Deaivvadeapmi ST1-fitnodagain ii addán ollu vástádusaid: Holmberg ja Beaska ávžžuheigga fitnodaga luohpat energiijaprošeavttain Sámis

Yle Sápmi 25.11.2021 | Teksti Aslak Paltto, Sáárá Seipiharju | Kuva: Kukka Ranta

Áslat Holmberg ja Beaska Niillas deaivvadeigga mannan vahkus ST1-energiijafitnodaga ovddasteddjiiguin Helssegis.
Govva: Kukka Ranta

ST1 bieggafápmobuvttadeami jođiheaddji Thomas Hansena mielas bearjadaga deaivvadeapmi sámepolitihkkáriiguin dollojuvvui ustitlaš vuoiŋŋas. Beaska Niillas ja Áslat Holmberg geigiiga ST1 ovddasteddjiide maid reivve, mas soai muitaleaba, man problemáhtalaččat fitnodaga prošeavttat leat sámiide.

LUE LISÄÄ: Yle Sápmi 25.11.2021

Saamelaisuutta ei voi viedä

Iso Numero 19.12.2019 | Teksti Laura Rantanen | Kuvat: Kukka Ranta

Syksyllä julkaistu Vastatuuleen-kirja on herättänyt paljon keskustelua paitsi Saamen kansan pakkosuomalaistamisen historiasta, myös nykytilanteesta ja kulttuurin säilyttämisestä. Yrittäjä Pentti Pieski ja tutkija Niina Siivikko kertovat, mitä ajatuksia kirja heissä herätti ja mitkä asiat ovat tärkeitä kaupungissa asuvan saamelaisen näkökulmasta.

Petra Laiti huudatti syksyllä 2018 yleisöä eduskuntatalolla ilmastomielenosoituksessa. Kesällä 2019 Laiti nimitettiin sisäministeri Maria Ohisalon avustajaksi. Kukka Ranta on ottanut jutussa olevat kuvat Vastatuuleen-tietokirjaa varten.

Suomalaisilla on tuntunut olevan kuvitelma siitä, että he tietävät saamelaisista paljonkin, koska asumme Suomessa. Ei ole tiedostettu, että kyseessä on ihan eri kulttuuri”, saamen kieli- ja viestintäpalveluyrittäjä Pentti Pieski sanoo.

Pieski uskoo, että Vastatuuleen-kirja on saamelaisten pitkään odottama keskustelunavaus. Nyt kun Pandoran lipas on avattu, yhä useampi saamelainen kertoo tarinansa.

”Olemme itse puhuneet näistä asioista kymmeniä vuosia, mutta meitä ei ole otettu tosissaan. Nyt kun suomalaiset kirjoittavat suomalaisille, se otetaan vakavasti”, hän sanoo.

Sekä Pieski että Turun yliopistossa väitöskirjaa tekevä Niina Siivikko pitävät kuitenkin positiivisena sitä, että teos on suomalaisten kirjoittama.

”Jos kirjan olisi tehnyt kaksi saamelaista, se olisi ollut helpompi sivuuttaa puolueellisena. Ehkä suomalaiset ovat myös paremmin turvassa julkaisua seuraavalta vihapuheelta, jota saamelaiset joutuvat jatkuvasti kokemaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa”, pohtii Siivikko.

Pieskin mielestä keskeistä kirjassa on, että saamelaiset pääsevät siinä itse kertomaan kokemuksistaan. Myös Siivikko kiittää sitä, että kirja on tehty vahvasti yhteistyössä saamelaisten kanssa ja sen lähtökohta oli kysyä heiltä itseltään, mitä suomalaisten pitäisi saamelaisista tietää.

Saamelaisia on pakkosuomalaistettu, heiltä on viety maat ja kieliä, kulttuuria ja maailmankuvaa on yritetty suomalaisten toimesta tukahduttaa. Tästä kaikesta Vastatuuleen-kirja kertoo saamelaisten suulla.

Saamelaisten alkuperäiskansa-asema kirjattiin Suomen perustuslakiin vasta vuonna 1995. Lain mukaan heillä on alkuperäiskansana kielellinen ja kulttuurinen itsehallinto kotiseudullaan. Saamelaiskäräjät perustettiin toteuttamaan tätä itsehallintoa.

Saamelaiskäräjät on saamelaisten itsehallintoelin, jonka 21 jäsentä ja neljä varajäsentä valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä vaaleilla. Käräjien tehtävä on suojella saamelaiskulttuurin säilymistä ja kehittymistä perustuslain mukaistesti. Kuva: Kukka Ranta / Vastatuuleen.

”Laki on ollut voimassa 25 vuotta, mutta sitä ei vieläkään noudateta. Saamelaisten elämään ja elinkeinoon vaikuttavat päätökset tehdään yhä lakien vastaisesti ja saamelaisilta kysymättä. Kun nousemme puolustamaan oikeuksiamme, meidät mitätöidään ja vaiennetaan”, Siivikko sanoo.

Vastatuuleen-kirjassa kerrotaan, että etenkin nuoret saamelaiset ovat joutuneet vihapuheen kohteeksi jo pitkään, ja vuonna 2013 asia nostettiin esiin myös YK:ssa. Saamelaisyhteisöt kokevat haasteellisena sen, että valtaosa saamelaisnuorista asuu maidensa ja kulttuurialueidensa ulkopuolella ilman yhteisön turvaa.

Jos emme saa itse päättää, mitä pukumme meille merkitsee, niin ei se kovin hyvää lupaa sen suhteen, että saisimme päättää isommista meitä koskevista asioista.

Siivikosta tuntuu absurdilta, miten voimakkaasti jotkut suomalaiset hyökkäävät saamelaisia vastaan, jos he nostavat kokemiaan epäkohtia esille. Saamelaisten kulttuuria on ollut tapana halventaa ja pilkata arjessa ja televisioissa – ja sitten vielä ihmetellään, miten he voivat loukkaantua siitä, että pilailupuodissa on myynnissä tekaistuja saamelaispukuja.

Saamelaiskulttuurin väärinkäytöllä on kirjan mukaan pitkät perinteet. Saamenpukua on käytetty Lapin matkailun myyntivalttina vuosikymmenien ajan. Saamelaiset ovat yrittäneet puuttua kulttuurinsa väärinkäyttöön yhtä kauan.

Vuonna 2010 saamelaiskäräjät selvitti vähemmistövaltuutetulle, kuinka saamenpuvun taloudellinen hyväksikäyttö loukkaa saamelaisten perustuslaillista oikeutta kulttuurinsa kehittämiseen ja ylläpitämiseen.

”Yhä uudestaan meiltä kysytään, että eikö teillä ole oikeita ongelmia, kun jaksatte tästä ja tästäkin mielenne pahoittaa. Jos emme saa itse päättää, mitä pukumme meille merkitsee, niin ei se kovin hyvää lupaa sen suhteen, että saisimme päättää isommista meitä koskevista asioista”, Siivikko sanoo.

Hän muistuttaa, että vaikka suomalaisen silmin saattaa näyttää, että saamelainen reagoi yksittäiseen pikkuasiaan, niin todellisuudessa kyse on reagoinnista koko isompien ja suurempien alistamisen kokemusten jatkumoon.

”Missä vaiheessa näiden vaientajien mielestä on hyväksyttyä sanoa, että tämä ei ole ok?” Siivikko heittää.

Saamelaiskäräjät alkavat aina siitä, että uudet suomalaiset viranhaltijat yritetään perehdyttää saamelaisasioihin.

Kirjassa kerrotaan, miten vielä 1950-luvulla saamelaislapset lukivat oppikirjasta, kuinka pieni keltanaamainen lappalainen on osa sukupuuttoon kuolevaa kansaa.

Asuntolakouluihin kotoaan pakotettuja saamelaislapsia rankaistiin fyysisesti, jos he käyttivät omaa kieltään. Kielen lisäksi lapsilta kiellettiin koko lapsen olemassaolo ja kulttuuri. Asuntolakoulut olivat yksi rankin assimilaation eli sulauttamisen muodoista Suomessa. Historiankirjoitus ja kouluopetus Suomessa sivuuttavat saamelaiset yhä.

”Pahinta on, kun suuri osa ihmisistä ei edes tiedä, kuinka vähän he tietävät saamelaisista. Ja sen olemattoman tiedon pohjalta tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat elämäämme”, Siivikko sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi saamelaiskäräjät alkavat aina siitä, että uudet suomalaiset viranhaltijat yritetään perehdyttää saamelaisasioihin. Viranomaiset tekevät kuitenkin lopulta kaikki päätökset. Siivikon mukaan tämä kertoo osaltaan siitä, miksi saamelaisten asiat eivät ole juurikaan edenneet.

”On ollut todella iso asia, että sisäministeri Maria Ohisalo palkkasi avustajakseen saamelaisen Petra Laitin. Hän lisää ministeriössä varmasti ymmärrystä saamelaisasioista”, Siivikko jatkaa.

Vastatuuleen-kirjassa kirjoitetaan myös viime vuosina voimistuneesta saamelaisaktivismista. Esimerkiksi ilmastonmuutos yhdessä yhä pöytälaatikoissa piilevän Jäämeren radan kanssa aiheuttavat jatkuvan uhkan saamelaisten luontaiselinkeinoista riippuvaiselle kulttuurille, ja saamelaiset ovat asettuneet vahvasti rataprojektia vastaan. Kirjassa monet toteavat, että he ovat selvinneet paljosta, mutta laitumet halkovasta Jäämeren radasta he eivät ehkä enää selviäisi.

Aktivismi on tuonut myös tuloksia. Kaikkia kolmea Suomen alueella puhuttavaa saamen kieltä on elvytetty aktiivisesti 90-luvun puolivälistä lähtien. Uhanalaiseksi määriteltyjen kielten puhujamäärät ovat kasvaneet, kun aktivistit ovat kehitelleet keinoja kouluttaa saamentaitoisia opettajia, toimittajia ja virkamiehiä yhteisön vanhimpien avulla.

Pentti Pieski on ollut pitkään aktiivinen saamelaisen kaupunkikulttuurin ylläpitämisessä ja luomisessa. Hän toimi vuosia City-Sámit-yhdistyksen puheenjohtajana ja on ollut edistämässä esimerkiksi saamenkielisen luokan perustamista. Yhdessä vaimonsa kanssa hän oli suorastaan painostamassa saamenkielisen varhaiskasvatuksen järjestämistä Helsinkiin.

Tällä hetkellä 10 prosenttia saamelaisista asuu pääkaupunkiseudulla ja kolme neljästä alle 10-vuotiaasta saamelaislapsesta asuu kotiseutujen ulkopuolella. Pieski kokee, että hänen itsensä on suhteellisen helppo pitää yllä saamelaista elämäntapaa Helsingin ja Tenojoen välillä. Hän kasvoi saamelaiseen kieleen ja kulttuuriin ja oppi vasta 5-vuotiaana suomea.

Meille luonto on kumppani, ja kun kalastamme tai metsästämme, on pyynti sananmukaisesti pyytämistä.

”Kielen ja kulttuurin siirtyminen etelässä on haastavaa, mutta Helsingissä on hyvä mahdollisuus oppia niitä. Omat lapseni ovat saamenkielisiä ja liikumme paljon Utsjoella, joten he pääsevät mukaan myös elinkeinoon ja sukuun”, Pieski sanoo.

Helsingissä asuvan Pieskin 5-vuotias lapsi käy saamenkielisessä päivähoitoryhmässä ja 8-vuotias on saamenkielisellä luokalla. Vanhin lapsista asuu Oulussa.

”Sukulaiset ja kaverit elävät pohjoisessakin modernia elämää, mutta arvomme ovat saamelaiset. Siihen kuuluu esimerkiksi erityinen luontosuhde, yhteisöllisyys ja suvun arvostus. Meille luonto on kumppani, ja kun kalastamme tai metsästämme, on pyynti sananmukaisesti pyytämistä. Kysymme luonnolta lupaa”, Pieski pohtii.

Kielitaito on iso rakennuspalikka.

Niina Siivikko kertoo Turussa eläessään miettineensä paljonkin, mitä saamelaisuudesta jää, kun on poissa juuriltaan. Hän käy Inarissa vain pari kertaa vuodessa.

”Kielitaito on iso rakennuspalikka. On tärkeää pystyä kommunikoimaan saameksi. Inarissa asuvalle isoäidille oli todella iso juttu, kun hän sai hiljattain asioida ensimmäistä kertaa elämässään lääkärillä omalla äidinkielellään. Toivottavasti tulevaisuudessa se on mahdollista entistä useammalle saamelaiselle.”

Siivikon 16-vuotias lapsi ei vielä osaa saamea, mutta saamelaisuus on tärkeä osa hänen identiteettiään. Oman huoneen ovessa on Saamen lippu.

”Välillä häntä vähän väsyttää muiden valistaminen saamelaisuudesta. Olisikin hyvä, ettei saamelaisuudesta kertominen olisi yksin meidän saamelaisten vastuulla, vaan aiheesta opetettaisiin myös Suomen peruskoulussa”, Siivikko sanoo.

Tämä on Ison Numeron näytejuttu lehdestä #42 (joulukuu 2019). Osta lehti kadulta ja tue myyjän työtä.

Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.

Arktinen kädenvääntö

Maailman Kuvalehti 1/2017 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Seuraavat kaksi vuotta tulemme olemaan arktisen politiikan keskiössä: toukokuussa Suomesta tulee Arktisen neuvoston puheenjohtaja. Odotukset ovat suuret, sillä pelissä ovat alkuperäiskansojen oikeudet, ilmastonmuutos ja herkän luonnon koskemattomuus. Tähän mennessä Suomi ei ole kunnostautunut näiden puolustamisessa.

huippuvuoret-maisema3-la%cc%88nsirannikko-kukkaranta-web

Siinä ne seisovat kaikessa hiljaisuudessaan ja karun kauniina, Huippuvuorten ylhäiset laet. Laiva lipuu verkkaisesti tyynen meren pintaa halkoen. Viileässä ilmassa aluksen rinnalla liitää arktisten laivojen ystävä, hieman häijyn näköinen myrskylintu, alueen yleisin merilintu.

Greenpeacen jäänmurtaja-alus Arctic Sunrise on kesällä 2016 suorittamassa kaksi kuukautta kestävää tutkimusmatkaa Pohjoisella Jäämerellä. Alus on tutkimassa koskematonta merenpohjaa; sitä mitä paljastuu ilmastonmuutoksen edetessä ja merijään vetäytyessä.

Kapteenin hytin pöydälle levitetty merikartta kertoo vuosisatojen takaisista Huippuvuorten valtaamisen ajoista: Uusi Lontoo, Haakon VII:n, Kuningas V:n ja Kustaa Aadolfin maa, Prinssi Kaarlen etumaa.

Tänä päivänä Huippuvuorilla asuu noin 2 600 ihmistä ja 3 000 jääkarhua. Koko arktisella alueella asuu yhteensä neljä miljoonaa ihmistä, Grönlannissa, Islannissa, Kanadassa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

huippuvuoret-arcticsunrise-kukkaranta-web

Vielä viisi vuotta sitten merijää riitti peittämään alueen kesälläkin, mutta nyt jää on sulanut kilometrien päähän, kertoo elokuvantekijä Gavin Newman ja osoittaa laivan kannella pohjoiseen. Newman on tutkinut merenpohjia tutkijoiden, median ja ympäristöjärjestöjen kanssa ympäri maailmaa.

Arctic Sunrise pysähtyy säännöllisin väliajoin, jotta miehistö voi laskea vedenalaisen robottikameran pohjaan. Kun merijää vetäytyy, paljastuu jään aiemmin alleen kätkemä koskematon maailma.

Robottikameraan kytketty tietokoneen ruutu täyttyy uskomattoman värikkäästä merenpohjasta, jossa elää sinisen, punaisen ja vihreän sävyisiä koralleja ja ihmeellisiä merivuokkoja, meri- ja käärmetähtiä. Jo aivan pienellä alueella asuu satoja eliöitä.

Yhtäkkiä pohja muuttuu kuolleen näköiseksi kiven ja hiekan harmaaksi sekamelskaksi. Ajoittain maassa näkyy vain syviä viiltoja. Täällä ovat jo kyntäneet norjalaiset ja venäläiset, sekä muutamien muidenkin maiden pohjatroolarit, joiden painavat verkot ja niiden sivu­painot tuhoavat kaiken hujauksessa.

merenpohjatutkimuksia1-kukkaranta-web

Arktinen luonto on herkkä ja haavoittuva. Jäätä on tutkittu jo vuosikymmeniä, mutta merenpohjan lajisto on meille vielä kovin tuntematonta. Silti ihminen on tätäkin meriluontoa ehtinyt tuhoamaan, vaikka jää on vasta vetäytynyt.

Viime vuosikymmeninä arktinen alue on lämmennyt kaksi kertaa muuta maapalloa nopeammin. Lähes vuosittain  jään sulaminen tekee uuden ennätyksen.

”Jää on kutistunut kymmenkertaisesti Suomen pinta-alan verran kesäaikaan ja viisinkertaisesti talvella viimeisen 35 vuoden aikana”, kertoo Greenpeacen arktisvastaava, ilmastonmuutoksesta väitellyt filosofian tohtori Laura Meller.

Arktisen alueen satelliittimittaukset alkoivat vuonna 1979, ja siitä lähtien jääpeite on menettänyt puolet sekä pinta-alastaan että paksuudestaan. Useiden tieteellisten tutkijoiden arvioiden mukaan arktinen alue saattaa olla hetkellisesti jäätön jo lähivuosikymmeninä.

Mutta miksi arktisen jään sulamisen koskettaa meitä? Eihän Suomella ole edes arktista rantaviivaa.

Ensinnäkin jään peittämät napa-­alueet toimivat maapallon jäähdyttiminä. Ne säätelevät säätä maailmanlaajuisesti. Valtavat lumipeitteet heijastavat auringonvaloa avaruuteen ja toimivat siis maapallon termostaatteina. Tumma meri taas imee lämpöä itseensä.

Arktisen jään sulaminen vaikuttaa koko arktisen alueen ekosysteemiin, planktoneista jääkarhuihin, sekä ilmastoon ja ihmisiin koko maapallolla.

Huippuvuorilla asuu noin 2 600 ihmistä ja 3 000 jääkarhua.

Huippuvuorten koilliskulmassa, laivan horisontissa siintää valkoinen jääsaari Kvitøya, jonka jää on monituhatvuotista. Mitä lähemmäs saarta laiva lipuu, sitä enemmän merenpinta täyttyy pikkuisista jäälautoista.

Kun vuosituhantinen jää lohkeaa, kuuluu ensin ukkosen kaltainen jyrähdys, sitten suuri molskahdus. Vanha jää sulaa hitaasti osaksi alati laajenevaa Jäämerta.

Saaren luoteisreunan pieneltä ja kiviseltä rantakaistaleelta kuuluu mursuyhteiskunnan äänekäs mekkala. Merestä nousee hitaasti mursujen päitä, ne taklaavat toisiaan ja tuijottavat tulijoita. Sekunnin sadasosassa mursut ovat taas sukelluksissa.

Hieman etäämpänä makaa hievahtamatta keltaisenvalkoinen jääkarhu, joka taitaa olla jo vanhempi yksilö. Se ehkä teeskentelee nukkuvaa, mikä on jääkarhujen hylkeiden saalistuskeino: täysin liikkumattomina karhut odottavat saalistaan tuntikausia hylkeiden hengitysaukon suulla.

Kuvasta nyt vain puuttuvat sekä merijää että hylkeet, eikä karhulla ole keinoja metsästää nopealiikkeisiä hylkeitä avomeressä. Nykyisin jääkarhuja hukkuu entistä useammin, koska ne uupuvat liian pitkillä uintimatkoilla.

Viime aikoina mursut ovat alkaneet kärsiä poikaskadosta, sillä pienet mursunpoikaset päätyvät yhä useammin jääkarhujen lounaspöytään. Aikuiset mursut ovat jääkarhulle liian suuri vastus, mutta jotain on syötävä.

Arktinen luonto ja ravintoketjut käyvät parhaillaan läpi rajua muutosta.

huippuvuoret-mursuja1-kukkaranta-web

Yhtä lailla Suomessa arktiset eläimet kamppailevat selviytymisestään. Niin Huippuvuorilla kuin Suomessa porot kärsivät ilmastonmuutoksen heikentämästä talvesta. Lyhyemmät talvet myös vaikuttavat jutaamisreitteihin, eli suurporonhoidossa vuotuiseen vaellukseen kesä- ja talvilaidunten välillä.

Ongelmana on yhä useammin se, miten ja milloin porot saadaan kulkemaan tiettyjen vesistöjen yli. Lapissa järvien ja jokien jäät eivät enää kanna yhtä hyvin, ja vaelluksilla porot saattavat pudota jäihin.

Huippuvuorilla talven keskilämpötila on noussut 26 vuodessa 10 astetta. Jos talvesta tulee entistä leudompi, merkitsee se pohjoisen talvelle enemmän vesi- kuin lumisateita. Porot pystyvät kaivamaan jäkälää paksunkin lumen läpi, mutteivät jään.

Vuonna 2013 Venäjän Siperiassa, Jamalin niemimaalla lähes 60 000 poroa kuoli yllättäen nälkään, kun nopeat säänvaihtelut sulattivat lumesta jäätä, eivätkä porot saaneet jääpeitteen läpi ruokaa.

Ilmatieteen laitoksen joulukuussa 2016 julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomen vuotuinen keskilämpötila nousee lähes kaksi kertaa nopeammin kuin koko maapallon lämpötila, ja nousu on voimakkainta nimenomaan talvella. Sademäärien odotetaan lisääntyvän erityisesti talvella, mikä tietää arktisille eläimille ja luonnolle entistä vaikeampia aikoja.

Maailma on kriittisessä tilassa. Suomella on näytön paikka: seuraavan kahden vuoden ajan tulemme olemaan arktisen politiikan keskiössä, Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa.

Kyseessä on kaksikymmentä vuotta sitten perustettu yhteistyöfoorumi, jonka tehtävänä on edistää ympäristönsuojelua, tutkimusyhteistyötä, kestävää kehitystä ja arktisten alueiden ihmisten hyvinvointia.

Suomi perii toukokuussa kaksivuotisen puheenjohtajuuden Yhdysvalloilta, joka on keskittynyt puheenjohtajakaudellaan erityisesti mertensuojelualueiden verkoston edistämiseen. Yhdysvaltoja edeltänyt Kanada taas  panosti fossiiliteollisuuden etujen ajamiseen.

Suomen Arktisen neuvoston suurlähettilään Aleksi Härkösen mukaan Suomi tulee keskittymään puheenjohtajakaudellaan erityisesti Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoon ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen arktisessa yhteistyössä.

Kuulostaa erinomaiselta! Mutta jääkö tämä vain puheeksi?

Marraskuussa 2016, hyvissä ajoin ennen Suomen puheenjohtajakautta, presidentti Sauli Niinistö allekirjoitti Pariisin ilmastosopimuksen. Näin Suomi liittyi sopimuksen ratifioineiden maiden joukkoon. Maailman suurimmat kasvihuonepäästäjät, Kiina, ja USA sekä EU ratifioivat sopimuksen aiemmin.

Ilmastosopimuksessa maat sitoutuvat pitämään maapallon lämpenemisen alle kahdessa asteessa esi­teollisesta ajasta, ja tekevänsä parhaansa pitääkseen lämpenemisen 1,5 asteessa.

Kovalla työllä ja vuosien neuvotteluilla aikaansaatu Pariisin ilmastosopimus astui voimaan jo vuosia ennen kuin uskoimme, totesi YK:n juuri väistynyt pääsihteeri Ban Ki-moon toiveikkaana YK:n ilmastokokouksen avajaispuheessa Marrakechissa marraskuussa 2016.

”Ja nyt on aika toimia sen toteuttamiseksi”, Ban Ki-moon vetosi.

Suomen ilmastoasioiden pääneuvottelijan Outi Honkatukian mukaan ilmastoneuvottelut ovat kuin aaltoliike: vaikka yhtenä vuonna harpataan valtavasti eteenpäin, on seuraavana vuonna tehtävä valtavasti töitä, jottei oteta takapakkia.

Epävarmuutta aiheuttavat muun muassa Yhdysvaltain uuden hallinnon asennoituminen ilmastokysymyksiin sekä allekirjoittajamaiden todellinen sitoutuminen.

Jotta Pariisin sopimuksessa voitaisiin pysyä, merkitsee se pikaista luopumista fossiilisista polttoaineista. Nature-lehdessä 2015 julkaistun tutkimuksen mukaan kaikki arktinen öljy ja kaasu tulisi jättää maahan, jos haluaisimme rajoittaa ilmastonmuutoksen kahteen asteeseen.

Mutta mitä tekevät Norja, Ruotsi, ja Suomi?

Toukokuussa 2016 Norja myönsi kansainvälisille yhtiöille 13 uutta lupaa öljyn ja kaasun etsintään Barentsinmerellä.

Suurin osa luvista menee Norjan valtion öljy-yhtiö Statoilille ja ruotsalaiselle Lundin Petroleumille.

Norja avaa uusia alueita öljynporaukselle ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen. Etsinnät on tarkoitus alkaa kesällä 2017, juuri kun Suomesta on tullut Arktisen neuvoston puheenjohtaja.

Suomi taas on jäänmurtajien johtomaa, jonka palveluille näyttäisi olevan tilausta. Suomen valtion omistaman osakeyhtiön Arctian jäänmurtajat Nordica ja Fennica olivat vuokrattuina Shellin arktisiin öljyn­poraushankkeisiin vuodesta 2012 vuoden 2016 loppuun asti. Kesäkausina ne toimivat Yhdysvaltojen Alaskan Bofortin ja Tsuktsienmerellä.

Vuoden 2016 viimeisenä päivänä kovien pakkasten aikaan monitoimimurtaja Nordica lähti suuntaamaan kohti jään peittämää Ohotanmerta Läntiselle Tyynellemerelle, Venäjän Sahalinin öljy- ja kaasukentille.

Suomen Oslon-suurlähetystön tiedotteessa kerrotaan, että konsulttiyhtiö Rambollin mukaan suomalaiselle osaamiselle riittää kysyntää jatkossakin nimenomaan Pohjois-Norjassa.

”On harmillista, että Suomessa etsitään arktista talouskasvua sellaisesta maailmasta, jossa öljyteollisuus kasvaa voimakkaasti, vaikka Suomessa riittäisi myös uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden osaamista”, Laura Meller sanoo.

Pariisin ilmastosopimuksesta voi moni iloita, mutta sen ongelma ympäristöjärjestöjen mukaan on se, että ratifioineet maat eivät ole riittävän sitoutuneita tavoitteisiin.

Sopimus perustuu vapaaehtoisuuteen, vaikka se velvoittaakin jokaisen maan laatimaan omat kansalliset tavoitteensa.

Suomen arktisen politiikan tavoitteet on linjattu hallitusohjelmassa ja vuonna 2013 hyväksytyssä arktisessa strategiassa, jonka mukaan luonnonsuojelun ja kestävän kehityksen tulisi ohjata taloudellisia toimia.

Vuoden 2013 strategiassa tavoitteita listataan erityisesti liiketoiminnan kohdalla. Juha Sipilän hallitus päivitti arktisen strategian syksyllä 2016, ja siinä todetaan, että ”arktinen alue säilyy (…) kasvavien intressien alueena”. Strategiassa tiuhaan toistuva ”kestävä kehitys” tuntuu olevan enemmänkin muoti-­ilmaisu kuin todellinen tavoite.

Eduskunnan salikeskusteluissa ulkoministeri Timo Soini on sanonut toistuvasti, että arktista politiikkaa tehdään kestävä kehitys ”huomioiden”, eikä ”ehdoilla” tai ”periaattein”. Sanavalinta pohjautuu arktiseen strategiaan.

Pienillä sanavalinnoilla voi olla suurikin merkitysero.

Suomella ei ole arktista rantaviivaa, mutta Suomi on jäänmurtajien johtomaa.

Elinkeinoelämä odottaa arktisen alueen avautumista ja uusia liike-elämän mahdollisuuksia. Elinkeinoelämän asiaa ajaa erityisesti yksi mies, entinen pääministeri Paavo Lipponen.

Ja Lipposta kuunnellaan. Hän on toiminut Elinkeinoelämän keskusliiton palkkaamana arktisen alueen konsulttina, tehnyt selvityksen Elinkeinoelämän keskusliitolle arktisista liiketoimintamahdollisuuksista ja laatinut Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille muistion EU:n arktisen tiedonannon taustatyöksi. Myös hallituksen arktisen strategian päivityksessä otettiin huomioon Lipposen suositukset.

Lipponen on vaatinut yritysten aktivoitumista, arktisia investointeja ja infrastruktuurin lisäämistä, muun muassa pohjoista rautatieyhteyttä Jäämereltä Suomen halki Eurooppaan. Myös kaivos- ja kalateollisuus, samoin kuin datakaapelihanke Suomen kautta Aasiaan ovat tärkeinä asialistalla.

Jään vetäytyessä on pohjoisessa hiljalleen avautumassa uusi Koillisväylän laivareitti Venäjän yli Aasiaan. Koillisväylälle räätälöidään kuljetusreittien lisäksi myös valokuitukaapelia.

Lipposen haaveilema Jäämeren junarata olisi osa Baltian rataa, Helsingin ja Tallinnan välistä tunnelia ja näiden muodostamaa liikenneverkkoa. Nämä ovat suuria suunnitelmia. Vaikka EU:n arktiseen strategiaan Lipposen toive Jääradasta ei päässyt, ovat siihen kuitenkin tarttuneet pääministeri Juha Sipilä ja liikenneministeri Anne Berner.

Toistaiseksi kuitenkin Jäämeren radan kannattavuudesta on varsin vähän näyttöjä, eikä Venäjän sotilaallisesti kovaa vauhtia varustama Koillisväylän reittikään vedä.

Suomella on kansallinen asiantuntija jokaisessa Arktisen neuvoston työryhmässä. Myös useilla ympäristöjärjestöillä on edustuksensa neuvostossa. Yksi heistä on WWF:n merten ja arktisen luonnon ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen, joka on osallistunut neuvoston kokouksiin tarkkailijajäsenenä.

”Tarkkailijan tärkein tehtävä on toimia vahtikoirana. Tavoitteenamme on edistää kestävää kehitystä ja ympäristöasioita kaikessa päätöksenteossa”, Vilhunen sanoo. ”Mutta tarkkailijajäseniltä kysytään näkemystä aina viimeisimpänä. Kuitenkin se, että olemme paikalla vaikuttaa kielenkäyttöön ja siihen millaisia päätöksiä lopulta tehdään.”

Vilhusen mielestä on ongelmallista, ettei kukaan ole koskaan tutkinut Arktisen neuvoston satojen suositusten toimeenpanoja. Nyt Vilhusen ideasta WWF tulee julkaisemaan kevään ministerikokouksessa ensimmäisen vertailun arktisten jäsenvaltioiden kansallisesta toimeenpanosta. Aluksi selvitystä tehdään öljyntorjunnasta, meriliikenteestä ja suojelualueista.

Vilhusen mielestä suurimpia haasteita arktisessa politiikassa on se, kenen asioita ja etuja arktisella alueella edistetään. ”Pohjoisessa asuu paljon paikallisia asukkaita ja alkuperäiskansaa, ja heillä on hyvin erilaiset näkemykset siitä, miten asioita tulisi kehittää.”

Saamelaisille metsäautotieverkosto tai rautatiet eivät välttämättä ole edistystä, vaan ne voivat uhata poronhoidon edellytyksiä leikkaamalla porojen vaellusreittejä. Lisääntynyt liikenneinfrastruktuuri voi merkitä lisää kaivoksia, mikä maankäytön ja vesistöjen saastuttamisen kautta uhkaisi alkuperäisväestön perinteisiä elinkeinoja.

Metsätieverkosto voisi myös merkitä metsäteollisuuden hakkuiden rajua kasvua. Se tekisi metsistä poronhoidolle sopimattomia, kun talviaikaan tärkeä puiden oksilla kasvava porojen ruoka luppojäkälä katoaisi.

Samaan aikaan pohjoisessa on myös iso joukko paikallisia, jotka haluavat kehitystä ja työllisyyttä alueelle.

”Ulkopuolelta kuvitellaan, että pohjoisessa eletään köyhyydessä, ja että alueelle tarvitaan paljon kehitystä. Olen ymmärtänyt, ettei kovin usein kysytä, mitä teillä on jo ja mitä tarvitaan nykyisten elinkeinojen vahvistamiseksi”, Vilhunen toteaa.

Suomen näytöt ­alkuperäiskansan oikeuksien puolustamisesta eivät ­ole häävit.

Lähes joka kolmas 60. leveyspiirin pohjoispuolella asuvasta ihmisestä on suomalainen, ja monet heistä saamelaisia – Euroopan ainoan alkuperäiskansan jäseniä. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueella saamelaisia asuu noin 75 000–100 000, Suomessa arviolta 10 000.

Suomen arktisen suurlähettilään Aleksi Härkösen puheessa arktinen yhteistyö, kestävä kehitys ja alkuperäiskansojen kunnioitus kuulostavat kaikki suorastaan upeilta.

Härkönen esitti eduskunnan pikkuparlamentissa toukokuussa 2016, että alkuperäiskansojen edustajat ovat olleet mukana arktisessa yhteistyössä alusta alkaen ja yhteistyö pohjautuu pitkälti tieteellisiin arvioi­hin. Viime syksynä valtioneuvoston kansliassa päivitetyssä arktisessa strategiassa puolestaan todetaan, että ”alkuperäiskansojen oikeuksien edistäminen on keskeinen osa Suomen arktista politiikkaa”.

Suomen näytöt alkuperäiskansan oikeuksien puolustamisesta eivät kuitenkaan ole häävit – varsinkin kun pelissä on raha.

Ensinnäkään Suomi ei ole ratifioinut YK:n Kansainvälisen työjärjestön alkuperäiskansoja koskevaa ILO 169 -sopimusta, eikä ratifiointi ole nykyisessä hallitusohjelmassa, vaikka se kuuluu arktisen strategian alkuperäisväestön oikeuksia koskeviin tavoitteisiin.

Sopimus takaisi alkuperäisväestölle yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet kuin valtaväestöllä on. Tällä hetkellä saamelaiset eivät voi vaikuttaa maanomistusasioissa: 90 prosenttia saamelaisten maista on valtion omistuksessa.

Huhtikuussa 2016 voimaan tullut Metsähallituslaki valmisteltiin ottamatta huomioon alkuperäiskansojen näkökulmaa. Vielä Jyrki Kataisen hallituksen aikana sopimusluonnoksessa luki saamelaiskulttuurin heikentämiskielto. Juha Sipilän hallituskautena kielto hävisi.

Useat ihmisoikeusjärjestöt ja saamelaistahot kritisoivat hallitusta laista. Myös YK:n erityisraportoija ja Suomen perustuslakivaliokunta esittivät saamelaiskulttuurin heikentämiskieltoa takaisin metsähallituslakiin, mutta mikään ei auttanut.

Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Tiina Sanila-Aikio kertoi Ylen haastattelussa, että heikentämiskielto olisi antanut saamelaisille valtion näkökulmasta liikaa valtaa saamelaisalueen maankäytöstä päättämisessä.

Saamelaiskulttuurin heikentämiskiellon puuttuminen saattaa Saamelaiskäräjien mukaan myös hankaloittaa ILO 169 -sopimuksen ratifiointia, koska se edellyttää saamelaisten maa- ja vesioikeuksien olevan ratkaistu.

Sanila-Aikion mukaan todellinen syy saamelaispykälien poistoon on Jäämeren rata. Saamelaiskäräjät vastustaa Lipposen ajamaa Jäämeren ratahanketta, koska se edistäisi alueen kaivostoiminnan kasvua ja metsätalouden raaka-aineiden käyttöä, ja tämä vaikuttaisi heikentävästi saamelaiskulttuuriin.

Paineet ovat kovat, varsinkin kun toiselta laidalta painavat päälle ilmastonmuutoksen tuomat haasteet.

arktinenlokki3-kukkaranta-web

Arktisesta alueesta käydään kovaa kädenvääntöä. Syksyllä 2014 yli 311 000 ihmistä marssi New Yorkissa vauhdittaakseen New Yorkissa tuolloin alkanutta ilmastokokousta siirtymään sanoista tekoihin.

Yli kahdeksan miljoonaa ihmistä on allekirjoittanut Greenpeacen Arktis-kampanjan tavoitteet arktisen öljynporauksen ja arktisen tuhoisan tehokalastuksen kieltämiseksi ja suojelualueiden verkoston perustamiseksi Pohjoiselle jäämerelle.

Syksyllä 2015 Shell luopui arktisista öljynporaussuunnitelmistaan eikä aio toistaiseksi hakea uusia lupia Barentsinmerelle. Syinä nähdään alhainen öljyn hinta, taloudellinen tuottamattomuus ja liialliset riskit, sekä maailmanlaajuinen peräänantamaton ympäristöliike.

Toukokuussa 2016 saavutettiin historiaa, kun Greenpeacen pitkäjänteisten neuvotteluiden tuloksena useat kalastusyhtiöt sitoutuivat siihen, etteivät laajenna toimintaansa koskemattomille alueille, ja etteivät yhtiöt kalasta uusilta, hiljattain jään alta avautuneilta arktisilta merialueilta. Kesällä 2016 Arctic Sunrise -aluksen tutkiessa arktista merenpohjaa todettiin, että kalastusteollisuus oli pitänyt sopimuksesta kiinni.

”Se on askel oikeaan suuntaan, mutta tarvitsemme lain suojan näille vesialueille”, saksalainen Arktiskampanjoitsija ja arktiseen ilmastonmuutokseen perehtynyt tutkija Larissa Beumer painotti Arctic Sunrise -aluksen viime kesäisellä tutkimusmatkalla.

Vaikka kalastusteollisuus on ainakin toistaiseksi saatu hillitsemään toimiaan arktisella alueella, kiihtyy kamppailu nyt fossiilisia polttoaineita vastaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Parhaillaan Greenpeace Nordic ja Natur og Ungdom -ympäristöjärjestöt ovat haastaneet Norjan hallituksen oikeuteen uusien öljylupien avaamisesta Barentsinmerellä.

Järjestöjen mukaan Norja – joka ratifioi Parisiin ilmastosopimuksen ensimmäisten joukossa – toimii sekä ilmastosopimusta että maan perustuslakia vastaan, koska perustuslaki takaa kaikille oikeuden terveelliseen ja turvalliseen ympäristöön. Historiallinen kädenvääntö käydään norjalaisessa oikeussalissa alkaen tänä vuonna.

Arktisen alueen tulevaisuus edellyttää laajaa alueellista, valtiollista ja poliittista yhteistyötä. Ovatko suurvallat valmiita tulevaisuudessa sopimaan, vai alkaako arktinen suurryntäys, jossa taloudelliset, kaupalliset ja sotilaalliset intressit möyhentävät alleen arktiset alueet – ja sen myötä paljon muuta?

Ban Ki-Moon laittaa toivonsa tavallisiin ihmisiin: ”Kansalaisyhteiskunta, te olette maailman ääni. Älkää jättäkö sitä hallituksille.”

Lue lisää Maailman Kuvalehdestä 1/2017.

Ilmastonmuutos vauhdittaa liikakalastusta

Ylen Aamu-tv 28.7.2016 | 12 min  | Kuvat: Kukka Ranta | Videot: Greenpeace

Ilmastonmuutoksesta on viime vuosina puhuttu paljon, mutta vähemmän sen välillisestä vaikutuksesta maapallon kalakantoihin. Asiasta vierailivat aamu-tv:ssä keskustelemassa liikakalastukseen perehtynyt toimittaja ja tietokirjailija Kukka Ranta sekä kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopistosta.

Screen Shot 2016-07-28 at 17.29.35.png

”Pohjatroolaus on saatava pannaan” – Norjalaiset ja venäläiset kalastusalukset siirtyvät pohjoisemmaksi ilmaston muuttuessa

Yle 28.7.2016 | Teksti: Varpu Kiviranta, Yle | Kuvat: Kukka Ranta

Suomi aloittaa ensi vuonna Arktisen neuvoston johtajana. Sen jäsenistä etenkin Norja ja Venäjä ovat keskeisiä kalastajia pohjoisilla merialueilla.

Huippuvuoret-jäätämerellä2-KukkaRanta-webMerijää on vetäytynyt Huippuvuorilta pohjoisemmaksi. Kuva: Kukka Ranta

Pohjatroolaus on kalastusmuoto, joka tuhoaa merenpohjan elämän, kuten korallit. Jopa jalkapallokentänlaajuiset ja kerrostalonkorkuiset verkot vievät mennessään muutakin kuin kaloja. Esimerkiksi korallit ovat tärkeitä paikkoja kalojen elämässä: Ne syövät ja kutevat siellä. Pohjatroolaamalla kalastaminen vie kaloilta ravinnon.

Ylen aamu-tv:ssä vieraillut toimittaja, tietokirjailija Kukka Ranta palasi viime viikolla ympäristöjärjestö Greenpeacen Arctic Sunrise -alukselta, joka kiersi Pohjoisella jäämerellä.

– Jää on vetäytynyt, näimme jäälauttoja ja mannerjäätä, emme merijäätä, Ranta kertoo Norjan Huippuvuorien tienoiden oloista.

Jään häviäminen vaikuttaa myös esimerkiksi mursujen ja jääkarhujen elämään.

Turskakanta elpyy

Ilmastonmuutoksen takia uusia kalalajeja on siirtynyt pohjoisemmaksi, ja kalastajat ovat liikkuneet niiden perässä. Pohjoisilla vesillä kalastetaan etenkin turska-, simppu- ja kampelakaloja, kertoi Helsingin yliopiston kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Ylen aamu-tv:ssä.

– Siellä on kaloja, joita ihmiset haluavat. Niitä ei löydy etelämpää, sillä ne vaativat viileätä vettä, Lehtonen kuvailee.

Lehtonen muistuttaa, että hyvääkin on tapahtunut: kalastuskiintiöitä on pienennetty ja se näkyy esimerkiksi Barentsinmeren turskan elpymisenä. Suurin osa maailmalla syötävästä turskasta on peräisin Barentsinmereltä. Jos omat kalavalinnat mietityttävät, voi tilanteen tarkistaa Maailman luonnonsäätiö WWF:n kalaoppaasta.

Euroopan unioni on maailman suurin kalamarkkina, ja EU:n alueelle päätyy kalaa pohjoisesta. Useat kalateollisuuden yritykset ovat päättäneet, etteivät ne osta kalaa, joka on pyydetty alueilta, joilta jää on vetäytynyt.

Merenpohjatutkimuksia3-KukkaRanta-web

Greenpeacen Arctic Sunrise -aluksen monitoreissa näkyy merenpohjan elämää alueella, jossa ei ole kalastettu pohjatroolauksella. Kuva: Kukka Ranta

Merenpohjatutkimuksia-troolinjälkiä2-KukkaRanta-webElämä on kaikonnut merenpohjalta alueella, jolla on kalastettu pohjatroolauksella. Kuva: Kukka Ranta

Suomi johtaa pian Arktista neuvostoa

Suomi johtaa ensi vuoden alusta Arktista neuvostoa, johon kuuluvat Pohjoismaat, Yhdysvallat, Kanada ja Venäjä. Lehtonen painottaa, että Suomen on tehtävä työtä haitallisten kalastusmenetemien korvaamiseksi vähemmän haitallisilla.

– Pohjatroolaus on saatava pannaan, Lehtonen sanoo.

Norja ja Venäjä ovat pohjoisten vesien kalastuksessa keskeisiä valtioita. Jään vetäytyessä niiden alukset ovat siirtyneet kalastamaan entistä pohjoisemmaksi.

Ranta näkee, että Suomen tulisi Arktisen neuvoston johdossa ”kirkastaa viestiä”:

– On sitouduttu Pariisin ilmastosopimukseen. Jos sen rajoissa halutaan pysyä, arktinen öljy ja kaasu on jätettävä maahan. Kuitenkin Pohjoismaissa on visio, että öljyteollisuudella menee pohjoisessa hyvin. Pitäisi mennä luonnon ehdoilla, Ranta painottaa.

Esimerkiksi öljy-yhtiö Shell on kuitenkin vetäytynyt arktisilta alueilta.