Photography in Der Freitag

Der Freitag Nr. 33 | 18. August 2016 |  Text: Matthew Green | Fotos: Kukka Ranta

DerFreitag-TheBlackFish-kukkaranta

Foto: Kukka Ranta.

DerFreitag-2-TheBlackFish-kukkaranta

Foto: Kukka Ranta, Paul Wolfgang Webster, Sea Shepherd. 

DerFreitag-3-TheBlackFish-kukkaranta

Foto: Kukka Ranta.

Globalisti-lehden teemana liikakalastus

Globalisti 2/2016 | Teksti: Jaro Karkinen | Kuvat: Kukka Ranta

Kalastus on tärkeä elinkeino ja kala merkittävä proteiinin lähde etenkin monissa kehitysmaissa. Liikakalastus uhkaa kuitenkin tyhjentää maailman meret. Meriä uhkaavat myös monet muut tekijät, kuten ilmastonmuutos ja roskaantuminen. Mitä voisimme tehdä merien suojelemiseksi? Miten kuluttaa kestävämmin?

Globalisti_2016_2_kansi-KuvaKukkaRanta  Globalisti-2016-2-kuvatKukkaRanta

Globalisti_2016_2_kuvatKukkaRanta

 

 

Ilmastonmuutos vauhdittaa liikakalastusta

Ylen Aamu-tv 28.7.2016 | 12 min  | Kuvat: Kukka Ranta | Videot: Greenpeace

Ilmastonmuutoksesta on viime vuosina puhuttu paljon, mutta vähemmän sen välillisestä vaikutuksesta maapallon kalakantoihin. Asiasta vierailivat aamu-tv:ssä keskustelemassa liikakalastukseen perehtynyt toimittaja ja tietokirjailija Kukka Ranta sekä kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopistosta.

“Pohjatroolaus on saatava pannaan” – Norjalaiset ja venäläiset kalastusalukset siirtyvät pohjoisemmaksi ilmaston muuttuessa

Yle 28.7.2016 | Teksti: Varpu Kiviranta, Yle | Kuvat: Kukka Ranta

Suomi aloittaa ensi vuonna Arktisen neuvoston johtajana. Sen jäsenistä etenkin Norja ja Venäjä ovat keskeisiä kalastajia pohjoisilla merialueilla.

Huippuvuoret-jäätämerellä2-KukkaRanta-webMerijää on vetäytynyt Huippuvuorilta pohjoisemmaksi. Kuva: Kukka Ranta

Pohjatroolaus on kalastusmuoto, joka tuhoaa merenpohjan elämän, kuten korallit. Jopa jalkapallokentänlaajuiset ja kerrostalonkorkuiset verkot vievät mennessään muutakin kuin kaloja. Esimerkiksi korallit ovat tärkeitä paikkoja kalojen elämässä: Ne syövät ja kutevat siellä. Pohjatroolaamalla kalastaminen vie kaloilta ravinnon.

Ylen aamu-tv:ssä vieraillut toimittaja, tietokirjailija Kukka Ranta palasi viime viikolla ympäristöjärjestö Greenpeacen Arctic Sunrise -alukselta, joka kiersi Pohjoisella jäämerellä.

– Jää on vetäytynyt, näimme jäälauttoja ja mannerjäätä, emme merijäätä, Ranta kertoo Norjan Huippuvuorien tienoiden oloista.

Jään häviäminen vaikuttaa myös esimerkiksi mursujen ja jääkarhujen elämään.

Turskakanta elpyy

Ilmastonmuutoksen takia uusia kalalajeja on siirtynyt pohjoisemmaksi, ja kalastajat ovat liikkuneet niiden perässä. Pohjoisilla vesillä kalastetaan etenkin turska-, simppu- ja kampelakaloja, kertoi Helsingin yliopiston kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Ylen aamu-tv:ssä.

– Siellä on kaloja, joita ihmiset haluavat. Niitä ei löydy etelämpää, sillä ne vaativat viileätä vettä, Lehtonen kuvailee.

Lehtonen muistuttaa, että hyvääkin on tapahtunut: kalastuskiintiöitä on pienennetty ja se näkyy esimerkiksi Barentsinmeren turskan elpymisenä. Suurin osa maailmalla syötävästä turskasta on peräisin Barentsinmereltä. Jos omat kalavalinnat mietityttävät, voi tilanteen tarkistaa Maailman luonnonsäätiö WWF:n kalaoppaasta.

Euroopan unioni on maailman suurin kalamarkkina, ja EU:n alueelle päätyy kalaa pohjoisesta. Useat kalateollisuuden yritykset ovat päättäneet, etteivät ne osta kalaa, joka on pyydetty alueilta, joilta jää on vetäytynyt.

Merenpohjatutkimuksia3-KukkaRanta-web

Greenpeacen Arctic Sunrise -aluksen monitoreissa näkyy merenpohjan elämää alueella, jossa ei ole kalastettu pohjatroolauksella. Kuva: Kukka Ranta

Merenpohjatutkimuksia-troolinjälkiä2-KukkaRanta-webElämä on kaikonnut merenpohjalta alueella, jolla on kalastettu pohjatroolauksella. Kuva: Kukka Ranta

Suomi johtaa pian Arktista neuvostoa

Suomi johtaa ensi vuoden alusta Arktista neuvostoa, johon kuuluvat Pohjoismaat, Yhdysvallat, Kanada ja Venäjä. Lehtonen painottaa, että Suomen on tehtävä työtä haitallisten kalastusmenetemien korvaamiseksi vähemmän haitallisilla.

– Pohjatroolaus on saatava pannaan, Lehtonen sanoo.

Norja ja Venäjä ovat pohjoisten vesien kalastuksessa keskeisiä valtioita. Jään vetäytyessä niiden alukset ovat siirtyneet kalastamaan entistä pohjoisemmaksi.

Ranta näkee, että Suomen tulisi Arktisen neuvoston johdossa “kirkastaa viestiä”:

– On sitouduttu Pariisin ilmastosopimukseen. Jos sen rajoissa halutaan pysyä, arktinen öljy ja kaasu on jätettävä maahan. Kuitenkin Pohjoismaissa on visio, että öljyteollisuudella menee pohjoisessa hyvin. Pitäisi mennä luonnon ehdoilla, Ranta painottaa.

Esimerkiksi öljy-yhtiö Shell on kuitenkin vetäytynyt arktisilta alueilta.

Photo in the WCO News Magazine

WCO News N°80 – June 2016 | Photo by Kukka Ranta

WCOnews-Nro80June2016-illegalfishing-26-27-photoKukkaRanta

This photo was taken in Senegal by Kukka Ranta, an investigative journalist, photographer and author who worked extensively on the consequences of overfishing in West Africa. For more information, visit kukkaranta.com/portfolio/robbed­sea.

World Customs Organization: WCO News Magazine N°80 – June 2016

 

Ihminen tuhoaa – mutta pystyy myös korjaamaan!

WWF-lehti 2/2016 | Teksti: Kukka Ranta

WWF_lehti022016_kolumni_KukkaRanta

Kukka Ranta on toimittaja, valokuvaaja, tietokirjailija ja väitöskirjatutkija, joka rakastaa tutkia ja ratkaista ongelmia. Nyt maailman meret ovat hädässä.

”Suomessa voisi olla Euroopan upeimmat vaelluskalajoet.”

Kuusi vuotta sitten havahduin valtavan ongelman äärelle. Merten pinnan alta paljastui hätä, pelottava eläinten kato ja myös köyhtyneiden ihmisten pako. En tiennyt mitään liikakalastuksesta, kunnes paperittomat siirtolaiset Espanjan kaduilla kertoivat olleensa ennen kalastajia Länsi-Afrikassa. Eurooppalaiset ja aasialaiset troolarit olivat vieneet heidän kalansa ja elinkeinonsa, ja siksi he olivat päätyneet kauas perheistään uuden elannon toivossa.

Tutkimukset ovat vieneet minua pitkin Afrikan rannikkoa, Välimeren satamia, Saimaan aaltoja ja Selkämeren tyrskyjä sekä Kymijoen virtoja. Ihmisten ahneus ja toisten kriisi, merten tyhjeneminen kaloista ja rantojen täyttyminen sivusaaliiden raadoista, kalastajaelinkeinon kuihtuminen ja muutamien liiallinen rohmuaminen kertovat samaa teollisen liikakalastuksen tarinaa ympäri maailmaa.

Liikakalastuksen parissa hurahtaneiden tutkimusvuosieni aikana tilanne on vain pahentunut: nyt jopa 90 prosenttia maailman kalakannoista on liikakalastettuja. Kotimaisten ammattikalastajien määrä on romahtanut. Samalla yli 70 prosenttia kuluttamastamme kalasta on ulkomaista, yli neljännes siitä on norjalaista kasvatettua lohta. Omat lohemme ovat uhanalaisia; viime vuosisadan aikana olemme tuhonneet yli 90 prosenttia vaellus­kalajoistamme patoamalla.

Maailmassa kaikki kytkeytyy kaikkeen. Norjalaista lohta on syötetty kalalla, joka on saatettu pyytää etelän köyhien apajilta. Afrikan merialueet ovat maailman rikkaimpia ja samalla myös keskeisimpiä laittoman kalastuksen keskuksia. Arvokkaimmat saaliit prosessoidaan Kiinan tai Espanjan tehtaissa, missä tuotteet merkitään jalostusmaan mukaan. Kuluttajana on usein vaikea tietää valintojensa todellisia seurauksia.

Paljon on myös saatu aikaan. Vielä kuusi vuotta sitten meret ja kalat eivät kiinnostaneet moniakaan. Nyt kala mielletään eläimeksi, jolle kuuluu oikeuksia. Muutama vuosi sitten Suomessa syntyi kansalaisliike uhanalaisten vaelluskalojen puolesta. Vuosikymmenien väännön jälkeen hyökyaallon lailla edennyt julkinen paine vauhditti uuden kalastuslain valmistumista; tammikuusta 2016 alkaen moni Suomen uhanalainen kala on saatu rauhoitettua. Tosin vielä tarvitaan sanktioita.

Itämeren lohikiintiöt on saatu lähelle tieteellisiä suosituksia ja kannat ovat jopa hieman elpyneet. WWF:n kalakampanja on onnistunut nostamaan kuluttajien tietoisuutta ja vähentänyt uhanalaisten kalojen määrää kauppojen tiskeillä.

EU on uudistanut kalastuspolitiikkaansa ja ohjailee myös maailmanlaajuisesti laittomuuksiin syyllistyviä tuontimaita. EU uhkaa Thaimaata tuontikiellolla, jos maa ei onnistu kitkemään laitonta kalastusta ja orjatyövoimaa tonnikala- ja katkaraputeollisuudessa. Taustalla vaikuttaa kansalaisjärjestöjen uuttera työ.

Suomessa meillä voisi olla Euroopan upeimmat vaelluskalajoet, mutta esteinä ovat padot ja vesivoimayhtiöt. Suomen hallitus on sitoutunut kalatiestrategiaan, jonka tärkein tavoite on elvyttää uhanalaiset vaelluskalakantamme, mutta esteenä on rahoituksen puute ja vesilaki. On siis uuden kansalaisliikkeen aika patojen avaamiseksi!

Teksti: Kukka Ranta

WWF-lehti 2/2016

”Erilaisia, mutta samaa kansaa” – Näin nuoret romanit kertovat elämästään

Ihmisoikeusliitto 8.4.2016 | Kuvat ja haastattelut: Kukka Ranta

Tänään juhlitaan romanien kansallispäivää. Ihmisoikeusliitto julkaisee sen kunniaksi yhteistyössä Fintiko Romano Forumin eli Suomen Romanifoorumin kanssa kuvasarjan suomalaisista romaninuorista.

Romanit ovat kielellinen ja kulttuurillinen vähemmistö, joiden arvioidaan olleen Suomen alueella jo viidensadan vuoden ajan. Kuvilla pyritään tuomaan esille romaninuorten ajatuksia kulttuurista, koulutuksesta, työelämästä ja yhteiskunnasta.

Rony Nyman, 20, VantaaRomaniNuori-RonyNyman1-KuvaKukkaRanta-web.jpg

“Romaninuorten asiaa edistää parhaiten, kun käy koulua, hankkii itselleen ammatin ja tekee töitä. Unelmani on työskennellä nuorten kanssa.

Tällä hetkellä olen töissä Securitas Eventsillä järjestyksenvalvojana. Aluksi sieltä oli vaikea saada töitä, mutta tutustumisen kautta sain muutamassa viikossa työvuoroja.

Tämä taustalla näkyvä Myyrmäen Monitoimitila Arkki on tuttu ja turvallinen ympäristö, olen käynyt täällä aivan pienestä saakka. Mummoni asui Myyrmäessä monitoimikeskuksen vieressä ja niin minä aloin vierailla myös.

Olin Vantaan nuorisovaltuutettu vuosina 2011 ja 2012, jolloin ajoin erityisesti romaninuorten asioita. Vantaankosken yläasteen opinto-ohjaaja tuki minua, kun hain valtuustoon. Tuolloi opin, miten vaikuttaa ja tehdä aloitteita. Yläasteen jälkeen opiskelin autonasentajan ammattitutkinnon, mutta tein oikeastaan kaikkea muuta kuin autonasennusta. Istuin ammattikouluni oppilaskunnassa.

Meille romaneille tärkeintä on vanhempien kunnioittaminen. Se saa tuntemaan ylpeyttä. Vanhemmat ovat kasvattaneet meidät ja pitäneet hyvää huolta. Tunnemme kaikki toisemme ja aina autamme toisiamme.

Tärkeintä olisi saada ennakkoluulot pois yhteiskunnasta. Kaikki olisi paremmin, jos yleistäminen jäisi pois kuten se, että “mustalaiset eivät halua tehdä töitä tai opiskella.” Olen vähän erilainen, mutta silti samaa kansaa kuin kantaväestö.”

Anette Åkerlund, 34, HelsinkiRomaniNuori-AnetteÅkerlund1-KuvaKukkaRanta-web

”Edustan romaneja musiikin kautta. Olen muusikkoperheestä ja jo hyvin nuoresta lähtien esitin vanhempieni kanssa erilaisissa tapahtumissa romanigospelia. Olen antanut musiikille kaikkeni.

Elämäni muuttui taiteilijuudeksi, kun aloitin opinnot 25-vuotiaana Sibeliusakatemian kansanmusiikin aineryhmässä. Parhaillaan työstän Sibeliusakatemissa maisterikonserttia, jossa yhdistän flamenco-tanssia perinteiseen, suvultani keräämään mustalaismusiikkiin.

Jo 13-vuotiaana ihastuin suomalaisiin mustalaislauluihin, joita olin kuullut isovanhemmiltani. Jotkut laulut pitävät sisällään suvun historiaa jopa 1900-luvun alkuun asti. Perinteiset omat laulut ovat kuin historiallisia aarteita. Paljon on kaihoisia rakkauslauluja, elämänkertoja ja matkatarinoita. Oikeastaan vain hevosista on tehty iloisia romanilauluja.

Kotona laulamisen lisäksi musiikkia voi jatkaa aikuisenakin. Monet eivät ajattele, että tämä voisi olla ammatti. Harvat romanit menevät korkeakouluun, vaan  sosiaalialan opinnot ovat enemmän muodissa. Toivoisin, että jo vanhemmat kouluttaisivat lapsensa romanimusiikin pariin, ja että yliopistoon tulisi enemmän romaniopiskelijoita. Helsingin yliopistossa on nykyään romanikielen ja -kulttuurin oppiainekin!

Suomen musiikkitapahtumissa saisi näkyä enemmän romaneja, ja romanit voisivat itse lähteä mukaan avoimemmin. Olen ylpeä perinnelauluistamme, mutta romanimusiikin ala on vielä lapsenkengissä. Tarvitaan paljon työtä, jotta Suomeen tulisi enemmän romanimuusikoita ja -tuottajia. Musiikin avulla nostamme itsetuntoa ja arvostusta kulttuuriamme kohtaan.”

Ramona Blomerus, 26, HelsinkiRomaniNuori-RamonaBlomerus1-KuvaKukkaRanta-web

”Aloin käyttää romaniasua 17-vuotiaana. Kun asun pukee ylle, se on aikuisuuden merkki romanikulttuurissa. Tällöin saa enemmän vastuuta. Kaupassa taas minua alettiin seurata. Valtaväestö alkoi tuijottaa. Lapset saattoivat sanoa äideilleen, että “katso, prinsessa tulee”. Silloin äidit vastasivat, että ei saa sanoa niin, kyseessähän on mustalainen.

Olen erilainen ja samanlainen kuin muut. Suurin ero on vaatetus ja kulttuuri. Romaneilla on tietyt perinteet ja erityisesti vanhempien kunnioitus. Nämä ovat sellaisia tapoja, joita suomalaisillakin on ollut ennen vanhaan, mutta meille se vanha tyyli on jäänyt.

Ylläni on perintökoruja: isomummoni rintakoru, mummon korvarenkaat ja isän ja äidin vihkisormukset. Esimerkiksi tämä kaulakoruni on periytynyt äidiltäni, joka peri korun omalta aikoinaan omalta äidiltään. Tytölle yleensä annetaan koruja tämän varttuessa, kun hän jo osaa huolehtia itsestään. Jos mummo kuolee, niin hän jättää korunsa poikansa lapsille. Kannan minulle paljon merkinneiden ihmisten koruja ylläni joka päivä.

Olen ylpeä mustalainen, mutta toivoisin pääseväni paremmin yhteiskuntaan sisään. Työmaailma on todella vaikea. Koko sen ajan, kun olemme olleet Suomessa, olemme olleet silmätikkuina. Isovaarini oli sodassa mukana, samoin kuin monet sukulaismiehemme, mutta silti emme ole päässeet yhteiskuntaan sisälle. Harmillisinta on se, kun yleistetään yhden tekemät virheet kaikkien mustalaisten syyksi.

Vanhempiemme sukupolvi ei ole pystynyt vaikuttamaan niin paljoa kuin nykyinen sukupolvi. Olemme kouluttautuneet enemmän. Olen käynyt peruskoulun ja parhaillaan opiskelen romanivaatetuskurssilla Rekolassa. Se kestää kolme vuotta. Valmistuttuani teen romaniasuja muille.”

Dimitri Lindgren, 19, HelsinkiRomaniNuori-DimitriLindgren1-KuvaKukkaRanta-web

”On kiva olla romani, vaikka toisaalta sitä toivoisi kuuluvansa yhteiskuntaan.

Olen Romaninuorten neuvoston puheenjohtaja. Siellä tuon mielipiteitäni julki, ja neuvoston tärkein tavoite onkin saada nuorten ääni kuuluviin. Romanien piireissä on jo vuosia puhuttu siitä, miten ennakkoluuloja pitää murtaa – nyt on toiminnan aika. Olemme jo jalkautuneet kouluihin, missä kerromme opettajille ja oppilaille romanien historiasta ja kulttuurista, heikkouksista ja vahvuuksista.

Musiikki on aina ollut sydäntäni lähellä. Parhaillaan valmistelemme neuvostossa monikulttuurista nuorisotapahtumaa toukokuulle. Tavoitteena on verkostoitua ja yhdistää erilaisista kulttuureista tulevia henkilöitä. Mukaan on tulossa esiintyjiä eri vähemmistöistä ja valtaväestöstä. Olen ylpeä romanikulttuurista.

Meitä on tietty aktiivinen porukka, joka haluaa vaikuttaa. Viime syksynä perustetussa Romaninuorten neuvostossa on yhdeksän jäsentä. Neuvostoon voi päästä mukaan, kun on kiinnostunut nuorista ja osoittaa, että haluaa auttaa. Haluamme kouluttautua tähän asiaan, koska kun kaikki vanhemmat romaniaktivistit nukkuvat pois, pitää meidän nuorten ottaa se paikka.

Romaninuorten neuvostossa oma ajatusmaailmani ja näkökenttäni on laajentunut, ja olen saanut tietoa esimerkiksi siitä, miten lähteä vaikuttamaan. Olen luonut uusia ihmissuhteita ja verkostoja, joiden kautta voin saada apua. Vaikka monet asiat jännittävät paljon, haluan oppia uutta. Olen saanut lisää hienoja kokemuksia. Toivon, että saamme murrettua mahdollisimman paljon ennakkoluuloja.”

Jasmin Hedman, 22, HelsinkiRomaniNuori-JasminHedman1-KuvaKukkaRanta-web

”Olen pitänyt ruoanlaitosta pienestä pitäen. Heti yläasteen jälkeen hain Vantaan ammattiopistoon, josta valmistuin neljän vuoden jälkeen leipuri-kondiittoriksi. Mutta sen jälkeen töitä olikin vaikea löytää. Olin puolitoista vuotta työttömänä.

Nyt työskentelen vanhusten kanssa palvelutalossa virikeohjaajana. Järjestän siellä esimerkiksi bingoa ja muuta toimintaa. Päädyin virikeohjaajaksi työvoimatoimiston kautta ja olen ollut puoli vuotta töissä palkkatuella. Toukokuussa tämä työ loppuu ja sitten olen taas työtön työnhakija.

Minulla oli työharjoitteluja koulun kautta, mutta ne eivät työllistäneet minua sen jälkeen. Minun oli aina pakko mainita, että olen romani, koska se vaikuttaa työskentelyyn: julkisilla paikoilla minulla on oltava oma vaatetus. Aina niihin paikkoihin löytyi sitten joku muu työntekijä.

En sulje pois sitä vaihtoehtoa, että hankkisin vielä toisen ammatin. Esimerkiksi vanhustenhoito kiinnostaa minua. On otettava kiinni siitä mistä saa.

Romanit ovat aika auttavaisia. Romanikulttuuriin kuuluu se, että jos jollakulla ei ole rahaa tai ruokaa, niin jaamme omastamme ja pidämme huolta toisistamme. Toivoisin, että me romanit pystyisimme vihdoin ja viimein sopeutumaan tähän maailmaan ja osoittamaan, että olemme samanarvoisia kuin muutkin. Toivoisin, ettei meitä pidettäisi muukalaisina.”

Ihmisoikeusliitto.fi