Kivisen kuoppainen matka pilvien halki

Bussimatka Andien halki on täynnä koettelemuksia. Tiet ovat heikossa kunnossa, pysähtymispaikat epätavallisia eikä kukaan valvo katolla kuljetettavia matkatavaroita. Täydessä bussissa matkustaa myös lapsiaan sairaalaan vievä äiti ja humalainen intiaanivanhus. 

Bussi kiertelee ja kaartelee vuoren rinnettä pitkin kohti pilvien korkeuksia. Asfaltoimaton tie inkojen muinaisesta pääkaupaungista Cuzcosta Keski-Andien Ayacuchoon on yksi Perun vaarallisimmista, vain yksi bussiyhtiö ajaa tällä välillä. Kolmeentuhanteen metriin kohoava kapea ja hyvin kuoppainen hiekkatie vastaanajavine rekkoineen toden teolla nostattaa hien kasvoille. Ikkunasta avautuu maisema kilometrien päähän alas vuorten laaksoihin samalla kun täysi bussi keikkuu kuin laiva myrskyssä. Suljen silmäni ja yritän ajatella olevani muualla.

Viereeni istahtaa ystävällinen señor Juán, joka keskustelee mielellään vaalean gringan kanssa maansa politiikasta aamuauringon noustessa vuorten takaa. Señor Juán kertoo työskentelevänsä EU:n tukeman kehitysprojektin parissa Ayacuchon pohjoisosassa. Viidakkoaseman viisi työntekijää yrittävät auttaa kokaiininviljelijoitä löytämään vaihtoehtoisia viljelylajikkeita, jotta huumeen tuotto alueella vähenisi. 
Ayacucho on yksi Perun köyhimmistä maakunnista, sekä samalla maan suurimpia huumekeskuksia. 1980- ja 90-luvulla kauhua kylvänyt Sendero Luminoso toimii edelleen aktiivisena – vaikkakin hyvin pienenä ryhmänä nimenomaan kokaiinin tähden. Se on ainoa taho, joka suojelee viljelijöitä, jotka puolestaan maksavat senderoille toimintansa turvaamisesta.
Señor Juánin mukaan Andeilla ihmiset ovat hyvin perinneuskoisia, eikä vaihtoehtoisten kasvien hyödyllisyyden vakuuttaminen ole helppoa. Köyhät campesinot eivät saa valtiolta riittävästi tukea lannoitteisiin tai viljelyvälineisiin, joten he paiskivat pitkiä päiviä ankarissa olosuhteissa – käsin. Kokaiini vie nälän ja kylmyyden tunteen pois ja tämän vuoksi kokalehden imeskely on elintärkeää, jotta kova työ tulee tehtyä. 
Kemikaalien avulla valmistettavan kokapastan tuotto houkuttelee monia, sillä huumerahalla selviää vuosikausia. Kaikki muu on hyvin epävarmaa ja aina säästä riippuvaa. 
Monia Andeilla haastattelemiani campesinoja huolestuttaa erityisesti presidentti Alan Garcían hallituksen kaavailema vapaakauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa, sillä miten perulainen maataloustuote tulisi pärjäämään miljoonittain tukia saaville yhdysvaltalaistuotteille?

Pysähdymme lounaalle ja Señor Juán huolehtii matkatoveristaan isällisen ystävällisesti. Matka jatkuu ja jälleen nousemme kohti pilviä. Bussi pysähtelee pienten kylien asemilla ja joka kerta pelkään rinkkani puolesta. Campesinojen bussissa ei kontrolloida kuka kiskoo kenen tavaroita bussin ruumasta ihmisvilinän keskellä. Voin vain toivoa parasta. 

Ylhäällä vuoren rinteellä bussimme pysähtelee mitä ihmeellisimmissä paikoissa, joissa ei uskoisi kenenkään asuvan. Kaikki maa on käytetty hyödyksi, jopa noustessamme yli kolmeentuhanteen kuohkeat vuorten rinteet ovat myllätty samalla kun bussi sukeltaa pilvien väliin. Pysähdymme ja kyytiin nousee campesinoja, työläismiehiä, leipiä ja mehujuomia myyviä naisia. 
Ihmiset seisovat täyden bussin käytävällä ja tuijottavat outoa matkaajaa. Intiaaninaisen värikkään kantoliinan uumenista tuijottaa pieni vauvan pää. Señor Juán kääntää ketsuaksi selostavan äidin olevan hyvin huolissaan lapsensa terveyden tähden. Hän matkaa kanssamme alas kohti seuraavan laakson sairaalaa kolmen lapsensa kanssa. Andeilla on kova pakkasaalto, eivätkä aliravitsemuksesta kärsivät tuhannet pienokaiset kestä öistä kylmyyttä.

Pimeän tultua tien kunto huononee, yritän nukkua ja unohtaa jatkuvan kuolemanvaaran läsnäolon. Bussi pysähtyy jälleen ja kyytiin nousee intiaanivanhus, hän hoipertelee ja istuu väkisin viereisen penkin kolmanneksi matkajaaksi. Humalaisen vanhuksen ketsuan kielinen soperteleva sananvääntö lipunmyyjän kanssa saa koko bussin nauramaan, kun intiaanipappa kieltäytyy maksamasta 50 centimon hintaista matkaansa. Lopulta vanhus vaatii nousta ulos bussista ja katoaa pilkkopimeään jättäen muut ihmettelemään selviämistään. Alkoholismi on yksi perulaisen yhteiskunnan suurimmista ongelmista, sillä äärettömän syvä köyhyys, hallituksen piittaamattomuus, sekä sodanjälkeinen trauma ovat kaikki yhä purkamatta.

Yhtäkkiä herään keskellä yötä, kun bussi heiluu raskaasti puolelta toiselle lähes kaatuen ja ihmiset huutavat kauhuissaan ajo-ohjeita kuskille. Selviämme ja matka jatkuu bussin keinuessa hitaasti eteenpäin kovasti paukkuen ja natisten. 

Perussa kaikki on hyvin pääkaupunki keskeistä; tiet Liman ja muiden kaupunkien välillä ovat päällystettyjä ja autot suhteellisen uusia vessoineen, ynnä muina palveluineen. Toista ovat Andien välisten kaupunkien ja kylien kuoppaisilla rinteillä köröttelevät vanhat rotiskot, joissa käydään pusikossa tarpeilla tuntikausia jatkuneen odotuksen jälkeen. 
Voikun joku kaukaisen Liman kongressiedustajista joskus eksyisi samalle hengenvaaralliselle bussimatkalle ja todella tuntisi miltä tuntuu elää epävarmuudessa ilman riittäviä palveluita, saatikka kaikille kuuluvia samoja oikeuksia.

Advertisements

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s