Tanssia ruusuilla

Prince etsii tulevaisuutta lapsilleen. Yhteiskuntaa, joka ei potki ulos. Keinoja tulla toimeen ja mahdollisuutta asua oikeassa kodissa – kuten normaalit ihmiset.

Printisor ”Prince” Buse on yksi Suomeen tulleista Romanian romaneista. Helsingin sosiaaliviranomaiset ovat majoittaneet joulukuusta lähtien muutamia itäeurooppalaisia romaniperheitä talven kovimpien pakkasten yli.

Princen lapset uhataan ottaa huostaan, ellei hän poistu Suomesta tammikuun loppuun mennessä. Helsingin sosiaaliviraston ja Diakonissalaitoksen hätämajoitukseen otettiin sisään sosiaalikeskus Sataman pihalla ja Rastilan leirintäalueella yöpyneet lapsiperheet.

Majoitustilassa lapset juoksentelevat, toiset tapittavat televisiota. Miehet laittavat ruokaa ja kaitsevat pienimpiä. Naiset ovat kerjäämässä, sillä heille heruu helpommin huomiota.

Prince kaataa kahvia kuppiin ja silittää hellästi 10-kuukautisen Carina-tyttärensä hiuksia huokaisten.

”En halua elää tätä elämää, koska aina tapahtuu näin”, Prince sanoo häätöuhasta.

Kahden lapsen isä on vasta 19-vuotias. Prince syntyi kesäkuussa vuonna 1990 Romanian Rosiori de Veden kaupungin laitamilla. Google Earthista tarkentuu, että paikka on metsikköä. Kaupunki on noin 30 000 asukkaan keskittymä eteläisessä Romaniassa.

Sadan romaniperheen muodostaman slummin ja virallisen kaupungin erottaa toisistaan välissä virtaava joki.

”Kylässämme olemme turvassa, mutta alueen ulkopuolella pitää pelätä hakatuksi tulemista.”

Jos romani tavattiin esimerkiksi kahvilassa, elokuvateatterissa tai kadulla, hän saattoi joutua vankilaan.

”Kaikki perheestäni on hakattu poliisin toimesta”, Prince sanoo. Hän osoittaa arpista silmäkulmaansa. Tämän jälkeen hän kääntää päätään esitelläkseen toisenkin kulmansa. ”Hakatuksi tuleminen on hyvin tavallista romaneille. Vapaaksi pääsee, jos on varaa lahjoa poliisit, muuten saattaa joutua kahdeksi viikoksi sairaalaan.”

Prince aloitti peruskoulun nelivuotiaana, mutta ei kestänyt neljää vuotta pidempään. Opettaja kuritti hakkaamalla karttakepillä sormille. Muut lapset räpsivät kuminauhalla päähän ja nimittelivät jatkuvasti mustalaiseksi. ”En halua sitä omille lapsilleni.”

Vuonna 2000, koulun lopettamisen jälkeen 10-vuotias Prince muutti perheensä kanssa Espanjaan. Isä sai töitä Valenciasta mandariiniviljelmiltä. Isän vuoden työsopimuksen ajan Prince kävi koulua ja hänellä oli hyviä espanjalaisia, marokkolaisia ja englantilaisia kavereita. Elämä oli hyvää.

Työsopimus päättyi ja perhe muutti Alicanteen, jossa isä työskenteli puoli vuotta baarissa tarjoilijana. Prince pääsi jälleen kouluun.

Sitten alkoi kiertolaiselämä. Perhe matkusteli ympäri Espanjaa töiden perässä. Isä työskenteli Sevillassa, Malagassa, Castellonissa ja Aragonassa, milloin sipuleita, mansikoita, mandariineja tai oliiveja poimien.

”Kun isäni sai pidemmän työsopimuksen, esimerkiksi neljä kuukauden ajaksi, vuokrasimme talon. Espanjassa riittää, että menet asuntojen vuokraustoimistoon, näytät työsopimusta ja muutat asumaan.”

Yleensä työsuhteet olivat muutaman viikon mittaisia, parhaimmillaan viiden.

”On paljon parempi, jos saa pitkän työsopimuksen. Silloin ei tarvitse jatkuvasti matkustaa ja etsiä”, Prince tähdentää.

Vuonna 2005 Princen isä sairastui diabetekseen ja palasi Romaniaan. Lääkkeet maksavat 100 euroa kuukaudessa läpi loppuelämän.

Kun Prince täytti 15 vuotta, hän palasi Romaniaan etsimään puolisoa itselleen. ”Romanikulttuurissa mennään nuorena naimisiin. 16–17-vuotiaana olet jo vanha ilman vaimoa”, Prince nauraa.

”Näin tulevan vaimoni, Oprea Florican, puistossa yhdessä serkkujensa kanssa. Tiedustelin tutuilta hänen hyveellisyydestään ja siitä onko hän vielä vapaa. Kylässä tunnemme kaikki toisemme. Lopulta menin kysymään lupaa avioitumiseen tytön äidiltä, kun perheen isä oli jo kuollut.”

Vanhemmat neuvottelivat avioliitosta. Sitten kaikki romanit kokoontuivat juhlimaan häitä.

”Tutustuin vaimooni vasta häiden jälkeen”, Prince muistelee.

Kolmen kuukauden jälkeen Prince matkasi takaisin Espanjaan vaimonsa kanssa, missä veljet auttoivat nuortaparia taloudellisesti. 16-vuotias Prince ei kuitenkaan löytänyt töitä ikänsä vuoksi. Oprea Florica ei ole koskaan käynyt koulua eikä osaa lukea.

Tie vei Englantiin, jossa sosiaaliviranomaiset tarjosivat apua Princen täysi-ikäisyyteen saakka. Pariskunta muutti Pohjois-Lontoon Edmontoniin. Asunnossa oli keittiö, makuu- ja olohuone, vessa ja suihku. ”Kävimme viikoittain sosiaalityöntekijän kanssa kaupassa, saimme 35 puntaa viikkorahaa ja matkustuskortin 1–6 vyöhykkeille”.

Prince teki viikon ajan turkkilaisia pitaleipiä, mutta sosiaaliviranomaiset kielsivät työnteon tukien menettämisen uhalla.

Princen ja Oprea Florican ensimmäinen lapsi Amalia syntyi Englannissa tammikuussa 2007. Toinen lapsi syntyi Suomessa helmikuussa 2008.

Ennen Suomeen tuloa Prince kokeili onneaan Saksassa. Princen tultua täysi-ikäiseksi perhe muutti hänen veljensä luokse Berliiniin, kun varat eivät riittäneet Lontoossa elämiseen. Berliinistäkään ei töitä löytynyt. Prince työskenteli vähän aikaa Dortmundissa keräten kaduilta kuparia ja muita metalleja, jotka sitten myytiin metallinkeräyspisteeseen.

Eräänä yönä Prince oli veljensä Leonardon kanssa keräämässä metallia Berliinin kaduilla, poliisi pysäytti auton ja uhkasi sakoilla, jos vielä löytäisivät heidät ilman metallinkeräyslupaa liikkeellä. Saksassa maksamattomasta sakosta joutuu helposti vankilaan, eikä heillä olisi varaa sakkojen maksuun.

Prince alkoi pestä liikennevaloihin pysähtyneiden autojen ikkunoita, mutta poliisit eivät kuitenkaan sallineet liikenteen häiritsemistä, ja uhkailivat ottaa työllä ansaitut rahat pois. Romanit laittoivat tienaamiaan rahojaan muovipussiin, jotka kaivettiin päivittäin piiloon maan alle. Näin poliisit eivät voineet ryöstää heitä.

Joulukuussa 2008 Prince perheineen saapui Suomeen. Isoveli oli tullut jo edeltä ja löytänyt albanialaisen miehen vuokraaman talon Malmilta. Suomessa veljekset jatkoivat metallin etsimistä ja löysivätkin ison läjän Kalasataman rannasta. Alueen metallikierrätyksen työntekijä suostui maksamaan metallista vain kun mukana oli suomalainen romanimies.

Helsingissä romaninaiset kerjäävät kaduilla päivisin. Kesäisin miehet myyvät kukkia. Läpi vuoden he keräävät pulloja. Ne, joilla on ollut varaa hankkia soittimia, musisoivat kaduilla.

Neljän kuukauden jälkeen Malmin asunnon omistaja palasi Albaniasta, eivätkä Prince ja Juliano perheineen löytäneet uutta kotia.

”Eräs maaliskuinen pakkasyö olimme kaikki ulkona perheinemme, minä, Juliano ja serkkuni Gilbert. Toinen lapseni oli juuri syntynyt muutamaa viikkoa aikaisemmin. Istuimme lastemme kanssa Helsingin rautatieaseman vastapäisessä McDonaldsissa, kun vartija tuli hätistelemään meitä ulos. Syyksi hän ilmoitti, ettei paikka ole tarkoitettu lapsille keskiyön jälkeen. Yritimme selittää, ettei meillä ollut muutakaan paikkaa ja nimenomaan lasten takia olimme sisällä. Vaihtoehdoiksi jäi ulos poistuminen tai poliisien kutsuminen.”

Prince soitti keskellä pakkasyötä Helsingin kaupungin Diakonissalaitokselle ulkoistetun romaniprojektin Rom po Dromin työntekijälle Marjatta Vesalaiselle ja pyysi apua. Vesalainen kieltäytyi. Juliano-veli siirtyi nukkumaan Kampin bussilaitureiden penkeille lastensa kanssa.

Lopulta kahden tunnin jälkeen sosiaaliviranomaiset maksoivat meille yhden yön hotellissa. ”Sosiaalityöntekijät tyrkyttivät apuaan ehdottamalla lastemme huostaanottoa ja sijaisperheisiin ohjaamista”, Prince kertoo järkyttyneenä.

”Romanikulttuurissa uskomme, että jos hylkäät lapsesi, joudut helvettiin. Perheenjäsenet ovat kaikkein tärkein asia elämässä, tärkeämpi kuin raha tai mikään muu.”

Hotelliyön jälkeen Prince muutti serkkunsa ja veljensä perheiden kanssa Rastilan leirintäalueelle neljän hengen kokoiseen mökkiin kahdeksi viikoksi. 15 henkeä yöpyi mökissä, jonka vuokra viikossa oli 250 euroa.

Huhtikuussa Prince perheineen siirtyi yöpymään sosiaalikeskus Sataman viereiseen tyhjään halliin. Ei mennyt kauan kun poliisi saapui ja oli ajamassa romaniperheitä pois.

”Kun poliisi hääti meitä pois, Satamasta tuli ihmisiä selvittämään tilannetta. He tarjosivat apua ja vaatteita lapsille. Ostin erään suomalaisen romanimiehen kautta asuntovaunun perheelleni 300 eurolla ja siirryimme leiriytymään sosiaalikeskuksen pihalle.”

Kesän aikana romaneja majoittui pihan työmaakopissa, asuntovaunuissa, autoissa ja teltoissa. Romanit saivat käyttöönsä talon keittiön, peseytymistilat ja vessan.

Pitkin syksyä sosiaaliviranomaiset pistäytyivät sosiaalikeskus Sataman pihalla tapaamassa romaneita. Poliisit taustavoimana tiedusteltiin lasten ja raskaana olevien naisten lukumäärää. Aina vierailun päätteeksi tarjottiin paluulippua Romaniaan.

Hätämajoituksen piti alun perin loppua 10. tammikuuta, mutta romanit saivat kuitenkin jatkoaikaa.

Princen kaikki muut sisarukset ovat palanneet sairaan äidin tueksi Romaniaan. Hänkin aikoo nyt lähteä, mutta pelkää palaamista.

”En halua, että lapseni kokevat saman minkä itse elin. Haluan, että heitä kohdellaan koulussa kuten muitakin, ja että he voivat tulevaisuudessa ansaita rahaa ja elää normaalisti. Romaniassa tämä ei ole mahdollista. Siellä tienaat korkeintaan muutaman euron päivässä, Suomessa parhaimmillaan 25 euroa.”

Kaikesta huolimatta Prince pysyy positiivisena. ”Pidän matkustamisesta. Seuraavaksi haluan joko Kanadaan tai sitten Yhdysvaltoihin, jossa asuu Oprea Florican serkku. En tiedä missä tarkalleen, sillä hän muuttaa koko ajan”, Prince lisää. ”Haluan jättää Euroopan, koska se on hyvin rasistinen.”

Kuvat: Klaus Welp/Voima.

Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 1/2010 s. 26-27.

Advertisements

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s