Column

Ihminen tuhoaa – mutta pystyy myös korjaamaan!

WWF-lehti 2/2016 | Teksti: Kukka Ranta

WWF_lehti022016_kolumni_KukkaRanta

Kukka Ranta on toimittaja, valokuvaaja, tietokirjailija ja väitöskirjatutkija, joka rakastaa tutkia ja ratkaista ongelmia. Nyt maailman meret ovat hädässä.

”Suomessa voisi olla Euroopan upeimmat vaelluskalajoet.”

Kuusi vuotta sitten havahduin valtavan ongelman äärelle. Merten pinnan alta paljastui hätä, pelottava eläinten kato ja myös köyhtyneiden ihmisten pako. En tiennyt mitään liikakalastuksesta, kunnes paperittomat siirtolaiset Espanjan kaduilla kertoivat olleensa ennen kalastajia Länsi-Afrikassa. Eurooppalaiset ja aasialaiset troolarit olivat vieneet heidän kalansa ja elinkeinonsa, ja siksi he olivat päätyneet kauas perheistään uuden elannon toivossa.

Tutkimukset ovat vieneet minua pitkin Afrikan rannikkoa, Välimeren satamia, Saimaan aaltoja ja Selkämeren tyrskyjä sekä Kymijoen virtoja. Ihmisten ahneus ja toisten kriisi, merten tyhjeneminen kaloista ja rantojen täyttyminen sivusaaliiden raadoista, kalastajaelinkeinon kuihtuminen ja muutamien liiallinen rohmuaminen kertovat samaa teollisen liikakalastuksen tarinaa ympäri maailmaa.

Liikakalastuksen parissa hurahtaneiden tutkimusvuosieni aikana tilanne on vain pahentunut: nyt jopa 90 prosenttia maailman kalakannoista on liikakalastettuja. Kotimaisten ammattikalastajien määrä on romahtanut. Samalla yli 70 prosenttia kuluttamastamme kalasta on ulkomaista, yli neljännes siitä on norjalaista kasvatettua lohta. Omat lohemme ovat uhanalaisia; viime vuosisadan aikana olemme tuhonneet yli 90 prosenttia vaellus­kalajoistamme patoamalla.

Maailmassa kaikki kytkeytyy kaikkeen. Norjalaista lohta on syötetty kalalla, joka on saatettu pyytää etelän köyhien apajilta. Afrikan merialueet ovat maailman rikkaimpia ja samalla myös keskeisimpiä laittoman kalastuksen keskuksia. Arvokkaimmat saaliit prosessoidaan Kiinan tai Espanjan tehtaissa, missä tuotteet merkitään jalostusmaan mukaan. Kuluttajana on usein vaikea tietää valintojensa todellisia seurauksia.

Paljon on myös saatu aikaan. Vielä kuusi vuotta sitten meret ja kalat eivät kiinnostaneet moniakaan. Nyt kala mielletään eläimeksi, jolle kuuluu oikeuksia. Muutama vuosi sitten Suomessa syntyi kansalaisliike uhanalaisten vaelluskalojen puolesta. Vuosikymmenien väännön jälkeen hyökyaallon lailla edennyt julkinen paine vauhditti uuden kalastuslain valmistumista; tammikuusta 2016 alkaen moni Suomen uhanalainen kala on saatu rauhoitettua. Tosin vielä tarvitaan sanktioita.

Itämeren lohikiintiöt on saatu lähelle tieteellisiä suosituksia ja kannat ovat jopa hieman elpyneet. WWF:n kalakampanja on onnistunut nostamaan kuluttajien tietoisuutta ja vähentänyt uhanalaisten kalojen määrää kauppojen tiskeillä.

EU on uudistanut kalastuspolitiikkaansa ja ohjailee myös maailmanlaajuisesti laittomuuksiin syyllistyviä tuontimaita. EU uhkaa Thaimaata tuontikiellolla, jos maa ei onnistu kitkemään laitonta kalastusta ja orjatyövoimaa tonnikala- ja katkaraputeollisuudessa. Taustalla vaikuttaa kansalaisjärjestöjen uuttera työ.

Suomessa meillä voisi olla Euroopan upeimmat vaelluskalajoet, mutta esteinä ovat padot ja vesivoimayhtiöt. Suomen hallitus on sitoutunut kalatiestrategiaan, jonka tärkein tavoite on elvyttää uhanalaiset vaelluskalakantamme, mutta esteenä on rahoituksen puute ja vesilaki. On siis uuden kansalaisliikkeen aika patojen avaamiseksi!

Teksti: Kukka Ranta

WWF-lehti 2/2016

Kalakantojen romahdus uhkaa kehitystä

Kepa vieraskolumni 22.6.2015 | Talous | Kukka Ranta

Laitonta kalastusta tulisi tarkastella osana järjestäytynyttä rikollisuutta, joka lisää köyhyyttä, merirosvoutta ja siirtolaisuutta.

kukka-ranta_KEPAvieraskolumni2015Kalakantojen heikkeneminen etenee pelottavaa vauhtia.

Vielä vuonna 2005 YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO arvioi, että 75 prosenttia maailman kalakannoista on kestävyyden rajoilla tai liikakalastettuja, tänä päivänä arvio on jo 90 prosenttia. FAO:n mukaan keskeinen uhka mereneläville on laiton, ilmoittamaton ja sääntelemätön kalastus, jonka globaali arvo on 10–30 miljardia dollaria.

Laittoman kalastuksen taustalla on usein järjestäytynyt rikollisuus, paljon suuremmassa määrin kuin yleisesti ajatellaan. Se saattaa olla yksi merkittävä syy, miksei ongelmaan ole pystytty vastaamaan sen todellisessa mittakaavassa.

EU on maailman suurin kalamarkkina-alue, mutta yli 70 prosenttia EU:n alueella kulutetusta kalasta on tuontikalaa. Arvioiden mukaan puolet tuontikalasta on laittomasti pyydettyä.

Kytkökset rikollisuuden ja kalastuksen välillä ovat monimutkaiset. Esimerkiksi Europolin mukaan Länsi-Afrikasta on muodostunut keskeisin väylä kokaiinille Etelä-Amerikasta Euroopan markkinoille – ja huumeet kulkevat usein meriteitse vähän valvottujen kalastusalusten kyydissä.

Järjestäytynyt rikollisuus kukoistaa aina parhaiten siellä, missä valtioilla ei ole varaa valvontaan ja korruptio on korkealla.

Mutta ongelmat eivät vain ole siellä jossain muualla. Laitonta kalastusta tapahtuu ympäri Eurooppaa niin Välimerellä kuin kotoisella Itämerellä. Eräiden arvioiden mukaan Euroopan omilla vesialueilla pyydetystä kalasta kolmasosa olisi laittomasti pyydettyä, johtuen ennen kaikkea heikosta valvonnasta, korruptiosta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Euroopan komission viimeisimmän julkaisun mukaan Välimeren kalakannoista jo 93 prosenttia on liikakalastettuja. Välimerellä laiton kalastus ja järjestäytynyt rikollisuus ovat kytkeytyneet vahvasti toisiinsa, taustalla häärii muun muassa Italian mafia salakuljetuksen ja huumekaupan merkeissä.

* * *

Valvonnan puutteeseen ja viranomaisten piittaamattomuuteen sekä korruptiokytköksiin on vastannut muun muassa The Black Fish -järjestö, joka kouluttaa tavallisia kansalaisia tarkkailemaan laittomuuksia Euroopan eri satamissa ja kalamarketeissa Citizen Inspector -ohjelmansa kautta. Työllä on tarkoitus vahvistaa olemassa olevaa viranomaistyötä.

Länsi-Afrikan Sierra Leonessa taas ympäristöjärjestö Environmental Justice Foundation on kouluttanut paikallista väestöä keräämään todisteita laittomasta kalastuksesta merialueilla. Valvonnan kasvaessa laittomuudet vähenevät ja oikeanlaisen tiedon lisääntyessä myös lainsäätäminen ja rikollisten tuomitseminen edistyvät.

Järjestöjen ja kansalaisten toiminta, ja sen tukeminen on elintärkeää, kun viranomaisvalvonnan lisäämiseen ei löydy riittävää poliittista tahtoa. Enää pelkkä kriiseistä ja niiden uhkakuvista tiedottaminen ei riitä, nyt on toimittava ja nopeasti.

* * *

Kalakantojen heikkeneminen merkitsee jo nyt ruokaturvakriisiä miljoonille maailman ihmisille. Monissa nopean väestönkasvun maissa kala on tärkein eläinproteiinin lähde köyhille ihmisille. Länsi-Afrikassa kala kattaa 50–75 prosenttia eläinproteiinista, mutta kalaa kulutetaan vuosittain vain yhdeksän kiloa henkeä kohden.

Parhaimmat arvokalat päätyvät maailman suurimmille kalamarkkinoille Eurooppaan, jossa kalaa syödään vuodessa 23 kiloa henkeä kohden, sekä Kiinaan, jossa kulutus on 35 kiloa henkeä kohden. Kun omat kalavarat on jo kulutettu loppuun, ryövätään kalat maailman köyhimmiltä.

Kalastus on yksi maailman suurimmista työllistäjistä. Merten luonnonvarojen romahdus kasvattaa työttömyyttä miljoonien osalta ja heikentää alueellista talouskehitystä, mikä osaltaan luo eriarvoisuutta eri alueiden ja maiden välille, sekä kasvattaa konfliktien todennäköisyyttä.

Tulojen romahtaessa perheillä ei ole varaa kouluttaa lapsiaan, saatikka maksaa terveydenhoitokuluja – ja näin köyhyyden ja alikehityksen kierre on loputon. Ympäristökriisin synnyttämä massaköyhyys saattaa pakottaa ihmisiä yhä enemmän rikollisuuden ja merirosvouksen pariin, tai siirtolaisiksi oman henkensä uhalla.

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava, vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka on juuri kouluttautunut kansalaistarkkailijaksi voidakseen toimia entistä enemmän maailman merten suojelemiseksi. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö.

Romanien tilanne on Euroopan yhteinen häpeä

Kouvolan Sanomat 3.7.2011 & Etelä-Saimaa  4.7.2011 | Näkökulma: Kukka Ranta

Miksi romanit tulevat Suomeen kerjäämään, miettii moni kaupungilla kulkiessaan. Ongelmat on ratkaistava kotimaassa, säestävät poliitikot mediassa. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen.

Romanit liikkuvat pitkin Eurooppaa, koska he pakenevat työttömyyttä, rasismia, pakkohäätöjä tai huostaanottoja. He etsivät lapsilleen tulevaisuutta, ja itselleen utopiaa — paikkaa, jossa voisi elää muiden ihmisten lailla.

Kyseessä on koko Euroopan yhteinen häpeä. Yksi Euroopan unionin kansalaisten etninen ryhmä elää kehitysmaiden köyhien lailla köyhyysloukussa, josta ei ole ulospääsyä. Euroopassa on yli kymmenen miljoonaa romania, joista valtaosa asuu Itä-Euroopassa, erityisesti Romaniassa. Romanian romanilapsista lähes puolet syntyy ilman syntymätodistusta. Romaniaikuisista neljäsosalla ei ole henkilöpapereita, jolloin he eivät ole olemassaolevia kansalaisia, eivätkä pääse sosiaalipalveluiden piiriin.

Romaneilta puuttuvat lähes kaikki perusoikeudet, jotka meille muille eurooppalaisille ovat itsestäänselvyyksiä. Saniteettitilojen, sähkön ja veden puute ovat suurimpia ongelmia käytännön elämässä. Romanien eriytyminen slummeihin pahenee Amnestyn mukaan jatkuvasti. Romanit asuvat usein itse rakentamissaan hökkelikylissä Euroopan kaupunkien laitamilla. Vesi kannetaan kaukaa ja sähköt viritetään itse. Saniteettiasiat hoidetaan lähipusikoissa, minkä lisäksi myös puutteellinen jätehuolto pahentaa tautiriskejä.

Slummien eristäytyneisyys luo suojattomuutta ja altistaa rasistisille hyökkäyksille, jotka ovat viime aikoina Euroopassa yleistyneet. Asunnoista ja terveyspalveluista maksetaan tavallista korkeampaa hintaa, koska Euroopan irtolaisilla ei ole vaihtoehtoja, eikä usein mahdollisuutta valittaa epäoikeudenmukaisuudesta. On helpompaa lähteä kuin kohdata rasistiset viranomaiset.

Romanit kilpailevat yhdessä paperittomien siirtolaisten kanssa alhaisimman tuloluokan epävirallisista töistä esimerkiksi rakennustyömailla tai vihannes- ja hedelmäviljelmillä. Työsuhteessa potkut saattavat yllättää milloin vain, ja palkat jäävät usein maksamatta.

Talouskriisin kiristäessä Etelä-Euroopan maita ovat siirtolaiset menettäneet työpaikkansa ensimmäisinä. Tuloja etsitään nyt entistä laajemmin ympäri Eurooppaa. Ainut paikka ansaita rahaa löytyy useimmiten kadulta. Työ ja varma toimeentulo olisi avain moneen ongelmaan, mutta työtä ei romaneille helpolla heru.

Toimeentulon ja arjen epävarmuus nakertaa voimavaroja ja tulevaisuuden haaveita. Köyhät eivät suunnittele elämäänsä, koska edes tästä päivästä ei ole varmuutta. Vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään ja sitä pyörittäviin ihmisiin ei juuri luoteta, koska selkäytimessä on vuosisatojen pakeneminen viranomaisten mielivallalta. Romaneille perhe on tärkein yksikkö ja turva mitä maailmassa voi olla.

Häädöistä ja karkotuksista on muodostunut yleiseurooppalainen tapa reagoida romanien liikkumiseen. Ranska on karkottanut kahden viime vuoden aikana yhteensä 20 000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Lähtijöiltä kerätään sormenjäljet etniseen rekisteriin, jotta paluu ei olisi enää mahdollista. Myös Italiassa on kerätty vastaavaa rekisteriä. Naapurimaamme Ruotsi, samoin kuin Saksa, on karkottanut romaneja takaisin konfliktiherkälle alueelle Pohjois-Kosovoon.

Kun ei pysty elättämään itseään, se on syy karkotukseen vapaan liikkumisen direktiivin mukaisesti. Ruotsissa tätä korttia on jo käytetty. Myös Suomi on astunut samalle tielle — romanit ovat lähteneet lasten huostaanoton uhalla. Häädöt ovat Helsingissä arkipäivää. Köyhät vain siirtyvät syrjemmälle. Siirtolaisromanit koetaan ennen kaikkea ongelmana, josta on päästävä eroon.

Massahäätöjen lisäksi toinen romaneja vaivaava vitsaus on oikeistopopulismin nousu Euroopassa. Kun muukalaisvihamielisyydellä itsensä parlamentaariseen valtaan lietsovat ryhmät vahvistuvat, tulee rasistisesta puheesta sallittua.

Kerjäämisen saa loppumaan, kun ihmiset työllistyvät ja pystyvät elättämään itsensä. Tarvitsemme ennen kaikkea yhteiskunnasta lähtevää muutosta. Politiikkaa, joka tavoittelee yhdenvertaisia mahdollisuuksia kouluttautua, tehdä töitä ja saada erilaisia palveluja.

Vaikka Euroopan syrjityimmälle vähemmistölle nyt annettaisiin mahdollisuudet kaikkiin samoihin oikeuksiin kuin meillä muilla, on edessä vielä sukupolvien mittainen taistelu ennakkoluulojen voittamiseksi. Suomalaisten romanien asemasta on säädetty lakeja jo vuosikymmenien ajan, mutta edelleen vahvat asenteet ja ennakkoluulot löytyvät molemmin puolin.

Valinta tehdään nyt: ajammeko ihmisiä etnisen taustan perusteella entistä kovempaan kurjuuteen, kasvatamme luokkaeroja ja rakennamme lapsillemme tulevaisuuden, jossa konfliktit ja viha vallitsevat? Vai valitsemmeko kauaskantoisesti oikeudenmukaisuuteen perustuvan yhteiskunnan, Euroopan, jossa on kaikille yhtäläiset oikeudet — ihonväriin ja etniseen taustaan katsomatta?

Kirjoittaja on toiminut Vapaa liikkuvuus -verkostossa ja seurannut vuosien ajan romaniprojektin etenemistä Helsingissä.

Kolumni julkaistu Etelä-Saimaassa 4.7.2011 ja Kouvolan Sanomissa 3.7.2011.