Maailman kuvalehti

Arktinen kädenvääntö

Maailman Kuvalehti 1/2017 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Seuraavat kaksi vuotta tulemme olemaan arktisen politiikan keskiössä: toukokuussa Suomesta tulee Arktisen neuvoston puheenjohtaja. Odotukset ovat suuret, sillä pelissä ovat alkuperäiskansojen oikeudet, ilmastonmuutos ja herkän luonnon koskemattomuus. Tähän mennessä Suomi ei ole kunnostautunut näiden puolustamisessa.

huippuvuoret-maisema3-la%cc%88nsirannikko-kukkaranta-web

Siinä ne seisovat kaikessa hiljaisuudessaan ja karun kauniina, Huippuvuorten ylhäiset laet. Laiva lipuu verkkaisesti tyynen meren pintaa halkoen. Viileässä ilmassa aluksen rinnalla liitää arktisten laivojen ystävä, hieman häijyn näköinen myrskylintu, alueen yleisin merilintu.

Greenpeacen jäänmurtaja-alus Arctic Sunrise on kesällä 2016 suorittamassa kaksi kuukautta kestävää tutkimusmatkaa Pohjoisella Jäämerellä. Alus on tutkimassa koskematonta merenpohjaa; sitä mitä paljastuu ilmastonmuutoksen edetessä ja merijään vetäytyessä.

Kapteenin hytin pöydälle levitetty merikartta kertoo vuosisatojen takaisista Huippuvuorten valtaamisen ajoista: Uusi Lontoo, Haakon VII:n, Kuningas V:n ja Kustaa Aadolfin maa, Prinssi Kaarlen etumaa.

Tänä päivänä Huippuvuorilla asuu noin 2 600 ihmistä ja 3 000 jääkarhua. Koko arktisella alueella asuu yhteensä neljä miljoonaa ihmistä, Grönlannissa, Islannissa, Kanadassa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

huippuvuoret-arcticsunrise-kukkaranta-web

Vielä viisi vuotta sitten merijää riitti peittämään alueen kesälläkin, mutta nyt jää on sulanut kilometrien päähän, kertoo elokuvantekijä Gavin Newman ja osoittaa laivan kannella pohjoiseen. Newman on tutkinut merenpohjia tutkijoiden, median ja ympäristöjärjestöjen kanssa ympäri maailmaa.

Arctic Sunrise pysähtyy säännöllisin väliajoin, jotta miehistö voi laskea vedenalaisen robottikameran pohjaan. Kun merijää vetäytyy, paljastuu jään aiemmin alleen kätkemä koskematon maailma.

Robottikameraan kytketty tietokoneen ruutu täyttyy uskomattoman värikkäästä merenpohjasta, jossa elää sinisen, punaisen ja vihreän sävyisiä koralleja ja ihmeellisiä merivuokkoja, meri- ja käärmetähtiä. Jo aivan pienellä alueella asuu satoja eliöitä.

Yhtäkkiä pohja muuttuu kuolleen näköiseksi kiven ja hiekan harmaaksi sekamelskaksi. Ajoittain maassa näkyy vain syviä viiltoja. Täällä ovat jo kyntäneet norjalaiset ja venäläiset, sekä muutamien muidenkin maiden pohjatroolarit, joiden painavat verkot ja niiden sivu­painot tuhoavat kaiken hujauksessa.

merenpohjatutkimuksia1-kukkaranta-web

Arktinen luonto on herkkä ja haavoittuva. Jäätä on tutkittu jo vuosikymmeniä, mutta merenpohjan lajisto on meille vielä kovin tuntematonta. Silti ihminen on tätäkin meriluontoa ehtinyt tuhoamaan, vaikka jää on vasta vetäytynyt.

Viime vuosikymmeninä arktinen alue on lämmennyt kaksi kertaa muuta maapalloa nopeammin. Lähes vuosittain  jään sulaminen tekee uuden ennätyksen.

”Jää on kutistunut kymmenkertaisesti Suomen pinta-alan verran kesäaikaan ja viisinkertaisesti talvella viimeisen 35 vuoden aikana”, kertoo Greenpeacen arktisvastaava, ilmastonmuutoksesta väitellyt filosofian tohtori Laura Meller.

Arktisen alueen satelliittimittaukset alkoivat vuonna 1979, ja siitä lähtien jääpeite on menettänyt puolet sekä pinta-alastaan että paksuudestaan. Useiden tieteellisten tutkijoiden arvioiden mukaan arktinen alue saattaa olla hetkellisesti jäätön jo lähivuosikymmeninä.

Mutta miksi arktisen jään sulamisen koskettaa meitä? Eihän Suomella ole edes arktista rantaviivaa.

Ensinnäkin jään peittämät napa-­alueet toimivat maapallon jäähdyttiminä. Ne säätelevät säätä maailmanlaajuisesti. Valtavat lumipeitteet heijastavat auringonvaloa avaruuteen ja toimivat siis maapallon termostaatteina. Tumma meri taas imee lämpöä itseensä.

Arktisen jään sulaminen vaikuttaa koko arktisen alueen ekosysteemiin, planktoneista jääkarhuihin, sekä ilmastoon ja ihmisiin koko maapallolla.

Huippuvuorilla asuu noin 2 600 ihmistä ja 3 000 jääkarhua.

Huippuvuorten koilliskulmassa, laivan horisontissa siintää valkoinen jääsaari Kvitøya, jonka jää on monituhatvuotista. Mitä lähemmäs saarta laiva lipuu, sitä enemmän merenpinta täyttyy pikkuisista jäälautoista.

Kun vuosituhantinen jää lohkeaa, kuuluu ensin ukkosen kaltainen jyrähdys, sitten suuri molskahdus. Vanha jää sulaa hitaasti osaksi alati laajenevaa Jäämerta.

Saaren luoteisreunan pieneltä ja kiviseltä rantakaistaleelta kuuluu mursuyhteiskunnan äänekäs mekkala. Merestä nousee hitaasti mursujen päitä, ne taklaavat toisiaan ja tuijottavat tulijoita. Sekunnin sadasosassa mursut ovat taas sukelluksissa.

Hieman etäämpänä makaa hievahtamatta keltaisenvalkoinen jääkarhu, joka taitaa olla jo vanhempi yksilö. Se ehkä teeskentelee nukkuvaa, mikä on jääkarhujen hylkeiden saalistuskeino: täysin liikkumattomina karhut odottavat saalistaan tuntikausia hylkeiden hengitysaukon suulla.

Kuvasta nyt vain puuttuvat sekä merijää että hylkeet, eikä karhulla ole keinoja metsästää nopealiikkeisiä hylkeitä avomeressä. Nykyisin jääkarhuja hukkuu entistä useammin, koska ne uupuvat liian pitkillä uintimatkoilla.

Viime aikoina mursut ovat alkaneet kärsiä poikaskadosta, sillä pienet mursunpoikaset päätyvät yhä useammin jääkarhujen lounaspöytään. Aikuiset mursut ovat jääkarhulle liian suuri vastus, mutta jotain on syötävä.

Arktinen luonto ja ravintoketjut käyvät parhaillaan läpi rajua muutosta.

huippuvuoret-mursuja1-kukkaranta-web

Yhtä lailla Suomessa arktiset eläimet kamppailevat selviytymisestään. Niin Huippuvuorilla kuin Suomessa porot kärsivät ilmastonmuutoksen heikentämästä talvesta. Lyhyemmät talvet myös vaikuttavat jutaamisreitteihin, eli suurporonhoidossa vuotuiseen vaellukseen kesä- ja talvilaidunten välillä.

Ongelmana on yhä useammin se, miten ja milloin porot saadaan kulkemaan tiettyjen vesistöjen yli. Lapissa järvien ja jokien jäät eivät enää kanna yhtä hyvin, ja vaelluksilla porot saattavat pudota jäihin.

Huippuvuorilla talven keskilämpötila on noussut 26 vuodessa 10 astetta. Jos talvesta tulee entistä leudompi, merkitsee se pohjoisen talvelle enemmän vesi- kuin lumisateita. Porot pystyvät kaivamaan jäkälää paksunkin lumen läpi, mutteivät jään.

Vuonna 2013 Venäjän Siperiassa, Jamalin niemimaalla lähes 60 000 poroa kuoli yllättäen nälkään, kun nopeat säänvaihtelut sulattivat lumesta jäätä, eivätkä porot saaneet jääpeitteen läpi ruokaa.

Ilmatieteen laitoksen joulukuussa 2016 julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomen vuotuinen keskilämpötila nousee lähes kaksi kertaa nopeammin kuin koko maapallon lämpötila, ja nousu on voimakkainta nimenomaan talvella. Sademäärien odotetaan lisääntyvän erityisesti talvella, mikä tietää arktisille eläimille ja luonnolle entistä vaikeampia aikoja.

Maailma on kriittisessä tilassa. Suomella on näytön paikka: seuraavan kahden vuoden ajan tulemme olemaan arktisen politiikan keskiössä, Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa.

Kyseessä on kaksikymmentä vuotta sitten perustettu yhteistyöfoorumi, jonka tehtävänä on edistää ympäristönsuojelua, tutkimusyhteistyötä, kestävää kehitystä ja arktisten alueiden ihmisten hyvinvointia.

Suomi perii toukokuussa kaksivuotisen puheenjohtajuuden Yhdysvalloilta, joka on keskittynyt puheenjohtajakaudellaan erityisesti mertensuojelualueiden verkoston edistämiseen. Yhdysvaltoja edeltänyt Kanada taas  panosti fossiiliteollisuuden etujen ajamiseen.

Suomen Arktisen neuvoston suurlähettilään Aleksi Härkösen mukaan Suomi tulee keskittymään puheenjohtajakaudellaan erityisesti Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoon ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen arktisessa yhteistyössä.

Kuulostaa erinomaiselta! Mutta jääkö tämä vain puheeksi?

Marraskuussa 2016, hyvissä ajoin ennen Suomen puheenjohtajakautta, presidentti Sauli Niinistö allekirjoitti Pariisin ilmastosopimuksen. Näin Suomi liittyi sopimuksen ratifioineiden maiden joukkoon. Maailman suurimmat kasvihuonepäästäjät, Kiina, ja USA sekä EU ratifioivat sopimuksen aiemmin.

Ilmastosopimuksessa maat sitoutuvat pitämään maapallon lämpenemisen alle kahdessa asteessa esi­teollisesta ajasta, ja tekevänsä parhaansa pitääkseen lämpenemisen 1,5 asteessa.

Kovalla työllä ja vuosien neuvotteluilla aikaansaatu Pariisin ilmastosopimus astui voimaan jo vuosia ennen kuin uskoimme, totesi YK:n juuri väistynyt pääsihteeri Ban Ki-moon toiveikkaana YK:n ilmastokokouksen avajaispuheessa Marrakechissa marraskuussa 2016.

”Ja nyt on aika toimia sen toteuttamiseksi”, Ban Ki-moon vetosi.

Suomen ilmastoasioiden pääneuvottelijan Outi Honkatukian mukaan ilmastoneuvottelut ovat kuin aaltoliike: vaikka yhtenä vuonna harpataan valtavasti eteenpäin, on seuraavana vuonna tehtävä valtavasti töitä, jottei oteta takapakkia.

Epävarmuutta aiheuttavat muun muassa Yhdysvaltain uuden hallinnon asennoituminen ilmastokysymyksiin sekä allekirjoittajamaiden todellinen sitoutuminen.

Jotta Pariisin sopimuksessa voitaisiin pysyä, merkitsee se pikaista luopumista fossiilisista polttoaineista. Nature-lehdessä 2015 julkaistun tutkimuksen mukaan kaikki arktinen öljy ja kaasu tulisi jättää maahan, jos haluaisimme rajoittaa ilmastonmuutoksen kahteen asteeseen.

Mutta mitä tekevät Norja, Ruotsi, ja Suomi?

Toukokuussa 2016 Norja myönsi kansainvälisille yhtiöille 13 uutta lupaa öljyn ja kaasun etsintään Barentsinmerellä.

Suurin osa luvista menee Norjan valtion öljy-yhtiö Statoilille ja ruotsalaiselle Lundin Petroleumille.

Norja avaa uusia alueita öljynporaukselle ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen. Etsinnät on tarkoitus alkaa kesällä 2017, juuri kun Suomesta on tullut Arktisen neuvoston puheenjohtaja.

Suomi taas on jäänmurtajien johtomaa, jonka palveluille näyttäisi olevan tilausta. Suomen valtion omistaman osakeyhtiön Arctian jäänmurtajat Nordica ja Fennica olivat vuokrattuina Shellin arktisiin öljyn­poraushankkeisiin vuodesta 2012 vuoden 2016 loppuun asti. Kesäkausina ne toimivat Yhdysvaltojen Alaskan Bofortin ja Tsuktsienmerellä.

Vuoden 2016 viimeisenä päivänä kovien pakkasten aikaan monitoimimurtaja Nordica lähti suuntaamaan kohti jään peittämää Ohotanmerta Läntiselle Tyynellemerelle, Venäjän Sahalinin öljy- ja kaasukentille.

Suomen Oslon-suurlähetystön tiedotteessa kerrotaan, että konsulttiyhtiö Rambollin mukaan suomalaiselle osaamiselle riittää kysyntää jatkossakin nimenomaan Pohjois-Norjassa.

”On harmillista, että Suomessa etsitään arktista talouskasvua sellaisesta maailmasta, jossa öljyteollisuus kasvaa voimakkaasti, vaikka Suomessa riittäisi myös uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden osaamista”, Laura Meller sanoo.

Pariisin ilmastosopimuksesta voi moni iloita, mutta sen ongelma ympäristöjärjestöjen mukaan on se, että ratifioineet maat eivät ole riittävän sitoutuneita tavoitteisiin.

Sopimus perustuu vapaaehtoisuuteen, vaikka se velvoittaakin jokaisen maan laatimaan omat kansalliset tavoitteensa.

Suomen arktisen politiikan tavoitteet on linjattu hallitusohjelmassa ja vuonna 2013 hyväksytyssä arktisessa strategiassa, jonka mukaan luonnonsuojelun ja kestävän kehityksen tulisi ohjata taloudellisia toimia.

Vuoden 2013 strategiassa tavoitteita listataan erityisesti liiketoiminnan kohdalla. Juha Sipilän hallitus päivitti arktisen strategian syksyllä 2016, ja siinä todetaan, että ”arktinen alue säilyy (…) kasvavien intressien alueena”. Strategiassa tiuhaan toistuva ”kestävä kehitys” tuntuu olevan enemmänkin muoti-­ilmaisu kuin todellinen tavoite.

Eduskunnan salikeskusteluissa ulkoministeri Timo Soini on sanonut toistuvasti, että arktista politiikkaa tehdään kestävä kehitys ”huomioiden”, eikä ”ehdoilla” tai ”periaattein”. Sanavalinta pohjautuu arktiseen strategiaan.

Pienillä sanavalinnoilla voi olla suurikin merkitysero.

Suomella ei ole arktista rantaviivaa, mutta Suomi on jäänmurtajien johtomaa.

Elinkeinoelämä odottaa arktisen alueen avautumista ja uusia liike-elämän mahdollisuuksia. Elinkeinoelämän asiaa ajaa erityisesti yksi mies, entinen pääministeri Paavo Lipponen.

Ja Lipposta kuunnellaan. Hän on toiminut Elinkeinoelämän keskusliiton palkkaamana arktisen alueen konsulttina, tehnyt selvityksen Elinkeinoelämän keskusliitolle arktisista liiketoimintamahdollisuuksista ja laatinut Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille muistion EU:n arktisen tiedonannon taustatyöksi. Myös hallituksen arktisen strategian päivityksessä otettiin huomioon Lipposen suositukset.

Lipponen on vaatinut yritysten aktivoitumista, arktisia investointeja ja infrastruktuurin lisäämistä, muun muassa pohjoista rautatieyhteyttä Jäämereltä Suomen halki Eurooppaan. Myös kaivos- ja kalateollisuus, samoin kuin datakaapelihanke Suomen kautta Aasiaan ovat tärkeinä asialistalla.

Jään vetäytyessä on pohjoisessa hiljalleen avautumassa uusi Koillisväylän laivareitti Venäjän yli Aasiaan. Koillisväylälle räätälöidään kuljetusreittien lisäksi myös valokuitukaapelia.

Lipposen haaveilema Jäämeren junarata olisi osa Baltian rataa, Helsingin ja Tallinnan välistä tunnelia ja näiden muodostamaa liikenneverkkoa. Nämä ovat suuria suunnitelmia. Vaikka EU:n arktiseen strategiaan Lipposen toive Jääradasta ei päässyt, ovat siihen kuitenkin tarttuneet pääministeri Juha Sipilä ja liikenneministeri Anne Berner.

Toistaiseksi kuitenkin Jäämeren radan kannattavuudesta on varsin vähän näyttöjä, eikä Venäjän sotilaallisesti kovaa vauhtia varustama Koillisväylän reittikään vedä.

Suomella on kansallinen asiantuntija jokaisessa Arktisen neuvoston työryhmässä. Myös useilla ympäristöjärjestöillä on edustuksensa neuvostossa. Yksi heistä on WWF:n merten ja arktisen luonnon ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen, joka on osallistunut neuvoston kokouksiin tarkkailijajäsenenä.

”Tarkkailijan tärkein tehtävä on toimia vahtikoirana. Tavoitteenamme on edistää kestävää kehitystä ja ympäristöasioita kaikessa päätöksenteossa”, Vilhunen sanoo. ”Mutta tarkkailijajäseniltä kysytään näkemystä aina viimeisimpänä. Kuitenkin se, että olemme paikalla vaikuttaa kielenkäyttöön ja siihen millaisia päätöksiä lopulta tehdään.”

Vilhusen mielestä on ongelmallista, ettei kukaan ole koskaan tutkinut Arktisen neuvoston satojen suositusten toimeenpanoja. Nyt Vilhusen ideasta WWF tulee julkaisemaan kevään ministerikokouksessa ensimmäisen vertailun arktisten jäsenvaltioiden kansallisesta toimeenpanosta. Aluksi selvitystä tehdään öljyntorjunnasta, meriliikenteestä ja suojelualueista.

Vilhusen mielestä suurimpia haasteita arktisessa politiikassa on se, kenen asioita ja etuja arktisella alueella edistetään. ”Pohjoisessa asuu paljon paikallisia asukkaita ja alkuperäiskansaa, ja heillä on hyvin erilaiset näkemykset siitä, miten asioita tulisi kehittää.”

Saamelaisille metsäautotieverkosto tai rautatiet eivät välttämättä ole edistystä, vaan ne voivat uhata poronhoidon edellytyksiä leikkaamalla porojen vaellusreittejä. Lisääntynyt liikenneinfrastruktuuri voi merkitä lisää kaivoksia, mikä maankäytön ja vesistöjen saastuttamisen kautta uhkaisi alkuperäisväestön perinteisiä elinkeinoja.

Metsätieverkosto voisi myös merkitä metsäteollisuuden hakkuiden rajua kasvua. Se tekisi metsistä poronhoidolle sopimattomia, kun talviaikaan tärkeä puiden oksilla kasvava porojen ruoka luppojäkälä katoaisi.

Samaan aikaan pohjoisessa on myös iso joukko paikallisia, jotka haluavat kehitystä ja työllisyyttä alueelle.

”Ulkopuolelta kuvitellaan, että pohjoisessa eletään köyhyydessä, ja että alueelle tarvitaan paljon kehitystä. Olen ymmärtänyt, ettei kovin usein kysytä, mitä teillä on jo ja mitä tarvitaan nykyisten elinkeinojen vahvistamiseksi”, Vilhunen toteaa.

Suomen näytöt ­alkuperäiskansan oikeuksien puolustamisesta eivät ­ole häävit.

Lähes joka kolmas 60. leveyspiirin pohjoispuolella asuvasta ihmisestä on suomalainen, ja monet heistä saamelaisia – Euroopan ainoan alkuperäiskansan jäseniä. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueella saamelaisia asuu noin 75 000–100 000, Suomessa arviolta 10 000.

Suomen arktisen suurlähettilään Aleksi Härkösen puheessa arktinen yhteistyö, kestävä kehitys ja alkuperäiskansojen kunnioitus kuulostavat kaikki suorastaan upeilta.

Härkönen esitti eduskunnan pikkuparlamentissa toukokuussa 2016, että alkuperäiskansojen edustajat ovat olleet mukana arktisessa yhteistyössä alusta alkaen ja yhteistyö pohjautuu pitkälti tieteellisiin arvioi­hin. Viime syksynä valtioneuvoston kansliassa päivitetyssä arktisessa strategiassa puolestaan todetaan, että ”alkuperäiskansojen oikeuksien edistäminen on keskeinen osa Suomen arktista politiikkaa”.

Suomen näytöt alkuperäiskansan oikeuksien puolustamisesta eivät kuitenkaan ole häävit – varsinkin kun pelissä on raha.

Ensinnäkään Suomi ei ole ratifioinut YK:n Kansainvälisen työjärjestön alkuperäiskansoja koskevaa ILO 169 -sopimusta, eikä ratifiointi ole nykyisessä hallitusohjelmassa, vaikka se kuuluu arktisen strategian alkuperäisväestön oikeuksia koskeviin tavoitteisiin.

Sopimus takaisi alkuperäisväestölle yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet kuin valtaväestöllä on. Tällä hetkellä saamelaiset eivät voi vaikuttaa maanomistusasioissa: 90 prosenttia saamelaisten maista on valtion omistuksessa.

Huhtikuussa 2016 voimaan tullut Metsähallituslaki valmisteltiin ottamatta huomioon alkuperäiskansojen näkökulmaa. Vielä Jyrki Kataisen hallituksen aikana sopimusluonnoksessa luki saamelaiskulttuurin heikentämiskielto. Juha Sipilän hallituskautena kielto hävisi.

Useat ihmisoikeusjärjestöt ja saamelaistahot kritisoivat hallitusta laista. Myös YK:n erityisraportoija ja Suomen perustuslakivaliokunta esittivät saamelaiskulttuurin heikentämiskieltoa takaisin metsähallituslakiin, mutta mikään ei auttanut.

Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Tiina Sanila-Aikio kertoi Ylen haastattelussa, että heikentämiskielto olisi antanut saamelaisille valtion näkökulmasta liikaa valtaa saamelaisalueen maankäytöstä päättämisessä.

Saamelaiskulttuurin heikentämiskiellon puuttuminen saattaa Saamelaiskäräjien mukaan myös hankaloittaa ILO 169 -sopimuksen ratifiointia, koska se edellyttää saamelaisten maa- ja vesioikeuksien olevan ratkaistu.

Sanila-Aikion mukaan todellinen syy saamelaispykälien poistoon on Jäämeren rata. Saamelaiskäräjät vastustaa Lipposen ajamaa Jäämeren ratahanketta, koska se edistäisi alueen kaivostoiminnan kasvua ja metsätalouden raaka-aineiden käyttöä, ja tämä vaikuttaisi heikentävästi saamelaiskulttuuriin.

Paineet ovat kovat, varsinkin kun toiselta laidalta painavat päälle ilmastonmuutoksen tuomat haasteet.

arktinenlokki3-kukkaranta-web

Arktisesta alueesta käydään kovaa kädenvääntöä. Syksyllä 2014 yli 311 000 ihmistä marssi New Yorkissa vauhdittaakseen New Yorkissa tuolloin alkanutta ilmastokokousta siirtymään sanoista tekoihin.

Yli kahdeksan miljoonaa ihmistä on allekirjoittanut Greenpeacen Arktis-kampanjan tavoitteet arktisen öljynporauksen ja arktisen tuhoisan tehokalastuksen kieltämiseksi ja suojelualueiden verkoston perustamiseksi Pohjoiselle jäämerelle.

Syksyllä 2015 Shell luopui arktisista öljynporaussuunnitelmistaan eikä aio toistaiseksi hakea uusia lupia Barentsinmerelle. Syinä nähdään alhainen öljyn hinta, taloudellinen tuottamattomuus ja liialliset riskit, sekä maailmanlaajuinen peräänantamaton ympäristöliike.

Toukokuussa 2016 saavutettiin historiaa, kun Greenpeacen pitkäjänteisten neuvotteluiden tuloksena useat kalastusyhtiöt sitoutuivat siihen, etteivät laajenna toimintaansa koskemattomille alueille, ja etteivät yhtiöt kalasta uusilta, hiljattain jään alta avautuneilta arktisilta merialueilta. Kesällä 2016 Arctic Sunrise -aluksen tutkiessa arktista merenpohjaa todettiin, että kalastusteollisuus oli pitänyt sopimuksesta kiinni.

”Se on askel oikeaan suuntaan, mutta tarvitsemme lain suojan näille vesialueille”, saksalainen Arktiskampanjoitsija ja arktiseen ilmastonmuutokseen perehtynyt tutkija Larissa Beumer painotti Arctic Sunrise -aluksen viime kesäisellä tutkimusmatkalla.

Vaikka kalastusteollisuus on ainakin toistaiseksi saatu hillitsemään toimiaan arktisella alueella, kiihtyy kamppailu nyt fossiilisia polttoaineita vastaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Parhaillaan Greenpeace Nordic ja Natur og Ungdom -ympäristöjärjestöt ovat haastaneet Norjan hallituksen oikeuteen uusien öljylupien avaamisesta Barentsinmerellä.

Järjestöjen mukaan Norja – joka ratifioi Parisiin ilmastosopimuksen ensimmäisten joukossa – toimii sekä ilmastosopimusta että maan perustuslakia vastaan, koska perustuslaki takaa kaikille oikeuden terveelliseen ja turvalliseen ympäristöön. Historiallinen kädenvääntö käydään norjalaisessa oikeussalissa alkaen tänä vuonna.

Arktisen alueen tulevaisuus edellyttää laajaa alueellista, valtiollista ja poliittista yhteistyötä. Ovatko suurvallat valmiita tulevaisuudessa sopimaan, vai alkaako arktinen suurryntäys, jossa taloudelliset, kaupalliset ja sotilaalliset intressit möyhentävät alleen arktiset alueet – ja sen myötä paljon muuta?

Ban Ki-Moon laittaa toivonsa tavallisiin ihmisiin: ”Kansalaisyhteiskunta, te olette maailman ääni. Älkää jättäkö sitä hallituksille.”

Lue lisää Maailman Kuvalehdestä 1/2017.

Vaikenemisen aika on ohi

Maailman Kuvalehti 1/2017 | Teksti ja kuva: Kukka Ranta

Suohpanterror on noussut nopeasti suosituksi taiteilijaryhmäksi. Yhteisö koostuu saamelaisnuorista, jotka eivät häpeä kulttuuriaan, vaan puolustavat äänekkäästi vähemmistöjen oikeuksia. Yksi suohpanterroristeista astui esiin Maailman Kuvalehden pyynnöstä, tosin kasvot peitettyinä.

Suohpanterror1-KukkaRanta-web.jpg

1) Mikä on Suohpanterror?

Suohpanterror, ”suopunkiterrori”, on pseudonyymi saamelaiskollektiiville, joka toimii kansalaisaktivismin ja taiteen kentillä.

Haluamme nähdä alkuperäiskansojen ja muiden vähemmistöjen tasa-arvoisten oikeuksien toteutuvan niin Saamenmaalla kuin maailmanlaajuisesti. Jos haluaa muutoksia, niitä on vaadittava.

2) Miksi syytätte Pohjoismaita kolonialismista?

Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä harjoittavat kolonialismia Saamenmaalla. Tähän ovat suurelta osin syynä alueella sijaitsevat kaivannaisvarat, joiden arvoksi on arvioitu 1000 miljardia euroa. Myös ilmastonmuutoksen vaikutuksesta intressit koillisväylälle ovat kasvaneet.

3) Miksi pidät saamenpukua, gáktia, väärinpäin?

Gákti väärinpäin on hiljaisen protestin merkki. Saamelaiset eivät ole pitäneet suurta meteliä kaltoin kohtelusta. Nykyinen sukupolvi on alkanut tuoda epäkohtia esille.

4) Miksi epäkohdista on alettu puhua juuri nyt?

Tietoisuus lähihistoriassa tapahtuneesta kaltoin kohtelusta on lisääntynyt – siitäkin huolimatta, että koululaitos vaikenee yhä asiasta.

Nykyisin ymmärretään, ettei vika ole meissä tai esimerkiksi vanhemmissamme, jotka ovat mahdollisesti hävenneet alkuperäänsä, vaan valtioissa, jotka ovat toimineet väärin ja pyrkineet tukahduttamaan kulttuuriamme.

Lisäksi saamelaisjärjestöjen, aktivistien, taiteilijoiden ja politiikkojen pitkäjänteinen työ, saamelaisen median lisääntyminen ja kommunikoinnin helpottuminen ovat vahvistaneet meitä.

5) Miksi kuitenkin peität ­kasvosi?

Koska haluamme suojella yksityisyyttämme ja kiinnittää huomion asioihin, emme henkilöihin, jotka ryhmään kuuluvat.

6) Mitä saamenpuku sinulle merkitsee?

Puku on yksi näkyvimmistä symboleistamme. Se on henkilökohtainen ja kertoo kantajastaan ja hänen suvustaan. Se on myös osa rikasta ja taidokasta käsityökulttuuriamme. Minulle puku merkitsee kuulumista johonkin suurempaan – jatkumoa, johon esi-isäni ja tulevat sukupolvet kuuluvat.

Kiinassa valmistetut feikkipuvut, joita myydään naamiaisasuiksi, ovat yksi kulttuurisen omimisen muoto, jossa vähätellään vähemmistön kulttuuria ja sen symboleja.

Voisi kysyä, miten suomalaiset suhtautuisivat, jos siniristilippua käytettäisiin piknikvilttinä tai muita kansallisia symboleita tuotaisiin esiin häpäisytarkoituksessa?

7) Mikä merkitys Saamelaisten kansallispäivällä 6.2. on sinulle?

Päivä muistuttaa elinvoimasta ja yhtenäisyydestämme neljän valtakunnan alueella. Nämä ovat halkoneet rajoillaan Saamenmaata. Tänä vuonna tulee sata vuotta ensimmäisestä pohjoismaisesta saamelaiskokouksesta. Haluamme nähdä paljon kehitystä seuraavan sadan vuoden aikana.

8) Miksi saamelaisten oikeuksista puhuttaessa keskus­telu kääntyy usein saamelaisten keskinäisiin riitoihin?

On helppoa kääntää keskustelun aihe johonkin muuhun kuin suurempiin rakenteellisiin ongelmiin. Se on populistista politiikkaa. Tässä ovat kunnostautuneet niin kansanedustajat kuin saamelaiskäräjien jäsenetkin. Eiväthän suomalaisetkaan ole kaikista asioista samaa mieltä, mutta silti Suomessa ei toivota esimerkiksi Venäjän päättävän Suomea koskevista asioista.

9) Miksi saamelaismääritelmä hiertää Lapissa ja ketkä ovat määritelmää vastaan?

Ongelmallinen on lain kohta, jonka mukaan maa-, veronkanto- tai henkikirjassa tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi merkittyjen henkilöiden jälkeläiset voivat hakea äänioikeutta saamelaiskäräjienvaaleihin.

Lappalaiselinkeinoilla on tarkoitettu kuitenkin vain elinkeinoa, ei etnisyyttä. Tässä määritelmässä on mitätöity saamelaisten näkemys.

Vain saamelaiset itse voivat määritellä, kuka on saamelainen, kuten YK ohjeistaa. Suomalaiset eivät sitä voi määritellä, eivät edes kansanedustajat norsunluutorneistaan.

10) Mitä toivoisit, että ­saamelaisilla olisi ­toisin 100-vuotiaassa Suomessa?

Toivon itsemääräämisoikeutta, lisää mahdollisuuksia vaikuttaa maankäyttöön, mahdollisuutta opiskella saamea asuinpaikasta riippumatta, saamenkielisten palveluiden turvaamista.

Toivon, ettei peruskoulussa vaiettaisi saamelaisista. Odotamme, että valtio pyytää anteeksi kaltoinkohtelua, maiden ryöstöä ja assimilaatiopolitiikkaa.

Toiveissa on myös totuuskomissio, joka selvittäisi saamelaisten kokemia ongelmia ja valaisisi suomalaisia siitä, mitä on tapahtunut.

Vuosi 2017 sopisi tälle hyvin, kun sekä Suomessa että Saamenmaalla vietetään 100-vuotisjuhlia.

Välähdyksiä miehityksen arjesta

Maailman Kuvalehti 9/2014 | Kuvajournalismi | Kukka Ranta

Miehitetty Itä-Jerusalem. Aamuviideltä Itä-Jerusalemissa Israelin sotilaat hyökkäsivät koirien ja aseiden kanssa taloon, pahoinpitelivät palestiinalaisisän Mohammad Hassan Nazelehin ja heittivät perheen ulos. Muutamassa tunnissa puskutraktori oli tehnyt kodista betonimurua. Traumatisoituneet lapset makasivat pitkin pihaa shokissa. Perhe sai myöhemmin tietää, että sotilaat olivat tulleet väärään taloon. Vuoden 1967 sotilasmiehityksen jälkeen palestiinalaisten rakennuksia on tuhottu noin 27 000.


Välähdyksiä Ghanasta

Maailman Kuvalehti Magazine 1/2014 | Kukka Ranta
Ghana, 2013.

Ghana, Tema. Benjamin Na, 32, on kalastanut veljiensä kanssa Teman satamassa Ghanassa 12-vuotiaasta lähtien. Öisin merellä näkyy 20-50 kiinalaisalusta valokalastamassa laittomasti. Isot troolit puskevat paikallisten  puuveneet pois ja vievät sekä kalat että apajapaikat, jopa aseilla ja vesitykillä uhaten.

Ghana, Tema. Benjamin Na, 32, has been fishing with his big brother in the Ghanaian harbor of Tema since a small boy. At night-time he can see about 20-50 chinese trawlers light fishing illegally. The big trawlers push the local artisanal fishing boats away, rob the fish and occupy the fishing waters many times by threatening the local fishermen with guns and water cannons.

Published in Maailman Kuvalehti 1/2014 Magazine.

Ääriainesta

 Maailman Kuvalehti 12/2013 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Kazakstanissa riippumattomat toimittajat ovat itsevaltaisen presidentin tulilinjalla. Myös Zhanar Kassymbekova leimattiin ääriainekseksi.

19-Zhanar3-KukkaRANTAJoulukuussa 2011 puhelin soi Almatyssa Kazakstanissa. Siihen vastaa 35-vuotias toimittaja Zhanar Kassymbekova.

Puhelu tulee maan lounaisosasta, Zhanaozenin öljyntuotantoalueelta. Soittaja pelkää, että poliisi aikoo nujertaa alueen työläiset voimakeinoin.

Kassymbekovasta tuntuu, että jotain kamalaa tulee tapahtumaan.

Puhelinsoitosta alkaa Kassymbekovan elämän haastavin työjakso. Hän on jo kuukausia seurannut poliisin ja lakkoilevien työntekijöiden konfliktin kehittymistä.

Zhanaozenin työntekijät vaativat parempia työoloja. Kun öljy-yhtiö ei suostunut neuvotteluihin, työläiset menivät lakkoon toukokuussa. Joulukuussa lakko jatkuu jo kahdeksatta kuukautta.

Lakko on alkanut vaikuttaa myös nousevan öljymahdin öljyntuotantoon. Lakkojohtajia ja heidän perheenjäseniään on uhkailtu ja murhattu.  16. joulukuuta on Kazakstanin itsenäisyyspäivä ja Zhanaozenin kaupungin keskusaukiolla järjestetään juhlat. Samalla aukiolla tuhannet lakkolaiset ovat osoittaneet rauhanomaisesti mieltään jo kuukausia.

Yhtäkkiä kaupunki täyttyy mellakkavarusteisista poliiseista.

“Ihmiset anelivat puhelimessa: auta meitä”, Kassymbekova muistelee.

Perhetragedia teki toimittajan

Herkästi naurava Zhanar Kassymbekova on elänyt lähes koko elämänsä Kazakstanin entisessä pääkaupungissa Almatyssa. Perheeseen kuuluvat vanhemmat ja kaksi veljeä perheineen.

Aviomiestä päättäväisen feministin on ollut vaikea löytää, sillä Kassymbekovan mukaan hänen on vaikea mahtua kazakstanilaisten miesten olettamaan vaimon muottiin.

Viitisen vuotta sitten Kassymbekovan maailma järkkyi, kun hänelle läheinen serkku menehtyi. Kaksi poliisia olivat kutsuneet serkun illalliselle, raiskanneet ja pudottaneet hänet alas kerrostalon yhdennestätoista kerroksesta.

Perhe teki rikosilmoituksen, mutta poliisi ei tutkinut tapausta. Patologi ei tutkinut raiskausta, koska lääkäri suojeli poliisia.

“Tapaus kertoo paljon Kazakstanissa rehottavasta korruptiosta. Syyttäjä totesi lopulta, että kyseessä oli itsemurha.”

Serkun kuoleman aikoihin Kassymbekova työskenteli yksityisellä puolella mainos- ja myyntiedustajana.

“Jätin alan, koska näin monia yhteiskunnallisia ongelmia, enkä voinut enää sulkea silmiäni.“

Jonkin aikaa Kassymbekova työskenteli opiskelijajärjestöissä ja kirjoitti satunnaisesti lehtijuttuja vapaana toimittajana.

Sitten ystävä kutsui hänet mukaan itsenäiseen Respublika-lehteen. Kassymbekova suostui heti. Työ suositussa yhteiskuntakriittisessä lehdessä oli suuri kunnia.

Joukkosurman päivä

Joulukuun 16. päivä 2011 on kulunut 20 vuotta siitä, kun Neuvostoliittoon kuulunut Kazakstan itsenäistyi. Päivästä tulee joukkosurman päivä.

Kassymbekovan puhelin soi lakkaamatta. Pian alkaa tihkua tietoa kymmenistä kuolleista ja sadoista haavoittuneista. Eräs nainen kuvailee, miten kaksi poikaa kuoli hänen edessään, kun luodit olivat osuneet heitä päähän ja rintaan.

Iltapäivällä Zhanaozenin kaupungin puhelinverkko suljetaan. Linja pysyy suljettuna kuukauden. Presidentti Nursultan Nazarbajev julistaa alueelle poikkeustilan.

Kassymbekova pyytää päätoimittajaltaan lupaa lähteä Zhanaozeniin. Hän haluaa nähdä omin silmin,  mitä siellä tapahtuu.

Lakkoon on osallistunut kaikkiaan 15 000 ihmistä. Lakkoilijat ovat saaneet kaupunkilaisilta tukea ja ruoka-apua. Nyt he kaikki ovat vainon kohteena. Ja monet heistä luottavat Kassymbekovaan.

Joukkosurmaa seuraavana aamuna Kassymbekovan lento saapuu Zhanaozenistä 150 kilometrin päässä sijaitsevaan Aktaun kaupunkiin. Tunnelma siellä on painostava. Kaduilla on tuhansia poliiseja ja sisäministeriön erikoisjoukkoja.

Aktaussa Kassymbekova tapaa riippumattoman K+-tv-kanavan ja Al Jazeeran toimittajat. Yhdessä he lähtevät aavikon halki kohti öljyntuotantoaluetta.

Kun seurue saapuu Zhanaozenin edustalle, matkanteko pysähtyy. Sisäministeriön erikoisjoukot piirittävät kaupunkia. Ilmassa lemuavat edellispäivän tulipalot.

Toimittajat suuntaavat naapurikaupunkiin Shepteen. Myös siellä poliisit ovat ampuneet siviilejä.

Massiivisten lakkojen perimmäinen syy paljastuu paikan päällä.

“En ollut osannut pahimmissa painajaisissanikaan kuvitella sellaista köyhyyttä, olin shokissa”, Kassymbekova muistelee.

Kazakstanin odotetaan nousevan lähivuosina maailman kymmenen suurimman öljyntuottajan joukkoon, mutta öljytyöläisten olot ovat huonot. Saadakseen työpaikan, he joutuvat maksamaan lahjuksia. Asunnot ovat rapistuneita alueella, jossa lämpötila laskee talvella 40 pakkasasteeseen.

Myöhemmin Kassymbekova yrittää jälleen Zhanaozeniin. Lopulta seurue pääsee perille. Ilmassa väreilee palaneen käry ja pelko.

Poliisit pysäyttelevät ihmisiä kaduilla ja sullovat heitä poliisiautoihin. Poliisiasemilla Kassymbekova näkee kymmeniä verisiä miehiä rivissä seinää vasten. Ruumishuoneella lepää luotien lävistämiä ihmisiä, joista omaiset joutuvat maksamaan lunnaita.

Virallisen tiedon mukaan Zhanaozenissa kuoli 16 ihmistä, Shetpessä yksi. Kaupunkilaiset kuitenkin kertovat Kassymbekovalle lähes sadasta kuolleesta. Ruumiita on piiloteltu naapurikaupunkeihin.

Viranomaisten kerrotaan sittemmin kiduttaneen ihmisiä, jotta he antaisivat vääriä todistajanlausuntoja oikeudessa. Tarkoituksena on saada leimattua lakkolaiset syyllisiksi levottomuuksiin.

Vainon kohteeksi

Seuraavana keväänä, vuonna 2012, Kassymbekova vierailee Zhanozenissa muutaman viikon välein.

Hän haastattelee kidutettuja, raiskattuja ja omaisiaan etsiviä.

Kassymbekova itse kärsii posttraumaattisesta stressistä ja unettomuudesta. Masennus johtaa lopulta sydänvaivoihin.

Kassymbekova raportoi tiuhaan tahtiin Respublikaan ja joutuu pian itsekin vainon kohteeksi. Hänen perheensä Almatyssa alkaa saada häirintäpuheluita. Lehti vaihtaa nimeään toistuvasti ja muuttaa myös lukuisia kertoja työrauhan takaamiseksi. Toimittajien kimppuun hyökätään kaduilla ja kahviloissa.

Itsenäisiä medioita ja oppositiopuolueita vainotaan entistä enemmän Zhanaozenin joukkosurman jälkeen, kun itsevaltaisen presidentti Nazarbajevin hallinto ryhtyy peittelemään verityön jälkiä ja estämään kasvavaa kritiikkiä.

Kazakstanin turvallisuuskomitea uhkailee Zhanaozenista kirjoittavia toimittajia vankeudella. Syksyllä 2012 Kassymbekovan läheinen työtoveri pahoinpidellään kadulla.

Työ jatkuu

Marraskuussa 2012 tilanne kiristyy entisestään. Kazakstanin yleisen syyttäjän virasto julistaa kaikki maan keskeisimpien riippumattoman median ja oppositioliikkeiden edustajat ääriainekseksi.

Välttääkseen vankilatuomion Kassymbekovan lopettaa työnsä Respublikan toimittajana. Monen muun tavoin hän alkaa harkita muuttoa ulkomaille. Hän tuntee, ettei Kazakstanissa voi enää elää kuristumatta.

Kassymbekova hakee Puolaan opiskelemaan ja muuttaa toukokuussa 2013 Varsovaan. Hän aikoo opiskella englannin ja puolan kieltä ja suorittaa maisterintutkinnon journalismista.

Varsovassa päämajaansa pitävä ihmisoikeusjärjestö Open Dialog Foundation palkkaa tunnetun toimittajan riveihinsä. Järjestö raportoi Kazakstanin ihmisoikeusrikkomuksista ja lobbaa EU:n päättäjiä. EU on Kazakstanin tärkein öljytuotteiden vientikohde ja suurin ulkomainen investoija.

Kassymbekova on vienyt kansainvälisiä ihmisoikeustarkkailijoita, toimittajia ja EU:n poliitikkoja tutustumaan kotimaansa todellisuuteen. Kansainvälisen yhteisön huomiosta on hyötyä. Se auttaa kazakstanilaisia ihmisoikeusaktivisteja, oppositiopuolueiden jäseniä ja toimittajia säilyttämään henkensä. Osa vangituista on jopa vapautettu vankilasta.

“Vierailen nyt useammin perheeni luona kuin Kazakstanissa asuessani”, kiireinen toimittajanainen naurahtaa. “Aion jatkaa ihmisoikeustyötä, mutta seuraan Kazakstanin kehitystä nyt etäämmältä. Puolassa olen turvassa.”

Towards dreams in Ghana

Maailman Kuvalehti 2/2013

Economy is growing fast in Ghana. More and more young people are studying in a private schools or universities, many educated young women wants to have something more for themselves than just a married family life. Self-confident future actors are going to succeed in their careers. 

“Woman should be housewifes in Ghana, but is doesn’t suit for me”, says Berlinda Efua Quansah, 24. She wants to set up a fashion house. “Everyone should make her own dreams and realize them before getting married”Berlinda_Quansah3_MK_KukkaRANTA

Elämän juhla

Maailman Kuvalehti 6/2013 | Teksti: Kukka Ranta | Kuvat: Meeri Koutaniemi

Ghanalaiset hautajaiset ovat juhla elämälle. Niiden kestolla ja näyttävyydellä mitataan henkilön ja suvun asemaa yhteisössä.


Kwame Dzikum kuoli 92-vuotiaana. Uusimman muodin mukaan ghanalaisissa hautajaisissa vainaja puetaan seremonioiden aikana eri asuihin. 
Kuva: Meeri Koutaniemi

Pieni mies makaa sängyllä. Hän on majesteetillinen ja kuollut. Vainajan paperisen ohut iho tuntuu pysyvän juuri ja juuri paikoillaan. Käsi on taivutettu pitelemään kultapäistä sauvaa. Päässä on kullattu kruunu.

Ulkona monisataapäinen suku on kerääntynyt juhlimaan arvostetun miehen pitkää elämää. Laulu ja rummutus täyttävät kylän kujat ja rinteet.

Vainaja, Geoffery Kwame Dzikum, syntyi vuoden 1920 tammikuussa ghanalaisessa Tsiton kylässä. Hän oli Herbert Yao Dzikumin ja Bertha Abra Doe Dromenyan kymmenes lapsi.
Nuori Dzikum kävi ensin evankelisen peruskoulun, sitten lukion, valmistui mekaanikoksi. Brittien Kultarannikon armeijan riveissä hän päätyi sotimaan Burmaan ja Intiaan. Dzikumin nuoruudessa Itä-Ghanan Voltan aluetta kutsuttiin vielä brittien Togomaaksi.

…lue lisää Maailman Kuvalehdestä 6/2013!


Vainajan poika, pastori Adjei, rukoilee viimeisen rukouksen sukulaisten seurassa. Kuva: Meeri Koutaniemi

Kohti unelmia

Maailman Kuvalehti 2/2013 | Teksti: Kukka Ranta | Kuvat: Kukka Ranta & Meeri Koutaniemi

Ghanan talous kasvaa vauhdilla, ja entistä useampi nuori opiskelee yksityisessä koulussa tai yliopistossa. Moni koulutettu nuori nainen haluaa elämältään muutakin kuin perheen. Itsevarmat tulevaisuuden tekijät aikovat menestyä.

Reportaasi ghanalaisista naisista (ilmestyy netissä 20.2.)

Kansikuva: Kukka Ranta