Saamelaisnuoret perustivat kapinasaaren, jossa ei Suomen ja Norjan sana määrää – “Olemme valmiita menemään niin pitkälle kuin mahdollista”

Yle 24.9.2017 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Yhteydet syrjäisestä protestileiristä ulottuvat ympäri maailman. Tämä on vasta alkua, sanoo yksi nuorten saamelaisaktivistien johtajista.

Yle-Saamelaisnuoret-KukkaRantaNuoret saamelaisaktivistit Aslak Holmberg, Niillas Holmberg ja Petra Laiti. Kuva: Kukka Ranta.

TIIRASAARI, UTSJOKI Suurimman laavun laelta nousee savua. Sisällä tulen lämmössä Aslak Holmberg, 29, paistaa tikunvarressa lohikimpaleita lounaaksi.

– Koko kesän olen pyytänyt laittomasti, koska en ole saanut kolonialistista kalastuslupaa saamelaisten perinnepyynnille, saamelaiskäräjien jäsenenä toimiva Aslak Holmberg tuhahtaa hyytävässä kesäsäässä.

Ollaan keskellä Tenojokea sijaitsevassa pienessä Tiirasaaressa, lähellä Suomen pohjoisinta kärkeä.

Juhannusviikolla Holmberg ja parikymmentä muuta saamelaista kokoontuivat tänne ja julistivat alueelle moratorion. Se tarkoittaa, ettei Suomen ja Norjan valtioiden tänä keväänä hyväksymä Tenojoen kalastussopimus ole enää alueella voimassa.

Kapinasaari syntyi juuri Tenojoen sopimuksen seurauksena.

Sopimus leikkasi saamelaisten verkoilla ja padoilla harjoitettavaa perinnepyyntiä 80 prosenttia, mutta turistien vapavälinekalastusta vain 40 prosenttia. Aktivistien mielestä sopimus tuhoaa saamelaisilta mahdollisuuden välittää vuosisataisia perinnekalastuksen taitoja nuorille sukupolville.

– Suomi ei tunnusta perinnekalastusta alkuperäiskansan oikeutena vaan paikallisten omistusoikeutena, Aslak Holmberg huomauttaa.

Holmbergkaan ei saanut kesäksi hakemaansa kalastuslupaa.

Hänen olisi pitänyt väijyä turistien joukossa verkkokaupassa myytäviä vapavälineiden pyyntilupia, vaikka on niitä harvoja nuoria saamelaisia, jotka vielä taitavat saamelaisten perinnekalastuksen.

Aslak Holmberg ja Petra Laiti Tiirasaaressa. Kuva: Kukka Ranta

Laavun nuotiolla paistuvan lohen Holmberg kalasti lapsuudenkotinsa edustalta Nuorgamista. Taidon hän oppi isältään.

Tämä ei riitä kalastusoikeuden saamiseksi.

Tenojoen sopimus määrää, että alueella pitää asua vähintään seitsemän kuukautta vuodesta, jotta kalastaja voisi saada vakinaisen asukkaan kalastusoikeuden.

Tiirasaareen kerääntyneiden aktivistien mielestä Tenojoen sopimus kolhaiseekin erityisesti nuorta polvea: noin 70 prosenttia saamelaisnuorista asuu ja työskentelee saamelaisten kotiseutualueen eli aivan Suomen pohjoisimpien osien ulkopuolella.

Näin elää myös Holmberg.

Hän viimeistelee parhaillaan Tromssan yliopistossa alkuperäiskansatutkimuksen maisteriopintoja, eikä ole lukion jälkeen ollut kotonaan Nuorgamissa juurikaan yli kuutta kuukautta vuodessa.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Tiirasaaresta kehkeytyi kesän aikana saamelaisnuorten kapinasaari: aktivistit pystyttivät saaren metsikköiselle reunalle neljä laavua ja ranta varustettiin iskulausein.

“Virkistyskalastus vain paikallisten sukujen luvalla”, banderollit julistivat Tenojoen törmällä.

Aktivistiryhmä nimeää itsensä Ellos Deatnu! -liikkeeksi (suom. Eläköön Tenojoki!) juuri Tenojoen sopimuksen takia. Liikkeessä toimii monia pääosin nuoria saamelaisia poliitikkoja, taiteilijoita ja paikallisia asukkaita.

Tenojoen sopimuksen tavoitteena on vähentää kalastuksesta johtuvaa lohikuolleisuutta 30 prosenttia seuraavan kymmenen vuoden aikana. Se on aika, jolloin lohikanta ehtii elpyä kahden lohisukupolven ajan.

Tenojoki on yksi maailman monimuotoisimmista lohijoista, sillä jokaisella lohen asuttamalla sivujoella on oma geneettisesti eriytynyt populaationsa. Viime vuosina monien kantojen tila on ollut huono. Mitä ylemmäs Tenoa noustaan, sitä enemmän Norjan rannikon, Tenovuonon, Suomen ja Norjan jakaman pääuoman ja lopulta sivujokien kalastus heikentää latvajokien kantoja.

Saamelaiset pelkäävät kulttuurinsa kuolemista, yrittäjät taas elinkeinonsa tyrehtymistä.

Sopimusta vastustivat Suomen ja Norjan puoleisessa Tenonlaaksossa lähes kaikki paikalliset asukkaat. Saamelaiset pelkäävät kulttuurinsa kuolemista, yrittäjät taas elinkeinonsa tyrehtymistä.

– En ole koskaan sanonut, ettei kalastusta tulisi rajoittaa. Kestävä kalastus on meille prioriteetti, mutta meidän yli ei voi kävellä, kun säännöksiä tehdään, Holmberg tähdentää.

Holmbergia sapettaa erityisesti se, että saamelaiset jäivät taas kerran kuulematta sopimuksen valmistelussa, vaikka neuvotteluja käytiin kaiken kaikkiaan viisi vuotta.

– Suomen politiikka on kaksinaamaista: ulkomailla esitetään alkuperäiskansoja kunnioittavaa politiikkaa, mutta itsemääräämisoikeus on kosmeettisella tasolla, Holmberg lataa nuotiotulen äärellä. Tästä Tenojoen sopimus on hänen mielestään jälleen kerran tyypillinen esimerkki.

Tiirasaaren moratoriossa ei aktivistien mukaan päde Norjan ja Suomen allekirjoittama Tenojoen sopimus. Kuva: Kukka Ranta

Julkisessa keskustelussa saamelaiset leimataan usein riitaisiksi ja neuvotteluhaluttomiksi. Saamelaiset taas kokevat, ettei heitä kuunnella tai oteta mukaan päätöksentekoon.

Tenon sopimus annettiin eduskunnassa lausuntokierrokselle heinäkuussa 2016, kesken parhaimpien kesälomien. Tällöin Utsjoella oli alkanut muodostua sopimuksen vastainen kansanliike. Holmberg oli tuolloin mukana laatimassa saamelaisten yhteistä lausuntoa rajan molemmin puolin.

Suomen maa- ja metsätalousministeriö neuvotteli Tenon sopimuksesta Saamelaiskäräjien kanssa vasta syksyllä sen jälkeen, kun sopimuspaperissa olivat jo Suomen ja Norjan allekirjoitukset.

Kohta asian huomasi Suomen valtiokin.

Sekä perustuslakivaliokunta että apulaisoikeuskansleri totesivat maa- ja metsätalousministeriön rikkoneen sekä Suomen perustuslakia että saamelaiskäräjälakia Tenojoen sopimuksen valmistelussa.

Laki kuitenkin jatkoi etenemistään eduskuntaan. Juuri ennen äänestystä Holmberg julkaisi YouTube-videon, jossa hän kutsuu kannanottoaan “hätähuudoksi”:

“Tämä on kuin ryöstö keskellä kirkasta päivää – – – Tuntuu, että ne ovat tappamassa meidät. Ei aseilla, vaan hitaasti ja hiljaisesti”, englantia puhuva Holmberg sanoo suoraan kameralle.

Petra Laiti on Suomen saamelaisnuorten puheenjohtaja. Kuva: Kukka Ranta

Kapinasaari Tenojoella ei ole pelkästään kalastussopimuksen ympärille rakentuva protestileiri vaan uuden saamelaisliikkeen eräänlainen hermokeskus.

Leiri sijaitsee Euroopan unionin pohjoisimmalla rajalla, mutta yhteydet täältä levittäytyvät ympäri maailmaa. Nuoret saamelaiset ovat entistä kansainvälisempiä, ja apua ongelmiin haetaan yhä useammin YK:sta tai muilta aktivisteilta.

Yksi Ellos Deatnu! -liikkeen johtohahmoista, Petra Laiti, istuu laavun sisällä ja näppäilee tietokonettaan. Kaikkein tärkeintä on saamelaisten itsemääräämisoikeuksien edistäminen, hän painottaa.

– Olemme valmiit menemään niin pitkälle kuin mahdollista tavoitteen saavuttamiseksi – väkivallattomin keinoin, saamelaisnuorten puheenjohtajana toimiva Laiti, 22, painottaa.

Hän on itsekin käynyt jo pitkällä.

Heinäkuussa Petra Laiti suuntasi Tiirasaaresta Geneveen pitämään puheen YK:n alkuperäiskansojen asioita käsittelevässä kokouksessa. Aikaisemmin keväällä Laiti vieraili YK:n päämajassa New Yorkissa.

Aihe Laitin puheenvuoroissa oli aina sama: Tenojoen sopimuksen aiheuttamat vääryydet.

– Uusi laki vaarantaa vuosituhansia vanhan kulttuurin tuhoutumisen partaalle. Lakia valmisteltaessa saamelaisia ei kuultu asianmukaisesti, Laiti puhui New Yorkissa.

Laitia huolestuttaa, kuinka saamelaisia on syytetty Tenojoen ryöstökalastuksesta, vaikka pohjoisen luonnon suojeleminen on saamelaisille elinehto.

Tenojoen lohisaaliista 60 prosenttia pyydetään Norjan puolella, loput Suomessa. Jokisaalis Suomessa jakautuu puoliksi paikkakuntalaisten ja matkailijoiden kesken. Enemmistö kaloista pyydetään vapavälineillä, jota myös paikalliset asukkaat käyttävät huomattavasti harvinaisemman saamelaisten perinnepyynnin sijaan, Luonnonvarakeskuksesta todetaan.

Petra Laiti ja Niillas Holmberg kuuluvat näkyvimpiin nuoren polven saamelaisaktivisteihin. Kuva: Kukka Ranta

Uutta saamelaisnuorten toiminnassa on se, että aktivistit levittävät nyt tietoja ja taitojaan eri puolille maailmaa enemmän kuin koskaan.

Apua ja tukea jaetaan puolin ja toisin.

Viime joulukuussa kovimpien talvipakkasten aikaan Aslak Holmberg pakkasi saamelaisretkikunnan kanssa laavut ja talvivarusteet ja suuntasi Pohjois-Dakotan Standing Rock -leiriin tukemaan Amerikan Sioux-intiaanien protestia öljyputkea vastaan.

Yhteistyötä Holmberg on tehnyt etenkin Ruotsin ja Norjan saamelaisten kanssa.

Holmberg oli muun muassa keväällä 2015 mukana New Yorkissa, kun saamelaisjohtajat Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä vetosivat yhdessä YK:hon, jotta Suomi ratifioisi ILO 169-sopimuksen.

ILO 169 on YK-sopimus, joka vahvistaa alkuperäisväestön oikeuksia. Suomi ei ole ratifioinut sopimusta, vaan näkee sopimuksen edelleen ongelmallisena maaoikeus- ja luonnonvarakysymysten kannalta. Pohjoismaista Tanska ja Norja hyväksyivät sopimuksen jo yli 20 vuotta sitten.

Sopimus oli viimeksi Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena, mutta keväällä 2015 eduskunta jätti sen hyväksymättä. Nykyisessä hallitusohjelmassa se ei enää ole.

Sopimuksen tyrmäys oli monille saamelaisnuorille käänteentekevä hetki.

Juuri ennen sopimuksen kaatumista Petra Laiti marssi saamelaisnuorten Kuolleiden kulkueessa, sopimuksen hyväksyntää vaativassa protestijoukossa. Monella oli saamenpuvut väärinpäin protestin merkkinä.

Osa mielenosoittajista tunkeutui eduskuntatalon aulaan megafonit kädessään, kasvonsa valkoiseksi ja silmänsä mustaksi maalanneina.

Mallia toimintaan otettiin ulkomailta, tällä kertaa läheltä Ruotsista. Siellä Jokkmokkin saamelaisliike järjesti Musta raito -marssin kaivoshankkeita vastaan.

Voihan olla, että jossakin vaiheessa koko Teno on yhtä moratoriota.

Kuluneena kesänä Ellos Deatnu! -leirin aktivistit käyttivät Lapin yöttömät yöt hyväkseen. Ryhmä laati tiuhaan lehdistötiedotteita, vierailukutsuja sekä myös selvityspyynnön Suomen ja Norjan ministereille Tenojoen vesistön omistussuhteista.

Myös toinen kapinasaari syntyi. Toinen saamelaisryhmä perusti uuden moratorion ylempänä Tenojokea sijaitsevaan Dalvadaksen Korkeasaareen.

Uusia on jo suunnitteilla.

– Voihan se olla, että jossakin vaiheessa koko Teno on yhtä moratoriota, Aslak Holmberg maalailee.

Niillas Holmberg kertoo lohestaneensa Tenojoella luvatta, koska kokee sen perinteiseksi oikeudekseen. Kuva: Kukka Ranta

Lapintiirat kirkuvat Tiirasaaren yllä ja voimakas Tenon virta työntyy kohti pohjoisen Jäämerta. Laavukangas avautuu ja sisään astuu vuoden 2016 saamelainen, taiteilija Niillas Holmberg.

– Onhan teille jo kerrottu tavoistamme? Jokaisen saarelle saapuvan tulee pyytää saaren luonnolta ja sen linnuilta lupa vierailulleen, Holmberg ohjeistaa.

Niillas Holmberg on osallistunut Ellos Deatnu! -liikkeeseen alusta alkaen. Tiirasaaressa hänen tehtävänsä on ottaa vieraita vastaan, järjestää tukikonserttia, kirjoittaa lehdistötiedotteita ja kuskata ihmisiä veneellä mantereen ja saaren välillä.

Taiteilijaperheen lapsi oppi kalastamaan vasta aikuisiällä. Lapsuudessa ei kalastettu, sillä Niillas Holmbergin enot hankkivat elannon soutamalla työkseen turisteja kalaan.

– Turistit ovat vieneet jotain joka kuuluu minulle: luonnollisen tietotaidon siirtymisen sukupolvelta toiselle, Holmberg harmittelee.

Niillas Holmberg tunnetaan monipuolisena taiteilijana ja saamelaisten asioiden ajajana. Moni vertaa häntä jopa saamelaisten suurmieheen Nils-Aslak Valkeapäähän, joka 1960- ja 70-luvulla yhtenäisti taiteellaan saamelaisia.

Valkeapään aikoihin verrattuna nykyinen toiminta on vain entistä kansainvälisempää.

Nytkin Holmberg katoaa aina välillä nauhoittamaan Ellos Deatnu! -liikkeen omaa protestilaulua. Samanlaisia sävellyksiä hän on tehnyt myös Ruotsissa toimiville saamelaisryhmille.

– Taas meidät yritetään hajottaa, mutta jos se tiedostetaan yhdessä, kokemus voi yhdistää meidät, Holmberg avaa laulunsa sisältöä.

Osa ilman kalastuslupaa kalastavista saamelaisista on tehnyt itsestään rikosilmoituksen. Kuva: Kukka Ranta

Niillas Holmberg on tullut tunnetuksi myös kaukana etelässä, Helsingissä asti.

Syksyllä 2015 Holmberg puki saamenlipun värisen kommandopipon päähänsä ja kiipesi Mannerheimin patsaalle osana Suohpanterror-taiteilijaryhmän tempausta. Hetkeä myöhemmin Holmberg marssi eduskunnan pikkuparlamentin Metsähallituslakia käsitelleeseen kuulemistilaisuuteen suu teipattuna – tilaisuuden ainoana saamelaisena.

Metsähallituslain luonnoksesta oli poistettu jo valmisteluvaiheessa niin kutsuttu saamelaiskulttuurin heikentämiskielto, mikä olisi taannut alkuperäiskansalle oikeuden harjoittaa perinteisiäsaamelaiselinkeinoja sekä kehittää kieltään ja kulttuuriaan.

Sekä perustuslakivaliokunta että YK:n erityisraportoija pitivät lakiluonnosta puutteellisena, mutta arvostelusta huolimatta laki hyväksyttiin keväällä 2016.

Isän sukupolvi on oppinut asuntolakouluissa, että saamelaiset ovat huonompia kuin suomalaiset.

Suomi on saanut toistuvasti nuhteluja saamelaisten oikeuksien sivuuttamisesta.

Viimeksi tämän vuoden toukokuussa YK:n komitea huomautti Suomea ILO 169 -sopimuksen ratifioimatta jättämisestä. Prosessi on ollut vireillä jo 20 vuotta.

Vireillä on myös uusi hanke, jota monet saamelaiset pitävät suurena uhkana.

Parhaillaan Suomen Liikennevirasto valmistelee selvitystä saamelaisten kotiseutualueelle suunnitellusta Jäämeren radasta. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner vakuuttaa Ylelle, että selvitys on tarkoitus tehdä avoimesti, myös saamelaiset huomioiden.

– Syyskuun alussa olemme nyt siinä vaiheessa, että neuvottelu voidaan käynnistää ja Saamelaiskäräjät voivat vaikuttaa projektisuunnitelmaan ja yhteistoimintaan, haastattelupyyntöön sähköpostitse vastannut Berner (kesk.) totesi.

Epäilijöitäkin on.

Edellisen hallituksen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) toteaa Ylelle, että saamelaisten kohtelussa “nykyisellä hallituksella olisi peiliin katsomisen paikka”. Tenojoen sopimuksen valmistelussa oli laiminlyöntejä, eikä samoja virheitä pitäisi toistaa enää Jäämeren ratahankkeen kohdalla.

– Toivon ja edellytän, että näin tulee olemaan. Olisi häpeällistä, jos valtio ei huomioi alkuperäiskansaansa niin kuin pitää. Muuten itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan teema “yhdessä” ei toteudu, Henrikssoon kertoo Ylelle.

Jäämerenrata voi aiheuttaa suurenkin konfliktin, Petra Laiti arvelee. Kuva: Kukka Ranta

Tiirasaaren aktivistit painottavat, että Jäämeren ratahankkeesta ollaan saamelaisten keskuudessa hyvin huolestuneita.

Jos Jäämerenrata todella toteutuu, eivät saamelaiset pysy hiljaa, Petra Laiti sanoo.

– Poronhoito ei toipuisi siitä kuoliniskusta. Radan rakentaminen voisi aiheuttaa suurenkin konfliktin, Laiti arvelee.

Myös Aslak Holmberg suhtautuu epäillen uusiin hankkeisiin.

– Päätäntävalta on muualla ja siellä ei ole tietämystä meidän asioista. Se tuo voimattomuuden tunnetta, Holmberg avautuu.

Sama tunne toisen luokan kansalaisuudesta jatkuu sukupolvelta toiselle ja aiheuttaa hänen mukaansa vakavia seurauksia.

Niitä ovat esimerkiksi alkoholismi ja jopa itsemurhat, jotka ovat vaivanneet etenkin saamelaismiehiä. Samoja ongelmia on ollut myös myös Holmbergin omassa perheessä ja kotikylässä Nuorgamissa.

Toisaalta tutkimukset osoittavat, että ongelmia voidaan vähentää vahvistamalla juuri alkuperäisväestön itsemääräämisoikeutta.

– Saamelaisten on ollut vaikea löytää omaa paikkaansa. Isän sukupolvi on oppinut asuntolakouluissa, että saamelaiset ovat huonompia kuin suomalaiset, Aslak Holmberg pohtii.

Kun neuvottelut Suomen valtion kanssa eivät tunnu etenevän ja YK:stakin saatava apu siintää vasta horisontissa, ovat Tenojoen saamelaiset alkaneet ottaa keinokseen lain rikkomisen.

Tähän mennessä Aslak Holmbergin ja hänen serkkunsa Niillaksen lisäksi viisi muuta kalastajaa on julkisesti kertonut pyytävänsä lohta laittomasti.

He ovat tehneet rikosilmoituksen itsestään, jotta pääsisivät vaikuttamaan Suomen lainsäädäntöön käräjien kautta. Tapaukset ovatkin etenemässä syyteharkintaan.

Tiirasaaren leirinuotion viimeinen savu on tältä kesältä sammunut.

Elokuun lopulla laavut pakattiin ja jäsenet palasivat opintojen ja töiden pariin pitkin Suomea, Ruotsia ja Norjaa.

Moratoriot jäävät kuitenkin symbolisesti voimaan, aktivistit painottavat. Niitä ei heidän mukaansa mitätöidä ennen kuin uusi Tenon sopimus on neuvoteltu saamelaisten ehdoilla.

Ja Laiti sekä Aslak ja Niillas Holmberg sanovat palaavansa kapinasaarilleen muiden aktivistien kanssa, jälleen ensi kesänä.

– Olemme päässeet vasta alkuun, Petra Laiti sanoo.

Saamelaisaktivistit sanovat palaavansa kapinasaarilleen ensi kesänä. Kuva: Kukka Ranta

Lähteet: Luonnonvarakeskus Luke & Tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro; Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa asuvien saamelaisten itsemurhien ehkäisysuunnitelma 2017; Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus 2017; Saamelaisten perinteisten elinkeinojen nykytilanne Suomessa -raportti 2017; Tenojoen lohikantojen tila -raportti 2015.

Lue myös: Kielensä kadottaneet lapset – näin saamen kieli pestiin pois

Yle Sámi Radio 25.9.2017
Suorassa lähetyksessä haastateltavana saamelaisaiheita tutkiva tietokirjailija ja toimittaja Kukka Ranta.
Yle Sápmi 25.9.2017 | beaividuvvon
Kukka Ranta čállimen girjji sámiid assimilašuvnnas – “Oahpan iešge dás seammás” Ranta beroštuvai sápmelaččaid áššiin, go johtigođii sámedoaluin ja deaivvai sápmelaččaid.
Advertisements

Kansalaisaktivistit ahdingossa

Yle Radio 1, Maailmanpolitiikan arkipäivää 5.8.2017 | Thaimaasta toimittaja Kukka Ranta

Maailman ihmisistä vain muutama prosentti elää maissa, joissa kansalaistoiminta on täysin vapaata. Thaimaasta paennut brittitutkija Andy Hall kertoo kokemuksistaan. Haastattelussa myös venäläinen ihmisoikeusaktivisti. Johanna Numminen juontaa.

screen-shot-2017-01-27-at-20-50-56Sarja: Maailmanpolitiikan arkipäivää Ylen ulkomaantoimittajien, kirjeenvaihtajien ja avustajien tekemä ohjelma maailman uutistapahtumien taustoista. Se kertoo ihmisistä ja elämästä uutisvirran takana ja vie radionkuuntelijan matkalle toisenlaiseen todellisuuteen.

Lähde matkalle slummiin – “Etelä-Afrikan mustilla ei ole vielä vapautta”, sanoo apartheidista vapautuneiden vanhempien poika

Yle Uutiset 29.1.2017 | Kuvat ja teksti: Kukka Ranta

Sähköä ja vettä saa vaivoin, mutta Briardenen slummissa on turvallisempaa kuin monissa muissa hökkelikylissä. Valokuvaaja Kukka Rannan kuvareportaasi Etelä-Afrikan Durbanista.

Thapelo Mohapi

Thapelon vanhemmat saivat vapauden

Kun Thapelo Mohapi oli teini-ikäinen, slummikylä kaupungissa oli hänen perheelleen paikka, jossa oli toivoa. Vanhemmat muuttivat maalta Etelä-Afrikan suurimpaan kaupunkiin Durbaniin, jotta he voisivat löytää työtä ja lapsilleen koulutusta. Tuolloin pari vuosikymmentä sitten mustat ihmiset virtasivat ensi kertaa vapaana kaupunkeihin erillisalueilta, joihin heidät oli rotusorron aikaan eristetty.

“Vanhemmat toivoivat, etteivät he kuolisi köyhinä, mutta näin valitettavasti kävi”, Thapelo, 34, kertoo. Hän asuu edelleen samaisella Briardenen slummialueella Durbanissa. Hänellä on vaimo ja kaksi lasta, mutta heillekään. ”Meidän pitäisi olla vapaita, mutta mustilla köyhillä sitä ei vielä tänä päivänä ole”, Thapelo toteaa.

Näkymä Briardenessä.

Slummeissa on eroja

Thapelo Mohapin koti Briardenessa sijaitsee slummissa, joka levittäytyy laajaan laaksoon Durbanin keskiluokkaisten, aidattujen asuinalueiden välissä. Slummialueissa on eroja: kauempana laakson toisella laidalla elämä on paljon vaarallisempaa ja ryöstöt ovat hyvin yleisiä.

Etelä-Afrikan keskiluokka on rotusorron ajan jälkeen kasvanut, mutta väestön köyhin osa ei ole nähnyt kauan odotettua muutosta. Yli kymmenesosa maan 54 miljoonaisesta väestöstä elää yhä itse rakennetuissa hökkeleissä ahtaissa slummikylissä.

Briardenen asukas.

Ei juoksevaa vettä eikä vessoja

Thapelon puoliso Thuliswa Mohapi hakee vettä aamuvarhaisesta alkaen heidän kotiinsa pienen kävelymatkan takaa. Hän kantaa kahdessa kymmenen litran ämpärissä vettä ruuanlaittoa sekä astioiden ja pyykin pesua varten.

Pariskunta kuuluu Briardenen slummissa runsaan 200 perheen muodostamaan yhteisöön, joka yrittää kohentaa asuinpaikkansa elinoloja. Liike painosti pitkään Durbanin kaupunkia, ja onnistui lopulta saamaan wc-, suihku- ja vesipisteitä perheiden tarpeisiin.

Nainen pesee pyykkiä Briardenessä.

Aamuvarhaisella ilman jonoa

Ennen Thapelon vaimoa vesipisteelle ovat saapuneet jo ensimmäiset aamuvirkut. Briardenessa monet heräävät jo neljän-viiden maissa ehtiäkseen pyykkäämään muita ennen. Tällöin saa olla rauhassa ilman väentungosta ja takana mekkaloivaa jonoa.

Ruuhkaa pesupaikalla alkaa muodostua puoli kuuden aikoihin aamulla. Loppupäivän ajan pyykille tai astianpesulle ei meinaa enää mahtua, kertoo aamuviideltä pyykille herännyt Nomthi naapurustosta.

pesuvati suihkun lattialla

Taudit kiertävät

Slummissa on käytössä yleiset suihkut, mutta monet ihmiset karttavat niitä. Useille sadoille ihmisille rakennetut suihkutilat ovat oikeita tautipesäkkeitä, joista saa helposti sairauksia.

Erityisesti lapset ovat sairastuneet niissä vesiripuliin. Myös Thapelo Mohapi ja valtaosa muista asukkaista peseytyykin mieluummin kotihökkelinsä lattialla pienen pesuvadin äärellä.

Asumuksia Briardenessä.

Koti säilyi sittenkin

Durbanin kaupunki uhkasi Thapelon slummiyhteisöä häädöllä ja luvattomien kotien tuhoamisella, mutta asukkaat eivät antaneet periksi. Etelä-Afrikan perustuslain mukaan ketään ei saa häätää kodistaan ilman oikeuden päätöstä ja vaihtoehtoa toisesta asuinpaikasta.

Thapelo ja hänen naapurinsa hakivat apua Abahlali baseMjondolo -nimiseltä asumisoikeusliikkeeltä, ja lopulta yhteisö sai oikeuden päätöksellä pitää kotinsa. Perustuslain vastaisia slummialueiden häätöjä tapahtuu Etelä-Afrikassa edelleen paljon, mutta ei enää Abahlali baseMjondolo -liikkeen valveutuneilla slummialueilla.

Thapelo Mohapi

Liian kallis koulutus

Thapelon vanhemmat eivät aikanaan pystyneet maksamaan poikansa koulumaksuja. Niinpä hän joutui lopettamaan taloustieteen opinnot jo heti ensimmäisen opintovuoden jälkeen, vaikka hän saikin erinomaisia arvosanoja. Perheen rahat olivat niin tiukoilla, että Thapelo joutui monesti menemään nukkumaan nälkäisenä.

Nykyään Thapelo työskentelee täysipäiväisesti Abahlali baseMjondolo -liikkeen pääsihteerinä. Hänellä on kaksi kouluikäistä lasta, ja suurin osa perheen vähistä tuloista kuluu lasten koulumatkoihin. Tämä onkin syy, miksi monet köyhät ihmiset valitsevat asuinpaikakseen kurjat slummit: niistä on mahdollista päästä kouluihin ja töihin, joita maaseudulla ei ole tarjolla.

Katunäkymä Briardenessä.

Vaarallinen sähkö, tappavat tulipalot

Briardenen slummikylän asukkaat ovat virittäneet sähkönsä itse. Sähkö johdetaan lähistön keskiluokkaisten alueiden läpi virtaavista sähköjohdoista slummikylän hökkelikoteihin. Viritykset ovat vaarallisia sähköiskujen takia, mutta ilman sähköä ihmiset joutuisivat käyttämään enemmän tulta arkiaskareissaan.

Tuli on ahtaassa slummikylässä vieläkin vaarallisempaa. Erityisesti talviaikaan slummiasukkaiden kauhuna ovat nopeasti leviävät tulipalot, kun kylmyyttä vastaan lämmitellään tulien äärellä. Etelä-Afrikassa tapahtuu arviolta kymmenen slummipaloa päivässä. Joka toinen päivä joku kuolee tulipalon seurauksena.

Nainen valmistaa ruokaa.

Herkullinen Chakalaka

Slummihökkeleihin viritetyt sähköt mahdollistavat ruuanlaiton turvallisemmalla sähköhellalla, tulen tai kerosiinikeittimien sijaan. Thapelon naapuri Zanele valmistaa Chakalaka-pataa, joka on Johannesburgin slummeissa kehitetty köyhälistön perinneruoka. Jokaisella perheellä voi olla oma versionsa chakalakasta.

Zanelen pata sisältää sipulia, vihreää paprikaa, raastettua porkkanaa ja purkkipapuja sekoitettuna curryjauheeseen. ”Joskus rahat eivät riitä edes leipään. Jos ei ole rahaa, sitten ystävät auttavat”, Zanele kertoo. Ihmiset syövät tavallisesti kaksi kertaa päivässä, yleisimmin kanaa ja valkoista leipää. Tapana on myös juoda päivittäin paljon hyvin makeaa limonadia.

Naiset hoitavat raha-asioita.

Naistenpankki toi kotiin sohvan

Naapuruston ystävykset Zanele, Phindeka, Nonceba ja Busisiwe perustivat Thapelon vaimon Thuliswan ajatuksesta naisten pankin. He säästivät lähes vuoden verran rahaa, ja jakoivat kaiken säästämänsä jouluksi erilaisiin tarpeisiin.

Naisista jokainen vei vanhemmilleen joululomien aikaan elintarvikkeita. Lisäksi he ostivat lapsilleen vaatteita ja kotiinsa tarpeellisia tarvikkeita, kuten sohvan tai jääkaapin. Yhteisöissä naiset edelleen kantavat vastuun kodin hankinnoista.

mies katsoo makuultaan televisiota

Omaa rauhaa äänimuurilla

Thapelo Mohapi on usein iltaisin väsynyt. Hän menee monesti nukkumaan jo iltakahdeksalta, mutta unta voi olla vaikea saada. Slummissa on nimittäin alituinen mekkala. Ohuiden pahvi- ja peltiseinien takaa kuuluu joka puolelta kaikki mahdolliset elämän äänet.

Perheillä on tapana pitää televisiota päällä yötä päivää mahdollisimman kovalla, sillä se näyttää vahvistavan oman tilan tuntua. Thapelo menee yöpuulle varhain, koska hän haluaa herätä aamulla viiden maissa. Silloin saa nauttia hiljaisuudesta ja omasta rauhasta edes hetken.

Paikallinen baari Briardenessä.

Slummien luksusta

Slummialueiden kapeat kujat täyttyvät viikonloppuisin humalaisista ihmisistä. Äänimaailmaa hallitsee aamuun asti jatkuva diskojumputus. Briardenen yhteisössä kaikki tuntevat toisensa, ja tunnelma tässä pikkuruisessa baarissa on rauhallisempi kuin monissa muissa slummikuppiloissa.

Briardenessa toimiva asumisoikeusliike on tuonut alueen asukkaille turvaa, jota ei löydy useista järjestäytymättömistä slummeista. Niissä ihmiset joutuvat sulkeutumaan viikonloppuiltaisin koteihinsa lukkojen taakse, jotta naiset eivät joudu raiskatuiksi tai miehet väkivallan kohteeksi. Onneksi Thapelon naapurustosta voi elää vapaammin.

Jutun on toimittanut Kukka Ranta.

Kuuntele lisää Etelä-Afrikan slummien elämästä Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa.

Afrikka kehittyy omaa vauhtiaan

Yle Radio 1, Maailmanpolitiikan arkipäivää, 28.1.2017 | Ohjelman koonnut Jaana Kanninen | Etelä-Afrikasta toimittaja Kukka Ranta

Afrikassa on monia positiivisia kehityskulkuja, vaikka väkivaltaiset konfliktit, uskonnollinen ääriajattelu ja ilmastonmuutos hidastuttavat kehitystä. Maailmanpolitiikan arkipäivää käy Etelä-Afrikassa, Nigeriassa ja Ugandassa. Jaana Kanninen juontaa.

screen-shot-2017-01-27-at-20-50-56Sarja: Maailmanpolitiikan arkipäivää Ylen ulkomaantoimittajien, kirjeenvaihtajien ja avustajien tekemä ohjelma maailman uutistapahtumien taustoista. Se kertoo ihmisistä ja elämästä uutisvirran takana ja vie radionkuuntelijan matkalle toisenlaiseen todellisuuteen.

“Oma huone täytyy pitää siistinä joka päivä” – Lue, mitä lapset kertovat arjestaan eri puolilla maailmaa

Yle Uutiset 20.11.2016 | Kuva ja teksti Etelä-Afrikasta: Kukka Ranta

Kansainvälinen lasten oikeuksien viikko huipentuu tänään lapsen oikeuksien päivään. Tapasimme eri maissa kuusi lasta, jotka pitävät lukemisesta, piirtämisestä ja liikunnasta – sekä kännykällä pelaamisesta.

yle-lastenoikeudet1-kukkaranta

Durbanilainen Kanelo: Haluan isona poliisiksi

Nimeni on Kanelo Booi Booi, olen kymmenvuotias. Asun Durbanin kaupungissa Etelä-Afrikassa yhdessä äitini, isäni, siskoni ja veljeni kanssa.

Tänään on ollut hyvä päivä. Heräsin kotona täällä Mayville Cato Crestin alueella puoli kuudelta. Ensin kylvin ja pesin hampaat, sitten pukeuduin. Puoli seitsemän maissa lähdin ystävieni kanssa kävelemään kohti koulua. Viime aikoina on satanut kovasti ja tiet ovat olleet mutaisia.

Koulun pihalla leikimme, kunnes kello soi ja asetuimme jonoon. Lempiaineeni on matikka. Tunnin lopussa meillä oli koe. Välitunnilla leikimme lisää.

Kahdelta kello soi taas ja kaikki suuntasivat kotiin, minä omaani. Vaihdoin vaatteet ja lähdin ulos ystävieni kanssa. Iltapäivisin leikimme usein piilosta. Paras piilopaikka on sisällä talossa!

Aiemmin kävin partiossakin Durbanin keskustassa, mutta juuri nyt meillä ei ole rahaa bussimatkaan.

Kotona autan äitiäni ruuanlaitossa ja pesen pyykkiä ja astioita. Meidän talossamme on olohuone, johon kuuluu myös keittiö, ja pieni makuuhuone. Vessassa pitää käydä ulkona pienen matkan päässä. Vessa on monen perheen yhteinen.

Aikuisena haluaisin olla poliisi, jotta voisin pidättää varkaita ja auttaa ihmisiä.

Minusta jokaisella lapsella on oikeus käydä koulua, lukea ja kirjoittaa. Ja leikkiä.
lastenoikeudet-durbanetelaafrikka2-10112016-kuvakukkaranta-web
Eteläafrikkalainen Kanelo Booi Booi haaveilee poliisin ammatista. Kuva: 
Kukka Ranta.

Yle Uutiset su 20.11.2016 klo 17 TV1 (kohdasta 04:55)
Yle Uutiset 20.11.2016 “Oma huone täytyy pitää siistinä joka päivä” – Lue, mitä lapset kertovat arjestaan eri puolilla maailmaa
Yle selkokieliset uutiset 20.11.2016

Ilmastonmuutos vauhdittaa liikakalastusta

Ylen Aamu-tv 28.7.2016 | 12 min  | Kuvat: Kukka Ranta | Videot: Greenpeace

Ilmastonmuutoksesta on viime vuosina puhuttu paljon, mutta vähemmän sen välillisestä vaikutuksesta maapallon kalakantoihin. Asiasta vierailivat aamu-tv:ssä keskustelemassa liikakalastukseen perehtynyt toimittaja ja tietokirjailija Kukka Ranta sekä kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopistosta.

Screen Shot 2016-07-28 at 17.29.35.png

“Pohjatroolaus on saatava pannaan” – Norjalaiset ja venäläiset kalastusalukset siirtyvät pohjoisemmaksi ilmaston muuttuessa

Yle 28.7.2016 | Teksti: Varpu Kiviranta, Yle | Kuvat: Kukka Ranta

Suomi aloittaa ensi vuonna Arktisen neuvoston johtajana. Sen jäsenistä etenkin Norja ja Venäjä ovat keskeisiä kalastajia pohjoisilla merialueilla.

Huippuvuoret-jäätämerellä2-KukkaRanta-webMerijää on vetäytynyt Huippuvuorilta pohjoisemmaksi. Kuva: Kukka Ranta

Pohjatroolaus on kalastusmuoto, joka tuhoaa merenpohjan elämän, kuten korallit. Jopa jalkapallokentänlaajuiset ja kerrostalonkorkuiset verkot vievät mennessään muutakin kuin kaloja. Esimerkiksi korallit ovat tärkeitä paikkoja kalojen elämässä: Ne syövät ja kutevat siellä. Pohjatroolaamalla kalastaminen vie kaloilta ravinnon.

Ylen aamu-tv:ssä vieraillut toimittaja, tietokirjailija Kukka Ranta palasi viime viikolla ympäristöjärjestö Greenpeacen Arctic Sunrise -alukselta, joka kiersi Pohjoisella jäämerellä.

– Jää on vetäytynyt, näimme jäälauttoja ja mannerjäätä, emme merijäätä, Ranta kertoo Norjan Huippuvuorien tienoiden oloista.

Jään häviäminen vaikuttaa myös esimerkiksi mursujen ja jääkarhujen elämään.

Turskakanta elpyy

Ilmastonmuutoksen takia uusia kalalajeja on siirtynyt pohjoisemmaksi, ja kalastajat ovat liikkuneet niiden perässä. Pohjoisilla vesillä kalastetaan etenkin turska-, simppu- ja kampelakaloja, kertoi Helsingin yliopiston kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Ylen aamu-tv:ssä.

– Siellä on kaloja, joita ihmiset haluavat. Niitä ei löydy etelämpää, sillä ne vaativat viileätä vettä, Lehtonen kuvailee.

Lehtonen muistuttaa, että hyvääkin on tapahtunut: kalastuskiintiöitä on pienennetty ja se näkyy esimerkiksi Barentsinmeren turskan elpymisenä. Suurin osa maailmalla syötävästä turskasta on peräisin Barentsinmereltä. Jos omat kalavalinnat mietityttävät, voi tilanteen tarkistaa Maailman luonnonsäätiö WWF:n kalaoppaasta.

Euroopan unioni on maailman suurin kalamarkkina, ja EU:n alueelle päätyy kalaa pohjoisesta. Useat kalateollisuuden yritykset ovat päättäneet, etteivät ne osta kalaa, joka on pyydetty alueilta, joilta jää on vetäytynyt.

Merenpohjatutkimuksia3-KukkaRanta-web

Greenpeacen Arctic Sunrise -aluksen monitoreissa näkyy merenpohjan elämää alueella, jossa ei ole kalastettu pohjatroolauksella. Kuva: Kukka Ranta

Merenpohjatutkimuksia-troolinjälkiä2-KukkaRanta-webElämä on kaikonnut merenpohjalta alueella, jolla on kalastettu pohjatroolauksella. Kuva: Kukka Ranta

Suomi johtaa pian Arktista neuvostoa

Suomi johtaa ensi vuoden alusta Arktista neuvostoa, johon kuuluvat Pohjoismaat, Yhdysvallat, Kanada ja Venäjä. Lehtonen painottaa, että Suomen on tehtävä työtä haitallisten kalastusmenetemien korvaamiseksi vähemmän haitallisilla.

– Pohjatroolaus on saatava pannaan, Lehtonen sanoo.

Norja ja Venäjä ovat pohjoisten vesien kalastuksessa keskeisiä valtioita. Jään vetäytyessä niiden alukset ovat siirtyneet kalastamaan entistä pohjoisemmaksi.

Ranta näkee, että Suomen tulisi Arktisen neuvoston johdossa “kirkastaa viestiä”:

– On sitouduttu Pariisin ilmastosopimukseen. Jos sen rajoissa halutaan pysyä, arktinen öljy ja kaasu on jätettävä maahan. Kuitenkin Pohjoismaissa on visio, että öljyteollisuudella menee pohjoisessa hyvin. Pitäisi mennä luonnon ehdoilla, Ranta painottaa.

Esimerkiksi öljy-yhtiö Shell on kuitenkin vetäytynyt arktisilta alueilta.