Kosovon romanit tahtovat oikeuksia

Global.finland.fi 10.12.2013 | Kuvat ja teksti: Kukka Ranta

Kosovossa serbien ja albaanien väliset ongelmat ovat vieneet kaiken huomion. Nyt maan vähemmistöt yrittävät saada itsenäisen Kosovon uuden perustuslain ja vähemmistöstrategian lupaamia oikeuksia ja kehitystä vihdoin osakseen.

Mobile Roma gardeners in Kosovo, 2013.

Suurin romanien kohtaama ongelma on edelleen rasismi. Vaikeuksia aiheuttavat moninkertaiset ennakkoluulot romaneja kohtaan ja Kosovon hallituksen heikko sitoutuminen vähemmistöjen aseman parantamiseen.

Kosovossa on Euroopan korkein, 43 prosentin työttömyys. Nuorisotyöttömyys on yli 70 prosenttia. Romanivähemmistöjen alueella työttömyys hipoo sataa prosenttia.

Ennen sotaa serbit suosivat romaneja, koska eivät halunneet antaa työtä albaaneille. Tällöin suurimmalla osalla Kosovon romaniperheistä oli työtä ja asunnot. Sodan myötä lähes kaikki menettivät työnsä. Kymmenet tuhannet pakenivat vuosia jatkuneita väkivaltaisuuksia.

Valtaosa Kosovon RAE-vähemmistöistä, romaneista, aškaleista ja egyptiläisistä, elää äärimmäisessä köyhyydessä. Lisäksi alhainen koulutus sekä ahtaat ja surkeat asuinolot hankaloittavat romaniperheiden lasten koulunkäyntiä. Se pahentaa köyhyyskierrettä entisestään.

Kosovolaisten romanien vuonna 2009 perustama Voice of RAE -järjestö tukee lasten ja nuorten kouluttamista, rahoittaa vähemmistöperheiden työllistymistä ja parantaa asumisen laatua erityisesti maaseutujen romanikylissä.

f57b2-romanilasten-iltapaivakoulu2Viisi vuotta päiväkeskuksessa läksyjä tehneen Aheta Ramicin, 12, mielestä parasta on ollut oppia kirjoittamaan. Isona hän haluaa lääkäriksi auttaakseen muita ihmisiä. Vanhemmat työskentelevät romanien perinteisessä ammatissa seppinä. Perheessä on kaksi veljeä ja neljä siskoa. Kotona asutaan ahtaasti, eikä vanhemmilla ole aikaa tai tietämystä auttaa lapsiaan opiskelussa. Köyhimmissä perheissä lapsetkin osallistuvat elannon hankkimiseen.

Lue lisää Global.finland.fi-verkkopalvelusta!
Tutustu Voice of Rae -järjestön nettisivuihin tai Facebookiin.

Advertisements

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s