Meksikon eteläisessä Chiapasin osavaltiossa voi matkustaa tavallisena turistina ihaillen sabluunataiteen täyttämiä San Cristobalin koloniaalirakennuksia ja tutustua rauhallisen romanttiseen vallankumousilmapiiriin tietämättä mitään alueella syvenevästä poliittisesta kriisistä. Ja tätähän se hallitus haluaakin, ihmisten tietämättömyyttä. Zapatistit ovat haistaneet sodan merkit; vuoristossa ja sademetsien kätköissä löyhkää armeijan iskut.
San Cristobalin Fray Bartolomen ihmisoikeuskeskuksen tiedottaja Victor Hugo Lopez istastaa rauhallisesti alas kovasta kiireestä huolimatta, ja alkaa kertoa armeijan, puolisotilaallisten joukkojen ja poliisin aiheuttamista iskuista, pidätyksistä ja kadonneista henkilöistä. Viime kuukausina ahdistelun määrä alkuperäisvästön keskuudessa on kasvanut uhkaavasti.
”Vuonna 2007 väkivaltaisuudet kasvoivat monissa eri yhteisöissä ja iskut olivat erityisesti paramilitaarien tekemiä. Esimerkiksi marraskuussa Viejo Velascon yhteisöön tehdyssä iskussa kuoli 4 henkilöä, 4 katosi ja yli 60 kyläläistä pakotettiin jättämään kotinsa. Tapausta ei ole tutkittu valtion taholta, eikä sitä luultavasti tullakaan selvittämään. Kyseessä ei ollut Zapatistien autonominen kylä, vaan yksinkertaisesti nämä kyseiset intiaanit sattuivat asumaan Zona Selvan eli viidakon alueella.”
Victor nousee ylös näyttääkseen Chiapasin alueen karttaa ja jatkaa, ”vuonna 2007 kahteen viidakon alueen yhteisöön tehtiin iskut käyttäen helikoptereita. Armeijan ja poliisien suojeluksessa toimivat puolisotilaalliset joukot tuhosivat kylät ja niiden talot. Osa ihmisista ajettiin vuorille oman onnensa nojaan, toisaalta viime vuonna 16 häädettyä perhettä kuljetettiin kaupunkeihin sellaisiin taloihin, jotka ovat täysin asumiskelvottomia ja jätettiin sinne selviämään.” Victor pyörittelee päätään huokaillen.
Julkisesesti hallitus on ilmoittanut haluavansa suojella sademetsää, mutta todellisuudessa kyseessä on puhtaasti taloudelliset kiinnostukset, Victor jatkaa istuutuen takaisin pöydän ääreen. Suojelu tarkoittaa käytännössä alueen kontrollointia, ihmisten tappamista ja häätämistä voimakeinoin. Rikkaan sademetsäalueen puut ovat kuumaa tavaraa puuteollisuudelle. Hallitus haluaa alueen hallintaansa, mutta tarkoituksena on kuitenkin jättää se yksityisten firmojen riistettäväksi.
Meksikon hallitus pitää kyläläisiä vaarana taloudellisille pyrkimyksilleen. Puolisotilaallisten joukkojen käyttö tarkoittaa matalan intensiteetin sodan epävirallista puolta, jolloin vastuuta ihmisoikeusrikkomuksista on hyvin vaikea langettaa kenellekään, saatikka saada henkilöitä oikeuteen tuomittavaksi. Meksikon hallitus ja Chiapasin alueellinen poliittinen valta antavat täyden tuen rikolliselle toiminnalle, kun eivät aloita tutkimuksia ja vaikenevat onelmien edessä.
Zapatistit nousevat puolustamaan
Toisin kuin Huono hallitus, joka on hylännyt häätämänsä ihmiset, Zapatistien San Manuelin alueen Hyvä hallinto La Junta de Buen Gobierno kutsuu kodeistaan ja kylistään häädettyjä asumaan autonomisiin kyliinsä, joissa on tilaa kaikille sorretuille ja kaltoin kohdeilluille. Myös Subcomandante Marcos on vastannut lisääntyneisiin häätöihin ilmoittamalla Zapatistien aikovan puolustautua – pakon edessä.
San Cristobalista matka lähimpään zapatistien autonomiseen-kylään kestää vajaan tunnin. Oventic on yksi viidestä keskeisestä zapatistikylien keskuksista eli Caracoleista, joihin jokaiseen kuuluu useita kymmeniä autonomisia kyliä. Portilla ovat vastassa huiveilla kasvonsa peittäneet mies- ja naiszapatistit. Passi pyydetään nähtäksi toimistoon, ja hetken kuluttua kutsutaan esiteltäväksi. Nimi, organisaatio, vierailun tarkoitus ja kuinka pitkään aikomus olla alueella. Tämän jälkeen kolmas, farkkuihin ja kauluspaitaan ja kommandopipoon pukeutunut compañero johdattaa Selityskomission toimistoon, La Comision de Explicaciones:iin. Pöydän takana istuu kaksi kommandopipoista zapatistia, jotka ottavat vieraan vastaan kuulemaan lyhyen selostuksen zapatistien historiasta.
Julioniksi ja Deboraksi itsensä esittelevät, selvästi vanhemmat henkilöt, alkavat kertoa vuorotellen zapatistien historiasta värikkäästi maalatussa puisessa toimistokopissa. Seinät ovat täynnä zapatistipiirustuksia, Emilio Zapatan tai Subcomandante Marcosin kuvia, sekä Zapatistisen Kansallisen Vapautuksen armeijan (EZLN:n) tunnuksia. Litanjanomaisen puheen välistä nappaan lauseen ”vielä palaamme vuoteen 1994”, joka todennäköisimmin viittaa 12 ensimmäisenä zapatistien kansannousun päivänä käytyyn aseelliseen taisteluun, ”koska haluamme demokratiaa ja oikeutta kaikille”.
Vuodesta 1994 lähtien jatkunut eteläisen Meksikon intiaanien vastarinta on julistanut toimivansa yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan kanssa ja kehoittanut kaikkia maailman sorrettuja, miehiä, naisia, opiskelijoita, prekariaatteja, homoseksuaaleja liittymään taisteluun, jotta saavuttaisimme toisenlaisen maailman. Intiaaniyhteisöjen järjestäytyminen ja poliittinen aktiivisuus on liikaa oikeistolaiselle hallitukselle, joka pitää taloudellisesti rikkaalla alueella voimistuvia liikkeitä uhkana voitontavotteluun perustuvalle yritystoiminnalleen.
Sodan merkit horisontissa
Joulukuussa tuli kymmenen vuotta täyteen Meksikon armeijan ja poliisin suojeluksessa toimivien paramilitaarien massamurhasta Chiapasin Actealin kylässä. Aseellisessa iskussa surmansa sai 45 alkuperäisväestöön kuulunutta miestä, naista, vanhusta ja lasta, joista nuorin oli vain 11 kuukautta.
Samaan aikaan joulukuussa Chiapasin historiallisessa keskuksessa San Cristobalissa kokoontuneet intellektuellit ja aktivistit julistivat yhteen ääneen armeijan suunnittelevan uutta Actealia. Tilaisuudessa zapatistien puolesta puhuneen Subcomandante Marcosin mukaan sodan merkit horisontissa ovat selvät. “Me, jotka olemme olleet sodassa, osaamme tunnistaa lähestyvät valmistelut. Sodalla, niinkuin pelolla, on tuoksunsa, ja jo se löyhkää zapatisti-maillamme.”
“Tämä on viimeinen kerta kun, lähdemme tämän kaltaiseen toimintaan, vaikka itse kannattaisin mieluummin keskustelemista, seminaareja, pyöreitä pöytiä, konferensseja, sekä haastatteluita”, julistaa Marcos. Tapaamiseen osallistuneet intellektuellit vaativat hallitusta lopettamaan viimeaikaiset väkivaltaiset hyökkäykset, jotka ajavat kyliä puolustautumaan väkivaltaisin keinoin – vaihtoehdottomuuden nimissä.
Marcos jatkaa vakuuttamista, “yhdessä Zapatisti-yhteisöjen kanssa sitoudumme valvomaan viimeaikaisten tapahtumien kehitystä ja kutsumme kaikkia maailman oikeamielisiä naisia ja miehiä olemaan valppaina ja osoittamaan avoimesti solidaarisuuttaan Chiapasin alkuperäisväestön puolesta, niiden puolesta jotka ovat uudistaneet odotukset toisenlaisen maailman mahdollisuuksista”.
San Cristobalin tapaamiseen osallistunut Naomi Klein julistaa rauhan olevan antikapitalistita, ja näin taloudelliseen voittoon pyrkivän hallituksen haluavan luonnollisesti sotaa. Subcomandante Marcos yhtyi väitteeseen alleviivaten, että sodat luovat paremmat olosuhteet miljoonabisnesten solmimiselle.
Naomi Klein myös muistutti, että EZLN on onnistunut viemään vastarinnan viestiä pitkälle Meksikon rajojen ulkopuolelle, mutta alistamisen vastustaminen on kuitenkin rakennuttava omista voimistaan maailman eri paikoissa, jotta voimme yhdistyä. Marcosin mukaan “zapatistit haluaisivat jatkaa rauhanomaista siviilitoimintaansa, mutta sodan merkit ovat selvät.”
Naomi Kleinin sanoin, ”meidän on valmistauduttava shokkiin”.
Marcosin ja Naomi Kleinin sitaatit on lainattu vasemmistolaisen La Jornada –lehdessä 18. jouluuta 2007 julkaistusta artikkelista
Julkaistu Voima-lehdessä 1/2008.
KUKKA RANTA 