IMAGE-blogi 7.10.2020 | Agricola – Suomen humanistiverkko 8.10.2020 | Kukka Ranta

Leimaavassa kirja-arvostelussa lukuisia asiavirheitä

Vuoden 2020 kotiseututeos -kilpailuun ilmoitettiin 50 teosta, joista yksi oli saamelaisten kanssa laajassa yhteistyössä kirjoittamamme tietokirja Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (Kukka Ranta & Jaana Kanninen, Kustantamo S&S 2019).

Vuoden kotiseututeos -kilpailuraadin neuvoa-antava asiantuntijajäsen, perinteentutkija ja tietokirjailija Lassi Saressalo kirjoitti ehdokasteoksista arvostelut. Vastatuuleen-kirjasta julkaistiin Kotiseutuliiton sivulla 10.7.2020 lukuisia asiavirheitä sisältänyt ”kirja-arvostelu”, joka julkaistiin myös Suomen humanistiverkko Agricolan verkkosivuilla negatiivisesti alleviivaavalla ingressillä.

18.8.2020 Kotiseutuliitto julkaisi tiedon kilpailun finalisteiksi valituista kolmesta teoksesta, lämpimät onnittelut kaikille tekijöille ja myös 3.10.2020 julkaistulle kilpailun voittajalle! En kuitenkaan voi olla miettimättä, miten paljon kilpailuraadin neuvoa-antavan asiantuntijajäsenen vahvasti asenteellinen ja perustelematon mielipidekirjoitus teoksestamme vaikutti raadin päätökseen jättää Vastatuuleen-tietokirja pois finalistien joukosta.

Saressalon arvostelu on valitettava tyyppiesimerkki suomalaisesta tavasta närkästyä suomalaisia itseään koskevasta kritiikistä, sekä vallitsevasta tavasta torjua, vähätellä ja leimata saamelaisten näkökulmia ja kokemuksia valkoisen Suomen kolonialistisessa historiassa.

Perusteettomia väitteitä

Projektimme alkoi kysymyksellä: Mitä saamelaiset toivoisivat meidän suomalaisten tietävän? Keskustelujen myötä kirjan näkökulmaksi painottui assimilaatio ja saamelaisten maiden haltuunotto. Opimme, että jokaisella sukupolvella ja alueella on omat kokemuksensa pakkosuomalaistamisesta, ja että jokainen yksilötarina koskettaa aina myös kokonaisia yhteisöjä ja saamen kansaa.

Vastatuuleen-tietokirjassa saamelaisten elämäntarinat selviytymisestä ja ylisukupolvisista traumoista ovat hyvin yhtenäisiä Totuus- ja sovintokomission kuulemisraportin lausuntojen kanssa. Kirjamme yksi keskeinen tarkoitus onkin saada suomalaiset ymmärtämään, miten vakavista asioista on kyse, kun puhumme pakkosuomalaistamisesta ja yhä jatkuvan kolonialismin vaikutuksista saamelaisiin.

Saressalon kirjoitus saa miettimään vakavasti, olemmeko me suomalaiset valmiita kuulemaan ja hyväksymään itseämme koskevaa kritiikkiä? Saressalo kirjoittaa arvostelussaan: ”Joissain kohdin asenteellisuus tulee sen verran voimakkaasti esiin, että voisi olettaa, että tekijöitä on hiukan ”vedätetty”. Tai sitten kyse on tyylilajista, ”pamfletinomaisesta tietokirjasta”.

Saressalo ei erittele, missä kohtaa hän kokee kirjan ”voimakkaasti asenteelliseksi”. Toteamus, että kirjan tekijöitä on “hiukan vedätetty” on erittäin epämääräinen ja asenteellinen kommentti ja vaatisi tarkemmat perustelut taakseen. Nyt Saressalo leimaa koko kirjan epämääräisellä heitollaan. Suomen humanistiverkko Agricolan verkkosivun artikkeliin on lisätty ingressi, jossa Saressalo esittää viimeisenä kiteyttävänä lauseena: ”Näkemys ei kaikilta osin kuitenkaan ole aivan objektiivinen, mikä on valitettavaa.”

Saressalon ”kirja-arvostelu” ei anna tällekään väitteelle tarkempia perusteita. Jo Saressalon arvostelun otsikko ”Yksi näkemys saamelaiskeskustelusta” alleviivaa teoksen yksipuolisuutta, vaikka Vastatuuleen-tietokirjaa varten on kuunneltu ja haastateltu satoja ihmisiä, ja käytetty valtavan laajasti ennen kaikkea saamelaisten itsensä tuottamaa tutkimusaineistoa ja tietoja.

Saamelaiset ovat pitkään toivoneet Suomen, Ruotsin ja Norjan valtioiden ja saamelaisten välisiä totuus- ja sovintokomissioita, jotka tarjoaisivat kollektiivisen alustan selvittää kokemuksia pohjoismaisesta ja meillä suomalaisesta kolonialismista. Kirjamme oli esimakua siitä, mitä kaikkea pakkosulauttaminen on merkinnyt historiassa ja miten kolonialismi edelleen vaikuttaa suomalaisessa päätöksenteossa, oikeusjärjestelmässä, suomalaisten puheissa ja asenteissa, sekä yhteiskuntamme eri rakenteissa.

Saamelaiset epäilevät vahvasti valtion aikeiden uskottavuutta totuus- ja sovintoprosessille, kun “samaan aikaan valtio heikentää saamelaisten oikeuksia entisestään. Valtion aitoon, vilpittömään tahtoon toteuttaa prosessi alkuperäiskansa saamelaisten hyväksi ei uskota”, kuulemisraportissa todetaan. Viimeisten vuosien aikana saamelaisvastaisuuden ja sulauttamistoimien kerrotaan jopa vain yltyneen.

Raportissa kuvaillaan saamelaisten tuntoja seuraavasti: “Alkuperäiskansa saamelaiset kokevat, että Suomessa saamelaisilta on viety kaikki. Oikeudet kulttuurin ja kielen harjoittamiseen ja ylläpitämiseen on viety viemällä oikeudet maahan ja veteen, luontoon ja luonnosta nauttimiseen saamelaisen perinteen mukaisesti. Saamelaisella poronhoidolla ei ole minkäänlaista suojaa. Saamelaisten käsityöperinne on kaikkien hyväksikäytettävänä. Saamelaisten olemassaolo on kielletty ja saamelaisten identiteetti on viety.”

Saressalolle taas kirjamme anti oli ennen kaikkea puolueellista ja “voimakkaasti asenteellista”. Saressalo perustelematon väite ”vedättämisestä” kirjan sisällön mitätöimiseksi on osa vuosikymmeniä jatkunutta saamelaisvastaista, mitätöivää puhetta. Pirita Näkkäläjärven vuonna 2017 London School of Economics -yliopistolla valmistuneen tutkimuksen mukaan vaientaminen ja disinformaatio ovat erittäin vakavia uhkia saamelaisten sananvapaudelle Suomessa.

Kuulemisraportin mukaan saamelaiset toivovat, ettei heidän kokemuksiaan ja historiaansa enää kyseenalaistettaisi. Erityisesti nyt totuus- ja sovintokomissioprosessin käynnistyessä Saressalon kaltaiset mitätöivät ja vähättelevät puheet ovat hyvin haitallisia sekä saamelaisyhteisöjen hyvinvoinnin että luottamuksellisen työn onnistumisen kannalta.

Asiavirhe 1:

”Saamelaiskeskustelussa on nykyisin voimassa käsitys, jonka mukaan saamelaispolitiikkaa ja saamelaiskulttuuria ei saisi tutkia eikä siitä kirjoittaa, jos ei ole itse saamelainen. Nyt kuitenkin ansioituneet tutkijat ja tietokirjailijat Kukka Ranta ja Jaana Kanninen ovat uskaltautuneet kirjoittamaan kirjan siitä, miten suomalainen kolonialismi on kohdellut saamelaisia.”

Saressalon väite Agricolan artikkelin ingressissä siitä, ettei saamentutkimusta saisi tehdä muut henkilöt kuin itse saamelaiset, ei pidä paikkaansa. Saamentutkimus kehittyi omana tieteenalanaan osana kansainvälistä alkuperäiskansaliikettä ja -tutkimusta 1970-luvulta alkaen. Saamelaiset ovat vaatineet jo viidenkymmenen vuoden ajan ennen kaikkea omistajuutta heitä itseään koskeviin tutkimuksiin. Saamentutkimuksen eettisten ohjeiden mukaan saamelaiset on osallistettava tutkimukseen tasavertaisina toimijoina, eikä ylhäältä alaspäin tarkasteltavina objekteina, kuten vuosikausia ulkopuolisten suorittamassa ja määrittelemässä tutkimusperinteessä on ollut tapana. Tutkimuksen tulee hyödyttää saamelaisyhteisöjä ja tutkimustiedon tulee palautua saamelaisten keskuuteen, kuten pohjoismaisen Saamelaisinstituutin osastonjohtaja Alf Isak Keskitalo esitti jo vuonna 1974.

Yksi keskeisimmistä saamentutkimuksen haasteista vuosikymmenien ajan on ollut tieteellisyyden ja puolueettomuuden jatkuva epäily ja kyseenalaistaminen, kuten nyt Saressalo artikkelissaan esittää kyseenalaistaen kirjan “kiistakirjoitukseksi”. Kun saamelainen tutkija kertoo tuloksistaan, ei tutkimusta usein pidetä uskottavana. Suomalaiseen vallankäyttöön kuuluu tyypillisesti se olettamus, että saamelaisia pidetään jääveinä tutkimaan ja kertomaan omista asioistaan.

Oulun yliopiston Giellagas-instituutin saamelaisen kulttuurin professorin Veli-Pekka Lehtolan mukaan kyseessä on vahva jäänne lappologisen tutkimuksen perinteestä; ulkopuoliset tutkijat haluavat säilyttää itsellään vallan tuottaa tietoa ja näkökulmia saamelaisia koskevissa kysymyksissä. Tilanne kertoo myös siitä, miten poliittisesti tulenarkoina asioina monet suomalaiset pitävät saamelaisoikeuksien käsittelyä ja edistämistä, ja miten keskustelua halutaan edelleen omia ulkopuolisten ehdoilla. Saamelaisen tiedon leimaaminen osoittaa myös kykenemättömyyttä tunnistaa ja kyseenalaistaa omaa etuoikeutettua valta-asemaansa.

Saamelaiset ovat puhuneet kolonialismista ja julkaisseet tietoa ja tutkimuksia aiheesta jo vuosikymmeniä, mutta silti suomalainen yhteiskunta näyttää olevan vasta nyt heräämässä (esim. Yle 25.7.2020, Yle 4.7.2020, Kulttuuriykkönen 31.7.2020, HS 9.8.2020, HS 1.7.2020 jne.) kysymyksen äärelle: Onko Suomi kolonialistinen valtio ja millä tavalla? Ongelmallista ja valitettavan tyypillistä nykyisessä keskustelussa on se, ettei saamelaisia yleensä osallisteta keskusteluun, vaan yhä uudestaan lähinnä suomalaiset pohtivat keskenään Suomen kolonialistisia piirteitä.

Saamelaisten näkökulmien ja tiedon kieltäminen on osa kolonialistia rakenteita Suomessa. Niin tiedemaailmassa kuin suomalaisessa yhteiskunnassa elää hyvin monitasoinen, rasistinen epätasa-arvo, jota voivat avata ja kuvailla parhaiten vain ne, joita järjestelmä rajaa ulos ja yrittää hiljentää. Tutkimuksen alalla ja yhteiskunnallisen keskustelun tasolla vallitsee edelleen eurosentrinen valkoisen miehen maailmankuva, minkä purkaminen vaatii valtavasti yhteistyötä ja dekolonialistisia eli korjaavia toimia – ennen kaikkea meidän valtaväestön edustajien keskuudessa. Ensimmäinen askel on oman etuoikeutetun aseman tunnistaminen.

Lapin yliopiston arktisen alkuperäiskansapolitiikan tutkimusprofessorin Rauna Kuokkasen mukaan saamentutkimus ei ole etnisyydestä kiinni, kunhan tutkimus tehdään eettisesti kestävältä pohjalta metodien ja aiheen valinnan suhteen, osallistavilla tutkimusmenetelmillä. Kuokkanen painottaa myös, ettei alkuperäiskansatutkimuksen tarkoitus ole vastakkainasettelujen luominen ja sitä kautta uusien toiseuden representaatioiden rakentaminen, vaan vallitsevan länsimaisen tutkimuksen täydentäminen kriittisen vuoropuhelun keinoin, alkuperäiskansoille keskeisistä lähtökohdista ja metodeista käsin. Usein juuri valkoiset länsimaiset toimijat kääntävät ja ymmärtävät tämän vastakkainasetteluksi, koska eivät ole tottuneet oman asemansa ja etuoikeuksiensa kyseenalaistamiseen.

Myös Veli-Pekka Lehtola on todennut, että on ristiriitaista asettaa saamelaiset ja valtaväestön tutkijat vastakkain. Toinen Lehtolan nostama olennainen kysymys on: ketkä kuuntelevat ja keitä uskotaan? Kenen tutkimuksia mitätöidään?

Yksi Vastatuuleen-kirjan tarkoituksista oli käyttää valtaväestön etuoikeutettua asemaamme ja parempaa pääsyämme julkisen keskustelun osaksi ja antaa saamamme tila saamelaisen äänen kuulemiseksi. Monet saamelaiset ovatkin todenneet, ettei suomalaisessa valtamediassa ole aiemmin puhuttu saamelaisten sortamisesta, kolonialismista, saamelaismaiden anastamisesta ja pakkosuomalaisesta niin suoraan kuin Vastatuuleen-kirjan ilmestymisen jälkeen.

Meidän suomalaisten tehtävä on nyt kuunnella, oppia, tunnistaa ja purkaa syrjiviä rakenteita yhteiskunnassamme, sekä taata saamelaisille turvallinen ympäristö käsitellä aiheuttamiamme hyvin vaikeita, ylisukupolvisia traumakokemuksia ilman vähättelyä ja leimaamista. Tähän toivomme Vastatuuleen-kirjan olevan avuksi.

Asiavirhe 2:

”Muistettakoon myös, että poronhoito alkuperäiskulttuurin – joita saamelaiset ovat – elinkeinohaarana on verraten nuorta. Suurporonhoito kehittyi vasta 1700-luvulla, eikä poronhoitoa Suomessa ole privilegioitu saamelaisille, kuten Ruotsissa ja Norjassa (jossa kyllä Paatsjokivarren kveenit harjoittavat porotaloutta).”

Ensinnäkin kun puhutaan saamelaisoikeuksista, on hyvin tärkeää käyttää oikeita termejä. Saressalon käyttämä ”alkuperäiskulttuuri” on harhaanjohtava termi. Se vähättelee kansan merkitystä ja asettaa saamelaiset Suomessa yleisen tavan mukaan vähemmistön asemaan. Vähemmistöoikeudet koskettavat ensisijaisesti yksilönoikeuksia, kun taas kansainvälisessä oikeudessa tunnustettu kansa ja alkuperäiskansa pitävät sisällään täyden itsemääräämisoikeuden ja kollektiiviset oikeudet. Saamelaiset ovat Suomen perustuslaissa vuonna 1995 tunnustettu alkuperäiskansana.

Toiseksi, poro on aina ollut osa saamelaista kulttuuria ja perinteistä elinkeinoa jo vuosituhansien ajan. Saressalon mainitsema suurporonhoito kehittyi Suomessa useiden tutkimusten mukaan noin 1600-luvulta alkaen. Vanhimmat saamelaista poronhoitoa esittävät Altan kalliomaalaukset on ajoitettu noin 5000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Suomen puoleiselta Saamenmaalta löytyy lukuisia ketjumaisia peuranpyyntikuoppia 4000 vuoden takaa kivikaudelta. Näin ollen ei ole perusteltua sanoa, että ”poronhoito alkuperäiskulttuurin – joita saamelaiset ovat – elinkeinohaarana on verraten nuorta.”

Mainittakoon vielä se, että poronhoito on Ruotsissa ja Norjassa pääsääntöisesti vain saamelaisten elinkeino-oikeus, mutta Suomessa poroja voi nykyisin omistaa kuka tahansa poronhoitoalueella asuva ETA-alueen kansalainen. Järjestelmä muuttui viimeistään 1800-luvulla Venäjän hallinnon aikana myös suomalaisten elinkeinoksi, osana senaatin määräämää paliskuntajärjestelmää. Väitöskirjatutkija Anne-Maria Magga pitää paliskuntia suomalaisena rakenteena ja merkittävänä osana yhä jatkuvaa kolonialismia. Suomen poronhoitolaissa ei edelleenkään tunnusteta paimentolaisuuteen perustuvaa perinteistä saamelaista poronhoitoa ja siidajärjestelmää, joka yhä elää erityisesti Näkkälän ja Käsivarren paliskuntien, sekä jossain muodossa myös Paistunturin ja Kaldoaivin paliskuntien saamelaisten poronhoitajien keskuudessa.

Asiavirhe 3:

”Nykyisen lainsäädännön mukaan saamelaisia ovat ne, joilla on oikeus asettua ehdokkaaksi saamelaisvaltuuskunnan ja -käräjien vaaliin ja äänestää niissä. Tämä on johtanut jatkuviin kiistoihin saamelaisuuden määritelmästä, jota on sitten ratkottu korkeimpia oikeusasteita myöten.”

Saamelaiset, kuten muutkin kansat määrittelevät itse keitä he ovat. YK:n alkuperäiskansajulistuksen keskeinen sanoma on 33 artiklan mukaan:

1. Alkuperäiskansoilla on oikeus määrätä omasta identiteetistään tai jäsenyydestään tapojensa ja perinteidensä mukaisesti.
2. Alkuperäiskansoilla on oikeus määrätä toimielintensä rakenteet ja valita niiden jäsenet omia menettelyjään noudattaen.

Saamelaiset itse niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassa ovat pitäneet tärkeimpänä saamelaisuuden määritelmänä kieliperustetta; se on saamelaisyhteisöille merkittävin yhteinen nimittäjä ja keskeinen perinnetiedon kannattelija. Suomessa ja Ruotsissa kieliperuste ulottuu isovanhempiin saakka, Norjassa taas neljänteen sukupolveen asti. Käytännössä saamelaiset tunnistavat yhteisöjensä jäsenet sukuverkostojen ja laajan sukutietämyksen kautta.

Saamelaiskäräjälaissa määritellään henkilöt, jotka voivat äänestää ja asettua ehdolle käräjien vaaleissa. Laki hyväksyttiin eduskunnassa 1995 ja astui voimaan vuonna 1996. Kyseessä on Suomen eduskunnan viimeistelemä laki, joka ei perustu saamelaisyhteiskunnan omaan tahtoon. Saamelaiskäräjät ja monet saamelaisjärjestöt ovat vaatineet saamelaiskäräjälain muuttamista kieliperustaiseksi aina tähän päivään saakka, yhteispohjoismaisen saamelaismääritelmän mukaisesti.

Saamelaiskäräjälaissa saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:

1. että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenä; tai
2. että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä-, tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka
3. että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Muista Pohjoismaista poiketen Suomen saamelaiskäräjälakiin tuli kielimääritelmän rinnalle niin sanottu ”lappalaispykälä”, jonka tarkoitus oli turvata saamelaisalueella 1875 jälkeen verolappalaisena eläneiden jälkeläisten oikeudet. Eduskunnan perustuslakivaliokunta kuitenkin jätti vuosiluvun pois ilman saamelaiskäräjien hyväksyntää. Laista tuli ristiriitainen, kun kielitaitovaatimus kattaa kolme sukupolvea taaksepäin, mutta lain lappalaiskohta ulottuu satojen vuosien taakse ilman aikarajaa.

Professori Veli-Pekka Lehtolan mukaan vuosiluvun poisjäänti laista oli lipsahdus ja johti osaltaan 1990-luvulla alkaneeseen ”saamelaiskiistaan”, jota on kutsuttu jopa lappalaissodaksi, jota nyt Saressalokin tekstissään nostaa esiin. Aikarajan poistaminen avasi tuhansille tai jopa kymmenille tuhansille ihmisille mahdollisuuden hakea oikeutta äänestää saamelaiskäräjävaaleissa kaukana historiassa olevien sukujuurten perusteella. Käytännössä kenellä tahansa Lapin asukkaalla voi löytyä lapinveroa maksanut esivanhempi.

Vanhoissa verokirjamerkinnöissä termi ”lappalainen” ei merkinnyt etnistä saamelaista. Tästä ovat kirjoittaneet muun muassa emeritusprofessori Pekka Sammallahti ja väitöskirjatutkija Saara Tervaniemi Agon-julkaisussa. 1600-luvulta alkaen kaikki liikkuvassa luontaistaloudessa elävät henkilöt merkittiin asiakirjoihin lappalaisiksi, termi viittasi siis elinkeinoon eikä etnisiteettiin. Myöhemmin elinkeinomerkinnät koskivat lähinnä saamelaisia, sillä juuri saamelaiset säilyttivät liikkuvan elämäntavan pisimpään, myöhäisimmät aina 1960-luvulle saakka. Nykykeskustelussa lappalaisella tarkoitetaan lähinnä satojen vuosien takaisiin verokirjoihin merkityistä lappalaisista polveutuvia ihmisiä, joista monet tavoittelevat itselleen oikeutta äänestää saamelaiskäräjävaaleissa kaukaisen esivanhempansa verokirjamerkinnän perusteella.

Taustasyynä  Saressalon mainitseviin ”jatkuviin kiistoihin” 1990-luvulta lähtien on ollut saamelaisoikeuksien ja ennen kaikkea saamelaisten kollektiivisten maaoikeuksien edistymisen aiheuttama pelko Lapin asukkaiden keskuudessa oman aseman ja yksityismaiden menettämisestä. Lisäksi tiukasti pohjoisessa elävä paikallistason rasismi on ruokkinut keskusteluja voimakkaasti.

Saressalo jatkaa: ”Saamelaiskäräjät nimittäin määrittävät itse tämän äänioikeuden ja pyrkii karsimaan ulos määritelmästä ne, joita ei pidetä ”oikeina saamelaisina”.

Saressalon lainausmerkeissä kirjoittama ”oikea saamelainen” osoittaa tyypillisen suomalaisen ulkopuolisen henkilön asenteellisuuden alkuperäiskansa saamelaisten itsemääräämisoikeutta kohtaan, mikä tulisi olla taattu niin kansainvälisen oikeuden kuin Suomen perustuslain mukaan. Suomessa jo yli kahden vuosikymmenen ajan yritykset edistää alkuperäiskansaoikeuksia ovat monesti tyssänneet kysymykseen saamelaismääritelmästä.

Asiavirhe 4:

”Metsälappalaisjärjestöt edellyttävät, että määritelmään tulee lisätä myös ns. geneettinen pykälä, eli että henkilö, joka on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä, tai kalastajalappalaiseksi maa, vero- tai henkikirjassa, olisi oikeutettu äänioikeutetuksi. Tämä meni myös läpi lainsäädännössä ja muutoksenhakuviranomaiseksi nimettiin korkein hallinto-oikeus.”

Saamelaismääritelmässä on alusta lähtien ollut lappalaispykälä, jota saamelaiskäräjät ei ole pitänyt hyväksyttävänä ilman vuoden 1875 aikarajaa. Lapin yliopiston saamentutkimuksen professori Sanna Valkonen tähdentää, että saamelaisten itsensä mukaan saamelaisuus ei ole kiinni etnisistä geeneistä vaan ennen kaikkea kulttuuriin kasvamisesta, tämä koskee myös saamelaisperheiden adoptiolapsia.

Saamelaisilla ei Suomessa ole itsemääräämisoikeutta saamelaisuuden suhteen. Saamelaiskäräjät asettaa käräjävaalien alla erillisen vaalilautakunnan, joka toimeenpanee vaalit ja merkitsee äänioikeutetut vaaliluetteloon. Jos saamelaiskäräjien vaalilautakunnan kielteinen päätös äänioikeudesta ei tyydytä, voi henkilö lain mukaan valittaa ensin saamelaiskäräjille ja sitten hakea lopullista ratkaisua Korkeimmalta hallinto-oikeudelta, joka nimettiin ylimmäksi muutoksenhakuviranomaiseksi, kun saamelaisten itsehallintolaeista päätettiin vuonna 1995.

KHO on merkinnyt noin sata ihmistä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon vastoin Saamelaiskäräjien elinten määräyksiä vuodesta 2011 alkaen ja on tehnyt päätöksiä saamelaiskäräjälaista poiketen käyttämällä “kokonaisharkintaa”. Tutkija Leena Heinämäen toteaa Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus -raportissa, ettei KHO:n päätöksistä ole löydettävissä selkeää logiikkaa. Hän pitää asetelmaa ongelmallisena sekä saamelaisten itsehallinnon että yksilöiden oikeusturvan kannalta. Heinämäki suosittelee saamelaismääritelmän täsmentämistä liiallisen tulkinnanvaraisuuden poistamiseksi. Myös YK:n ihmisoikeuskomitea on todennut Suomen loukkaavan saamelaisten ihmisoikeuksia KHO:n tekemillä päätöksillä ja velvoittaa Suomen valtiota tarkistamaan saamelaismääritelmän saamelaisten itsemääräämisoikeutta painottaen, sekä toteuttamaan kaikki tarvittavat toimet samanlaisten rikkomusten estämiseksi tulevaisuudessa.

Alkuperäiskansoja koskevan kansainvälisen oikeuden ryhmähyväksynnän käsitteen mukaan yhteisön jäsen voi olla vain, jos yhteisö tunnustaa hänet jäsenekseen. Suomalainen oikeusjärjestelmä määrittää ylimmän päätösvallan saamelaisesta identiteetistä saamelaisyhteisön ulkopuolelle, KHO:lle. Saamelaiskäräjät on arvostellut ankarasti tätä lainsäädännön piirrettä alkuperäiskansan itsemääräämisoikeuden vastaisena.

Periaatteellinen päätös

Saressalo kritisoi arvostelussaan lappologisten tutkimusten rajaamista Vastatuuleen-tietokirjan lähdeaineiston ulkopuolelle:

”Rannan ja Kanniset teos on haastava. Sitä tulee lukea varovaisen lähdekriittisesti ja pitää mielessään lähdeaineiston osittainen vajavaisuus (mm. Matti Enbuske tuntuu olevat tekijöille tuntematon samoin osa uusimmasta ”lappologisesta” tutkimuksesta”.

Toisin kuin Saressalo väittää, Matti Enbusken ja monien lappologisten tutkijoiden tekemät selvitykset ovat meille tuttuja. Taustalla on periaatteellinen ja saamentutkimuksen eettisten ohjeiden mukainen päätös suosia ennen kaikkea saamelaisia tutkijoita ja lähteitä aineistonamme. Pidimme työssämme ensisijaisen tärkeänä, että vuosikausia länsimaisen tutkimuksen objekteiksi joutuneet saamelaiset pääsivät määrittämään oman kantansa suomalaisesta kolonialismista ja kokemastaan assimilaatiosta, ja myös vaikuttamaan kirjan lopputulokseen tiiviissä yhteistyössä ja luottamuksellisessa suhteessa.

Helsingin yliopiston pitkäaikainen saamen kielen ja kulttuurin lehtori, ja saamen kielen ja kulttuurin tutkimusseura Dutkansearvin puheenjohtaja Irja Seurujärvi-Kari kirjoittaa Saamentutkimus tänään -teoksessa (SKS, 2011), että ”historioitsijat Matti Enbuske ja Maria Lähteenmäki ovat esittäneet kritiikkiä saamelaisiin kohdistunutta kolonialismitulkintaa kohtaan. Heidän mukaansa saamelaisten asutushistoriasta ja erityisesti saamelaisista Lapin alkuperäisasukkaina on muodostunut vääristynyt kuva. Lähteenmäki katsoo kolonialismin perustuvan historian tulkinnan 1990-luvun ’militantin saamelaistutkimuksen’ jyrkäksi tulkinnaksi, jossa uudisasukkaat nähdään valloittajina ja saamelaiset puolestaan alistettuina. Tämä on hänen mukaansa kiihkoilua ja turhaa asian kärjistämistä. Enbuske puolestaan väittää, että saamelaiset ovat kehitelleet tällaisia kolonialismiin liittyviä mielikuvia saadakseen perusteluita muun muassa vaatimuksilleen valtion maiden palauttamiseksi saamelaisten hallintaan.”

Veli-Pekka Lehtola kirjoittaa Sámi Histories, Colonialism, and Finland -artikkelissa (Arctic Anthropology, 2015), kuinka Lähteenmäki on muun muassa kieltänyt saamelaisten alistamisen ja sortamisen sillä perusteella, ettei Suomessa ole arkistolähteitä tai laillisia päätöksiä todisteina kolonialistisesta politiikasta. Lehtola nostaa esiin myös Enbusken vuonna 2008 julkaistun Vanhan Lapin valtamailla. Asutus ja maankäyttö historiallisen Kemin Lapin ja Enontekiön alueella 1500-luvulta 1900-luvun alkuun -väitöskirjan, jonka mukaan ei ole syytä puhua Lapin valloituksesta tai edes kolonialismista.

Enbuske oli myös mukana oikeusministeriön toimeksiannosta käynnistetyssä, professori Jouko Vahtolan vetämässä saamelaisten maaoikeuksia selvittäneessä hankkeessa vuosina 2003-2006. Tutkimuksen yhteenvedossa todetaan, että ”valtio on kautta historian kohdellut varsinkin maapolitiikassaan Lapin asukkaita yhdenvertaisesti Lapin asukkaina, tekemättä eroa etnisyyden perusteella.” Lisäksi kuvailulehdessä todetaan: “kolonisaatiota ei koettu Lapissa.”

Tänä päivänä #metoo ja #blacklivesmatter -liikkeiden myötä olemme astuneet uuteen aikakauteen, jolloin valtahierarkioiden tunnistamisen ja purkamisen tulisi vihdoin olla keskeinen osa meidän valtaväestön toimintaa niin tutkimusmaailmassa kuin päätöksenteossa. Lappologisten ja suomalaisten tutkijoiden omavaltainen totuuden määrittely ei voi enää jatkua toisten alistamisena, vähättelynä ja vaientamisena.

Suomen Kotiseutuliitto tekee arvokasta paikallista kulttuuriperintöä ja kotiseututoimintaa vaalivaa työtä. Kysyn nyt vakavasti Kotiseutuliitolta: Olisiko teidän aika käydä perusteellinen keskustelu järjestönne suhtautumisesta alkuperäiskansa saamelaisiin, sekä pohtia minkälaisen kuvan vuoden kotiseututeos -kilpailuraadin neuvoa-antava asiantuntijajäsenen vanhakantaiset asenteellisuudet antavat toiminnastanne?

Kukka Ranta
Vastatuuleen-tietokirjan kirjoittaja
Saamentutkimuksen väitöskirjatutkija, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto
VTM kehitysmaatutkimuksen ja HuK yleisen historian oppiaineista, Helsingin yliopisto

Lähteet

Enbuske Matti 2008. Vanhan Lapin valtamailla — asutus ja maankäyttö historiallisen Kemin Lapin ja Enontekiön alueella 1500-luvulta 1900-luvun alkuun. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Enbuske Matti 2006. Lapinmaan maaoikeudet Asutus ja maankäyttö keskisessä Lapissa ja Enontekiöllä 1900-luvun alkuun. Oikeusministeriön julkaisuja 2006:6. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75979.
Heinämäki Leena et al 2017. Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 4/2017. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80900.
Hirvonen Iida Sofia 9.8.2020. Valkopesty Suomi. Helsingin Sanomat https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006595024.html.
Ihmisoikeuskeskus 4.2.2019 YK:n ihmisoikeuskomitealta kaksi ratkaisua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymistä koskevassa asiassa https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/?x5822114=7424833
Juuso Anni-Kristiina 2018. Saamelaisten asioita koskeva sovintoprosessi. Kuulemisraportti. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 14/2018. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161165.
Keskinen Suvi 1.7.2020. Mielipide | Vieraskynä. Rasismilla on pitkä historia Suomessa: suomalaisia oli mukana yrityksissä hankkia siirtomaita Afrikasta. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006557591.html.
Keskitalo Alf Isak 1974. Research as an Inter-Ethnic Relation. Paper delivered at the Seventh Meeting of Nordic Ethnographers in Tromsø, Norway 29 August 1974. Republished at the Occasion of the Twentieth Anniversary of the Sami Instituhtta and the Second International Circumpolar Workshop ”Skabmadiggi” Guovdageaidnu/Kautokeino, 14 December 1994. https://samas.brage.unit.no/samas-xmlui/handle/11250/2638028?locale-attribute=en.
Kuokkanen Rauna 2020. Reconciliation as a Threat or Structural Change? The Truth and Reconciliation Process and Settler Colonial Policy Making in Finland. Human Rights Review 21.3 (2020): 293–312. https://link.springer.com/article/10.1007/s12142-020-00594-x
Labba Oula-Antti 2018. Kokonaisharkinta korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksissä koskien saamelaismääritelmän tulkintaa. Oikeustieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63353.
Saressalo Lassi 10.7.2020. Yksi näkemys saamelaiskeskustelusta Agricola – Suomen humanistiverkko. https://agricolaverkko.fi/review/yksi-nakemys-saamelaiskeskustelusta.
Saressalo Lassi 3.7.2020. Yksi näkemys saamelaiskeskustelusta. Suomen kotiseutuliitto. https://kotiseutuliitto.fi/toiminta/kirjamakasiini/esittelyt-ja-arvostelut-2020/vastatuuleen.
Lehtola Veli-Pekka 2015. Saamelaiskiista – sortaako Suomi alkuperäiskansaansa  Helsinki: Into-kustannus 2015. https://www.veli-pekkalehtola.fi/saamelaiskiista.
Lehtola, Veli-Pekka 2015: Sámi Histories, Colonialism, and Finland. Arctic Anthropology, Vol. 52, No. 2, pp. 22–36. https://www.veli-pekkalehtola.fi/artikkelit
Lehtola Veli-Pekka 2005. Saamelaiset itse tutkimuksensa tekijöiksi -virkaanastujaispuhe. Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti 5/2005. http://www.kaltio.fi/vanhat/index959a.html?766.
Magga Anne-Maria 2018. ”Ounastunturin terrori” ja uudisasutus Enontekiöllä: Saamelainen poronhoito suomalaisen asuttajakolonialismin aikakaudella. Politiikka, 60(3), 251-259. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/politiikka/article/view/76309.
Nuutila Sakari 25.7.2020. Mikä on suomalaisten suhde kolonialismiin ja miksi siitä on niin vaikea puhua? Professori: ”Puolustaudutaan syytöksiltä, joita kukaan ei ole esittänyt”. Yle Uutiset https://yle.fi/uutiset/3-11447726.
Nuutila Sakari 4.7.2020. Toimittajalta: Suomellakin on siirtomaahistoriansa, emmekä siksi voi seurata keskustelua ulkopuolisina https://yle.fi/uutiset/3-11433373.
Näkkäläjärvi Pirita 1.7.2020 Suomi on velvollinen tarkistamaan saamelaismääritelmän ja meidän pitää auttaa valtiota siinä https://piritanakkalajarvi.com/2020/07/01/suomi-on-velvollinen-tarkistamaan-saamelaismaaritelman-ja-meidan-pitaa-auttaa-valtiota-siina/
Näkkäläjärvi Pirita 19.2.2018. Vaientaminen ja disinformaatio uhkina saamelaisten sananvapaudelle Suomessa. https://faktalavvu.net/2018/02/19/vaientaminen-ja-disinformaatio-uhkina-saamelaisten-sananvapaudelle-suomessa.
Näkkäläjärvi Pirita 2017. Threats to the Freedom of Speech of the Indigenous People Sámi in Finland. The Department of Media and Communications, London School of Economics.
Pääkkönen Erkki 2008. Saamelainen etnisyys ja pohjoinen paikallisuus : saamelaisten etninen mobilisaatio ja paikallisperustainen vastaliike. Rovaniemi: Lapin yliopisto. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61749.
Ranta Kukka & Kanninen Jaana 2019. Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta. Kustantamo S&S, Helsinki.
Saamelaisia koskevan tutkimuksen eettiset ohjeet https://www.ulapland.fi/FI/Kotisivut/Saamelaisia-koskevan-tutkimuksen-eettiset-ohjeet-.
Sammallahti Pekka 2013. Saamelaismääritelmästä. Pohjoinen filosofiayhdistys AGON ry 37-38.
Seurujärvi-Kari Irja 2011. Alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansaliike ja saamelaiset. Teoksessa Saamentutkimus tänään. Toim. Irja Seurujärvi-Kari, Petri & ja Risto Pulkkinen, 369–392. Tietolipas 234. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tervaniemi Saara 17.9.2020. Kymmenen ongelmaa, jotka yhteisöään tutkiva saamelainen kohtaa. Koneen säätiö, rohkeus-blogi. https://koneensaatio.fi/kymmenen-ongelmaa-jotka-yhteisoaan-tutkiva-saamelainen-kohtaa/.
Tervaniemi Saara 2019. Korkein hallinto-oikeus saamelaisuuden määrittelijänä. Politiikasta-verkkolehti https://politiikasta.fi/korkein-hallinto-oikeus-saamelaisuuden-maarittelijana.
Tervaniemi Saara 2013. Symbolista sodankäyntiä saamelaisuudesta. Pohjoinen filosofiayhdistys AGON ry 37-38.
Tolonen Ruut 17.12.2019. Saamelaisaktivisti Petra Laiti: ”Suomalaisten on aika oppia tuntemaan saamelaiset”. Maailman Kuvalehti 6/2019. https://www.maailmankuvalehti.fi/2019/6/pitkat/saamelaisaktivisti-petra-laiti-suomalaisten-aika-oppia-tuntemaan-saamelaiset.
Typpö Juho 24.10.2019 Suomi on sortanut Saamen kansaa vuosisatoja, arvioi uusi tietokirja: Parempi ymmärrys saisi alistamisen vihdoin loppumaan https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006283536.html Helsingin Sanomat.
Ulkoministeriö 1.2.2019 YK:n ihmisoikeuskomitealta kaksi ratkaisua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymistä koskevassa asiassa https://um.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/yk-n-ihmisoikeuskomitealta-kaksi-ratkaisua-saamelaiskarajien-vaaliluetteloon-hyvaksymista-koskevassa-asiassa.
West Helga 5.6.2020. Saamelaisten totuus- ja sovintokomission mandaatti pitää sisällään hälytysmerkkejä, joihin on viimeinen hetki herätä. https://helgawest.com/2020/06/05/saamelaisten-totuus-ja-sovintokomitean-mandaatti-pitaa-sisallaan-halytysmerkkeja-joihin-on-viimeinen-hetki-herata.
Yle Kulttuuriykkönen 31.7.2020. Saamelaiset, Ambomaa ja suomalainen kolonialismi – onko Suomi menettämässä viattomuutensa? https://areena.yle.fi/audio/1-50587783.
Yle 1.2.2019 YK:n ihmisoikeuskomitea moittii Suomea saamelaisten oikeuksien loukkaamisesta. https://yle.fi/uutiset/3-10626181.