä on viety maat ja kieliä, kulttuuria ja maailmankuvaa on yritetty suomalaisten toimesta tukahduttaa. Tästä kaikesta Vastatuuleen-kirja kertoo saamelaisten suulla.

Saamelaisten alkuperäiskansa-asema kirjattiin Suomen perustuslakiin vasta vuonna 1995. Lain mukaan heillä on alkuperäiskansana kielellinen ja kulttuurinen itsehallinto kotiseudullaan. Saamelaiskäräjät perustettiin toteuttamaan tätä itsehallintoa.

Saamelaiskäräjät on saamelaisten itsehallintoelin, jonka 21 jäsentä ja neljä varajäsentä valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä vaaleilla. Käräjien tehtävä on suojella saamelaiskulttuurin säilymistä ja kehittymistä perustuslain mukaistesti. Kuva: Kukka Ranta / Vastatuuleen.

”Laki on ollut voimassa 25 vuotta, mutta sitä ei vieläkään noudateta. Saamelaisten elämään ja elinkeinoon vaikuttavat päätökset tehdään yhä lakien vastaisesti ja saamelaisilta kysymättä. Kun nousemme puolustamaan oikeuksiamme, meidät mitätöidään ja vaiennetaan”, Siivikko sanoo.

Vastatuuleen-kirjassa kerrotaan, että etenkin nuoret saamelaiset ovat joutuneet vihapuheen kohteeksi jo pitkään, ja vuonna 2013 asia nostettiin esiin myös YK:ssa. Saamelaisyhteisöt kokevat haasteellisena sen, että valtaosa saamelaisnuorista asuu maidensa ja kulttuurialueidensa ulkopuolella ilman yhteisön turvaa.

Jos emme saa itse päättää, mitä pukumme meille merkitsee, niin ei se kovin hyvää lupaa sen suhteen, että saisimme päättää isommista meitä koskevista asioista.

Siivikosta tuntuu absurdilta, miten voimakkaasti jotkut suomalaiset hyökkäävät saamelaisia vastaan, jos he nostavat kokemiaan epäkohtia esille. Saamelaisten kulttuuria on ollut tapana halventaa ja pilkata arjessa ja televisioissa – ja sitten vielä ihmetellään, miten he voivat loukkaantua siitä, että pilailupuodissa on myynnissä tekaistuja saamelaispukuja.

Saamelaiskulttuurin väärinkäytöllä on kirjan mukaan pitkät perinteet. Saamenpukua on käytetty Lapin matkailun myyntivalttina vuosikymmenien ajan. Saamelaiset ovat yrittäneet puuttua kulttuurinsa väärinkäyttöön yhtä kauan.

Vuonna 2010 saamelaiskäräjät selvitti vähemmistövaltuutetulle, kuinka saamenpuvun taloudellinen hyväksikäyttö loukkaa saamelaisten perustuslaillista oikeutta kulttuurinsa kehittämiseen ja ylläpitämiseen.

”Yhä uudestaan meiltä kysytään, että eikö teillä ole oikeita ongelmia, kun jaksatte tästä ja tästäkin mielenne pahoittaa. Jos emme saa itse päättää, mitä pukumme meille merkitsee, niin ei se kovin hyvää lupaa sen suhteen, että saisimme päättää isommista meitä koskevista asioista”, Siivikko sanoo.

Hän muistuttaa, että vaikka suomalaisen silmin saattaa näyttää, että saamelainen reagoi yksittäiseen pikkuasiaan, niin todellisuudessa kyse on reagoinnista koko isompien ja suurempien alistamisen kokemusten jatkumoon.

”Missä vaiheessa näiden vaientajien mielestä on hyväksyttyä sanoa, että tämä ei ole ok?” Siivikko heittää.

Saamelaiskäräjät alkavat aina siitä, että uudet suomalaiset viranhaltijat yritetään perehdyttää saamelaisasioihin.

Kirjassa kerrotaan, miten vielä 1950-luvulla saamelaislapset lukivat oppikirjasta, kuinka pieni keltanaamainen lappalainen on osa sukupuuttoon kuolevaa kansaa.

Asuntolakouluihin kotoaan pakotettuja saamelaislapsia rankaistiin fyysisesti, jos he käyttivät omaa kieltään. Kielen lisäksi lapsilta kiellettiin koko lapsen olemassaolo ja kulttuuri. Asuntolakoulut olivat yksi rankin assimilaation eli sulauttamisen muodoista Suomessa. Historiankirjoitus ja kouluopetus Suomessa sivuuttavat saamelaiset yhä.

”Pahinta on, kun suuri osa ihmisistä ei edes tiedä, kuinka vähän he tietävät saamelaisista. Ja sen olemattoman tiedon pohjalta tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat elämäämme”, Siivikko sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi saamelaiskäräjät alkavat aina siitä, että uudet suomalaiset viranhaltijat yritetään perehdyttää saamelaisasioihin. Viranomaiset tekevät kuitenkin lopulta kaikki päätökset. Siivikon mukaan tämä kertoo osaltaan siitä, miksi saamelaisten asiat eivät ole juurikaan edenneet.

”On ollut todella iso asia, että sisäministeri Maria Ohisalo palkkasi avustajakseen saamelaisen Petra Laitin. Hän lisää ministeriössä varmasti ymmärrystä saamelaisasioista”, Siivikko jatkaa.

Vastatuuleen-kirjassa kirjoitetaan myös viime vuosina voimistuneesta saamelaisaktivismista. Esimerkiksi ilmastonmuutos yhdessä yhä pöytälaatikoissa piilevän Jäämeren radan kanssa aiheuttavat jatkuvan uhkan saamelaisten luontaiselinkeinoista riippuvaiselle kulttuurille, ja saamelaiset ovat asettuneet vahvasti rataprojektia vastaan. Kirjassa monet toteavat, että he ovat selvinneet paljosta, mutta laitumet halkovasta Jäämeren radasta he eivät ehkä enää selviäisi.

Aktivismi on tuonut myös tuloksia. Kaikkia kolmea Suomen alueella puhuttavaa saamen kieltä on elvytetty aktiivisesti 90-luvun puolivälistä lähtien. Uhanalaiseksi määriteltyjen kielten puhujamäärät ovat kasvaneet, kun aktivistit ovat kehitelleet keinoja kouluttaa saamentaitoisia opettajia, toimittajia ja virkamiehiä yhteisön vanhimpien avulla.

Pentti Pieski on ollut pitkään aktiivinen saamelaisen kaupunkikulttuurin ylläpitämisessä ja luomisessa. Hän toimi vuosia City-Sámit-yhdistyksen puheenjohtajana ja on ollut edistämässä esimerkiksi saamenkielisen luokan perustamista. Yhdessä vaimonsa kanssa hän oli suorastaan painostamassa saamenkielisen varhaiskasvatuksen järjestämistä Helsinkiin.

Tällä hetkellä 10 prosenttia saamelaisista asuu pääkaupunkiseudulla ja kolme neljästä alle 10-vuotiaasta saamelaislapsesta asuu kotiseutujen ulkopuolella. Pieski kokee, että hänen itsensä on suhteellisen helppo pitää yllä saamelaista elämäntapaa Helsingin ja Tenojoen välillä. Hän kasvoi saamelaiseen kieleen ja kulttuuriin ja oppi vasta 5-vuotiaana suomea.

Meille luonto on kumppani, ja kun kalastamme tai metsästämme, on pyynti sananmukaisesti pyytämistä.

”Kielen ja kulttuurin siirtyminen etelässä on haastavaa, mutta Helsingissä on hyvä mahdollisuus oppia niitä. Omat lapseni ovat saamenkielisiä ja liikumme paljon Utsjoella, joten he pääsevät mukaan myös elinkeinoon ja sukuun”, Pieski sanoo.

Helsingissä asuvan Pieskin 5-vuotias lapsi käy saamenkielisessä päivähoitoryhmässä ja 8-vuotias on saamenkielisellä luokalla. Vanhin lapsista asuu Oulussa.

”Sukulaiset ja kaverit elävät pohjoisessakin modernia elämää, mutta arvomme ovat saamelaiset. Siihen kuuluu esimerkiksi erityinen luontosuhde, yhteisöllisyys ja suvun arvostus. Meille luonto on kumppani, ja kun kalastamme tai metsästämme, on pyynti sananmukaisesti pyytämistä. Kysymme luonnolta lupaa”, Pieski pohtii.

Kielitaito on iso rakennuspalikka.

Niina Siivikko kertoo Turussa eläessään miettineensä paljonkin, mitä saamelaisuudesta jää, kun on poissa juuriltaan. Hän käy Inarissa vain pari kertaa vuodessa.

”Kielitaito on iso rakennuspalikka. On tärkeää pystyä kommunikoimaan saameksi. Inarissa asuvalle isoäidille oli todella iso juttu, kun hän sai hiljattain asioida ensimmäistä kertaa elämässään lääkärillä omalla äidinkielellään. Toivottavasti tulevaisuudessa se on mahdollista entistä useammalle saamelaiselle.”

Siivikon 16-vuotias lapsi ei vielä osaa saamea, mutta saamelaisuus on tärkeä osa hänen identiteettiään. Oman huoneen ovessa on Saamen lippu.

”Välillä häntä vähän väsyttää muiden valistaminen saamelaisuudesta. Olisikin hyvä, ettei saamelaisuudesta kertominen olisi yksin meidän saamelaisten vastuulla, vaan aiheesta opetettaisiin myös Suomen peruskoulussa”, Siivikko sanoo.

Tämä on Ison Numeron näytejuttu lehdestä #42 (joulukuu 2019). Osta lehti kadulta ja tue myyjän työtä.

Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.

Vastatuuleen

Tietokirja saamen kansan pakkosuomalaistamisesta

Kukka Ranta & Jaana Kanninen
Kustantamo S&S 10/2019

Kannen valokuva: Lada Suomenrinne

Suomalaisten tietämys saamelaisista on varsin hatara ja stereotypioiden täyttämä: Suomen historiankirjoitus ja kouluopetus sivuuttavat yhä saamelaiset ja heidän pakkosuomalaistamisensa pitkän jatkumon. Monista vallan väärinkäytöksistä johtuen saamelaiset kokevat Suomen valtiota kohtaan syvää epäluottamusta, mikä ilmenee jatkuvana vastakkainasetteluna.
Vastatuuleen pureutuu saamelaisten kokemushistoriaan ja avaa saamelaista mielenmaisemaa. Pakkosuomalaistaminen on jättänyt saamelaisiin syviä traumoja, jotka ovat kulkeutuneet yli sukupolvien. Tärkeitä teemoja ovat myös maiden menetys ja saamelaisten kokemukset oman maailmankuvan, yhteiskuntajärjestelmän ja kielen kieltämisestä.

Kukka Ranta ja Jaana Kanninen ovat toimittajia ja tietokirjailijoita, Ranta lisäksi väitöskirjatutkija ja valokuvaaja. Kirjaa tehdessään he ovat korostaneet kuuntelemisen tärkeyttä, yhteisöjen tarpeita sekä alkuperäiskansan näkökulman avaamista suomalaiselle valtaväestölle. Vastatuuleen on tehty tiiviissä vuorovaikutuksessa saamelaisten kanssa, alkuperäiskansatutkimuksen eettisten ohjeiden luotsaamana.

Kustantamo S&S:n syksyn 2019 kirjaluettelo. Tietokirjan kansikuva: Lada Suomenrinne.

Jäämeren rata uhkaa saamelaisten kieltä ja kulttuuria

Yle Radio 1: Maailmanpolitiikan arkipäivää 2.9.2018
Screen Shot 2018-09-20 at 18.55.08
Pohjoisen Jäämeren sulaminen on kiihdyttänyt visioita Suomen Lapin läpi kulkevasta Jäämeren radasta . Monet näkevät mahdollisuuksia, mutta saamelaisyhteisöt ovat huolissaan radan vaikutuksista elinkeinoihin ja perinteisiin. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa kysytään, miten hanketta ollaan viemässä eteenpäin. Juontaja on Sari Taussi, toimittajana Kukka Ranta.

RedLine_JenniLaiti-Semekurtta-KuvaKukkaRanta-webMaailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa haastateltavana yksi Rajanveto -tapahtumien pääjärjestäjistä, saamelaisen taiteilijaryhmä Suohpanterrorin jäsen Jenni Laiti. Kuva: Kukka Ranta.

Joiku on tunnetta

Joiulla kerrotaan asioita, tullaan lähelle sukua ja liitetään ihmisiä paikkoihin. Harvinaistunut perinteinen joiku on nyt hiljalleen elpymässä. Maailman Kuvalehti tapasi saamelaisia Inarissa.

Maailman Kuvalehti 2/2018

IjahisIdja 2017 Simon Issát MarainenRunoilija ja joikaaja Simon Issát Marainen, 38

”Joiku on kieli, jolla keskustelet muiden kanssa. Jos olet surullinen tai haluat tulla läheisemmäksi jonkun kanssa, voit joikata kyseisen henkilön. Saan inspiraatiota luonnosta ja kaikista ihmisistä ympärilläni.

Asun Pohjois-Ruotsin saamelaisalueella, ja myös isäni on joikaaja. Kaksi nuorempaa veljeäni kuolivat hiljattain. He tappoivat itsensä. Ensin 2014 tammikuussa 29-vuotias veljeni Gustu, ja sitten saman vuoden marraskuussa 21-vuotias veljeni Heaika.

Itsemurhat ovat iso ongelma yhteisöissämme. Tahdon puhua ja nostaa asiaa esille. Jos emme puhu, ne vain jatkuvat.

”Itsemurhat ovat iso ongelma yhteisöissämme. Tahdon puhua ja nostaa asiaa esille.”

Erityisesti porosaamelaiset miehet ovat menettäneet elämänhalunsa. Syynä on saamelaiselinkeinojen ja -kulttuurin heikentyminen, jota uhkaavat kaivosteollisuus, metsähakkuut ja itsemääräämisoikeuden puuttuminen.

Meidän oikeutemme eivät toteudu. Yksilön ongelmat ovat seurausta saamelaisvastaisesta politiikasta.

Joka päivä meidän täytyy selittää muille meistä. Kouluissa opitaan enemmän muista alkuperäiskansoista kuin omasta. Ei ole helppoa olla saamelainen, mutta olemme kasvaneet taistelemaan oikeuksiemme puolesta. Osalle se taakka on liikaa.

Joiku on hyvä suremisessa. Kun joikaan veljeni, he ovat kanssani.”

Issát Marainen esiintyi ÁRA-yhtyeensä kanssa ensimmäistä kertaa Suomessa Ijahis Idja -festivaaleilla.

IjahisIdja 2017 Anna Näkkäläjärvi-LänsmanMuusikko Anna Näkkäläjärvi-Länsman, 38

”Joiku on tunne, se on tapa kuvailla joiun kohde musiikillisesti. Joiku on vanhin Euroopassa elossa oleva vokaalimusiikkikulttuurin laji, joka siirtyy suullisena perinteenä sukupolvelta toiselle.

Saamelaisia vokaalimusiikkilajeja on lukuisia. Suomessa on pohjoissaamelainen luohti, inarinsaamelainen livđe ja kolttasaamelainen leu’dd.

Pohjoissaamelaisen joiun melodiat, rytmit ja sanat ovat yksinkertaistuneet, kun joikuperinnettä alettiin yhdistää länsimaisten instrumenttien kanssa. Joiun monimuotoisuus joutui alistumaan noiden instrumenttien ehtoihin. Erityisesti nuoret ovat ottaneet modernin joiun omakseen.

Nykyisin suurin uhka joiulle on perinteisen elämäntavan muuttuminen. Joikuperinne elää vahvimmin poronhoidon parissa, sillä poronhoitajat muodostavat vielä tiiviitä yhteisöjä, joissa joiun on mahdollista elää perinteisessä muodossaan.

”Aikoinaan lestadiolaispapit olivat sitä mieltä, että joiku on syntiä. Se haluttiin kitkeä kokonaan pois.”

Aikoinaan lestadiolaispapit olivat sitä mieltä, että joiku on syntiä. Se haluttiin kitkeä kokonaan pois kristinuskon vallattua alaa. Vaikutukset ovat olleet tuhoisat.

Enää vain muutamat harvat oppivat joikaamaan kotonaan. Joikua täytyy elvyttää kuten saamelais­kieliäkin.”

Näkkäläjärvi-Länsman toimi vuonna 2017 Ijahis Idja -festivaalin taiteellisena johtajana. Vetänyt Kadonneet joiut ja livđet”-kurssia Saamen musiikkiakatemiassa.

IjahisIdja 2017 Anna Lumikivi Muusikko Anna Lumikivi, 30

”Kolttasaamelaisten lauluperinne on tarinan kerrontaa henkilöistä, elämäntapahtumista tai eläimistä melodian muodossa. Vanhimmat leu´ddit kuvaavat, miten ihmiset ovat ennen eläneet.

Yksi esittämäni leu´dd kertoo toisen maailmansodan aikaisesta evakkoajasta ja siitä, miten Suonikylän alueen saamelaiset asutettiin Sevettijärvelle.

Meille luvattiin, että voimme elää saamelaista elämää, mutta sitten meille tulikin rajoituksia ja meidät määrättiin elämään kuten suomalaiset.

Vanhemmat ovat saaneet kärsiä saamelaisuudestaan ja he halusivat suojella lapsiaan. Emme koskaan puhuneet koltansaamea kotona lapsuudessani. Isältäni olen oppinut koltansaamea vain aivan vähän. Opiskelin kielen koulussa vuonna 2014–2015.

Kuulin vasta nyt, että myös mummoni leu´ddaa. Kyseessä on katkennut perinne, mikä johtuu suomalaistamisesta. Itse olen opiskellut leu´ddaamaan arkistonauhoista.”

Lumikivi työskentelee Kolttasaamelainen muistipankki -projektin tutkimusavustajana Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa.

 

Ristenrauna Maggan perhettä nöyryytettiin kallonmittauksilla vielä 1960-luvulla – Saamelaiset toivovat totuuskomission tuovan julki menneisyyden vääryydet

Moni saamelainen kantaa harteillaan sukupolvelta toiselle periytyneitä traumoja. Nyt Suomi valmistelee totuus- ja sovintokomissiota avaamaan Euroopan ainoan alkuperäiskansan vaiettua, kipeää historiaa.

RistenraunaMagganPerhe-Inari012018-KukkaRanta-web.jpg
– Ääni sortuu, Ristenrauna Magga toteaa ja hiljenee hetkeksi muistellessaan syksyn 1968 tapahtumaa. Hänen perheensä oli saanut tuolloin kutsukirjeen Inarin ala-asteelle tutkimuksiin. Perhe pakkautui henkilöautoon ja totteli kuuliaisesti kutsua.

Koululla kaikkien tuli riisuutua alasti. Valkotakkiset tutkijat mittailivat laitteilla saamelaisten kallon, nivelien ja raajojen pituuksia. Mukana tuotiin ulostenäytteitä. Myös verinäytteitä otettiin.

– Mie muistan kun ne sanoi, että minulla oli epätavallisen pitkät nivelet saamelaiseksi, Magga hämmästelee.

Samaan aikaan tutkimuksissa ollut toinen nainen käskettiin nousemaan pöydälle seisomaan alasti ja häneltä mitattiin kaikki paikat. Maggalta ei vaadittu samaa, koska hän oli synnyttänyt nainen. Myös Maggan mukana ollut 1-vuotias esikoispoika mitattiin tarkasti.

Hieman myöhemmin Maggan isosisko ja pikkuveli vietiin Ruotsiin Lundin yliopistoon tutkimuksia varten. Mutta mitä tiedoilla oikein tehtiin, sitä ei perheestä kukaan tiedä vielä tänäkään päivänä. Maggan mukaan kyse oli siitä, että saamelaisten alempiarvoisuutta pyrittiin osoittamaan tieteen keinoin.

RistenraunaMagga1-Inari012018-KukkaRanta-web72-vuotias Ristenrauna Magga on entinen saamelaiskäräjien jäsen ja on ollut perustamassa saamelaisen sosiaali- ja terveysalan yhdistystä SámiSosteria. Hän toimii edelleen sen toiminnanjohtajana. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

Suomen saamelaisten keskuudessa tehtiin rotututkimuksia 1920-luvulta alkaen; luita kaivettiin aina haudoista asti. 1800-luvun lopulta 1930-luvulle saakka saamelaisia vietiin villi-ihmisinä näytille saksalaisiin eläintarhoihin. Eläintarhoihin päätyivät myös Ristenrauna Maggan isoisä ja setä.

– Nykyisin, kun kysytään johonkin virustutkimukseen, kysyn aina, miten tuloksia käytetään. Silloin me saamelaiset emme tietenkään uskaltaneet semmoista kysyäkään. Kun minä olin lapsi, vanhemmat aina sanoivat, ettei saa suututtaa herroja. Piti vain olla ihan hiljaa ja alistua kaikkeen, Magga muistelee.

Maggan kokemukset ovat esimerkki siitä, miksi Suomessa valmistellaan tällä hetkellä totuus- ja sovintokomissiota.

Suomen hallitus ilmoitti lokakuussa 2017 käynnistävänsä saamelaisasioita käsittelevän sovintoprosessin – alun perin Saamelaiskäräjien aloitteesta. Tämän kevään aikana on tarkoitus määritellä, mitkä ovat komission tehtävät ja miten se toimii.

Tavoitteena on tehdä tunnetuksi alkuperäiskansan historiassa kokemia vääryyksiä, ennen kaikkea Suomen valtion saamelaisille aiheuttamia traumoja.

Maisemakuva-yle-kukkaranta.jpgKuva: Kukka Ranta / Yle.

Samoja keskusteluja käydään myös naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa.

Pisimmällä ollaan Norjassa, jossa parlamentti äänesti totuuskomission perustamisesta viime kesäkuussa. Komissio tutkii saamelaisten ja kveenien kokemiä vääryyksiä norjalaistamispolitiikan seurauksena.

Ruotsissa keskustelu komissiosta on käynnistynyt jo vuosia aiemmin, mutta on vielä kesken.

– Saamelaisten mukaan näillä prosesseilla pitäisi olla rajat ylittäviä ulottuvuuksia, koska me olemme kansa neljässä valtiossa, sanoo Suomen Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio.

TiinaSanilaAikio2-Inari012018-KukkaRanta-web.jpgSaamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio Inarissa Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen edustalla. Siellä kokoontuvat myös Saamelaiskäräjät. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

Sanila-Aikion mielestä totuus- ja sovintokomission tulisi tehdä näkyväksi näkymätöntä historiaa saamelaisten ja Suomen valtion ja sen eri rakenteiden välillä. Komission pitäisi esimerkiksi selvittää, miksi vuonna 2018 vain 24 prosenttia saamelaisista puhuu saamen kieliä äidinkielenään.

Sodan jälkeen 1940-luvulla perustetut asuntolakoulut ovat olleet yksi kipeimmistä taakoista monille saamelaisille. Niissä lapset asuivat kaukana omasta perheestä, kulttuurista ja äidinkielestä. Kouluissa monesti sisäistettiin saamelaisten alempiarvoisuus. Sukupolvi toisensa jälkeen oppi häpeämään kulttuuriaan, eivätkä kaikki vanhemmat enää opettaneet äidinkieltään lapsilleen.

Sanila-Aikion mukaan pitää varmistaa, että saamenkielisiä ja kulttuurinmukaisia mielenterveyspalveluja on tarjolla kaikille, jotka niitä tarvitsevat – sekä komission työn aikana että sen jälkeen.

– Kyseessä ovat sukupolvia kestäneet traumat ja sukupolvilta toisille siirtyneet taakat. Monesti nostan esiin asuntola-aikojen fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan ja sen, minkälaisia vaikutuksia niillä on ollut ja on nyt, jos niitä aletaan käsitellä, painottaa Sanila-Aikio.

Tällä hetkellä saamelaiskulttuuria huomioivia mielenterveyspalveluita ei käytännössä ole saatavilla.

MuddusjarvenPaliskunta-Inari012018-KukkaRanta-web

Sovintotyö ei etene, jos samalla edistetään hankkeita, jotka heikentävät alkuperäiskansojen oikeuksia ja pahimmillaan kasaavat uusia traumoja saamelaisyhteisöille.

Tällaisia hankkeita voivat olla esimerkiksi metsähakkuut, kaivostoiminta tai kasvava turismi. Sanila-Aikion mukaan suurista maankäyttöhankkeista saamelaisten kotiseutualueella tulisi pidättäytyä ennen kuin totuus- ja sovintoprosessi on käyty loppuun.

Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö on tilannut selvityksen

, joka saattaisi toteutuessaan halkoa saamelaisten kotiseutualuetta ja kasvattaa entisestään kaivos- ja metsäteollisuutta alueella.

– Jäämeren ratahanke voi olla se viimeinen negatiivinen kehityskulku. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että tulevaisuudennäkymä omaan elinkeinoon on niin toivoton, etteivät henkilöt enää kestä sitä, vaan tekevät esimerkiksi itsemurhan, Sanila-Aikio sanoo.

Itsemurhat ovat edelleen merkittävä kuolinsyy pohjoisessa, erityisesti porosaamelaisten miesten keskuudessa.

OsmoSeurujarvi-Muddusjarvi-KukkaRanta-web.jpgMuddusjärven paliskunnan poroisäntä Osmo Seurujärvi asui 1970-luvulla asuntolakoulussa ja opiskeli suomeksi. Saamen kieltä hän alkoi käyttää kunnolla puhekielenä vasta aikuisena. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

Yksi suunnitellun Jäämeren radan reittivaihtoehdoista kulkisi Osmo Seurujärven laidunmaiden halki, Inarinjärven pohjoispuolitse.

– Ei Jäämeren radalle ole sellaisia perusteita, että meille olisi siitä mitään hyötyä, haittoja siitä vaan tulisi, Seurunjärvi toteaa.

Muddusjärven paliskunnan porojen laitumet ovat jo nyt hyvin heikentyneet. Syynä ovat paliskuntarajat ja pitkään jatkunut laidunmaiden pirstoutuminen, sekä koko ajan kasvava muu maankäyttö, kuten rakentaminen, maantiet ja laajat metsänhakkuut.

MuddusjarvenPaliskunta-poropaimennus-JussaOsmoSeurujarvi-KukkaRanta-webOsmo Seurujärvi ja hänen poikansa Jussa paimentavat porojaan. Viime aikoina ruokinta on lisääntynyt muun maankäytön ja vaikeiden talviolosuhteiden vuoksi. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

Osmo Seurujärvelle kielikysymys on tärkeintä totuus- ja sovintokomissiossa. Hän kävi peruskoulunsa 1970-luvulla suomeksi ja kertoo asuneensa asuntolakoulussa. Iltaisin nukkumaan mennessä koti-ikävä painoi usein mielessä, mutta kotiin pääsi onneksi aina viikonloppuisin. Hänen äitinsä oli omina asuntolakouluaikoinaan päässyt kotiin vain jouluisin.

Seurujärven saamelainen äiti ei juurikaan puhunut lapsilleen saamea. Hänelle opetettiin inarinsaamea koulussa äidinkielen tunnilla kerran viikossa tunnin ajan kolmannelta luokalta alkaen, ja siitä hän on opettajalleen hyvin kiitollinen.

Vasta kolmikymppisenä, saatuaan oman esikoisensa, nyt 50-vuotias Seurujärvi päätti alkaa käyttää aktiivisesti saamen kieltä. Hänen lapsensa ovat onneksi saaneet käydä koulunsa kokonaan saameksi.

Porotöissä Seurujärvi puhuu veljiensä kesken edelleen vain suomea, koska kaikilla on taustanaan sama asuntolakoulun ja suomalaistamisen painolasti.

SunnaNousuniemi2-Inari012018-KukkaRanta-web24-vuotias Sunna Nousuniemi työskentelee alkuperäiskansojen elokuvafestivaalin Skábmagovatin toiminnanjohtajana Inarissa. Kuva: Kukka Ranta / Yle.

1990-luvulla syntyneellä Sunna Nousuniemellä on ollut Seurujärven sukupolvea paremmat mahdollisuudet puhua ja opiskella saamea.

Nousuniemi kuitenkin oppi vasta yliopistossa kirjoittamaan saamea kunnolla. Hän kävi peruskoulun suomenkielisellä luokalla, sillä vanhemmat ajattelivat, että se olisi helpompaa hänen tulevaisuutensa kannalta.

Nykyään nuoret saamelaiset kohtaavat entistä kovempaa vihapuhetta sosiaalisessa mediassa. Monia ahdistaa julkinen riepottelu aiheista, jotka saattavat olla saamelaisyhteisön pahimpia traumoja.

– Harhaanjohtavaa tietoa tulee niin paljon joka tuutista. Jatkuvasti pitää pelätä keskustelun sävyä, onko keskustelu rakentavaa, voiko siihen itse vaikuttaa ja miten keskustelu vaikuttaa omaan elämään. Tuntuu, että omaa olemassaoloa kyseenalaistetaan jatkuvasti, mikä on todella uuvuttavaa, Nousuniemi sanoo.

Hän on huolissaan, miten alituinen suurennuslasin alla oleminen vaikuttaa nuoriin ja heidän mielenterveyteensä.

– Ikään kuin edelleen sellainen rotututkimusten peru jatkuisi, että me olemme jatkuva tutkimusten kohde, eikä aktivinen tekijä, joka otetaan tasa-arvoisesti huomioon lainsäädäntötilanteissa ja julkisessa keskustelussa.

– Toivon, että totuus- ja sovintokomissiosta tulisi sellainen foorumi, jossa saamelaiset voivat turvallisesti kertoa omista kokemuksistaan ja vanhoista traumoistaan, ja että ne myös otetaan tosissaan ja koemme tulevamme kuulluiksi, Nousuniemi toteaa.

Kuuntele Yle Areenasta: Maailmanpolitiikan arkipäivää Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma kertoo myös muissa maissa toteutetuista alkuperäiskansojen totuus- ja sovintokomissioista. Mitä voisimme oppia Kanadan ja Grönlannin esimerkeistä? Kuuntele ohjelma Yle Areenasta. Juontajana Sari Taussi, toimittajana Kukka Ranta.