Helsingin Sanomat 13.8.2022 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta
Tutkijat kaivoivat rotututkimuksen nimissä lukuisia saamelaisvainajia haudoistaan aina 1930-luvulle asti. Osa luista kaupattiin tuottoisaan hintaan maailmalla. Nyt ryöstettyjä saamelaisluita haudattiin uudelleen yhteisöjen saattelemana Inarissa, Utsjoella ja Nellimissä.
Kolme arkkua lepää suopursujen ja varvikkojen päällä. Polttiaiset leijailevat hitaasti ilmassa. On surua ja hiljaista iloa.
”Laskemme maan poveen niiden saamelaisten maalliset jäännökset, joiden ei vuosikymmeniä sitten sallittu rauhassa levätä alkuperäisessä hautapaikassaan”, lausuu arkkipiispa Tapio Luoma.
”On syytä tässä tilaisuudessa pukea sanoiksi se tyrmistys, jolla tänään ajattelemme tuota karkeaa hautarauhan rikkomista ja niitä syitä, jotka siihen aikanaan johtivat”.
Luoma toimittaa maahan kätkemisen yhdessä Oulun hiippakunnan piispan Jukka Keskitalon, Inarin kirkkoherran Tuomo Huuskon ja saamelaisten papin Mari Valjakan kanssa.
Kuva: Kukka Ranta
Tuuli vaimenee ja sateinen taivas aukeaa, kun 69 saamelaisvainajan jäänteet siunataan uudelleen maahaan Inarijärven Vanhalla hautuumaasaarella elokuun ensimmäisenä sunnuntaina.
Paikalla on pieni joukko inarinsaamelaisen yhteisön jäseniä, joilla on yhteys saaren vainajiin.
Rukousten ja puheiden jälkeen kantajat laskevat arkut varovasti hautaan. Miehet tarttuvat lapioihin ja maakuoppa peittyy hetkessä. Muu saattoväki laulaa virsiä taustalla. Maa taputellaan sileäksi ja lopuksi valkoinen risti asetetaan huolellisesti pystyyn.
”Olo on helpottunut”, huokaa arkeologi ja Saamelaismuseo Siidan viransijainen museojohtaja Eija Ojanlatva. Vuosien työ ja hänen uransa tärkein saavutus on tullut vihdoin päätökseen. Inarinsaamelaisten esivanhemmat on saatettu takaisin hautarauhaan.
Vanhaan hautuumaasaareen haudattiin 1700-luvulla Inarijärven asukkaita kirkollisin menoin. Saareen haudattaessa vainajat olivat paremmin turvassa petoeläinten tuholta.
1870-luvulta 1930-luvulle suomalaiset ja ulkomaiset tutkijat kaivoivat saamelaisvainajien luita tieteellisen rotututkimuksen nimissä, fyysisen antropologian tarpeisiin. Tutkijat selvittivät kansojen alkuperiä ja arvottivat väestöjä paremmuusjärjestykseen fyysisten ominaisuuksien perusteella.
1800-luvulla haalittiin erityisesti pääkalloja, Ojanlatva kertoo. Esimerkiksi pitkäkalloisia pidettiin älykkäämpinä kuin lyhytkalloisia. 1900-luvulla kaivettiin muitakin luita ja mitattiin eläviä ihmisiä.
Rotututkimukset jatkuivat vilkkaana toiseen maailman sotaan saakka, kunnes natsi-Saksan hirmuteot leimasivat alan.
Suomessa rotututkimukset käynnistettiin uudestaan 1960-luvulla ja ne jatkuivat aina 1970-luvulle saakka. Monitieteisiä ja kansainvälisiä tutkimusryhmiä oli liikkeellä lukuisia.
Inarin kansakoululla mitattiin muun muassa saamelaisten kalloja, ruumiinosia ja kasvojen piirteitä. Monet muistavat, kuinka joutuivat seisomaan alasti kuvattavana vieraan tutkimusryhmän edessä.
Ojanlatvan mukaan rotututkimukset ovat jättäneet syviä arpia saamelaisyhteisön kollektiiviseen muistiin.
Vanhalla hautuumaasaarella kaivauksia tehtiin kahdesti. Vuonna 1878 kaivosinsinööri Solitander kaivoi esiin 103 pääkalloa, joista osa on yhä kadoksissa.
Toisen kerran saaren hautarauhaa rikottiin opetusministeriön pyynnöstä kesällä 1934, kun Helsingin yliopiston professori Väinö Lassilan johtama Suomalaisen tiedeakatemian antropologinen toimikunta avasi 69 hautaa.
Kirkon saamelaistyön sihteerin, rovasti Erva Niittyvuopion selvitysten mukaan evankelis-luterilaisen kirkon tuomiokapituli ja Inarin kirkkoherra Tuomo Itkonen näyttävät antaneen dokumenttien perusteella kaivausluvan yksimielisesti, ilman paikallisen kirkkoneuvoston käsittelyä tai yhteisön lupaa.
Pääkallot ja luut pakattiin paperipusseihin, ja arvokas saalis kuljetettiin anatomian laitokselle vuosikymmeniksi.
Itkonen auttoi tutkijoita suorittamaan tehtävän salassa paikallisilta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaivaukset aiheuttivat aikalaisissa ihmetystä ja levottomuutta.
Eräs aikalainen saapui ripittäytymään ja kysyi Itkoselta ahdistuneena: ”Mitä varten ne herrat niitä hautoja kaivoivat – eikö ne ollut siunattu leposijoiksi?”
Niittyvuopion mukaan Itkonen esineellisti seurakuntalaisensa ja rikkoi pappislupauksessa antamansa rippisalaisuuden säilyttämisen.
Itkosen muistelmateos paljastaa kuinka tuottoisaa luukauppa oli. Yhden saamelaispääkallon hinnaksi arvioitiin 10 000 markkaa maailman markkinoilla, luurangon arvo seitsemän kertaa korkeammaksi.
Itkonen kävi itsekin vaihtokauppaa ja neuvotteli mittavan rahoituksen muun muassa saamenkielisen aapisensa julkaisemiseen.
Heinäkuussa 1995 Helsingin yliopisto palautti 95 pääkalloa uudelleen haudattavaksi Vanhaan hautuumasaaren. Palautus toteutettiin Inarin seurakunnan kirkkoneuvoston saamelaisen valtuutetun Jouni Ilmari Jomppasen ehdotuksesta.
Palautettu luuaineisto perustui todennäköisesti Solitanderin kaivauksiin, ja sisälsi myös kaksi kalloa Sodankylästä ja yhden Utsjoelta.
Pian palautuksen jälkeen Helsingin yliopiston luutoimikunta tutki koko anatomian laitoksen kokoelman ja totesi, että varastossa oli vielä 172 pohjoisesta kaivettua vainajaa, yhteensä 138 pääkalloa ja muita luita 70 eri vainajasta.
Saamelaiskäräjien kanssa käytyjen neuvottelujen tuloksena luut päätettiin luovuttaa Saamelaismuseo Siidalle, joka perustettiin vuonna 1998. Luovutus tapahtui vuonna 2001.
Ojanlatva aloitti työnsä Saamelaismuseo Siidassa vuonna 2011, tällöin luukokoelma siirtyi arkeologi Ojanlatvan vastuulle.
Aineiston mukana tuli Excel-lista sisällöstä, ja Ojanlatva kävi kaikki luut läpi.
”Paikannimi oli merkitty kuntatasolla, joissain kohdin saattoi lukea tarkempi paikka, kuten Vanha hautuumaasaari. Ruksi oli joko kallon tai muun luun kohdalla, ei muuta.”
Kalloissa oli mittaamisen jäljiltä pisteitä. Numeromerkintöjä saattoi olla kahdenlaisia, vanhan ja uuden luukortiston mukaan. Joidenkin kallojen alaleuka oli kiinnitetty rautalangalla.
”Sahatut kallot olivat järkyttäviä, päälaet olivat edelleen irti. Muita luita ei sahattu, vain kalloja”, Ojanlatva kuvailee.
Mukana oli myös vainajista otettuja röntgen-kuvia, jotka tuhottiin museon perustaman toimikunnan ja saamelaisten toiveen mukaisesti.
Yliopiston luuaineiston luovutusasiakirjan ehtona oli, että vainajia säilytetään Siidassa tutkimuskäyttöä varten. Parinkymmenen vuoden aikana tutkimuslupapyyntöjä saapui muutamia, yhtään lupaa ei myönnetty.
”Meillä oli oma huone, jossa vainajat olivat. Avaimet olivat vain johtajalla ja amanuenssilla, joka valvoi, että säilytystilan kosteus ja lämpö pysyivät tasaisena. Vainajia ei näytetty kenellekään. He ovat saaneet olla rauhassa siitä saakka.”
Vainajien säilyttäminen museolla oli raskas rooli kantaa.
”Huoneen ohi kulkiessa tiesi, että siellä on esiäitejä ja -isiä. He olivat siellä välitilassa, meillä ei ollut oikeutta heitä säilyttää.”
Ojanlatva työkavereineen aloitti palauttamisprosessin, ja Saamelaismuseosäätiön hallitus teki virallisen päätöksen uudelleen hautaamisesta vuosina 2015 ja 2019.
Vuosien lausuntokierrosten ja valmistelujen jälkeen yhteensä 140 saamelaisvainajan jäännettä haudattiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Inarissa, Utsjoella ja Nellimissä.
Metsäisten vaarojen reunustamalla Mantojärven rannalla, Utsjoen Pyhän Ulriikan kirkon hautausmaalla saamenpukuihin pukeutunut saattoväki laskee maahan 68 vainajan jäännettä.
Utsjoen vanha hautausmaa oli vielä käytössä, kun Kittilän piirilääkäri A. E. Jansson kaivoi 94 saamelaisten kalloa. Arviolta joka neljäs hauta avattiin.
Myöhemmin maanantai-iltapäivällä kolmen kolttasaamelaisen vainajan jäännökset haudataan Nellimin ortodoksiselle hautausmaalle pienissä kirstuissa.
Heidän luunsa vietiin Petsamon Paatsjoen alueelta. Toisen maailmansodan jälkeen Petsamon koltat asutettiin Inarijärven itäosiin. Kolttien kyläkokous päätti haudata vainajat kolttasukujen nykyiselle hautausmaalle Paatsjoen läheisyyteen.
Iso selvitystyö on yhä edessä. Kaikkia saamelaisvainajien jäänteitä ei ole vielä palautettu.
Utsjoelta viedyistä kalloista 26 on kadonnut. Ojanlatva arvelee, että ne on todennäköisesti aikoinaan vaihdettu tai myyty Euroopan tutkijapiireissä.
Norjalaisten tiedetään kaivaneen pääkalloja Utsjoen Dalvadaksessa, Äimäjoella ja Nuvvuksessa. Myös Enontekiön Markkinassa, Muonionniskassa ja Rounalassa kaivettiin kalloja, jotka ovat kadoksissa. Luita saattaa löytyä eurooppalaisista luonnontieteellisistä museoista.
Ojanlatva selvittää parhaillaan Kittilän ja Ruotsin suuntiin, miten palauttaa heille kuuluvia Siidaan kulkeutuneita luita. Tavoitteena on, että kaikki vainajat palautetaan alkuperäisille sijoilleen.
Ojanlatvasta merkittävintä uudelleen hautaamisessa on se, että ”vainajilta viety ihmisarvo palautetaan. Esivanhemmat ovat nyt päässeet takaisin siunattuun äitimaahan.”
Lue lisää: Suomen viimeiset haudoistaan kaivetut saamelaisvainajien jäänteet kätketään jälleen maahan
KUKKA RANTA 