Kehitysmaat kohtaavat suuria ongelmia ilmastonmuutoksen pyörteissä. Äärimmäinen kuivuus ja vesipula sekä yhä rajummat taifuunit ja tulvat vaarantavat maanviljelyksen. Mosambikin kylissä kehitetään uusia vaihtoehtoja toimeentulon turvaksi.
Catine on syrjäinen, noin sadan perheen kyläyhteisö eteläisen Mosambikin Gazan maakunnan pohjoisosassa. Alueelle ajaa autolla pääkaupungista Maputosta kahdessa päivässä pitkin monttuisia hiekkateitä. Maa on hyvin kuivaa hiekkaperäistä pusikkosavannia; matalia puita kasvaa harvakseltaan.
”Viljelemme papua, pähkinää, seesamia, maissia, sekä (paikallista) mexoeira-kasvia”, kertoo noin 50-vuotias Laura Eliasse Mulage hiekkamaalla istuvan naislauman keskeltä. Mama Lauran luettelemasta viidestä lajikkeesta kolme kärsii parhaillaan kuivuudesta; vain kahta pystyy viljelemään varmuudella. Kyläläisten mukaan kuivuutta on jatkunut yhtä mittaa vuoden 2000 tulvista saakka. Naiset muistelevat, kuinka tulvan aikana viljeltiin enemmän ja ruokaa riitti paremmin. Yhä pidemmältä tuntuvien kuivien jaksojen aikana Catinen kylässä kärsitään pahenevasta nälästä ja epävarmuudesta.
”Tämä on ensimmäinen kerta kun puhumme muuttuvasta ilmastosta ulkopuolisen kanssa”, jatkaa Mama Laura Eliasse Mulage shangaanan kielellä. ”Aikaisemmin olemme vain ihmetelleet keskenämme kuinka ilmasto ja maa sen mukana muuttuvat, nyt saimme enemmän selitystä miksi.”
Kun kyläläiset kuulevat mitä ilmastonmuutos tulee merkitsemään, Catinen kylän aukio täyttyy kauhistuneista huudoista. ”Suuri ongelmamme on kuivuus, täällä sataa hyvin harvoin”, naiset toteavat yksi toisensa jälkeen. Mosambikissa kuivien kausien pituus on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja sateiden tulo on viivästynyt pahimmillaan kuukausilla.
Hankkeessa kehitetään uusia elinkeinoja
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) toteuttaa alueellista ilmastonmuutoksen ohjelmaa Sambiassa, Tansaniassa ja Mosambikissa Suomen valtion rahoittamana. Valituissa kylissä kerätään tietoa ilmastonmuutoksen ja paikalliselinkeinojen välisestä yhteydestä.
”Tavoitteena on kehittää uusia toimeentulon muotoja, kun lähitulevaisuudessa maatalouden tuotantokyky heikkenee jyrkästi”, selostaa Mosambikin ilmastonmuutosohjelman projektikoordinaattori Roberto Zolho Catine-kylän hiekka-aukiolla. ”Valitsimme hankettamme varten kolme erityyppisille sääilmiöille altista kylää Gazan alueelta. Catine on erityisen altis kuivuudelle, kaksi muuta kyläyhteisöä puolestaan taifuuneille ja toinen tulville suuren joen varrella.”
Ensin tietoa kerätään viime vuosikymmenien aikana tapahtuneista muutoksista kylien mies- ja naisjäseniltä. Naiset täytyy käsitellä omana ryhmänään, sillä eristäytyneen kylän hierarkisessa järjestelmässä naiset eivät juurikaan puhu miesten seurassa. Tämän jälkeen kyläläiset kootaan jälleen yhteen, naiset lapsineen istuutuvat maahan ja miehet arvovaltaisesti penkeille tiukan sukupuolijaon mukaisesti. Kyläaukion suurimman puun tarjoaman varjon alla kehitellään ideoita vaihtoehtoisista toimeentulon muodoista.
Mies loikkaa ihmisryhmän keskelle ja iskee maahan puun oksista sidotun katiskan esitellen näin kalastustaitojaan. Naurun vaiettua kylän naiset nousevat ja katoavat äänettömästi pusikoiden takaisiin kotimajoihinsa. Hetken kuluttua naiset palaavat juoksujalkaa takaisin puun alle kasaten myyntiin sopivia värikkäitä koripunos-käsitöitä. Kyläyhteisön alueella kasvaa myös chiliä, josta ryhmä naisia haluaisi alkaa tuottaa Mosambikissa joka ruoan höysteenä rakastettua piripiri-chilikastiketta. Miehet puolestaan kaipaavat työkaluja käyttöönsä, jotta voisivat alkaa tuottaa erilaisia puuesineitä myyntiä varten ja saada näin kylälle tuottoa ruoan ostoa varten.
Roberto Zolho kirjoittaa kaiken muistiin ja nimeää vastuuhenkilöitä toimintaryhmille. Seuraavaksi tarkastellaan kunkin mahdollisuuden sopeutumiskykyä ilmastonmuutoksen tuomien haasteiden edessä, sekä suunnitellaan kestävän kehityksen mukaista käyttöä.
”Vaarana on, että esimerkiksi kyläläisten oppiessa hyödyntämään metsävaroja, metsät kolutaan tyhjiksi ilman kestävää käyttöä, sillä monesti äärimmäisessä köyhyydessä eläville tärkeintä on mitä juuri nyt voi tehdä toimeentulon parantamiseksi. Tulevaisuus tai ympäristönsuojelu ovat usein liian etäisiä kysymyksiä murehdittavaksi”, Zolho pohtii huolestuneena.
Valtiolta ei riitä rahaa syrjäkyliin
Samaan aikaan kun maatalouden tuotanto heikkenee, kasvava väestö vaatii entistä enemmän ravintoa. Kun raaka-aineet ehtyvät, jäljelle jääneitä resursseja saatetaan hyödyntää liikaa, kun kyläläisillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Paikallistasolla tärkeintä Roberto Zolhon mielestä on keksiä miten kyläläiset tulevat selviämään, kun ainut elinkeino ehtyy. Haasteet ovat kuitenkin suurempia kuin pelkkien uusien elinkeinojen elvyttäminen.
Maataloustuotteille ei usein ole varastointimahdollisuuksia, joten satojen valmistuttua tuotteet täytyy käyttää ja myydä heti. Sadonkorjuun aikana maaseutujen markkinat täyttyvät nopeasti samoista tuotteista; ylitarjonta painaa hinnat alas eivätkä tuotot ole riittäviä. Puu- ja korituotteet tarjoaisivat uutta kestävyyttä ja vakaampia tulomahdollisuuksia kyläläisille. Suurin ongelma kautta Mosambikin näyttää olevan markkinoille pääsy ja kuljetusvälineiden puute, kuten myös hyvin eristäytyneessä Catinen kylässä. Roberto Zolhon mielestä kyse on paljolti myös korruptiosta. Hallituksen tulisi parantaa infrastruktuuria ja edistää liikennettä tehokkaammin, mutta valtion varat eivät ulotu maaseutujen syrjäkyliin, Zolho huokaa turhautuneena. Lisäksi entistä ankarammat sääolot vaikeuttavat maan olemassa olevien tieverkostojen kunnossapitoa.
Roberto Zolhon mukaan IUCN:n ilmastonmuutosohjelman tavoitteena on, etteivät ihmiset jäisi riippuvaiseksi ulkopuolisesta tahosta, vaan kyläläisten toiminta jatkuisi itsenäisenä hankkeen päättymisen jälkeen. Tarkoituksena on luoda vaihtoehtoja; kasvattaa maaseudun kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen ja edistää kehitystä vaikeissa olosuhteissa.
Ilmastonmuutos uhkaa köyhimpien elämää
Maapallon lämpeneminen voimistaa sääilmiöitä ja kovimmat muutokset koskevat köyhiä maita, joilla on vähiten mahdollisuuksia sopeutua. Afrikka on yksi herkimmistä maanosista ilmastonmuutokselle. Suurin osa Saharan eteläpuolisen Afrikan maista on riippuvaisia maataloustuotannosta, joka saattaa vuoteen 2020 mennessä vähentyä jopa puoleen sateiden vähentyessä ja veden haihtuessa maaperästä ja vesistöistä.
Mosambik on yksi Afrikan alttiimmista maista tulevaisuuden kriiseille, sillä maa kuuluu Afrikan köyhimpiin. Yli 80 prosenttia 20-miljoonaisesta väestöstä saa elantonsa maataloudesta. Teknologinen kapasiteetti on hyvin alhainen, ja maanviljelijöistä alle prosentti toimii kaupallisesti. Suurin osa on pienviljelijöitä, ja sadot tuotetaan perinteisellä kuokalla ilman ravinteita.
Mosambikissa äärimmäiset sääilmiöt ovat jo havaittavissa. Kuivuus kiihdyttää metsäpaloja, mikä on jo nyt hallitsematon ongelma koko maassa. Kovat rankkasateet nostattavat tulvia, samalla kun nälänhätä, puhtaan veden puute ja malarian riski kasvavat entisestään. Rannikkoalueet kärsivät eroosiosta sekä kasvi- ja korallilajien tuhosta, mikä puolestaan muuttaa kokonaisia ekosysteemejä. Lämpenevä merivesi työntää yhä useammin maalle taifuuneja, jotka tuhoavat satoja ja asumuksia. Taifuunien määrä on kolminkertaistunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana.
Julkaistu Julkaistu Ulkoministeriön kehitysviestinnän uutisissa 23.2.2010
& SYL:n Auringossa 2010 -sähköisessä kehitysyhteistyölehdessä.
KUKKA RANTA 