Uusi vartiointiyritys riitautui Turvatiimin kanssa

Kansan Uutiset 22.5.2014 | Teksti: Mikael Brunila & Kukka Ranta | Kuva: Jarmo Lintunen

Helsingin kaupungin töhryvahingontekojen vartiointi- ja asiantuntijasopimuksen on saamassa uusi yritys, jota johtaa monille graffitimaalareille tuttu mies. Kilpailutuksen hävinnyt Turvatiimi on valittanut prosessista markkinaoikeuteen.

3173372-759x500Vapaa Helsinki -verkosto järjesti Stop töhryille -projektin vastatapahtuman vuonna 2008. Projekti lakkautettiinkin samana vuonna, mutta kaupungin töhryvahingontekojen vartiointi- ja asiantuntijasopimuksen on saamassa silloisista kuvioista tutun yrittäjän uusi firma. Kuva: Jarmo Lintunen.

Helsingin kaupunki on parhaillaan valitsemassa töhryvahingontekojen vartiointi- ja asiantuntijapalveluiden tuottajaa. Rakennusviraston virkamiehet esittävät kilpailutuksen voittajaksi PSG Turva Oy:tä, jolle tarjotaan 120 000 euron sopimusta kesäkuun alusta vuoden 2015 loppuun.

Tämäntyyppisen virkamiespäätöksen pitäisi olla läpiheittojuttu, mutta yllättäen yleisten töiden lautakunta puuttui kokouksessaan 20. toukokuuta hankintasopimuksen käsittelyyn. Lautakunnan päätös saadaan lähiviikkoina. Viivästyminen ei ole ensimmäinen kerta, vaan sopimuksesta on väännetty jo lähes vuoden päivät. Kilpailutus on nostanut myrskyn sopimuksesta kilpailleiden Turvatiimin Oyj:n ja PSG Turva Oy:n välille.

Tuttu mies

Mistä moinen äläkkä? Vaikka PSG Turva Oy on vartiointialalla varsin uusi yritys, toimii sen johdossa graffitien parissa yli 20 vuotta häärännyt Petri Lokka. Vuonna 1997 Lokka oli perustamassa FPS Security Oy:tä. Seuraavana vuonna Helsingin kaupungin käynnisti Stop töhryille -projektin. FPS voitti kymmenen vuoden ajan nollatoleranssihankkeen jokaisen vartiointisopimuksen kilpailutuksen. Kilpailutuksissa yritys kunnostautui etenkin graffitimaalarien kiinniottamisessa, “tekijöiden tuntemuksessa” sekä oikeudessa annettavien käsiala-analyysien laatimisessa.

FPS:stä alkoi jo 1990-luvun lopussa liikkua villejä huhuja graffitiharrastajien kesken. Yrityksen työntekijöiden sanottiin syyllistyneen ylilyönteihin ja väkivaltaisiin otteisiin. 2000-luvun mittaan yksittäisiä FPS:n vartijoita syytettiin ja myös tuomittiin työaikana tehdyistä väkivaltarikoksista.

Vuonna 2008 Helsingin kaupunki lopetti Stop töhryille -hankkeen. Töhryvartiointia kuitenkin jatkettiin Lokan yrityksen kanssa. Vuonna 2010 sopimuksen sai vartiointialan suurin toimija Turvatiimi, johon FPS oli mutkan kautta fuusioitunut samana vuonna. Lokka sai Turvatiimistä palvelupäällikön paikan.

Napit vastakkain

Turvatiimin ja PSG:n kiista on erityisen mielenkiintoinen siksi, että Helsingin kaupungin töhryvalvontaan liittyvät kilpailutukset on poikkeuksetta voittanut yritys, jossa Petri Lokka toimii asiantuntijana. Nyt Lokka on jättänyt vanhat työnantajansa ja lähtenyt toimitusjohtajaksi kilpailevaan yritykseen (tosin Lokka omistaa edelleen 0,5 prosenttia Turvatiimin osakkeista).

Lokka ei lähtenyt Turvatiimistä yksin. Turvatiimin entinen palvelupäällikkö Jari Stolt työskentelee PSG:llä turvallisuusasiantuntijana ja Turvatiimin entinen myyntipäällikkö Juha Tapaninen toimii nyt samassa tehtävässä PSG:llä. Tapaninen on ollut Lokan mukana FPS:ää edeltäneessä Vartioässissä, ja Stolt puolestaan Lokan työtoverina vuodesta 2008 lähtien.

PSG Turva Oy:n piti alun perin hoitaa koko vuoden 2014 vartiointitehtävät, mutta syksyllä 2013 kaupungin kilpailutuksen hävinnyt Turvatiimi Oyj teki päätöksestä hankintaoikaisuvaatimuksen. Syynä oli epäselvä ja tulkinnanvarainen tarjouspyyntö. Yleisten töiden lautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen ja asia etenee vielä markkinaoikeuteen. Samalla kaupunki kuitenkin perui aikaisemman hankintapäätöksen ja järjesti uuden, nyt ajankohtaisen kilpailutuksen.

Vielä 2010 kilpailija, joka kykeni tarjoamaan edullisimman hinnan vartiointi- ja asiantuntijapalveluista voitti. Käytäntö oli verrattain uusi. Stop töhryille -projektin aikana kilpailutuksessa käytettiin varsin epämääräisiä mittareita kuten “yrityksen tuntemus Helsinkiä töhrivistä paikallisista tekijöistä” ja “yrityksen tekemien, eri oikeusasteissa hyväksyttyjen käsiala-analyysien määrä”. Kilpailutuksessa kilpailijoiden pisteistä puolet määräsi nämä “laadulliset tekijät”. Toiset puolet määräsi hinta.

Nyt, samaan aikaan kun Petri Lokka on siirtynyt Turvatiimiltä PSG:lle, kilpailutuksen vertailuehtoja on muutettu kohti Stop töhryille -projektin aikana käytettyä mallia.

Uudet kriteerit

Viime syksynä kilpailutuksessa hinnan kanssa tasavertaiseksi kriteeriksi nousi jälleen asiantuntemus ja laadulliset kriteerit. “Kokemus töhrinnän vartioinnista” kattoi 15 prosenttia pisteytyksestä ja “kokemus töhrintään liittyvästä rikosvahinkojen analysoinnista” 35 prosenttia. Toisin sanoen tarjouksen painoarvosta yhteensä viisikymmentä prosenttia määritti kahden tai yhden henkilön kokemus.

Hankintaoikaisuvaatimuksessaan Turvatiimi vaati kilpailutuksen järjestämistä pelkästään hinnan perusteella. Nyt ajankohtaisessa kilpailutuksessa painoarvoa on kuitenkin muutettu vielä niin, että 60 prosenttia pisteytyksestä muodostuu yrityksen “johtavan konsultin” poliisille antamista käsiala- ja muotoanalyyseista. Hinnan osuus kilpailutuksen kriteereistä on siis alle puolet kokonaisuudesta.

Osittain muutos johtunee uuden tyyppisestä tehtävänannosta. Nyt PSG:lle tarjottu sopimus keskittyy lähinnä poliisin avustamiseen esitutkinnassa, eli “asiantuntijatehtäviin”. Varsinaista vartiointia ei sopimusaikana välttämättä tilata lainkaan. Rakennusviraston valmistelusta vastannut virkamies korosti kysyttäessä, että vuonna 2013 muutettu kilpailutuslaki edellyttää laadullisten kriteerien huomioimista. Toisaalta on selvää, että kilpailutuksen laadulliset kriteerit asettavat PSG:n hyvin vahvaan asemaan muihin kilpailijoihin nähden.

Lokka on vuonna 2009 Helsingin käräjäoikeudessa antamansa lausunnon mukaan ollut mukana “lähestulkoon kaikissa poliisin suurimmissa graffitintutkintatapauksissa” ja “tutkimuksissa jonkinnäköisessä roolissa vuodesta 1995 alkaen”.

Vartiointisopimuksen kilpailutuskriteerit ovat siis kuin räätälöityjä hänelle ja PSG:lle. On vaikea kuvitella, etteivät valmistelusta vastaavat virkamiehet ymmärrä tätä – osa heistä on hoitanut samantapaisia työtehtäviä viimeiset 15 vuotta, Stop töhryille -projektin alusta asti. Herää siis kysymys, että onko kilpailutuskriteerejä muutettu suosimaan yhtä kilpailijaa? Ainakaan ei ole ihme, että Turvatiimi hankintaoikeusvaatimuksessaan piti päätöksen perusteluja vajavaisina.

Kansan Uutiset 22.5.2014.

Talouselämä 23.5.2014: KU: “Graffittimaalareille tutun miehen” firma voitti sopimuksen Helsingissä – riita seurasi

Advertisements

Vartijarintama rakoilee

Ajatuspaja ja verkkolehti Laitos / 19.03.2012 / Kukka Ranta

Graffitimaalarit ovat tienneet vuosikymmenen ajan sen, minkä VRLeaks on nyt tuonut julkisuuteen. Tietovuotojen myötä poliisi ja tietosuojavaltuutettu ovat aloittaneet esitutkinnan VR:n epäillystä laittomasta henkilörekisteristä ja salakatselusta. Mediapaineen kiihtyessä VR hyllytti pitkäaikaisen turvapäällikkönsä, ja vartioinnista vastaavan Turvatiimin palvelupäällikkö Petri Miettinen jätti kuun alussa tehtävänsä. 

55104-turvatiimi-vrGraffitimaalarit ovat kertoneet siviiliasuisten vartioiden hyökkäyksistä öisellä radan varrella. Verta on lentänyt ja luitakin murtunut. Jopa alaikäisiä on pahoinpidelty. Useiden kertomusten mukaan ihmisiä otettu kiinni radan läheisyydessä, kädet on väännetty nippusiteissä selän taakse, kun toinen siviiliasuisista vartioista on painanut koko voimalla kohti asfalttia, toisen nostaessa päätä valokuvattavaksi. Graffitimaalareiksi epäillyt kertovat, että heitä on seurattu videokamera kourassa aina kotiovelle saakka.

“Monta kertaa olen huomannut, että kun kaveriporukalla olemme kävelleet ulkona viikonloppuisin, niin meitä on seurannut harmaan värinen farmariauto. Joskus tällainen auto on pysytellyt minun tai jonkun kaverin kodin ulkopuolella. Tupakalle mennessä on ollut pakko peittää naama, ettei tarvitse pelätä kuvatuksi tulemista. Kerran, kun odotimme junaa yhdellä asemalla, näimme ihan selvästi, että meitä kuvattiin tällaisesta autosta videokameralla. Näköjään heillä on paljon tietoa meistä.”

Mihin nämä kuvat ovat oikein päätyneet?

Viimeksi vuosi sitten keväällä 2011 VR:n käyttämä yksityinen vartiointiliike oli esillä mediassa, kun rautatieasemalla työskennelleet vartijat kertoivat Voima-lehdelle vartijoiden järjestelmällisestä väkivallasta sekä valvontalaitteiston väärinkäytöksistä. VR:n turvallisuuspäällikkö Teemu Väänänen vastaili kysymyksiin välttelevästi. Nyt sama Turvatiimiä epäillään VRLeaksin ansiosta jälleen väärinkäytöksistä.

Turvatiimi on yksi suomalaisen turvallisuusalan suurimpia toimijoita. Aikaisemmin VR osti vartioimispalveluita Otso Palvelut Oy:ltä ja sen edeltäjältä FPS Security Oy:ltä.

VR toimii Helsingin kaupungin sopimuskumppanina töhrintärikosten ehkäisyssä. Se käyttää tähän kaupungin valitsemaa vartiointiliikettä. Kaupunki kilpailutti kymmenvuotisen Stop töhryille -projektinsa ajan vartiointiliikkeet, ja palkkasi parhaiten pisteitä keränneen yrityksen kahden vuoden sopimuksella. FPS voitti kerta toisensa jälkeen vuosina 1998–2008. Nyt kilpailutuksen ratkaisee halvin hinta. Sen on tarjonnut ensin Otso Palvelut ja sittemmin Turvatiimi.

Kaupungin pisteytysjärjestelmä kannusti kiinniottoihin: mitä enemmän töhrintäepäiltyjä otettiin kiinni, sitä paremmin vartiointifirma pärjäsi kilpailutuksessa ja sitä todennäköisimmin se tuli saamaan sopimuksen sekä kaupungin että sen sopimuskumppaneiden kanssa. VR puolestaan on maksanut kiinniottopalkkioita henkilökunnalleen.

Kiinniotot ovat kohdistuneet tyypillisesti graffitimaalareihin ja graffitimaalarin profiiliin sopiviin nuoriin. Viimeaikaiset väkivaltaiset ylilyönnit ovat koskeneet myös kodittomia alkoholisteja sekä julkisissa tiloissa toimettomina liikkuvia nuoria. Pahoinpidellyt eivät useinkaan uskalla kustannusten pelossa haastaa vartiointiliikettä oikeuteen. Oikeudenkäyntikulut maksaa hävinnyt osapuoli.

Monissa tapauksissa poliisit ovat olleet haastateltujen mukaan vastahakoisia ottamaan rikosilmoitusta vastaan. VR:n alueella vartiointiliikkeen hallinnoimat videomateriaalit ovat hävinneet juuri silloin, kun todistusaineistoa olisi tarvittu. Syyttäjät eivät ole ottaneet juttuja vastaan, ja oikeudessa vartijat ovat voineet tukea toisiaan firmansa asianajajan ohjeistuksella kirjoitetulla yhdenmukaisella lausunnolla.

“Ei voida näyttää toteen, ettei henkilö olisi itse itselleen aiheuttanut kyseisiä vammoja ja kaatumistaan”, perusteli syyttäjä päätöstään jättää käsittelemättä tapaus, jossa rikosilmoituksen tekijä sanoi tulleensa pahoinpidellyksi Helsingin rautatieasemalla. Jo ennen syyttäjän päätöstä poliisi oli varoittanut pahoinpideltyä siitä, ettei todisteiden vaatimisesta olisi hyötyä: “Kyllähän sinä nyt varmasti tiedät, että FPS näitä videomateriaaleja hallitsee, etkä sinä voi niille yhtään mitään”, poliisi oli tokaissut.

VR:n henkilöstötyytyväisyys kulkee pohjalukemissa. Se on luonut monopoliyhtiölle tietosuojauhan. Nyt myös VR:n omaa henkilökuntaa on alettu painostaa, seurata, valvoa ja merkitä rekisteriin. Potkut saanut henkilökunnan jäsen kyyditettiin yhtiön turvamiehen toimesta mustalla autolla kotiin, josta takavarikoitiin VR:n sisäisiä tietoja sisältävä tietokone. Mitä tietoja VR pelkää työntekijöidensä vuotavan?

Huhut yksityisen turvallisuusalan laittomista toimista on nyt edennyt usealle viranomaistasolle. Eduskunnan oikeusasiamies aloitti syksyllä 2011 tutkinnat kauppakeskuksien vartijakopeissa sattuneista ylilyönneistä. VRLeaks teki 24.2.2012 tutkintapyynnön VR:ää kohtaan kahdesta rikosnimikkeestä: salakatselusta ja laittomasta henkilörekisteristä – koskien mahdollisesti jopa satoja ihmisiä. Poliisi aloitti rikostutkinnan yhteistyössä tietosuojavaltuutetun kanssa.

Ylen uutisille annetussa haastattelussa tietosuojavaltuutettu vaatii VR:ltä selvitystä epäillystä laittomasta henkilörekisteristä, johon olisi tallennettu tietoja ilkivaltaa tehneistä, kuten esimerkiksi graffitimaalareista. Tietosuojavaltuutettu odottaa VR:ltä selvitystä maaliskuun loppuun mennessä. Jos ei kunnollista selvitystä tule, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan “voidaan ottaa käyttöön kovemmat keinot. Käytännössä tämä tarkoittaisi VR:n käyttämän turvapalvelun tiloihin menemistä ja tietokoneiden tarkistamista.”

Virhe on kuitenkin valitettavasti jo tehty, ja tutkinta näyttää olevan aivan liian myöhäistä. Johtava kotimainen turvallisuuspalveluja tuottava yritys pitänee huolen siitä, ettei se jää mahdollisista virheistään kiinni, varsinkin kun mahdolliset tutkimukset ilmoitetaan viikkoja etukäteen valtakunnan ykkösuutisissa.

On toki hienoa, että ennen huhutasolla liikkuneita asioita tutkitaan. Vaikka tuomioita ei saataisikaan aikaan, luo julkisuus painetta, joka vaikuttaa imagoaan suojelevien yhtiöiden ja yritysten toimiin. Tapahtumassa olevasta muutoksesta saattaa kertoa esimerkiksi se, että paineen kasvaessa VR päätti hyllyttää pitkäaikaisen turvapäällikkönsä Teemu Väänäsen poliisitutkinnan ajaksi.

Kaiken lisäksi myös Turvatiimi Oyj ja Petri Miettinen ovat kaikessa hiljaisuudessa sopineet, että Miettinen jättää maaliskuun 2012 alusta lähtien Turvatiimin palvelujohtajan tehtävät ja jäsenyytensä Turvatiimin johtoryhmässä. Petri Miettinen toimi aiemmin Turvatiimin asiakaspalvelupäällikkönä, sekä myös Otso Palveluiden ja FPS:n toimitusjohtajana. Oliko tämä taktista, jotta enää ei voitaisi vetää yhteyksiä aikaisempiin, lukuisia pahoinpitelyepäilyksiä nostaneiseen vartiointiliikkeisiin?

Tutkinnan etenemistä kannattaa kuitenkin seurata tarkkaan, etteijulkinen keskustelu vakavasta aiheesta rajoittuisi lyhyeksi tuohtumuksen puuhkaksi. Voiko poliisi luotettavasti kerätä todisteita rikostutkinnassaan, kun sen kerrotaan niin monesti jättäneen rikosilmoitukset vaille huomiota? Suomen suurimpiin kuuluva vartiointiliike Turvatiimi ja VR ovat varmasti jo ehtineet putsata arkistonsa siihen mennessä, kun julkisuudessa toitottamisen jälkeen tietosuojavaltuutettu ja poliisi vihdoin varsinaisen tutkintansa mahdollisesti suorittavat.

Lisälukemista:

Mikael Brunila: Sivarit kriippaa, Laitos 16.03.2012.
Otso Kivekäs: VR:n johdon kannusteet ja junaliikenteen rappio, Laitos 19.03.2012.
Mikael Brunila, Kukka Ranta ja Eetu Viren: Muutaman töhryn tähden, Into kustannus 10/2011.

Lisätietoa Ajatuspaja Laitoksesta: 

facebook.com/ajatuspaja.laitos
laitos.fi/laitos-aloittaa-toimintansa
kansanuutiset.fi//ajatuspaja-laitos-aloitti

Muutaman töhryn tähden

Mikael Brunila, Kukka Ranta & Eetu Viren
Into kustannus
10/2011
Pamfletti tarkastelee Helsingin kaupungin Stop töhryille -projektin ja yksityisen vartiointialan vaikutuksia Helsinkiin ja sen asukkaisiin. Teos perustuu pitkäaikaiseen tutkimukseen ja sisältää runsaasti haastatteluja virkamiesten ja vartijoiden toiminnasta.

Stop töhryille -projektin täyttäessä kymmenen vuotta syksyllä 2008 kaupunki ilmoitti lopettavansa töhryjen vastaisen kampanjan ja lopulta myös nollatoleranssin. Kuitenkin keskeiset ongelmat, kuten vartijaväkivaltaan perustuva kaupunkikontrolli ja ihmisten tuomitseminen velkavankeuteen ovat jääneet yhä ratkaisematta.

Graffitien vastaisen politiikan seurauksena ei ole vain katutaiteilijoihin kohdistuva väkivalta ja järjettömät tuomiot, vaan kaupunkitilan valvonnan kiristyminen ja samalla turvallisuusmarkkinoiden kasvaminen. Vuodesta 1998 lähtien Helsingin kaupungin projekti on kärjistänyt nuorten ja viranomaisten välisiä konflikteja samalla, kun kaupungin seinätilat on varattu suurten kaupallisten toimijoiden käyttöön.

Facebook.com/muutaman.tohryn.tahden
tohryntahden.wordpress.com

Jokaisessa kirjassa uniikki kansi!

Keisarin uudet vartijat

Helsingin kaupunki on valinnut Turvatiimin vartoimaan kaupungin töhryttömyyttä. Kukka Ranta & Mikael Brunila ihmettelevät uutta vartiointiliikettä, joka tuntuu kovin tutulta.
Helsingin kaupunki kilpailutti lokakuussa töhryjen torjuntaan liittyvät vartiointi- ja asiantuntijapalvelut kolmen yrityksen kesken. Selvästi muita edullisemmaksi osoittautui Turvatiimi Oyj.

Turvatiimin tieltä väistyi Helsinkiä pitkään palvellut, huonomaineiseksi leimattu FPS. Vai väistyikö?

Vuodesta 1998 vuoteen 2008 kaupunkia siistittiin Stop töhryille -kampanjalla. Koko projektin ajan töhryttömyyttä vartioi FPS, joka voitti tarjouskilpailun vuosi toisensa jälkeen. Se nousi nopeasti Suomen suurimmaksi yksityiseksi vartiointiliikkeeksi.

Mihin FPS nyt on kadonnut?

Kaupparekisterin nimihistorian mukaan vuodesta 1997 lähtien toimineen FPS Finnish Protection Service Oy:n päätoiminimi vaihtui 9.1.2004 FPS Security Oy:ksi. Vuoden 2008 aikana FPS Security Oy ja kolme muuta vartiointifirmaa muodostivat uuden yhtiön nimeltä Otso Palvelut Oy. 

FPS:n päätoiminimi vaihtui 21.1.2009 OTSO vartiointi Oy:ksi. Yritys katosi julkisuudesta samaan aikaan, kun Stop töhryille -kampanja haudattiin.

Heinäkuussa 2010 yhdistyivät kaksi suurinta kotimaisessa omistuksessa olevaa turvallisuusalan yritystä, Turvatiimi Oyj ja Otso Palvelut Oy.

Yhdistymisen keskeisenä ehtona oli, että Turvatiimi Oyj ostaa Otso Palvelut Oy:n koko osakekannan. Otso Palvelut Oy:n osakkeenomistajista tuli merkittäviä henkilöomistajia Turvatiimissä.

Kuulostaa ehkä monimutkaiselta, ja sitä se onkin. Lisää mutkia seuraa.

Turvatiimin 30.6.2010 rekisteröidyistä osakkeista ja äänistä omistaa 68,14 prosenttia Atine Group Oy, jonka omistaa Ehrnroothin rahasuku.

Turvatiimin kymmenen suurimman osakkeenomistajan joukossa on myös vartiointimaailmasta tuttuja nimiä: FPS:n kenttäpäällikkönä pitkään toiminut Petri Lokka sekä entisen FPS:n ja Otso Palvelut Oy:n toimitusjohtaja, nykyisen Turvatiimin asiakaspalvelujohtaja Petri Miettinen.
 
Molemmat olivat myös FPS:n suurimpia osakkeenomistajia.

Turvatiimin johdosta löytyy siis samoja tahoja, jotka ovat aikaisemmin johtaneet Helsingin kaupungin tiukan töhrykampanjan vartiointia. Hanketta, jota toistuvasti syytettiin ylilyönneistä.

Turvatiimi Oyj on nyt Suomen suurin suomalaisessa omistuksessa oleva turva-alan yritys. Yhdistyneiden yritysten arvioitu liikevaihto vuodelle 2010 on yhteensä noin 37 miljoonaa euroa.

Mistä tällainen nimien vaihto oikein johtuu?

Toki nopeasti kasvavilla turvamarkkinoilla kilpailu on kovaa, ja kiihkeässä kasvuprosessissa suuremmat yritykset nielevät pienempiä. Mutta voisiko taustalla olla myös FPS:n tahrainen maine?

Turvatiimin asiakaspalvelujohtaja Petri Miettinen ei suostunut antamaan haastattelua johtamiensa yritysten omistussuhteista.

Vuosina 1998–2001 Stop töhryille -projektia vetäneen Mikko Virkamäen mukaan jo projektin alkuvuosina FPS:n imago kovien otteiden suosijana oli iso ongelma: ”Mietimme koko ajan vartiointiliikkeen vaihtoa.”

Rakennusviraston Siisti Stadi -projektista ja töhryasioista nykyisin vastaava projektijohtaja Kauko Haantie vakuuttaa, ettei heidän tietoonsa ole tullut pahoinpitelytapauksia.

”Jos tulisi, niin yhteistyö vartiointiliikkeen kanssa loppuisi heti”, Haantie vakuuttaa.

Haastattelu Haantien kanssa sujuu leppoisasti, sillä hänen johtamansa rakennusviraston uusi linja painottaa avoimuutta. Kahdessa kohtaa hän kuitenkin hermostuu: kun kysymykset koskevat vartioimisliikkeen omistussuhteita ja kun aiheeksi otetaan vartioinnista kantautuneet väkivaltasyytökset.

Haantie kuittaa huhut vartijoiden väkivaltaisuuksista harvinaisina poikkeuksina.

”Eiväthän nämä FPS-vartiointiliikkeen ylilyönnit ole tapahtuneet rakennusviraston toimeksiannon aikana. Emme voi leimata koko yritystä, jos siellä on joku vartija murtanut jotain.”

Haantie painottaa, että vartiointiliikettä valitessa hinta ratkaisee. ”Se vartioi, joka tarjoaa halvimman hinnan.”

Vieressä istuva Rakennusviraston kaupungininsinööri Raimo Saarinen tokaisee: ”Jos me vartioimisliikkeiden kilpailutuksessa suljettaisiin kaikki väärinkäytöksistä epäillyt pois, ei kaupungilla olisi yhtään kilpailutettavaa.”

Vartioimisliikkeiden ylilyönnit näyttäisivät siis olevan kaupungin johtavien virkamiesten tiedossa.

Mitä tämä kertoo yksityisistä turvapalveluista? Entä mitä se merkitsee kaupunkilaisten oikeusturvalle?

Kukka Ranta & Mikael Brunila

Kirjoittajat ovat perehtyneet Helsingin kaupungin töhrypolitiikkaan ja ovat valmistelemassa aiheesta kirjaa yhdessä Eetu Virenin kanssa. Into Kustannus julkaisee teoksen vuonna 2011.
 
Lue myös artikkelit Kuka vartioi vartijaa? ja VR vastaa.

Sivun artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 1/2011 s. 27.

Vartijaväkivalta ja rankaisemattomuus

Vartijaväkivalta on paljon yleisempää kuin mitä kuvittelemme. Kukka Rannan ja Henri Salosen videoteoksessa kuullaan tarinoita yhdestä Euroopan valvotuimmasta kaupungista. Vartijaväkivaltaa kokeneet kertovat, kuinka oikeus ei toteudu, kun poliisi ja syyttäjät suojelevat vartijoita, ja vartijat puolustavat toisiaan.

Tarinoita vartijaväkivallasta tuntuu olevan lähes jokaisella, jos ei itsellään niin sitten lähipiiristä vähintään. Vartijaväkivalta ja rankaisemattomuus -video julkaistiin 14.1. Youtubessa. Alle viikossa linkkiä klikattiin yli 12 000 kertaa.

Vartijaväkivallasta tihkui tietoa alun perin erityisesti Helsingin kaupungin nollatoleranssin ja ehdottoman töhryprojetin aikana, kun siviiliasuiset vartijat jahtasivat graffitiepäiltyjä pitkin Helsingin pusikkoja.
    

Ennen lukuisina huhuina liikkuneet tarinat vartijaväkivallasta kohdistuivat graffitimaalareihin, jotka olivat nollatoleranssin aikana hyvin kriminalisoituja kaupungin tehokkaan tiedotuspolitiikan ansiosta. Täten myös ikään kuin väistettiin mahdollisen liiallisen väkivallan käyttö – itsepä ovat ongelmia aiheuttaneet mentaliteetilla. Viranomaisusko on hyvin voimakasta Suomessa. Vartijaväkivaltaa on vaikea todistaa – kukapa haluaisi tulla tunnetuksi mediassa väkivallan uhrina.

Nollatoleranssi lopetettiin valtavan kritiikkivyöryn ja Töhryfest-mielenosoituksen jälkeen marraskuussa 2008. Stop töhryille -projekti lakkautettiin juhlaseminaarissa syyskuussa 2008, mutta käytännössä projekti vain siirrettiin osaksi kaupungin normaalia toimintaa.

Erillistä määrärahaa projektille ei enää ole, mutta kaupunki edelleen tilaa vartioimispalveluita ja puhdistaa töhryjä, tosin huomattavasti vähemmissä määrin kuin ennen. Siviilivaatteissa partioivia vartijoita on kaupungilla liikkeellä enää vain kaksi. Palveluita tilataan Turvatiimi Oyj:ltä eli entiseltä Otso-vartiointi Oy:lta ja FPS Security Oy:lta, joiden samana pysynyt johtaja ei suostu antamaan toimittajille haastattelua. Samaan aikaan väkivallan tarinat tulevat nyt graffitipiirien ulkopuolelta – kuka tahansa kaupunkitilaa väärinkäyttävä saattaa joutua kontrollin ja ylilyönnin kohteeksi.

Yksityisten vartioliikkeiden kasvu on osa laajempaa ilmiötä, kun julkiset määrärahat kaventuvat ja poliisien tehtäviä hivuttautuu vartioille ja järjestyksenvalvojille. Toisaalta erilaisilla turvallisuuden tarpeiden markkinoinnilla ja pelon lietsonnalla saadaan kauppa pyörimään, kun yritykset, valtiolliset ja kunnalliset laitokset, sekä yhä enemmän myös kotitaloudet ostavat vartioimis- ja kamerapalveluita. Turvamarkkinabisnes käy kovin kuumana. Mutta miten meille oikein luodaan turvaa?

Mikään taho ei ole tutkinut yksityisten vartioimisliikkeiden nopeaa nousua ja niiden vaikutuksia kaupunkitilaan ja kaupunkilaisiin. Kukaan korkeampi taho ei valvo alaa eikä kamerankäyttöä. Miten valta voimankäyttöön voidaan antaa yksityiselle taholle, jota ei sitten valvota millään lailla? Päinvastoin keräämiemme tarinoiden mukaan vartioiden toimia suojellaan, peitellään, väkivaltatapauksia ei viedä oikeuteen tai niitä ei tutkita kunnolla. Ihmisiä ei oteta tosissaan, koska he ovat nuoria, laitapuolen kulkijoita tai maahanmuuttajia.

Systeemissä se vika on, kun oikeus ei toteudu.

Tarinoita kuulee koko ajan lisää ja yhteydenottopyyntöjä uusista väkivaltatapauksista tulee jatkuvasti. Tämä videoprojekti ei tule olemaan ainut.

Lue lisää vartijoiden väkivaltakulttuurista Voimasta 1/2011. Lehti ilmestyy 31. tammikuuta 2011.

Julkaistu Voimassa 19.1.2011.

Kymmenen harmaata vuotta

Stöhryille -projekti lietsoo vihaa & vieraannuttaa nuoret politiikasta.

Kuva: Kukka Ranta

Helsingin kaupungin virkamiehet kilistelivät Stop töhryille -projektin 10-vuotissyntymäpäiväjuhlilla, mutta juhlaseminaari meni tuskin ihan virkamiesten suunnitelmien mukaisesti.

Kiasman edessä järjestetty Töhryfest keräsi lähteistä riippuen 500–1000 ihmistä protestoimaan kaupungin nollatoleranssilinjaa vastaan. Töhryfestistä jatkunut mielenosoitus kärjistyi lieväksi konfliktiksi poliisin kanssa, mitä seuraavan päivän lehdissä kauhisteltiin mellakkana. Moraalipaniikki laantui kuitenkin nopeasti ja kritiikin kärki kääntyikin itse töhryprojektia vastaan.

Stop töhryille -hanketta vuosien varrella käsitelleistä jutuista valtaosa on ollut virkamiehiä ja virkavaltaa miellyttäviä.

Finlandia-talolle pyrkineet kaupunginvaltuutetut Paavo Arhinmäki ja Kimmo Helistö käännytettiin ovelta töhryprojektin johtajien toimesta, ja jopa Helsingin Sanomat ihmetteli seminaarin salamyhkäisyyttä. Kriittisiä kirjoituksia seurasi useampiakin, ja pian esiin astui rikosneuvos Hannu Takala, joka vaati töhryprojektin täydellistä tutkimusta.

Rakennusviraston virkamiehet eivät kuitenkaan viivytelleet vastaiskuaan. Kaupungin edustajat laukoivat pian tapahtuman jälkeen, että Töhryfest jätti jälkeensä 1 500 töhryä. Parissa tunnissa olisi siis tullut 26 prosentin lisä viraston vuonna 2007 tilastoimaan 5 771 töhryyn.

Juhlaseminaarissa Stop töhryille -hanke julistettiin päättyneeksi. Hankkeelle ei ole erillistä määrärahaa ensi vuoden budjetissa vaan HKR-Tekniikka siirtyy vuoden 2009 alussa rakennusvirastosta uuteen Helsingin kaupungin rakentamispalvelu -nimiseen virastoon. HKR-Tekniikka on ollut rakennusviraston salamyhkäinen osasto, jonka piiriin kuuluvat muun muassa Siisti Stadi – ja Stop töhryille -projektit.

Toiminnan rahoitus perustuu jatkossa palvelujen myyntiin kaupungin virastoille ja laitoksille sekä muille asiakkaille, rakennusviraston nettisivulla kerrotaan. Nimi ja rakennusviraston sisäinen järjestely siis muuttuvat mutta sisältö ei. Projektin valvonta ja seuranta käy entistäkin vaikeammaksi, kun se lakkaa olemasta erillinen menoerä kaupungin budjetissa.

Helsingin kaupungin talousarviopäällikkö Tuula Saxholm paljasti Hufvudstadsbladetille, että Stop töhryille -projekti on ahminut kymmenen vuoden aikana 23,5 miljoonaa euroa. Mitä kaupunkilaisten verorahoilla sitten on saatu aikaan?

Vuonna 1998 aloitetun Stop töhryille -hankkeen huippuvuosi oli Helsingin kulttuuripääkaupunkivuosi 2000, jolloin hanke sai käyttöönsä 1,8 miljoonan euroa. Samalla myös vartijafirman osuutta nostettiin ja maalaajille määrätyt tuomiot kovenivat. Vielä 1980-luvulla sadoissa markoissa liikkuneista vahingonkorvaustuomioista oltiin vähitellen siirrytty kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvaustuomioihin.

Vuonna 2001 irtosi jo ensimmäinen ehdoton vankilatuomio, ja vuonna 2005 langetettiin tähän mennessä pisin ehdoton tuomio, 1,5 vuotta. Vuosituhannen vaihtuessa kuri ja kontrolli laajennettiin kohdistumaan myös julisteisiin ja tarroihin.

Pienten kulttuuritoimijoiden ja poliittisten ryhmien ainut katuviestintä kriminalisoitiin ja kaupunkitila yksityistettiin maksukykyisille.

Kauko & Kauko

HKR-Tekniikan tulosryhmänjohtaja Kauko Nygrén on virkamiehelle harvinaisella innokkuudella vienyt töhryprojektia uusiin ulottuvuuksiin. Kulosaaren meluaidan ja Pasilan laillisten maalausten poistaminen tapahtui yksinomaan Nygrénin päätöksellä. Asiasta ei selvitystemme mukaan tehty päätöstä yleisten töiden lautakunnassa eikä kaupunginvaltuustossa.

Puhdistuskulut olivat korkeammat kuin maalaukseen aikoinaan käytetty summa. Esimerkiksi Kulosaaren meluaidan latekseista maksettiin 11 800 euroa. Nygréniä on myös kiittäminen nollatoleranssin laajentamisesta julisteisiin ja tarroihin. Näiden puhdistaminen tapahtuu rakennusviraston omien ohjeistuksien perusteella eikä niistä ole tehty valtuusto- tai lautakuntapäätöstä.

Kauko Nygrénin lisäksi töhryprojektin parissa puuhastelee projektin päällikkö Kauko Haantie. Sekä Nygren että Haantie ovat tulleet tunnetuksi analyyseistaan, jotka käsittelevät töhrimiseen liittyviä lieveilmiöitä ja töhrijöiden henkilökohtaisia ominaisuuksia.

Kaksikon johtaman projektin tiedotteissa kerrotaan, että suurin osa maalareista on ”jengisidonnaisia töhrijöitä, joiden toimintatavat täyttävät järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit”. Myös huumeet kuuluvat kuvaan: ”Aika moni heistä kuoleeesimerkiksi huumeiden yliannostukseen”.

Rakennusviraston vuoden 2003 joulukuun Tekniikka-lehdessä Haantie kertoi olevansa erityisen huolissaan töhrityillä seuduilla liikkuvien lasten ja vanhusten turvallisuudesta. Arviot perustuvat projektin ja sen yhteistyökumppaneiden, kuten FPS Securityn toimitusjohtajan Petri Miettisen, ”asiantuntija-arvioihin”, eli projektista hyötyvien tahojen mielivaltaisiin lausuntoihin, joiden ainoa taustoitus on toimijoiden ”pitkä kokemus”. Se ei selviä miten tieto todella on hankittu.

Kaiken lisäksi niin sanotut asiantuntijat ovat usein FPS:n tapaantahoja, jotka hyötyvät taloudellisesti maalaajiin kohdistuneesta mustamaalauksesta ja tätä seuraavasta valvonnasta.

Rahaa palaa

Stop töhryille -projektin menoista valtaosa menee puhdistus- ja vartiointiyrityksille. Projektia käytännössä pyörittävät FPS-vartiointiyritys ja Was-Ste-siivousyritys ovatkin tehneet kampanjasta huomattavaa voittoa. Was-Ste tuotti vuonna 2007 vajaan 250 000 euron liikevoitolla 24 prosentin tuoton sijoitetulle pääomalle.

Tulos on osakeyhtiölle erittäin hyvä. Was-Sten toiminnassa kaupungin toimeksianto on varmasti vastannut huomattavaa osaa yrityksen tuloista. Vielä vuonna 2002 yritys piti jatkuvasti 12 puhdistusautoa liikenteessä töhryprojektin puitteissa.

Stop töhryille -hankkeen vartioinnista vastaavalla FPS:llä on sopimus vuoteen 2010 asti. FPS perustettiin vuonna 1997, juuri vuosi ennen hankkeen alkua. Sittemmin FPS on huomattavasti laajentanut liiketoimintaansa. On vaikea arvioida, kuinka suuri osa yrityksen liiketoiminnasta tulee töhryprojektin kirstusta, koska kaupunki ei kerro vartiointiyrityksen saamaa osuutta.

FPS Security tekee kuitenkin sitä enemmän tulosta, mitä enemmän ihmisiä saadaan kiinni ja tuomiolle. Lisäksi Stop töhryille -projektin vartiointiyrityksille asettamissa kilpailutusperusteissa yritysten suorittamien kiinniottojen määrä on kovaa valttia. HKR-Tekniikan vuoden 2008 toukokuisessa tiedotuslehdessä kerrottiin yhteensä 1 071 henkilön saaneen Helsingissä vahingonkorvausvaateet Stop töhryille -kampanjan puitteissa.

Väkivaltaa

Vapaa Helsinki -verkosto keräsi alkusyksyn aikana kymmeniltä helsinkiläisiltä kokemuksia nollatoleranssista. Tapaukset paljastavat, että FPS:n ja poliisin mielivaltaiset kiinniotot eivät enää kohdistu pelkkiin graffitimaalareihin, vaan keneen tahansa vartijafirman määrittelemään ”rikolliseen”.

Vapaa Helsinki -verkoston keräämien todistusten mukaan vartijat ovat keskenään sopineet ja myös muuttaneet tarinoiden kulkua vielä kesken oikeuskäsittelyidenkin. Pelkkä vartijaedustajan lausunto on riittänyt antamaan tuomion, joka liian monelle on saattanut olla elinikäinen velkavankeus sekä hyvin raskas henkinen taakka.

Vartijoiden aiheuttamista tahallisista kärsimyksistä ei ole aina mahdollista saada tutkintaa käyntiin, sillä poliisi on lausuntojen mukaan kieltäytynyt tutustumasta mielivallasta todistavaan kuvamateriaaliin. Toisaalta myöskään vartijafirmat eivät aina kirjaa ylös kaikkia tapahtumia, vaikka laki niin määrää.

Kun virkavalta lakkaa noudattamasta lakeja ja kun kaupungin virkamiehet ja poliisi suojaavat julkisuudelta piiloteltuja keinoja, miten voidaan odottaa ihmisten puolustautuvan?

Helsinki graffiti

Saman vuonna kun töhryprojekti käynnistettiin julkaisivat valokuvaaja Tuomas Jääskeläinen ja tutkija Anne Isomursu Helsinki graffiti -kirjan. Millaista mahtoi olla tehdä tutkimusta aikana, jolloin virkamiehet aloittelivat kaupunkiharmauden totalitarismia? Kysytään sitä Anne Isomursulta.

”Toimitustyön aikana jouduimme pelkäämään laitonta kotietsintää. Kun poliisit alkoivat esittää kutsuja kahville ja tekivät kiusallisia kysymyksiä graffitintekijöiksi epäilemistään ihmisistä, aloimme etsiä lakiapua”, kertoo Isomursu kymmenen vuotta tutkimuksensa jälkeen.

”Journalistiliiton lakimies kertoi meille, että lähdesuoja koskee vain aineistoa, joka on jätetty painoon.”

Tutkimusaineistosta olisi saattanut asioita yhdistelemällä päätellä graffitinimien takana olevien ihmisten henkilöllisyyksiä. Niinpä kirjan aineistoa piiloteltiin ”mummojen vinteillä”.

”Meistä oli tärkeää kertoa graffitikulttuurista myös sen toimijoiden näkökulmasta. Graffitinvastustajat olivat kyllä saaneet sanoa sanottavansa vapaasti.”

”Julkaisemisen jälkeisessä mylläkässä Stop töhryille -projektin ensimmäinen johtaja Mikko Virkamäki soitteli minulle pitkiä puheluita ja yritti esittää ystävää, mutta samaan aikaan siteerasi tekstiäni vääristellen ja tarkoitushakuisesti kampanjansa yhteydessä.”

Poliittinen rikos

Kirja ei tietenkään saanut suopeaa vastaanottoa kaikissa piireissä. Ihmisten oli vaikea ymmärtää, että graffitikulttuuri ei ollut yhtenäiskulttuuria vaan tekijöitä oli moneen lähtöön.

”Hassuinta oli, että muutamat henkilöt halusivat tahallaan ymmärtää kirjan väärin ja lukivat sitä kuin piru raamattua. Heidän tekstinsä voi vieläkin löytää netistä”, Isomursu kertoo.

”Tutkijakollegani joutui saman jengin hyökkäyksen kohteeksi kirjoitettuaan kirjasta myönteisen arvion Helsingin Sanomiin. Sain niin vihamielisiä yhteydenottoja, että tajusin graffitien tekemisen olevan erittäin poliittinen rikos, vaikka maalarit ja wraitterit uskoivat toimivansa epäpoliittisesti.”

Isomursu ei ole taustaltaan ”skenetyyppi”, joten hänen päätymisensä näin vaikean aiheen tutkijaksi herättää ihmetystä.

”Se oli vain ensimmäinen sellainen nuorisokulttuuri, jota en ymmärtänyt ja johon en voinut samaistua. Uudesta graffitista tuli ensin uteliaisuuden kohde ja sitten gradukin. Olin nuori aikuinen ja halusin ymmärtää, mihin maailmaan pieni poikani oli syntynyt”, tutkija kertoo.

Isomursun perusteellinen graffititutkimus jäi ainoaksi. Hän olisi halunnut tehdä Helsinki graffiti -urakan jälkeen vielä jatkotutkimuksen, mutta ei saanut aiheelleen rahoitusta.

”Jouduin aikamoiseen mediamyllyyn ensimmäisen julkaisuni jälkeen. Olisin halunnut selvittää graffitin näkyväksi tekemää yhteiskunnallista konfliktia ja sitä miksi graffiti osui niin täsmällisesti yhteiskunnan symbolijärjestelmään. Miksi se koettiin poliittiseksi rikokseksi?” Isomursu ihmettelee.

”Nykyään tutkin muita asioita kuin graffitia, mutta kansalaisena minua järkyttää edelleenkin minkälaisia totalitaristisia piirteitä graffiti-kulttuuri tästä yhteiskunnasta houkuttelee näkyviin.”

Osaksi yhteisöä

Mikko Virkamäki uurasti aikoinaan Tamperetta, Hämeenlinnaa ja Turkua myöten ja yritti saada kaupungit mukaan nollatoleranssiohjelmaan.

Turussa sovittelukulttuuri jatkui myöhempään kuin Helsingissä. Laillisia graffitipaikkoja siellä on edelleen ja graffiti on ollut osa nuorisotyötä. Näin tehtiin esimerkiksi Turun Varissuolla, jossa oli paljon sosiaalisia ongelmia.

Aiemmin siellä hajotettiin paikkoja, mutta kun varissuolaiset nuoret saivat maalata oman rappunsa sisäänkäynnin, he alkoivat tuntea tiloja omakseen ja suojelivat niitä ilkivallalta.

Isomursu huomauttaa, että kaupunki on täynnä erilaisia ihmisiä ja myös monenmoisia merkkejä. Kukkaistutukset saattavat olla vanhemmalle polvelle tärkeitä. Nuoremmalle taas erilaiset piirrosmerkit saattavat muodostaa kotiseudun tunteen. Joka tapauksessa kaupunkikuvaan kuuluu rosoisuus.

”Asun keskustan tuntumassa ja minusta tuntuu hyvältä palata omalle kotikadulle, kun näkee ne tutut merkit ja oman seudun tunnukset”, Isomursu toteaa ja painottaa, että ”nuorisokulttuurit eivät ole aina mukavia, mutta niiden kanssa on tultava toimeen”.

”Meillä on niin pienet nuorten ikäluokat, että niiden kanssa olisi helppo tehdä yhteistyötä. Missään nimessä ei pitäisi syrjäyttää terhakkaimpia ja aloitekykyisimpiä nuorisokulttuurinsa vuoksi. Näitä nuoria tarvitaan rakentamaan yhteiskuntaa, sillä he osaavat kyseenalaistaa asioita. Nollatoleranssi on rakentanut vihakulttuuria, joka näkyy esimerkiksi riehumisena miekkareissa. Huonolla yhteiskuntasuhteiden hoitamisella kaupunki vaikeuttaa asemansa”, tuumii Isomursu.

”Minusta olisi tärkeää, että nuoret kävisivät äänestämässä kunnallisvaaleissa. Yhteiskunta muuttuu hitaasti ja todellisen demokratian syntymiseen vaikuttavat tietysti muutkin asiat kuin äänestyskäyttäytyminen. Varmaa kuitenkin on, ettei mikään muutu jos nuoret nukkuvat vaaleissa ja jättävät yhteiskunnallisen päätöksenteon eläkeläispuolueille.”

Syyskuun alussa rakennusviraston toimintaa ohjaavassa yleisten töiden lautakunnassa kuohahti. Kaupunginhallituksen edustaja Tapio Laakso poistui kesken kokouksen, kun Kauko Nygrén haukkui nollatoleranssille vaihtoehtoista mallia tarjonneet kaupunginvaltuutetut.

”Ei Helsingin kaupungin rakennusviraston virkamiesten omavaltaisuuskaan olisi mahdollista, jos poliittinen kontrolli pelaisi. Etabloituneet ja väsähtäneet päättäjät voi vaihtaa”, Anne Isomursu innostuu.

”Kun valtaa on heikoissa käsissä, sille löytyy aina ottaja. Oli kyllä hienoa, että lautakunnasta lähdettiin ovet paukkuen, kaikkea ei pidä kiltisti niellä. Kyllä tapaus kertoo paljon päätöksenteon kriisistä.”

Isomursun mukaan Stop töhryille -projekti ja nollatoleranssin omaksuminen tapahtui samaan aikaan kun yhtenäiskulttuuri romahti laman jälkeen. Yhtenäiskulttuurilla Isomursu tarkoittaa sitä sodanjälkeistä aikaa, kun suomalaisten maailmankuvaa leivottiin yhtenäiseksi kaikilla rintamilla tiedotusvälineistä kouluun.

”Nyt on helpompaa marginalisoida ne, joiden ajatukset eivät ole valtavirran mukaisia: Lukekoot omia lehtiään ja keskustelkoot omissa todellisuuksissaan.”

Laman lapset

”2000-luku on ollut uudelleen polarisoitumisen aikaa. 1990-luvun hirvittävä lama jyräsi uskon tulevaisuuteen, ja sen jälkeen päällimmäisenä on ollut talouden näkökulma”, Isomursu pohtii.

”Minua surettaa, että aktiiviset nuoret toimivat niin helkkarin individualistisesti. Politiikan tekeminen edellyttää, että voi liittoutua ihmisten kanssa ja jakaa edes joitakin yhteisiä käsityksiä ja päämääriä.”

Kunnallisvaaleissa pitää asettaa ehdokkaita ja nimimerkkien käyttämisen sijasta pitää tehdä radikaaleja toimijoita tunnetuiksi. Pitää äänestää ja luoda yhteistyörintamia. On turhaa romantiikkaa kuvitella vallankumouksien syntyvän yksittäisten tähtien sytyttäminä

Anne Isomursu huomauttaa, että ihmisten ajatuksia manipuloidaan disinformaatiolla, harhaanjohtavilla väitteillä.

”Kampanja tarjoaa kaupunkilaisille kehäpäätelmää, että graffitien seurauksena asuntojen hinnat putoavat, koska ihmisten on syytä pelätä väkivaltaa ja tämä siksi, että kampanjan mukaan tämäntyyppisillä alueilla ihmiset kuulemma pelkäävät väkivaltaa.”

Anne Isomursu uskoo, että kertomukset vartijoiden mielivallan kohteiksi ja pahoinpitelemiksi joutuneista nuorista perustuvat ainakin osin todellisiin tapahtumiin. Kansalaisoikeuksien ja fyysisen koskemattomuuden kannalta kehitys on vaarallinen.

”Kyllä väkivallan monopolin pitää pysyä poliisilla, joka on yhteiskunnallisen kontrollin alainen. Yksityisarmeijat eivät kuulu demokraattisiin yhteiskuntiin.”

”Mutta minkäs sille mahtaa”, kuten eräs kaupunkilainen sanoi epätoivoisesti. ”Sua voidaan seurata, vaikka et oo missään tekemissä minkään laittomuuksien kanssa. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, et sut hakataan ja saat vielä syytteen päälle.”
_______________

Sattuu & tapahtuu
Vapaa Helsinki -verkosto on kerännyt syksyllä 2008 lausuntoja useilta kymmeniltä henkilöiltä, jotka ovat kohdanneet vartijoiden väkivaltaa ja poliisin välinpitämättömyyttä Stop töhryille -kampanjan nimissä. Haastatellut ovat 15–30-vuotiaita. Nimet on muutettu.

Niko: ”FPS-vartijat otti mut kiinni steissillä ja löi rautoihi. Alhaalla rautatieaseman vartijakopin oven suulla ne vartijat työns mut sisään niin kovaa että mä lensin sen huoneen perälle, enkä voinu ottaa käsillä vastaan ku ne oli sidottu käsirautoihi selän taakse. Mä lensin suoraan päin jotain posliinista lampun kupua ja mun pää aukes silmäkulman vierestä ja lisäks mun poski repes auki ku siitä meni jotain posliinia läpi.
”Ne vartijat ei kuitenkaan edes avannu niitä rautoja tai auttanu mua ylös lattialta istuutumaan. Mun vaatteet oli boxereita ja kenkiä myöten veressä. No sit siihe tuli ambulanssi. Mä tein rikosilmotuksen, mut ne vartijat väitti taas ihan muuta, niillä oli toisensa tukenaan, mä olin yksin. Pyysin kattomaan videonauhat, mut siihen se poliisi sano, et kyllähän sä nyt varmasti tiedät, että FPS hallitsee näitä videomateriaaleja, etkä sä voi niille yhtään mitään.”
”Lopulta mä sain syyttäjältä terveisiä, että ei voida varmuudella näyttää toteen, että kyseinen henkilö ei olisi itse aiheuttanut kyseisiä vammoja ja omaa kaatumistaan.”

Sakari: ”Me käveltiin frendin kanssa yöllä radanvarren viereistä kävelykatua pois kaupungista päin. Yhtäkkiä siviilipukuiset tyypit hyökkäs pusikosta meidän päälle pamput kädessä, frendi jäi siihen heti kiinni. Mä lähin säikähtäneenä juoksee, mut sain kaljupäiseltä äijältä pampusta niin kovaa, et mä tipahin siihe paikkaan.”
”Ne FPS-vartijat hehkutti ensin kiinniotettuaan ja pamputettuaan meitä, että nyt saatiinki taas se 100 euron ‘tappopalkkio’, joka on kuulemma jokaisesta kiinniotetusta saatu bonari. Niil tuntu olevan selvä ohjeistus, et heti vaan pampusta ja kovat otteet. Me jouduttii Pasilaan yöksi. Mun ranne oli niin kipeä, etten voinu nukkuu koko yönä. Sanoin tästä poliiseille ja pyysin apua, ne lupas lähettää lääkärin aamulla, mut en mä mitään apua saanu. Sit ne vaan päästi aamulla vapaaks.”
”Viel ei oo kuulunu, et mistä meitä syytetään tai et miks meidät otettiin kiinni. Jos nuori mieshenkilö kävelee radan lähellä yöaikaan ja vielä reppu selässä ni on melko varmaa, että saa vartijoilta turpaan, ilman et ne alottais keskustelemalla tai mitään.”

Maija: ”Kaverini oli odottamassa illalla bussia pysäkillä joka oli sotkettu aikaisemmin. Tämä henkilö ei ole ensimmäistäkään tägiä tehnyt elämänsä aikana. Pysäkille saapui kaksi siviilipukuista vartijaa pummaamaan tulta. Kun he olivat tarpeeksi lähellä kaveriani he laittoivat tämän maihin bussipysäkin taakse. Toinen piti kaveria paikoilla maassa ja toinen viilsi veitsellä kaverin ‘suutinsormenpäästä’ ihon kokonaan pois ja sanoi että ‘nyt et maalaa mitään vähään aikaan’. Kaveri ilmoitti tietenkin asiasta poliisille mutta poliisi kehotti olemaan tekemättä asiasta mitään juttua ja niin asia jäi siihen.”

Lue lisää kokemuksia: http://nollatoleranssi.info
Tai lähetä omasi: vapaahelsinki@gmail.com

_______________

Rintama tiivistyy
Töhryfest ei ole jäämässä lähiaikojen ainoaksi tai viimeiseksi julkiseksi protestiksi kaupungin nollatoleranssia vastaan. Tapahtuman järjestänyt Vapaa Helsinki -verkosto on sen rinnalla kerännyt kulttuurivaikuttajien adressia, jossa vaaditaan Helsingin sähkökaappien seinäpinnan luovuttamista kaupunkilaisten vapaaseen käyttöön.

Adressi luovutetaan lokakuussa Stop töhryille -hankkeesta vastaavalle apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurille. Allekirjoitusten joukosta löytyy muun muassa Flow Festivalin järjestänyt Nuspirit Helsinki, Aki Kaurismäki ja Image-lehti. Adressin myötä tulee toivon mukaan myös selväksi, ettei taistelu kaupungin seinäpinnoista ratkea järjestämällä yksittäisiä laillisia maalauspaikkoja.

Töhryfestin alla julkaistiin myös nollatoleranssi.info -sivustot, joihin on kerätty tietoja Stop töhryille -hankkeen toiminnasta vuosien varrelta. Sivujen kautta tullaan organisoimaan nollatoleranssin vastaista toimintaa.

nollatoleranssi.info
_______________

Mikä ihmeen töhry?
Kaarina Karttusen mukaan verbi ”töhriä” on esiintynyt vanhoissa sanakirjoissamme jo ennen Lönnrotia, ja se on murteissamme yleinen. Merkitys on ”liata, sotkea, tuhria”, myös ”tehdä jotakin kömpelösti”. Sanoilla ei alun perin ole halventavaa tai tuomitsevaa merkitystä.

”1990-luvun alun sanakirjoissa ei vielä ole erillistä hakusanaa töhry, joten sillä ei vielä ollut 1990-luvun alussa vakiintuneempaa, saati erikoistuneempaa käyttöä”, Karttunen määrittelee.

Vuonna 2004 ilmestynyt uusi suomen kielen sanakirja on nyt ottanut hakusanaksi töhry-sanan. Yksi töhriä-verbin merkityskenttää kuvaavista esimerkeistä kuuluu nyt näin: ”Tuomittiin vahingonkorvauksiin seinien töhrimisestä.”

Tämä riittää kertomaan sen, että noin kymmenessä vuodessa töhriä-verbi on saanut selkeästi uutta merkitysulottuvuutta.

Karttusen mukaan töhry-sanan ottaminen Kielitoimiston sanakirjaan hakusanaksi kertoo siitä, että sillä on sanana ja käsitteenä vakiintunutta käyttöä. Mielessämme sanan merkitykseen yhdistyvät nyt luvaton seiniin piirtely, ilkivaltainen sottaaminen, laittomuus, spreijaus, rumuus, kontrolloimaton nuoriso, pelkoa herättävät, hallitsemattomat alakulttuurit, siis kaikki sellainen mikä on nopeasti poistettava näkyvistä.

”Kysymys on siitä, että sanojen aineistolähteet, esimerkiksi lukemattomat Stop töhryille -kampanjaa markkinoivat artikkelit, ovat painottuneet esimerkkien kertomaan suuntaan”, Karttunen toteaa.
_______________

Artikkelin kirjoittajat kuuluvat keväällä 2008 perustettuun Vapaa Helsinki -verkostoon, joka toimii avoimen ja yhteisen kaupunkitilan puolesta.

Anne Isomursu – Tuomas Jääskeläinen: Helsinki graffiti. Kustantaja Matti Pyykkö 1998. 128 s. Painos on myyty loppuun jo 2000-luvun alussa, mutta kirjaa kannattaa kysellä kirjastoista & divareista.

Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 8/2008.

Tutustu myös Kukka Rannan toimittamaan Töhryraatiin, tai lue graffitin kingistä Tramasta Voima 4/2011 Spfffftsshh!, Kukka Rannan ja Mikael Brunilan Keisarin uudet vartijat Voima 1/2011, tai katso Kukka Rannan ja Henri Salosen videoteos Vartijaväkivalta ja rankaisemattomuus (10 min, 2011).