Vapaakaupan uhrit

Meksikon Oaxacan murhien, pahoinpitelyjen, katoamisten ja kidnappausten takana ovat hallituksen alaiset puolisotilaalliset joukot. Ne suojelevat läntisten suuryritysten etuja. Suomalainen aktivisti on yksi monista alueen uhreista.

Ensimmäisen kerran Oaxacan yhteiskunnallinen kriisi pääsi kunnolla kansainvälisiin otsikoihin lokakuussa 2006 kun yhdysvaltalainen Brad Will surmattiin, todennäköisimmin poliisien luodista.

Nyt suomalainen ihmisoikeustarkkailija on kuollut puolisotilaallisen Ubisort-ryhmän iskussa, kun joukko kansainvälisiä ihmisoikeustarkkailijoita oli matkalla viemään ruokahuoltoa itsehallintoalueeksi julistautuneeseen triqui-intiaanien kylään. Ubisort tukee Oaxacan kuvernöörin PRI-puoluetta, joka puolestaan vastustaa autonomisiksi julistautuneita kyläyhteisöjä.

Molempien ihmisoikeusaktivistien lisäksi Oaxacassa on menehtynyt lukemattomia oikeuksiaan ajavia intiaaneja.

Viimeaikaiset epävirallisten puolisotilaallisten joukkojen iskut ovat usein kohdistuneet tiedontuotantoon ja yhteisöradioiden kehittäjiin. Vuosisatoja rakenteellisessa köyhyydessä eläneet alkuperäisväestöjen ihmisryhmät muodostavat merkittävän uhan suuryrityksille, joiden voiton tuottaminen on perustunut halpatyövoimaan ja lähes ilmaiseen raaka-ainehankintaan.

Jos köyhät organisoituvat tai osoittavat mieltään – usein laittomia yritystoimia vastaan, paikalle tuodaan aseet, helikopterit, kyynelkaasua, vesitykit ja sotilaita. Ja koska puolisotilaalliset joukot ovat laillisen valvonnan ja virallisen vastuun ulkopuolella, ne voivat harjoittaa mitä tahansa toimenpiteitä vastarinnan tai itsepuolustuksen kitkemiseksi.

Meksikossa halutaan antaa kuva, että Oaxacan levottomuudet ovat ohi ja kansanliike on kukistettu. Kun kävin maakunnassa kaksi vuotta sitten, siellä näytti rauhalliselta. Seinään oli jäänyt yöllä liisteröity juliste, lista kadonneista, jota ei ollut ehditty vielä poistaa kaupunkikuvasta.

Kukaan tapaamistani henkilöistä, joka kuuluu Oaxacan kansanliikkeeseen APPO:on, ei kerro nimeään tai anna osoitettaan. Pelko pidätetyksi ja kidutetuksi tulemisesta on todellinen. Toukokuussa 2006 alkaneen kansannousun jälkeen lukuisia ihmisiä on kadonnut tietämättömiin.

Olin saanut eräältä aktivistilta osoitteen lapulla. Lopulta lähes huomaamaton huoneennumero rappukäytävässä kertoi, että olin tullut oikeaan osoitteeseen. APPO:n asianajajien toimistossa on viileän rauhallista. Toimistohuoneen hiljaisuus rikkoutuu, kun yksi asianajajista kertoo raa’an totuuden. “Murhien, pahoinpitelyjen, katoamisten ja kidnappausten takana ovat hallituksen alaiset puolisotilaalliset joukot.”

Vuonna 2006 ihmiset yhdistyivät ja nousivat kaduille osoittamaan mieltään köyhyyden lopettamiseksi. Oaxacan PRI-puolueen Ulises Ruizin johtama hallinto vastasi lähettämällä liittovaltion poliisin tukahduttamaan mielenilmaukset. Satoja pidätettiin, kymmeniä surmattiin, satoja on edelleen kadonneina ja suurinta osaa poliisin otteissa ollutta on lukuisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kidutettu.

Nyt, kun Oaxacan poliittiset aktivistit on ajettu maan alle ja laaja kansanliike on peloteltu hajalle, kohdistuvat puolisotilaallisten joukkojen hyökkäykset aiempaa voimakkaammin itsehallinnollisia intiaanikyliä vastaan.

Luoteis-Oaxacassa useat triqui-intiaanit ovat julistaneet kyliään autonomisiksi itsehallintoalueiksi, kun poliisien ja puolisotilaallisten joukkojen alituinen väkivalta on käynyt sietämättömäksi. Monet kylistä ovat jatkuvan saarron keskellä.

Syinä ovat taloudelliset intressit ja Oaxacan suunnattomat luonnonrikkaudet. Etelä-Meksikossa on käynnissä useita megaprojekteja, kuten esimerkiksi tuulienergian ja öljyn yksityistäminen, sekä Keski-Amerikan maiden välinen Plan–Puebla–Panama-infrastruktuurihanke, joka lähinnä kasvattaa suuryritysten alueellista kontrollia. Oaxacassa ulkomaisia yrityksiä kiinnostavat uraani ja mineraalit.

Samaan aikaan kun vapaakauppasopimus Nafta on edistänyt kansainvälisten suuryritysten hankintoja alueilla, on yhteisöradioiden ja internetin myötä kasvanut köyhimmän väestöryhmän pääsy tiedontuotannon äärelle.

Itseään voimaannuttaneet alkuperäisväestöjen vastarintaliikkeet ovat tulleet tunnetuiksi myös kansainvälisesti. Chiapasin Zapatisti-sissit ovat suojanneet alueitaan aseellisesti heti Naftan alkamisesta, vuodesta 1994 alkaen. Oaxacassa kansannousun keskeisin yhtenäisyyttä kasvattava väline oli radio, kun ihmiset ottivat haltuun radioasemia ja alkoivat tiedottaa tapahtumien kulusta omasta näkökulmastaan.

Julkaistu Voimassa 29.4.2010.

Lue myös Anna-Reetta Korhosen artikkeli Oaxacan rottasota, joka on julkaistu Voimassa 9/2006.
Voimassa 7/2008 julkaistiin Kukka Rannan artikkeli Meksikossa hallitaan pelolla.
Fifissä kuvareportaasi Oaxacan seinätaiteesta helmikuussa 2009.

Alan Garcia ja Amazonin hinta

Intiaanimaat ja Amazonin luonnon monimuotoisuus ovat vaarassa, kun Perun hallitus yksityistää. Vapaakauppapolitiikka nakertaa presidentti Alan Garcian suosiota, ja hallitus vastaa jättiprotesteihin kasvattamalla armeijan ja poliisin valtuuksia. Mihin lakkoaalto vie Perua? Ja milloin se leviää Kolumbiaan?

Toissa vuonna Ayacuchossa mielenosoitus päättyi Alan Garcian ruumisarkun polttamiseen.

Perun pohjoisen Amazonin Baguan alueella kaksi kuukautta jatkuneet vapaakaupan sanelemien yksityistämislakien vastaiset mielenosoitukset ovat tuottaneet tuloksia. Presidentti Alan Garcia joutui jälleen lykkäämään vapaakauppasopimuksen täydentymistä, kun kongressi kumosi suuryrityksiä palvelevan lakipaketin.

Perun ja USA:n vuonna 2007 allekirjoittama vapaakauppasopimusta on vielä niin sanotussa siirtymävaiheessa. Perun täytyy muokata lainsäädäntöään muuttaen noin 200 lakia lähinnä suuryrityksiä helpottaviksi. Maan alkuperäisväestö sekä Andeilla ja Amazonilla asuvat köyhät ovat onnistuneet laajentamaan vastarintaansa ja estämään toistuvasti kiistanalaisten lakien läpimenon valtiokontrollin militarisoitumisesta huolimatta.

Kesällä 2007 vuosi Alan Garcian presidenttikauden alkamisen jälkeen yksityistämispolitiikan vastarinta kiihtyi lähes päivittäiseksi pitkin Andeja. Alan Garcian hallinto vastasi kylmäksi sodaksi kutsuttuun lakkoaaltoon säätämällä uuden lain hillitäkseen “väkivaltaisuuksia”.


Laki kieltää alueellisten johtajien osallistumisen mielenilmauksiin ja antaa poliisille ja armeijalle lisää valtuuksia aseiden käyttöön mielenosoituksissa. Perun lakimiesliitto kritisoi mielenilmaisujen kriminalisoimisen olevan perustuslainvastaista.

Elokuussa 2007 sattuneen tuhoisan maanjäristyksen vuoksi yhteiskunta rauhoittui hetkeksi, kunnes hallituksen välinpitämättömyys pakotti ihmiset nousemaan uudelleen barrikadeille.

Helmikuussa 2008 Perussa järjestettiin maanlaajuinen maatalouslakko, jonka aikana useat valtatiet tukittiin suurilla kivillä ja sadat äkäiset Machu Picchun turistit sekä elintarvikekuljetukset seisahtuivat barrikadeille.

Mielenosoittajat vastustivat vapaakauppasopimusta, joka Perun pienviljelijöiden liiton mukaan uhkaisi 99,9 prosenttia pienviljelijöistä yhdysvaltalaisen massatuotannon vallatessa markkinat.

Perun hallitus vastasi helmikuiseen vapaakaupan kritiikkiin käyttämällä äärimmäisen kovia otteita. Vasemmistolaisen La Primera -lehden mukaan kuusi mielenosoittajaa kuoli, 420 haavoittui ja 350 pidätettiin. Useita maakuntia julistettiin kriisialueiksi.

Hallitusta myötäilevät sanomalehdet syyttivät kuolemista radikaaleja mielenosoittajia. La Primeran mukaan kolme surmatuista kuoli poliisin ammuttua heitä päähän. Neljä kuolleista oli Keski-Andien Ayacuchosta, joka on yksi Perun köyhimmistä alueista ja oli myös sisällissodan keskus 1980- ja 90-luvuilla.

Alan Garcia ei ole vieläkään vastannut kysymyksiin ensimmäisen presidenttikautensa aikana kadonneista sisällissodan uhreista. Perun totuuskomission mukaan 69 000 kuolleesta lähes puolet kuoli valtion asevoimien uhreina. Moni Andien intiaani odottaa edelleen kadonneiden löytymistä avaamattomista joukkohaudoista.

Nyt sama presidentti ja asevoimat kitkevät mielenosoittajia.

Keväällä 2008
julistettiin vapaakauppasopimuksen mukaisesti lakiehdotus, joka helpottaisi intiaanimaiden myymistä intiaaniväestön enemmistön mielipiteestä riippumatta. Amazonin, Andien ja afroperulaisten kansojen komissio sekä Perun maatalouskomitea – monien kongressiedustajien ohella – vastustivat lakiehdotusta numero 1992, joka olisi hyödyttänyt pelkästään kaivos- ja öljy-yhtiöitä maanhankinnoissaan.

Lopulta julkisen paineen alla hallitus vaihtoi aiemmin kongressissa paheksutun lakiehdotuksen nimen 1015:ksi ilman merkittävää sisällöllistä remonttia. Lakiehdotuksen johdosta Perussa julistettiin lukuisille kesä- ja heinäkuun viikoille mielenosoituksia, sekä koko maan kattava yleislakko.

Lakot ja tiesulut, sekä Petroperun omistaman öljylinjan ja argentiinalaisen Pluspetrolin maakaasukentän valtaukset saavuttivat elokuussa pisteen, jolloin hallitus lupasi uudistaa kiistanalaisimmat lait. Kutsua neuvotteluihin tai konkreettisia uudistuksia ei kuitenkaan kuulunut.


Tämän vuoden huhtikuussa Baguen alueen intiaanit julistivat pysyvän liikekannallepanon, kunnes tulisivat kuulluksi. Kahden kuukauden mielenosoitusten ja tiesulkujen jälkeen alueelle julistettiin hätätila ja ilma täyttyi poliiseista ja armeijan helikoptereista. Riippumattoman The Real News-uutisverkoston mukaan 23 poliisia ja ainakin yli 40 intiaania kuoli yhteenotoissa, monien vielä pysyessä kadonneina.

“Minä en pelkää mennä vankilaan”, toteaa intiaanimies vakavana Pohjois-Perun Corrientes-joen öljyalueella Adam Goldstein kuvaamalla ja Amazon Watchin tuottamalla dokumentilla.

“Siitä lähtien, kun öljy-yhtiö saapui tänne olemme kärsineet. Kaikki kalat ja eläimet ovat saastuneita, ja syödessä saastumme itse. Vesi haisee kerosiinille, raaka-öljylle ja bensiinille.”

Amazon Watchin mukaan alueella on dumpattu myrkyllisiä jätevesiä paikallisiin jokiin vuodesta 1971 lähtien alun perin yhdysvaltalaisen Occidental Petroleumin toimesta. “Sateen mukana myrkyt laskeutuvat maahan ja satomme eivät enää tuota kuten ennen”, intiaaninainen selostaa.

“Lankoni tuli luokseni ja valitti kuinka raakaöljy hänen turvonneessa vatsassaan polttaa ja tappaa hänet, pian tämän jälkeen hän kuoli”, kertoo intiaanimies. “Katsokaa käsiäni, ja vartaloani kuinka ihoni on ruhjeilla vedessä kylpemisestä. Kurkkuani koskee, ja maksani on turvonnut, olen kuolemassa”, vanhempi intiaanimies itkee paljasta kehoaan sivellen.


Alan Garcia on syyttänyt kapinoitsijoita yhteiskunnan ajamien uudistusten vihollisiksi painottaa kyseessä olevan vain pienet intiaaniryhmät. Pian Baguen väkivaltaisuuksien jälkeen Limassa 11.6. järjestetty suurmielenosoitus osoitti, että kyseessä on paljon suurempi maanlaajuinen liikehdintä. Kymmenettuhannet ihmiset vaativat Alan Garciaa luopumaan väkivallasta ja ratkaisemaan poliittisen konfliktin rauhanomaisesti.

Nyt kysymys Amazonin tilasta tuotiin suoraan kongressin ovelle ja jopa sisälle: opposition edustajat osallistuivat mielenosoitukseen kävelemällä ulos ja sulkemalla näin päivän istunnon.

“Aikaisemmin ympäri Perua pirstoutuneet yhteiskunnalliset liikkeet ovat nyt yhtenäisempiä”, sanoo marssiin osallistunut limalainen viestinnän opiskelija Jorge Silva. “Kyseessä oli rauhanomainen ja vuosikausiin suurin pääkaupungissa järjestetty mielenosoitus. Mukana oli kaikenlaisia ihmisiä. Limassa asuvat viidakon ihmiset soittivat musiikkia ja tunnelma oli hyvä, mutta juuri ennen kongressia mielenosoittajat kohtasivat poliisimuurin, jotka tähtäsivät kyynelkaasupommeja keskelle ihmisjoukkoa. Hävitin ystäväni kaaoksessa ja itkimme kaasusta johtuen”, selostaa Silva puhelimessa.

Perun vapaakauppasopimus on pohjustelutyötä muille myöhemmille kahdenvälisille sopimuksille alueella. Seuraavaksi perässä tulee Kolumbia, tuumii perulainen Amazonin asiantuntija Roger Rumrrill.

Lisäksi EU:n ja Perun, Kolumbian ja Ecuadorin kesken neuvoteltava vapaakauppasopimus yritetään saada valmiiksi tämän vuoden kesäkuussa ja tämä luo lisäpaineita USA:lle.

“Tulevaisuuden kannalta puhtaan veden, lukemattomien raaka-aineiden ja varsinkin energian saatavuuden kannalta USA:lle on erittäin tärkeää saada turvattua asemansa Amazonin alueella”, painottaa Roger Rumrrill.

Amazonissa sijaitsee 30 prosenttia maailman trooppisista metsistä, 25 prosenttia makeasta vedestä ja 40 prosenttia maailman biodiversiteetistä.

Etelä-Amerikassa öljyn ja kaasun tutkimiseen sekä hyödyntämiseen on myönnetty eniten oikeuksia Perussa ja Brasiliassa. Tämä johtuu Rumrrillin mukaan maiden harjoittamasta aktiivisesta politiikasta tarjota Amazonin alueita hyödynnettäväksi.

Roger Rumrrill arvelee Perun olevan kaikista löyhin suhteessaan Amazoniin. Amazonia kattaa 61 prosenttia Perun pinta-alasta, mistä olisi nyt varattu 72 prosenttia öljyn ja ja maakaasun hyödyntämiseen. Brasilian Amazonista on tällä hetkellä 13 prosenttia suuryhtiöiden käytettävissä.

Seuraava Perun yleislakko Amazonin puolesta on kutsuttu koolle heinäkuun toiselle viikolle. Miten Alan Garcia tulee tällä kertaa vastaamaan? Paineet ovat kovat, kun vapaakauppa kuumottelee täydentymistään ja toisaalta Perun yhteiskunnallinen liike on aina vain yhtenäisempi hallitusvaltaa vastaan.

Julkaistu 25.6.2009 Fifi.voima.fi

Lähteet:Bajo La Lupa 12 Amazonia
America Latina en Movimiento
La PrimeraLa República

Ääniä Andien laaksosta

Miksi intiaaninaisten ääni on niin korkea?


“Imaynaylla kachkanki?” intiaaninainen kysyy kuulumisiani kimittävän korkealla äänellä, veikeä hymy kasvoillaan. “Allinlla, allinlla kachkanhi mamí”, vastaan.

Keski-Andien laaksossa sijaitsevan Ajoyan kylän ala-asteen opettaja Nancy Yupanqi huutaa koulurakennuksen pihalta ketsuankielisen kutsuhuudon lapsille. Kimeän korkea, ilmaa halkova ääni tavoittaa kilometrienkin päässä asuvat lapsukaiset. Hetken kuluttua alkaa kuulua vastauksia, kun lapset piipittävät toiselta puolelta laaksoa ja ilmoittavat saapuvansa kouluun tuota pikaa.

“Ei täällä kännyköitä kaivata!”, Yupanqi nauraa. Samalla saan vastauksen kysymykseen, jota olen ihmetellyt kaupunkien toreilla: miksi intiaaninaiset kimittävät?

Torimyyjät ovat lähes kaikki alkuperäisväestöön kuuluvia intiaaninaisia. Torien lakkaamaton puheensorina täyttyy ihmeen kimeistä – omissa mielikuvissa enemmänkin pienelle tytölle kuin aikuiselle naiselle kuuluvista äänistä. Kaduilla, putiikeissa, kaupoissa ja mopotakseissakin jatkuvasti raikuva kumbia on myös tunnettu kimeä-äänisistä naislaulajistaan.

Andien kylissä talojen väliset etäisyydet saattavat olla useita kilometrejä, mutta kommunikointi sujuu naisten korkeaksi kehittyneellä äänellä. Huikattuaan kutsuhuudot lapsille opettaja Yupanqi lähtee tervehtimään kylän asukkaita. Kuulumiset vaihdetaan joka päivä. Kylän keskusaukiolla kuivatetaan juuri maamassasta valmistettuja rakennustiiliä. Kylässä on kaksi uutta nuorta paria, joille rakennetaan talot yhteisön miesten voimin. Muutamassa päivässä talot ovatkin jo valmiita ja ne kestävät hyvin niin sadetta kuin Andien tuulta.


Istahdamme puun varjoon pienille kannoista kyhätyille jakkaroille. Pian punaposkinen intiaaninainen tuo syliimme kupit täynnä höyryävän kuumaa kurpitsapataa. Paljasjalkainen nuori nainen istahtaa alas viereisen talon edustalle paksu hame kohisten ja alkaa lajitella maissinjyviä värikkään liinansa päällä.

Talon miehet ja anoppi kerääntyvat keskustelemaan päivän arkisista asioista ja alkavat hauskuutella korkealla iälläni. Saan vakuutella moneen otteeseen olevani lapsia synnyttämätön, yksin elävä, koulussa käyvä kaksikymmentäviisivuotias. Andien intiaaniyhteisöissä nuoret päätyvät yhteen hyvin nuorina, jopa 12-13-vuotiaina ja ensimmäiset lapset saadan noin 15 vuoden iässä.

Saan kutsun elokuisille juhlille, jolloin juhlaruoaksi aiotaan teurastaa sika. Kiitän kädestä puristaen, “yuspagarasunki”. Vanha intiaaninainen helähtää nauruun paljastaen puuttuvat etuhampaansa.

Lounashetki on pian ohi. Seuraamme liittyneet miehet nousevat, kättelevät karheilla käsillään ja marssivat takaisin peltotöihin. Miesten jalat uppoavat mutaiseen maahan kun he mylläävät pienillä puu­hakuilla maata kuohkeammaksi. Valtavat siat röhkivät kovaäänisesti pihamaalla ja kanat juoksevat karkuun, kun lasten liikuntatunti alkaa. Palloa potkitaan niin villisti, että tyttöjen huopahatut lentävät ilmaan ja sandaalit irtoavat jaloista.



Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2009.

Oikeus ääneen yhteisön voimana

Taistelu tiedosta on muodostunut keskeiseksi kysymykseksi Oaxacan kansanliikkeelle.

Meksikon toiseksi köyhimmässä Oaxacan osavaltiossa jo vuosikausia jatkunut taistelu oikeudenmukaisuudesta sai ratkaisevan muutoksen vuonna 2006, kun kuvernööri Ulises Ruizin johtamaan väkivaltaan kyllästynyt kansanliike otti haltuunsa radiokanavia ja alkoi tiedottaa kansannoususta. Ensi kertaa myös alkuperäisväestö avasi äänensä. Oaxacassa ei kuitenkaan ole vielä nähtävissä muutosta, vaan ihmisoikeusrikkomukset jatkuvat.

Hallituksen ohjelmat kertovat kaiken espanjaksi. Radioinsinööri Diego Cruz Martinezin mukaan ihmiset aivopestään hallituksen radiokanavilla.

”Ne kuuluttavat, kuinka me kaikki olemme samaa mieltä presidentti Felipe Calderonin kanssa, ja kuinka energiauudistus on se mitä tarvitsemme. Kylissä ei kuitenkaan edes välttämättä tiedetä, mitä tarkoittaa energiauudistus.”

Tieto kulkeutuu kauemmas kyliin saakka lähinnä suullisesti, sillä vain harvoissa intiaanikylissä on radio, vielä harvemmissa televisio.

Luonnonvarat riiston kohteena

Etelä-Meksikossa on käynnissä monia vapaakaupan mahdollistamia megaprojekteja, kuten tuulienergian ja öljyn yksityistäminen, sekä suuryritysten alueellista kontrollia lisäävä Keski-Amerikan maiden välinen Plan-Puebla-Panama-infrastrukturihanke. Oaxacassa ulkomaisia yrityksiä kiinnostavat uraani ja mineraalit.

Kovasti suitsutetun kehityksen sijaan hankkeiden uskotaan pahentavan intiaanimaiden hyväksikäyttöä.

”Emme vastusta puhdasta energiaa tai työllisyyden luomista, vaan emme hyväksy laittomia sopimuskäytäntöjä ja surkeita työoloja”, painottaa Cruz Martinez.

”Ongelmana on tiedon puute. On todella helppoa mennä johonkin kylään ja tehdä sopimus intiaanien kanssa. Useimmiten lukutaidoton alkuperäisväestö ei ymmärrä mitä allekirjoittavat, eikä yksinkertaisesti tiedä yhteisömaidensa arvoa.”

Näin kävi myös Cruz Martinezin kotikylässä, kun suuri puuyritys tarjosi kyläläisille noin 3000 euroa suuren metsäalueen hakkuusta. Kyläläiset eivät olleet eläissään nähneet niin suurta määrää rahaa.

Cruz Martinez arvelee, että puun oikea arvo olisi ollut vähintään viisinkertainen.

Intiaanikylien oma ääni

Cruz Martinezin mukaan Oaxacassa on käynnissä hyvin vahva vastakkainasettelu. Ihmiset eivät enää jaksa pidätellä valtavaa yhteiskunnallista tyytymättömyyttään. Lukemattomat omaiset odottavat edelleen tietoa vuoden 2006 konfliktin aikana kadonneista sukulaisistaan ja ystävistään.

Meksikossa täytyy kuitenkin olla todella tärkeä henkilö ylittääkseen kaupallisen uutiskynnyksen. Tunnetuista yrittäjistä tai valkoisista länsimaalaisista syntyy heti otsikoita. Intiaaneja voi kuolla yksi, kaksikymmentä tai sata ilman yhtäkään lehtijuttua.

Cruz Martinez työskentelee insinöörinä Kansan radioliiton tukemassa Ääni intiaanikylille -hankkeessa, joka kouluttaa intiaaneja perustamaan yhteisöradiota.

”Tahdomme antaa intiaaneille välineen, jolla he voivat itse tiedottaa heille tärkeistä asioista. Oikeus viestittää omalla äänellä ja luoda omaa maailmankuvaansa on yksinkertaisesti välttämätön”, hän tähdentää.

Kyläläisiä opetetaan kokoamaan ja huoltamaan radiolähettimiä ja antenneja sekä toimittamaan erityyppisiä lähetyksiä.

“Emme voi tietää, milloin väkivalta oaxacalaisia kohtaan jälleen leimahtaa. Vain jos tieto leviää laajemmalle, on oaxacalaisilla mahdollisuus yhdistyä riittävästi”, pohtii Cruz Martinez.

“Emme aio ryhtyä vastakkainasetteluun yritysten tai hallinnon kanssa, vaan pitää olla realisti. Tappelemalla voi voittaa vain hetkellisesti, mutta älyllisellä taistelulla voi vielä päästä pitkälle.”

Lisätietoja hankkeesta: www.kansanradioliitto.fi

Julkaistu Liberossa 04/2008.

Slummien asukkaat valtaavat asuintilaa

Slummien laajetessa myös yhteisöllisyyden tarve on lisääntynyt.

Hiekkaiset rinteet vuodattavat likavesinoroja kohti laakson pohjaa, sillä ylhäällä ei vielä ole viemäreitä. Koirat räksyttävät koko laakson laajuudelta. Roskien poltosta sakenee savu, jonka seasta alkaa kaikua kovaääninen. Asukkaita kehotetaan kokoamaan tiedot asuinkorttelistaan, jotta asukasyhteisö voi muodostaa kaavan Pamplonan alueen laillistamista varten.

Perun pääkaupungin Liman asuinalueis­ta 70 prosenttia on asukkaiden haltuun ottamia ja rakentamia. Valtausten jälkeen alueista on muodostettu laillisia kunnan alueita.

Eteläiselle Pamplonan alueelle ensimmäiset siirtolaiset saapuivat 1970-luvulla, mutta suurin muuttoaalto koettiin 1980-luvulla. Silloin sissiliike Loistava polku ja Perun armeijan sotilaat surmasivat intiaaneja Keski-Andeilla, mistä ihmiset pakenivat pääkaupunkiin.

Suurin osa Pamplonan asukkaista on osallistunut käynnissä olevaan, jo vuosikymmeniä kestäneeseen maanvaltaukseen. Asukkaiden muodostamat korttelikomiteat ovat palkanneet asianajajia hoitamaan lainhuudatuksen seudun laillistamiseksi. Ilman asukkaiden aktiivisuutta kuivan autiomaan arvo tai siirtolaisten asuinkysymykset tuskin olisivat vallanpitäjiä kiinnostaneet.

“Olen asunut Pamplonassa vuodesta 1984”, kertoo paikallisen marketin edustalla istuva, ystävällisesti hymyilevä rouva. “Saavuimme tänne jäljelle jääneiden sisarusteni kanssa sen jälkeen, kun Loistava polku surmasi viisi veljeäni Ayacuchossa.”

Pamplonan laakson taimmainen kukkula on vallattu vasta yhdeksän vuotta sitten. Vanhin slummilaakso täyttää jo neljäkymmentä vuotta. Uuden alueen talojen rakennusmateriaaliksi on kelvannut mikä tahansa kiinteä, kuten vanerit, mainostaulujen levyt, puupalat ja muovipressut. Materiaaleista voi myös päätellä kunkin asuinalueen iän: ajan kuluessa puuhökkelit vaihtuvat tiilitaloihin.

Kansankeittiö vahvistaa yhteisöjä

Maanvaltausten lisäksi Liman asukkaat ovat järjestäytyneet niin sanotuissa kansankeittiöissä, joissa yli satatuhatta naista tarjoaa päivittäin vatsantäytettä puolelle miljoonalle nälkäiselle.

Ensimmäiset kansankeittiöt syntyivät 1970-luvulla, jolloin Perun yhteiskunnallinen liikehdintä oli vilkasta. Naiset saivat vapautensa kodin seinien ulkopuolella osallistumalla naapuriyhdistyksiin, vaikka yhteiskuntaa muuten hallitsi vahva machismo-kulttuuri.

“Ihmiset ovat itse järjestäytyneet, koonneet roposensa yhteen ja keittäneet valtavat padat niin, että oman perheen lisäksi myös sadat naapurit ovat saaneet vatsansa täyteen”, kertoo kansankeittiössä sen alkuajoista lähtien työskennellyt Suzana Reyes Limaymanta.

Taloudellisen tilanteen kiristyessä ja slummien yhä laajetessa naisten yhteisöllisen toiminnan tarve on lisääntynyt. Monille slummin asukkaille kansankeittiö on ainoa mahdollisuus ruokkia oma ja perheen suu.

Ruoan lisäksi kansankeittiöt yhdistävät pamplonalaisia myös muuten. Kansankeittiössä voi oppia muun muassa organisoitumis- ja elämänhallintataitoja. Konfliktinratkaisukursseilla keskustellaan muun muassa perheväkivallasta ja alkoholismista – slummialueen asukkaiden yleisimmistä ongelmista. Lisäksi Pamplonan alueen naapurusto on yhdistänyt voimansa rakentaakseen alueel­leen kouluja ja kunnostaakseen laakson rinteille sementtiportaita.

“Olen kiitollinen, että saan tehdä näin tärkeää työtä. Ei ole olemassa poliitikkoja, jotka auttaisivat niitä, joilla on kaikkein vähiten”, Reyes Limaymanta sanoo.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2008.

Lisätietoa: Kirjoittaja vieraili San Juan de Mirafloresin slummialueella La Casa de Panchita -kansalaisärjestön mukana. Casa de Panchita on kotiapulaisten toimintakeskus Limassa.

Elämäntyö intiaanien puolesta

Tavallinen arki ei näytä kaikkialla samalta.

Värikäs hame heilahtaa ja punaiset korut helisevät kaulassa, kun Lucila Bettina Cruz Velazquez väistelee Juchitán de Zaragozan markkinoiden ahtailla kujilla. Velazquez, nelikymppinen Etelä-Meksikon zapoteekki-intiaani tuo mieleen meksikolaistaitelija Frida Kahlon hohtavan värikkäässä kansallispuvussaan.

Kotona ruokapöydän ääressä Velazquez hengähtää ja kertoo tarinansa.

Kahden aikuisen lapsen äiti on tutkija ja ihmisoikeustaistelija. Hän selvittää eurooppalaisten tuulienergiayhtiöiden ja Etelä-Oaxacan Istmo de Tehuantepecin intiaaniväestön solmimia maanvuokrasopimuksia. Itsestään Velazquez ei mielellään puhu, vaan painottaa yhteisönsä tärkeyttä.

Velazquezin mukaan länsimaiset tuulienergiayhtiöt ovat havitelleet intiaanien yhteisesti omistamia maita tarjoamalla maatyöläisille hehtaarin maapalasta kymmenen euron vuosivuokraa. Maksun vastineeksi yritykset ovat vaatineet haltuunsa maiden omistuspapereita, vaikka maat ovat usein yhteisomistuksessa.

Vuokrapanteiksi saaduilla maanomistuspapereilla yritykset ovat voineet vakuuttaa kansainväliset rahoituslaitokset. Niiltä saatujen lainojen turvin maasopimukset on saatu näyttämään laillisilta, Velazquez kertoo.

Yksi ongelmista on, ettei kovin moni intiaa­ni pysty kommunikoimaan yhtiöiden kanssa. Yhteistä kieltä ei ole, sillä intiaanit eivät puhu espanjaa.

Niinpä Velazquez on perustanut Intiaanien kansankokouksen, jonka tarkoituksena on koota köyhiä maanviljelijöitä yhteen. Hän kääntää miehensä kanssa yritysten ja intiaanien tekemiä sopimuksia intiaanikielelle ja intiaanien kansankokousten kannanottoja espanjaksi. Tavoitteena on purkaa laittomat sopimukset. Tuloksia on jo saatu: ensimmäiset 15 hehtaaria palautettiin intiaa­neille vastikään.

Velazquez itse on kotoisin köyhistä oloista. Äiti oli yksinhuoltaja, mutta köyhyydestä huolimatta perheen viisi lasta onnistuivat kouluttautumaan – työskentelemällä ahkerasti ja turvautumalla sukulaisten apuun.

Velazquez luki itsensä maisteriksi Ciudad Mexicon valtionyliopistossa ja asui setänsä nurkissa. Nyt kotonaan Meksikossa vieraileva aktivisti viimeistelee väitöskirjaansa Espanjan Barcelonassa. Juuriaan hän ei kuitenkaan ole unohtanut.

“Haluan aina palata tänne Juchitanin maalle. Myös tyttäreni suorittavat opintojaan Meksikon pääkaupungissa, mutta suunnittelevat palaavansa valmistuttuaan.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2008.

Kokaiinin tuoksu

Voima-lehti 7/2009 |Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

USA perustaa sotilastukikohtia Etelä-Amerikkaan huumeidenvastaisen sodan nimissä. Viimeisin paras kaveri löytyi Perusta.

453e1-kukka_ayacuchojulioKöyhille vuoriston raatajille koka on selviytymiskeino epävarmasta arjesta, kun taas monille länsimaisille kermapersenuorille kokasta jalostettu kokaiini on ykkösbileaine.

USA jatkaa takapihansa sotilaallista haltuunottoa huumeidenvastaisen taistelun nimissä – varsinkin nyt kun taloudelliset keinot eivät enää riitä.

San Francisco on turisteille tuntematon kaupunki Keski-Andien ja Amazonian rajan tuntumassa Río Apurímac -laaksossa. Siellä tuotetaan yli puolet Perun kokaiinista.

Matkan aikana bussi pysähtelee vähän väliä, kun poliisi suorittaa huolettomia tarkastuksiaan. Kohoamme yli neljääntuhanteen kilometriin.

Havahdun, kun takapenkillä tutisee yksinäinen pieni poika hampaat kylmyydestä kalisten. Riisun ponchoni hänelle lämmikkeeksi ja saan hämmentyneen hymyn takaisin.

Vieressä istuva matkakumppani kertoo tien olevan yksi maan tärkeimmistä kokaiinin salakuljetusreiteistä. Usein muuleina käytetään yksin matkaavia lapsia.

c7604-sanfrancisco_valley

Yleensä kymmenen kilon kokaiinirepun kuljetuksesta maksetaan 200 dollaria. Parhaimmillaan summa tarkoittaa kolminkertaista kuukausipalkkaa. Ayacucho on Perun köyhimpiä maakuntia, joten huumebisneksellä riittää työvoimaa.

Kostean hiostavan kaupungin halki virtaava joki on saastunut ja se vaikuttaa erityisesti alajuoksulla asuvien ashaninka-alkuperäisasukkaiden elämään. Ashaninkat tulivat ulkomaailman tuntemiksi, kun he joutuivat maolaisen sissiliikkeen, Loistavan polun uhreiksi 1980- ja 1990-luvuilla.

Ashaninka-yhteisön päällikön tyttären mukaan tänä päivänä riesana on vuoristolaisten tunkeutuminen heidän alueilleen, sekä kokaiinihuumeen uhkaava kasvu viidakkoalueella.

14f9f-ashaninkas

Helikopterit mylvivät lakkaamatta ilmassa suunnaten kohti syvää viidakkoa. Poliisiksi aikova taksikuski Nick kertoo, että virkavalta etsii päivittäin huumetuotantoaluetta Río Apurímacin laaksoista. Ajamme sellaisten kylien läpi, joissa ei ole laisinkaan virkavalta läsnä, sillä poliisit eivät uskalla mennä syvälle viidakkoon henkensä uhalla.

Sademetsän sisällä illan jo alkaessa hämärtää voimistuu ihmeellisen makea viidakon tuoksu. Ajaessamme takaisin kohti kaupunkia Nick paljastaa, että makea tuoksu tulee kokaiinitahnan kemikaalisesta keitosta. Samassa tuoksu leijuu uudelleen auton ikkunasta.

Kokaiini on hyvin vaarallinen ja vaiettu ongelma kyläläisten keskuudessa. Maatyöläiset puolustavat huumeen raaka-aineena käytettyä perinteistä kokayrttiään, jota he tarvitsevat avuksi kovassa työssä. Yhä aktiivisen Loistavan polun rippeet suojelevat kokaiinihuumeen tuottajia ja saavat näin rahoituksen toiminnalleen.

Viime vuosina Perussa on lisätty kokaiinin tuotantoa, koska USA:n tarmokas toiminta Kolumbiassa on haitannut sikäläistä huumetuotantoa. Aikaisemmin Peru on toiminut Bolivian lailla enimmäkseen kokaiinin raaka-aineen kokalehden tuottajana, mutta Plan Colombian jyllätessä on myös itse huumeen tuotto alkanut kasvaa Perussa.

San francisco, Perú

Perun oppositiojohtaja Ollanta Humala on hiljattain tuonut julki USA:n läsnäolon Perun Amazonian alueella Iquitosissa sekä Keski-Andeilla Ayacuchon alueella, lähellä Río Apurímacin laaksoa.

Ollanta Humala on Perun nationalistipuolueen puheenjohtaja, entinen armeijan everstiluutnantti. Hän syyttää presidentti Alan Garcían johtamaa hallitusta aikomuksesta rakentaa Perusta USA:n tärkein liittolainen Etelä-Amerikassa.

Humala sanoi La Primera -lehden haastattelussa merijalkaväen läsnäolon johtavan siihen, että USA perustaa Peruun sotilastukikohdan ja jää maahan pysyvästi.

Maaliskuussa Perun puolustusministeri Ántero Flores-Aráoz allekirjoitti sopimuksen, joka sallii USA:n joukkojen saapumisen maahan. Sopimuksessa ei määritellä joukkojen suuruutta eikä sitä, milloin ne poistuvat.

Kesäkuussa käynnistyi uusi sotilaallinen vyöry erityisesti Ayacuchon alueelle. Asiantuntijoiden mukaan suuntana on Río Apurímacin kokaiinikeidas.

Paro Nacional, Ayacucho Perú
Perulaisen Amazonian ja huumekaupan asiantuntijan Roger Rumrrillin mukaan USA:n sotilaallisen läsnäolon taustalla on tarkoitus ottaa haltuun Amazonian raaka-ainevarannot ja hyödyntää luonnon monimuotoisuutta.

“Tulevaisuutta ajatellen puhtaan veden, lukemattomien raaka-aineiden ja varsinkin energian saatavuuden kannalta USA:lle on erittäin tärkeää saada turvattua asemansa Amazonian alueella”, Rumrrill valottaa.

“Taistelu huumekauppaa ja terrorismia vastaan on vain tekosyy USA:n sotilaiden ja virkailijoiden läsnäololle Amazonian alueella.”

Rumrrill huomauttaa, että USA tuottaa kriisejä eri puolilla maailmaa voidakseen oikeuttaa poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen kontrollinsa energiarikkailla konfliktialueilla.

“1970-luvun lopulla USA:sta tuli keskeisin huumeiden kuluttajamaa, kun muun muassa sadattuhannet Vietnamin veteraanit ja sotilaat piti lääkitä kokaiinilla. Eikä nykyisissä Afganistanin ja Irakin sodissakaan moni selvinpäin jaksa”, Rumrrill puuskahtaa.

Kokaiinin tuoksuRoger Rumrrill moittii uusliberaalien hallitusten suunnittelevan taloudellisesti hyödyllisten alueiden haltuunottoa. USA tunkeutuu yhä syvemmälle Amazoniaan Etelä-Amerikan oikeistomaiden Kolumbian ja Perun avulla.

Perun Alan García ja Kolumbian Alvaro Uribe puolestaan näyttävät taipuvan mihin vain varmistaakseen taloudellista ja poliittista johtoa hyödyttävän vapaakauppasopimuksen onnistumisen USA:n kanssa.

Toukokuussa Limassa järjestetyssä Kansojen foorumissa (La Cumbre de los Pueblos) puhunut Immanuel Wallerstein osoitti, että maailmanlaajuinen talouskriisi on käynnistynyt ja USA:n taloudelliseen kyvykkyyteen perustunut asema kulkee nyt rajusti alaspain. Sotilaallinen voima näyttää jäävän ainoaksi keinoksi säilyttää maailmanherruus.

Foorumissa esiintynyt intiaanien edustaja tarjosi huumeidenvastaiselle sodalle todellisen, Andeilla tunnetun vaihtoehdon.

“Kokaiini ei ole intiaanien ongelma, me käytämme kokaa aivan muihin tarkoituksiin kuin eurooppalaiset. Intiaaneille se on korvaamaton apu työssä jaksamiseen, kylmyyteen ja ravinnon niukkuuteen. Tärkeintä olisi teollistaa koka ja luoda näin uusia työpaikkoja.”

Rakenteellinen köyhyys ja elämän vaihtoehdottomuus ovat ne syyt, jotka ajavat ihmisiä merkittäviä tuloja tuovan huumekaupan pariin, riskeistä huolimatta.

San Fancisco

Mantan tapaus

USA:n hivuttautuminen Peruun tapahtuu valtamedialta kovin salassa, aivan kuten aikoinaan Ecuadorin Mantan sopimusta solmittaessa. Ecuador on jo kahden vuosisadan ajan ollut yksi tärkeimmistä strategisista kohteista Etelä-Amerikan kontrolloimiseksi.

Manta on Ecuadorin toiseksi suurin satama ja siellä sijaitsee myös USA:n sotilastukikohta. Mantasta pääsee lentokoneella kätevästi 20 minuutissa Kolumbian rajalle. Kolumbiassa toteutetaan huumeiden ja rikollisuuden vastaista Plan Colombia -suunnitelmaa.

f2590-kukka_ayacuchojulio4Perulaiset tutkijat ovat kritisoineet rajusti USA:n tunkeutumista Perun alueelle. Monet ovat huomauttaneet sotilastukikohdan erillisalueen muodostavan erityisen vaaratekijän ihmisoikeuksien ja paikallisten lakien kunnioittamiselle.

Mantan sotilastukikohdassa toimivan USA:laisen yksityisen turvallisuusyrityksen Dyn Corpin työntekijöitä syytetään osallisuudesta ihmis- ja huumekauppaan.

Diplomaattisesta koskemattomuudesta nauttivaa yritystä on epäilty maailmanlaajuisesti puolisotilaallisesta toiminnasta. USA:n laillinen armeija käyttää laittomia joukkoja apunaan tehtävissä, joista virallinen valtio ei voi ottaa vastuuta.

Tammikuussa 2007 sosialistinen Rafael Correa nousi Ecuadorin presidentiksi. Oli selvää, ettei marraskuussa 2009 umpeutuvan Mantan sotilastukikohdan sopimusta enää uusittaisi.

d1bcb-kukka_ayacuchojulio6

Veljekset kuin ilvekset

USA on helisemässä sosialismin villiinnyttämässä Etelä-Amerikassa. Se etsii liittolaisensa oikealta laidalta. Peru on strategisesti paras asema sijoittaa sotilastukikohta Etelä-Amerikan alueelle. USA:n merkittävin vastustaja Hugo Chávez ja Andien alueen muut häiriötekijät, Bolivian Evo Morales ja Ecuadorin Rafael Correa, ovat sopivan lähellä tarkkailtavissa.

Myös sissijärjestö FARC ja Plan Colombia vaativat jatkuvaa läsnäoloa. Plan Colombia aloitettiin vuonna 1999. Kampanjan tavoite on kukistaa maan kumoukselliset sissiliikkeet. Samalla USA kampanjoi Amerikoiden vapaakauppa-alueen puolesta ja aloitti Keski-Amerikan vapaakauppasopimuksen neuvottelukierroksen.

433c1-kukka_ayacuchojulio7Sopimus kariutui Venezuelan Hugo Chávezin ja Brasilian Lulan da Silvan johtaman liittoutuman vastustukseen, joten sotilaallinen toiminta sai entistä painavammat perusteet.

Vuonna 2001 Kolumbian silloinen presidentti Andrés Pastrana Arango ja vasemmistolaisen sissiliikkeen FARC:n johtaja Manuel Marulanda yrittivät neuvotella rauhasta. Samaan aikaan USA:ssa alkoi George W. Bushin ensimmäinen presidenttikausi. Bush ryhtyi laajentamaan Plan Colombiaa, ja Kolumbiaan alkoi virrata vuosittain 1,3 miljardia dollaria avustuspaketin muodossa.

Plan Colombian saama nykyinen viiden miljardin dollarin vuosittainen “avustuspaketti” houkuttelee kovasti myös Perun presidenttiä Alan Garcíaa.

USA:n eteen alkoi kasautua lisää geopoliittisia esteitä, kun Boliviassa valittu intiaanipresidentti Evo Morales aloitti toimikautensa tammikuussa 2006 ja kasvatti näin Hugo Chávezin johtamaa anti-imperialistista joukkoa.

0bb7d-coco_ayacucho17

Kokaa nokkaan

• Euroopassa ja USA:ssa kokaiini on toiseksi yleisin huumausaine kannabiksen jälkeen.
• YK arvioi kokaiinin käyttäjiä olevan maailmanlaajuisesti noin 14 miljoonaa. Pohjois-Amerikassa noin 6,4 miljoonaa, Länsi- ja Keski-Euroopassa noin 3,9 miljoonaa käyttäjää.
• Kolumbia tuottaa 50 prosenttia maailman kokaiinista, Peru 33 ja Bolivia 17 prosenttia.
• Kokaiinia varten myydystä koka-lehdestä saa kaksinkertaisen hinnan perinteistä käyttöä varten myytyyn koka-lehteen verrattuna. Maissiin ja ananakseen nähden hinta on jo kolmikymmenkertainen.
• Katukyselyjen mukaan Perussa gramma kokaiinia maksaa paikallisille noin reilut 1–2 euroa. Ulkomaalaiset pulittavat noin 25 euroa grammalta.
• Suomessa gramma kokaiinia maksaa 100–150 euron väliltä.
• Kokaiinin katukaupan arvoksi on arvioitu jopa 35 miljardia dollaria.
• Ulkomailla kokaiinia jatketaan usein esimerkiksi kalkilla, amfetamiinilla tai puudutusaineella.
• USA:ssa kuolee vuosittain noin 3 500 ihmistä kokaiinin käytön seurauksiin.

Lähteet:
United Nations Office on Drugs and Crime 2007 World drug report
Hablan Los Diablos: Amazonía, coca y narcotráfico en el Perú

América Latina en Movimiento

Julkaistu Voima-lehdessä 7/2008.