Romanit: Vielä tänään Helsingissä – missä huomenna?

Suomen Kuvalehti 34/2011 (30.8.2011) | Teksti & Kuvat: Kukka Ranta

SuomenKuvalehti-34:2011-KukkaRanta-romanit-Leiristäleiriin1SuomenKuvalehti-34:2011-KukkaRanta-romanit-Leiristäleiriin2SuomenKuvalehti-34:2011-KukkaRanta-romanit-Leiristäleiriin3SuomenKuvalehti-34:2011-KukkaRanta-romanit-Leiristäleiriin4
Helsingin Kalasatama elokuussa 2011.

Maria Virgil, 36, ja hänen miehensä Cornel Virgil, 40, hääräävät romanileirin ulkoilmakeittiössä. Pariskunta on Suomessa, koska he menettivät työnsä Italiassa.

”Vietämme juhlapäivää, sillä tyttäreni Romaniassa täyttää yhdeksän vuotta. Hän on äitini hoivissa”, Maria kertoo. Monilla Kalasataman leiriläisillä on sama tilanne. Lapset ovat kotimaassa isovanhempien luona, kun vanhemmat ansaitsevat rahaa maailmalla.

Maria asui miehensä kanssa Italiassa kuusi vuotta. Hän poimi pätkätöinä muun muassa banaaneja ja parsakaalia. Aviomies Cornel työskenteli rakennuksilla. Talouskriisi vei työt ja pakotti matkaamaan Euroopan pohjoisperukoille.

Nyt pariskunta kerjää ja kerää pulloja Suomessa ja tienaa 10-20 euroa päivässä. Raha riittää lähinnä ruokaan. Yöt nukutaan teltassa, joka on pystytetty kylmyyttä eristävän puulavan päälle.

Leirin väki kerääntyy illan hämärtyessä lihaa tirisevän pihagrillin ympärille. Maljoja nostetaan syntymäpäiväänsä 1 700 kilometrin päässä viettävälle Anna Marialle.

Romaniassa syntymäpäiväjuhlissa soittaisi paikallinen orkesteri. Kalastamassa grillitulen liekit saavat tahtia mustalaismusiikista, joka tulvii auton stereoista. Hämärän laskeutuessa Maria nuokahtaa pihan sohvalle. Kauempana hyrisee poliisiauto.

Kun Euroopan unioni ja Schengen-alue laajenivat vuosina 2004 ja 2007, monet Itä-Euroopan romanit lähtivät työn perään Etelä-Eurooppaan. Dany Bobudinaur, 44, muutti jo vuonna 2002 Espanjaan.

Ensimmäiset vuotensa hän oli ilman työsopimusta, mutta teki kuitenkin töitä rakennuksilla. Työsopimuksen saaminen mahdollisti oleskeluluvan hakemisen ja vuokra-asunnon, jonka Dany jakoi veljensä kanssa. Kuukausipalkka oli noin 1 200 euroa kuukaudessa.

Talouskriisin syvennyttyä Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa epäviralliset siirtolaistyöläiset ovat menettäneet työpaikkansa ensimmäisten joukossa. Dany jäi työttömäksi kaksi vuotta sitten, ja pian sen jälkeen häneltä vietiin oleskelulupa. Dany pyöräilee nyt pitkin Helsingin katuja ja tonkii pulloja roskalaatikoista. Päivässä saattaa tienata 10-40 euroa. Muita tuloja Danyllä ei ole.

Helsinkiin ensimmäiset siirtolaisromanit saapuivat syksyllä 2007, kun Bulgaria ja Romania liittyivät Euroopan unioniin. Kaikkiaan Euroopan unionin laajeneminen vuosina 2004 ja 2007 kasvatti unionin romanivähemmistöä viidellä miljoonalla.

Vapaan liikkuvuuden direktiivin mukaisesti EU:n kansalaiset saavat vapaasti, ilman oleskelulupaa matkustaa toisessa EU-maassa kolmen kuukauden ajan.

Helsinki on pallotellut romanien majoittamista siitä lähtien, kun heitä alkoi saapua kaupunkiin. Vuonna 2010 Helsingin kaupunki antoi poliisilaitokselle valtakirjan, joka sallii luvattomien leirien poistamisen kaupungin omistamalta maalta ilman maanomistajan käskyä.

Kesän 2011 alussa häädöt Helsingin romanileireissä lisääntyivät entisestään. Helsingin kaupungin linjauksen mukaan luvattomiin leireihin oli puututtava välittömästi. Kaupungin virka-apupyyntöön vastanneet poliisit ovat turhautuneita, sillä käytännössä romanit vain siirtyvät paikasta toiseen.

Siirtolaisromanit eivät ole enää vain Helsingin kaupungin asia, vaan romanialaisia ja bulgarialaisia romaneja kohtaa nyt kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Romanit kiertävät festivaaleilla ja isoissa yleisötapahtumissa myymässä kukkia, keräämässä pulloja tai musisoimassa.

Häädöistä on tullut yleinen eurooppalainen tapa suhtautua romanien liikkumiseen. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty muistuttaa, että häädöt koskevat ihmisryhmää, joka niitä vähiten pystyy vastustamaan. Monissa Euroopan maissa romaneita häädetään leireistään, mutta heille ei osoiteta luvallista asuinpaikkaa.

Irlannissa työskennellyt Madona (vas.) saapui serkkunsa Marian kanssa siskonsa Reginan luokse. Reginan sylissä on veljenpoika Pedro. Romaniperhe elää taivasalla.

Ranskassa ja Italiassa häätöjä perustellaan rikollisuuden pesäkkeiden puhdistamisella. Vuosi sitten heinäkuussa Tanskassa pidätettiin 23 romania sen jälkeen, kun Kööpenhaminan pormestari Frank Jensen oli kehottanut Tanskan parlamenttia ryhtymään toimenpiteisiin romanirikollisuuden kitkemiseksi.

Spartacus, 30, oli yksi heistä. Hän asui Romaniasta lähdettyään ensin viisi vuotta Italiassa Milanon lähellä Zingarissa yli 400 asuntovaunun leirissä. Hän toimi muurarina, kunnes työt loppuivat.

Spartacus lähti sukulaistensa mukana Tanskaan. Romaniryhmä asui teltoissa joutomaalla Kööpenhaminan laitamilla. Poliisi otti ryhmän talteen, koska se oli leiriytynyt yksityisalueelle.

Media uutisoi joukkopidätykseen, mutta romanien kannalta liian myöhään. Sataman pihalla Spartacus osoittaa vieressä istuvaa serkkunsa poikaa ja muutamaa muuta sukulaistaan. ”Kiinnioton jälkeisenä päivänä meidät kaikki karkotettiin Romaniaan.”

Ruotsi puolestaan karkotti syksyllä 2010 viisikymmentä kerjäläisromania.

Vapaan liikkuvuuden direktiivissä sanotaan, että vieraileva EU-kansalainen ei saa muodostua taakaksi toiselle jäsenvaltiolle. Kolmen kuukauden maassa oleskelun jälkeen on rekisteröitävä oleskeluoikeus ja todistettava ulkomaalaispoliisille, että kykenee elättämään itsensä. Sosiaalituen käyttö voi olla käännytysperuste.

Macerika, 20, on kahden lapsen äiti. Kuusi- ja seitsenvuotiaat lapset leikkivät patjoilla täytetyssä henkilöautossa, joka on heidän kotinsa. Mies on matkalla jossain Euroopassa.

”Romaneja asuu kadulla, ulkona leireissä. Miksi EU ei auta?” Macerika kysyy. Hammasrivistössä kiiltää useampi kullanvärinen tekohammas.

Muutama viikko sitten Macerika huomasi aamulla herätessään, että hänen autonsa ikkunaan oli teipattu lappu. Koulua käymätön Macerika ei ymmärtänyt, mitä lapussa luki.
Paperissa pyydettiin suomen ja englannin kielellä, että Sataman alueella leiriytyvien on poistuttava. Tarkkaa päivämäärää ei ilmoitettu.

Kalasataman alueella toimii Sosiaalikeskus Satama, joka on majoittanut eniten Suomeen saapuneita romaneja. Sosiaalikeskus sai alkunsa talonvaltausliikkeestä, ja siinä toimivat ovat vapaaehtoisia. Häätö koskee romanileirin lisäksi sosiaalikeskus Satamaa, jonka käyttämä talo puretaan.

Romaneille tarjotaan leiriytymispaikaksi Helsingin kaupungin virallista leirintäaluetta Rastilaa, johon useimmilla romaneilla ei kuitenkaan ole varaa. Matkailuajoneuvon ja sähkön kuukausihinta Rastilassa vaihtelee reilusta 500 eurosta lähes 800 euroon.

Helsinki toivoo, että kehotus on riittävä keino tyhjentää alue.

Romanit eivät kuitenkaan aio heti poistua. ”En tiedä” on heidän vastauksensa kysymykseen, mitä tapahtuu häädön jälkeen.

Tihkusateisessa Kalasatamassa Simona, 25, valmistautuu auton lähtöön kohti Romaniaa. Kotimaassa odottaa kaksi lasta ja mies. Simona on kesän ajan ansainnut rahaa Helsingissä keräämällä pulloja, myymällä kukkia ja kerjäämällä.

Vaatteita ei ole ollut varaa ostaa, kaikki säästöt on tarkoitettu kotiin lapsia varten. Toinen pojista on nyt toista vuotta koulussa. Simona kävi koulua neljä vuotta ja osaa lukea ja kirjoittaa vain välttävästi.

Romanian romanilapsista 15 prosenttia ei mene kouluun laisinkaan. Lähes puolet romanilapsista jättää koulun kesken. Muista eurooppalaislapsista keskimäärin 97 prosenttia päättää peruskoulun.

Yksi syy siihen, että romanilapset jäävät pois koulusta on rasismi; sekä opettajat että oppilaat saattavat pahoinpidellä tai nimitellä heitä. Lisäksi työttömät vanhemmat tarvitsevat lasten apua elannon hankintaan. Monilla perheillä ei ole varaa siisteihin kouluvaatteisiin tai eväisiin koulupäivää varten.

Bulgariassa ja Romaniassa romanislummien yhteyteen on perustettu romanilasten omia kouluja. Mutta eristäytyneissä kouluissa oppimistulokset ovat heikompia kuin yhteiskouluissa. Itä-Euroopan maissa romanilapsia on sijoitettu myös vammaisten kouluihin.

Maria, 24, hytisee nuotion äärellä. Hän on huolissaan sateesta, koska se estää kerjäämisen. Tänään tuli tienattua kymmenen euroa, mutta se on jo käytetty ruokaan.
Maria oppi koulussa jonkin verran englantia. ”Opiskelin kymmenen vuotta, mutta nyt se tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta. Istun täällä kylmässä leirissä ja asun kadulla.”

Yöstä teltassa tulee hyytävä, lämmikkeenä on ohut makuupussi. Marian kaksi poikaa ja mies ovat Romaniassa.

Naiset tienaavat kerjäämällä paremmin kuin miehet, siksi monet naiset lähtevät Romaniasta.

Aamulla kerjätään ensimmäisiltä kaupungin työmatkalaisilta. Illemmalla siirrytään sinne, missä ihmiset käyvät ostoksilla. Iltaisin ja viikonloppuisin kerätään pulloja, myydään kukkia tai musisoidaan. Ne, joilla on auto, matkaavat ympäri Suomea yleisötapahtumiin ja festivaaleille.

Anghelina Silvestru, 32, odottelee ystäväänsä Paulia. Miehet ovat suuntaamassa Karkkilaan, jossa he työskentelevät Alhovuoren hiihtokeskuksessa erilaisissa rakennus- ja huoltohommissa.

Anghelinalla on työsopimus ja oleskelulupa Suomessa. Ja Romaniassa kolme kuukautta vanha esikoinen.

Seuraan liittyy Dany Bobudinaur, jota Anghelina sanoo isäkseen. Romaniperheissä serkkuja kutsutaan veljiksi ja kaukaisia pikkuserkkuja serkuiksi. Dany on Anghelinan vaimon isä.

”Olen Suomessa, koska menetin työni Espanjassa enkä tule toimeen Romanian palkoilla. Voisin tehdä mitä vain, siivota, pestä ikkunoita…”

”Jos on töitä, kaikki on hyvin. Monet varastavat, koska eivät kestä nälkää. Jotkut kerjäävät, jotkut varastavat”, Dany toteaa.

Keskusrikospoliisin mukaan Romanian kansalaiset ovat muutaman viime vuoden aikana nousseet Suomen kolmanneksi suurimmaksi rikoksia tekeväksi ulkomaalaisten ryhmäksi. Monet Suomeen tulevista romaneista saattavat olla ihmiskaupan uhreja, mutta poliisilla ei ole tietoa, kuinka moni Suomessa kerjäävistä kuuluu heihin.

Romanit saavat usein lainaa vain rikollisryhmiltä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen. Lainan turvin suvut lähettävät jäseniään ulkomaille ansaitsemaan rahaa. Velkavankeudessa saattaa elää koko suku.

Dany kertoo säästävänsä rahaa joka päivä, edes ihan pikkuisen. Kotikaupungissa Târgu Jiussa Romaniassa asuu 15-vuotias poika yhdessä reumaa ja sydänvaivoja sairastavan isoäidin kanssa. Tyttären lapsi lisää kuluja.

Romaniassa ja Bulgariassa terveydenhoito on lähes kokonaan yksityistä. Työnantaja maksaa sairausvakuutuksen, joten sitä ei työttömillä romaneilla ole. Romanit kertovat, että he joutuvat maksamaan palveluista enemmän kuin muu väestö.

Sairaalaan hakeudutaan usein vasta viime tingassa. Syynä saattaa olla rahanpuute tai epäluulo viranomaisia kohtaan.

YK:n mukaan lapsikuolleisuus romanien keskuudessa on kuusi kertaa suurempi kuin Euroopassa muuten. Romanilapset ovat ikätovereitaan usein 7-15 senttiä lyhyempiä. Huono ruokavalio, epäkelvot asuintilat ja kehnot terveyspalvelut vaikuttavat romanilasten kasvuun. Romanivanhus kuolee keskimäärin kymmenen vuotta muita eurooppalaisia aikaisemmin.

”Suomessa syön kolme kertaa päivässä, Romaniassa kerran tai kaksi”, Dany kertoo. Hän tunnustaa toisinaan itsekin etsivänsä ruokansa roskiksista. Rahaa kuluu myös Romanian kotitalon sähköön sekä polttopuihin, sillä Danyn talossa ei ole sähkölämmitystä.

Euroopan unionin perusoikeusviraston mukaan 12 prosentista romanikoteja puuttuu sähköt kokonaan. Sähköt saatetaan kuitenkin virittää itse läheisistä kaapeleista.

Romaniassa 73 prosentissa romaniasunnoista ei ole juoksevaa vettä. Vesi kannetaan usein kilometrien takaa. 72 prosentissa kodeista ei ole viemäröintiä, tarpeet saatetaan tehdä pottaan, lähipusikoihin tai takapihalle kaivettuun maakuoppaan.

Keskeisten kunnallisten palvelujen, kuten jätehuollon, puute lisää tautiriskejä. Romanikodit ovat usein ryhmittyneet kaupunkien infrastruktuurin ulkopuolelle, pahimmillaan myrkylliselle jätemaalle.

Kalasatamassa Dany nukkuu vaimonsa kanssa kosteiden pahvien reunustamassa teltassa. Öisin pariskunta kasaa kaikki vaatteensa ohuen peiton päälle, mutta kosteaa kylmyyttä ei pääse pakoon.

Kymmenen päivää sitten keskiyöllä viereisen huoltoaseman pihalta kurvasi auto heidän telttansa viereen. Neljä miestä heitteli nyrkin kokoisia kiviä telttaa kohti.

Kivet kolahtelivat teltan suojaksi rakennettuun lautaseinään ja painoivat suojakattona toimivaa pahvia myttyyn. Kukaan ei loukkaantunut. Auto kaahasi pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Telttakankaan ja lautaseinän suojaksi on nyt raahattu nahkasohva. Lautaseinän kulmaan on niitattu häätölappu.

Juttu julkaistu Suomen Kuvalehdessä 34/2011 (ilm. 26.8.2011)

Aiheesta lisää
Kuvakertomus: Elämää romanileirissä (Suomenkuvalehti.fi 25.8.2011)
Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii (Suomenkuvalehti.fi 26.8.2011)

Kalasataman romanileiri tyhjennettiin – Eurooppa haluaa romanit pois silmistään (Suomenkuvalehti.fi 30.8.2011)

SK: Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii

Suomen Kuvalehti 26.8.2011 | Teksti ja kuva: Kukka Ranta

”Kyseessä ei ole missään nimessä ratkaisu koko Suomen tai pääkaupunkiseudun tilanteeseen, vaan enemmänkin kehotus muille kunnille toimia samalla lailla”, sanoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja.

023-20-Romanireportaasi-KukkaRanta-RYHMAKUVA-AUTOLLAPamela, 17, asuu yksivuotiaan poikansa ja sukulaistensa kanssa henkilöautossa. Lähes puolet Euroopan romanilapsista jättää peruskoulun kesken. Kuva Kukka Ranta.

”Vantaalla kouluun pääsevät myös paperittomien lapset”, sanoo Vantaan kaupunginvaltuutettu Kimmo Kiljunen (sd).

Hän vieraili Kalasataman romanileirissä. Mieleen jäivät autoissa nukkuvat romanilapset.

”Leiriytymisen olot ovat täysin sietämättömiä. Kyse on rakenteellisesta ongelmasta”, Kiljunen toteaa. Hän soitti Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggrothille (sd), joka puolestaan varmisti asian etenemisen: myös leirissä asuvien lapset pääsisivät Vantaalla kouluun.

Vantaan kouluissa on viime vuosina ollut useita lapsia, joilla ei ole sosiaaliturvatunnusta. Kyseessä on yleensä perhe, joka odottaa päätöstä oleskeluluvasta, Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo vahvistaa. Kokemusta romanileiristä ei Vantaalla vielä ole, mutta tähän mennessä koulun läheisyydessä asuvat lapset ovat poikkeuksetta päässeet kouluun.

Paperittomalla viitataan henkilöön, jolla ei ole oleskelulupaa. Kyseessä voi myös olla EU-kansalainen, joka ei ole kyennyt rekisteröimään oleskeluoikeuttaan, jota puolestaan pitää anoa kolmen kuukauden maassaolon jälkeen.

Apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth painottaa, että kouluun pääsevät Vantaalla asuvien perheiden lapset. ”Kyseessä ei ole missään nimessä ratkaisu koko Suomen tai pääkaupunkiseudun tilanteeseen, vaan enemmänkin kehotus muille kunnille toimia samalla lailla, lapsen etu huomioon ottaen.”

”Ongelmien ehkäisy tulee halvemmaksi kuin jälkipuinti”, Lehto-Häggroth toteaa.

Helsingissä leirilasten oppivelvollisuus käsittelyssä

”Helsingissä oppilaita ei käännytetä pois koulusta paperien puutteesta”, sanoo Helsingin perusopetuksen päällikkö Marjo Kyllönen. ”Kuntapaikkaa ja henkilöllisyystunnusta ei tarvita. Ratkaisevaa on asumisen pituus ja osoite, jonka perusteella määrätään koulupaikka.”

Leirissä asuvien romanilasten oppivelvollisuus on juuri käsiteltävänä Helsingin kaupungin opetusvirastossa.

”Lain mukaan kunnalle muodostuu velvoite valvoa koulunkäyntiä, kun henkilö on rekisterissä ja kunnassa kirjoilla. Selvitämme parhaillaan, milloin lapselle syntyy oppivelvollisuus”, Kyllönen sanoo.

”Jos perhe asuu useamman kuukauden Helsingissä, vanhempien pitää hakeutua opetusviranomaisten luokse. Kun asuminen on pysyvää ja kestää esimerkiksi lukukauden, opetus järjestetään. Teemme päätökset tapauskohtaisesti lapsen edun kannalta”, sanoo Helsingin opetusasioista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen.

Haataisen mukaan nyt ollaan uudessa tilanteessa erilaisten uusien ryhmien kanssa. Kaupungin tulee miettiä lapsen edun kannalta, miten romanileiriläisten perheitä voitaisiin informoida, että viesti kouluun pääsystä menee heille perille.

”Tavoitteenahan on, ettei vanhempien siirtyminen maasta toiseen aiheuta lasten syrjäytymistä. Jos lapset eivät ole koulussa, sukupolvelta toiselle siirtyvä köyhyys kasautuu.”

Haataisen mielestä romanisiirtolaisten lasten oppivelvollisuus täytyisi linjata valtakunnan tasolla opetushallituksessa ja ministeriössä. Kunnassa asioita ratkotaan arkitasolla.

Pääkaupunkiseudulla sekä Turussa ja Tampereella oppivelvollisille kielitaidottomille lapsille opetetaan suomen kieli niin sanotulla valmistavalla luokalla. Vuoden kuluttua lapset siirtyvät asteittain ”suomi toisena kielenä” -yleisopetukseen. Rahoitus tulee osin valtiolta, loput kaupungilta.

Marjo Kyllösen mukaan valmistavilla luokilla on hyvin tilaa, eikä lisäkuluja tule, ellei uusia ryhmiä jouduta perustamaan. Eniten maksavat tilavuokrat ja opettajien palkat. Oppilaille hankittavat opetusmateriaalien kustannukset eivät ole merkittäviä.

”Laki lähtee siitä, että kaupungin alueella asuville kuuluu järjestää perusopetus. Opetusvirasto selvittää parhaillaan minkälaisia yhteistyökuvioita tarvitaan kokonaisuuden kannalta, jotta pystymme vastaamaan olemassa olevaan tilanteeseen”, Haatainen selvittää.

Päätöksiä Helsingin kaupungin osalta voidaan odottaa lähiviikkoina.

romanilapset_kartta
Romanilapsia eristävissä kouluissa oppimistulokset ovat heikompia kuin yhteiskouluissa. Grafiikka Hannu Kyyriäinen / SK.

Työttömyys pakottaa siirtolaisuuteen

Kalasataman romanileirissä asuvan Georg Florin, 32, mielestä olisi hienoa saada lapset kouluun. Taustalla juoksentelevat kuusi- ja seitsenvuotiaat tenavat, jotka asuvat henkilöautossa. Heidän äitinsä Macerika, 20, ei ole koskaan käynyt koulua.

Romanian romanilapsista 15 prosenttia ei mene kouluun laisinkaan. Euroopan romanilapsista lähes puolet jättää peruskoulun kesken. Euroopan komission yksi keskeisimpiä tavoitteita romanien aseman parantamiseksi on lasten koulunkäynti.

Georgi ei pidä Kiljusen ideaa kovin toimivana. ”Koulunkäynti on vaikeaa, koska meillä ei ole pysyvää kotia ja siihen on syynä rahan ja työn puute.”

Palkkatyön puutteessa romanit eivät voi rekisteröidä oleskeluoikeuttaan ja ovat pakotettuja jatkuvaan siirtolaisuuteen. Euroopan unionin perusoikeusvirasto kehottaa Euroopan maita luopumaan kolmen kuukauden jälkeen vaadittavasta oleskeluoikeuden rekisteröimisestä. Näin lasten koulunkäyntikin helpottuisi.

”Työskentelin aiemmin Romaniassa kuorma-autokuskina 13 vuoden ajan. Nyt on jäljellä pelkkää työttömyyttä. Olemme täällä, koska Romaniassa meillä ei ole tulevaisuutta”, Georgi kertoo.

Kalasatama leirissä asuvat romanit keskustelevat pitkään taivasalla koulun mahdollisuudesta toiveen pilke silmäkulmassa. Päällimmäisenä on huoli pian koittavasta Helsingin kaupungin toimeenpanemasta häädöstä. Romanit eivät tiedä mihin menevät.

Euroopan väestöstä 17 prosenttia elää köyhyydessä, romanien kohdalla luku on neljä kertaa suurempi. Euroopan talouskomission mukaan 73 prosenttia Euroopan 10-12 miljoonasta romaneista on työttömiä.

”Missä voisimme oikein asua ja mistä saisimme töitä?”

Aiheesta lisää SK:ssa 34/2011 (ilm. 26.8.).

Katso myös SK:n kuvakertomus Elämää romanileirissä.

 

Elämää romanileirissä

Helsingin Kalasataman romanit ovat kiertäneet maasta toiseen työtä etsimässä. Häädöistä on tullut eurooppalainen tapa suhtautua heihin.

Kuvat ja teksti © Kukka Ranta
Kuvakertomus © Markus Pentikäinen ja Kukka Ranta.

Lue aiheeseen liittyvä Kukka Rannan reportaasi Leiristä leiriin SK:sta 34/2011 (ilm. 26.8.), sekä 26.8.2011 SK:ssä julkaistu artikkeli Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii.

Romanien tilanne on Euroopan yhteinen häpeä

Kouvolan Sanomat 3.7.2011 & Etelä-Saimaa  4.7.2011 | Näkökulma: Kukka Ranta

Miksi romanit tulevat Suomeen kerjäämään, miettii moni kaupungilla kulkiessaan. Ongelmat on ratkaistava kotimaassa, säestävät poliitikot mediassa. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen.

Romanit liikkuvat pitkin Eurooppaa, koska he pakenevat työttömyyttä, rasismia, pakkohäätöjä tai huostaanottoja. He etsivät lapsilleen tulevaisuutta, ja itselleen utopiaa — paikkaa, jossa voisi elää muiden ihmisten lailla.

Kyseessä on koko Euroopan yhteinen häpeä. Yksi Euroopan unionin kansalaisten etninen ryhmä elää kehitysmaiden köyhien lailla köyhyysloukussa, josta ei ole ulospääsyä. Euroopassa on yli kymmenen miljoonaa romania, joista valtaosa asuu Itä-Euroopassa, erityisesti Romaniassa. Romanian romanilapsista lähes puolet syntyy ilman syntymätodistusta. Romaniaikuisista neljäsosalla ei ole henkilöpapereita, jolloin he eivät ole olemassaolevia kansalaisia, eivätkä pääse sosiaalipalveluiden piiriin.

Romaneilta puuttuvat lähes kaikki perusoikeudet, jotka meille muille eurooppalaisille ovat itsestäänselvyyksiä. Saniteettitilojen, sähkön ja veden puute ovat suurimpia ongelmia käytännön elämässä. Romanien eriytyminen slummeihin pahenee Amnestyn mukaan jatkuvasti. Romanit asuvat usein itse rakentamissaan hökkelikylissä Euroopan kaupunkien laitamilla. Vesi kannetaan kaukaa ja sähköt viritetään itse. Saniteettiasiat hoidetaan lähipusikoissa, minkä lisäksi myös puutteellinen jätehuolto pahentaa tautiriskejä.

Slummien eristäytyneisyys luo suojattomuutta ja altistaa rasistisille hyökkäyksille, jotka ovat viime aikoina Euroopassa yleistyneet. Asunnoista ja terveyspalveluista maksetaan tavallista korkeampaa hintaa, koska Euroopan irtolaisilla ei ole vaihtoehtoja, eikä usein mahdollisuutta valittaa epäoikeudenmukaisuudesta. On helpompaa lähteä kuin kohdata rasistiset viranomaiset.

Romanit kilpailevat yhdessä paperittomien siirtolaisten kanssa alhaisimman tuloluokan epävirallisista töistä esimerkiksi rakennustyömailla tai vihannes- ja hedelmäviljelmillä. Työsuhteessa potkut saattavat yllättää milloin vain, ja palkat jäävät usein maksamatta.

Talouskriisin kiristäessä Etelä-Euroopan maita ovat siirtolaiset menettäneet työpaikkansa ensimmäisinä. Tuloja etsitään nyt entistä laajemmin ympäri Eurooppaa. Ainut paikka ansaita rahaa löytyy useimmiten kadulta. Työ ja varma toimeentulo olisi avain moneen ongelmaan, mutta työtä ei romaneille helpolla heru.

Toimeentulon ja arjen epävarmuus nakertaa voimavaroja ja tulevaisuuden haaveita. Köyhät eivät suunnittele elämäänsä, koska edes tästä päivästä ei ole varmuutta. Vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään ja sitä pyörittäviin ihmisiin ei juuri luoteta, koska selkäytimessä on vuosisatojen pakeneminen viranomaisten mielivallalta. Romaneille perhe on tärkein yksikkö ja turva mitä maailmassa voi olla.

Häädöistä ja karkotuksista on muodostunut yleiseurooppalainen tapa reagoida romanien liikkumiseen. Ranska on karkottanut kahden viime vuoden aikana yhteensä 20 000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Lähtijöiltä kerätään sormenjäljet etniseen rekisteriin, jotta paluu ei olisi enää mahdollista. Myös Italiassa on kerätty vastaavaa rekisteriä. Naapurimaamme Ruotsi, samoin kuin Saksa, on karkottanut romaneja takaisin konfliktiherkälle alueelle Pohjois-Kosovoon.

Kun ei pysty elättämään itseään, se on syy karkotukseen vapaan liikkumisen direktiivin mukaisesti. Ruotsissa tätä korttia on jo käytetty. Myös Suomi on astunut samalle tielle — romanit ovat lähteneet lasten huostaanoton uhalla. Häädöt ovat Helsingissä arkipäivää. Köyhät vain siirtyvät syrjemmälle. Siirtolaisromanit koetaan ennen kaikkea ongelmana, josta on päästävä eroon.

Massahäätöjen lisäksi toinen romaneja vaivaava vitsaus on oikeistopopulismin nousu Euroopassa. Kun muukalaisvihamielisyydellä itsensä parlamentaariseen valtaan lietsovat ryhmät vahvistuvat, tulee rasistisesta puheesta sallittua.

Kerjäämisen saa loppumaan, kun ihmiset työllistyvät ja pystyvät elättämään itsensä. Tarvitsemme ennen kaikkea yhteiskunnasta lähtevää muutosta. Politiikkaa, joka tavoittelee yhdenvertaisia mahdollisuuksia kouluttautua, tehdä töitä ja saada erilaisia palveluja.

Vaikka Euroopan syrjityimmälle vähemmistölle nyt annettaisiin mahdollisuudet kaikkiin samoihin oikeuksiin kuin meillä muilla, on edessä vielä sukupolvien mittainen taistelu ennakkoluulojen voittamiseksi. Suomalaisten romanien asemasta on säädetty lakeja jo vuosikymmenien ajan, mutta edelleen vahvat asenteet ja ennakkoluulot löytyvät molemmin puolin.

Valinta tehdään nyt: ajammeko ihmisiä etnisen taustan perusteella entistä kovempaan kurjuuteen, kasvatamme luokkaeroja ja rakennamme lapsillemme tulevaisuuden, jossa konfliktit ja viha vallitsevat? Vai valitsemmeko kauaskantoisesti oikeudenmukaisuuteen perustuvan yhteiskunnan, Euroopan, jossa on kaikille yhtäläiset oikeudet — ihonväriin ja etniseen taustaan katsomatta?

Kirjoittaja on toiminut Vapaa liikkuvuus -verkostossa ja seurannut vuosien ajan romaniprojektin etenemistä Helsingissä.

Kolumni julkaistu Etelä-Saimaassa 4.7.2011 ja Kouvolan Sanomissa 3.7.2011.

Kalastus on julmaa kauppaa

Eurooppa on maailman suurin kalan markkina-alue ja entistä enemmän riippuvainen tuontikalasta. Euroopan omien kalakantojen huvetessa pyydyksiä viritetään kehitysmaiden vesille. Kukka Ranta seurasi laitonta kalakauppaa Länsi-Afrikan apajien ja maailmanmarkkinoiden solmukohdassa, Las Palmasin kalasatamassa Kanariansaarilla.

Länsi-Afrikan kala-apajien ympäröimistä Kanariansaarista on muodostunut keskeinen paikka kansainvälisessä kalakaupassa. Gran Canarian saari tarjoaa kansainvälisille kala-aluksille mahdollisuuden tankkaukseen ja huoltoon. Useat ympäristöjärjestöt ja Euroopan komissio epäilevät Las Palmasin satamaa yhdeksi maailman suurimmista laittoman kalakaupan keskuksista. Kalaa kulkee Länsi-Afrikan merialueilta kohti jatkuvasti kasvavia Euroopan ja Aasian markkinoita.

”Tuo venäläinen alus tappaa”, tokaisi aluksen vieressä seisova espanjalainen satamatyöntekijä Komorien lipun alla toimivasta jättitroolarista. Euroopan komission mukaan 63 prosenttia maailman kauppalaivoista on rekisteröity jonkin toisen valtion lipun alle. Toimenpiteellä kierretään oman maan korkeaa verotusta tai tiukempaa kalastus-, työ- ja ympäristölainsäädäntöä. Mukavuuslippulaivat eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksien velvoitteita.

Las Palmasin sataman laivat ovat lähinnä espanjalaisia tai aasialaisia, mutta perässä saattaa liehua Belizen, Panaman tai Liberian lippu. Ghanalainen kalastaja esittelee ylpeänä siskonsa kuvaa espanjalaisen kapteenin Bitufo-aluksen kannella. Laiva on rekisteröity Belizen mukavuuslipulla ja kalastaa Mauritaniassa. Environmental Justice Foundation (EJF) -järjestön mukaan laitonta kalakauppaa käydään erityisesti mukavuuslippulaivoilla.

Las Palmasin satamassa Belizen lipulla rekisteröity Bitufo-alus odottelee juuri Mauritaniaan lähtöä. Työläisiä palkataan suoraan Mauritaniasta, ja heitä hankitaan Bitufo-alukseen kymmenkunta. Palkka riippuu kalasaaliista. Bitufo-aluksen kapteeni Manuel ei suostu kertomaan tarkempaa palkkaa, vaan tyytyy naureskeluun. ”Espanjassa sopimusta kutsutaan contrato basuraksi.” Suomeksi kyse on roskasopimuksista. ”Jos tulee ongelmia, voin antaa potkut saman tien, ilman aikarajaa”, kapteeni kertoo ohjaushytissään hykerrellen.

Maailman kalakannat ovat romahtamaisillaan. YK:n arvion mukaan markettien hyllyt tyhjenevät vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta tapahdu. Euroopan vesien omista kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisen kalastustahdin. Kalakadosta huolimatta Eurooppa on pystynyt kasvattamaan kalan kulutusta tuomalla 60 prosenttia syödystä kalasta EUn ulkopuolisilta alueilta. Suurin osa EUn 20 kalastussopimuksesta on solmittu Länsi-Afrikassa, jonka merialueet kuuluvat maailman rikkaimpiin. WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua.

Mauritanialainen kalastaja Ousmane Sissokho asuu Las Palmasin satamaan hylätyssä ruosteisessa kalastusaluksessa. Viettäessään juhlapäivää, tai kun mieli on iloinen, Ousmane pukee ylleen perinteisen mauritanialaisen asun. Las Palmasin satamassa asuu kymmeniä paperittomia siirtolaisia. Useimmat ovat entisiä tai työttömiä kalastajia Länsi-Afrikasta. He puhuvat paljon perheistään ja haaveilevat lastensa tulevaisuudesta, vaikka ovat menettäneet omansa.

Kuvareportaasi julkaistu Voimassa 24.3.2011.

EU kalavarkaissa

Voima 3/2011 | Kukka Ranta

Laittoman kalakaupan & siirtolaisuuden jäljet johtavat Kanarian kautta sylttytehtaalle: meihin, Euroopan unioniin & eurooppalaisten ruokapöytiin.

On taas se aika vuodesta, kun skandinaavieläkeläiset ja lapsiperheet ovat täyttäneet Kanarian saarten lomakeskukset. Turistien lisäksi Euroopan lomaparatiisilla käy muukin liikenne.

Las Palmasin satama toimii rahtiliikenteen ohella myös kansainvälisen kalakaupan keskuksena. Useat ympäristöjärjestöt ja Euroopan komissio epäilevät Las Palmasin satamaa yhdeksi maailman suurimmaksi laittoman kalakaupan keskukseksi.

Kalaa kulkee Länsi-Afrikan rikkaalta kala-apajalta kohti jatkuvasti laajenevia Euroopan ja Aasian markkinoita.

Päivittäin Las Palmasin sotilaskentältä nousee lentokone, joka suuntaa Länsi-Afrikan alueelle tarkkailemaan mahdollisten venepakolaisten lähtöyrityksiä kohti Kanarian saaria ja Euroopan unionia toiveenaan varmempi tulevaisuus. Samaan aikaan kansainväliset alukset liikakalastavat maailman köyhimpien maiden luonnonvaroja.

Vuonna 2006 lähes 31 000 Länsi-Afrikan siirtolaista rantautui lomasaarten hiekkarannoille puisilla kalastuspaateilla. Edellisvuoteen verrattuna luku oli räjähtänyt hetkessä yli kuusinkertaiseksi. Mikä mahtoi saada aikaan nopean muutoksen?

Samaan aikaan Senegalin ja EU:n välinen, vuosikymmenien ikäinen kalastussopimus jätettiin uusimatta, kun maan kalakannat olivat romahtaneet.

Senegalista ja Mauritaniasta – maista joiden kanssa EU:lla on ollut pisimmät ja suurimmat kalastussopimukset – muodostui suurimmat siirtolaisten lähtöalueet kohti Euroopan unelmia.
Siirtolaisuus laitettiin kuitenkin hetkessä kuriin. Euroopan unionin ja Espanjan miljoonien eurojen ohjelmilla siirtolaisten määrä Kanarialle on romahtanut yli 90 prosenttia.

Vuonna 2010 Euroopan unionin lomaparatiisiin rantautui enää 204 siirtolaista. Miten tämä on mahdollista?

Las Palmasin vanhan kaupungin San Telmon keskuspuiston upeimman edustustalon ovella seisoo sotilas ojennuksessa. Rakennus on Espanjan puolisotilaallisen poliisiorganisaation Guardia Civilin keskus, josta valvotaan koko Länsi-Afrikan aluetta Sea Horse -ohjelmalla.

Kättä viedään otsalle ja kantapäät lyövät yhteen, kun majuri Daniel vie vierasta syvemmälle Guardia Civilin rakennukseen. Käytäviä koristavat valokuvat hengenvaarallisen venematkan rasittamista Länsi-Afrikan siirtolaisista.

Espanjan, Portugalin ja Länsi-Afrikan maiden välinen Sea Horse -ohjelma alkoi vuonna 2006. Kahdenväliset sopimukset allekirjoitettiin Marokon, Senegalin, Mauritanian ja Kap Verden välillä. Ohjelma kattaa poliisien väliset vierailut sopimusvaltioiden kesken, tiedon ja teknologian vaihtamista, välineiden lahjoituksia, koulutusta, valvonnan kehittämistä ja poliisikonferensseja.

”Tavoitteenamme on estää siirtolaisten lähtö ja traaginen merimatka, ja tämä onnistuu vain yhteistyöllä lähtömaiden kanssa”, majuri Daniel selostaa. Vuonna 2007 ohjelma laajeni, kun yhteyksien helpottamiseksi rakennettiin satelliittijärjestelmä. Puhelimitse ja internetin välityksellä vaihdetaan tietoa siirtolaisasioista ja tehdään päätöksiä ihmisliikkeiden hallinnasta.

Las Palmasin Guardia Civilin valvomohuoneen seinälle on heijastettu kaksi tietokoneen ruutua. Satelliittiohjelma tarkentaa Länsi-Afrikan alueelle, ruutuun hahmottuu valtavasti pieniä puisia kalastuspaatteja Senegalin rannikolla.

Juuri tuollaisilla kymmenet tuhannet lähtevät kohti Eurooppaa.

Kahden välisiä sopimuksia Länsi-Afrikan kanssa hallinnoivat Espanjan valtio ja Guardia Civil. Euroopan komissio rahoittaa ohjelmasta 80 prosenttia, mikä vuosina 2006–2009 tarkoitti 6 miljoonaa euroa. Loput 20 prosenttia budjetista maksaa Espanjan valtio Guardia Civilin kautta.

”Afrikan maat eivät maksa ohjelmasta mitään. Länsi-Afrikan maat hyötyvät siitä ja vastaanottavat koulutusta, teknologiaa ja viranomaisyhteistyötä”, Daniel tarkentaa.

Guardia Civilin yläkerran perähuoneessa seisoo marokkolaisia naisia univormuissa nauraen. Vieressä senegalilainen ja mauritanialainen poliisi tapittavat tietokoneruutuja. Reunimmaisena puhelimessa neuvottelee Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin edustaja, joka on vierailulla Puolan päävirastosta.

”Meillä on täällä poliiseja vaihdossa Sea Horsen sopimusvaltioista. Vastaavasti espanjalaisia poliiseja on runsaasti Länsi-Afrikassa, he ovat ikään kuin Sea Horse -ohjelman suurlähettiläitä”, Daniel hymähtää.

Satelliittiyhteydellä toimivilla tietokoneilla ja puhelimilla kerätään tietoa suoraan lähtömaista. Paikalliset poliisit vihjaavat Guardia Civilille mahdollisista rajaylityksistä. Venematkat yritetään estää ennen kuin ne ehtivät edes alkaa.

Guardia Civilin poliisit partioivat laivoineen pitkin Senegalin ja Mauritanian rannikkoa 365 päivää vuodessa. Kaksi alusta on jatkuvasti liikkeellä kummankin valtion edustalla. Paikan päällä Länsi-Afrikassa toimii yhteensä noin 100 Guardia Civilin poliisia.

Tämän lisäksi Frontexin maksama, Kanarian Guardia Civilin hallinnoima valvontalentokone tarkkailee päivittäin ilmasta käsin Mauritanian ja Senegalin rannikoiden mahdollisia siirtolaislähtöjä.

Tänä vuonna Sea Horse -ohjelma laajenee entisestään Malin, Nigerin, Guinean ja Burkina Fason alueelle.
Frontex on parhaillaan suunnittelemassa Kanarian saarten ja Länsi-Afrikan välisen alueen HERA-ohjelman uusimista. Ohjelma keskittyy erityisesti Marokkoon, Senegaliin ja Mauritaniaan. Frontexilla on tällä hetkellä käytössään kolme lentokonetta.

Vuonna 2006 myös Suomi lähetti rajavalvonnan tueksi yhden valvontalentokoneen.

Sea Horse -ohjelman ja Frontexin lisäksi Espanjalla on käytössä SIVE-tutkavalvontajärjestelmä. Korkean teknologian kameroilla näkee kilometrien päähän; siirtolaisveneet havaitaan hyvissä ajoin ennen saapumistaan rannikolle. SIVE-kameroita on asennettu pitkin Kanarian saarten, Marokon, Algerian ja Manner-Espanjan rannikkoa. Valvontaa aiotaan laajentaa niin pitkälle kuin siirtolaisten lähtöyritykset järjestelmältä vaativat.

Majuri Daniel kertoo, kuinka SIVE:n avulla ihmiset saadaan nopeammin kiinni ja näin vähennetään heidän merillä oloaan. Riski kuolla on sitä suurempi, mitä pidempään merimatka kestää. Vuonna 2010 Guardia Civil löysi 15 hukkunutta, vuonna 2009 yhteensä 39 ja 2008 uhreja löytyi 44.

Kuitenkin siirtolaiskontrollit ovat ajaneet ihmisiä entistä pidemmille reiteille. Siirtolaiskontrolleja pelätessään ihmiset ottavat yhä suurempia riskejä välttääkseen kiinnijäämisen ja karkotuksen.
Euroopan ratkaisu siirtolaisongelmaan on rajakontrollien tiukentaminen, säilöönottokeskusten rakentaminen, karkotukset ja siirtolaisten lähdön estäminen – maksoi mitä maksoi. Euroopan unioni ja Espanja ovat käyttäneet miljoonia euroja siirtolaisuuden tukkimiseen, mutta miksi siirtolaiset ylipäätänsä lähtevät?

Halutaanko asiasta kenties vaieta?

Minkälaisia kauppapoliittisia yhteyksiä Euroopalla on Länsi-Afrikassa?

Guardia Civilin mukaan vuoteen 2005 saakka suuri enemmistä venepakolaisista oli marokkolaisia ja Länsi-Saharan pakolaisia.

Vuonna 2006 tilanne muuttui, kun siirtolaisia alkoi saapua räjähdysmäisesti lähinnä Senegalista ja Mauritaniasta, kertoo siirtolaisten reittejä tutkiva Guardia Civilin poliisi.

Vuosien 2008 ja 2009 aikana siirtolaisia saapui Senegalista ja Norsunluurannikolta ja kaikkialta niiden välistä, mutta suurin osa oli kuitenkin mauritanialaisia.

Miksi pakolaisia tulee juuri Senegalista ja Mauritaniasta?

Länsi-Afrikka on maailman suurin laittoman kalakaupan alue. Harmaa kalakauppa kattaa 40 prosenttia alueen kokonaissaalista. Saharan etelänpuoleinen Afrikka menettää rahassa noin miljardi dollaria vuosittain, arvioi Oceana-järjestö.

Yksi keskeinen laitonta kalastusta kiihdyttävä tekijä ovat jatkuvasti laajenevat markkinat niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa – erityisesti Aasiassa. Useat ympäristöjärjestöt, kuten Greenpeace, WWF, Environmental Justice Foundation ja Oceana, syyttävät EU:ta ja kansainvälisiä aluksia kehitysmaiden kalakantojen ryöstämisestä.

Maailman kalakannat ovat romahtamaisillaan. YK:n arvion mukaan markettien hyllyt tyhjenevät vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta saada heti aikaan. FAO arvioi, että maailman kalakannoista 80 prosenttia on liikakalastettua. Kalat eivät ehdi lisääntymään, kun uudet tehopyydykset jo vievät mukanaan.

Euroopan vesien omista kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisen kalastustahdin. Eurooppalainen syö kalaa keskimäärin reilut 25 kiloa vuodessa. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomessa kulutetaan Euroopan maista kolmanneksi eniten kalaa vuodessa.

Eurooppa on pystynyt laajentamaan kalan kulutusta kalakadosta huolimatta tuomalla 60 prosenttia alueellaan syödystä kalasta EU:n ulkopuolisilta alueilta. Suurin osa EU:n 20 kalastussopimuksesta on solmittu Länsi-Afrikassa, joka on yksi maailman rikkaimpia merialueita. WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua.

Sekä eurooppalaiset että aasialaiset ovat kalastaneet Länsi-Afrikan alueen rikkailla vesillä kolonialismin alkuajoista saakka. Saharan etelänpuoleisista Afrikan maista Senegal solmi ensimmäisenä kalastussopimuksen Euroopan kanssa vuonna 1979, minkä jälkeen muut maat tulivat perästä.

Senegal sopi myös ensimmäisenä 1980-luvulla rakennesopeutusohjelman Maailmanpankin ja IMF:n kanssa velkaehtoineen. YK:n ympäristöohjelman mukaan rakennesopeutusohjelma painotti Senegalin kalataloutta; viennistä saaduilla tuloilla maksettiin velkoja ja niiden korkoja. Suurin osa kalaviennistä suuntautui Euroopan markkinoille.

Vuonna 2002 WWF julisti, että Länsi-Afrikan kalakannoista puolet on kadonnut. Pitkin 2000-lukua Länsi-Afrikan pienkalastajien painajainen paheni. Enää ei riittänyt muutaman tunnin tai päivän mittainen kalastusmatka, vaan rahaa oli säästettävä muutaman viikon ajaksi niin polttoainetta, ruokaa kuin kalansäilöntään tarvittavaa jäätä varten. Saaliista ei kuitenkaan ollut varmuutta ja monet menettivät tulojaan.

EU:n ja Senegalin välistä vuonna 2006 umpeutunutta kalastussopimusta ei enää uusittu, kun alueen kalakannat olivat romahtaneet. Samaan aikaan räjähti siirtolaisuus Länsi-Afrikasta kohti Kanarian saaria ja Euroopan unelmia, kun yli 31 000 siirtolaista pakkautui pieniin puisiin kalastusaluksiin henkensä uhalla. Nyt EU:n suurin, vuosittain 86 miljoonan euron arvoinen sopimus, on solmittu Mauritanian kanssa vuoteen 2012 saakka.

EU:n ja Länsi-Afrikan maiden välisiin kalastussopimuksiin ei vieläkään ole asetettu kalastuskiintiöitä; vain alusten määrää ja kalalajeja on määritelty.

Länsi-Afrikan kala-apajien ytimessä on Kanarian saarista muodostunut keskeinen tekijä. Gran Canarian saaren satama tarjoaa kansainvälisille kala-aluksille edellytykset tankkaukseen ja huoltoon.

Niin ympäristöjärjestöjen kuin Euroopan komission arvioiden mukaan Las Palmasin sataman kautta kulkee merkittävä osa Länsi-Afrikasta pyydetystä kalasta kohti eurooppalaisia kuluttajia ja kansainvälisiä markkinoita.

Kukaan ei pysty tarkasti sanomaan, kuinka suuri osa on harmaan kaupan tavaraa. Kalan alkuperää on vaikea tutkia. Kaikki tapahtuu kaukana merellä, maailman köyhimpien maiden rannikkovesillä, jossa ei valvontaan ole varaa.

Las Palmasin satama on avoin; kuka tahansa voi kulkea alueella, missä haluaa. Kukaan ei kysele tai kontrolloi. Sataman kalatarkastusosaston päällikkö Luis Ortín Trujillano ja sataman lehdistövastaava Manuel Vida ovat samaa mieltä laittoman kalan syytöksistä: ”Media liioittelee.”

”Satamassa toimitaan EU:n lakien mukaan. Kun on paperit ja luvat kunnossa, ei ole ongelmaa. Lähtökohtaisesti Las Palmasin satamassa ei ole laitonta kalaa”, miehet toistavat toisiaan tukien.

Satamassa kävelee vastaan afrikkalaisia siirtolaisia. Suurimmalla kalalaiturilla tervehtivät senegalilaiset, mauritanialaiset, marokkolaiset, perulaiset ja ghanalaiset kalamiehet. He työskentelevät espanjalaisille kapteeneille.

Viereisellä kalalaiturilla kohtaa japanilaisten, korealaisten, vietnamilaisten, kiinalaisten ja indonesialaisten kalastajien etäisiä katseita.

Alukset ovat suuria, useat hyvin ruosteisia, ja monet niistä tuhoavat rannikkoalueiden merenpohjaa troolatessaan saalista. Myyntiin kelpaamaton sivusaalis heitetään kuolleena takaisin mereen. Pahimmillaan mereen lentä useiden ympäristöjärjestöjen mukaan 80 prosenttia saaliista.

Tehokalastuksessa kuolee valtavasti kilpikonnia, lintuja ja muita uhanalaisia lajeja. Joka toinen minuutti verkkoihin kuolee delfiini, valas tai pyöriäinen. Senegalilaisten kalastajien mukaan roskakalaa saattaa kellua meren pinnalla tonneittain.

Las Palmasin sataman laivat ovat lähinnä espanjalaisia tai aasialaisia, mutta perässä saattaa liehua Belizen, Panaman tai Liberian lippu. Euroopan komission mukaan 63 prosenttia maailman kauppalaivoista on rekisteröity toisen valtion lipun alle. Mukavuuslipun hankinta on äärimmäisen helppoa, sen voi tehdä Internetissä muutamalla klikkauksella.

Toimenpiteellä kierretään oman maan korkeaa verotusta, sekä vältetään tiukkoja kalastus-, työ- ja ympäristölainsäädöksiä. Mukavuuslippulaivat (Flags of Convenience) eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksien velvoitteita.

Environmental Justice Foundation (EJF) -järjestön mukaan laitonta kalakauppaa käydään erityisesti mukavuuslippulaivoilla. Niillä vältetään kontrolleja ja tuomioita, kun alukset eivät ole EU:n lainsäädännön alla, tiedottaa Oceana-järjestö.

Kun kysyn Las Palmasin satamassa kelluvien mukavuuslippulaivojen sekaantumisesta laittomaan kalakauppaan, sataman yritysvastaava ja lehdistöpäällikkö Manuel Vidal vastaa välinpitämättömänä: ”Ei kiinnosta.”

Las Palmasin satamassa Belizen lipulla rekisteröity Bitufo-alus odottelee juuri Mauritaniaan lähtöä. Silmäänsä jatkuvasti vinkkaava kapteeni esittelee mielellään laivaansa. Alukseen kuuluu kolme espanjalaista työntekijää, jotka vastaavat tekniikasta ja ohjauksesta. Perulainen ja gambialainen kalastaja vastaavat kalastukseen liittyvistä asioista.

EU on säätänyt viime kalastussopimuksissaan, että maakohtaisesti tietty määrä kalastajia täytyy olla palkattu siitä maasta, jossa kalastetaan. Mauritaniassa määrä on 50 prosenttia.

Bitufo-alukseen palkataan Mauritanian sataman työnvälitystoimiston kautta kymmenisen henkeä kalankäsittelyä varten. Palkka riippuu kalansaaliista. Bitufo-aluksen kapteeni Manuel ei suostu kertomaan tarkempaa palkkaa vaan tyytyy naureskeluun.

”Espanjassa sopimusta kutsutaan contrato basuraksi”, suomeksi käännettynä roskasopimukseksi. ”Jos tulee ongelmia, voin antaa potkut samantien ilman aikarajaa”, kapteeni kertoo ohjaushytissään hykerrellen.

Belizeläinen Bitufo-alus kalastaa neljä kuukautta mustekalaa Mauritaniassa. Viikon välein kalasaaliit viedään myytäväksi Mauritanian satamaan espanjalaiselle Freiremar-yhtiölle, joka toimittaa pakastemustekalan Eurooppaan tai Aasiaan. Neljän kuukauden jälkeen alus palaa huoltoon Las Palmasiin.

Kalasatamassa notkuu siirtolaismiehiä työmääräyksiä odotellen. Osa heistä asuu satamaan jätetyissä merikelvottomissa ruosteisissa paateissa. Kun kysyn työoikeuksista, mauritanialaiset kalastajat tapittavat hämmentyneinä, vilkaisevat toisiaan ja repeävät nauruun.

”Ei afrikkalaisella merimiehellä ole työoikeuksia. Töitä paiskitaan jopa 24 tuntia vuorokaudessa, hyvä jos ehdimme nukkua. Jos valitat, saat potkut” merimiehet kertovat odotellessaan hanttihommien määräyksiä.

Mauritanialaiset ja senegalilaiset kalastajat kertovat kotimaistaan, kuinka yön pimeyden suojassa eurooppalaiset, venäläiset ja aasialaiset kalastusalukset lipuvat lähelle rannikkoa – sopimuksissa pienkalastajille suojatuille alueille – ja uhkaavat paikallisten ruokaturvaa tehopyydyksillään.

Greenpeacen mukaan yksi eurooppalainen alus kalastaa kuukaudessa sen, mitä 7 000 rannikkoalueiden pienkalastajaa vuodessa. Kalakadon Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa on arvioitu kasvavan yhdeksänkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä World Fish Center -järjestön mukaan.

Samaan aikaan kun Euroopassa ja Aasiassa kalankulutus kasvaa, vähenee kalan käyttö proteiinilähteenä Afrikan alueella. Elinkeinon menetys ei vaikuta vain yksittäiseen kalastajaan vaan kokonaisiin suku- ja kyläyhteisöihin.

Elinkeinon romahtaminen uhkaa ruokaturvaa, heikentää terveyttä ja rajoittaa pääsyä maksullisen koulutuksen ja terveydenhuollon piiriin, sekä kasvattaa köyhien ihmisten velkataakkaa.
On toki monenlaisia syitä siirtolaisuudelle, mutta tuskin on sattumaa, että kalakantojen romahdus Länsi-Afrikassa on suoraan suhteessa siirtolaisuuden kiihkeän kasvun.

”Kalat hupenivat meristä, mutta erityisen vaikea oli vuosi 2005, jolloin kalaa ei enää tullut. Seuraavana vuonna Senegalista lähti siirtolaislautta vuoden jokaisena päivänä”, kertoo elinkeinonsa menettänyt entinen kalastaja, Kanarian saarten siirtolaisvankiloiden kautta Barcelonan kaduille päätynyt senegalilainen kahden lapsen isä.

Guardia Civilin majuri Daniel hämmästyy, kun kysyn laittomasta kalakaupasta. ”Guardia Civil ei ole koskaan havainnut mitään ongelmia kalakaupan laittomuuksista partioidessaan Länsi-Afrikan alueella, eikä ole koskaan kuullut mitään siirtolaisuuden ja kalakaupan mahdollisista yhteyksistä.”

EU:n kalastussopimuksia Länsi-Afrikan valtioiden kanssa on kritisoitu cash for access -periaatteesta: köyhän maan korruptoitunut hallinto on riippuvainen yksipuolisesta kauppasopimuksesta ja sen tuomista miljoonista, huolimatta syvenevästä ekologisesta ja sosiaalisesta kriisistä.

Laiton kalastus

WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua. Laitonta kalastus on silloin, kun on kalastettu

  • ilman olemassa olevaa lupaa
  • määrättyjen kalastuskiintiöiden ulkopuolelta
  • kalansaaliista ei ole jätetty virallista saalisilmoitusta
  • pyyntimenetelmät eivät ole olleet sopimusten mukaisia

Hupenevat kalakannat

  • FAO arvioi, että maailman kalakannoista 80 prosenttia on liikakalastettua.
  • YK:n mukaan markettien hyllyt tyhjenevät kalasta vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta saada heti aikaan.
  • EU:n alueella kulutetusta kalasta 60 prosenttia tuodaan ulkomailta. WWF:n arvion mukaan puolet EU:n tuontikalasta on laittomasti kalastettua.
  • EU:n suurimmat ulkoalueiden kalastussopimukset on laadittu Länsi-Afrikan alueella.
  • Maailman suurin laittoman kalakaupan alue on Länsi-Afrikka.
Lähteet: WWF, Ocena, Greenpeace, Environmental Justice Foundation, Ocean2012, Swedish Society for Nature Conversation (SSNC), Institute for European Environmental Policy, World Fish Center, International Transport Workers’ Federation, Euroopan komissio, Human Development Reports, FAO 2010.Lue myös Kukka Rannan juttu Somalian kaksi piratismia Voima6/2009,
Ahneet apajilla: Liika- ja salakalastusta Afrikassa Maailman kuvalehti Kumppani 10/2010
tai katso kuvareportaasi Las Palmasista Kalastus on julmaa kauppaa Voima 24.3.2011.Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 3/2011 s. 38-40.

Räppiä paperittomuudesta

Khalifaxa elää Espanjassa ilman papereita. Hän laulaa räppiä siirtolaisuudesta: merimatkasta paatilla Senegalista Kanarian saarille & Teneriffan siirtolaisvankilasta.

Neljä vuotta sitten Khalifaxa alias el clandestino eli salainen aloitti yhdessä 84 muun afrikkalaisen kanssa kahdeksan päivän matkan Atlantin aalloilla polttavassa auringonpaahteessa. Khalifan merimatka Senegalista Espanjaan oli painajaismainen. Matkalla vene rikkoutui ja vettä alkoi pursuta paatin sisään. Venematkalaiset lappasivat vettä pois yötä päivää useiden vuorokausien ajan. Kaikki eivät kestäneet loppuun saakka, osa kuoli janoon, osa valui mereen.

Khalifaxa hiljenee suru kasvoillaan. ”Kolme ystävääni kuoli sillä matkalla. Mutta tästä täytyy puhua, jotta asiat voisivat vielä joskus muuttua.”

76 ihmistä selvisi perille saakka, yhdeksän uupui meren syvyyksiin.

”Luulin, että kuolen. Nousimme puuveneeseen saapuaksemme meriteitse Senegalista Espanjaan, kahdeksan päivän pitkä odotus, kaksi kuppia riisiä ja yksi lasi maitoa päivässä. Ihmiset oksentelivat, mutta etenimme.”

Venematka Kanarian saarille on ollut yksi yleisin reitti Afrikasta Eurooppaan. EU:n jäsenvaltioiden ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston Frontexin toukokuussa 2010 julkaiseman tiedotteen mukaan Kanarian saarille pyrkivien siirtolaislauttojen määrä on romahtanut yli 90 prosenttia vuoden 2006 huippulukemista. Silloin Kanarialle saapui yli 30 000 siirtolaista 600 paatilla.

Frontexin mukaan siirtolaisuus on romahtanut ennen kaikkea rajavalvonnan yhteistyön lisäännyttyä EU:n ja Afrikan maiden välillä, erityisesti Mauritanian ja Senegalin kanssa. Siirtolaisia kontrolloiva koneisto maksaa: Frontexin vuosibudjetti on kasvanut vuoden 2005 reilusta 6 miljoonasta lähes 90 miljoonaan euroon vuonna 2010.

Khalifaxa jatkaa tarinaansa Barcelonan rantahiekalla kävellessämme: ”Lopulta näimme helikopterin ja heilutimme vaatteita, kunnes meidät huomattiin.”

Matka jatkui Las Palmasin siirtolaisvankilaan, jossa Khalifaxa vietti 40 päivää. Siellä hän salasi henkilöllisyytensä. Espanjan lain mukaan siirtolainen on päästettävä vapauteen, jos hänen identiteettiään ja alkuperäänsä ei voida varmentaa. Vankeusajan umpeuduttua poliisikone kuljetti Khalifaxan ja muita siirtolaisia mantereelle Malagaan.

Khalifaxa ansaitsee elantonsa talouskriisin kurittamassa Espanjassa räppäämällä. Konsertteja on kuukaudessa muutamia. Yhdestä keikasta hän ansaitsee noin 200 euroa. Pienen huoneen vuokraan kuluu 150 euroa, joten hän tulee juuri ja juuri toimeen. Khalifaxa esiintyy vapaaehtoisesti siirtolaismielenosoituksissa ympäri Espanjaa ja toimii aktiivisesti kotikaupunkinsa Zaragosan siirtolaisverkostoissa.

”En kannusta muita afrikkalaisia matkustamaan. Ei tämä ole kaiken sen vaivan väärti, elämä täällä on todella vaikeaa. Olisi ehkä parempi jäädä kotiin, täällä olemme vain rikollisia.”

Khalifaxa räppää Barcelonan rannalla aaltojen lyödessä tahtia siirtolaisen tarinalle, samalla kun ystävä Chino Negro beatboxaa taustalla innokkaasti rytmiä. Kun teen kysymyksen, saan vastauksen rapin muodossa.

Espanjassa asuvasta viidestä miljoonasta siirtolaisesta lähes joka kolmas on työtön. Miljoona heistä elää ilman oleskelulupaa. Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa talouskriisi iskee vielä kovemmin, kun puolet mantereen väestöstä elää alle eurolla päivässä.

IMF:n mukaan siirtolaisina asuvien sukulaisten rahalähetykset Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan vähenivät 500 miljoonalla dollarilla vuonna 2009. Samalla mantereen 200-miljoonainen nuorisotyöttömyys kasvaa 7–10 miljoonalla vuosittain. Paine siirtolaiseksi lähtemiselle kasvaa edelleen.

”Eurooppa on syyllinen. Eurooppalaiset tulivat ensin Afrikkaan huijaamaan ja ryöstämään meitä, mutta mikseivät he nyt vastaanota meitä? Riimittelen kapitalismista ja rasismista, imbesilleistä, jotka eivät salli ihmisten vapaata liikkumista rajojen välillä. Rajat ovat rumia, kun niin monet joutuvat kuolemaan paateissa”, Khalifaxa sanoo.

”Kaiken kokemani jälkeen kaikki tuntuu kovin pieneltä, enää en pelkää elämää.”

Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 7/2010 s. 44-45.

Kuuntele Khalifaxa el clandestinoa Fifi Audiosta: Räppiä paperittomuudesta

Kriisi ajoi paperittomat kaduille

Turun Sanomat & Kaleva. Kuvat ja teksti: Kukka Ranta

Paperittomien siirtolaisten kilpailu toimeentulosta kovenee kaduilla, kun yhä useammat menettivät työpaikkansa Euroopan talouskriisin myötä. Pakistanilainen Kamal myy huumeita Barcelonassa oleskelulupaa odotellessaan ja haaveilee omasta ravintolasta.

1200-1400 euroa kuukaudessa. Huumekauppa kannattaa paremmin kuin oluenmyynti, josta ansiot jäävät 400-500 euroon kuussa, kertoo pakistanilainen Kamal.
Ajankohtainen: Talouskriisi heittää tänä vuonna 64 miljoonaa ihmistä äärimmäiseen köyhyyteen.
Barcelonan öisellä keskustakorttelilla norkoilee pakistanilaisia kaljanmyyjiä. Oluttölkit katoavat hetkessä roskapönttöjen taakse, kun poliisiauto lipuu hitaasti paikalle. Miehet kiirehtivät kauemmas ja tarkkailevat tilannetta silmäkulmistaan. Tilanteen rauettua eräs heistä esittäytyy ystävällisesti.
Kamal on kotoisin Pakistanista, Islamabadista. Hän työskentelee Barcelonassa huumeita myyden. Listalta löytyy ekstaasia, kokaiinia ja hasista. Valtaosa asiakkaista on eurooppalaisia turisteja.
Tavallinen työpäivä alkaa illalla kello kahdeksan aikaan, kun Kamal seisoo samassa kadunkulmassa olutta myyvien ystäviensä kanssa. Kadulla päivystetään aamuun saakka. Päivät ovat lepoaikaa, ellei asiakas satu soittamaan. Kamal myy vain muutaman keskusta-alueen baarin asiakkaille. Osa tutuista asiakkaista soittaa tarpeen tullen.
”Öisin on hyvin vaarallista työskennellä, sillä poliisit ovat jatkuvasti liikkeellä, mutta niin ovat toisaalta myös asiakkaamme. Näen poliiseja enemmän kuin aiemmin, myös siviilipartioissa”, Kamal kuvailee työnsä riskejä.
Kamal on työskennellyt huumekauppiaana Barcelonassa reilut kolme kuukautta. Ensimmäisen kerran hän vieraili Espanjassa vuonna 2005, mutta totesi työnteon olevan mahdotonta. Hän palasi Ranskaan, jossa hän työskenteli pakistanilaisessa ravintolassa useita vuosia. Vuonna 2008 Kamal muutti pysyvästi Barcelonaan, koska Espanjassa on mahdollista saada oleskelulupa kolmen vuoden odottamisen jälkeen. Ranskassa siihen menee kuusi vuotta.
”Myyn huumeita, koska sillä tienaan parhaiten. Meillä paperittomilla ei ole paljon vaihtoehtoja.”
Festivaalien aikaan Kamal myy päivisin oluttölkkejä, eikä silloin jää aikaa nukkumiselle. ”Rahan takia on tehtävä kaikkea”, Kamal kuittaa silmät väsymyksestä turvonneina.
Kamal aikoo perustaa Barcelonaan oman pakistanilaisravintolan, kunhan ensin saa oleskeluluvan.
”Haluan myös perustaa perheen, mutta aivan ensimmäiseksi aion vierailla kotonani”, Kamal suunnittelee toiveikkaana. Hän ei ole nähnyt vanhempiaan kymmeneen vuoteen.
Kamal lähti Pakistanista 16-vuotiaana. Tie kulki pitkin Pakistanin vuoria kohti Iranin rajaa.
”Öisin rajavyöhykkeellä nukkui monenlaisia ihmisiä odottamassa rajapisteen aukeamista. Valonheittimen osuessa kohdalle piti aina heittäytyä nukkuvaksi, muuten jatkoimme yön pimeydessä rajan yli hivuttautumista.”
Matka jatkui Iranin ja Turkin väliselle rajalle. ”On silkkaa tuuria jääkö rajalla kiinni, minulla on ollut onnea.”
Rajanylityksen jälkeen Turkin puolella odotti opas, joka ohjasi kymmenen päivän kävelymatkan Kurdistanin vuorilla kohti sovitussa paikassa odottavaa rekkaa. Yli sata siirtolaista pakkautui rekan sisuksiin, ja toistakymmentä tuntia kestänyt yhtämittainen matka päättyi Istanbuliin.
Istanbulista siirtolaisryhmä jatkoi taksilla Turkin ja Kreikan rajan väliseen metsään odottamaan oikeaa ylityshetkeä. Lähipusikoissa oli satoja muitakin leiriytyneitä. ”Kreikan puolella poliisi piiritti suuren peltoalueen, jossa makasimme liikkumatta useita tunteja. Lopulta meidät pidätettiin”, Kamal kertoo hengitystään pidätellen.
Seuraavat kolme kuukautta Kamal asui siirtolaisille perustetussa vankileirissä, jossa hän asui 16 muun henkilön kanssa samassa metallikontissa.
Kolmen kuukauden vankeuden jälkeen koitti vapaus, kun viranomaiset eivät saaneet Kamalin henkilöllisyyttä selville.
Uuden passin hankkiminen maksoi Ateenassa 1500 euroa. Se mahdollisti lentämisen Ranskaan tutun naapurin luokse ravintolatyöhön. Oleskeluluvan odottaminen kuitenkin raastoi nuoren miehen mieltä, ja niin tie vei Espanjaan.
”Oleskelulupapäätöksen pitäisi varmistua muutaman kuukauden sisällä,” hymyilee Kamal toiveikkaana. Monen kuukauden etsinnän jälkeen hän löysi luotettavan espanjalaisen elektroniikkayrityksen, joka suostui antamaan kulissityösopimuksen 3000 euron maksua vastaan.
”Työsopimusten kauppa oleskelulupaa varten on varsin yleistä, ja niin on myös siirtolaisten hyväksikäyttö: monet ovat menettäneet rahansa, työsopimuksensa sekä haaveet oleskeluluvasta huijareiden mukana”, Kamal kertoo ystävän nyökytellessä vieressä.

Haastateltavan nimi on muutettu.
Varmemman huomisen toivossa
Lettejä ja koruja. Senegalilainen 47-vuotias Fatima ansaitsee elantoaan ystävänsä Fatiman kanssa Barcelonan rannoilla.
Okran värisen hiekan paahteessa välkkyy afrikkalaisia kankaita jalokivien lailla, kun senegalilainen Fatima ja hänen työparinsa Mamá tarpovat pitkin Barcelonan pohjoista uimarantaa.
Asiakkaita on päivässä parhaimmillaan tasan yksi huolimatta siitä, että työpäivä kestää aamupäivästä iltamyöhään asti.
Auringon painuessa on myös päivän asiakaskin löytynyt. Päivänvarjon alla istuu brasilialainen mies hievahtamatta, kun Fatima ja Mamá asettavat irtohiuksia. Yhden pään letittämisessä kuluu muutama tunti. Lysti maksaa 40–50 euroa, jotka Fatima ja Mamá jakavat keskenään. Hiuslettien lisäksi naiset myyvät koruja.
Fatima lähti kolme kuukautta sitten miehensä kanssa Espanjaan töiden ja varmemman tulevaisuuden toivossa. Pariskunnan viisi lasta jäi Sengaliin. 25-vuotias esikoinen hoitaa nuorinta, viiden kuukauden ikäistä vauvaa.
”Ikävä on aivan hirveä,” Fatima toistaa tunnettaan ja kieputtaa tekolettiä keskittyneesti.
”Työskentely on todella vaikeaa”, Fatima huokaa. Poliiseja on joka puolella etsimässä kiellettyä katukauppaa käyviä paperittomia ja työttömiä siirtolaisia.
Rannat ovat täyttyneet myyjistä, samalla kun ihmiset ostavat entistä vähemmän. ”Tarvitsen rahaa lapsilleni.”
Ilman oleskelulupaa Espanjassa elävät Kamal, Fatima ja Mamá eivät kiinnijäämisen jatkuvassa pelossa halunneet tulla kuvatuksi kasvojaan näyttäen.
Työttömyys kasvattaa paperittomien määrää
  • Espanjassa asuu yli viisi miljoonaa ulkomaalaista, joista lähes miljoona elää ilman oleskelulupaa. Siirtolaisväestöstä lähes on 30 prosenttia on työttöminä
  • Moni Espanjaan saapuva siirtolainen on menettänyt aikaisemman työpaikkansa talouskriisin vuoksi.
  • Osa työluvalla Espanjaan saapuneista siirtolaisista ei saa uutta lupaa ilman työsopimusta.
  • Euroopassa asuu noin 8 miljoonaa paperitonta siirtolaista. Euroopan ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto Fontex arvioi, että puolet heistä on saapunut Eurooppaan laillisesti, mutta oleskelulupa on umpeutunut. 
Lähteet: Maailmanpankki, Frontex, Euroopan komissio, YK, Ulkoasiainministeriö, Espanjan työ- ja maahanmuuttoministeriö, Instituto Nacional de Estadística.
Julkaistu Kalevan Sunnuntai-liitteessä 29.8.2010 
& Turun Sanomien Sunnuntaisivuilla 19.9.2010.

Unelma työstä

Voima 23.08.2010 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Kukka Rannan kuvareportaasi Espanjan siirtolaisista paljastaa, ettei Euroopassa pääse rikastumaan.

Talouskriisi on vienyt monelta työpaikan. Kun yleistyöttömyys nousi Espanjassa 20 prosenttiin, maassa asuvan viiden miljoonan siirtolaisen kohdalla työttömyys nousi 30 prosenttiin. Lähes joka kolmas siirtolainen keksii nyt keinoja toimeentulolle. Espanjassa elää lähes miljoona ihmistä paperittomana, ja luku on takuulla noususssa kun päättynyt työsopimus vie pohjan oleskeluluvan uusimiselta. Samalla yhä useampi työn ja paremman tulevaisuuden perässä Espanjaan saapuvasta siirtolaisesta hautaa unelmansa kaduilla työskennellen ja poliisipartioita paeten.

Cheikh Thioune saapui Espanjaan Senegalista, kun oli saanut työsopimuksen elintarviketehtaaseen Barcelonan lähelle. ”Yhdeksän kuukauden jälkeen vasemmanpuoleinen keuhkoni tulehtui pahasti tehtaan runsaasta pölystä ja jouduin yli vuodeksi sairaslomalle”, Cheikh kertoo ja osoittaa kainalonsa alta paljastuvaa pitkää leikkausarpea. ”Työnantaja ei korvannut mitään.” Viikonloppuisin Cheikh myy Coca Colaa rannalla ja viikolla etsii töitä. ”Tienaan noin 12–15 euroa päivässä. Senegalissa toimin kymmenen vuotta kalastajana, mutta merilläkään ei ole enää kalaa. Parempi olisi kuitenkin palata kotimaahani, mutta minulla ei ole varaa siihen.”

Gambialainen Fatima kävelee päivittäin yhteensä kuusi tuntia työmatkaa, sillä hänellä ei ole varaa junaan. ”En halua varastaa, enkä tehdä työtä huoraamalla. Kesäisin myyn hellevaatteita uimarannoilla ja talvisin kenkiä, ihovoiteita ja parfyymejä tuttavieni kodeissa. Tienaan noin 20 euroa päivässä eli noin 600 euroa kuukaudessa. Vuokraan hupenee 480 euroa ja veteen 66 euroa kuukaudessa. Paperittomille palvelut usein maksavat enemmän kuin muille. Rahani eivät riitä. Ruokaa, vaatteita ja kenkiä haen työttömien tukipisteestä. Joskus jos pystyn, lähetän rahaa viidelle lapselleni Gambiaan.”

Uimarannalla tarpovilla aurinkolasien myyjillä on kiire. Senegalilainen Muhamed Fal kuitenkin päättää pitää tauon paahtavan kävelyn ohessa. ”Olen asunut neljä vuotta Espanjassa. Kaksi vuotta työskentelin kopiotoimistossa, mutta menetin juuri työni. Nyt olen kuukauden ajan myynyt aurinkolaseja uimarannalla noin kahdeksan tuntia päivässä. Rahat eivät meinaa riittää huoneeni vuokraan. Talouskriisi on ankara, eikä tilanteeseen ole ratkaisua, työtä on vain tehtävä. Hymyn takana itken.”

Metrotunnelissa raikaa harmonikkamusiikki. Romanialainen Mihail soittaa päivittäin neljän tunnin ajan Barcelonan metrotunneleissa. Romaniassa Mihail työskenteli muusikkona soittamalla erityisesti hääjuhlissa ja tienasi 300 euroa kuukaudessa. Espanjassa hän ansaitsee noin 500 euroa kuukaudessa. Talouskriisin myötä hän tienaa vähemmän kuin aiemmin. Huonevuokraan kuluu 400 euroa, rahaa jää hädin tuskin ruokaan. Perheeseen kuuluu vaimo ja koulua käyvä 16-vuotias lapsi. ”Soitan musiikkia, koska ei ole muutakaan.” Mihailin sormet näppäilet tottuneesti harmonikkaansa ja rahakippoon kilahtaa ohikulkijalta sentti.

39982-mama_mehunmyyjc3a4rannallaRantabaarin varjossa lepää joukko länsiafrikkalaisia siirtolaisia ja keskellä käy kiivas kauppa. Mamá on keksinyt mukava bisneksen, hän myy senegalilaisista raaka-aineista valmistamaansa mehujuomaa muille rannan siirtolaismyyjille. Kaikkina viikon päivinä paitsi maanantaisin Mamá saapuu levähdysleirille 30 mehupullon kera joita hän myy euron kappalehintaan. Päivästä kertyy 15 euroa voittoa ja loput 15 euroa hän pistää säästöön mehuaineksien hankintaa varten. Mamá tuli Espanjaan miehensä kanssa lentäen. Turistiviisumi maksoi 3 000 euroa. Mamán senegalilaisella miehellä on paperit ja hän on saanut töitäkin. Kolme vuotta Espanjassa on jo täyttynyt oleskeluluvan saamiseksi, mutta Mamálta puuttuu vielä virallinen työsopimus.

”Coco coco coconut”, huutaa Fasil Adnan kahdeksan tuntia päivässä turistirannalla. Samalla täytyy jatkuvasti vilkuilla, ettei rannan poliispartiot ole lähettyvillä. Poliisit kyttäävät siirtolaisia myös kiikareilla. Fasil Adnanin perhe on Pakistanissa. Hän on työskennellyt kuukauden ajan kookospaloja myyden. Yksi pala maksaa noin 2 euroa, joskus hintaa lasketaan tai nostetaan – tilanteesta riippuen. ”Päiväansioksi kertyy yleensä noin 10 euroa, joskus enemmän ja joskus ei yhtään mitään”, Fasil Adnan kertoo ympärilleen vilkuillen ja katoaa kiireisesti nähtyään mahdollisen asiakkaan horisontissa.

68fbc-kierrc3a4tyskamaaroskia_kevc3a4c3a4vc3a4_guineastaDiallo Cenakry on asunut 1,5 vuotta Espanjassa, mutta ei ole löytänyt töitä. Diallo Cenakry herää aamuvarhaisin ja kiertää kaupungin roskiksia. Iltaisin vilkkaan markkinapaikka Gloriesin porttien suljettua ja vartijoiden lähdettyä, avautuu paperittomien siirtolaisten markkinat kadulla. ”Marokkolaiset ostavat keräämiämme kenkiä ja elektroniikkaa. Päivässä saatan tienata 5–60 euroa. Tämä on ihan riittävästi huonevuokrani maksamiseen ja elämiseen. Lisäksi joka kuukausi lähetän perheelleni rahaa. Kerään roskia, koska ei ole muuta vaihtoehtoa.” Diallo Cenakry opiskeli Guineassa 10 vuotta farmaseutiksi ja hänellä oli oma kauppakin. ”Kuva Euroopasta on kuin paratiisi. Kaikki luulevat, että täällä pääsee rikastumaan. Oikeasti Euroopassa on todella vaikeaa. En halua palata takaisin kotimaahani ennen kuin olen saanut paperit ja riittävästi rahaa, koska ihmiset odottavat, että olen rikas.”

 

Barcelonan turistitäyteisen vanhankaupungin Sant Ramonin ja Robadorin kadut ovat tunnettuja itäeurooppalaisista prostituoiduista. Useimmat naiset tulevat Bulgariasta, Romaniasta ja Ukrainasta. Kulmilla norkoilevat miesjoukkiot vahtivat silmä tarkkana naisalaisiaan. Talouskriisi on lisännyt prostituoitujen määrää Barcelonassa. Valtaosa prostituoiduista on siirtolaisia, naisia ilman oleskelulupaa ja monet mafian alaisia ihmiskaupan uhreja. Kaikista prekaarimmat tienaavat vain 20 euroa aktilta, toiset useamman sadan euron edestä. Ihmiskaupan uhrit eivät saa pitää tuloja itsellään.

Kuvareportaasi julkaistu Voimassa 23.08.2010.

Kohdellaan kuin roskaa

Amnesty-lehti 2/2010 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Euroopan syrjityin vähemmistö puhuttaa niin Euroopan unionia kuin kotimaan päättäjiä. Romanien aseman parantamiseksi tarvitaan kipeästi EU-tasoista romanistrategiaa, jotta romanien olisi mahdollista katkaista syrjinnän ja köyhyyden kehä, jossa he elävät.

0086b-romayouth_mielenosoitusEuropean Net of Roma Youth -nuorisojärjestö osoitti mieltä EU:n romanikonferenssin edustalla.

Huhtikuun alussa EU-jäsenvaltioiden ja EU:n edustajat, romanivähemmistöjen edustajat ja joukko kansalaisjärjestöjä kokontuivat Espanjan Cordobaan, toisen romanihuippukokouksen merkeissä. Amnesty oli etukäteen peräänkuuluttanut huippukokoukselta konkreettisia sitoumuksia, jotta romanien oikeudet Euroopassa toteutuisivat. Tärkein askel tähän olisi yhteisymmärrys EU-maita sitovan romanistrategian laatimisesta. Tähän mennessä Euroopan byrokratian rattaita käynnistelevä prosessi on jäänyt lähinnä poliittisten julistusten tasolle.

Suomen edustajana esiintyneen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) mielestä romanistrategiassa on kyse ennen kaikkea yhteisestä tahdosta. Puheenvuorossaan Hyssälä kehui Suomea Euroopan edelläkävijänä romanipolitiikan hallinnollisten rakenteiden kehittämisessä.

”Vuodesta 1956 lähtien Suomessa on tehty romanipoliittisia ohjelmia ja meillä on omat elimet, kuten esimerkiksi romaniasiain neuvottelukunta, mitä monessa maassa ei ole.”

Kysymykseen siirtolaisromaneista Ministeri Hyssälä painotti lähtömaiden olosuhteiden parantamisen tärkeyttä. Samalla Hyssälä myönsi, ettei romanisiirtolaisten kotiin palauttaminen ole ainut keino pureutua asiaan, vaan suuri vastuu kuuluu paikallisille romaneja vastaanottaville kunnille.

”Eikä myöskään valtiovalta voi kieltäytyä Euroopan unionin kansalaisten perusoikeuksien toteuttamisesta. Kyse on köyhyydestä ja yhteisestä tahtokysymyksestä, johon on paneuduttava”, Hyssälä vakuutteli.

d2fd1-romasummit_ministerihyssc3a4lc3a4

Romanihuippukokousta seurannut Amnestyn Eurooppa-ohjelman apulaisjohtaja David Diaz-Jogeix oli yllättynyt Euroopan unionin poliittisen tahdon puutteesta. ”Emme luota julistuksiin, vaan konkreettisiin toimintasuunnitelmiin, jotta voimme seurata prosessin edistymistä ja auttaa hallituksia strategian toimeenpanossa.”

”Amnesty on osana Euroopan romanipolitiikan koalitiota (ERPC) vaatinut EU:lta romanistrategiaa muutaman vuoden ajan. Olemme lähellä, mutta luulen, että poliittinen paine täytyy nyt kohdistaa komissaariin strategian saavuttamiseksi”, Diaz-Jogeix arveli konferenssissa. ”Odotimme oikeus- ja perusoikeuskomissaarin esittävän strategialle sitoumuksen, joka toisi yhteen kaikki EU:n tarjolla olevat välineet.”

David Diaz-Jogeixin mukaan kokouksen saavutuksiin voi lähinnä laskea hallitusten lupaukset jakaa hyviä kokemuksia. Kuitenkaan kokemusten jakaminen jäsenvaltioiden kesken ei riitä, varsinkin kun monien toimet ovat erittäin syrjiviä.”

”Ensiksi haluamme poliittiset tavoitteet, sitten konkreettisen toimintasuunnitelman. Amnesty toivoo, että strategia johtaisi hyvin konkreettisten kansallisten toimintasuunnitelmien valmistamiseen, jotka keskittyisivät erityisesti romanien koulutukseen, asumiseen ja terveyteen”, Diaz-Jogeixin kiteytti.

Euroopassa on yli kymmenen miljoonaa romania, joista valtaosa asuu Itä-Euroopassa. Romaniassa heitä asuu reilut kaksi miljoonaa, joka kattaa noin 10 prosenttia väestöstä. Heistä valtaosa – 75 prosenttia elää köyhyydessä.

Cordoban romanihuippukokouksessa puhunut Euroopan romanipolitiikan koalition jäsenjärjestö Open Society Instituten puheenjohtaja Georg Soros huomautti, että ”vaikka Euroopan Unioni on tähän mennessä käyttänyt 400 miljoonaa euroa erilaisiin romaniprojekteihin, on samaan aikaan monen romanin sosiaalinen asema huonontunut entisestään.”

Amnestyn mukaan EU-rahoitus on usein riittämätäntö, eikä sitä täydennetä riittävästi jäsenvaltioissa. Kansalliset hallitukset eivät myöskään aina käytä EU-varoja tarkoituksenmukaisesti eikä romaneja osallisteta päätöksentekoon. EU:n muihin tarkoituksiin myöntämä rahoitus saattaa myös johtaa romanien syrjäytymiseen, koska rahoituksen syrjiviä vaikutuksia ei valvota riittävästi.

Romanian romanilapsista lähes puolet syntyy ilman syntymätodistusta, ja joka neljänneltä Romanian romaniaikuiselta puuttuu henkilötodistus, arvioi Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI). Ilman henkilötodistusta romanit eivät edes ole olemassa, eivätkä he pääse peruspalveluiden, kuten koulutuksen, terveydenhoidon ja sosiaaliturvan piiriin, virallisesta työstä puhumattakaan.

4ee4c-romanislummi_cordoba_reinasofiansairaalanvieressc3a4Romanislummi Cordoban keskussairaalan takana 2010.

Romanit asuvat usein itserakennetuissa hökkelikylissä kaupunkien laitamilla, joihin vesi kannetaan kaukaa ja sähköt viritetään itse. Saniteettiasiat hoidetaan usein lähiympäristössä ja pahimmillaan puutteellinen jätehuolto pahentaa tautiriskejä. ”Kaupungilla kulkiessa täytyy vältellä poliisia, joka saattaa pahoinpidellä, ellei ole jotain millä lahjoa vapautta”, kertoi arpinen romanimies kokemuksistaan romanialaisesta kotikylästään.

15 prosenttia Romanian romanilapsista ei aloita koulunkäyntiä, kertoo Open Society Instituten EUMAP-ohjelman raportti. Kouluissa romanilapset yleensä kokevat jatkuvaa nimittelyä. Sekä opettaja että luokkakaverit saattavat haukkuvat ja nimitellä päivittäin vuosien ajan, niin kauan kunnes rasismi ajaa ulos koulusta. Romanilasten koulunkäynnin keskeyttämisprosentti on 4-6 kertaa suurempi kuin valtaväestön lapsilla.

b6c2c-romaniperhe_sohvallaRomaniperhe Kalasatamassa 2010.

Cordoban romanikonferenssissa luennoinut Slovakian yliopiston tutkija Kvetoslava Rimarovan mukaan romanilapset ovat 7-15 senttimetriä lyhyempiä kuin muut lapset huonosta ruokavaliosta johtuen. Romanivanhus puolestaan kuolee noin kymmenen vuotta aikaisemmin kuin muut eurooppalaiset.

Rimarovan mukaan romanit kärsivät erilaisista puutostaudeista, kuten kelta- ja punataudista sekä salmonellasta. On hyvin tyypillistä, että romanit menevät lääkärin luokse vasta kun ovat todella sairaita – usein liian myöhään. Syinä voi olla rahan puute, tietämättömyys saatavilla olevista palveluista tai epäluulo viranomaisia kohtaan.

Eikä ihme, romaneihin kohdistuvat terveysviranomaisten toimenpiteet voivat olla järkyttäviä: viime vuosina on Tšekissä, Slovakiassa ja Unkarissa romaninaisia on pakkosteriloitu synnytyksen yhteydessä, ilman että naiset itse tiesivät toimenpiteen vaikutuksista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi vuoden 2009 huhtikuussa päätöksen Slovakian toimineen ihmisoikeuksien vastaisesti, kun maan terveysviranomaiset olivat estäneet pakkosteriloitujen naisten pääsyn potilasasiakirjoihinsa. Sterilized Women’s League -järjestön mukaan arviolta yhteensä sata romaninaista on steriloitu aina 2000-luvulle asti.

Koska romaneilla ei ole koulutusta eikä työpaikkaa, vaihtoehdottomuuden edessä on kehitettävä mitä tahansa keinoja selviytyäkseen hengissä. Euroopan unionin syrjityin väestöryhmä myy kukkia kaduilla, tai kerää pulloja, metalleja ja roskia myydäkseen ne kierrätyspisteisiin. Jotkut heistä soittavat musiikkia – jos ovat niin onnekkaita, että omistavat soittimia. Romaneja näkee kaduilla kerjäämässä säästä huolimatta, jotta he saisivat rahaa ruokaan, lapsilleen tai lääkkeisiin.

Romanimies soittaa Barcelonan metrotunnelissa keväällä 2010.

Monesti romanit kilpailevat samoista alhaisimman tuloluokan töistä kuin muilta mantereilta saapuvat paperittomat siirtolaiset. Ilman työsopimuksia ja palkan varmuutta he työskentelevät esimerkiksi Etelä-Euroopan hedelmä- ja vihannesviljelmillä. Talouskriisin aikaan nämäkin työt ovat kiven alla. Siksi monet ovat entistä enemmän liikkeellä, ja kohtaavat entistä enemmän ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä ympäri Eurooppaa.

Unkarissa on vuodesta 2008 lähtien tapahtunut European Roma Rights Centre -ihmisoikeusjärjestön mukaan noin 50 väkivaltaista hyökkäystä romaneja kohtaan. Koteja on tuhopoltettu ja sekä lapsia että vanhuksia on murhattu tarkka-ampujien luodeista kotitalojensa edustalle. Romanikylien eristäytyneisyys tekee iskuista helppoja. Väkivaltaiset hyökkäykset on liitetty Unkarin äärioikeistolaisen Jobbik-puoluetta tukevaan puolisotilaalliseen Unkarin kaartiin. Kesällä 2009 romanivastaisuudella lietsova Jobbik sai kolme paikkaa Euroopan parlamenttiin.

Italiassa toimeenpannaan pakkohäätöjä, joissa on viime vuosina kuollut romanian kansalaisia, myös lapsia. Italiassa pakkohäädöistä on tullut entistä yleisempiä, kun Italian hallitus ja paikalliset viranomaiset ovat tehneet erityisiä turvallisuussopimuksia keskenään ja valtaa on siirretty sisäministeriöltä alaspäin paikallisviranomaisille.

b707b-hc3b6kkelitalokalasatamassaKuva on Helsingin Kalasatamasta 2010.

Myös Helsingissä on toimeenpantu pakkohäätöjä. Esimerkiksi Helsingin kaupungin sosiaaliviranomaisten ovat uhkailleet romanilasten huostaanotolla, jos perheet eivät poistu tietyltä leirintäalueelta tai kokonaan Suomesta. Samankaltaista lastenhuostaanotolla uhkailua Amnesty on todistanut Italiassa.

Amnestyn Eurooppa-ohjelman apulaisjohtajan Diaz-Jogeixin mielestä on huolestuttavaa, ettei romanihuippukokouksessa ole esitetty minkäänlaisia mahdollisia sanktioita pakkohäätöjä toimeenpaneville jäsenvaltioille.

”Euroopan komissio ei ole ottanut pakkohäätöjä esille, eikä myöskään ole kritisoinut rasistisia hyökkäyksiä romaniyhteisöjä kohtaan, mitä olemme nähneet esimerkiksi Unkarissa ja Italiassa. Euroopan komission täytyy ottaa johtava asema romanistrategian aikaansaamiseksi, sillä jäsenmaat tarvitsevat vahvaa suunnannäyttäjää.”

Kun Romaniasta tuli Euroopan unionin jäsen, romanit saivat oikeuden matkustaa unionin alueella vapaan liikkuvuuden direktiivin mukaisesti. Jokaisella Euroopan unionin kansalaisella on oikeus oleskella toisessa unionin maassa enintään kolme kuukautta, minkä jälkeen on haettava oleskeluoikeuden rekisteröintiä asuinpaikkakuntansa poliisilaitokselta.

86a01-romaninaiset_sohvallaRomaninaisia Kalasataman kotileirissään 2010.

Poliisi ei voi käännyttää EU-kansalaista, ellei todistettavasti yli kolmen kuukauden yhtäjaksoinen maassa oleskeluaika ole ylittynyt ja henkilöllä ei ole varaa elättää itseään. Romaneilta usein puuttuu viranomaisten vaatima eurooppalainen sairasvakuutuskortti, koska Romaniassa sen hankkiminen on heille vaikeaa.

Jokaiselle Euroopan kansalaiselle kuuluvaa oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti toisessa unionimaassa pyritään kumoamaan romanien kohdalla, esimerkiksi hankaloittamalla heidän oleskeluaan toimeenpanemalla leirien tuhoamisia, lastensuojelutoimenpiteillä uhkailemalla tai poliisien tehokampanjoilla, sekä pikkurikoksien perusteella käännyttämällä.

Parhaimmillaan yhteinen romanistrategia pakottaisi jäsenmaat ottamaan huomioon romanien sosiaaliset ongelmat eurooppalaisena tehtävänä ja velvoittaisi viranomaisia keskittymään häätöjen ja karkotusten sijaan romanien ihmisoikeuksien toteuttamiseen. Romanit ovat liikkeellä, koska heillä ei kotimaassaan juuri ole minkäänlaisia odotuksia paremmasta tulevaisuudesta.

”Suomessa syön parhaimmillaan kolme ateriaa päivässä, Romaniassa syön vain kerran päivässä. Siinä on eroa”, kertoi Helsingissä asuva romanimies Euroopan perusoikeusviraston haastattelemana.

Suomessa asuu noin 10 000 suomen romania, joista vain kourallinen suorittaa ylempää korkeakoulututkintoa. Tarkkaa tietoa ei ole saatavilla, sillä Suomessa ihmisiä ei rekisteröidä etnisin perustein henkilörekisterilain mukaisesti. Kuitenkin lehdistö, sosiaaliviranomaiset ja poliitikot erittelevät Suomeen saapuvista turisteista juuri Itä-Euroopan romaneja.

Huolimatta laajasta tietämyksestä, monista raporteista, ihmisoikeus- ja romaniryhmien tiedottamisesta ja Euroopan parlamentin vaatimuksista parantaa romanien asemaa, ovat eurooppalaiset päättäjät tehneet täysin päinvastaisia päätöksiä.

99d35-romaninainen_lapsisylissc3a4Itävallassa voi saada 700 euron sakon, jos alaikäinen lapsi osallistuu kerjäämiseen. Oslossa kerjäämisen kriminalisointi on nostanut varkauksien määrää. Romaniassa romaneja on häädetty muun muassa jätevedenkäsittelylaitoksen viereiselle saastuneelle maa-alueelle. Italiassa romanien häädöt ovat yleistyneet entisestään, kun hallitus toimeenpani kesällä 2009 uuden ”nomadisuunnitelman” romanien hökkelikylien uudelleensijoittamisesta.

Suomessa mikä tahansa kontaktin ottaminen kadulla saatetaan luokitellaan häiritseväksi kerjäämiseksi. Sisäministeriö antoi vuonna 2008 julkaistussa Katukerjääminen ja viranomaisyhteistoiminta -raportissaan poliiseille suosituksen puuttua kerjäämiseen, kun kyseessä on kukkien myyminen, musiikin soittaminen tai jos romanit puhuvat ohikulkijoille rahaa pyytäessään. Kerjäämistä kutsutaan tällöin aggressiiviseksi. Parhaillaan sisäministeriö valmistelee lakia kerjäämisen kieltämisestä, toisin sanoen köyhyyden kriminalisoimisesta.

Niin kauan kun eurooppalaiset valtiot estävät romanien yrityksiä tulla toimeen ja jatkavat romanien eristämistä muista EU-kansalaisista, ei Euroopan syrjityimmän vähemmistön asemaa tulla parantamaan vaan päin vastoin huonontamaan.

Mitä Cordoban huippukokouksesta jäi käteen? Kokous päättyi EU:n nykyisen ja tulevien puheenjohtajavaltioiden Espanjan, Belgian ja Unkarin lausuntoon, niin sanottuun Cordoban julistukseen, jossa Espanja ja tulevat puheenjohtajamaat sitoutuvat seuraavan puolentoistavuoden aikana kiinnittämään romanikysymykseen erityishuomiota.

Vaikka useat valtiot esittivät tukevansa romanistrategiaa, lähinnä yksittäisten puheenvuorojen tasolla, varsinaista yhtenäistä kannanottoa ei kuitenkaan Cordobassa syntynyt.

9d4ae-roskienvienti

Lähteet: Amnesty International, Euroopan komissio, The European Roma Policy Coalition, Fundamental Rights Agency, Sisäministeriö, YK.