Kepa vieraskolumni 22.6.2015 | Talous | Kukka Ranta

Laitonta kalastusta tulisi tarkastella osana järjestäytynyttä rikollisuutta, joka lisää köyhyyttä, merirosvoutta ja siirtolaisuutta.

Kalakantojen heikkeneminen etenee pelottavaa vauhtia.

Vielä vuonna 2005 YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO arvioi, että 75 prosenttia maailman kalakannoista on kestävyyden rajoilla tai liikakalastettuja, tänä päivänä arvio on jo 90 prosenttia. FAO:n mukaan keskeinen uhka mereneläville on laiton, ilmoittamaton ja sääntelemätön kalastus, jonka globaali arvo on 10–30 miljardia dollaria.

Laittoman kalastuksen taustalla on usein järjestäytynyt rikollisuus, paljon suuremmassa määrin kuin yleisesti ajatellaan. Se saattaa olla yksi merkittävä syy, miksei ongelmaan ole pystytty vastaamaan sen todellisessa mittakaavassa.

EU on maailman suurin kalamarkkina-alue, mutta yli 70 prosenttia EU:n alueella kulutetusta kalasta on tuontikalaa. Arvioiden mukaan puolet tuontikalasta on laittomasti pyydettyä.

Kytkökset rikollisuuden ja kalastuksen välillä ovat monimutkaiset. Esimerkiksi Europolin mukaan Länsi-Afrikasta on muodostunut keskeisin väylä kokaiinille Etelä-Amerikasta Euroopan markkinoille – ja huumeet kulkevat usein meriteitse vähän valvottujen kalastusalusten kyydissä.

Järjestäytynyt rikollisuus kukoistaa aina parhaiten siellä, missä valtioilla ei ole varaa valvontaan ja korruptio on korkealla.

Mutta ongelmat eivät vain ole siellä jossain muualla. Laitonta kalastusta tapahtuu ympäri Eurooppaa niin Välimerellä kuin kotoisella Itämerellä. Eräiden arvioiden mukaan Euroopan omilla vesialueilla pyydetystä kalasta kolmasosa olisi laittomasti pyydettyä, johtuen ennen kaikkea heikosta valvonnasta, korruptiosta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Euroopan komission viimeisimmän julkaisun mukaan Välimeren kalakannoista jo 93 prosenttia on liikakalastettuja. Välimerellä laiton kalastus ja järjestäytynyt rikollisuus ovat kytkeytyneet vahvasti toisiinsa, taustalla häärii muun muassa Italian mafia salakuljetuksen ja huumekaupan merkeissä.

* * *

Valvonnan puutteeseen ja viranomaisten piittaamattomuuteen sekä korruptiokytköksiin on vastannut muun muassa The Black Fish -järjestö, joka kouluttaa tavallisia kansalaisia tarkkailemaan laittomuuksia Euroopan eri satamissa ja kalamarketeissa Citizen Inspector -ohjelmansa kautta. Työllä on tarkoitus vahvistaa olemassa olevaa viranomaistyötä.

Länsi-Afrikan Sierra Leonessa taas ympäristöjärjestö Environmental Justice Foundation on kouluttanut paikallista väestöä keräämään todisteita laittomasta kalastuksesta merialueilla. Valvonnan kasvaessa laittomuudet vähenevät ja oikeanlaisen tiedon lisääntyessä myös lainsäätäminen ja rikollisten tuomitseminen edistyvät.

Järjestöjen ja kansalaisten toiminta, ja sen tukeminen on elintärkeää, kun viranomaisvalvonnan lisäämiseen ei löydy riittävää poliittista tahtoa. Enää pelkkä kriiseistä ja niiden uhkakuvista tiedottaminen ei riitä, nyt on toimittava ja nopeasti.

* * *

Kalakantojen heikkeneminen merkitsee jo nyt ruokaturvakriisiä miljoonille maailman ihmisille. Monissa nopean väestönkasvun maissa kala on tärkein eläinproteiinin lähde köyhille ihmisille. Länsi-Afrikassa kala kattaa 50–75 prosenttia eläinproteiinista, mutta kalaa kulutetaan vuosittain vain yhdeksän kiloa henkeä kohden.

Parhaimmat arvokalat päätyvät maailman suurimmille kalamarkkinoille Eurooppaan, jossa kalaa syödään vuodessa 23 kiloa henkeä kohden, sekä Kiinaan, jossa kulutus on 35 kiloa henkeä kohden. Kun omat kalavarat on jo kulutettu loppuun, ryövätään kalat maailman köyhimmiltä.

Kalastus on yksi maailman suurimmista työllistäjistä. Merten luonnonvarojen romahdus kasvattaa työttömyyttä miljoonien osalta ja heikentää alueellista talouskehitystä, mikä osaltaan luo eriarvoisuutta eri alueiden ja maiden välille, sekä kasvattaa konfliktien todennäköisyyttä.

Tulojen romahtaessa perheillä ei ole varaa kouluttaa lapsiaan, saatikka maksaa terveydenhoitokuluja – ja näin köyhyyden ja alikehityksen kierre on loputon. Ympäristökriisin synnyttämä massaköyhyys saattaa pakottaa ihmisiä yhä enemmän rikollisuuden ja merirosvouksen pariin, tai siirtolaisiksi oman henkensä uhalla.

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava, vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka on juuri kouluttautunut kansalaistarkkailijaksi voidakseen toimia entistä enemmän maailman merten suojelemiseksi. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö.