Stöhryille -projekti lietsoo vihaa & vieraannuttaa nuoret politiikasta.
Kuva: Kukka Ranta
Helsingin kaupungin virkamiehet kilistelivät Stop töhryille -projektin 10-vuotissyntymäpäiväjuhlilla, mutta juhlaseminaari meni tuskin ihan virkamiesten suunnitelmien mukaisesti.
Kiasman edessä järjestetty Töhryfest keräsi lähteistä riippuen 500–1000 ihmistä protestoimaan kaupungin nollatoleranssilinjaa vastaan. Töhryfestistä jatkunut mielenosoitus kärjistyi lieväksi konfliktiksi poliisin kanssa, mitä seuraavan päivän lehdissä kauhisteltiin mellakkana. Moraalipaniikki laantui kuitenkin nopeasti ja kritiikin kärki kääntyikin itse töhryprojektia vastaan.
Stop töhryille -hanketta vuosien varrella käsitelleistä jutuista valtaosa on ollut virkamiehiä ja virkavaltaa miellyttäviä.
Finlandia-talolle pyrkineet kaupunginvaltuutetut Paavo Arhinmäki ja Kimmo Helistö käännytettiin ovelta töhryprojektin johtajien toimesta, ja jopa Helsingin Sanomat ihmetteli seminaarin salamyhkäisyyttä. Kriittisiä kirjoituksia seurasi useampiakin, ja pian esiin astui rikosneuvos Hannu Takala, joka vaati töhryprojektin täydellistä tutkimusta.
Rakennusviraston virkamiehet eivät kuitenkaan viivytelleet vastaiskuaan. Kaupungin edustajat laukoivat pian tapahtuman jälkeen, että Töhryfest jätti jälkeensä 1 500 töhryä. Parissa tunnissa olisi siis tullut 26 prosentin lisä viraston vuonna 2007 tilastoimaan 5 771 töhryyn.
Juhlaseminaarissa Stop töhryille -hanke julistettiin päättyneeksi. Hankkeelle ei ole erillistä määrärahaa ensi vuoden budjetissa vaan HKR-Tekniikka siirtyy vuoden 2009 alussa rakennusvirastosta uuteen Helsingin kaupungin rakentamispalvelu -nimiseen virastoon. HKR-Tekniikka on ollut rakennusviraston salamyhkäinen osasto, jonka piiriin kuuluvat muun muassa Siisti Stadi – ja Stop töhryille -projektit.
Toiminnan rahoitus perustuu jatkossa palvelujen myyntiin kaupungin virastoille ja laitoksille sekä muille asiakkaille, rakennusviraston nettisivulla kerrotaan. Nimi ja rakennusviraston sisäinen järjestely siis muuttuvat mutta sisältö ei. Projektin valvonta ja seuranta käy entistäkin vaikeammaksi, kun se lakkaa olemasta erillinen menoerä kaupungin budjetissa.
Helsingin kaupungin talousarviopäällikkö Tuula Saxholm paljasti Hufvudstadsbladetille, että Stop töhryille -projekti on ahminut kymmenen vuoden aikana 23,5 miljoonaa euroa. Mitä kaupunkilaisten verorahoilla sitten on saatu aikaan?
Vuonna 1998 aloitetun Stop töhryille -hankkeen huippuvuosi oli Helsingin kulttuuripääkaupunkivuosi 2000, jolloin hanke sai käyttöönsä 1,8 miljoonan euroa. Samalla myös vartijafirman osuutta nostettiin ja maalaajille määrätyt tuomiot kovenivat. Vielä 1980-luvulla sadoissa markoissa liikkuneista vahingonkorvaustuomioista oltiin vähitellen siirrytty kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvaustuomioihin.
Vuonna 2001 irtosi jo ensimmäinen ehdoton vankilatuomio, ja vuonna 2005 langetettiin tähän mennessä pisin ehdoton tuomio, 1,5 vuotta. Vuosituhannen vaihtuessa kuri ja kontrolli laajennettiin kohdistumaan myös julisteisiin ja tarroihin.
Pienten kulttuuritoimijoiden ja poliittisten ryhmien ainut katuviestintä kriminalisoitiin ja kaupunkitila yksityistettiin maksukykyisille.
Kauko & Kauko
HKR-Tekniikan tulosryhmänjohtaja Kauko Nygrén on virkamiehelle harvinaisella innokkuudella vienyt töhryprojektia uusiin ulottuvuuksiin. Kulosaaren meluaidan ja Pasilan laillisten maalausten poistaminen tapahtui yksinomaan Nygrénin päätöksellä. Asiasta ei selvitystemme mukaan tehty päätöstä yleisten töiden lautakunnassa eikä kaupunginvaltuustossa.
Puhdistuskulut olivat korkeammat kuin maalaukseen aikoinaan käytetty summa. Esimerkiksi Kulosaaren meluaidan latekseista maksettiin 11 800 euroa. Nygréniä on myös kiittäminen nollatoleranssin laajentamisesta julisteisiin ja tarroihin. Näiden puhdistaminen tapahtuu rakennusviraston omien ohjeistuksien perusteella eikä niistä ole tehty valtuusto- tai lautakuntapäätöstä.
Kauko Nygrénin lisäksi töhryprojektin parissa puuhastelee projektin päällikkö Kauko Haantie. Sekä Nygren että Haantie ovat tulleet tunnetuksi analyyseistaan, jotka käsittelevät töhrimiseen liittyviä lieveilmiöitä ja töhrijöiden henkilökohtaisia ominaisuuksia.
Kaksikon johtaman projektin tiedotteissa kerrotaan, että suurin osa maalareista on ”jengisidonnaisia töhrijöitä, joiden toimintatavat täyttävät järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit”. Myös huumeet kuuluvat kuvaan: ”Aika moni heistä kuoleeesimerkiksi huumeiden yliannostukseen”.
Rakennusviraston vuoden 2003 joulukuun Tekniikka-lehdessä Haantie kertoi olevansa erityisen huolissaan töhrityillä seuduilla liikkuvien lasten ja vanhusten turvallisuudesta. Arviot perustuvat projektin ja sen yhteistyökumppaneiden, kuten FPS Securityn toimitusjohtajan Petri Miettisen, ”asiantuntija-arvioihin”, eli projektista hyötyvien tahojen mielivaltaisiin lausuntoihin, joiden ainoa taustoitus on toimijoiden ”pitkä kokemus”. Se ei selviä miten tieto todella on hankittu.
Kaiken lisäksi niin sanotut asiantuntijat ovat usein FPS:n tapaantahoja, jotka hyötyvät taloudellisesti maalaajiin kohdistuneesta mustamaalauksesta ja tätä seuraavasta valvonnasta.
Rahaa palaa
Stop töhryille -projektin menoista valtaosa menee puhdistus- ja vartiointiyrityksille. Projektia käytännössä pyörittävät FPS-vartiointiyritys ja Was-Ste-siivousyritys ovatkin tehneet kampanjasta huomattavaa voittoa. Was-Ste tuotti vuonna 2007 vajaan 250 000 euron liikevoitolla 24 prosentin tuoton sijoitetulle pääomalle.
Tulos on osakeyhtiölle erittäin hyvä. Was-Sten toiminnassa kaupungin toimeksianto on varmasti vastannut huomattavaa osaa yrityksen tuloista. Vielä vuonna 2002 yritys piti jatkuvasti 12 puhdistusautoa liikenteessä töhryprojektin puitteissa.
Stop töhryille -hankkeen vartioinnista vastaavalla FPS:llä on sopimus vuoteen 2010 asti. FPS perustettiin vuonna 1997, juuri vuosi ennen hankkeen alkua. Sittemmin FPS on huomattavasti laajentanut liiketoimintaansa. On vaikea arvioida, kuinka suuri osa yrityksen liiketoiminnasta tulee töhryprojektin kirstusta, koska kaupunki ei kerro vartiointiyrityksen saamaa osuutta.
FPS Security tekee kuitenkin sitä enemmän tulosta, mitä enemmän ihmisiä saadaan kiinni ja tuomiolle. Lisäksi Stop töhryille -projektin vartiointiyrityksille asettamissa kilpailutusperusteissa yritysten suorittamien kiinniottojen määrä on kovaa valttia. HKR-Tekniikan vuoden 2008 toukokuisessa tiedotuslehdessä kerrottiin yhteensä 1 071 henkilön saaneen Helsingissä vahingonkorvausvaateet Stop töhryille -kampanjan puitteissa.
Väkivaltaa
Vapaa Helsinki -verkosto keräsi alkusyksyn aikana kymmeniltä helsinkiläisiltä kokemuksia nollatoleranssista. Tapaukset paljastavat, että FPS:n ja poliisin mielivaltaiset kiinniotot eivät enää kohdistu pelkkiin graffitimaalareihin, vaan keneen tahansa vartijafirman määrittelemään ”rikolliseen”.
Vapaa Helsinki -verkoston keräämien todistusten mukaan vartijat ovat keskenään sopineet ja myös muuttaneet tarinoiden kulkua vielä kesken oikeuskäsittelyidenkin. Pelkkä vartijaedustajan lausunto on riittänyt antamaan tuomion, joka liian monelle on saattanut olla elinikäinen velkavankeus sekä hyvin raskas henkinen taakka.
Vartijoiden aiheuttamista tahallisista kärsimyksistä ei ole aina mahdollista saada tutkintaa käyntiin, sillä poliisi on lausuntojen mukaan kieltäytynyt tutustumasta mielivallasta todistavaan kuvamateriaaliin. Toisaalta myöskään vartijafirmat eivät aina kirjaa ylös kaikkia tapahtumia, vaikka laki niin määrää.
Kun virkavalta lakkaa noudattamasta lakeja ja kun kaupungin virkamiehet ja poliisi suojaavat julkisuudelta piiloteltuja keinoja, miten voidaan odottaa ihmisten puolustautuvan?
Helsinki graffiti
Saman vuonna kun töhryprojekti käynnistettiin julkaisivat valokuvaaja Tuomas Jääskeläinen ja tutkija Anne Isomursu Helsinki graffiti -kirjan. Millaista mahtoi olla tehdä tutkimusta aikana, jolloin virkamiehet aloittelivat kaupunkiharmauden totalitarismia? Kysytään sitä Anne Isomursulta.
”Toimitustyön aikana jouduimme pelkäämään laitonta kotietsintää. Kun poliisit alkoivat esittää kutsuja kahville ja tekivät kiusallisia kysymyksiä graffitintekijöiksi epäilemistään ihmisistä, aloimme etsiä lakiapua”, kertoo Isomursu kymmenen vuotta tutkimuksensa jälkeen.
”Journalistiliiton lakimies kertoi meille, että lähdesuoja koskee vain aineistoa, joka on jätetty painoon.”
Tutkimusaineistosta olisi saattanut asioita yhdistelemällä päätellä graffitinimien takana olevien ihmisten henkilöllisyyksiä. Niinpä kirjan aineistoa piiloteltiin ”mummojen vinteillä”.
”Meistä oli tärkeää kertoa graffitikulttuurista myös sen toimijoiden näkökulmasta. Graffitinvastustajat olivat kyllä saaneet sanoa sanottavansa vapaasti.”
”Julkaisemisen jälkeisessä mylläkässä Stop töhryille -projektin ensimmäinen johtaja Mikko Virkamäki soitteli minulle pitkiä puheluita ja yritti esittää ystävää, mutta samaan aikaan siteerasi tekstiäni vääristellen ja tarkoitushakuisesti kampanjansa yhteydessä.”
Poliittinen rikos
Kirja ei tietenkään saanut suopeaa vastaanottoa kaikissa piireissä. Ihmisten oli vaikea ymmärtää, että graffitikulttuuri ei ollut yhtenäiskulttuuria vaan tekijöitä oli moneen lähtöön.
”Hassuinta oli, että muutamat henkilöt halusivat tahallaan ymmärtää kirjan väärin ja lukivat sitä kuin piru raamattua. Heidän tekstinsä voi vieläkin löytää netistä”, Isomursu kertoo.
”Tutkijakollegani joutui saman jengin hyökkäyksen kohteeksi kirjoitettuaan kirjasta myönteisen arvion Helsingin Sanomiin. Sain niin vihamielisiä yhteydenottoja, että tajusin graffitien tekemisen olevan erittäin poliittinen rikos, vaikka maalarit ja wraitterit uskoivat toimivansa epäpoliittisesti.”
Isomursu ei ole taustaltaan ”skenetyyppi”, joten hänen päätymisensä näin vaikean aiheen tutkijaksi herättää ihmetystä.
”Se oli vain ensimmäinen sellainen nuorisokulttuuri, jota en ymmärtänyt ja johon en voinut samaistua. Uudesta graffitista tuli ensin uteliaisuuden kohde ja sitten gradukin. Olin nuori aikuinen ja halusin ymmärtää, mihin maailmaan pieni poikani oli syntynyt”, tutkija kertoo.
Isomursun perusteellinen graffititutkimus jäi ainoaksi. Hän olisi halunnut tehdä Helsinki graffiti -urakan jälkeen vielä jatkotutkimuksen, mutta ei saanut aiheelleen rahoitusta.
”Jouduin aikamoiseen mediamyllyyn ensimmäisen julkaisuni jälkeen. Olisin halunnut selvittää graffitin näkyväksi tekemää yhteiskunnallista konfliktia ja sitä miksi graffiti osui niin täsmällisesti yhteiskunnan symbolijärjestelmään. Miksi se koettiin poliittiseksi rikokseksi?” Isomursu ihmettelee.
”Nykyään tutkin muita asioita kuin graffitia, mutta kansalaisena minua järkyttää edelleenkin minkälaisia totalitaristisia piirteitä graffiti-kulttuuri tästä yhteiskunnasta houkuttelee näkyviin.”
Osaksi yhteisöä
Mikko Virkamäki uurasti aikoinaan Tamperetta, Hämeenlinnaa ja Turkua myöten ja yritti saada kaupungit mukaan nollatoleranssiohjelmaan.
Turussa sovittelukulttuuri jatkui myöhempään kuin Helsingissä. Laillisia graffitipaikkoja siellä on edelleen ja graffiti on ollut osa nuorisotyötä. Näin tehtiin esimerkiksi Turun Varissuolla, jossa oli paljon sosiaalisia ongelmia.
Aiemmin siellä hajotettiin paikkoja, mutta kun varissuolaiset nuoret saivat maalata oman rappunsa sisäänkäynnin, he alkoivat tuntea tiloja omakseen ja suojelivat niitä ilkivallalta.
Isomursu huomauttaa, että kaupunki on täynnä erilaisia ihmisiä ja myös monenmoisia merkkejä. Kukkaistutukset saattavat olla vanhemmalle polvelle tärkeitä. Nuoremmalle taas erilaiset piirrosmerkit saattavat muodostaa kotiseudun tunteen. Joka tapauksessa kaupunkikuvaan kuuluu rosoisuus.
”Asun keskustan tuntumassa ja minusta tuntuu hyvältä palata omalle kotikadulle, kun näkee ne tutut merkit ja oman seudun tunnukset”, Isomursu toteaa ja painottaa, että ”nuorisokulttuurit eivät ole aina mukavia, mutta niiden kanssa on tultava toimeen”.
”Meillä on niin pienet nuorten ikäluokat, että niiden kanssa olisi helppo tehdä yhteistyötä. Missään nimessä ei pitäisi syrjäyttää terhakkaimpia ja aloitekykyisimpiä nuorisokulttuurinsa vuoksi. Näitä nuoria tarvitaan rakentamaan yhteiskuntaa, sillä he osaavat kyseenalaistaa asioita. Nollatoleranssi on rakentanut vihakulttuuria, joka näkyy esimerkiksi riehumisena miekkareissa. Huonolla yhteiskuntasuhteiden hoitamisella kaupunki vaikeuttaa asemansa”, tuumii Isomursu.
”Minusta olisi tärkeää, että nuoret kävisivät äänestämässä kunnallisvaaleissa. Yhteiskunta muuttuu hitaasti ja todellisen demokratian syntymiseen vaikuttavat tietysti muutkin asiat kuin äänestyskäyttäytyminen. Varmaa kuitenkin on, ettei mikään muutu jos nuoret nukkuvat vaaleissa ja jättävät yhteiskunnallisen päätöksenteon eläkeläispuolueille.”
Syyskuun alussa rakennusviraston toimintaa ohjaavassa yleisten töiden lautakunnassa kuohahti. Kaupunginhallituksen edustaja Tapio Laakso poistui kesken kokouksen, kun Kauko Nygrén haukkui nollatoleranssille vaihtoehtoista mallia tarjonneet kaupunginvaltuutetut.
”Ei Helsingin kaupungin rakennusviraston virkamiesten omavaltaisuuskaan olisi mahdollista, jos poliittinen kontrolli pelaisi. Etabloituneet ja väsähtäneet päättäjät voi vaihtaa”, Anne Isomursu innostuu.
”Kun valtaa on heikoissa käsissä, sille löytyy aina ottaja. Oli kyllä hienoa, että lautakunnasta lähdettiin ovet paukkuen, kaikkea ei pidä kiltisti niellä. Kyllä tapaus kertoo paljon päätöksenteon kriisistä.”
Isomursun mukaan Stop töhryille -projekti ja nollatoleranssin omaksuminen tapahtui samaan aikaan kun yhtenäiskulttuuri romahti laman jälkeen. Yhtenäiskulttuurilla Isomursu tarkoittaa sitä sodanjälkeistä aikaa, kun suomalaisten maailmankuvaa leivottiin yhtenäiseksi kaikilla rintamilla tiedotusvälineistä kouluun.
”Nyt on helpompaa marginalisoida ne, joiden ajatukset eivät ole valtavirran mukaisia: Lukekoot omia lehtiään ja keskustelkoot omissa todellisuuksissaan.”
Laman lapset
”2000-luku on ollut uudelleen polarisoitumisen aikaa. 1990-luvun hirvittävä lama jyräsi uskon tulevaisuuteen, ja sen jälkeen päällimmäisenä on ollut talouden näkökulma”, Isomursu pohtii.
”Minua surettaa, että aktiiviset nuoret toimivat niin helkkarin individualistisesti. Politiikan tekeminen edellyttää, että voi liittoutua ihmisten kanssa ja jakaa edes joitakin yhteisiä käsityksiä ja päämääriä.”
Kunnallisvaaleissa pitää asettaa ehdokkaita ja nimimerkkien käyttämisen sijasta pitää tehdä radikaaleja toimijoita tunnetuiksi. Pitää äänestää ja luoda yhteistyörintamia. On turhaa romantiikkaa kuvitella vallankumouksien syntyvän yksittäisten tähtien sytyttäminä
Anne Isomursu huomauttaa, että ihmisten ajatuksia manipuloidaan disinformaatiolla, harhaanjohtavilla väitteillä.
”Kampanja tarjoaa kaupunkilaisille kehäpäätelmää, että graffitien seurauksena asuntojen hinnat putoavat, koska ihmisten on syytä pelätä väkivaltaa ja tämä siksi, että kampanjan mukaan tämäntyyppisillä alueilla ihmiset kuulemma pelkäävät väkivaltaa.”
Anne Isomursu uskoo, että kertomukset vartijoiden mielivallan kohteiksi ja pahoinpitelemiksi joutuneista nuorista perustuvat ainakin osin todellisiin tapahtumiin. Kansalaisoikeuksien ja fyysisen koskemattomuuden kannalta kehitys on vaarallinen.
”Kyllä väkivallan monopolin pitää pysyä poliisilla, joka on yhteiskunnallisen kontrollin alainen. Yksityisarmeijat eivät kuulu demokraattisiin yhteiskuntiin.”
”Mutta minkäs sille mahtaa”, kuten eräs kaupunkilainen sanoi epätoivoisesti. ”Sua voidaan seurata, vaikka et oo missään tekemissä minkään laittomuuksien kanssa. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, et sut hakataan ja saat vielä syytteen päälle.”
_______________
Sattuu & tapahtuu
Vapaa Helsinki -verkosto on kerännyt syksyllä 2008 lausuntoja useilta kymmeniltä henkilöiltä, jotka ovat kohdanneet vartijoiden väkivaltaa ja poliisin välinpitämättömyyttä Stop töhryille -kampanjan nimissä. Haastatellut ovat 15–30-vuotiaita. Nimet on muutettu.
Niko: ”FPS-vartijat otti mut kiinni steissillä ja löi rautoihi. Alhaalla rautatieaseman vartijakopin oven suulla ne vartijat työns mut sisään niin kovaa että mä lensin sen huoneen perälle, enkä voinu ottaa käsillä vastaan ku ne oli sidottu käsirautoihi selän taakse. Mä lensin suoraan päin jotain posliinista lampun kupua ja mun pää aukes silmäkulman vierestä ja lisäks mun poski repes auki ku siitä meni jotain posliinia läpi.
”Ne vartijat ei kuitenkaan edes avannu niitä rautoja tai auttanu mua ylös lattialta istuutumaan. Mun vaatteet oli boxereita ja kenkiä myöten veressä. No sit siihe tuli ambulanssi. Mä tein rikosilmotuksen, mut ne vartijat väitti taas ihan muuta, niillä oli toisensa tukenaan, mä olin yksin. Pyysin kattomaan videonauhat, mut siihen se poliisi sano, et kyllähän sä nyt varmasti tiedät, että FPS hallitsee näitä videomateriaaleja, etkä sä voi niille yhtään mitään.”
”Lopulta mä sain syyttäjältä terveisiä, että ei voida varmuudella näyttää toteen, että kyseinen henkilö ei olisi itse aiheuttanut kyseisiä vammoja ja omaa kaatumistaan.”
Sakari: ”Me käveltiin frendin kanssa yöllä radanvarren viereistä kävelykatua pois kaupungista päin. Yhtäkkiä siviilipukuiset tyypit hyökkäs pusikosta meidän päälle pamput kädessä, frendi jäi siihen heti kiinni. Mä lähin säikähtäneenä juoksee, mut sain kaljupäiseltä äijältä pampusta niin kovaa, et mä tipahin siihe paikkaan.”
”Ne FPS-vartijat hehkutti ensin kiinniotettuaan ja pamputettuaan meitä, että nyt saatiinki taas se 100 euron ’tappopalkkio’, joka on kuulemma jokaisesta kiinniotetusta saatu bonari. Niil tuntu olevan selvä ohjeistus, et heti vaan pampusta ja kovat otteet. Me jouduttii Pasilaan yöksi. Mun ranne oli niin kipeä, etten voinu nukkuu koko yönä. Sanoin tästä poliiseille ja pyysin apua, ne lupas lähettää lääkärin aamulla, mut en mä mitään apua saanu. Sit ne vaan päästi aamulla vapaaks.”
”Viel ei oo kuulunu, et mistä meitä syytetään tai et miks meidät otettiin kiinni. Jos nuori mieshenkilö kävelee radan lähellä yöaikaan ja vielä reppu selässä ni on melko varmaa, että saa vartijoilta turpaan, ilman et ne alottais keskustelemalla tai mitään.”
Maija: ”Kaverini oli odottamassa illalla bussia pysäkillä joka oli sotkettu aikaisemmin. Tämä henkilö ei ole ensimmäistäkään tägiä tehnyt elämänsä aikana. Pysäkille saapui kaksi siviilipukuista vartijaa pummaamaan tulta. Kun he olivat tarpeeksi lähellä kaveriani he laittoivat tämän maihin bussipysäkin taakse. Toinen piti kaveria paikoilla maassa ja toinen viilsi veitsellä kaverin ’suutinsormenpäästä’ ihon kokonaan pois ja sanoi että ’nyt et maalaa mitään vähään aikaan’. Kaveri ilmoitti tietenkin asiasta poliisille mutta poliisi kehotti olemaan tekemättä asiasta mitään juttua ja niin asia jäi siihen.”
Lue lisää kokemuksia: http://nollatoleranssi.info
Tai lähetä omasi: vapaahelsinki@gmail.com
_______________
Rintama tiivistyy
Töhryfest ei ole jäämässä lähiaikojen ainoaksi tai viimeiseksi julkiseksi protestiksi kaupungin nollatoleranssia vastaan. Tapahtuman järjestänyt Vapaa Helsinki -verkosto on sen rinnalla kerännyt kulttuurivaikuttajien adressia, jossa vaaditaan Helsingin sähkökaappien seinäpinnan luovuttamista kaupunkilaisten vapaaseen käyttöön.
Adressi luovutetaan lokakuussa Stop töhryille -hankkeesta vastaavalle apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurille. Allekirjoitusten joukosta löytyy muun muassa Flow Festivalin järjestänyt Nuspirit Helsinki, Aki Kaurismäki ja Image-lehti. Adressin myötä tulee toivon mukaan myös selväksi, ettei taistelu kaupungin seinäpinnoista ratkea järjestämällä yksittäisiä laillisia maalauspaikkoja.
Töhryfestin alla julkaistiin myös nollatoleranssi.info -sivustot, joihin on kerätty tietoja Stop töhryille -hankkeen toiminnasta vuosien varrelta. Sivujen kautta tullaan organisoimaan nollatoleranssin vastaista toimintaa.
nollatoleranssi.info
_______________
Mikä ihmeen töhry?
Kaarina Karttusen mukaan verbi ”töhriä” on esiintynyt vanhoissa sanakirjoissamme jo ennen Lönnrotia, ja se on murteissamme yleinen. Merkitys on ”liata, sotkea, tuhria”, myös ”tehdä jotakin kömpelösti”. Sanoilla ei alun perin ole halventavaa tai tuomitsevaa merkitystä.
”1990-luvun alun sanakirjoissa ei vielä ole erillistä hakusanaa töhry, joten sillä ei vielä ollut 1990-luvun alussa vakiintuneempaa, saati erikoistuneempaa käyttöä”, Karttunen määrittelee.
Vuonna 2004 ilmestynyt uusi suomen kielen sanakirja on nyt ottanut hakusanaksi töhry-sanan. Yksi töhriä-verbin merkityskenttää kuvaavista esimerkeistä kuuluu nyt näin: ”Tuomittiin vahingonkorvauksiin seinien töhrimisestä.”
Tämä riittää kertomaan sen, että noin kymmenessä vuodessa töhriä-verbi on saanut selkeästi uutta merkitysulottuvuutta.
Karttusen mukaan töhry-sanan ottaminen Kielitoimiston sanakirjaan hakusanaksi kertoo siitä, että sillä on sanana ja käsitteenä vakiintunutta käyttöä. Mielessämme sanan merkitykseen yhdistyvät nyt luvaton seiniin piirtely, ilkivaltainen sottaaminen, laittomuus, spreijaus, rumuus, kontrolloimaton nuoriso, pelkoa herättävät, hallitsemattomat alakulttuurit, siis kaikki sellainen mikä on nopeasti poistettava näkyvistä.
”Kysymys on siitä, että sanojen aineistolähteet, esimerkiksi lukemattomat Stop töhryille -kampanjaa markkinoivat artikkelit, ovat painottuneet esimerkkien kertomaan suuntaan”, Karttunen toteaa.
_______________
Artikkelin kirjoittajat kuuluvat keväällä 2008 perustettuun Vapaa Helsinki -verkostoon, joka toimii avoimen ja yhteisen kaupunkitilan puolesta.
Anne Isomursu – Tuomas Jääskeläinen: Helsinki graffiti. Kustantaja Matti Pyykkö 1998. 128 s. Painos on myyty loppuun jo 2000-luvun alussa, mutta kirjaa kannattaa kysellä kirjastoista & divareista.
Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 8/2008.
Tutustu myös Kukka Rannan toimittamaan Töhryraatiin, tai lue graffitin kingistä Tramasta Voima 4/2011 Spfffftsshh!, Kukka Rannan ja Mikael Brunilan Keisarin uudet vartijat Voima 1/2011, tai katso Kukka Rannan ja Henri Salosen videoteos Vartijaväkivalta ja rankaisemattomuus (10 min, 2011).
Vapaa Helsinki -verkosto järjesti Stop töhryille -projektin vastatapahtuman vuonna 2008. Projekti lakkautettiinkin samana vuonna, mutta kaupungin töhryvahingontekojen vartiointi- ja asiantuntijasopimuksen on saamassa silloisista kuvioista tutun yrittäjän uusi firma. Kuva: Jarmo Lintunen.
Graffitimaalarit ovat kertoneet siviiliasuisten vartioiden hyökkäyksistä öisellä radan varrella. 
KUKKA RANTA 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.