Elämäntyö intiaanien puolesta

Tavallinen arki ei näytä kaikkialla samalta.

Värikäs hame heilahtaa ja punaiset korut helisevät kaulassa, kun Lucila Bettina Cruz Velazquez väistelee Juchitán de Zaragozan markkinoiden ahtailla kujilla. Velazquez, nelikymppinen Etelä-Meksikon zapoteekki-intiaani tuo mieleen meksikolaistaitelija Frida Kahlon hohtavan värikkäässä kansallispuvussaan.

Kotona ruokapöydän ääressä Velazquez hengähtää ja kertoo tarinansa.

Kahden aikuisen lapsen äiti on tutkija ja ihmisoikeustaistelija. Hän selvittää eurooppalaisten tuulienergiayhtiöiden ja Etelä-Oaxacan Istmo de Tehuantepecin intiaaniväestön solmimia maanvuokrasopimuksia. Itsestään Velazquez ei mielellään puhu, vaan painottaa yhteisönsä tärkeyttä.

Velazquezin mukaan länsimaiset tuulienergiayhtiöt ovat havitelleet intiaanien yhteisesti omistamia maita tarjoamalla maatyöläisille hehtaarin maapalasta kymmenen euron vuosivuokraa. Maksun vastineeksi yritykset ovat vaatineet haltuunsa maiden omistuspapereita, vaikka maat ovat usein yhteisomistuksessa.

Vuokrapanteiksi saaduilla maanomistuspapereilla yritykset ovat voineet vakuuttaa kansainväliset rahoituslaitokset. Niiltä saatujen lainojen turvin maasopimukset on saatu näyttämään laillisilta, Velazquez kertoo.

Yksi ongelmista on, ettei kovin moni intiaa­ni pysty kommunikoimaan yhtiöiden kanssa. Yhteistä kieltä ei ole, sillä intiaanit eivät puhu espanjaa.

Niinpä Velazquez on perustanut Intiaanien kansankokouksen, jonka tarkoituksena on koota köyhiä maanviljelijöitä yhteen. Hän kääntää miehensä kanssa yritysten ja intiaanien tekemiä sopimuksia intiaanikielelle ja intiaanien kansankokousten kannanottoja espanjaksi. Tavoitteena on purkaa laittomat sopimukset. Tuloksia on jo saatu: ensimmäiset 15 hehtaaria palautettiin intiaa­neille vastikään.

Velazquez itse on kotoisin köyhistä oloista. Äiti oli yksinhuoltaja, mutta köyhyydestä huolimatta perheen viisi lasta onnistuivat kouluttautumaan – työskentelemällä ahkerasti ja turvautumalla sukulaisten apuun.

Velazquez luki itsensä maisteriksi Ciudad Mexicon valtionyliopistossa ja asui setänsä nurkissa. Nyt kotonaan Meksikossa vieraileva aktivisti viimeistelee väitöskirjaansa Espanjan Barcelonassa. Juuriaan hän ei kuitenkaan ole unohtanut.

“Haluan aina palata tänne Juchitanin maalle. Myös tyttäreni suorittavat opintojaan Meksikon pääkaupungissa, mutta suunnittelevat palaavansa valmistuttuaan.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2008.

Advertisements

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s