Turun Sanomat & Kaleva. Kuvat ja teksti: Kukka Ranta

Paperittomien siirtolaisten kilpailu toimeentulosta kovenee kaduilla, kun yhä useammat menettivät työpaikkansa Euroopan talouskriisin myötä. Pakistanilainen Kamal myy huumeita Barcelonassa oleskelulupaa odotellessaan ja haaveilee omasta ravintolasta.

Barcelonan öisellä keskustakorttelilla norkoilee pakistanilaisia kaljanmyyjiä. Oluttölkit katoavat hetkessä roskapönttöjen taakse, kun poliisiauto lipuu hitaasti paikalle. Miehet kiirehtivät kauemmas ja tarkkailevat tilannetta silmäkulmistaan. Tilanteen rauettua eräs heistä esittäytyy ystävällisesti.

Kamal on kotoisin Pakistanista, Islamabadista. Hän työskentelee Barcelonassa huumeita myyden. Listalta löytyy ekstaasia, kokaiinia ja hasista. Valtaosa asiakkaista on eurooppalaisia turisteja.

Tavallinen työpäivä alkaa illalla kello kahdeksan aikaan, kun Kamal seisoo samassa kadunkulmassa olutta myyvien ystäviensä kanssa. Kadulla päivystetään aamuun saakka. Päivät ovat lepoaikaa, ellei asiakas satu soittamaan. Kamal myy vain muutaman keskusta-alueen baarin asiakkaille. Osa tutuista asiakkaista soittaa tarpeen tullen.

”Öisin on hyvin vaarallista työskennellä, sillä poliisit ovat jatkuvasti liikkeellä, mutta niin ovat toisaalta myös asiakkaamme. Näen poliiseja enemmän kuin aiemmin, myös siviilipartioissa”, Kamal kuvailee työnsä riskejä.

Kamal on työskennellyt huumekauppiaana Barcelonassa reilut kolme kuukautta. Ensimmäisen kerran hän vieraili Espanjassa vuonna 2005, mutta totesi työnteon olevan mahdotonta. Hän palasi Ranskaan, jossa hän työskenteli pakistanilaisessa ravintolassa useita vuosia. Vuonna 2008 Kamal muutti pysyvästi Barcelonaan, koska Espanjassa on mahdollista saada oleskelulupa kolmen vuoden odottamisen jälkeen. Ranskassa siihen menee kuusi vuotta.

”Myyn huumeita, koska sillä tienaan parhaiten. Meillä paperittomilla ei ole paljon vaihtoehtoja.”

Festivaalien aikaan Kamal myy päivisin oluttölkkejä, eikä silloin jää aikaa nukkumiselle. ”Rahan takia on tehtävä kaikkea”, Kamal kuittaa silmät väsymyksestä turvonneina.

Kamal aikoo perustaa Barcelonaan oman pakistanilaisravintolan, kunhan ensin saa oleskeluluvan.

”Haluan myös perustaa perheen, mutta aivan ensimmäiseksi aion vierailla kotonani”, Kamal suunnittelee toiveikkaana. Hän ei ole nähnyt vanhempiaan kymmeneen vuoteen.

Kamal lähti Pakistanista 16-vuotiaana. Tie kulki pitkin Pakistanin vuoria kohti Iranin rajaa.

”Öisin rajavyöhykkeellä nukkui monenlaisia ihmisiä odottamassa rajapisteen aukeamista. Valonheittimen osuessa kohdalle piti aina heittäytyä nukkuvaksi, muuten jatkoimme yön pimeydessä rajan yli hivuttautumista.”

Matka jatkui Iranin ja Turkin väliselle rajalle. ”On silkkaa tuuria jääkö rajalla kiinni, minulla on ollut onnea.”

Rajanylityksen jälkeen Turkin puolella odotti opas, joka ohjasi kymmenen päivän kävelymatkan Kurdistanin vuorilla kohti sovitussa paikassa odottavaa rekkaa. Yli sata siirtolaista pakkautui rekan sisuksiin, ja toistakymmentä tuntia kestänyt yhtämittainen matka päättyi Istanbuliin.

Istanbulista siirtolaisryhmä jatkoi taksilla Turkin ja Kreikan rajan väliseen metsään odottamaan oikeaa ylityshetkeä. Lähipusikoissa oli satoja muitakin leiriytyneitä. ”Kreikan puolella poliisi piiritti suuren peltoalueen, jossa makasimme liikkumatta useita tunteja. Lopulta meidät pidätettiin”, Kamal kertoo hengitystään pidätellen.

Seuraavat kolme kuukautta Kamal asui siirtolaisille perustetussa vankileirissä, jossa hän asui 16 muun henkilön kanssa samassa metallikontissa.

Kolmen kuukauden vankeuden jälkeen koitti vapaus, kun viranomaiset eivät saaneet Kamalin henkilöllisyyttä selville.

Uuden passin hankkiminen maksoi Ateenassa 1500 euroa. Se mahdollisti lentämisen Ranskaan tutun naapurin luokse ravintolatyöhön. Oleskeluluvan odottaminen kuitenkin raastoi nuoren miehen mieltä, ja niin tie vei Espanjaan.

”Oleskelulupapäätöksen pitäisi varmistua muutaman kuukauden sisällä,” hymyilee Kamal toiveikkaana. Monen kuukauden etsinnän jälkeen hän löysi luotettavan espanjalaisen elektroniikkayrityksen, joka suostui antamaan kulissityösopimuksen 3000 euron maksua vastaan.

”Työsopimusten kauppa oleskelulupaa varten on varsin yleistä, ja niin on myös siirtolaisten hyväksikäyttö: monet ovat menettäneet rahansa, työsopimuksensa sekä haaveet oleskeluluvasta huijareiden mukana”, Kamal kertoo ystävän nyökytellessä vieressä.

Okran värisen hiekan paahteessa välkkyy afrikkalaisia kankaita jalokivien lailla, kun senegalilainen Fatima ja hänen työparinsa Mamá tarpovat pitkin Barcelonan pohjoista uimarantaa.

Asiakkaita on päivässä parhaimmillaan tasan yksi huolimatta siitä, että työpäivä kestää aamupäivästä iltamyöhään asti.

Auringon painuessa on myös päivän asiakaskin löytynyt. Päivänvarjon alla istuu brasilialainen mies hievahtamatta, kun Fatima ja Mamá asettavat irtohiuksia. Yhden pään letittämisessä kuluu muutama tunti. Lysti maksaa 40–50 euroa, jotka Fatima ja Mamá jakavat keskenään. Hiuslettien lisäksi naiset myyvät koruja.

Fatima lähti kolme kuukautta sitten miehensä kanssa Espanjaan töiden ja varmemman tulevaisuuden toivossa. Pariskunnan viisi lasta jäi Sengaliin. 25-vuotias esikoinen hoitaa nuorinta, viiden kuukauden ikäistä vauvaa.

”Ikävä on aivan hirveä,” Fatima toistaa tunnettaan ja kieputtaa tekolettiä keskittyneesti.

”Työskentely on todella vaikeaa”, Fatima huokaa. Poliiseja on joka puolella etsimässä kiellettyä katukauppaa käyviä paperittomia ja työttömiä siirtolaisia.

Rannat ovat täyttyneet myyjistä, samalla kun ihmiset ostavat entistä vähemmän. ”Tarvitsen rahaa lapsilleni.”

Ilman oleskelulupaa Espanjassa elävät Kamal, Fatima ja Mamá eivät kiinnijäämisen jatkuvassa pelossa halunneet tulla kuvatuksi kasvojaan näyttäen.

Lähteet: Maailmanpankki, Frontex, Euroopan komissio, YK, Ulkoasiainministeriö, Espanjan työ- ja maahanmuuttoministeriö, Instituto Nacional de Estadística.