Yle Sápmi 25.11.2021 | Teksti Aslak Paltto, Sáárá Seipiharju | Kuva: Kukka Ranta
ST1 bieggafápmobuvttadeami jođiheaddji Thomas Hansena mielas bearjadaga deaivvadeapmi sámepolitihkkáriiguin dollojuvvui ustitlaš vuoiŋŋas. Beaska Niillas ja Áslat Holmberg geigiiga ST1 ovddasteddjiide maid reivve, mas soai muitaleaba, man problemáhtalaččat fitnodaga prošeavttat leat sámiide.
LUE LISÄÄ: Yle Sápmi 25.11.2021
Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa haastateltavana yksi Rajanveto -tapahtumien pääjärjestäjistä, saamelaisen taiteilijaryhmä Suohpanterrorin jäsen Jenni Laiti. Kuva: Kukka Ranta.
Moni saamelainen kantaa harteillaan sukupolvelta toiselle periytyneitä traumoja. Nyt Suomi valmistelee totuus- ja sovintokomissiota avaamaan Euroopan ainoan alkuperäiskansan vaiettua, kipeää historiaa.
Yle 17.2.2018 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta
– Ääni sortuu, Ristenrauna Magga toteaa ja hiljenee hetkeksi muistellessaan syksyn 1968 tapahtumaa. Hänen perheensä oli saanut tuolloin kutsukirjeen Inarin ala-asteelle tutkimuksiin. Perhe pakkautui henkilöautoon ja totteli kuuliaisesti kutsua.
Koululla kaikkien tuli riisuutua alasti. Valkotakkiset tutkijat mittailivat laitteilla saamelaisten kallon, nivelien ja raajojen pituuksia. Mukana tuotiin ulostenäytteitä. Myös verinäytteitä otettiin.
– Mie muistan kun ne sanoi, että minulla oli epätavallisen pitkät nivelet saamelaiseksi, Magga hämmästelee.
Samaan aikaan tutkimuksissa ollut toinen nainen käskettiin nousemaan pöydälle seisomaan alasti ja häneltä mitattiin kaikki paikat. Maggalta ei vaadittu samaa, koska hän oli synnyttänyt nainen. Myös Maggan mukana ollut 1-vuotias esikoispoika mitattiin tarkasti.
Hieman myöhemmin Maggan isosisko ja pikkuveli vietiin Ruotsiin Lundin yliopistoon tutkimuksia varten. Mutta mitä tiedoilla oikein tehtiin, sitä ei perheestä kukaan tiedä vielä tänäkään päivänä. Maggan mukaan kyse oli siitä, että saamelaisten alempiarvoisuutta pyrittiin osoittamaan tieteen keinoin.
72-vuotias Ristenrauna Magga on entinen saamelaiskäräjien jäsen ja on ollut perustamassa saamelaisen sosiaali- ja terveysalan yhdistystä SámiSosteria. Hän toimii edelleen sen toiminnanjohtajana. Kuva: Kukka Ranta / Yle.
Suomen saamelaisten keskuudessa tehtiin rotututkimuksia 1920-luvulta alkaen; luita kaivettiin aina haudoista asti. 1800-luvun lopulta 1930-luvulle saakka saamelaisia vietiin villi-ihmisinä näytille saksalaisiin eläintarhoihin. Eläintarhoihin päätyivät myös Ristenrauna Maggan isoisä ja setä.
– Nykyisin, kun kysytään johonkin virustutkimukseen, kysyn aina, miten tuloksia käytetään. Silloin me saamelaiset emme tietenkään uskaltaneet semmoista kysyäkään. Kun minä olin lapsi, vanhemmat aina sanoivat, ettei saa suututtaa herroja. Piti vain olla ihan hiljaa ja alistua kaikkeen, Magga muistelee.
Maggan kokemukset ovat esimerkki siitä, miksi Suomessa valmistellaan tällä hetkellä totuus- ja sovintokomissiota.
Suomen hallitus ilmoitti lokakuussa 2017 käynnistävänsä saamelaisasioita käsittelevän sovintoprosessin – alun perin Saamelaiskäräjien aloitteesta. Tämän kevään aikana on tarkoitus määritellä, mitkä ovat komission tehtävät ja miten se toimii.
Tavoitteena on tehdä tunnetuksi alkuperäiskansan historiassa kokemia vääryyksiä, ennen kaikkea Suomen valtion saamelaisille aiheuttamia traumoja.
Kuva: Kukka Ranta / Yle.
Samoja keskusteluja käydään myös naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa.
Pisimmällä ollaan Norjassa, jossa parlamentti äänesti totuuskomission perustamisesta viime kesäkuussa. Komissio tutkii saamelaisten ja kveenien kokemiä vääryyksiä norjalaistamispolitiikan seurauksena.
Ruotsissa keskustelu komissiosta on käynnistynyt jo vuosia aiemmin, mutta on vielä kesken.
– Saamelaisten mukaan näillä prosesseilla pitäisi olla rajat ylittäviä ulottuvuuksia, koska me olemme kansa neljässä valtiossa, sanoo Suomen Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio.
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio Inarissa Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen edustalla. Siellä kokoontuvat myös Saamelaiskäräjät. Kuva: Kukka Ranta / Yle.
Sanila-Aikion mielestä totuus- ja sovintokomission tulisi tehdä näkyväksi näkymätöntä historiaa saamelaisten ja Suomen valtion ja sen eri rakenteiden välillä. Komission pitäisi esimerkiksi selvittää, miksi vuonna 2018 vain 24 prosenttia saamelaisista puhuu saamen kieliä äidinkielenään.
Sodan jälkeen 1940-luvulla perustetut asuntolakoulut ovat olleet yksi kipeimmistä taakoista monille saamelaisille. Niissä lapset asuivat kaukana omasta perheestä, kulttuurista ja äidinkielestä. Kouluissa monesti sisäistettiin saamelaisten alempiarvoisuus. Sukupolvi toisensa jälkeen oppi häpeämään kulttuuriaan, eivätkä kaikki vanhemmat enää opettaneet äidinkieltään lapsilleen.
Sanila-Aikion mukaan pitää varmistaa, että saamenkielisiä ja kulttuurinmukaisia mielenterveyspalveluja on tarjolla kaikille, jotka niitä tarvitsevat – sekä komission työn aikana että sen jälkeen.
– Kyseessä ovat sukupolvia kestäneet traumat ja sukupolvilta toisille siirtyneet taakat. Monesti nostan esiin asuntola-aikojen fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan ja sen, minkälaisia vaikutuksia niillä on ollut ja on nyt, jos niitä aletaan käsitellä, painottaa Sanila-Aikio.
Tällä hetkellä saamelaiskulttuuria huomioivia mielenterveyspalveluita ei käytännössä ole saatavilla.
Sovintotyö ei etene, jos samalla edistetään hankkeita, jotka heikentävät alkuperäiskansojen oikeuksia ja pahimmillaan kasaavat uusia traumoja saamelaisyhteisöille.
Tällaisia hankkeita voivat olla esimerkiksi metsähakkuut, kaivostoiminta tai kasvava turismi. Sanila-Aikion mukaan suurista maankäyttöhankkeista saamelaisten kotiseutualueella tulisi pidättäytyä ennen kuin totuus- ja sovintoprosessi on käyty loppuun.
Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö on tilannut selvityksen
, joka saattaisi toteutuessaan halkoa saamelaisten kotiseutualuetta ja kasvattaa entisestään kaivos- ja metsäteollisuutta alueella.
– Jäämeren ratahanke voi olla se viimeinen negatiivinen kehityskulku. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että tulevaisuudennäkymä omaan elinkeinoon on niin toivoton, etteivät henkilöt enää kestä sitä, vaan tekevät esimerkiksi itsemurhan, Sanila-Aikio sanoo.
Itsemurhat ovat edelleen merkittävä kuolinsyy pohjoisessa, erityisesti porosaamelaisten miesten keskuudessa.
Muddusjärven paliskunnan poroisäntä Osmo Seurujärvi asui 1970-luvulla asuntolakoulussa ja opiskeli suomeksi. Saamen kieltä hän alkoi käyttää kunnolla puhekielenä vasta aikuisena. Kuva: Kukka Ranta / Yle.
Yksi suunnitellun Jäämeren radan reittivaihtoehdoista kulkisi Osmo Seurujärven laidunmaiden halki, Inarinjärven pohjoispuolitse.
– Ei Jäämeren radalle ole sellaisia perusteita, että meille olisi siitä mitään hyötyä, haittoja siitä vaan tulisi, Seurunjärvi toteaa.
Muddusjärven paliskunnan porojen laitumet ovat jo nyt hyvin heikentyneet. Syynä ovat paliskuntarajat ja pitkään jatkunut laidunmaiden pirstoutuminen, sekä koko ajan kasvava muu maankäyttö, kuten rakentaminen, maantiet ja laajat metsänhakkuut.
Osmo Seurujärvi ja hänen poikansa Jussa paimentavat porojaan. Viime aikoina ruokinta on lisääntynyt muun maankäytön ja vaikeiden talviolosuhteiden vuoksi. Kuva: Kukka Ranta / Yle.
Osmo Seurujärvelle kielikysymys on tärkeintä totuus- ja sovintokomissiossa. Hän kävi peruskoulunsa 1970-luvulla suomeksi ja kertoo asuneensa asuntolakoulussa. Iltaisin nukkumaan mennessä koti-ikävä painoi usein mielessä, mutta kotiin pääsi onneksi aina viikonloppuisin. Hänen äitinsä oli omina asuntolakouluaikoinaan päässyt kotiin vain jouluisin.
Seurujärven saamelainen äiti ei juurikaan puhunut lapsilleen saamea. Hänelle opetettiin inarinsaamea koulussa äidinkielen tunnilla kerran viikossa tunnin ajan kolmannelta luokalta alkaen, ja siitä hän on opettajalleen hyvin kiitollinen.
Vasta kolmikymppisenä, saatuaan oman esikoisensa, nyt 50-vuotias Seurujärvi päätti alkaa käyttää aktiivisesti saamen kieltä. Hänen lapsensa ovat onneksi saaneet käydä koulunsa kokonaan saameksi.
Porotöissä Seurujärvi puhuu veljiensä kesken edelleen vain suomea, koska kaikilla on taustanaan sama asuntolakoulun ja suomalaistamisen painolasti.
24-vuotias Sunna Nousuniemi työskentelee alkuperäiskansojen elokuvafestivaalin Skábmagovatin toiminnanjohtajana Inarissa. Kuva: Kukka Ranta / Yle.
1990-luvulla syntyneellä Sunna Nousuniemellä on ollut Seurujärven sukupolvea paremmat mahdollisuudet puhua ja opiskella saamea.
Nousuniemi kuitenkin oppi vasta yliopistossa kirjoittamaan saamea kunnolla. Hän kävi peruskoulun suomenkielisellä luokalla, sillä vanhemmat ajattelivat, että se olisi helpompaa hänen tulevaisuutensa kannalta.
Nykyään nuoret saamelaiset kohtaavat entistä kovempaa vihapuhetta sosiaalisessa mediassa. Monia ahdistaa julkinen riepottelu aiheista, jotka saattavat olla saamelaisyhteisön pahimpia traumoja.
– Harhaanjohtavaa tietoa tulee niin paljon joka tuutista. Jatkuvasti pitää pelätä keskustelun sävyä, onko keskustelu rakentavaa, voiko siihen itse vaikuttaa ja miten keskustelu vaikuttaa omaan elämään. Tuntuu, että omaa olemassaoloa kyseenalaistetaan jatkuvasti, mikä on todella uuvuttavaa, Nousuniemi sanoo.
Hän on huolissaan, miten alituinen suurennuslasin alla oleminen vaikuttaa nuoriin ja heidän mielenterveyteensä.
– Ikään kuin edelleen sellainen rotututkimusten peru jatkuisi, että me olemme jatkuva tutkimusten kohde, eikä aktivinen tekijä, joka otetaan tasa-arvoisesti huomioon lainsäädäntötilanteissa ja julkisessa keskustelussa.
– Toivon, että totuus- ja sovintokomissiosta tulisi sellainen foorumi, jossa saamelaiset voivat turvallisesti kertoa omista kokemuksistaan ja vanhoista traumoistaan, ja että ne myös otetaan tosissaan ja koemme tulevamme kuulluiksi, Nousuniemi toteaa.
Kuuntele Yle Areenasta: Maailmanpolitiikan arkipäivää Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma kertoo myös muissa maissa toteutetuista alkuperäiskansojen totuus- ja sovintokomissioista. Mitä voisimme oppia Kanadan ja Grönlannin esimerkeistä? Kuuntele ohjelma Yle Areenasta. Juontajana Sari Taussi, toimittajana Kukka Ranta.
Yle 24.9.2017 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta
Yhteydet syrjäisestä protestileiristä ulottuvat ympäri maailman. Tämä on vasta alkua, sanoo yksi nuorten saamelaisaktivistien johtajista.
Nuoret saamelaisaktivistit Aslak Holmberg, Niillas Holmberg ja Petra Laiti. Kuva: Kukka Ranta.
TIIRASAARI, UTSJOKI Suurimman laavun laelta nousee savua. Sisällä tulen lämmössä Aslak Holmberg, 29, paistaa tikunvarressa lohikimpaleita lounaaksi.
– Koko kesän olen pyytänyt laittomasti, koska en ole saanut kolonialistista kalastuslupaa saamelaisten perinnepyynnille, saamelaiskäräjien jäsenenä toimiva Aslak Holmberg tuhahtaa hyytävässä kesäsäässä.
Ollaan keskellä Tenojokea sijaitsevassa pienessä Tiirasaaressa, lähellä Suomen pohjoisinta kärkeä.
Juhannusviikolla Holmberg ja parikymmentä muuta saamelaista kokoontuivat tänne ja julistivat alueelle moratorion. Se tarkoittaa, ettei Suomen ja Norjan valtioiden tänä keväänä hyväksymä Tenojoen kalastussopimus ole enää alueella voimassa.
Kapinasaari syntyi juuri Tenojoen sopimuksen seurauksena.
Sopimus leikkasi saamelaisten verkoilla ja padoilla harjoitettavaa perinnepyyntiä 80 prosenttia, mutta turistien vapavälinekalastusta vain 40 prosenttia. Aktivistien mielestä sopimus tuhoaa saamelaisilta mahdollisuuden välittää vuosisataisia perinnekalastuksen taitoja nuorille sukupolville.
– Suomi ei tunnusta perinnekalastusta alkuperäiskansan oikeutena vaan paikallisten omistusoikeutena, Aslak Holmberg huomauttaa.
Holmbergkaan ei saanut kesäksi hakemaansa kalastuslupaa.
Hänen olisi pitänyt väijyä turistien joukossa verkkokaupassa myytäviä vapavälineiden pyyntilupia, vaikka on niitä harvoja nuoria saamelaisia, jotka vielä taitavat saamelaisten perinnekalastuksen.
Aslak Holmberg ja Petra Laiti Tiirasaaressa. Kuva: Kukka Ranta
Laavun nuotiolla paistuvan lohen Holmberg kalasti lapsuudenkotinsa edustalta Nuorgamista. Taidon hän oppi isältään.
Tämä ei riitä kalastusoikeuden saamiseksi.
Tenojoen sopimus määrää, että alueella pitää asua vähintään seitsemän kuukautta vuodesta, jotta kalastaja voisi saada vakinaisen asukkaan kalastusoikeuden.
Tiirasaareen kerääntyneiden aktivistien mielestä Tenojoen sopimus kolhaiseekin erityisesti nuorta polvea: noin 70 prosenttia saamelaisnuorista asuu ja työskentelee saamelaisten kotiseutualueen eli aivan Suomen pohjoisimpien osien ulkopuolella.
Näin elää myös Holmberg.
Hän viimeistelee parhaillaan Tromssan yliopistossa alkuperäiskansatutkimuksen maisteriopintoja, eikä ole lukion jälkeen ollut kotonaan Nuorgamissa juurikaan yli kuutta kuukautta vuodessa.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Tiirasaaresta kehkeytyi kesän aikana saamelaisnuorten kapinasaari: aktivistit pystyttivät saaren metsikköiselle reunalle neljä laavua ja ranta varustettiin iskulausein.
”Virkistyskalastus vain paikallisten sukujen luvalla”, banderollit julistivat Tenojoen törmällä.
Aktivistiryhmä nimeää itsensä Ellos Deatnu! -liikkeeksi (suom. Eläköön Tenojoki!) juuri Tenojoen sopimuksen takia. Liikkeessä toimii monia pääosin nuoria saamelaisia poliitikkoja, taiteilijoita ja paikallisia asukkaita.
Tenojoen sopimuksen tavoitteena on vähentää kalastuksesta johtuvaa lohikuolleisuutta 30 prosenttia seuraavan kymmenen vuoden aikana. Se on aika, jolloin lohikanta ehtii elpyä kahden lohisukupolven ajan.
Tenojoki on yksi maailman monimuotoisimmista lohijoista, sillä jokaisella lohen asuttamalla sivujoella on oma geneettisesti eriytynyt populaationsa. Viime vuosina monien kantojen tila on ollut huono. Mitä ylemmäs Tenoa noustaan, sitä enemmän Norjan rannikon, Tenovuonon, Suomen ja Norjan jakaman pääuoman ja lopulta sivujokien kalastus heikentää latvajokien kantoja.
Saamelaiset pelkäävät kulttuurinsa kuolemista, yrittäjät taas elinkeinonsa tyrehtymistä.
Sopimusta vastustivat Suomen ja Norjan puoleisessa Tenonlaaksossa lähes kaikki paikalliset asukkaat. Saamelaiset pelkäävät kulttuurinsa kuolemista, yrittäjät taas elinkeinonsa tyrehtymistä.
– En ole koskaan sanonut, ettei kalastusta tulisi rajoittaa. Kestävä kalastus on meille prioriteetti, mutta meidän yli ei voi kävellä, kun säännöksiä tehdään, Holmberg tähdentää.
Holmbergia sapettaa erityisesti se, että saamelaiset jäivät taas kerran kuulematta sopimuksen valmistelussa, vaikka neuvotteluja käytiin kaiken kaikkiaan viisi vuotta.
– Suomen politiikka on kaksinaamaista: ulkomailla esitetään alkuperäiskansoja kunnioittavaa politiikkaa, mutta itsemääräämisoikeus on kosmeettisella tasolla, Holmberg lataa nuotiotulen äärellä. Tästä Tenojoen sopimus on hänen mielestään jälleen kerran tyypillinen esimerkki.
Tiirasaaren moratoriossa ei aktivistien mukaan päde Norjan ja Suomen allekirjoittama Tenojoen sopimus. Kuva: Kukka Ranta
Julkisessa keskustelussa saamelaiset leimataan usein riitaisiksi ja neuvotteluhaluttomiksi. Saamelaiset taas kokevat, ettei heitä kuunnella tai oteta mukaan päätöksentekoon.
Tenon sopimus annettiin eduskunnassa lausuntokierrokselle heinäkuussa 2016, kesken parhaimpien kesälomien. Tällöin Utsjoella oli alkanut muodostua sopimuksen vastainen kansanliike. Holmberg oli tuolloin mukana laatimassa saamelaisten yhteistä lausuntoa rajan molemmin puolin.
Suomen maa- ja metsätalousministeriö neuvotteli Tenon sopimuksesta Saamelaiskäräjien kanssa vasta syksyllä sen jälkeen, kun sopimuspaperissa olivat jo Suomen ja Norjan allekirjoitukset.
Kohta asian huomasi Suomen valtiokin.
Sekä perustuslakivaliokunta että apulaisoikeuskansleri totesivat maa- ja metsätalousministeriön rikkoneen sekä Suomen perustuslakia että saamelaiskäräjälakia Tenojoen sopimuksen valmistelussa.
Laki kuitenkin jatkoi etenemistään eduskuntaan. Juuri ennen äänestystä Holmberg julkaisi YouTube-videon, jossa hän kutsuu kannanottoaan ”hätähuudoksi”:
”Tämä on kuin ryöstö keskellä kirkasta päivää – – – Tuntuu, että ne ovat tappamassa meidät. Ei aseilla, vaan hitaasti ja hiljaisesti”, englantia puhuva Holmberg sanoo suoraan kameralle.
Petra Laiti on Suomen saamelaisnuorten puheenjohtaja. Kuva: Kukka Ranta
Kapinasaari Tenojoella ei ole pelkästään kalastussopimuksen ympärille rakentuva protestileiri vaan uuden saamelaisliikkeen eräänlainen hermokeskus.
Leiri sijaitsee Euroopan unionin pohjoisimmalla rajalla, mutta yhteydet täältä levittäytyvät ympäri maailmaa. Nuoret saamelaiset ovat entistä kansainvälisempiä, ja apua ongelmiin haetaan yhä useammin YK:sta tai muilta aktivisteilta.
Yksi Ellos Deatnu! -liikkeen johtohahmoista, Petra Laiti, istuu laavun sisällä ja näppäilee tietokonettaan. Kaikkein tärkeintä on saamelaisten itsemääräämisoikeuksien edistäminen, hän painottaa.
– Olemme valmiit menemään niin pitkälle kuin mahdollista tavoitteen saavuttamiseksi – väkivallattomin keinoin, saamelaisnuorten puheenjohtajana toimiva Laiti, 22, painottaa.
Hän on itsekin käynyt jo pitkällä.
Heinäkuussa Petra Laiti suuntasi Tiirasaaresta Geneveen pitämään puheen YK:n alkuperäiskansojen asioita käsittelevässä kokouksessa. Aikaisemmin keväällä Laiti vieraili YK:n päämajassa New Yorkissa.
Aihe Laitin puheenvuoroissa oli aina sama: Tenojoen sopimuksen aiheuttamat vääryydet.
– Uusi laki vaarantaa vuosituhansia vanhan kulttuurin tuhoutumisen partaalle. Lakia valmisteltaessa saamelaisia ei kuultu asianmukaisesti, Laiti puhui New Yorkissa.
Laitia huolestuttaa, kuinka saamelaisia on syytetty Tenojoen ryöstökalastuksesta, vaikka pohjoisen luonnon suojeleminen on saamelaisille elinehto.
Tenojoen lohisaaliista 60 prosenttia pyydetään Norjan puolella, loput Suomessa. Jokisaalis Suomessa jakautuu puoliksi paikkakuntalaisten ja matkailijoiden kesken. Enemmistö kaloista pyydetään vapavälineillä, jota myös paikalliset asukkaat käyttävät huomattavasti harvinaisemman saamelaisten perinnepyynnin sijaan, Luonnonvarakeskuksesta todetaan.
Petra Laiti ja Niillas Holmberg kuuluvat näkyvimpiin nuoren polven saamelaisaktivisteihin. Kuva: Kukka Ranta
Uutta saamelaisnuorten toiminnassa on se, että aktivistit levittävät nyt tietoja ja taitojaan eri puolille maailmaa enemmän kuin koskaan.
Apua ja tukea jaetaan puolin ja toisin.
Viime joulukuussa kovimpien talvipakkasten aikaan Aslak Holmberg pakkasi saamelaisretkikunnan kanssa laavut ja talvivarusteet ja suuntasi Pohjois-Dakotan Standing Rock -leiriin tukemaan Amerikan Sioux-intiaanien protestia öljyputkea vastaan.
Yhteistyötä Holmberg on tehnyt etenkin Ruotsin ja Norjan saamelaisten kanssa.
Holmberg oli muun muassa keväällä 2015 mukana New Yorkissa, kun saamelaisjohtajat Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä vetosivat yhdessä YK:hon, jotta Suomi ratifioisi ILO 169-sopimuksen.
ILO 169 on YK-sopimus, joka vahvistaa alkuperäisväestön oikeuksia. Suomi ei ole ratifioinut sopimusta, vaan näkee sopimuksen edelleen ongelmallisena maaoikeus- ja luonnonvarakysymysten kannalta. Pohjoismaista Tanska ja Norja hyväksyivät sopimuksen jo yli 20 vuotta sitten.
Sopimus oli viimeksi Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena, mutta keväällä 2015 eduskunta jätti sen hyväksymättä. Nykyisessä hallitusohjelmassa se ei enää ole.
Sopimuksen tyrmäys oli monille saamelaisnuorille käänteentekevä hetki.
Juuri ennen sopimuksen kaatumista Petra Laiti marssi saamelaisnuorten Kuolleiden kulkueessa, sopimuksen hyväksyntää vaativassa protestijoukossa. Monella oli saamenpuvut väärinpäin protestin merkkinä.
Osa mielenosoittajista tunkeutui eduskuntatalon aulaan megafonit kädessään, kasvonsa valkoiseksi ja silmänsä mustaksi maalanneina.
Mallia toimintaan otettiin ulkomailta, tällä kertaa läheltä Ruotsista. Siellä Jokkmokkin saamelaisliike järjesti Musta raito -marssin kaivoshankkeita vastaan.
Voihan olla, että jossakin vaiheessa koko Teno on yhtä moratoriota.
Kuluneena kesänä Ellos Deatnu! -leirin aktivistit käyttivät Lapin yöttömät yöt hyväkseen. Ryhmä laati tiuhaan lehdistötiedotteita, vierailukutsuja sekä myös selvityspyynnön Suomen ja Norjan ministereille Tenojoen vesistön omistussuhteista.
Myös toinen kapinasaari syntyi. Toinen saamelaisryhmä perusti uuden moratorion ylempänä Tenojokea sijaitsevaan Dalvadaksen Korkeasaareen.
Uusia on jo suunnitteilla.
– Voihan se olla, että jossakin vaiheessa koko Teno on yhtä moratoriota, Aslak Holmberg maalailee.
Niillas Holmberg kertoo lohestaneensa Tenojoella luvatta, koska kokee sen perinteiseksi oikeudekseen. Kuva: Kukka Ranta
Lapintiirat kirkuvat Tiirasaaren yllä ja voimakas Tenon virta työntyy kohti pohjoisen Jäämerta. Laavukangas avautuu ja sisään astuu vuoden 2016 saamelainen, taiteilija Niillas Holmberg.
– Onhan teille jo kerrottu tavoistamme? Jokaisen saarelle saapuvan tulee pyytää saaren luonnolta ja sen linnuilta lupa vierailulleen, Holmberg ohjeistaa.
Niillas Holmberg on osallistunut Ellos Deatnu! -liikkeeseen alusta alkaen. Tiirasaaressa hänen tehtävänsä on ottaa vieraita vastaan, järjestää tukikonserttia, kirjoittaa lehdistötiedotteita ja kuskata ihmisiä veneellä mantereen ja saaren välillä.
Taiteilijaperheen lapsi oppi kalastamaan vasta aikuisiällä. Lapsuudessa ei kalastettu, sillä Niillas Holmbergin enot hankkivat elannon soutamalla työkseen turisteja kalaan.
– Turistit ovat vieneet jotain joka kuuluu minulle: luonnollisen tietotaidon siirtymisen sukupolvelta toiselle, Holmberg harmittelee.
Niillas Holmberg tunnetaan monipuolisena taiteilijana ja saamelaisten asioiden ajajana. Moni vertaa häntä jopa saamelaisten suurmieheen Nils-Aslak Valkeapäähän, joka 1960- ja 70-luvulla yhtenäisti taiteellaan saamelaisia.
Valkeapään aikoihin verrattuna nykyinen toiminta on vain entistä kansainvälisempää.
Nytkin Holmberg katoaa aina välillä nauhoittamaan Ellos Deatnu! -liikkeen omaa protestilaulua. Samanlaisia sävellyksiä hän on tehnyt myös Ruotsissa toimiville saamelaisryhmille.
– Taas meidät yritetään hajottaa, mutta jos se tiedostetaan yhdessä, kokemus voi yhdistää meidät, Holmberg avaa laulunsa sisältöä.
Osa ilman kalastuslupaa kalastavista saamelaisista on tehnyt itsestään rikosilmoituksen. Kuva: Kukka Ranta
Niillas Holmberg on tullut tunnetuksi myös kaukana etelässä, Helsingissä asti.
Syksyllä 2015 Holmberg puki saamenlipun värisen kommandopipon päähänsä ja kiipesi Mannerheimin patsaalle osana Suohpanterror-taiteilijaryhmän tempausta. Hetkeä myöhemmin Holmberg marssi eduskunnan pikkuparlamentin Metsähallituslakia käsitelleeseen kuulemistilaisuuteen suu teipattuna – tilaisuuden ainoana saamelaisena.
Metsähallituslain luonnoksesta oli poistettu jo valmisteluvaiheessa niin kutsuttu saamelaiskulttuurin heikentämiskielto, mikä olisi taannut alkuperäiskansalle oikeuden harjoittaa perinteisiäsaamelaiselinkeinoja sekä kehittää kieltään ja kulttuuriaan.
Sekä perustuslakivaliokunta että YK:n erityisraportoija pitivät lakiluonnosta puutteellisena, mutta arvostelusta huolimatta laki hyväksyttiin keväällä 2016.
Isän sukupolvi on oppinut asuntolakouluissa, että saamelaiset ovat huonompia kuin suomalaiset.
Suomi on saanut toistuvasti nuhteluja saamelaisten oikeuksien sivuuttamisesta.
Viimeksi tämän vuoden toukokuussa YK:n komitea huomautti Suomea ILO 169 -sopimuksen ratifioimatta jättämisestä. Prosessi on ollut vireillä jo 20 vuotta.
Vireillä on myös uusi hanke, jota monet saamelaiset pitävät suurena uhkana.
Parhaillaan Suomen Liikennevirasto valmistelee selvitystä saamelaisten kotiseutualueelle suunnitellusta Jäämeren radasta. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner vakuuttaa Ylelle, että selvitys on tarkoitus tehdä avoimesti, myös saamelaiset huomioiden.
– Syyskuun alussa olemme nyt siinä vaiheessa, että neuvottelu voidaan käynnistää ja Saamelaiskäräjät voivat vaikuttaa projektisuunnitelmaan ja yhteistoimintaan, haastattelupyyntöön sähköpostitse vastannut Berner (kesk.) totesi.
Epäilijöitäkin on.
Edellisen hallituksen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) toteaa Ylelle, että saamelaisten kohtelussa ”nykyisellä hallituksella olisi peiliin katsomisen paikka”. Tenojoen sopimuksen valmistelussa oli laiminlyöntejä, eikä samoja virheitä pitäisi toistaa enää Jäämeren ratahankkeen kohdalla.
– Toivon ja edellytän, että näin tulee olemaan. Olisi häpeällistä, jos valtio ei huomioi alkuperäiskansaansa niin kuin pitää. Muuten itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan teema ”yhdessä” ei toteudu, Henrikssoon kertoo Ylelle.
Jäämerenrata voi aiheuttaa suurenkin konfliktin, Petra Laiti arvelee. Kuva: Kukka Ranta
Tiirasaaren aktivistit painottavat, että Jäämeren ratahankkeesta ollaan saamelaisten keskuudessa hyvin huolestuneita.
Jos Jäämerenrata todella toteutuu, eivät saamelaiset pysy hiljaa, Petra Laiti sanoo.
– Poronhoito ei toipuisi siitä kuoliniskusta. Radan rakentaminen voisi aiheuttaa suurenkin konfliktin, Laiti arvelee.
Myös Aslak Holmberg suhtautuu epäillen uusiin hankkeisiin.
– Päätäntävalta on muualla ja siellä ei ole tietämystä meidän asioista. Se tuo voimattomuuden tunnetta, Holmberg avautuu.
Sama tunne toisen luokan kansalaisuudesta jatkuu sukupolvelta toiselle ja aiheuttaa hänen mukaansa vakavia seurauksia.
Niitä ovat esimerkiksi alkoholismi ja jopa itsemurhat, jotka ovat vaivanneet etenkin saamelaismiehiä. Samoja ongelmia on ollut myös myös Holmbergin omassa perheessä ja kotikylässä Nuorgamissa.
Toisaalta tutkimukset osoittavat, että ongelmia voidaan vähentää vahvistamalla juuri alkuperäisväestön itsemääräämisoikeutta.
– Saamelaisten on ollut vaikea löytää omaa paikkaansa. Isän sukupolvi on oppinut asuntolakouluissa, että saamelaiset ovat huonompia kuin suomalaiset, Aslak Holmberg pohtii.
Kun neuvottelut Suomen valtion kanssa eivät tunnu etenevän ja YK:stakin saatava apu siintää vasta horisontissa, ovat Tenojoen saamelaiset alkaneet ottaa keinokseen lain rikkomisen.
Tähän mennessä Aslak Holmbergin ja hänen serkkunsa Niillaksen lisäksi viisi muuta kalastajaa on julkisesti kertonut pyytävänsä lohta laittomasti.
He ovat tehneet rikosilmoituksen itsestään, jotta pääsisivät vaikuttamaan Suomen lainsäädäntöön käräjien kautta. Tapaukset ovatkin etenemässä syyteharkintaan.
Tiirasaaren leirinuotion viimeinen savu on tältä kesältä sammunut.
Elokuun lopulla laavut pakattiin ja jäsenet palasivat opintojen ja töiden pariin pitkin Suomea, Ruotsia ja Norjaa.
Moratoriot jäävät kuitenkin symbolisesti voimaan, aktivistit painottavat. Niitä ei heidän mukaansa mitätöidä ennen kuin uusi Tenon sopimus on neuvoteltu saamelaisten ehdoilla.
Ja Laiti sekä Aslak ja Niillas Holmberg sanovat palaavansa kapinasaarilleen muiden aktivistien kanssa, jälleen ensi kesänä.
– Olemme päässeet vasta alkuun, Petra Laiti sanoo.
Saamelaisaktivistit sanovat palaavansa kapinasaarilleen ensi kesänä. Kuva: Kukka Ranta
Lähteet: Luonnonvarakeskus Luke & Tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro; Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa asuvien saamelaisten itsemurhien ehkäisysuunnitelma 2017; Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus 2017; Saamelaisten perinteisten elinkeinojen nykytilanne Suomessa -raportti 2017; Tenojoen lohikantojen tila -raportti 2015.
Lue myös: Kielensä kadottaneet lapset – näin saamen kieli pestiin pois
Yle Radio 1, Maailmanpolitiikan arkipäivää 5.8.2017 | Thaimaasta toimittaja Kukka Ranta
Maailman ihmisistä vain muutama prosentti elää maissa, joissa kansalaistoiminta on täysin vapaata. Thaimaasta paennut brittitutkija Andy Hall kertoo kokemuksistaan. Haastattelussa myös venäläinen ihmisoikeusaktivisti. Johanna Numminen juontaa.
Sarja: Maailmanpolitiikan arkipäivää Ylen ulkomaantoimittajien, kirjeenvaihtajien ja avustajien tekemä ohjelma maailman uutistapahtumien taustoista. Se kertoo ihmisistä ja elämästä uutisvirran takana ja vie radionkuuntelijan matkalle toisenlaiseen todellisuuteen.
Yle Uutiset 29.1.2017 | Kuvat ja teksti: Kukka Ranta
Sähköä ja vettä saa vaivoin, mutta Briardenen slummissa on turvallisempaa kuin monissa muissa hökkelikylissä. Valokuvaaja Kukka Rannan kuvareportaasi Etelä-Afrikan Durbanista.
Yle Radio 1, Maailmanpolitiikan arkipäivää, 28.1.2017 | Ohjelman koonnut Jaana Kanninen | Etelä-Afrikasta toimittaja Kukka Ranta
Afrikassa on monia positiivisia kehityskulkuja, vaikka väkivaltaiset konfliktit, uskonnollinen ääriajattelu ja ilmastonmuutos hidastuttavat kehitystä. Maailmanpolitiikan arkipäivää käy Etelä-Afrikassa, Nigeriassa ja Ugandassa. Jaana Kanninen juontaa.
Sarja: Maailmanpolitiikan arkipäivää Ylen ulkomaantoimittajien, kirjeenvaihtajien ja avustajien tekemä ohjelma maailman uutistapahtumien taustoista. Se kertoo ihmisistä ja elämästä uutisvirran takana ja vie radionkuuntelijan matkalle toisenlaiseen todellisuuteen.
Yle Uutiset 20.11.2016 | Kuva ja teksti Etelä-Afrikasta: Kukka Ranta
Kansainvälinen lasten oikeuksien viikko huipentuu tänään lapsen oikeuksien päivään. Tapasimme eri maissa kuusi lasta, jotka pitävät lukemisesta, piirtämisestä ja liikunnasta – sekä kännykällä pelaamisesta.
Nimeni on Kanelo Booi Booi, olen kymmenvuotias. Asun Durbanin kaupungissa Etelä-Afrikassa yhdessä äitini, isäni, siskoni ja veljeni kanssa.
Tänään on ollut hyvä päivä. Heräsin kotona täällä Mayville Cato Crestin alueella puoli kuudelta. Ensin kylvin ja pesin hampaat, sitten pukeuduin. Puoli seitsemän maissa lähdin ystävieni kanssa kävelemään kohti koulua. Viime aikoina on satanut kovasti ja tiet ovat olleet mutaisia.
Koulun pihalla leikimme, kunnes kello soi ja asetuimme jonoon. Lempiaineeni on matikka. Tunnin lopussa meillä oli koe. Välitunnilla leikimme lisää.
Kahdelta kello soi taas ja kaikki suuntasivat kotiin, minä omaani. Vaihdoin vaatteet ja lähdin ulos ystävieni kanssa. Iltapäivisin leikimme usein piilosta. Paras piilopaikka on sisällä talossa!
Aiemmin kävin partiossakin Durbanin keskustassa, mutta juuri nyt meillä ei ole rahaa bussimatkaan.
Kotona autan äitiäni ruuanlaitossa ja pesen pyykkiä ja astioita. Meidän talossamme on olohuone, johon kuuluu myös keittiö, ja pieni makuuhuone. Vessassa pitää käydä ulkona pienen matkan päässä. Vessa on monen perheen yhteinen.
Aikuisena haluaisin olla poliisi, jotta voisin pidättää varkaita ja auttaa ihmisiä.
Minusta jokaisella lapsella on oikeus käydä koulua, lukea ja kirjoittaa. Ja leikkiä.
Eteläafrikkalainen Kanelo Booi Booi haaveilee poliisin ammatista. Kuva: Kukka Ranta.
Yle Uutiset su 20.11.2016 klo 17 TV1 (kohdasta 04:55)
Yle Uutiset 20.11.2016 ”Oma huone täytyy pitää siistinä joka päivä” – Lue, mitä lapset kertovat arjestaan eri puolilla maailmaa
Yle selkokieliset uutiset 20.11.2016
Ylen Aamu-tv 28.7.2016 | 12 min | Kuvat: Kukka Ranta | Videot: Greenpeace
Ilmastonmuutoksesta on viime vuosina puhuttu paljon, mutta vähemmän sen välillisestä vaikutuksesta maapallon kalakantoihin. Asiasta vierailivat aamu-tv:ssä keskustelemassa liikakalastukseen perehtynyt toimittaja ja tietokirjailija Kukka Ranta sekä kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopistosta.
KUKKA RANTA 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.