Ihmisoikeusaktivisti Kumi Naidoo löytää valoa synkkyyden keskeltä – Asiat ovat nyt riittävän huonosti, jotta riittävä määrä ihmisiä on huolissaan

Oman tyttären huoli herätti Kumi Naidoon ilmastokriisiin. Pitkän linjan ihmisoikeusaktivisti etsii kuumeisesti toivon tekoja ihmiskunnan pelastamiseksi.

Kumi Naidoo saa toivoa nuorten rohkeudesta ja kekseliäisyydestä. Samalla hänestä tuntuu pahalta nuorten puolesta. Naidoo sanoo, että hänen sukupolvensa on pyydettävä anteeksi epäonnistumistaan.

Maailman Kuvalehti 3/2022 | Teksti: Kukka Ranta
Kuvat: Flickr / Justin Goff (UK Government) & Ivan Semyonov | Julkaistu: 18.5.2022

”Minua hävettää vastata tähän kysymykseen”, toteaa kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu ihmisoikeus- ja ympäristöaktivisti Kumi Naidoo, 57.

”Ymmärsin ilmastonmuutoksen merkityksen vasta paljon myöhemmin kuin olisi pitänyt.”

Vuonna 2009 Naidoolle tarjottiin paikkaa Greenpeacen pääsihteerinä. Hän pohti ratkaisua yhdessä 13-vuotiaan tyttärensä kanssa. Hän kiitti työtarjouksesta ja vastasi, ettei kykene vielä tekemään päätöstä. Naidoo otti tuolloin osaa syömälakkoprotestiin zimbabwelaisten oikeuksien puolesta.

Tytär ihmetteli, miten joku niin koulutettu henkilö ei ymmärrä ilmastonmuutoksen vaikutusta hänen ja koko sukupolvensa elämään. Tytär vaati isää perehtymään asiaan ja kieltäytyi puhumasta, ellei isä lopettaisi syömälakkoa ja ottaisi vastaan työtä ilmastonmuutosta vastaan taistelevassa järjestössä.

Naidoo lopetti 21 päivää kestäneen syömälakon ja toimi kuten tytär kehotti.

”Kuulin huolen oman lapseni äänessä. Tunsin itseni tyhmäksi, kun en ollut ymmärtänyt asiaa. Minulle valkeni, että kyse on koko ihmiskunnan selviämisestä.”

Haastattelun hetkellä Naidoon kotimaassa Etelä-Afrikassa tulvii. Ensin alue kärsi pitkään jatkuneesta vakavasta kuivuudesta ja vesipulasta. Sitten iskivät raivoisat rankkasateet.

Huhtikuussa 2022 KwaZulu-Natalin maakunnan alueella satoi muutamassa päivässä lähes puolet vuotuisesta sademäärästä. Vuosikymmenien pahimmat tulvat ja sitä seuranneet maanvyörymät rikkoivat teitä, sairaaloita ja kouluja. Tuhansien kodit tuhoutuivat, ja monet jäivät ilman vettä tai sähköä. Satoja ihmisiä kuoli ja kymmeniä on edelleen kateissa. Pahiten kärsi satamakaupunki Durban, josta Naidoo on alun perin kotoisin.

”Emme tarvitse ilmastotutkijoita kertomaan meille, että olemme pulassa. Meidän tulee vain tarkkailla tapahtumia ympärillämme.”

Naidoo syntyi vuonna 1965 Durbanissa. Siihen aikaa elämää määritti valkoisen Etelä-Afrikan apartheid-rotuerottelujärjestelmä.

Lapsuuden perhe asui 1960-luvulla intialaisille osoitetulla alueella, joka oli alun perin perustettu banaaniplantaasien työläisille. Naidoon isoisovanhemmat olivat saapuneet Intiasta 1800-luvun lopulla ensimmäisten joukossa. Taloja kutsuttiin tulitikkutaloiksi. Ne olivat paikallishallinnon työläisille rakennuttamia. Eri ryhmien välillä ei juuri ollut kosketuspintaa, sillä niin apartheidin oli suunniteltu toimivan.

Kasvoimme melun ympäröimänä, kadut ympärillämme eivät olleet koskaan hiljaisia. Katujen äänistä tuli eräänlainen lohtu meille, kodin ääni. Nykyäänkin minun on vaikea rauhoittua hiljaisissa paikoissa.

Kuvaus on kirjasta, jota Naidoo parhaillaan viimeistelee. Kirjeitä äidilleni kertoo hänen nuoruuttaan järkyttäneestä surusta, äidin itsemurhasta ja sen jälkeisistä aktivismin ajoista.

20-vuotias Naidoo oli mukana rauhallisessa mielenosoituksessa hätätilan määräystä vastaan Durbanin keskustassa vuonna 1985. Yhtäkkiä poliisi pidätti osalliset ja heitä syytettiin väkivallasta julkisella paikalla. Kuva: Kumi Naidoon kotialbumi.

Naidoo oli 15-vuotias, kun hänen äitinsä yllättäen kuoli vuonna 1980. Muutama kuukausi myöhemmin hän osallistui ensimmäiseen mielenosoitukseen ja antautui aktivismille. Nyt hän on pysähtynyt katsomaan taakseen.

Vanhemmat eivät olleet poliittisia, mutta hyvin aktiivisia yhteisössään. Naidoon tunnollinen ja luotettava isä osallistui yhdistystoimintaan ja toimi oman alueensa epävirallisena tilintarkastajana.

Perheen lapset kulkivat mukana tilaisuuksissa. Samalla he oppivat järjestelytaitoja ja yhteisöllistä toimintaa.

”Tärkeintä oli olla hyvä ihminen, joka tekee hyviä asioita. Vanhempani yrittivät suojella meitä politiikalta, mutta heidän arvonsa veivät minut lopulta politiikkaan.”

Vuonna 1980 Etelä-Afrikassa kuohui. Opiskelijat nousivat maanlaajuisesti kapinaan epätasa-arvoistavaa koulutusjärjestelmää vastaan.

”Ensimmäinen opiskelijaboikotti oli ratkaiseva. Se tarjosi minulle ja kaltaisilleni nuorille keinon ilmaista ahdistuksemme.”

Naidoo muistelee ensimmäistä mielenosoitustaan, jonka eturivissä huudettiin ”haluamme tasa-arvoa”. Sen takarivissä lapset huusivat ”haluamme väritelevision”.

”Olimme hyvin nuoria!” Naidoo naurahtaa.

Lakkomielenosoituksia seurannut raju poliisiväkivallan aalto motivoi Naidoota ryhtymään täysipäiväiseksi aktivistiksi.

”Siitä lähtien kaikki mitä tein, perustui kysymykselle, miten kaataa rotusortojärjestelmä. Tuhannet nuoret tekivät samaa siihen aikaan.”

Opiskelijalakkoon osallistuminen johti Naidoon erottamiseen koulusta, mutta hän jatkoi itsenäistä opiskelua ja pääsi lopulta yliopistoon.

”Siihen aikaan todella ymmärsimme mikä merkitys koulutuksella on. Meitä oli harvoja, jotka pääsimme yliopistoon. Se oli merkittävä etuoikeus.”

Meidän täytyy ymmärtää, että luonto ei neuvottele.

Etelä-Afrikkaan julistettiin vuonna 1985 kansallinen hätätila, mikä laajensi poliisin pidätysoikeuksia ja tiukensi lehdistönvapautta. Naidoo joutui pidätetyksi useita kertoja ja vuosi myöhemmin hänen syytettiin rikkoneen hätätilaa mielenosoituksilla ja kansalaistottelemattomuudella. Siitä alkoi hänen maanalainen aikansa.

Naidoo piileskeli yhteensä yhdeksän kuukautta eri puolilla Durbanin kaupunkia korkeintaan viikon yhdessä paikassa. Matkalla kokouksiin tai seuraavaan piilopaikkaan autoa vaihdettiin usein kesken reittiä. Yliopiston loppukokeiden viimeisenä iltana hän piileskeli englannin kielen opettajansa kellarissa.

”Olin valmistautunut menemään oikeuteen, mutta sain viestin vankilassa olevilta ystäviltäni, että poliisi tiesi salaisesta toiminnastani. Siihen aikaan ei saanut olla missään tekemisissä laittomana kielletyn ANC-järjestön kanssa. Jos minut olisi otettu kiinni, en olisi voinut kidutettuna taata pystyväni pitämään salaisia tietoja omanani.”

Kukaan aktivisteista ei olisi halunnut lähteä maasta. Kun Naidoo sai arvostetun Rhodes-stipendin Oxfordiin, eräs Robben Islandin vankilasaarella ollut arvostettu henkilö sanoi hänelle: ”Asiat tulevat muuttumaan nopeasti. Ota stipendi vastaan, kerää tietoja ja tuo taidot takaisin taisteluun ja osaksi maamme uudelleenrakentamista.”

Niin Naidoo päätti paeta.

Monia tovereita oli pidätetty Botswanan rajalla ja myös Naidoon nimi oli maarajaviranomaisten listalla. Hän kuuli, että lentokentällä valvonta oli vähäisempää, eikä juuri kukaan olettanut ihmisten yrittävän paeta ilmateitse. Naidoo onnistui pääsemään lennolle Johannesburgista Amsterdamiin ja jatkoi sieltä Oxfordiin syksyllä 1987.

Kolme vuotta myöhemmin, kun Nelson Mandela vapautettiin vankilasta ja ANC laillistettiin, Kumi Naidoo palasi Etelä-Afrikkaan työskentelemään ANC:n parissa. Hän paneutui aikuiskoulutukseen ja lukutaitokampanjointiin.

”Se oli tärkeää, sillä koulutus on tie vapauteen.”

Jo yli neljä vuosikymmentä Naidoo on omistautunut ihmisoikeuksien ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamiselle. Viimeisen vuosikymmenen hän on syventynyt erityisesti ilmasto-oikeudenmukaisuuden edistämiseen.

”Me, jotka tulemme globaalista etelästä, näemme ilmastokriisin vaikutukset jokapäiväisessä elämässämme. On todellinen tragedia, että ne, jotka kärsivät eniten, eivät ole itse aiheuttaneet ongelmaa.”

Parhaillaan Naidoo asuu väliaikaisesti Berliinissä Akatemia Robert Boschin stipendiaattina, ja pohtii aktivismin uusia muotoja. Ihmiskunnan tulee tehdä yhteistyötä ennennäkemättömällä tavalla. Tie on vaikea, sillä fossiilienergiateollisuus ei luovu vallasta ilman taistelua ja valtiot ovat siitä riippuvaisia.

”Meidän täytyy ymmärtää, että luonto ei neuvottele. Tarvitsemme nopean ja kaikenkattavan systeemisen muutoksen. Vain siten voimme taistella katastrofaalista ilmastonmuutosta vastaan.”

Synkkyyden keskellä Naidoo löytää optimismia: Asiat ovat nyt riittävän huonosti, jotta riittävä määrä ihmisiä on riittävän huolissaan.

”Saan toivoa nuorten rohkeudesta ja kekseliäisyydestä. Samaan aikaan minusta tuntuu kauhealta: Ei se ole nuorten vastuulla. Minun sukupolveni on pyydettävä anteeksi ja todettava, että epäonnistuimme.”

Pessimismi on ylellisyys, johon meillä ei ole nyt varaa, Naidoo ajattelee. Toivo täytyy juurruttaa niihin tekoihin, joita ihmiset voivat tehdä. Aktivismin täytyy voittaa puolelleen myös eri mieltä olevat, jotta ihmiskunnan yhteinen tulevaisuus on turvattu.

Keynote Kumi Naidoo: Kohti oikeudenmukaisempaa ilmastotyötä lauantaina 28.5.Klo 12.20–12.45 Maailma kylässä -festivaaleilla, online ja Tiivistämö.

Naidoo osallistui 2017 Saksassa järjestettävään Ilmenaun kansainväliseen opiskelija- konferenssiin. Sen tavoitteena on lähentää nuorisoa toisiinsa henkilökohtaisten kontaktien ja keskinäisen ymmärryksen avulla.

Kuka?

Kumi Naidoo

Syntynyt 1965, Etelä-Afrikan Durbanissa.

Asuu Etelä-Afrikan Johannesburgissa, väliaikainen koti Berliinissä.

Tunnettu ihmisoikeus- ja ympäristöaktivistina.

Toiminut Greenpeacen (2009–2015) ja Amnesty Internationalin (2018–2020) pääsihteerinä.

Väitellyt tohtoriksi poliittisesta sosiologiasta Oxfordin yliopistossa.

Innostuu nuorista, jotka toimivat rohkeasti yhteisen tulevaisuutemme eteen.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s