Arktinen kädenvääntö

Maailman Kuvalehti 1/2017 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Seuraavat kaksi vuotta tulemme olemaan arktisen politiikan keskiössä: toukokuussa Suomesta tulee Arktisen neuvoston puheenjohtaja. Odotukset ovat suuret, sillä pelissä ovat alkuperäiskansojen oikeudet, ilmastonmuutos ja herkän luonnon koskemattomuus. Tähän mennessä Suomi ei ole kunnostautunut näiden puolustamisessa.

huippuvuoret-maisema3-la%cc%88nsirannikko-kukkaranta-web

Siinä ne seisovat kaikessa hiljaisuudessaan ja karun kauniina, Huippuvuorten ylhäiset laet. Laiva lipuu verkkaisesti tyynen meren pintaa halkoen. Viileässä ilmassa aluksen rinnalla liitää arktisten laivojen ystävä, hieman häijyn näköinen myrskylintu, alueen yleisin merilintu.

Greenpeacen jäänmurtaja-alus Arctic Sunrise on kesällä 2016 suorittamassa kaksi kuukautta kestävää tutkimusmatkaa Pohjoisella Jäämerellä. Alus on tutkimassa koskematonta merenpohjaa; sitä mitä paljastuu ilmastonmuutoksen edetessä ja merijään vetäytyessä.

Kapteenin hytin pöydälle levitetty merikartta kertoo vuosisatojen takaisista Huippuvuorten valtaamisen ajoista: Uusi Lontoo, Haakon VII:n, Kuningas V:n ja Kustaa Aadolfin maa, Prinssi Kaarlen etumaa.

Tänä päivänä Huippuvuorilla asuu noin 2 600 ihmistä ja 3 000 jääkarhua. Koko arktisella alueella asuu yhteensä neljä miljoonaa ihmistä, Grönlannissa, Islannissa, Kanadassa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

huippuvuoret-arcticsunrise-kukkaranta-web

Vielä viisi vuotta sitten merijää riitti peittämään alueen kesälläkin, mutta nyt jää on sulanut kilometrien päähän, kertoo elokuvantekijä Gavin Newman ja osoittaa laivan kannella pohjoiseen. Newman on tutkinut merenpohjia tutkijoiden, median ja ympäristöjärjestöjen kanssa ympäri maailmaa.

Arctic Sunrise pysähtyy säännöllisin väliajoin, jotta miehistö voi laskea vedenalaisen robottikameran pohjaan. Kun merijää vetäytyy, paljastuu jään aiemmin alleen kätkemä koskematon maailma.

Robottikameraan kytketty tietokoneen ruutu täyttyy uskomattoman värikkäästä merenpohjasta, jossa elää sinisen, punaisen ja vihreän sävyisiä koralleja ja ihmeellisiä merivuokkoja, meri- ja käärmetähtiä. Jo aivan pienellä alueella asuu satoja eliöitä.

Yhtäkkiä pohja muuttuu kuolleen näköiseksi kiven ja hiekan harmaaksi sekamelskaksi. Ajoittain maassa näkyy vain syviä viiltoja. Täällä ovat jo kyntäneet norjalaiset ja venäläiset, sekä muutamien muidenkin maiden pohjatroolarit, joiden painavat verkot ja niiden sivu­painot tuhoavat kaiken hujauksessa.

merenpohjatutkimuksia1-kukkaranta-web

Arktinen luonto on herkkä ja haavoittuva. Jäätä on tutkittu jo vuosikymmeniä, mutta merenpohjan lajisto on meille vielä kovin tuntematonta. Silti ihminen on tätäkin meriluontoa ehtinyt tuhoamaan, vaikka jää on vasta vetäytynyt.

Viime vuosikymmeninä arktinen alue on lämmennyt kaksi kertaa muuta maapalloa nopeammin. Lähes vuosittain  jään sulaminen tekee uuden ennätyksen.

”Jää on kutistunut kymmenkertaisesti Suomen pinta-alan verran kesäaikaan ja viisinkertaisesti talvella viimeisen 35 vuoden aikana”, kertoo Greenpeacen arktisvastaava, ilmastonmuutoksesta väitellyt filosofian tohtori Laura Meller.

Arktisen alueen satelliittimittaukset alkoivat vuonna 1979, ja siitä lähtien jääpeite on menettänyt puolet sekä pinta-alastaan että paksuudestaan. Useiden tieteellisten tutkijoiden arvioiden mukaan arktinen alue saattaa olla hetkellisesti jäätön jo lähivuosikymmeninä.

Mutta miksi arktisen jään sulamisen koskettaa meitä? Eihän Suomella ole edes arktista rantaviivaa.

Ensinnäkin jään peittämät napa-­alueet toimivat maapallon jäähdyttiminä. Ne säätelevät säätä maailmanlaajuisesti. Valtavat lumipeitteet heijastavat auringonvaloa avaruuteen ja toimivat siis maapallon termostaatteina. Tumma meri taas imee lämpöä itseensä.

Arktisen jään sulaminen vaikuttaa koko arktisen alueen ekosysteemiin, planktoneista jääkarhuihin, sekä ilmastoon ja ihmisiin koko maapallolla.

Huippuvuorilla asuu noin 2 600 ihmistä ja 3 000 jääkarhua.

Huippuvuorten koilliskulmassa, laivan horisontissa siintää valkoinen jääsaari Kvitøya, jonka jää on monituhatvuotista. Mitä lähemmäs saarta laiva lipuu, sitä enemmän merenpinta täyttyy pikkuisista jäälautoista.

Kun vuosituhantinen jää lohkeaa, kuuluu ensin ukkosen kaltainen jyrähdys, sitten suuri molskahdus. Vanha jää sulaa hitaasti osaksi alati laajenevaa Jäämerta.

Saaren luoteisreunan pieneltä ja kiviseltä rantakaistaleelta kuuluu mursuyhteiskunnan äänekäs mekkala. Merestä nousee hitaasti mursujen päitä, ne taklaavat toisiaan ja tuijottavat tulijoita. Sekunnin sadasosassa mursut ovat taas sukelluksissa.

Hieman etäämpänä makaa hievahtamatta keltaisenvalkoinen jääkarhu, joka taitaa olla jo vanhempi yksilö. Se ehkä teeskentelee nukkuvaa, mikä on jääkarhujen hylkeiden saalistuskeino: täysin liikkumattomina karhut odottavat saalistaan tuntikausia hylkeiden hengitysaukon suulla.

Kuvasta nyt vain puuttuvat sekä merijää että hylkeet, eikä karhulla ole keinoja metsästää nopealiikkeisiä hylkeitä avomeressä. Nykyisin jääkarhuja hukkuu entistä useammin, koska ne uupuvat liian pitkillä uintimatkoilla.

Viime aikoina mursut ovat alkaneet kärsiä poikaskadosta, sillä pienet mursunpoikaset päätyvät yhä useammin jääkarhujen lounaspöytään. Aikuiset mursut ovat jääkarhulle liian suuri vastus, mutta jotain on syötävä.

Arktinen luonto ja ravintoketjut käyvät parhaillaan läpi rajua muutosta.

huippuvuoret-mursuja1-kukkaranta-web

Yhtä lailla Suomessa arktiset eläimet kamppailevat selviytymisestään. Niin Huippuvuorilla kuin Suomessa porot kärsivät ilmastonmuutoksen heikentämästä talvesta. Lyhyemmät talvet myös vaikuttavat jutaamisreitteihin, eli suurporonhoidossa vuotuiseen vaellukseen kesä- ja talvilaidunten välillä.

Ongelmana on yhä useammin se, miten ja milloin porot saadaan kulkemaan tiettyjen vesistöjen yli. Lapissa järvien ja jokien jäät eivät enää kanna yhtä hyvin, ja vaelluksilla porot saattavat pudota jäihin.

Huippuvuorilla talven keskilämpötila on noussut 26 vuodessa 10 astetta. Jos talvesta tulee entistä leudompi, merkitsee se pohjoisen talvelle enemmän vesi- kuin lumisateita. Porot pystyvät kaivamaan jäkälää paksunkin lumen läpi, mutteivät jään.

Vuonna 2013 Venäjän Siperiassa, Jamalin niemimaalla lähes 60 000 poroa kuoli yllättäen nälkään, kun nopeat säänvaihtelut sulattivat lumesta jäätä, eivätkä porot saaneet jääpeitteen läpi ruokaa.

Ilmatieteen laitoksen joulukuussa 2016 julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomen vuotuinen keskilämpötila nousee lähes kaksi kertaa nopeammin kuin koko maapallon lämpötila, ja nousu on voimakkainta nimenomaan talvella. Sademäärien odotetaan lisääntyvän erityisesti talvella, mikä tietää arktisille eläimille ja luonnolle entistä vaikeampia aikoja.

Maailma on kriittisessä tilassa. Suomella on näytön paikka: seuraavan kahden vuoden ajan tulemme olemaan arktisen politiikan keskiössä, Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa.

Kyseessä on kaksikymmentä vuotta sitten perustettu yhteistyöfoorumi, jonka tehtävänä on edistää ympäristönsuojelua, tutkimusyhteistyötä, kestävää kehitystä ja arktisten alueiden ihmisten hyvinvointia.

Suomi perii toukokuussa kaksivuotisen puheenjohtajuuden Yhdysvalloilta, joka on keskittynyt puheenjohtajakaudellaan erityisesti mertensuojelualueiden verkoston edistämiseen. Yhdysvaltoja edeltänyt Kanada taas  panosti fossiiliteollisuuden etujen ajamiseen.

Suomen Arktisen neuvoston suurlähettilään Aleksi Härkösen mukaan Suomi tulee keskittymään puheenjohtajakaudellaan erityisesti Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoon ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen arktisessa yhteistyössä.

Kuulostaa erinomaiselta! Mutta jääkö tämä vain puheeksi?

Marraskuussa 2016, hyvissä ajoin ennen Suomen puheenjohtajakautta, presidentti Sauli Niinistö allekirjoitti Pariisin ilmastosopimuksen. Näin Suomi liittyi sopimuksen ratifioineiden maiden joukkoon. Maailman suurimmat kasvihuonepäästäjät, Kiina, ja USA sekä EU ratifioivat sopimuksen aiemmin.

Ilmastosopimuksessa maat sitoutuvat pitämään maapallon lämpenemisen alle kahdessa asteessa esi­teollisesta ajasta, ja tekevänsä parhaansa pitääkseen lämpenemisen 1,5 asteessa.

Kovalla työllä ja vuosien neuvotteluilla aikaansaatu Pariisin ilmastosopimus astui voimaan jo vuosia ennen kuin uskoimme, totesi YK:n juuri väistynyt pääsihteeri Ban Ki-moon toiveikkaana YK:n ilmastokokouksen avajaispuheessa Marrakechissa marraskuussa 2016.

”Ja nyt on aika toimia sen toteuttamiseksi”, Ban Ki-moon vetosi.

Suomen ilmastoasioiden pääneuvottelijan Outi Honkatukian mukaan ilmastoneuvottelut ovat kuin aaltoliike: vaikka yhtenä vuonna harpataan valtavasti eteenpäin, on seuraavana vuonna tehtävä valtavasti töitä, jottei oteta takapakkia.

Epävarmuutta aiheuttavat muun muassa Yhdysvaltain uuden hallinnon asennoituminen ilmastokysymyksiin sekä allekirjoittajamaiden todellinen sitoutuminen.

Jotta Pariisin sopimuksessa voitaisiin pysyä, merkitsee se pikaista luopumista fossiilisista polttoaineista. Nature-lehdessä 2015 julkaistun tutkimuksen mukaan kaikki arktinen öljy ja kaasu tulisi jättää maahan, jos haluaisimme rajoittaa ilmastonmuutoksen kahteen asteeseen.

Mutta mitä tekevät Norja, Ruotsi, ja Suomi?

Toukokuussa 2016 Norja myönsi kansainvälisille yhtiöille 13 uutta lupaa öljyn ja kaasun etsintään Barentsinmerellä.

Suurin osa luvista menee Norjan valtion öljy-yhtiö Statoilille ja ruotsalaiselle Lundin Petroleumille.

Norja avaa uusia alueita öljynporaukselle ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen. Etsinnät on tarkoitus alkaa kesällä 2017, juuri kun Suomesta on tullut Arktisen neuvoston puheenjohtaja.

Suomi taas on jäänmurtajien johtomaa, jonka palveluille näyttäisi olevan tilausta. Suomen valtion omistaman osakeyhtiön Arctian jäänmurtajat Nordica ja Fennica olivat vuokrattuina Shellin arktisiin öljyn­poraushankkeisiin vuodesta 2012 vuoden 2016 loppuun asti. Kesäkausina ne toimivat Yhdysvaltojen Alaskan Bofortin ja Tsuktsienmerellä.

Vuoden 2016 viimeisenä päivänä kovien pakkasten aikaan monitoimimurtaja Nordica lähti suuntaamaan kohti jään peittämää Ohotanmerta Läntiselle Tyynellemerelle, Venäjän Sahalinin öljy- ja kaasukentille.

Suomen Oslon-suurlähetystön tiedotteessa kerrotaan, että konsulttiyhtiö Rambollin mukaan suomalaiselle osaamiselle riittää kysyntää jatkossakin nimenomaan Pohjois-Norjassa.

”On harmillista, että Suomessa etsitään arktista talouskasvua sellaisesta maailmasta, jossa öljyteollisuus kasvaa voimakkaasti, vaikka Suomessa riittäisi myös uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden osaamista”, Laura Meller sanoo.

Pariisin ilmastosopimuksesta voi moni iloita, mutta sen ongelma ympäristöjärjestöjen mukaan on se, että ratifioineet maat eivät ole riittävän sitoutuneita tavoitteisiin.

Sopimus perustuu vapaaehtoisuuteen, vaikka se velvoittaakin jokaisen maan laatimaan omat kansalliset tavoitteensa.

Suomen arktisen politiikan tavoitteet on linjattu hallitusohjelmassa ja vuonna 2013 hyväksytyssä arktisessa strategiassa, jonka mukaan luonnonsuojelun ja kestävän kehityksen tulisi ohjata taloudellisia toimia.

Vuoden 2013 strategiassa tavoitteita listataan erityisesti liiketoiminnan kohdalla. Juha Sipilän hallitus päivitti arktisen strategian syksyllä 2016, ja siinä todetaan, että ”arktinen alue säilyy (…) kasvavien intressien alueena”. Strategiassa tiuhaan toistuva ”kestävä kehitys” tuntuu olevan enemmänkin muoti-­ilmaisu kuin todellinen tavoite.

Eduskunnan salikeskusteluissa ulkoministeri Timo Soini on sanonut toistuvasti, että arktista politiikkaa tehdään kestävä kehitys ”huomioiden”, eikä ”ehdoilla” tai ”periaattein”. Sanavalinta pohjautuu arktiseen strategiaan.

Pienillä sanavalinnoilla voi olla suurikin merkitysero.

Suomella ei ole arktista rantaviivaa, mutta Suomi on jäänmurtajien johtomaa.

Elinkeinoelämä odottaa arktisen alueen avautumista ja uusia liike-elämän mahdollisuuksia. Elinkeinoelämän asiaa ajaa erityisesti yksi mies, entinen pääministeri Paavo Lipponen.

Ja Lipposta kuunnellaan. Hän on toiminut Elinkeinoelämän keskusliiton palkkaamana arktisen alueen konsulttina, tehnyt selvityksen Elinkeinoelämän keskusliitolle arktisista liiketoimintamahdollisuuksista ja laatinut Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille muistion EU:n arktisen tiedonannon taustatyöksi. Myös hallituksen arktisen strategian päivityksessä otettiin huomioon Lipposen suositukset.

Lipponen on vaatinut yritysten aktivoitumista, arktisia investointeja ja infrastruktuurin lisäämistä, muun muassa pohjoista rautatieyhteyttä Jäämereltä Suomen halki Eurooppaan. Myös kaivos- ja kalateollisuus, samoin kuin datakaapelihanke Suomen kautta Aasiaan ovat tärkeinä asialistalla.

Jään vetäytyessä on pohjoisessa hiljalleen avautumassa uusi Koillisväylän laivareitti Venäjän yli Aasiaan. Koillisväylälle räätälöidään kuljetusreittien lisäksi myös valokuitukaapelia.

Lipposen haaveilema Jäämeren junarata olisi osa Baltian rataa, Helsingin ja Tallinnan välistä tunnelia ja näiden muodostamaa liikenneverkkoa. Nämä ovat suuria suunnitelmia. Vaikka EU:n arktiseen strategiaan Lipposen toive Jääradasta ei päässyt, ovat siihen kuitenkin tarttuneet pääministeri Juha Sipilä ja liikenneministeri Anne Berner.

Toistaiseksi kuitenkin Jäämeren radan kannattavuudesta on varsin vähän näyttöjä, eikä Venäjän sotilaallisesti kovaa vauhtia varustama Koillisväylän reittikään vedä.

Suomella on kansallinen asiantuntija jokaisessa Arktisen neuvoston työryhmässä. Myös useilla ympäristöjärjestöillä on edustuksensa neuvostossa. Yksi heistä on WWF:n merten ja arktisen luonnon ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen, joka on osallistunut neuvoston kokouksiin tarkkailijajäsenenä.

”Tarkkailijan tärkein tehtävä on toimia vahtikoirana. Tavoitteenamme on edistää kestävää kehitystä ja ympäristöasioita kaikessa päätöksenteossa”, Vilhunen sanoo. ”Mutta tarkkailijajäseniltä kysytään näkemystä aina viimeisimpänä. Kuitenkin se, että olemme paikalla vaikuttaa kielenkäyttöön ja siihen millaisia päätöksiä lopulta tehdään.”

Vilhusen mielestä on ongelmallista, ettei kukaan ole koskaan tutkinut Arktisen neuvoston satojen suositusten toimeenpanoja. Nyt Vilhusen ideasta WWF tulee julkaisemaan kevään ministerikokouksessa ensimmäisen vertailun arktisten jäsenvaltioiden kansallisesta toimeenpanosta. Aluksi selvitystä tehdään öljyntorjunnasta, meriliikenteestä ja suojelualueista.

Vilhusen mielestä suurimpia haasteita arktisessa politiikassa on se, kenen asioita ja etuja arktisella alueella edistetään. ”Pohjoisessa asuu paljon paikallisia asukkaita ja alkuperäiskansaa, ja heillä on hyvin erilaiset näkemykset siitä, miten asioita tulisi kehittää.”

Saamelaisille metsäautotieverkosto tai rautatiet eivät välttämättä ole edistystä, vaan ne voivat uhata poronhoidon edellytyksiä leikkaamalla porojen vaellusreittejä. Lisääntynyt liikenneinfrastruktuuri voi merkitä lisää kaivoksia, mikä maankäytön ja vesistöjen saastuttamisen kautta uhkaisi alkuperäisväestön perinteisiä elinkeinoja.

Metsätieverkosto voisi myös merkitä metsäteollisuuden hakkuiden rajua kasvua. Se tekisi metsistä poronhoidolle sopimattomia, kun talviaikaan tärkeä puiden oksilla kasvava porojen ruoka luppojäkälä katoaisi.

Samaan aikaan pohjoisessa on myös iso joukko paikallisia, jotka haluavat kehitystä ja työllisyyttä alueelle.

”Ulkopuolelta kuvitellaan, että pohjoisessa eletään köyhyydessä, ja että alueelle tarvitaan paljon kehitystä. Olen ymmärtänyt, ettei kovin usein kysytä, mitä teillä on jo ja mitä tarvitaan nykyisten elinkeinojen vahvistamiseksi”, Vilhunen toteaa.

Suomen näytöt ­alkuperäiskansan oikeuksien puolustamisesta eivät ­ole häävit.

Lähes joka kolmas 60. leveyspiirin pohjoispuolella asuvasta ihmisestä on suomalainen, ja monet heistä saamelaisia – Euroopan ainoan alkuperäiskansan jäseniä. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueella saamelaisia asuu noin 75 000–100 000, Suomessa arviolta 10 000.

Suomen arktisen suurlähettilään Aleksi Härkösen puheessa arktinen yhteistyö, kestävä kehitys ja alkuperäiskansojen kunnioitus kuulostavat kaikki suorastaan upeilta.

Härkönen esitti eduskunnan pikkuparlamentissa toukokuussa 2016, että alkuperäiskansojen edustajat ovat olleet mukana arktisessa yhteistyössä alusta alkaen ja yhteistyö pohjautuu pitkälti tieteellisiin arvioi­hin. Viime syksynä valtioneuvoston kansliassa päivitetyssä arktisessa strategiassa puolestaan todetaan, että ”alkuperäiskansojen oikeuksien edistäminen on keskeinen osa Suomen arktista politiikkaa”.

Suomen näytöt alkuperäiskansan oikeuksien puolustamisesta eivät kuitenkaan ole häävit – varsinkin kun pelissä on raha.

Ensinnäkään Suomi ei ole ratifioinut YK:n Kansainvälisen työjärjestön alkuperäiskansoja koskevaa ILO 169 -sopimusta, eikä ratifiointi ole nykyisessä hallitusohjelmassa, vaikka se kuuluu arktisen strategian alkuperäisväestön oikeuksia koskeviin tavoitteisiin.

Sopimus takaisi alkuperäisväestölle yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet kuin valtaväestöllä on. Tällä hetkellä saamelaiset eivät voi vaikuttaa maanomistusasioissa: 90 prosenttia saamelaisten maista on valtion omistuksessa.

Huhtikuussa 2016 voimaan tullut Metsähallituslaki valmisteltiin ottamatta huomioon alkuperäiskansojen näkökulmaa. Vielä Jyrki Kataisen hallituksen aikana sopimusluonnoksessa luki saamelaiskulttuurin heikentämiskielto. Juha Sipilän hallituskautena kielto hävisi.

Useat ihmisoikeusjärjestöt ja saamelaistahot kritisoivat hallitusta laista. Myös YK:n erityisraportoija ja Suomen perustuslakivaliokunta esittivät saamelaiskulttuurin heikentämiskieltoa takaisin metsähallituslakiin, mutta mikään ei auttanut.

Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Tiina Sanila-Aikio kertoi Ylen haastattelussa, että heikentämiskielto olisi antanut saamelaisille valtion näkökulmasta liikaa valtaa saamelaisalueen maankäytöstä päättämisessä.

Saamelaiskulttuurin heikentämiskiellon puuttuminen saattaa Saamelaiskäräjien mukaan myös hankaloittaa ILO 169 -sopimuksen ratifiointia, koska se edellyttää saamelaisten maa- ja vesioikeuksien olevan ratkaistu.

Sanila-Aikion mukaan todellinen syy saamelaispykälien poistoon on Jäämeren rata. Saamelaiskäräjät vastustaa Lipposen ajamaa Jäämeren ratahanketta, koska se edistäisi alueen kaivostoiminnan kasvua ja metsätalouden raaka-aineiden käyttöä, ja tämä vaikuttaisi heikentävästi saamelaiskulttuuriin.

Paineet ovat kovat, varsinkin kun toiselta laidalta painavat päälle ilmastonmuutoksen tuomat haasteet.

arktinenlokki3-kukkaranta-web

Arktisesta alueesta käydään kovaa kädenvääntöä. Syksyllä 2014 yli 311 000 ihmistä marssi New Yorkissa vauhdittaakseen New Yorkissa tuolloin alkanutta ilmastokokousta siirtymään sanoista tekoihin.

Yli kahdeksan miljoonaa ihmistä on allekirjoittanut Greenpeacen Arktis-kampanjan tavoitteet arktisen öljynporauksen ja arktisen tuhoisan tehokalastuksen kieltämiseksi ja suojelualueiden verkoston perustamiseksi Pohjoiselle jäämerelle.

Syksyllä 2015 Shell luopui arktisista öljynporaussuunnitelmistaan eikä aio toistaiseksi hakea uusia lupia Barentsinmerelle. Syinä nähdään alhainen öljyn hinta, taloudellinen tuottamattomuus ja liialliset riskit, sekä maailmanlaajuinen peräänantamaton ympäristöliike.

Toukokuussa 2016 saavutettiin historiaa, kun Greenpeacen pitkäjänteisten neuvotteluiden tuloksena useat kalastusyhtiöt sitoutuivat siihen, etteivät laajenna toimintaansa koskemattomille alueille, ja etteivät yhtiöt kalasta uusilta, hiljattain jään alta avautuneilta arktisilta merialueilta. Kesällä 2016 Arctic Sunrise -aluksen tutkiessa arktista merenpohjaa todettiin, että kalastusteollisuus oli pitänyt sopimuksesta kiinni.

”Se on askel oikeaan suuntaan, mutta tarvitsemme lain suojan näille vesialueille”, saksalainen Arktiskampanjoitsija ja arktiseen ilmastonmuutokseen perehtynyt tutkija Larissa Beumer painotti Arctic Sunrise -aluksen viime kesäisellä tutkimusmatkalla.

Vaikka kalastusteollisuus on ainakin toistaiseksi saatu hillitsemään toimiaan arktisella alueella, kiihtyy kamppailu nyt fossiilisia polttoaineita vastaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Parhaillaan Greenpeace Nordic ja Natur og Ungdom -ympäristöjärjestöt ovat haastaneet Norjan hallituksen oikeuteen uusien öljylupien avaamisesta Barentsinmerellä.

Järjestöjen mukaan Norja – joka ratifioi Parisiin ilmastosopimuksen ensimmäisten joukossa – toimii sekä ilmastosopimusta että maan perustuslakia vastaan, koska perustuslaki takaa kaikille oikeuden terveelliseen ja turvalliseen ympäristöön. Historiallinen kädenvääntö käydään norjalaisessa oikeussalissa alkaen tänä vuonna.

Arktisen alueen tulevaisuus edellyttää laajaa alueellista, valtiollista ja poliittista yhteistyötä. Ovatko suurvallat valmiita tulevaisuudessa sopimaan, vai alkaako arktinen suurryntäys, jossa taloudelliset, kaupalliset ja sotilaalliset intressit möyhentävät alleen arktiset alueet – ja sen myötä paljon muuta?

Ban Ki-Moon laittaa toivonsa tavallisiin ihmisiin: ”Kansalaisyhteiskunta, te olette maailman ääni. Älkää jättäkö sitä hallituksille.”

Lue lisää Maailman Kuvalehdestä 1/2017.

Mosambik: Ilmastonmuutos vie ainoan elinkeinon

Uutiset, 23.2.2010 | Ulkoministeriön kehitysviestintä| Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Maatalousvaltaiset kehitysmaat tulevat kohtaamaan suurimpia ongelmia ilmastonmuutoksen pyörteissä. Äärimmäinen kuivuus ja vesipula sekä yhä rajummat taifuunit ja tulvat heikentävät luonnonvaroista riippuvaista elinkeinoa. Mosambikin kylissä kehitetään uusia vaihtoehtoja toimeentulon turvaksi.e6415-catine_naiset

Catine on syrjäinen, noin sadan perheen kyläyhteisö eteläisen Mosambikin Gazan maakunnan pohjoisosassa. Alueelle ajaa autolla pääkaupungista Maputosta kaksi päivää pitkin monttuisia hiekkateitä. Maa on hyvin kuivaa hiekkaperäistä pusikkosavannia, matalia puita kasvaa harvakseltaan.

”Viljelemme papua, pähkinää, seesamia,maissiasekäpaikallista mexoeira-kasvia”, kertoo noin 50-vuotias Laura Eliasse Mulage hiekkamaalla istuvan naislauman keskeltä. Mama Lauran luettelemasta viidestä lajikkeesta kolme kärsii parhaillaan kuivuudesta; vain kahta pystyy viljelemään varmuudella.

Kyläläisten mukaan kuivuutta on jatkunut yhtä mittaa vuoden 2000 tulvista saakka. Naiset muistelevat, kuinka tulvan aikana viljeltiin enemmän ja ruokaa riitti paremmin. Yhä pidemmältä tuntuvien kuivien jaksojen aikana Catinen kylässä kärsitään pahenevasta nälästä ja epävarmuudesta.

”Tämä on ensimmäinen kerta kun puhumme muuttuvasta ilmastosta ulkopuolisen tahon kanssa”, jatkaa Mama Laura Eliasse Mulage shangaanan kielellä. ”Aikaisemmin olemme vain ihmetelleet keskenämme, miten ilmasto ja maa sen mukana muuttuvat. Nyt saimme enemmän selitystä miksi.”

Kun kyläläiset kuulevat, mitä ilmastonmuutos vielä tulee merkitsemään, täyttyy Catinen kylän aukio kauhistuneista huudoista.”Suuri ongelmamme on kuivuus, täällä sataa hyvin harvoin”, naiset toteavat yksi toisensa jälkeen. Mosambikissa kuivien kausien pituus on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja sateiden tulo on viivästynyt pahimmillaan kuukausilla.

Pakko keksiä kestävä elinkeino

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN toteuttaa alueellista ilmastonmuutoksen ohjelmaa Sambiassa, Tansaniassa ja Mosambikissa Suomen valtion rahoittamana. Valituissa kylissä kerätään tietoa ilmastonmuutoksen ja paikalliselinkeinojen välisestä yhteydestä.

0aed5-img_9930Puu- ja korituotteiden valmistaminen voisi tarjota Catinen naisille maataloustuotteita vakaamman tulonlähteen. Kuva: Kukka Ranta

”Tavoitteena on kehittää uusia toimeentulon muotoja, kun lähitulevaisuudessa maatalouden tuotantokyky heikkenee jyrkästi”, kertoo Mosambikin ilmastonmuutosohjelman projektikoordinaattori Roberto Zolho Catine-kylän hiekka-aukiolla. ”Valitsimme hankettamme varten kolme erityyppisille sääilmiöille altista kylää Gazan alueelta. Catine on erityisen altis kuivuudelle, kaksi muuta kyläyhteisöä puolestaan taifuuneille ja toinen tulville suuren joen varrella.”

Ensin tietoa kerätään viime vuosikymmenien aikana tapahtuneista muutoksista kylien mies- ja naisasukkailta. Naiset täytyy käsitellä omana ryhmänään, sillä eristäytyneen kylän hierarkkisessa järjestelmässä naiset eivät juuri puhu miesten seurassa. Tämän jälkeen kyläläiset kootaan jälleen yhteen, naiset lapsineen istuutuvat maahan ja miehet arvovaltaisesti penkeille tiukan sukupuolijaon mukaisesti. Kyläaukion suurimman puun tarjoaman varjon alla kehitellään ideoita vaihtoehtoisista toimeentulon muodoista riippuen ympäristön tarjoamista raaka-aineista.

Mies loikkaa ihmisryhmän keskelle ja iskee maahan puun oksista sidotun katiskan esitellen näin kalastustaitojaan. Naurun vaiettua kylän naiset nousevat ja katoavat äänettömästi pusikoiden takaisiin kotimajoihinsa.

Hetken kuluttua naiset palaavat juoksujalkaa takaisin puun alle kasaten myyntiin sopivia värikkäitä koripunoskäsitöitä. Kyläyhteisön alueella kasvaa myös chiliä, josta ryhmä naisia haluaisi alkaa tuottaa Mosambikissa joka ruuan höysteenä rakastettua piripiri-chilikastiketta. Miehet puolestaan kaipaavat työkaluja käyttöönsä, jotta voisivat alkaa tuottaa erilaisia puuesineitä myyntiä varten ja saada näin kylälle tuottoa ruuan ostoa varten.

Roberto Zolho kirjoittaa kaiken muistiin ja nimeää vastuuhenkilöitä toimintaryhmille. Seuraavaksi tarkastellaan kunkin vaihtoehdon sopeutumiskykyä ilmastonmuutoksen tuomien haasteiden edessä sekä suunnitellaan kestävän kehityksen mukaista luonnonvarojen käyttöä.

f132c-catine_robertozolhoMosambikin ilmastonmuutosohjelman projektikoordinaattori Roberto Zolho kirjaa ylös kyläläisten ideoita uusiksi elinkeinoiksi. Kuva: Kukka Ranta

”Vaarana on, että esimerkiksi kyläläisten oppiessa hyödyntämään metsävaroja, metsät kolutaan tyhjiksi, sillä monesti äärimmäisessä köyhyydessä eläville tärkeintä on se, mitä juuri nyt voi tehdä toimeentulon parantamiseksi. Tulevaisuus ja ympäristönsuojelu ovat usein liian etäisiä kysymyksiä murehdittavaksi”, Zolho pohtii huolestuneena.

Samaan aikaan kun maatalouden tuotanto heikkenee, kasvava väestö vaatii entistä enemmän ravintoa. Kun raaka-aineet ehtyvät, jäljelle jääneitä resursseja saatetaan hyödyntää liikaa, kun kyläläisillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Paikallistasolla tärkeintä Roberto Zolhon mielestä on keksiä, miten kyläläiset tulevat selviämään, kun ainut elinkeino ehtyy. Haasteet ovat kuitenkin suurempia kuin pelkkien uusien elinkeinojen elvyttäminen.

Maataloustuotteita ei usein ole mahdollista varastoida, joten satojen valmistuttua tuotteet täytyy käyttää ja myydä heti. Sadonkorjuun aikana maaseutujen markkinat täyttyvät nopeasti samoista tuotteista; ylitarjonta painaa hinnat alas, eivätkä tuotot ole riittäviä. Puu- ja korituotteet tarjoaisivat uutta kestävyyttä ja vakaampia tulomahdollisuuksia kyläläisille.

Suurin ongelma kautta Mosambikin näyttää olevan markkinoille pääsy ja kuljetusvälineiden puute, kuten myös hyvin eristäytyneessä Catinen kylässä. Roberto Zolhon mielestä kyse on paljolti myös korruptiosta. Hallituksen tulisi parantaa infrastruktuuria ja edistää liikennettä tehokkaammin, mutta valtion varat eivät ulotu maaseutujen syrjäkyliin, Zolho sanoo turhautuneena. Lisäksi entistä ankarammat sääolot vaikeuttavat maan olemassa olevien tieverkostojen kunnossapitoa.

Roberto Zolhon mukaan IUCN:n ilmastonmuutosohjelman tavoitteena on, etteivät ihmiset jäisi riippuvaiseksi ulkopuolisesta tahosta, vaan kyläläisten toiminta jatkuisi itsenäisenä hankkeen päättymisen jälkeen. Tarkoituksena on luoda vaihtoehtoja; kasvattaa maaseudun kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen ja edistää kehitystä vaikeissa olosuhteissa.

Ilmastonmuutos uhkaa köyhimpien elämää

Maapallon lämpeneminen voimistaa sääilmiöitä ja kovimmat muutokset koskevat köyhiä maita, joilla on vähiten mahdollisuuksia sopeutua. Afrikka on yksi herkimmistä maanosista ilmastonmuutokselle. Suurin osa Saharan eteläpuolisen Afrikan maista on riippuvaisia maataloustuotannosta, joka saattaa vuoteen 2020 mennessä vähentyä jopa puoleen sateiden vähentyessä ja veden haihtuessa maaperästä ja vesistöistä.

Mosambik on yksi Afrikan alttiimmista maista tulevaisuuden kriiseille, sillä maa kuuluu Afrikan köyhimpiin. Yli 80 prosenttia 20-miljoonaisesta väestöstä saa elantonsa maataloudesta. Teknologinen kapasiteetti on hyvin alhainen, ja maanviljelijöistä alle prosentti toimii kaupallisesti. Suurin osa on pienviljelijöitä, ja sadot tuotetaan perinteisellä kuokalla ilman ravinteita.

e5944-chigubo_tuli

Mosambikissa äärimmäiset sääilmiöt ovat jo havaittavissa. Kuivuus kiihdyttää metsäpaloja, mikä on jo nyt hallitsematon ongelma koko maassa. Kovat rankkasateet nostattavat tulvia, samalla kun nälänhätä, puhtaan veden puute ja malarian riski kasvavat entisestään. Rannikkoalueet kärsivät eroosiosta sekä kasvi- ja korallilajien tuhosta, mikä puolestaan muuttaa kokonaisia ekosysteemejä. Lämpenevä merivesi työntää yhä useammin maalle taifuuneja, jotka tuhoavat satoja ja asumuksia. Taifuunien määrä on kolminkertaistunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana.

Kukka Ranta

Ilmastonmuutos vie ainoan elinkeinon

Kehitysmaat kohtaavat suuria ongelmia ilmastonmuutoksen pyörteissä. Äärimmäinen kuivuus ja vesipula sekä yhä rajummat taifuunit ja tulvat vaarantavat maanviljelyksen. Mosambikin kylissä kehitetään uusia vaihtoehtoja toimeentulon turvaksi.

Catine on syrjäinen, noin sadan perheen kyläyhteisö eteläisen Mosambikin Gazan maakunnan pohjoisosassa. Alueelle ajaa autolla pääkaupungista Maputosta kahdessa päivässä pitkin monttuisia hiekkateitä. Maa on hyvin kuivaa hiekkaperäistä pusikkosavannia; matalia puita kasvaa harvakseltaan.

”Viljelemme papua, pähkinää, seesamia, maissia, sekä (paikallista) mexoeira-kasvia”, kertoo noin 50-vuotias Laura Eliasse Mulage hiekkamaalla istuvan naislauman keskeltä. Mama Lauran luettelemasta viidestä lajikkeesta kolme kärsii parhaillaan kuivuudesta; vain kahta pystyy viljelemään varmuudella. Kyläläisten mukaan kuivuutta on jatkunut yhtä mittaa vuoden 2000 tulvista saakka. Naiset muistelevat, kuinka tulvan aikana viljeltiin enemmän ja ruokaa riitti paremmin. Yhä pidemmältä tuntuvien kuivien jaksojen aikana Catinen kylässä kärsitään pahenevasta nälästä ja epävarmuudesta.

”Tämä on ensimmäinen kerta kun puhumme muuttuvasta ilmastosta ulkopuolisen kanssa”, jatkaa Mama Laura Eliasse Mulage shangaanan kielellä. ”Aikaisemmin olemme vain ihmetelleet keskenämme kuinka ilmasto ja maa sen mukana muuttuvat, nyt saimme enemmän selitystä miksi.”


Kun kyläläiset kuulevat mitä ilmastonmuutos tulee merkitsemään, Catinen kylän aukio täyttyy kauhistuneista huudoista. ”Suuri ongelmamme on kuivuus, täällä sataa hyvin harvoin”, naiset toteavat yksi toisensa jälkeen. Mosambikissa kuivien kausien pituus on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja sateiden tulo on viivästynyt pahimmillaan kuukausilla.

Hankkeessa kehitetään uusia elinkeinoja

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) toteuttaa alueellista ilmastonmuutoksen ohjelmaa Sambiassa, Tansaniassa ja Mosambikissa Suomen valtion rahoittamana. Valituissa kylissä kerätään tietoa ilmastonmuutoksen ja paikalliselinkeinojen välisestä yhteydestä.

”Tavoitteena on kehittää uusia toimeentulon muotoja, kun lähitulevaisuudessa maatalouden tuotantokyky heikkenee jyrkästi”, selostaa Mosambikin ilmastonmuutosohjelman projektikoordinaattori Roberto Zolho Catine-kylän hiekka-aukiolla. ”Valitsimme hankettamme varten kolme erityyppisille sääilmiöille altista kylää Gazan alueelta. Catine on erityisen altis kuivuudelle, kaksi muuta kyläyhteisöä puolestaan taifuuneille ja toinen tulville suuren joen varrella.”

Ensin tietoa kerätään viime vuosikymmenien aikana tapahtuneista muutoksista kylien mies- ja naisjäseniltä. Naiset täytyy käsitellä omana ryhmänään, sillä eristäytyneen kylän hierarkisessa järjestelmässä naiset eivät juurikaan puhu miesten seurassa. Tämän jälkeen kyläläiset kootaan jälleen yhteen, naiset lapsineen istuutuvat maahan ja miehet arvovaltaisesti penkeille tiukan sukupuolijaon mukaisesti. Kyläaukion suurimman puun tarjoaman varjon alla kehitellään ideoita vaihtoehtoisista toimeentulon muodoista.

Mies loikkaa ihmisryhmän keskelle ja iskee maahan puun oksista sidotun katiskan esitellen näin kalastustaitojaan. Naurun vaiettua kylän naiset nousevat ja katoavat äänettömästi pusikoiden takaisiin kotimajoihinsa. Hetken kuluttua naiset palaavat juoksujalkaa takaisin puun alle kasaten myyntiin sopivia värikkäitä koripunos-käsitöitä. Kyläyhteisön alueella kasvaa myös chiliä, josta ryhmä naisia haluaisi alkaa tuottaa Mosambikissa joka ruoan höysteenä rakastettua piripiri-chilikastiketta. Miehet puolestaan kaipaavat työkaluja käyttöönsä, jotta voisivat alkaa tuottaa erilaisia puuesineitä myyntiä varten ja saada näin kylälle tuottoa ruoan ostoa varten.

Roberto Zolho kirjoittaa kaiken muistiin ja nimeää vastuuhenkilöitä toimintaryhmille. Seuraavaksi tarkastellaan kunkin mahdollisuuden sopeutumiskykyä ilmastonmuutoksen tuomien haasteiden edessä, sekä suunnitellaan kestävän kehityksen mukaista käyttöä.

”Vaarana on, että esimerkiksi kyläläisten oppiessa hyödyntämään metsävaroja, metsät kolutaan tyhjiksi ilman kestävää käyttöä, sillä monesti äärimmäisessä köyhyydessä eläville tärkeintä on mitä juuri nyt voi tehdä toimeentulon parantamiseksi. Tulevaisuus tai ympäristönsuojelu ovat usein liian etäisiä kysymyksiä murehdittavaksi”, Zolho pohtii huolestuneena.

Valtiolta ei riitä rahaa syrjäkyliin

Samaan aikaan kun maatalouden tuotanto heikkenee, kasvava väestö vaatii entistä enemmän ravintoa. Kun raaka-aineet ehtyvät, jäljelle jääneitä resursseja saatetaan hyödyntää liikaa, kun kyläläisillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Paikallistasolla tärkeintä Roberto Zolhon mielestä on keksiä miten kyläläiset tulevat selviämään, kun ainut elinkeino ehtyy. Haasteet ovat kuitenkin suurempia kuin pelkkien uusien elinkeinojen elvyttäminen.

Maataloustuotteille ei usein ole varastointimahdollisuuksia, joten satojen valmistuttua tuotteet täytyy käyttää ja myydä heti. Sadonkorjuun aikana maaseutujen markkinat täyttyvät nopeasti samoista tuotteista; ylitarjonta painaa hinnat alas eivätkä tuotot ole riittäviä. Puu- ja korituotteet tarjoaisivat uutta kestävyyttä ja vakaampia tulomahdollisuuksia kyläläisille. Suurin ongelma kautta Mosambikin näyttää olevan markkinoille pääsy ja kuljetusvälineiden puute, kuten myös hyvin eristäytyneessä Catinen kylässä. Roberto Zolhon mielestä kyse on paljolti myös korruptiosta. Hallituksen tulisi parantaa infrastruktuuria ja edistää liikennettä tehokkaammin, mutta valtion varat eivät ulotu maaseutujen syrjäkyliin, Zolho huokaa turhautuneena. Lisäksi entistä ankarammat sääolot vaikeuttavat maan olemassa olevien tieverkostojen kunnossapitoa.

Roberto Zolhon mukaan IUCN:n ilmastonmuutosohjelman tavoitteena on, etteivät ihmiset jäisi riippuvaiseksi ulkopuolisesta tahosta, vaan kyläläisten toiminta jatkuisi itsenäisenä hankkeen päättymisen jälkeen. Tarkoituksena on luoda vaihtoehtoja; kasvattaa maaseudun kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen ja edistää kehitystä vaikeissa olosuhteissa.


Ilmastonmuutos uhkaa köyhimpien elämää

Maapallon lämpeneminen voimistaa sääilmiöitä ja kovimmat muutokset koskevat köyhiä maita, joilla on vähiten mahdollisuuksia sopeutua. Afrikka on yksi herkimmistä maanosista ilmastonmuutokselle. Suurin osa Saharan eteläpuolisen Afrikan maista on riippuvaisia maataloustuotannosta, joka saattaa vuoteen 2020 mennessä vähentyä jopa puoleen sateiden vähentyessä ja veden haihtuessa maaperästä ja vesistöistä.

Mosambik on yksi Afrikan alttiimmista maista tulevaisuuden kriiseille, sillä maa kuuluu Afrikan köyhimpiin. Yli 80 prosenttia 20-miljoonaisesta väestöstä saa elantonsa maataloudesta. Teknologinen kapasiteetti on hyvin alhainen, ja maanviljelijöistä alle prosentti toimii kaupallisesti. Suurin osa on pienviljelijöitä, ja sadot tuotetaan perinteisellä kuokalla ilman ravinteita.

Mosambikissa äärimmäiset sääilmiöt ovat jo havaittavissa. Kuivuus kiihdyttää metsäpaloja, mikä on jo nyt hallitsematon ongelma koko maassa. Kovat rankkasateet nostattavat tulvia, samalla kun nälänhätä, puhtaan veden puute ja malarian riski kasvavat entisestään. Rannikkoalueet kärsivät eroosiosta sekä kasvi- ja korallilajien tuhosta, mikä puolestaan muuttaa kokonaisia ekosysteemejä. Lämpenevä merivesi työntää yhä useammin maalle taifuuneja, jotka tuhoavat satoja ja asumuksia. Taifuunien määrä on kolminkertaistunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana.

Julkaistu Julkaistu Ulkoministeriön kehitysviestinnän uutisissa 23.2.2010 
& SYL:n Auringossa 2010 -sähköisessä kehitysyhteistyölehdessä.

Hopenhagen, Jokenhagen, Flopenhagen

Voima 18.12.2009 Teksti: Mikael Brunila & Kukka Ranta   kuvat: Kukka Ranta

Kööpenhaminan ilmastokokous keräsi kymmeniätuhansia ihmisiä mielenosoituksiin, joihin virkavalta vastasi rajummin kuin Pohjoismaissa ollaan vuosikymmeniin nähty. Ilmastoliike sai karusti kokea, ettei se välttämättä voi toistaa globalisaatioliikkeen voittoja liimaamalla uusia etikettejä vanhan aktivismin pintaan. Kööpenhaminan jälkeisessä elämässä tarvitaan uudelleenarviointia. Todistimmeko vain poliisin onnistumista vai myös omaa epäonnistumistamme?

Kun pelkkä bio ei riitä

Voima 8.5.2011 | Teksti: Kukka Ranta

Suomalainen Neste Oil nousee maailmanluokan biopolttoainejätiksi. Riittääkö Kaakkois-Aasian palmuöljy miljoonien tonnien raaka-ainetarpeeseen? Siirtyykö tuotanto Afrikkaan jatrophan viljelyyn?

65b23-palmuc3b6ljyplantaasi_nesteoil_kuvagalleriaNeste Oilin kuvassa kaakkoisaasialainen palmuöljyplantaasi jatkuu silmänkantamattomiin. (Kuva: Neste Oilin kuva-arkisto)
“Ruuantuotannon tulisi kaksinkertaistua 35 vuodessa väestöpaineen ja haitallisten sääilmiöiden kiihtyessä Afrikan alueella”, pohtii Excellent Hachileka, Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) Itä- ja Etelä-Afrikan ilmastonmuutoksen aluekoordinaattori.
Hachileka puhuu ilmastokoulutuksessa Mosambikissa, yhdessä Afrikan maatalousvaltaisimmista maista. Neljä viidestä mosambikilaisesta saa elantonsa maanviljelystä. Samalla maa on listattu Afrikan kolmanneksi herkimmäksi ilmastomuutoksen seurauksille. Sateet ovat paikoin jo kuukausia myöhässä.
Saharan eteläpuolisen Afrikan maataloustuotanto saattaa vähentyä puoleen vuoteen 2020 mennessä, kun sateet niukkenevat ja vedet haihtuvat maaperästä ja vesistöistä. Ruokaturva on vaarassa. Eikä ilmastonmuutos ole ainoa uhka, Hachileka muistuttaa: samaan aikaan viljelysmaita muutetaan polttoaineplantaaseiksi.
“Biopolttoaineiden tuotanto saattaa pahimmillaan romahduttaa Afrikan maataloustuotantoa jopa 75 prosenttia samaan aikaan pahenevan ilmastonmuutoksen kanssa. Mitä sitten syödään?”
6a3f6-excellenthachileka
Neste Oil on kehittänyt uusiutuvista raaka-aineista – kasviöljyistä ja eläinrasvoista – valmistettavan NExBTL-dieselin. Käyttö vähentää Neste Oilin mukaan merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi myös tavanomaisia pakokaasupäästöjä verrattuna hyvälaatuiseen fossiiliseen dieseliin.
Nykyiset ensimmäisen sukupolven biopolttoaineet kuitenkin kilpailevat ruokatuotannon kanssa maankäytöstä. Elintarvikehintojen nousun lisäksi yksi keskeisin ongelma on sademetsien raivaus ja ilmastomuutosta voimistava metsäkato.
WWF:n mukaan lähes 90 prosenttia maapallon metsien heikkenemisestä tapahtuu kymmenessä trooppisessa valtiossa. Niistä tärkeimmät ovat Brasilia, Indonesia ja Malesia, jotka ovat maailman keskeisimmät biopolttoaineiden uusiutuvia raaka-aineita tuottavia valtioita. Kyse on uusien markkinoiden valtaamisesta vihreän bion nimissä.
Biopolttoaineiden raaka-ainehankinnan kultakuume kiihtyy, kun Aasian sademetsät hupenevat ja kiinnostus eteläisen Afrikan hyödyntämättömiin maihin kasvaa. Samaan aikaan ilmastonlämpenemisen seuraukset muuttavat ympäristöä ja ihmisten elinolosuhteita radikaalisti, ja juuri Afrikka on teknologisen kapasiteetin puutteen takia poikkeuksellisen herkkä ilmastonmuutoksen seurauksille. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) arvion mukaan yhden asteen nousu lämpötilassa altistaa 75-250 miljoonaa afrikkalaista veden puutteelle kymmenessä vuodessa.
Samalla kun maatalouden kapasiteetti vähenee ja vesivarat tyrehtyvät, Euroopan unionin ympäristöstrategia ohjaa valtioita panostamaan biopolttoaineiden lisäämiseen liikenteen polttoainekulutuksessa kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi Kioton sopimuksen mukaisesti. Biopolttoaineiden tulisi kattaa 5,75 prosenttia liikenteen käyttämistä fossiilisista polttoaineista vuoteen 2010 mennessä, 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja 25 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Euroopan parlamentin teollisuusvaliokunta äänesti syyskuussa 2008 tavoitteen maltillistamisen puolesta: sen mukaan välitavoitetta voitaisiin laskea 5 prosenttiin vuonna 2015. Suomen hallitus vastusti näitä muutoksia. Taustalla on energiakriisin tarpeisiin nouseva Suomen uusi vientitykki.
Suomen valtio omistaa Neste Oilin osakkeista 50,1 prosenttia, eikä Neste Oilista suotta povata uutta Nokiaa. Porvoon toisen laitoksen valmistuttua tänä kesänä Neste Oil kuuluu nyt palmuöljyn käyttäjien kärkiviisikkoon. Suomen valtio tukee biopolttoaineen tuotantoa verohelpotuksin EU-tavoitteiden mukaisesti.
c0878-nesteoil_kukkaranta
Neste Oilista tulee maailman suurin palmuöljypohjaisen biodieselin tuottaja todennäköisesti jo ensi vuonna kun Singaporen tehdas valmistuu. Vuonna 2011 valmistuu toinen vastaavankokoinen tuotantotehdas Rotterdamiin. Rahaa kahteen maailman suurimpaan biopolttoainelaitokseen palaa 1,22 miljardia euroa.
Neste Oilin ympäristö- ja turvallisuusjohtaja Simo Honkasen mukaan raaka-aineet tulevat koostumaan alkuvaiheessa ainakin palmuöljystä, eurooppalaisesta rypsistä ja eläinrasvasta, joka puolestaan tulee lähinnä lihatuotannosta teurastamoista ja maatiloilta.
“Palmuöljyn rinnalle kehitetään koko ajan uusia raaka-aineita, mutta tällä hetkellä palmuöljy on kaikkein suurin ja kaikkein tehokkaimmin tuotettu kasviöljy. Palmuöljyn viljelypinta-ala on noin 7 prosenttia, mutta se tuottaa noin 38 prosenttia koko kasviöljytuotannosta maailmassa. Pohjimmiltaanhan tässä raaka-ainekeskustelussa on kyse maankäytöstä. Pitäisi pyrkiä mahdollisimman nopeasti sellaisiin raaka-aineisiin joiden tuotannossa maata käytetään mahdollisimman vähän”, Simo Honkanen kertoo Neste Oilin tiloissa Espoossa.
Kahdessakymmenessä vuodessa Indonesian palmuöljyplantaasien määrä on 22-kertaistunut ja koko maailmassa kolminkertaistunut. Neste Oil on vuodesta 2007 lähtien hakenut palmuöljyn raaka-aineensa Malesiasta.
Neste Oil on vakuuttanut käyttävänsä vain vanhoja plantaaseja Malesian puoleisella Borneon saarella. Greenpeacen mukaan kasvava kysyntä polttoaineen raaka-aineeksi lisää painetta raivata metsää öljypalmuplantaasien edestä ja tämä on lisännyt maan kysyntää myös Indonesian puolella.
“Indonesian sademetsäalueista on tähän mennessä raivattu 45 prosenttia. Suurin osa entisestä metsämaasta on kaadettu yleisimmin palmuöljy- ja sellutuotannon vuoksi. Jos palmuöljyn kysyntä jatkuu tätä menoa, ei Indonesiassa enää 10 vuoden jälkeen ole sademetsiä”, toteaa Greenpeacen palmuöljyvastaava Maija Suomela.
c9a61-expansion-indonesiaPalmuöljyn tuotanto Indonesiassa, miljoonaa hehtaaria. Vihreät palkit kuvaavat vuoden 2005 tuotantoa, punaiset vuoden 2020 ennustetta.
Indonesiassa ei ennen saanut perustaa plantaaseja turvesuoalueille, mutta vuoden 2009 alussa tehdyn lakimuutoksen myötä enimmäismäärässään 3 metrin paksuisia turvesoita saa nyt ottaa käyttöön. Lisäksi turvesoita kuivataan ja poltetaan plantaasikäyttöön laittomasti.
Indonesian laissa on kielletty tulen käyttö maanraivaamisessa, mutta RSPO-sertifiointijärjestelmässä tulen käyttöä kehotetaan välttämään, mikä puolestaan päästää kansainväliset yritykset vähemmällä vastuulla. RSPO (Round Table on Sustainable Palmoil) on palmuöljyteollisuuden ja sen käyttäjien luoma sertifiointijärjestelmä, jonka kriteerit ja säännöt teollisuus on itse luonut.
“Sademetsän mukana oranki on kuolemassa sukupuuttoon ja myös Sumatran tiikeri on hyvin pahassa jamassa”, Suomela luettelee. “Ilmasto- ja ympäristöongelmien lisäksi ihmisoikeusongelmat lisääntyvät. Muun muassa indonesialainen Sawit Watch -järjestö on raportoinut lisääntyneistä konflikteista paikallisten yhteisöjen ja yritysten sekä virkavallan välillä. Paikallisten oikeus maahan usein sivuutetaan, kun yrityksille annetaan oikeudet perustaa plantaaseja.”
Samana vuonna kun Neste Oil alkoi tilata palmuöljyä Malesiasta, yrityksen toimittaja IOI Group kaksinkertaisti maahankintojaan Indonesian puolelle. Neste Oilin ja Unileverin palmuöljyn tarve on suurempi kuin mitä IOI pystyy omilla vanhoilla plantaaseilla toimittamaan.
Neste Oilin Simo Honkasen mukaan “perussyy metsäkadolle on köyhyysongelma, eikä niinkään energiateollisuuden kysynnän kasvu. Jos köyhyysongelmaan ei saada ratkaisua, silloin ei myöskään ole ratkaisua maatalousmaan laajentumiseen. Indonesian valtion politiikkahan on se, että maataloustuotannon kasvattaminen on yksi keino, jolla he pyrkivät vaikuttamaan kasvavaan köyhyysongelmaan.”
“Metsäkadon vuoksi Indonesia on nyt kolmanneksi suurin kasvihuonekaasujen aiheuttaja heti Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen,” Suomela toteaa. Hakkuissa vapautuvat suuret hiilidioksidimäärät pahentavat ilmastonmuutosta; neljäsosa maailman kasvihuonekaasuista johtuu hiilinielujen eli kosteikkojen ja metsien kadosta.
Kasvava kiinnostus polttoaineiden raaka-aineisiin uhkaa myös Afrikan sademetsiä ja maataloutta. “Mua hirvittää Afrikan tilanne, se on sitten seuraavana edessä”, Maija Suomela enteilee tulevaisuutta.
a3c44-palmoilproductionPalmuöljyn tuotanto koko maailmassa vuonna 2006, miljoonaa tonnia.
Monet etelän valtiot ovat kiinnostuneita kehittämään biopolttoaineiden raaka-ainetuotantoa alueillaan kaupankäynnin ja ulkomaisten investointien kasvu toiveenaan. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen uskoo, että esimerkiksi Keski-Amerikassa ja Afrikassa biopolttoainetta voidaan tuottaa palmuöljystä ja pian myös jatrophasta kestävällä tavalla, kun viljelyyn käytetään joutomaata tai alueita, joista metsät on hakattu jo aikaisemmin.
Mosambik loi maaliskuussa 2009 eteläisen Afrikan maista ensimmäisenä biopolttoainestrategian, jolla raaka-ainetuotantoa pyritään ohjaamaan kestävän kehityksen mukaisesti. Kuitenkaan strategian valmistelu ei ollut avoin kansalaisyhteiskunnan osallistumiselle ja strategia julkaistiin vasta kun se oli parlamentissa hyväksytty. Rahoitus hoitui Maailmanpankilta.
Afrikan alueella kiinnostus kohdistuu ennen kaikkea jatropha-siemenen tuottamiseen, jonka kehutaan sopivan kasvatettavaksi ruokatuotantoon soveltumattomilla kuivilla alueilla. Myös Mosambikin biopolttoainestrategian viidestä valitusta biopolttoaineen raaka-aineesta jatrophaan kohdistuu suurimpia odotuksia.
Suomen ulkoasiainministeriö ei kehityspolitiikan osaston toimialapäällikön Pertti Anttisen mukaan tue palmuöljyn käyttöä kehitysyhteistyövaroin, koska palmuöljy ei täytä kestävän kehityksen kriteereitä, kerrottiin Vihreän Langan haastattelussa 21.9.2009. Sen sijaan jatrophan viljelyä ulkoasiainministeriö tukee parhaillaan koeluontoisesti.
Simo Honkanen kertoo Neste Oilin käyneen tutustumassa hankkeisiin Afrikan alueella, mutta Neste Oililla “ei ole minkäänlaista päätöstä sinne siirtymisestä, koska hankkeet ovat kaikki alkuvaiheessa ja niistä on ehdottomasti tehtävä laajempi arvio ennen kuin hankkeita aletaan laajentaa.”
Vuonna 2008 Simo Honkanen kertoi Kepan haastattelussa, että “tulokset jatrophan suhteen ovat lupaavia ja Neste Oil aikoo ottaa jatrophan heti käyttöön, kun riittäviä määriä on saatavilla.” Tuolloin Simo Honkanen arvioi tuotannon mahdollistuvan viimeistään vuonna 2010.
Nyt Honkanen hieman toppuuttelee naurahtaen, “me olemme tutkineet teknisesti jatropha-öljyä, jonka laatu riippuu siitä missä kasvi on kasvatettu. Teknisesti jatropha-öljy toimii hyvin meidän prosessissa, mutta jatropha-kasvin suhteen on paljon kysymysmerkkejä.”
“Suurtuotantoiseen viljelyyn siirryttäessä joudutaan käyttämään enemmän maata ja sitten aletaan puhumaan koneellistamisesta ja suurtuotannon vaikutuksista; näiden vaikutukset ovat vielä kokonaan arvioimatta. Olemme nähneet muutamia hankkeita, jotka on aivan alkuvaiheissa, ja näiden hankkeiden suhteen on aika tärkeätä tehdä analyysi tuotannon kestävän kehityksen kriteerien täyttymisestä.”
Neste Oilin ympäristö- ja turvallisuusjohtaja ei aluksi muista missä päin Afrikkaa kokeiluja tehdään, mutta tarkentaa pian “enkä minä varmaan voi oikein sanoakaan, ne ovat niin alustavia keskusteluja, joita me olemme käyneet.”
aebce-jatropha_nesteoil_kuvagalleriaJatropha-kasvin siemenistä tuotettava öljy on vakavastiotettava kilpailija palmuöljylle. (Kuva: Neste Oilin kuva-arkisto)
Jatropha viihtyy kuivilla alueilla hyvin, mutta joka tapauksessa se on paljon vähemmän tuottava kasvi kuin öljypalmu, eli saman raaka-ainemäärän tuottamiseen tarvitaan enemmän peltopinta-alaa. Yksi iso kysymys Afrikassa on Honkasen mukaan kuinka paljon jatrophan viljelyssä tarvitaan vettä.
Maan ystäviin kuuluvan mosambikilaisen Justiça Ambiental -järjestön Swazimaassa ja Mosambikissa tekemien tutkimusten mukaan jatrophan laaja-alainen viljely tarvitsee sekä rahaa vaativaa hyönteismyrkkyä että vettä, joka usein kilpailee kotitalouksien käyttövesien käytön kanssa. Jatropha tarvitsee paljon vettä etenkin alkuvaiheessa, jotta voidaan taata siemenien laadun erinomaisuus.
Justicia Ambientalin mukaan jatropha tuottaa paremmin hyvällä maalla, ja totta kai satoja tuhansia ellei miljoonia sijoittavat yritykset viljelevät siellä mistä parhaimmat sadot ja tuotot irtoavat. Lisäksi syrjäseutujen maan käyttöönotto merkitsisi lisämenoja yrityksille, kun alhaisen teknologisen kapasiteetin mantereella täytyisi sijoittaa myös tieverkostoihin ja infrastruktuuriin.
Justiça Ambiental on huolissaan, että jatrophan tuotantoon siirtyvien viljelijöiden toimeentulo tulee riippuvaiseksi maailmanmarkkinahintojen heilahtelusta. Tällä hetkellä Mosambikin pienviljelijät tuottavat 75 prosenttia käyttämästään ravinnosta.
Jatropha on myrkyllinen aine. Jos sitä viljellään ruokatuotantoalueella ovat seuraukset vakavia, kun myrkyllisen kasvin siemenet saattavat aiheuttaa ihmisillä pahoinvointia. Pahimmillaan viljely-ympäristön pohjavedet saattavat saastua.
Mosambikissa on suuri potentiaali lisätä maataloustuotantoa: viljelykelpoista maata on 36 miljoonaa hehtaaria, josta vain yksi kuudesosa on käytössä. Lisäksi Mosambik on yksi eteläisen Afrikan metsärikkaimmista maista. Monet ulkomaiset biopolttoaineyhtiöt ovatkin jo sopineet alustavista maankäyttöoikeuksista.
Mosambikin biopolttoainestrategiassa arvellaan, että biopolttoaineiden raaka-ainetuotanto tulee luomaan 150 000 uutta työpaikkaa. Tämä vastaisi noin 0,75 prosenttia Mosambikin 20 miljoonaisesta väestöstä. Lisäksi Mosambikissa biopolttoaineiden puolestapuhujat arvelevat, että parhaimmillaan raaka-aineita tarvitsevat suuret yhtiöt voisivat ostaa siemeniä pienviljelijöitä.
“Indonesian palmuöljyn viljelypinta-alasta 41 prosenttia on tuotettu pienviljelmillä, jotka ovat 2-4 hehtaarin kokoisia. Näyttää siltä että perheviljelmien merkitys Indonesiassa on vain kasvussa, Myös Malesiassa pienviljelijöiden osuus on 40 prosenttia tuotantoalasta”, Neste Oilin Simo Honkanen kertoo.
Suomelan mukaan kysynnän kasvu Kaakkois-Aasiassa johtaa tuotantoa suurplantaasien suuntaan ja yritysten palkkaamille pienviljelijöille annetaan usein huonotuottoisempia maita. Lisäksi raaka-ainetuotanto on perustunut halpatyövoimaan. Esimerkiksi Malesiaan on tuotu halpaa siirtotyövoimaa Indonesiasta ja Filippiineiltä. Käytössä ovat olleet niin laittomat siirtolaiset kuin lapsityövoima.
Ennen kuin Neste Oil tulee tulevaisuudessa mahdollisesti siirtymään Afrikkaan, aikoo yritys Simo Honkasen mukaan katsoa vielä Kaakkois-Aasian aluetta ja laajentaa toimintaansa siellä Singaporen tehtaan raaka-ainetarpeisiin. Raaka-ainetoimittajista IOI Group tulee todennäköisesti jatkamaan ja muita tahoja tulee varmasti useampia lisää.
Neste Oil aikoo lähitulevaisuudessa siirtyä ostamaan palmuöljyä myös Indonesiasta, “missä myös on erittäin hyviä tuotantoyhtiöitä. Siellä tilanne on aika erilainen kuin Malesiassa, jossa palmuöljyteollisuus on jo kasvuvaiheensa ohittanut”, paljastaa Simo Honkanen.
Toisin sanoen, Malesiasta metsät on jo pian hakattu ja Indonesiassa on vielä varaa laajentaa.
“Me vain toimimme EU:n ja Suomen lain puitteissa ja seuraamme päättäjien ohjeistuksia”, Simo Honkanen kiteyttää.
Honkanen painottaa, että palmuöljytuotannon epäsuorien vaikutusten keskeisenä ongelmana ovat köyhyys ja väestönkasvu, sekä toisaalta kasvavat markkinat Kiinassa ja Intiassa. Honkasen mielestä elintarvike- ja kosmetiikkateollisuudella tulisi saada samat velvoitteet kuin mitä energiateollisuudella on. Esimerkiksi metsäkadon pysäyttämiseen Honkasen mielestä tarvitaan useiden erilaisten toimijoiden yhteistyötä mukaan lukien valtiolliset organisaatiot, rahoitusjärjestelmät ja raaka-ainetta käyttäväteollisuus. Eihän yritys yksinään voi maailmaa muuttaa.
b2ae7-mosambik_zambezia_puun_istutusta_kukkarantaPuhdasta energiaa tarvitaan, kun kaupungistuva väestö kasvaa kovaa vauhtia kehittyvissä maissa. Vuoteen 2050 mennessä suurimpien kehitysmaiden päästöjen arvioidaan kaksinkertaistuvan teollisuusmaiden nykyisiin päästöihin nähden. Tällä hetkellä esimerkiksi Mosambikissa, yhdessä Afrikan köyhimmässä maassa, yli 90 prosenttia väestöstä käyttää energialähteenään puuta. Kuitenkin valtavasta puuntarpeesta huolimatta yli 90 prosenttia Mosambikin metsäkadosta johtuu maan raivaamisesta maataloustarkoituksiin, vaikka lähes kaikki maataloustoimijat vielä ovat ei-kaupallisia pienviljelijöitä.
Suomen kehityspolitiikan lähtökohtana on, että metsäkadon ja metsän haaskuun hillintä vähentää merkittävästi kehitysmaiden kasvihuonepäästöjä. Kuitenkin tulevaisuuden energiakriisin aiheuttama paine saa aikaan hätäisiä taloudellisesta näkökulmasta tehtyjä päätöksiä, jotka toimivat ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista vastaan.
Kiire vallata biopolttoaineiden markkinat tulevan energiakriisin lähentyessä näyttää sumentaneen keskustelut elintason ja kulutuksen vähentämisestä. Kyse pitäisi olla siitä, miten paljon polttoaineiden käyttöä voisi vähentää, eikä kulutuskeskeisten elintapojen ylläpidosta ja ylenpalttisen kasvun mahdollisuuden varmistamisesta.
Ilmastokriisin aiheuttaneet teollisuusmaat ovat haluttomia kustantamaan ilmastonmuutokseen sopeutumisen vaatiman kehityksen etelän maissa. Niin Afrikan kuin Aasian maat näyttävät edelleen jäävän pelkiksi jälkikoloniaaleiksi raaka-ainetuottajiksi niin sanotun puhtaan energian kehityksessä, osana ilmastosopimuksen joustomekanismien näennäisvihreyttä.
Kartat: Philippe Rekacewicz ja Ieva Rucevska.

Kirjoittaja tarkkaili ilmastomuutokseen ja biopolttoaineisiin liittyvää kehityspoliittista keskustelua usean kuukauden ajan Mosambikissa.

Afrikassa valmistaudutaan ilmastonmuutokseen sopeutumiseen

Neuvotteluja maapallon tulevaisuudesta käydään juuri kuumimmillaan, kun valtiot päättävät Kioton jatkosopimuksesta. Kehitysmaiden osalta tärkeintä on tuntea sopeutumisen tarpeet. Avuksi tähän on kehitetty uusi arviointimenetelmä. 


Sambialainen Excellent Hachileka opastaa CRiSTAL-työkalun käyttöä yhdessä Mosambikin IUCN:n projektikoordinaattori Roberto Zolhon kanssa.

Ilmastonmuutoksen seuraukset iskevät ankarimmin eteläisen pallonpuoliskon maihin ja kaikista eniten siitä tulevat kärsimään vähiten kehittyneet maat, joilla ei ole teknologista valmiutta ympäristönmuutokseen sopeutumiselle.

Ilmastomuutoksen näkyvimpiä vaikutuksia ovat ilmaston lämpeneminen, arvaamattomat sateet, toistuvat kuivuudet ja tulvat, jääpeitteiden sulaminen, meriveden nousu, maaperän suolaantuminen, sekä uusien tuholaisten ja sairausten puhkeaminen. Lähitulevaisuudessa ympäristön radikaalit muutokset vaikuttavat erityisesti köyhiin ihmisiin, joiden elinkeino riippuu luonnonolosuhteista. Saharan etelänpuoleisen Afrikan keskeisimpiä kysymyksiä ovat vesi, maanviljely, kalastus ja kylien kehitys.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) järjesti toukokuun alussa Mosambikin Xai-Xain rannikkokaupungissa koulutuksen uudehkosta CRiSTAL-työkalusta (Community-based Risk Screening Tool – Adaptation and Livelihoods). Sillä tutkitaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja vahvistetaan sopeutumiskeinoja kyläyhteisöjen keskuudessa. Koulutukseen oli kutsuttu mosambikilaisia kumppaneita. Tavoitteena on parantaa toimintakykyä ilmastonmuutoksen seurausten voimistuessa.

CRiSTAL-työkalulla osallistetaan paikallisia

Työkalu auttaa tuntemaan perusteellisesti toimeentulon ja ilmaston välistä suhdetta sekä arvioimaan hankkeiden vaikutuksia paikalliseen sopeutumiskykyyn, kertoi IUCN:n Itä- ja Etelä-Afrikan ilmastomuutoksen aluekoordinaattori Excellent Hachileka.

Työkalua kokeiltiin ensimmäisen kerran vuonna 2007 Sambiassa, jossa Hachileka on matkustanut kylissä keräämäässä kokemuksia ilmastomuutoksesta. “Sambiassa kyläyhteisöt ovat kehittäneet monia vaihtoehtoisia tapoja sopeutua muuttuvaan ilmastoon ja varustautua kasvavaan nälänhätään. Kyläläiset ovat esimerkiksi monipuolistaneet maanviljelyä uusilla viljalajikkeilla.”

“He ovat panostaneet myös uusien elinkeinojen kehittämiseen kuten hunajantuotantoon ja puutarhatuotteiden kasvattamiseen jokien vetäytymillä alueilla. Myös viljelytapoja on muutettu. Esimerkiksi syväistuttamalla siemeniä saadaan sato heti ensimmäisten sateiden alkaessa”, Hachileka luettelee.

Olennaisinta on tunnistaa keinot, joilla olemassa olevia resursseja hyödyntäen voidaan saada aikaan hyödyllisiä tavoitteita epäsuotuisissa olosuhteissa ja suunnata kehityshankkeiden strategiat kestäviksi. Excel-taulukon ohjaama CRiSTAL-työkalu voidaan ottaa käyttöön projektia suunniteltaessa tai jo käynnissä olevan hankkeen aikana.

Koulutukseen osallistuneet mosambikilaiset olivat vakuuttuneita työkalun helppoudesta ja tärkeydestä, vaikka sen käyttö onkin aikaa vievää. Kaikki osanottajat aikoivat ottaa työvälineen käyttöön maaseutuhankkeissaan. Suurimmalle osalle koulutus ilmastonmuutoksesta toi uutta tietoa.


Tietoa poliittiseen päätöksentekoon

Paikallisyhteisöiltä kerätystä tiedosta tehdään tiedotteita sähköiseen ja painettuun mediaan yleisen tietotason nostamiseksi. Lisäksi IUCN järjestää koulutuksia yhteistyökumppaneidensa kanssa. Toukokuun alussa järjestetty koulutus oli jo toinen Mosambikissa järjestetty työryhmätapaaminen. Lähikuukausina Hachileka matkustaa myös Tansaniaan ja Etiopiaan.

Myös poliittisten päättäjien kanssa työskenteleville on oma työryhmänsä. Tietoa tuotetaan niin kansalliselle kuin alueelliselle tasolle, kuten esimerkiksi Afrikan Unionille, Afrikan Nepad-kumppanuusohjelmalle, Afrikan ministereiden ympäristökonferenssille, Eteläisen Afrikan kehitysyhteisölle, Itä- ja Etelä-Afrikan yhteismarkkinoille sekä Itä-Afrikan yhteisölle.

Työkalua testattiin vuosina 2004–2006 muun muassa Malissa, Bangladeshissa, Tanzaniassa, Nicaraguassa ja Sri Lankassa, ennen kuin sitä ensimmäisen kerran sovellettiin Suomen rahoittamassa ja IUCN: vetämässä Ilmastonmuutoksen sopeutumisohjelmassa Sambiassa keväällä 2007.

Mosambikissa CRiSTAL-työkalua hyödynnetään ensimmäistä kertaa käytännössä touko-kesäkuun vaihteessa Gazan maakunnan kylissä, joissa kuivuudesta on tulossa vakava ongelma maatalousvaltaiselle elinkeinolle. Työkalua käytetään myös metsien suojeluohjelmassa Tansaniassa ja Sambiassa vuosina 2008–2010 osana IUCN:n ilmastomuutosohjelmaa.

Suomi tukee IUCN:n ilmastonmuutoksen alueellista hanketta Mosambikissa, Tansaniassa ja Sambiassa yhteensä 2 miljoonalla eurolla vuosien 2008–2010 aikana.

Työkalu on kehitetty yhteistyössä Kansainvälisen kestävän kehityksen tutkimuskeskuksen (IISD), Tukholman Ympäristöinstituutin (SEI-US), Intercooperationin, sekä metsänsuojeluohjelman (the Forest Conservation Programme) kesken.

Lisätietoa CRiSTAL-työkalusta: http://www.cristaltool.org/

Julkaistu UM:n kehitysviestinnän uutisissa 1.6.2009