Kouvolan Sanomat 3.7.2011 & Etelä-Saimaa  4.7.2011 | Näkökulma: Kukka Ranta

Miksi romanit tulevat Suomeen kerjäämään, miettii moni kaupungilla kulkiessaan. Ongelmat on ratkaistava kotimaassa, säestävät poliitikot mediassa. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen.

Romanit liikkuvat pitkin Eurooppaa, koska he pakenevat työttömyyttä, rasismia, pakkohäätöjä tai huostaanottoja. He etsivät lapsilleen tulevaisuutta, ja itselleen utopiaa — paikkaa, jossa voisi elää muiden ihmisten lailla.

Kyseessä on koko Euroopan yhteinen häpeä. Yksi Euroopan unionin kansalaisten etninen ryhmä elää kehitysmaiden köyhien lailla köyhyysloukussa, josta ei ole ulospääsyä. Euroopassa on yli kymmenen miljoonaa romania, joista valtaosa asuu Itä-Euroopassa, erityisesti Romaniassa. Romanian romanilapsista lähes puolet syntyy ilman syntymätodistusta. Romaniaikuisista neljäsosalla ei ole henkilöpapereita, jolloin he eivät ole olemassaolevia kansalaisia, eivätkä pääse sosiaalipalveluiden piiriin.

Romaneilta puuttuvat lähes kaikki perusoikeudet, jotka meille muille eurooppalaisille ovat itsestäänselvyyksiä. Saniteettitilojen, sähkön ja veden puute ovat suurimpia ongelmia käytännön elämässä. Romanien eriytyminen slummeihin pahenee Amnestyn mukaan jatkuvasti. Romanit asuvat usein itse rakentamissaan hökkelikylissä Euroopan kaupunkien laitamilla. Vesi kannetaan kaukaa ja sähköt viritetään itse. Saniteettiasiat hoidetaan lähipusikoissa, minkä lisäksi myös puutteellinen jätehuolto pahentaa tautiriskejä.

Slummien eristäytyneisyys luo suojattomuutta ja altistaa rasistisille hyökkäyksille, jotka ovat viime aikoina Euroopassa yleistyneet. Asunnoista ja terveyspalveluista maksetaan tavallista korkeampaa hintaa, koska Euroopan irtolaisilla ei ole vaihtoehtoja, eikä usein mahdollisuutta valittaa epäoikeudenmukaisuudesta. On helpompaa lähteä kuin kohdata rasistiset viranomaiset.

Romanit kilpailevat yhdessä paperittomien siirtolaisten kanssa alhaisimman tuloluokan epävirallisista töistä esimerkiksi rakennustyömailla tai vihannes- ja hedelmäviljelmillä. Työsuhteessa potkut saattavat yllättää milloin vain, ja palkat jäävät usein maksamatta.

Talouskriisin kiristäessä Etelä-Euroopan maita ovat siirtolaiset menettäneet työpaikkansa ensimmäisinä. Tuloja etsitään nyt entistä laajemmin ympäri Eurooppaa. Ainut paikka ansaita rahaa löytyy useimmiten kadulta. Työ ja varma toimeentulo olisi avain moneen ongelmaan, mutta työtä ei romaneille helpolla heru.

Toimeentulon ja arjen epävarmuus nakertaa voimavaroja ja tulevaisuuden haaveita. Köyhät eivät suunnittele elämäänsä, koska edes tästä päivästä ei ole varmuutta. Vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään ja sitä pyörittäviin ihmisiin ei juuri luoteta, koska selkäytimessä on vuosisatojen pakeneminen viranomaisten mielivallalta. Romaneille perhe on tärkein yksikkö ja turva mitä maailmassa voi olla.

Häädöistä ja karkotuksista on muodostunut yleiseurooppalainen tapa reagoida romanien liikkumiseen. Ranska on karkottanut kahden viime vuoden aikana yhteensä 20 000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Lähtijöiltä kerätään sormenjäljet etniseen rekisteriin, jotta paluu ei olisi enää mahdollista. Myös Italiassa on kerätty vastaavaa rekisteriä. Naapurimaamme Ruotsi, samoin kuin Saksa, on karkottanut romaneja takaisin konfliktiherkälle alueelle Pohjois-Kosovoon.

Kun ei pysty elättämään itseään, se on syy karkotukseen vapaan liikkumisen direktiivin mukaisesti. Ruotsissa tätä korttia on jo käytetty. Myös Suomi on astunut samalle tielle — romanit ovat lähteneet lasten huostaanoton uhalla. Häädöt ovat Helsingissä arkipäivää. Köyhät vain siirtyvät syrjemmälle. Siirtolaisromanit koetaan ennen kaikkea ongelmana, josta on päästävä eroon.

Massahäätöjen lisäksi toinen romaneja vaivaava vitsaus on oikeistopopulismin nousu Euroopassa. Kun muukalaisvihamielisyydellä itsensä parlamentaariseen valtaan lietsovat ryhmät vahvistuvat, tulee rasistisesta puheesta sallittua.

Kerjäämisen saa loppumaan, kun ihmiset työllistyvät ja pystyvät elättämään itsensä. Tarvitsemme ennen kaikkea yhteiskunnasta lähtevää muutosta. Politiikkaa, joka tavoittelee yhdenvertaisia mahdollisuuksia kouluttautua, tehdä töitä ja saada erilaisia palveluja.

Vaikka Euroopan syrjityimmälle vähemmistölle nyt annettaisiin mahdollisuudet kaikkiin samoihin oikeuksiin kuin meillä muilla, on edessä vielä sukupolvien mittainen taistelu ennakkoluulojen voittamiseksi. Suomalaisten romanien asemasta on säädetty lakeja jo vuosikymmenien ajan, mutta edelleen vahvat asenteet ja ennakkoluulot löytyvät molemmin puolin.

Valinta tehdään nyt: ajammeko ihmisiä etnisen taustan perusteella entistä kovempaan kurjuuteen, kasvatamme luokkaeroja ja rakennamme lapsillemme tulevaisuuden, jossa konfliktit ja viha vallitsevat? Vai valitsemmeko kauaskantoisesti oikeudenmukaisuuteen perustuvan yhteiskunnan, Euroopan, jossa on kaikille yhtäläiset oikeudet — ihonväriin ja etniseen taustaan katsomatta?

Kirjoittaja on toiminut Vapaa liikkuvuus -verkostossa ja seurannut vuosien ajan romaniprojektin etenemistä Helsingissä.

Kolumni julkaistu Etelä-Saimaassa 4.7.2011 ja Kouvolan Sanomissa 3.7.2011.