Ahneet apajilla: Liika- ja salakalastusta Afrikassa

Maailman Kuvalehti 25.10.2010 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Eurooppalaisten liika- ja salakalastus Afrikan merillä vie paikallisilta kalastajilta elinkeinon ja ajaa heitä uuden työn perässä Eurooppaan. Kalat vähenevät, kun kalakannat eivät pysty enää uusiutumaan. Onko tässä mitään järkeä?

b0647-kumppani_10_2010Ali oli ennen senegalilainen kalastaja. Nyt hän etsii töitä Barcelonasta, Espanjasta.

”Ennen riitti, että merelle lähti aamulla ja kotiin palasi illalla. Parhaimmillaan vain muutaman tunnin reissulla sai riittävän saaliin. Nyt Senegalissa ei juuri ole kalaa,” Ali kertoo.

”Nykyisin täytyy tehdä vähintään kaksi viikkoa kestävä matka, eikä varmuutta kalasaaliista ole. Kalareissuun tarvitaan monta tuhatta euroa: öljyyn, ruokaan ja jäähän, jolla kalat säilötään. Sijoituksesta huolimatta lopputulos on aina epävarma.”

Lähtö Eurooppaan tuntuu Alin mukaan hyvin monen mielestä ainoalta oikealta ratkaisulta. ”Jokainen haluaa auttaa omaa perhettään ja rakentaa itselleen kodin”, hän lisää. Ali on nyt 31-vuotias, eikä hän ole nähnyt kahta lastaan ja vaimoaan yli kolmeen vuoteen – ei sen jälkeen, kun lähti Senegalista.

Eurooppalaiset vievät kalatkin meristä
 
Ali epäilee, että kalat häviävät Senegalin rannikolta eurooppalaisten ryöstökalastuksen vuoksi.

Meriä tutkivan Oceana-järjestön ekonomisti Anne Schroeer vahvistaa väitteen. Hänen mukaansa erityisesti Länsi-Afrikan merien kalalajit ovat ylikalastettuja. Alue kärsii Afrikan meristä eniten ulkomaalaisten alusten laittomasta kalastuksesta.

”Laiton kalastus kattaa noin 40 prosenttia koko Länsi-Afrikan kokonaissaaliista. Dollareissa taloudellinen menetys on 265–500 miljoonaa joka vuosi”, Schroeer summaa.

Vuosituhannen vaihteessa kalat Afrikan merillä alkoivat olla jo pahasti huvenneet. Vuonna 2002 Maailman luonnonsuojelusäätiö WWF varoitti, että puolet Länsi-Afrikan kalakannasta oli hävinnyt.

Liikakalastus uhkaa afrikkalaisten kalastajien elinkeinoa. Vanhoista varvastossuista verkkonsa kellukkeet tehnyt pienkalastaja ei voi pärjätä kilvassa suurten kalastusalusten kanssa. Kuva: Kukka Ranta, Mosambik 2009.

Kolme vuotta myöhemmin Alinkin perheen kalastuksesta saadut tulot romahtivat. Paine lähteä Eurooppaan koveni entisestään. Alin mukaan vuonna 2006 Senegalista lähti venekyyti pohjoiseen joka päivä.

Alin kertomusta tukee se, että Kanarian saarille rantautuvien puuveneiden määrä nousi samana vuonna ennätykselliseen 31 000:een. Edellisenä vuonna lauttoja oli saapunut vain 5 000.

Ali kertoo yrittäneensä ensin Eurooppaan Mauritaniasta käsin. Venematkan järjestäjä osoittautui kuitenkin huijariksi, joka ryöväsi sekä rahat että haaveet.

Etsintöjen jälkeen Senegalista löytyi luotettava salakuljettaja. Matka maksoi tuhat euroa. Ali sai alennusta, koska pystyi auttamaan navigoinnissa.

Euroopan unioni on yrittänyt pysäyttää laitonta muuttoa meren yli. Se perusti vuonna 2005 rajakontrollijärjestelmä Frontexin, jonka budjetti on perustamisesta lähtien kaksinkertaistunut vuosittain. Samalla siirtolaisten rantautuminen Kanarian saarille on vähentynyt yli 90 prosenttia vuoden 2006 lukuihin verrattuna.

Kasvaneen budjetin lisäksi siirtolaistulvaa on hillinnyt Frontexin yhteistyö siirtolaisten lähtömaiden, erityisesti Senegalin ja Mauritanian kanssa. Myös Espanjan Las Palmasiin perustettu siirtolaisia tarkkaileva Sea Horse -satelliittijärjestelmä on auttanut ihmisten liikkeiden hallinnassa.

On paradoksaalista, että Kanarian saarten pääkaupungin Las Palmasin satamassa toimii yksi maailman suurimpia laittoman kalakaupan keskuksia.

99379-pikkusintti-alin-kc3a4dellc3a4-bcn-kalamarketilla_kukkaranta”Tämä mustekala voisi olla Senegalista” Ali arvioi ja surkuttelee yksilön pientä kokoa: ”tällaiset pikkusintit jäävät liikakalastuksesta jäljelle”. Kuva: Kukka Ranta

Siirtolaisvankilassa lomasaarella 

Matkustaminen Espanjaan on kallista turistiviisumillakin – jos sellaisen saa. Lentolipun, viisumin ja vakuutusten lisäksi vaaditaan, että lähtijällä on rahaa maksaa oleskelunsa Espanjassa. Summa on tuhansia euroja.

”Pitäisi myydä talo ja oma äitinsä, jos mielisi lentää Eurooppaan viisumi taskussa”, Ali kuittaa.

Ali muistaa reilun viikon kestäneestä venematkastaan alituisesti oksentelevat ihmiset. Kukaan ei onneksi kuollut. Teneriffalle rantautuneen aluksen 82 nääntynyttä miesmatkustajaa vietiin suoraan siirtolaisvankilaan. Teneriffan lisäksi siirtolaisvankiloita on monilla lomasaarilla: Lanzarotella, Fuerteventuralla, Gran Canarialla ja La Gomeralla.

”En tiennyt, kuinka toimia. Kerroin avoimesti kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa. Minut lennätettiin 40 päivän vankeuden jälkeen takaisin Senegaliin”, Ali kertoo.

Toisella kerralla Ali osasi jo salata henkilöllisyytensä. Hän huomasi sellinsä ikkunan kalterin olevan pois paikoiltaan ja pakeni vuorille. Ali vietti kaksi päivää syömättä ja juomatta, lopulta poliisit löysivät uupuneen miehen.

Rangaistukseksi Ali joutui viettämään kaksi viikkoa täyteen ahdetussa sellissä ilman päivänvaloa. Sellistä pääsi ulos vain syödäkseen. Öisin vangit joutuivat virtsaamaan pulloihin.

Lähes puolitoista kuukautta kestäneen vankeuden jälkeen ryhmä identifioimattomia siirtolaisia lennätettiin poliisikoneella Valencian kaupunkiin.

Alin kiertolaiselämä Espanjassa alkoi.

f81cc-siirtolaismyyjc3a4_metroasemalla_kukkarantaBarcelonan kaduilla näkee tuhansia paperittomia siirtolaisia repimässä itselleen elantoa samalla, kun talouskriisi ajaa entistä useamman kadulle ja siirtolaisten pidätykset kiihtyvät. Kuva: Kukka Ranta.

Koti kadulla pahvin päällä

Muutaman kuukauden mittaiset hedelmän- ja rypäleenpoimijan pestit ovat paperittomille siirtolaisille harvoja ansaitsemismahdollisuuksia.

Ali poimi viinirypäleitä, mandariineja ja appelsiineja yhdessä Itä-Euroopan romanien sekä bolivialaisten, ecuadorilaisten ja perulaisten siirtolaisten kanssa.

”Asuin monta kuukautta pomoni luona Leridassa. Teimme töitä yhdessä ja sain syödä pomon perheen kanssa. Minulla oli myös oma huone heidän talossaan – olin kuin perheenjäsen”, Ali kertoo ja hymyilee muistolleen.

Vuonna 2008 poliisi teki tarkastuksen maatilalla. Alin paperit joutuivat syyniin ja hän vietti kaksi vuorokautta poliisiasemalla.

”Minusta otettiin kuvat ja sormenjäljet. En enää voinut palata saman työnantajan luokse.”

Alin koti oli jälleen kadulla.

”Etsin töitä puolitoista vuotta, aina kadulta heräten. En kehtaa kertoa totuutta perheelleni.”

Lopulta Ali löysi Barcelonasta kalastajan töitä ystävänsä avulla. Hän kalasti kahdeksan kuukautta aamuvarhaisesta iltakahdeksaan, ilman ainuttakaan vapaapäivää.

”Kerran tunsin itseni tosi väsyneeksi ja sanoin pomolleni, että minun täytyy levätä yksi päivä. Sain potkut – huutojen kera.”

Muutaman palkattoman kuukauden jälkeen Ali menetti vuokrahuoneensa ja palasi kadulle. Hän kertoo nukkuneensa rappukäytävissä ja pankkiautomaattien eteisissä pahvin päällä.

Valtiot saavat tuloja kalastusluvista

43c10-kalaverkkoja_kukkarantaAlin silmät syttyvät, kun hän pääsee puhumaan kalastuksesta – vaikka kertomus onkin synkkä.

”Eurooppalaiset alukset ovat valtavia meidän veneisiimme verrattuna. Verkot ovat tiheämpiä ja paksumpia.”

Ali kuvailee, miten isojen kalastusalusten troolaaminen tuhoaa merenpohjan. Paikallisten syömät rannikkokalat ovat kaikonneet niiden ravinnon ja elinympäristön tuhouduttua.

Eurooppalaisten alusten tiheät verkot vetävät kaiken elävän mukanaan. Myyntiin kelpaamaton heitetään takaisin mereen.

”Osa kuolleesta kalasta jää kellumaan pinnalle. Kalman lemu karkottaa eläviä yksilöitä yhä kauemmas. Meressä lojuu tonneittain kuolleita kaloja”, Ali sanoo.

Oceanan mukaan ulkomaisten alusten kokonaissaaliista jopa 80 prosenttia heitetään tarpeettomana takaisin mereen. Sivusaaliina kuolee useiden kalalajien lisäksi myös valaita, delfiinejä, kilpikonnia ja lintuja.

EU maksaa Länsi-Afrikan valtioille, jotta eurooppalaiset valtiot voivat kalastaa vuosittain sovitun kiintiön verran. ”EU maksaa vuosittain Marokolle 36 miljoonaa euroa, Mauritanialle 86 miljoonaa ja Guinealle 7,5 miljoonaa. Esimerkiksi Mauritanian valtion tuloista 60 prosenttia tulee lupasopimuksista”, Anne Schroeer kertoo.

”Senegal ei ole listalla, koska se ei Ghanan tavoin ole antanut lupia EU:n aluksille. Virallisesti eurooppalaiset alukset eivät kalasta Senegalin ja Ghanan edustalla. Kuitenkin yksittäiset kalastusyhtiöt ovat tehneet yksityisiä sopimuksia molemmissa maissa. Tämä on valitettavaa, koska alukset eivät kunnioita eurooppalaista lainsäädäntöä”, Schroeer jatkaa.

Hänen mukaansa espanjalaiset alukset vastaavat 90 prosenttisesti yksityisistä sopimuksista. Yksityiset sopimukset ovat yksi suurimmista syistä liika- ja salakalastukseen. Koko maailman mittakaavassa laittomasta kalastuksesta kärsii erityisesti Länsi-Afrikan merialue.

Kalat katoavat meristä

49f3a-barcelonan-kalamarketilla_kukkaranta”Jos liika- ja salakalastus jatkuvat, eivätkä kalakannat enää pysty uusiutumaan, tulevaisuuden uhkakuva on se, ettei merissä ole enää kaloja”, Schroeer sanoo.

Ellei pelastustoimiin heti ryhdytä, kaupalliseen tarkoitukseen pyydetyt kalakannat tulevat romahtamaan vuoteen 2050 mennessä, todettiin YK-järjestöjen jo vuonna 2005 julkaisemassa Millenium Ecosystem Assessment -tutkimusraportissa.

Samaan aikaan kun ihmiset ovat menettäneet elinkeinojaan ja lähteneet henkensä uhalla entistä suurimpina veneryhminä kohti vauraampaa tulevaisuutta, on Euroopan unioni jatkanut sekä kalateollisuutensa tukemista että siirtolaiskontrollin ja rajajärjestelmien vahvistamista.

Viime aikoina Ali on korjaillut tutun kalastajan verkkoja 20 euron päiväpalkalla. Hän asuu vallatussa talossa paikallisen yhteisön suojeluksessa. Talon väki opettaa hänelle lukutaitoa sekä espanjan ja englannin alkeita.

Heti kun Ali saa paperit, hän haluaa palata perheensä luokse Senegaliin. Hän kertoo vaimonsa joutuneen hermoromahduksen vuoksi sairaalaan. Vaimo menetti asuntonsa, koska Alilla ei ollut lähettää hänelle vuokrarahoja.

Ali nukkuu edelleen vain muutaman tunnin yössä. Vain työtä tehdessään Alin huoli väistyy ja hän tuntee lepäävänsä.

cfae5-rannikko-kalastaja-ei-pc3a4rjc3a4c3a4-kilpailussa_kukkaranta
Liika- ja salakalastus rehottaa ympäri Afrikan rannikkoa ja uhkaa pienkalastajien elinkeinoa. Kuva: Kukka Ranta.

1f18b-mamadou_19v_senegal_kukkarantaSenegalilainen 17-vuotias Mamadou myy aurinkolaseja Barcelonan rannalla. Kahdeksan tunnin tarpomisella tienaa noin 10-40 euroa, joskus ei yhtään mitään.

Julkaistu Maailman kuvalehti Kumppanissa 10/2010.

Vierailun loppu

Romaniasta saapuneet romaniperheet pakkaavat laukkujaan Helsingissä. Häätö- ja huostaanottouhkaukset ovat rikkomassa pientä yhteisöä. Minne matka jatkuu? Harva tietää. Eurooppa sulkee oviaan, eikä kotimaa tarjoa tulevaisuutta lapsille.

Tammikuisten kinosten keskellä sosiaalikeskus Sataman pihalla nököttää yksinäisiä asuntovaunuja. Reunimmaisessa nukkuu Caldararu ”Elvis” Marius yhdessä 6 muun henkilön kanssa.

Elviksen vaimo ja kolme lasta ovat Romaniassa. Elannonhankintaan on lähtenyt mukaan kaksi veljeä, äiti, sekä muutamia ystäviä. Rahaa ansaitaan joko pyytämällä tai ruusuja myymällä.

”No mafia”, Elvis tähdentää ja sukeltaa takaisin sisään asuntovaunuunsa.

Lapsiperheitä täällä ei näy. Missä he ovat?

Lokakuussa tästä läheltä häädettiin romanien leiri. Uudenvuodenpäivänä häätö valittiin Ylen iltauutisissa yhdeksi vuoden tärkeimmistä uutistapahtumista. Jouluna Helsingin Diakonissalaitos pelasti romanit sijoittamalla heidät hätämajoitukseen, jutussa todettiin.

Hernesaareen järjestynyt hätämajoitus ei kuitenkaan lopulta auttanut kaikkia romaneja. Lopulta vain perheelliset huolittiin sisätiloihin. Tammikuun lopussa heitäkin uhkaa häätö – ja sen myötä uhka lasten pakkohuostaanotosta.

Fifi kirjoitti romanisiirtolaisten asumistilanteesta viime viikolla. 20.tammikuuta Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli valtuutettujen välikysymystä, joka pyrki siirtämään romanien kohteluun liittyvät päätökset virkamiehiltä valtuutetuille. Valtuusto äänesti välikysymystä vastaan.

Jos hätämajoitus päättyy kesken pahimpien talvipakkasten, vaihtoehdoksi jää palaaminen sosiaalikeskus Sataman pihalle. Sosiaalivirasto on kuitenkin uhannut huostaanottaa romaniperheiden lapset, jos he vielä palaavat Satamaan.

Ainut asia, jota sosiaalivirasto yhä uudelleen romaneille tarjoaa, on paluulippu kotimaahan. Sitä moni aikoo nyt käyttää.

Pitkin syksyä sosiaaliviranomaiset ovat käyneet Sosiaalikeskus Sataman pihalla tapaamassa romaneita. Poliisit taustavoimana on tiedusteltu lasten ja raskaana olevien naisten lukumäärää ja päätteeksi aina tarjottu paluumatkan mahdollisuutta.

Joulukuussa pian Diakonissalaitoksen Rom po drom -projektin suorittamien henkilötiedustelujen jälkeen 15-vuotias raskaana ollut tyttö huostaanotettiin sosiaaliviraston ja poliisin yhteistyöllä. Käytännössä tyttö napattiin kaupungilta.

Sosiaaliviranomaisten mukaan ilman huoltajiaan elävä raskaana oleva alaikäinen tyttö ei voi nukkua karavaanissa ulkoilmassa. Sataman pihalla asuneita tytön täysi-ikäistä veljeä ja 16-vuotiasta aviomiestä ei otettu huomioon perheenjäseninä, kun tyttöä pidettiin huostassa.

Reilun kahden viikon odottamisen jälkeen Romanian suurlähettiläs kertoi omaisille puhelimessa, että tyttö on kunnossa. Tämän jälkeen puhelimen päähän saatu tyttö itki lakkaamatta, kertoo hätämajoituksessa asuva tytön veli.

Sosiaaliviranomaiset suostuivat luovuttamaan tytön ainoastaan hänen äidilleen, joka hälytettiin paikalle Romaniasta. Äiti asui vierailunsa aikana Sosiaalikeskus Sataman pihalla sukulaismiesten kanssa, kun naista ei päästetty hätämajoitukseen yöpymään. Sosiaalivirasto maksoi ainoastaan tytön paluulipun Romaniaan, ei äidin.

Vapaa Liikkuvuus -verkoston Katja Tuomisen mukaan kyse oli juridisesti vapaudenriistosta. Ideana näyttää alun perin olleen maasta käännyttäminen.

Joulun alla eräs toinenkin 16-vuotias raskaana ollut nuori nainen joutui muuttamaan miehensä kanssa Sosiaalikeskus Sataman pihalta Rastilan leirintäalueelle välttääkseen huostaanoton. Painostuksen tuloksena pariskunta palasi Romaniaan. Yhteisöstä erilleen joutuneita romaneja on helpompi hiillostaa.

”Romanien painostus on jatkunut yhtämittaisesti puoli vuotta”, Katja Tuominen avaa tilannetta. ”Kesällä 2009 kaupungissa käynnistettiin poliisiratsiat, jolloin useita kymmeniä poliiseja kiinnitettiin tehtävään. Heinäkuun aikana romaneja kiinniotettiin kymmenittäin useiden päivien ajaksi, jolloin monet menettivät vapautensa lisäksi myös työaikaa. Samana päivänä kun poliisin tehokampanja alkoi, keskusrikospoliisi julkaisi tiedotteen romaneihin liittyvästä ihmiskauppaepäilystä.”

”Kyseessä on etniseen ryhmään kohdistuva ajojahti. Jo siksi, että kaikkien potentiaalisten EU-alueelta tulevien turistien kohdalla ei ole käynnissä vastaavaa tehokampanjaa, on ilmeistä, että kyseessä on etninen syrjintä”, kiteyttää Katja Tuominen.

Helsingissä romaneja otetaan kiinni, jos kerjääminen koetaan ”häiritseväksi”. Sisäasiainministeriön työryhmä määritteli vuoden 2008 raportissaan kukkien ja muiden hyödykkeiden myynnin sekä katusoittamisen aggressiiviseksi ja kannusti viranomaisia suhtautumaan epäilevästi tämänkaltaiseen kerjäämiseen. Kerjääminen on sallittua, kunhan se tapahtuu hiljaa ja paikallaan.

Lisäksi lasten ja vanhusten osallistuminen kerjäämiseen antaa viranomaisille syyn väliintuloon. Poliisi ja sosiaaliviranomaiset ovat toimineet yhteistyössä ja antaneet tarvittaessa virka-apua toisilleen.

Nyt sosiaaliviranomaiset nähtävästi toteuttavat ne toimet, joihin poliisilla ei ole valtuuksia – lastensuojelun nimissä.

Poliisin lisäksi myös vartijat usein puuttuvat romanien rahan ansaitsemiseen.

”Olin pyytämässä rahaa rautatieaseman edustalla, kun vartija tuli ja vei minut koppiinsa viideksi tunniksi. Tätä tapahtuu koko ajan”, Printisor ”Prince” Buse kertoo ilmeettömänä kuin mistä tahansa normaalista asiasta. Rautatieaseman vartioinnista vastaa Otso Palvelu Oy.

Romanikerjäläiset eivät saa Suomen valtiolta avustuksia, vaan elättävät itsensä enimmäkseen kerjäämällä ja pulloja keräämällä. Romanit eivät voi hakea toimeentulotukea, sillä apuun tukeutuminen toimii käännytysperusteena.

Sisäasiainministeriön työryhmän mukaan se, että romanit eivät edes yritä hakea tukia, viittaa ”jonkin asteiseen organisoituun tai järjestettyyn toimintaan”: raportin mukaan romanit eivät voisi muuten niin hyvin tuntea EU:n liikkuvuussääntöjä tai sosiaaliturvan ja maastapoistamisen yhteyttä.

Romaniassa Princellä on takanaan neljä vuotta peruskoulua. Hänen kokemustensa mukaan jatkuva rasistinen nimittely hylkii romanilapsia pois koulunpenkiltä. Princen vaimo Oprea Florica ei ole koskaan käynyt koulua eikä osaa kirjoittaa.

Open Society Instituten EUMAP-ohjelman, joka valvoo ihmisoikeuksien toteutumista EU:ssa, raportin mukaan 15 prosenttia Romanian romanilapsista ei aloita koulunkäyntiä. Koulunsa aloittaneiden romanilasten keskeyttämisprosentti on 4-6 kertaa suurempi kuin valtaväestön lapsilla. Amnestyn mukaan Tsekeissä ja Slovakiassa romanilapsia on laitettu vammaisille tarkoitettuihin erikoiskouluihin.

Euroopan Neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen komission (ECRI) mukaan noin 45,6 prosentilla Romanian romaneista ei ole syntymätodistusta, sillä hankkimisen kerrotaan olevan kallista. Todistusta ei saa, jos ei ole pysyvää asuinpaikkaa. Henkilötodistus puuttuu neljäsosalta. Ilman henkilöllisyystodistusta ihmiset eivät pääse koulutukseen, terveyspalveluihin, asuntoihin eivätkä osallisiksi sosiaaliturvaan. He myös syrjäytyvät työnhausta.

Usein Romaniassa ja muissakin Balkanin ja Euroopan unionin maissa romanit keräävät ja lajittelevat roskia: töissä, jotka eivät muille kelpaa. Moni viljelee maapalstaa. Riittämättömät tulot johtavat usein lainan ottamiseen, ja moni romani elääkin syvässä velkakierteessä. Pahimmillaan rahat on lainattu rikollisilta ja kotimaahan paluuseen saattaa liittyä vakavia uhkia.

Satama tarjoaa romaneille internetyhteyden, jota käytetään etenkin työn etsintään ja yhteydenpitoon sukulaisten kanssa.

EU on käyttänyt paljon rahaa Romanian aseman parantamiseen näiden kotiseuduilla, mutta ratkaisuja ei ole löytynyt, tutkija Miika Tervonen totesi Yleisradion haastattelussa elokuussa.

”Ilmeisesti suuri osa rahasta, mitä on työnnetty erilaisiin projekteihin on päätynyt korruptiona poliitikkojen taskuihin ja luonut paikallisesti epätasa-arvoa ja käsityksen siitä, että romanit ovat ikään kuin valtion tai EU:n elättämiä yhteisöjä.”

Tervonen kokee tärkeäksi sen, että lyhytnäköisestä avusta pitäisi siirtyä tapaan, jolloin romaneja kohdeltaisiin oman maan ja EU:n kansalaisina. Kyseessä ei ole pelkästään Itä-Eurooppa.

Yleisin reaktio Länsi-Euroopan maissa on Tervosen mukaan ollut kysymys, miten romaneista pääsee eroon – kuten myös Suomessa. Keinot maastalähdön vauhdittamiseksi ovat vaihdelleet maasta toiseen.

Ranska maksaa uuden ulkomaalaislain mahdollistaman ohjelman mukaisesti Romaniaan palautettaville lentolipun lisäksi aikuisille 300 euroa ja lapsille 100 euroa humanitaarisena apuna.

Italiassa romaneilta on kerätty sormenjälkiä. EU parlamentti totesi Italian toiminnan olevan etniseen taustaan perustuvaa syrjintää. Roomassa hökkelikyliä on tyhjennetty puskutraktoreilla operaatioissa, joissa on kuollut useita Romanian kansalaisia, myös lapsia.

Itävallan Wienissä alaikäisen lapsen osallistumisesta kerjäämiseen voi seurata 700 euron sakot.

Euroopan maista rasistisin on todennäköisimmin Unkari, jossa on viime vuosien aikana murhattu jo kymmeniä romaneja, usein kotiovensa tai kotipiirinsä edustalla. Lisäksi useita romanien koteja on poltettu.

”Poliisin mukaan murhat ovat liian hyvin tehtyjä, eli tässä epäillään kytköksiä armeijaan ja poliisiin saakka”, Miika Tervonen kertoo. ”Tilanne on vakava, kun maassa on hyvin vahva äärioikeisto, joka sai 15 prosenttia äänistä EU-vaaleissa nimenomaan romanivastaisuudella.”

Erityisen tuttu Hernesaaren hätämajoituksen romaneille on Espanjan tilanne. Siellä siirtolaiset ovat menettäneet työpaikkoja, kun talouskriisin myötä espanjalaisille itselleen on alkanut kelvata huonommillakin työehdoilla täytetyt työpaikat. Erityisesti Etelä-Espanjan viljelmille on virrannut syntyperäisiä espanjalaisia töihin, jotka ennen elättivät eritoten länsiafrikkalaisia ja itäeurooppalaisia siirtolaisia.

Princen serkku lähti marraskuussa 2009 miehensä kanssa Espanjaan klementiiniviljelmille töihin, mutta hänen kanssaan ei tehty työsopimusta ja serkku menetti tehdyn työn palkan. Nyt hän myy kukkia eikä enää suostu palaamaan klementiiniviljelmille ilman työsopimusta.

Kuvateksti: Vasile Dafina hävitti loppusyksystä henkilökorttinsa ja etsi sitä hädissään ympäri karavaania ja sosiaalikeskus Sataman pihaa.
Hätämajoituksessa asuva kahden lapsen äiti Vasile Dafina kertoo hänkin työskennelleensä Valencian appelsiini- ja mandariiniviljelmillä ilman sopimusta. Hän sai kyllä palkan, mutta työsuhde yhtäkkiä loppui, kun taloustilanne alkoi synketä.

”Haluan tehdä töitä, mutta en osaa suomea”, Dafina kertoo. ”Kuljemme maasta maahan etsien parempia mahdollisuuksia lapsillemme.”

Perheellinen Printisor Buse on viettänyt talven Hernesaaren hätämajoituksessa. Huostaanottouhkaukset ovat kuitenkin olleet liikaa. Prince, Oprea Florica ja tyttäret Amalia ja Carina ovat poistumassa Suomesta näinä päivinä.

Sataman seitsemän asukasta, Elvis perheineen, puolestaan jäävät. Heillä ei ole lapsia, joilla kiristää.

Moni suomalainen väittää tietävänsä, että romanit ovat itse valinneet jatkuvan kulkemisen. Prince Buse on pian taas tien päällä, mutta jatkaa haaveilua tavallisesta vuokra-asunnosta ja pitkästä työsopimuksesta.

”Sitten ei tarvitsisi aina matkustaa ja etsiä.”

Printisor ”Prince” Buse haaveili vielä vähän aikaa sitten vuokra-asunnosta ja vakituisesta työstä Suomessa. Hätämajoituksen lopun lähetessä päätös lähdöstä kuitenkin vahvistui. Pieni Carina syntyi Suomessa, mutta ei tule varttumaan täällä.

Julkaistu Voimassa 28.1.2010.