Ihminen tuhoaa – mutta pystyy myös korjaamaan!

WWF-lehti 2/2016 | Teksti: Kukka Ranta

WWF_lehti022016_kolumni_KukkaRanta

Kukka Ranta on toimittaja, valokuvaaja, tietokirjailija ja väitöskirjatutkija, joka rakastaa tutkia ja ratkaista ongelmia. Nyt maailman meret ovat hädässä.

”Suomessa voisi olla Euroopan upeimmat vaelluskalajoet.”

Kuusi vuotta sitten havahduin valtavan ongelman äärelle. Merten pinnan alta paljastui hätä, pelottava eläinten kato ja myös köyhtyneiden ihmisten pako. En tiennyt mitään liikakalastuksesta, kunnes paperittomat siirtolaiset Espanjan kaduilla kertoivat olleensa ennen kalastajia Länsi-Afrikassa. Eurooppalaiset ja aasialaiset troolarit olivat vieneet heidän kalansa ja elinkeinonsa, ja siksi he olivat päätyneet kauas perheistään uuden elannon toivossa.

Tutkimukset ovat vieneet minua pitkin Afrikan rannikkoa, Välimeren satamia, Saimaan aaltoja ja Selkämeren tyrskyjä sekä Kymijoen virtoja. Ihmisten ahneus ja toisten kriisi, merten tyhjeneminen kaloista ja rantojen täyttyminen sivusaaliiden raadoista, kalastajaelinkeinon kuihtuminen ja muutamien liiallinen rohmuaminen kertovat samaa teollisen liikakalastuksen tarinaa ympäri maailmaa.

Liikakalastuksen parissa hurahtaneiden tutkimusvuosieni aikana tilanne on vain pahentunut: nyt jopa 90 prosenttia maailman kalakannoista on liikakalastettuja. Kotimaisten ammattikalastajien määrä on romahtanut. Samalla yli 70 prosenttia kuluttamastamme kalasta on ulkomaista, yli neljännes siitä on norjalaista kasvatettua lohta. Omat lohemme ovat uhanalaisia; viime vuosisadan aikana olemme tuhonneet yli 90 prosenttia vaellus­kalajoistamme patoamalla.

Maailmassa kaikki kytkeytyy kaikkeen. Norjalaista lohta on syötetty kalalla, joka on saatettu pyytää etelän köyhien apajilta. Afrikan merialueet ovat maailman rikkaimpia ja samalla myös keskeisimpiä laittoman kalastuksen keskuksia. Arvokkaimmat saaliit prosessoidaan Kiinan tai Espanjan tehtaissa, missä tuotteet merkitään jalostusmaan mukaan. Kuluttajana on usein vaikea tietää valintojensa todellisia seurauksia.

Paljon on myös saatu aikaan. Vielä kuusi vuotta sitten meret ja kalat eivät kiinnostaneet moniakaan. Nyt kala mielletään eläimeksi, jolle kuuluu oikeuksia. Muutama vuosi sitten Suomessa syntyi kansalaisliike uhanalaisten vaelluskalojen puolesta. Vuosikymmenien väännön jälkeen hyökyaallon lailla edennyt julkinen paine vauhditti uuden kalastuslain valmistumista; tammikuusta 2016 alkaen moni Suomen uhanalainen kala on saatu rauhoitettua. Tosin vielä tarvitaan sanktioita.

Itämeren lohikiintiöt on saatu lähelle tieteellisiä suosituksia ja kannat ovat jopa hieman elpyneet. WWF:n kalakampanja on onnistunut nostamaan kuluttajien tietoisuutta ja vähentänyt uhanalaisten kalojen määrää kauppojen tiskeillä.

EU on uudistanut kalastuspolitiikkaansa ja ohjailee myös maailmanlaajuisesti laittomuuksiin syyllistyviä tuontimaita. EU uhkaa Thaimaata tuontikiellolla, jos maa ei onnistu kitkemään laitonta kalastusta ja orjatyövoimaa tonnikala- ja katkaraputeollisuudessa. Taustalla vaikuttaa kansalaisjärjestöjen uuttera työ.

Suomessa meillä voisi olla Euroopan upeimmat vaelluskalajoet, mutta esteinä ovat padot ja vesivoimayhtiöt. Suomen hallitus on sitoutunut kalatiestrategiaan, jonka tärkein tavoite on elvyttää uhanalaiset vaelluskalakantamme, mutta esteenä on rahoituksen puute ja vesilaki. On siis uuden kansalaisliikkeen aika patojen avaamiseksi!

Teksti: Kukka Ranta

WWF-lehti 2/2016

Migración Ilícita a Europa: Las consecuencias de la pesca ilegal y la sobrepesca en África Occidental.

La Iniciativa Global Contra El Crimen Organizado Transnacional | 8.5.2015 | Fotografía e investigación: Kukka Ranta

La población de África Occidental, cuna de uno de los ambientes marinos más ricos del mundo, padece de una pobreza generalizada y de una escasez de sustento legítimo, en parte debido a los altos niveles de pesca ilegal y de sobrepesca.

Cuando la población mundial de peces colapsó en Senegal en 2005, alrededor de 5.000 ciudadanos del oeste de África huyeron de la pobreza hacia las Islas Canarias en botes artesanales de madera que los pescadores ya no podían utilizar con fines comerciales. El año siguiente, la cifra escaló a más de 31.000 migrantes. En 2006, se estima que 6.000 ciudadanos de África Occidental perdieron su vida intentando buscar un futuro mejor en Europa. La mayoría de estos migrantes eran de Senegal y Mauritania, países con las cuales Europa tiene los más grandes y antiguos acuerdos pesqueros. Las raíces de la actual crisis migratoria en el Mediterráneo es, de muchas formas, una crisis que Europa misma creó.

La siguiente presentación de fotografías está basada en investigación original en África Occidental, realizada por Kukka Ranta, y documenta la historia:

Se estima que África Occidental recibe los mayores niveles de pesca ilegal, no informada y no reglamentada en todo el mundo. Los buques extranjeros están sacando provecho de uno de los países más pobres del mundo, que no puede hacerle frente al gasto que significa vigilar sus propias aguas territoriales, y en donde el índice de corrupción suele estar entre los más altos del mundo.

Desde que las principales potencias pesqueras del mundo han vaciado sus propias aguas, el problema de la sobrepesca industrial está siendo exportado a mares distantes. La Unión Europea concretó su primer acuerdo bilateral con Senegal relativo a la pesca en África en 1979, y poco después ingresaron barcos pesqueros de origen chino y otros buques asiáticos a las aguas del oeste africano, varios de ellos operando ilegalmente. Muchos de los buques involucrados en actividades ilegales en África Occidental operan bajo las banderas más convenientes. De acuerdo con la Fundación de Justicia Ambiental, un número considerable de estos buques son propiedad de empresas europeas.

Los países de la costa oeste africana están perdiendo US$1.300 millones anuales y el 37% de su pesca anual por culpa de la pesca ilegal, no informada y no reglamentada. La mayoría de estos peces ilegalmente obtenidos es llevada a la UE y a China, los mayores mercados pesqueros a nivel mundial, en donde la demanda crece a un ritmo constante. Al mismo tiempo, la sobrepesca industrial está destruyendo el sustento y la seguridad alimenticia de una de las comunidades más pobres del mundo, forzándolos a ir tras un nuevo y posiblemente mejor futuro en cualquier otro lugar.

Fotografía e investigación: Kukka Ranta.

Troolarimme Länsi-Afrikassa


yritysvastuukansi-213x300Peruste 4/2014
| Teksti: Kukka Ranta

Eurooppalaisten ja kiinalaisten alusten tehotroolaus on romahduttanut kalakantoja Länsi-Afrikassa. Tämä on ongelma erityisesti paikallisille kalastajille ja monet heistä ovat päätyneet Eurooppaan paperittomiksi siirtolaisiksi. EU:n tulisi näyttää mallia liikakalastuksen lopettamiseksi.

Senegalin Soumbediounen ranta on peittynyt puisista, ränsistyneistä kalastajaveneistä. Aiemmin ne olivat kaikki merellä, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana saaliit ja paikallisten tulot ovat romahtaneet.
Syynä on kansainvälinen liikakalastus, sekä laiton, ilmoittamaton ja sääntelemätön (LIS) kalastus. Sitä tapahtuu eniten juuri siellä missä valtioilla ei ole varaa rannikkovalvontaan, ja missä korruptio rehottaa (Lövin 2012, 139.)
Espanjan kaduilla elantoaan repivät paperittomat siirtolaiset Länsi-Afrikasta kertovat, että suurimmat troolarit ovat espanjalaisia ja kiinalaisia. Siirtolaiset tietävät mistä puhuvat, sillä monet heistä ovat entisiä kalastajia Senegalista. Kansainvälisen ryöstökalastuksen vuoksi nämä merten asiantuntijat ovat päätyneet kadulle oikeudettomaan asemaan.

Kun omat vedet tyhjenevät

Länsi-Afrikassa pyytää runsaasti ulkomaisia kalastusaluksia. Suuri enemmistö on maailman suurimmilta kalamarkkinoilta Euroopan unionista ja Kiinasta. Vieraille vesille lähdetään, koska omat kalavedet ovat tyhjentyneet.
EU ostaa eteläisiltä niin sanotuilta kumppanimailta kalastusoikeuden taloudellista tai teknistä tukea vastaan. Sopimuksista neuvottelee Euroopan komissio. Kaupankäyntiä on kutsuttu ”cash – for acces”   -sopimuksiksi, joilla EU on ulkoistanut liikakalastusongelmansa Afrikan merille (Kaczynski & Fluharty 2002, 82).
Kahden- ja monenväliset kalastussopimukset tulivat käytännöksi 1970-luvulta alkaen (Euroopan parlamentti 2014a). Valtioille kuuluu 200 meripeninkulman etäisyydellä rantaviivastaan ulottuva yksinomainen talousvyöhyke (EZZ), jonka luonnonvaroja jokaisella maalla on oikeus hyödyntää.
Kaikki talousvyöhykealueiden ulkopuolella olevat merialueet ovat yhteistä merialuetta. Yksinomaiset talousvyöhykkeet kattavat 35 prosenttia merien kokonaispinta-alasta, mutta niiden piirissä on kuitenkin 90 prosenttia maailman kalavaroista (Euroopan parlamentti 2014a).

Sopimuksia ja laittomuuksia

Länsi-Afrikassa toimii EU:n lisäksi myös paljon muita valtioita, jotka ovat solmineet kahdenvälisiä kalastussopimuksia, kuten Kiina. Lisäksi alueella pyytää runsaasti sekä eurooppalaisia että muiden maiden yksityisiä kalastusaluksia. Ympäristöjärjestö Oceanan mukaan yksityiset sopimukset ovat yksi suurimmista syistä liika- ja salakalastukseen.
Tällä hetkellä Kiinalla on kalastusoikeudet arviolta seitsemääntoista Afrikan maahan, joista iso osa sijaitsee Länsi-Afrikassa (Euroopan parlamentti 2012, 38). EU:lla on parhaillaan kolmetoista kahdenvälistä sopimusta, joista kahdeksan on Afrikan alueella. Tiedot EU:n kalastussopimuksista löytyy komission sivuilta (Euroopan komissio 2014). Kiinan tai kiinalaisten yhtiöiden kalastussopimuksista ei ole saatavilla julkista tietoa.
Noin 70 prosenttia kiinalaisaluksista on yksityisiä. Kolmasosa on valtio-omisteisen Chinese National Fisheries -yhtiön tai sen tytäryhtiöiden alaisia aluksia. Vuosien 2000–2010 välillä Kiinalla oli noin 1800 alusta kaukaisilla merialueilla (Blomeyer et al 2012, 37).
Euroopan unionilla on noin 700 alusta unionin ulkopuolisilla merialueilla, joista noin 400 pyytää Länsi-Afrikassa. Suurin osa Länsi-Afrikassa pyydetyistä kaloista on pohjakaloja, kuten mustekalaa, katkarapuja ja kampelaa, tai sitten tonnikalaa.

Mukavuuslippulaivat

Las Palmas on vilkas teollinen satama suosittujen lomasaarten ytimessä. Samalla se on keskeinen huoltopaikka Länsi-Afrikan merillä pyytäville kansainvälisille troolialuksille. Laitureilla häärää espanjalaisia, kiinalaisia, venäläisiä ja aasialaisia merimiehiä. Alukset ovat kuitenkin ihan muiden maiden rekisterissä kuin mitä miehistöstä voisi päätellä. Laivojen perässä liehuu Belizen, Costa Rican ja Komorien lippuja.
YK:n merioikeussopimuksen mukaan valtiot ovat velvoitettuja seuraamaan ja kontrolloimaan lippurekisterissään toimivia kalastusaluksia. Monet ovat kuitenkin rekisteröineet laivansa toisen maan lippurekisteriin kiertääkseen kotimaansa työ- ja  ympäristölainsäädäntöä.  Juuri nämä alukset syyllistyvät usein laittomuuksiin.
Mukavuuslippulaivat  (Flags of Convenience) eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksia. Saaliit lastataan satamissa, joissa ei välttämättä kirjata tietoja ylös. Las Palmasia pidetään yhtenä maailman suurimmista laittoman kalakaupan satamista.
Mukavuuslippualuksilla työskentelee usein siirtolaistaustaisia matalapalkkaisia työläisiä, jotka ovat lähtöisin köyhistä maista. Mitä vähemmän pitkien matkojen laivat joutuvat työntekijöilleen maksamaan, sitä suurempia voittoja yhtiöt tekevät (ILO 2013, 6.)
Myös orjuus ja ihmiskauppa ovat osa kalateollisuutta (ILO 2013). Esimerkiksi Thaimaassa kalastusteollisuus on syyllistynyt orjatyövoiman käyttöön ja raakaan väkivaltaan (Guardian 10.6.2014). Thaimaa on neljänneksi tärkein kalatuotteiden maahantuoja Suomeen (RKTL 2013).
 Länsi-Afrikassa pyytävien alusten rikoksia ovat pitkään tuoneet julkisuuteen ympäristöjärjestöt Environmental Justice Foundation (EJF 2010) ja Greenpeace. Työntekijöiden palkat ovat usein olemattomia tai puuttuvat pakon edessä kokonaan, turvallisuudesta ei huolehdita, sanitaatio ja ravinto ovat puutteellisia, työtunnit loppumattomia ja kuumuus usein uuvuttavaa. Kaukana merellä työnantajat saattavat uhkailla, pahoinpidellä tai jopa surmata alaisiaan (EJF 2010).
Interpolin ympäristörikosohjelma perusti helmikuussa 2013 SCALE-projektin koordinoimaan monikansallista rikoslain toimeenpanoa, ja se on aloittanut laittomasti pyydetyn kalan seurannan ensimmäisessä kohteessaan Länsi-Afrikassa (ILO 2013, 6; Interpol 2014).
Euroopan unioni asetti tammikuussa 2010 laittomasti pyydetyn kalan valvontajärjestelmän. Jokaisessa EU-maassa valvontaviranomaiset tarkastavat EU:n ulkopuolelta tuotavan kalan alkuperämerkintöjä. Suomessa valvonnasta vastaa yksi työntekijä Uudenmaan ELY-keskuksessa.
Tosiasiassa valvominen on vaikeaa, sillä paperit voi toisella puolella maapalloa helposti väärentää. Maailman suurimman kalatuotteiden viejän Kiinan jalostustehtaissa tapahtuu paljon ”kalanpesua”, jolloin laiton ja laillinen kalasaalis sekoittuvat.
Euroopan unioni ylläpitää mustaa listaa aluksista ja maista, joiden lippurekisterissä toimivien alusten epäillään syyllistyneen laittomaan kalastukseen. Pannaan joutuvat eivät saa tuontilupaa EU:n kalamarkkina-alueelle.
EU antoi historiansa ensimmäisen varoituksen marraskuussa 2012 kahdeksalle maalle, Belizelle, Kamputsealle, Fijille, Guinealle, Sri Lankalle, Togolle, Vanuatulle ja Panamalle (Euroopan komissio 15.11.2012).
Komission varoitukset näyttävät tehostaneen laittoman kalan valvontaa. Lokakuussa 2014 komissio näytti vihreää korttia Belizelle, Fijille, Panamalle, Togolle ja Vanuatulle, ainoastaan Sri Lanka asetettiin tuontikieltoon EU:n markkinoille (Euroopan komissio 14.10.2014).
Environmental Justice Foundation arvioi, että puolet varoituksista saaneista aluksista olisi mukavuuslippualuksia, joista merkittävä osa on alun perin eurooppalaisomistuksessa (EJF 2012). Monet näistä aluksista pyytävät juuri Länsi-Afrikassa.

Kalakantojen romahdus

Senegalilaisten kalastajien mukaan kalakannat alkoivat hiljalleen heiketä vuosituhannen vaihteessa. Samaan aikaan Senegaliin valittiin uusi presidentti Abdoulaye Wade, joka ryhtyi kauppaamaan kalastussopimuksia sitä mukaan kun niistä maksettiin. Iso osa rahoista meni presidentin lähipiirin liiveihin.
Vuonna 2003 WWF julkaisi tiedotteen, jonka mukaan puolet Länsi-Afrikan kalakannoista oli kadonnut (YK 2009, 10). Kalastajat saivat yhä pienempiä saaliita, kun ulkomaiset tehotroolarit kyntivät heidän rannoillaan. Samaan aikaan Euroopan unioni uusi Euroopan ulkopuolisia kalastussopimuksiaan osana kalastuspolitiikan uudistusta. Valtaosa sopimuksista oli Länsi-Afrikassa, suurimmat Senegalissa ja Mauritaniassa.
Kalastus työllistää koko Länsi-Afrikassa arviolta noin 5,6 miljoonaa ihmistä (YK 2009, 10), ja se on vuosisatojen ajan suvussa periytynyt arvostettu ammattitaito. Senegalissa kalastus työllistää noin 600 000 ihmistä (Clover 2004, 46; Guardian 2.4.2012) – Greenpeacen mukaan kaikki väliportaat mukaan lukien jopa miljoona ihmistä.
Vertailun vuoksi kalastussektori työllistää Euroopan unionin alueella noin 139 000 ihmistä täysipäiväisesti, mistä Espanja, Italia, Kreikka, Portugali ja Ranska muodostavat 82 prosenttia (Euroopan parlamentti 2014b). Senegalin aluevesillä pyysi vuosien 2002–2006 välillä 64 miljoonan euron arvoisen sopimuksen nimissä yhteensä 125 EU:n kalastusvenettä kyseisistä maista. Niistä suurin osa tuli EU:n kalastustukia eniten nielevästä Espanjasta (Oceana 2011). Greenpeacen mukaan yksi eurooppalainen troolari pyytää keskimäärin saman minkä 7000 Länsi-Afrikan rannikon pienkalastajaa vuodessa (Greenpeace 2005).
Environmental Justice Foundationin mukaan 90 prosenttia Länsi-Afrikassa pyytävistä aluksista on pohjatroolareita, jotka vetävät raskasta verkkoa pitkin merenpohjaa rikkoen kaiken tielleen tulevan, sekä vetäen mukaansa kaiken eteen sattuvan (EJF 2012, 4). Markkinoille kelpaamaton ja tarpeeton sivusaalis on pahimmillaan 80 prosenttia koko saaliista. Valtava määrä kilpikonnia, delfiinejä, haita, lintuja ja kaloja heitetään kuolleena takaisin mereen. Vain parhaimmat arvokalat päätyvät lähinnä EU:n tai Kiinan kalamarkkinoille.
Merialueella pyytävät troolarit rikkovat jatkuvasti kalastajien verkkoja, jolloin paikalliset pienkalastajat menettävät työpäiviä ja tuloja. Kalakantojen heikentyessä länsiafrikkalaisten kalastajien työmatkat ovat pidentyneet kymmenillä tai jopa sadoilla kilometreillä. Kalastajien täytyy sijoittaa entistä enemmän rahaa polttoaineeseen ja jäähän kalan säilömistä varten.
Meri antoi entistä vähemmän ja yhä pienempää kalaa, mikä vaikutti suoraan kalastajien tuloihin ja kalasta saatuun hintaan. Vielä 1990-luvulla kalastajaperheet söivät 3–4 kertaa päivässä, mutta kalakantojen heikennyttyä enää kerran tai korkeintaan kaksi kertaa päivässä.
Lopulta vuosi 2005 oli monille kalastajille totaalinen romahdus. Tuloja ei enää tullut. Vuonna 2006 myöskään EU:n kalastussopimusta Senegalissa ei enää jatkettu, koska Senegalin kalavarat olivat romahtaneet.
Samaan aikaan Kanarian saarilla kiihtyi siirtolaisuuskriisi, kun kymmenet tuhannet ihmiset rantautuivat käyttämättömäksi jääneillä kalastajaveneillä saarille. Vuonna 2005 rantautujia oli noin 5000. Seuraavana vuonna luku oli lähes kuusinkertaistunut heti pahimman kalakadon ilmennettyä, lisäksi arviolta kuusi tuhatta ihmistä hukkui matkalla.
Valtaosa siirtolaisista saapui juuri EU:n suurimmista kalastuskumppanimaista Senegalista ja Mauritaniasta. EU vastasi lisäämällä tuntuvasti merivalvontaa, muttei valvoakseen laitonta kalastusta vaan köyhyyttä pakenevia ihmisiä.

Kalan kulutuksen epäkohdat

Kuluttajilla ei juuri ole tietoa kalan todellisesta alkuperästä, sillä Euroopan unionin elintarvikelain mukaan kalan alkuperä merkitään tuotantomaan mukaan, eikä pyyntialuetta useimmiten edes mainita.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan Kiina on ylimitoittanut kotimaisen saaliinsa ja alimitoittanut ilmoittamansa muualta pyytämänsä kalan. Suurin osa kiinalaisista troolialuksista pyytää Länsi-Afrikan aluevesillä (Blomeyer et al 2012, 25). Arviolta 2,5 miljoonaa tonnia kiinalaisten Afrikasta pyytämästä kalasta jää ilmoittamatta viranomaisille, jolloin kala on laitonta (Blomeyer et al 2012, 12). Useimmiten kala päätyy kansainvälisille markkinoille, erityisesti Eurooppaan.
British Columbian yliopiston kahdenkymmenen tutkijan muodostaman selvitysryhmän tuoreen raportin mukaan 75 prosenttia Kiinan ulkomaisesta saaliista tulee Afrikasta. Saaliista lähes kolme miljoonaa tonnia pyydetään Länsi-Afrikasta (Pauly et al, 2013.)
Pelkästään Länsi-Afrikan arvioidaan menettävän vuosittain noin 1,3 miljardin dollarin arvosta kalaa laittoman kalastuksen vuoksi (Africa Progress Report 2014, 88). Lisäksi LIS-kalastus tarkoittaa miljoonien työpaikkojen menetystä, sekä vaarantaa miljoonien ihmisten ruokaturvan.
Kalan kulutus kasvaa jatkuvasti maailman suurimpien kalamarkkinoiden alueilla. Samaan aikaan kulutus heikkenee köyhimpien maiden väestön keskuudessa, vaikka eteläisissä nopean väestönkasvun maissa kalan merkitys eläinproteiinin lähteenä on hyvin keskeinen.

Jälkikolonialismi kalakaupassa

Kolonialismin päättymisestä huolimatta entiset siirtomaat toimivat edelleen halpojen raaka-aineiden ja työvoiman lähteinä. Euroopalla on ollut taloudellis-poliittinen ylivalta suhteessa köyhiin etelän maihin kauppasopimuksia solmiessa. Monet köyhät valtiot ovat olleet täysin riippuvaisia kalastussopimuksista saamistaan miljoonista euroista, joista on loppujen lopuksi kulkeutunut vähän jos laisinkaan taloudellista tukea juuri kansan köyhimmälle osalle, joita kansainvälisten kalastussopimusten ikävät seuraukset ovat koskettaneet eniten.
Länsi-Afrikan luonnonvarojen heikkenemisestä aiheutuvat ongelmat ovat olleet jo pitkään EU:n tiedossa. Vuoden 2002 yhteisen kalastuspolitiikan muutos toteutettiin pitkälti monesta suunnasta tulevaan kritiikkiin vastaten. Silti ongelmat vain jatkoivat kiihtymistään. Aluevesien rajaaminen suurimpien pelurien käyttöön maailman suurimpien kalamarkkinoiden tyydyttämiseksi on merkinnyt ympäristökriisiä, hallitsematonta luonnonresurssien käyttöä, väestön köyhtymistä, ja ihmisten ruokaturvan heikkenemistä.
Liikakalastuksen seurauksena syntynyt massiivinen siirtolaistyövoima toimi puolestaan vuosikaudet halpatyövoimana Espanjan rakennustyömailla ja maataloudessa, kunnes talouskriisi vei tuhansilta työpaikat. Monet siirtolaiset menettivät työnsä ja päätyivät kadulle.
EU:n poliittinen päätöksenteko on perustunut pitkälti kapitalististen markkinoiden vaatimaan voitontavoiteluun. Kilpailu maailmanmarkkinoiden johtopaikasta ja poliittisesta asemasta on painanut vaa’assa enemmän kuin ihmis- ja ympäristöoikeuksien kunnioitus.
On tärkeää ymmärtää miten EU kohtelee entisiä siirtomaitaan. Vaikka EU-maissa ympäristöä suojellaan erilaisilla säädöksillä, EU:n solmimissa kaupallisissa toimissa ei ole pidetty kiinni ympäristönsuojelusta saati köyhyydenvähentämistavoitteista, vaikka EU:n omat asetukset ja tavoitteet niitä painottavatkin.
Pääsyyt kalakantojen heikkenemiseen ovat sekä Länsi-Afrikan maiden omat korruptoituneet hallinnot että EU:n ylivalta jälkikolonialistisessa kaupankäynnissä. EU:n kalastuspolitiikka tukeutuu kalastustukiin, mikä on johtanut unionin alusten liian suureen kapasiteettiin suhteessa kalakantojen kestävyyteen. Tämä on johtanut liikakalastukseen ensin EU:n omilla aluevesillä, ja sitten myös ulkopuolisilla sopimusalueilla.
Vaikka EU:n kahdenvälisten kalastussopimusten lisäksi Länsi-Afrikassa toimii myös lukuisia muita valtioita, yksityisiä yrityksiä sekä salaisia ja laittomia kalastajia, on EU kuitenkin alueen suurin ja pitkäaikaisin toimija. EU:lla on suurimmat vaikutusmahdollisuudet muutoksessa kohti kestävää kalastusta. Jos EU ei tee päätöksiä kalamarkkinoiden rakenteiden muuttamiseksi kestävämpään suuntaan paikallisväestöä ja ympäristöä kunnioittaen, on turha odottaa päätöksiä Kiinan tai Venäjän kaltaisilta epädemokratioilta, joissa jo oman maan sisällä tunnetusti rikotaan törkeästi ihmis- ja ympäristöoikeuksia.

Kirjoittaja on tutkiva toimittaja, valokuvaaja, jatko-opiskelija Helsingin yliopistolla, sekä toinen Kalavale-tietokirjan tekijöistä.
LÄHTEET:

Africa Progress Report 2014: Grain, Fish, Money. Financing Africa’s Green and Blue Revolutions. http://www.africaprogresspanel.org/publications/policy-papers/2014-africa-progress-report/

Clover C. 2004: The End of the Line: How Overfishing is Changing the World and what We Eat. Ebury Press.

Blomeyer R., Goulding I., Pauly D.l, Sanz A. & Stobberup K., 2012. The Role of China in World Fisheries. The European Parliament, Directorate General Internal Policies, Policy Department B Structural and Cohesion Policies – Fisheries. Brussels. http://www.europarl.europa.eu/meetdocs/2009_2014/documents/pech/dv/chi/china.pdf

Brown O. 2005: Policy Incoherence: EU Fisheries Policy in Senegal. Human Development Report 2005/29. http://hdr.undp.org/sites/default/files/hdr2005_oli_brown_29.pdf

Euroopan komissio 15.11.2012. Commission warns third countries over insufficient action to fight illegal fishing. http://europa.eu/rapid/press-release_IP-12-1215_en.htm?locale=en

Euroopan komissio 14.10.2014: Illegal fisheries: green cards for five countries, but red card for Sri Lanka. http://europa.eu/rapid/press-release_IP-14-1132_en.htm

Euroopan komissio 2014: Fisheries: Bilateral agreements with countries outside the EU. http://ec.europa.eu/fisheries/cfp/international/agreements/index_en.htm

Euroopan parlamentti 2014a: Faktatietoja 4.2.4. Kansainväliset suhteet kalastuksen alalla.

Euroopan parlamentti 2014b: Overfishing and employment in fisheries, European Parliamentary Research Service 29.3.2014. http://epthinktank.eu/2014/03/29/overfishing-and-employment-in-fisheries/

EJF 2012: EJF responds to the first EU warning to countries involved in pirate fishing.
http://ejfoundation.org/node/484

EJF (2010): All at Sea – The Abuse of Human Rights aboard Illegal Fishing Vessels. Environmental Justice Foundation: London; Greenpeace Senegal: haastattelu 2012. http://ejfoundation.org/sites/default/files/public/media/report-all%20at%20sea_0.pdf

Greenpeace 2005: Drop into the Ocean. http://www.greenpeace.org/international/en/multimedia/videos/Drop-into-the-Ocean-/

Guardian 10.6.2014: Trafficked into slavery on Thai trawlers to catch food for prawns. http://www.theguardian.com/global-development/2014/jun/10/-sp-migrant-workers-new-life-enslaved-thai-fishing (http://gu.com/p/3pqh3/stw )

Guardian 2.4.2012 Senegal’s fishing community will act on foreign fleets if government doesn’t. http://www.theguardian.com/global-development/2012/apr/02/senegal-fishing-community-act-foreign-fleets (http://gu.com/p/36fx9/tw )

ILO 2013: Caught at Sea Forced Labour and Trafficking in Fisheries. http://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/—ed_norm/—declaration/documents/publication/wcms_214472.pdf

Interpol 2014: Environmental Crime, Projects, Project-Scale. http://www.interpol.int/Crime-areas/Environmental-crime/Projects/Project-Scale

Kaczynski V.M. & Fluharty D.L. 2002: European Policies in West Africa: Who Benefits from Fisheries Agreements? Marine Policy 26, 75–93. http://www.cesruc.org/uploads/soft/130221/1-130221154523.pdf

Lövin I. 2012: Silent Sea – the Fish Race to the Bottom (Tyst Hav – Jakten på den sista matfisken 2007), Paragon Publishing. http://isabellalovin.com/en/silent-seas/

Oceana 2011: The European Union and Fishing Subsidies. http://oceana.org/en/eu/media-reports/publications/the-european-union-and-fishing-subsidies

Daniel P. , Belhabib D., Blomeyer R., Cheung W., Cisneros-Montemayor A.s, Copeland D., Harper S., Lam V., Mai Y., Le Manach F., Österblom H., Man M. K., van der Meer L., Sanz A., Shon S., Sumaila R., Swartz W., Watson R., Zhai Y. and Zeller D. 2013: China’s distant-water fisheries in the 21st century. Chinese fisheries statistics. Estimating  China’s  distant-water catches. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/faf.12032/abstract

RKTL: Kalan ulkomaankauppa 2013 (4/2014). http://www.rktl.fi/julkaisut/j/702.html

YK 2009: UN Africa Renewal Magazine 07/2009. http://www.un.org/africarenewal/magazine/july-2009/safeguarding-africa%E2%80%99s-fishing-waters

* * *

Perusteen vuoden 2014 viimeinen numero uppoutuu yritysvastuuseen.

Kalavale-kirjan toinen kirjoittaja Kukka Ranta pureutuu artikkelissaan Länsi-Afrikan riistokalastukseen. Eurooppalaisten ja aasialaisten kalastusalusten massiivisen troolauksen vuoksi moni paikallinen on menettänyt elinkeinonsa ja päätynyt siirtolaiseksi Eurooppaan. Näillä aluksilla usein myös työntekijöiden oikeuksia poljetaan.

Koko lehden voit lukea pdf-versiona tästä. Voit tilata maksuttoman lehden myös paperisena tämän sivun vasemman sivupalkin lomakkeesta tai lähettämällä osoitetietosi osoitteeseen info@vasemmistofoorumi.fi.

 

De la red vacía a la migración

Los caladeros de senegal se agotaron en los años 2000 debido a la pesca de los arrastreros extranjeros

Diagonal Periódico 22.11.2014 | Kukka Ranta, Senegal/Barcelona

Ali es uno de tantos migrantes que malviven en Barcelona buscando una vida mejor, después de verse obligados a emigrar de países antes ricos en pesca.

Además de atraer a multitud de turistas, las Canarias se han convertido en una base logística de primer orden para el comercio internacional de pescado. Junto a las ricas aguas de África Occidental, las Islas Canarias son uno de los puntos más importantes de entrada al mercado de pesca ilegal. Un gran número de barcos de pesca de arrastre europeos, asiáticos y rusos navegan las aguas de África Occidental, muchos de ellos bajo una bandera de Panamá, Belize, las Comores o varios Estados de África Occidental, aunque la tripulación es mayormente asiática o europea, especialmente española.

LasPalmasissa-KukkaRANTA

Según la Fundación de Justicia Medioambiental y Greenpeace, la pesca ilegal es endémica, particularmente a través de arrastreros en los que ondean banderas de conveniencia, barcos mercantes registrados en un Estado soberano distinto del del propietario del barco. Las banderas de conveniencia son un medio para sortear la regulación laboral marítima, permitiendo a las compañías evadir impuestos e ignorar los estándares básicos de salud, seguridad y medioambientales.

Los trabajadores son generalmente de países pobres, con sueldos por debajo de lo normal o incluso esclavizados. Las banderas de conveniencia reúnen hasta el 30% de la pesca mundial. Según Oceana, África Occidental tiene los mayores niveles de pesca ilegal del mundo, contando con el 40% de la pesca de la región. Se estima que el África subsahariana pierde aproximadamente mil millones de dólares al año en ingresos debido a la industria de pesca ilegal.

Leer más en Diagonal Periódico16-17diagonal234-KukkaRanta2014

Master’s Award in Development Studies 2014

Kukka Ranta, doctoral student at CRADLE, was granted by the UniPID and the Finnish Society for Development Research the 2014 Master’s Award in Development Studies 2nd place for her thesis: Robbed Sea – The consequences of the EU fisheries agreements for the Food Security and Livelihood of local fishermen in Senegal, completed at the University of Helsinki, Department of Political and Economic Studies.

MastersAwarded2014-PhotoTommyStandum

In a picture (left) 2. awarded Kukka Ranta (University of Helsinki, development studies), emeritus professor Rauni Räsänen, 3. awarded Lauri Heimo (University of Tampere, social policy), emeritus professor Reijo E. Heinonen, 1. awarded Henry Salas Lazo (University of Helsinki, Latin American studies) and emeritus professor Olavi Luukkanen (photo: Tommy Standun).

The selection board was comprised of emeritus professor Rauni Räsänen, emeritus professors Reijo E. Heinonen and Olavi Luukkanen. The board gave special attention to the societal applicability and impact, and innovativeness of the work:

“Ranta’s study reveals how the international politics on fishing also have an impact on emigration, on understanding environmental sustainability and on reaching the Millennium Development Goals. In media and immigration studies, the focus has usually been on the effects of immigration on societies and countries which have not been able to assimilate newcomers into their social environment. Ranta, on the contrary, examines the reasons behind emigration from the viewpoint of unemployed Senegalese fishers. She gives a voice to the “voiceless subalterns” and points out their lack of democratic influence in issues in what were formerly their own fishing waters. The ethnological method applied has demanded intensive commitment to the life situations of the fishers and innovativeness in interviewing. Ranta’s study highlights the importance of intercultural dialogue and necessity of fieldwork. For this positive endeavour, Ranta’s study delivers an outstanding qualification.”

KukkaRanta1_MasterArward2014_photographerTommyStandumEmeritus professor Reijo E. Heinonen and Kukka Ranta after a speech by the professor (photo: Tommy Standun).

Kukka Ranta’s earlier non-fiction book Kalavale about overfishing written with Emma Kari was partly popularized from Ranta’s academic research data. The book was awarded with Kelpoa kehitystä (Good Development) prize in 2012 by Kehys for the significant work in promoting policy coherence for development. The book can be downloaded for free. Her other publications, articles and photo reports about overfishing and immigration can be seen from her website.

More information: www.unipid.fi

Det sålda havet

NytTid nr 25-32 20.6.2013 | Tema: Världens vatten | Text & foto Kukka Ranta

Europeiska unionen är världens största marknad för fisk och samtidigt världens största biståndsgivare. Med sin fiskeripolitik har EU först förstört sina egna fiskbestånd och därefter berövat Västafrikas invånare på en viktig näringsgren genom att stöda den egna fiskeriindustrin. Men EU kan också vara en betydelsefull vägvisare i ansträngningarna att återuppliva världens fiskbestånd.

Senegal, Dakar, Petit MBao, 2012.

Solen har målat horisonten orangeröd vid en senegalesisk fiskarstrand. Handmålade träbåtar vilar i sanden, några förankrade båtar vaggar i strandskvalpet. Bara ett fåtal av båtarna åker numera ut på havet för att fånga fisk.

När skymningen sänker sig stiger sextiotre gestalter ombord en av de större båtarna. Året är 2006, och nästan 32 000 personer riskerar sitt liv i hopp om en bättre framtid för sina familjer. En av dem är 32-åriga Souleyman. På denna samma strand i södra Dakar har han hela sitt liv livnärt sig och sin familj som fiskare. Nu lämnar han förfädernas strand samt frun och fem barn, den yngsta är två månader gammal.

Ute på öppet hav lyser de utländska trålarnas ljus upp vägen mot slutdestinationen. Vägkosten består av lite mjölk och ris, riktningen är drömmarnas Europa.
Läs mer här!

Skribenten är journalist, fotograf och den ena författaren till fackboken Kalavale – tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla, en bok som handlar om följderna av rovfiske.

Sijoiltaan menneet – Kulutuksen häätämä elämä

Toim. Kati Pietarinen.

Kirjoittajina mm.
Olli-Pekka Haavisto, Ville-Veikko Hirvelä, Mira Käkönen, Mervi Leppäkorpi, Kukka Ranta ja Ruby van der Wekken.

Yhteistyössä Into kustannus ja Siemenpuusäätiö 10 / 2012

Miljoonat ihmiset joutuvat vuosittain jättämään kotinsa tai vaihtamaan elintapansa toisiin: koti jää patoaltaan alle, sellutehtaan plantaasit kuivattavat pellot, kaivos saastuttaa mökkijärven tai vie alkuperäiskansan asuttaman metsän. Toiset menettävät elinkeinonsa ilmastonmuutoksen aiheuttaman kuivuuden ja äärimmäisten sääolosuhteiden takia.

Sijoiltaan menneet -kirjassa ihmiset mailman eri puolilta kertovat elämästään, jossa heidän kotinsa, elinkeinonsa tai ympäristönsä ovat vaarassa. Kirja sisältää valokuvia ja kertomuksia häädöistä ja kamppailuista niitä vastaan, kokemuksia häätöjen syistä ja seurauksista. Teos tuo esiin kytköksiä kulutuksen ja häätöjen välillä. Se tarjoaa tietoa, miten yksilön elämäntapavalinnoilla ja yhteiskunnallisilla päätöksillä voidaan vaikuttaa.

Kansan Uutiset 11.11.2012Kulutuksen häätämät ja sijoiltaan revityt

Maailma.net 13.11.2012: Teollisuusmaiden kerskakulutus vie kehitysmaiden kodit
Maan ystävät 28.1.2013: Luettua: Sijoiltaan menneet – Kulutuksen häätämä elämä
Commons.fi 18.2.2013: Elämää yhtiöiden armoilla