Diplo 5/12 Le Monde diplomatique & Novaja Gazetan numero 5:
Kukka Rannan kuvareportaasi Kalavale Länsi-Afrikassa.
Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta on irtonumeromyynnissä ainakin Akateemisessa kirjakaupassa, Rosebudin kirjakaupoissa ja muissa hyvin varustelluissa kirjakaupoissa ja lehtipisteissä. Myös Vailla vakinaista asuntoa ry:n kanssa on sovittu, että asunnottomat myyvät lehden irtonumeroita haluamaansa hintaan (ovh 6,50 e).
Suomen Kuvalehti magazine 23.3.2012 | Photography and text: Kukka Ranta
Photo-story about fishermen in Senegal and how industrial overfishing by EU, China and Russia is destroying the livelihood and food security of one of the world’s poorest people.
Suomen Kuvalehti 12/2012. Teksti ja kuvat Kukka Ranta, Senegal.
Kalatkin merestä -reportaasi ilmestyi Suomen Kuvalehden numerossa 12/2012 perjantaina 23. maaliskuuta.
Lue myös muita Kukka Rannan juttuja liikakalastuksesta ja siirtolaisuudesta:
Apeat apajat, Image 11/2011
Kuvareportaasi: Kalastus on julmaa kauppaa, Voima 24.3.2011
EU kalavarkaissa, Voima 3/2011
Ahneet apajilla: Liika- ja salakalastusta Afrikassa, Maailman Kuvalehti 10/2010
Kuvareportaasi: Unelma työstä, Voima 23.8.2010
Somalian kaksi piratismia, Voima 6/2009
Suomen Kuvalehti 23.3.2012, Kuvat ja teksti: Kukka Ranta
Kalastus on Senegalin keskeisimpiä elinkeinoja, mutta enää saalista ei riitä kaikille niin kuin ennen. Ulkomaiset troolarit vievät paikallisilta ihmisiltä paitsi elinkeinon myös ruoan.
Senegalin pääkaupungin Dakarin eteläosassa ulkomaisten troolareiden valot loistavat kirkkaammin kuin täysikuu. Aamuvarhaisella, auringon vielä hipoessa taivaanrantaa, ensimmäiset pienveneet suuntaavat Petit Mbaon kalastajarannalta kohti avomerta.
Babacar, 45, vetää ankkurin ylös ja valmistautuu työpäiväänsä. Mies tuntee meren yli kahdenkymmenen vuoden ajalta. Kalastus on muuttunut kovasti. Suurin ero on, ettei kalavaroistaan tunnetussa Senegalissa ole enää kalaa.
”Joka päivä Petit Mbaon rantavedessä näkee isoja eurooppalaisia ja aasialaisia troolareita”, Babacar kertoo. ”Ne vievät kalamme.”
Kala on keskeinen ruoka ja elinkeino Senegalissa. Se täyttää 70 prosenttia 12-miljoonaisen väestön proteiinitarpeesta ja työllistää ainakin 600 000, jopa miljoona ihmistä. Vuonna 2009 kalastus muodosti 13 prosenttia Senegalin viennistä ja 1,7 prosenttia bruttokansantuotteesta.Vuoteen 2006 saakka Senegal oli EU:n keskeisin ulkopuolinen kalastuskohde ja EU puolestaan Senegalin kalavarojen suurin vientikohde. EU:n kalastuslisenssi alueella päättyi vuonna 2006, koska Senegalin kalavarat romahtivat. Nyt tilalla on sekä yksityisiä, laittomia että salaisia sopimuksia. Paikallisten mukaan ulkomaiset troolarit ovat vieneet heiltä elinkeinon ja ruoan.
Teksti ja kuvat Kukka Ranta.
Kuvakertomus Netta Vuorinen.
Maailman Kuvalehti 25.10.2010 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta
Eurooppalaisten liika- ja salakalastus Afrikan merillä vie paikallisilta kalastajilta elinkeinon ja ajaa heitä uuden työn perässä Eurooppaan. Kalat vähenevät, kun kalakannat eivät pysty enää uusiutumaan. Onko tässä mitään järkeä?
Ali oli ennen senegalilainen kalastaja. Nyt hän etsii töitä Barcelonasta, Espanjasta.
”Ennen riitti, että merelle lähti aamulla ja kotiin palasi illalla. Parhaimmillaan vain muutaman tunnin reissulla sai riittävän saaliin. Nyt Senegalissa ei juuri ole kalaa,” Ali kertoo.
”Nykyisin täytyy tehdä vähintään kaksi viikkoa kestävä matka, eikä varmuutta kalasaaliista ole. Kalareissuun tarvitaan monta tuhatta euroa: öljyyn, ruokaan ja jäähän, jolla kalat säilötään. Sijoituksesta huolimatta lopputulos on aina epävarma.”
Lähtö Eurooppaan tuntuu Alin mukaan hyvin monen mielestä ainoalta oikealta ratkaisulta. ”Jokainen haluaa auttaa omaa perhettään ja rakentaa itselleen kodin”, hän lisää. Ali on nyt 31-vuotias, eikä hän ole nähnyt kahta lastaan ja vaimoaan yli kolmeen vuoteen – ei sen jälkeen, kun lähti Senegalista.
Eurooppalaiset vievät kalatkin meristä
Ali epäilee, että kalat häviävät Senegalin rannikolta eurooppalaisten ryöstökalastuksen vuoksi.
Meriä tutkivan Oceana-järjestön ekonomisti Anne Schroeer vahvistaa väitteen. Hänen mukaansa erityisesti Länsi-Afrikan merien kalalajit ovat ylikalastettuja. Alue kärsii Afrikan meristä eniten ulkomaalaisten alusten laittomasta kalastuksesta.
”Laiton kalastus kattaa noin 40 prosenttia koko Länsi-Afrikan kokonaissaaliista. Dollareissa taloudellinen menetys on 265–500 miljoonaa joka vuosi”, Schroeer summaa.
Vuosituhannen vaihteessa kalat Afrikan merillä alkoivat olla jo pahasti huvenneet. Vuonna 2002 Maailman luonnonsuojelusäätiö WWF varoitti, että puolet Länsi-Afrikan kalakannasta oli hävinnyt.
Liikakalastus uhkaa afrikkalaisten kalastajien elinkeinoa. Vanhoista varvastossuista verkkonsa kellukkeet tehnyt pienkalastaja ei voi pärjätä kilvassa suurten kalastusalusten kanssa. Kuva: Kukka Ranta.
Kolme vuotta myöhemmin Alinkin perheen kalastuksesta saadut tulot romahtivat. Paine lähteä Eurooppaan koveni entisestään. Alin mukaan vuonna 2006 Senegalista lähti venekyyti pohjoiseen joka päivä.
Alin kertomusta tukee se, että Kanarian saarille rantautuvien puuveneiden määrä nousi samana vuonna ennätykselliseen 31 000:een. Edellisenä vuonna lauttoja oli saapunut vain 5 000.
Ali kertoo yrittäneensä ensin Eurooppaan Mauritaniasta käsin. Venematkan järjestäjä osoittautui kuitenkin huijariksi, joka ryöväsi sekä rahat että haaveet.
Etsintöjen jälkeen Senegalista löytyi luotettava salakuljettaja. Matka maksoi tuhat euroa. Ali sai alennusta, koska pystyi auttamaan navigoinnissa.
Euroopan unioni on yrittänyt pysäyttää laitonta muuttoa meren yli. Se perusti vuonna 2005 rajakontrollijärjestelmä Frontexin, jonka budjetti on perustamisesta lähtien kaksinkertaistunut vuosittain. Samalla siirtolaisten rantautuminen Kanarian saarille on vähentynyt yli 90 prosenttia vuoden 2006 lukuihin verrattuna.
Kasvaneen budjetin lisäksi siirtolaistulvaa on hillinnyt Frontexin yhteistyö siirtolaisten lähtömaiden, erityisesti Senegalin ja Mauritanian kanssa. Myös Espanjan Las Palmasiin perustettu siirtolaisia tarkkaileva Sea Horse -satelliittijärjestelmä on auttanut ihmisten liikkeiden hallinnassa.
On paradoksaalista, että Kanarian saarten pääkaupungin Las Palmasin satamassa toimii yksi maailman suurimpia laittoman kalakaupan keskuksia.
“Tämä mustekala voisi olla Senegalista” Ali arvioi ja surkuttelee yksilön pientä kokoa: “tällaiset pikkusintit jäävät liikakalastuksesta jäljelle”. Kuva: Kukka Ranta
Siirtolaisvankilassa lomasaarella
Matkustaminen Espanjaan on kallista turistiviisumillakin – jos sellaisen saa. Lentolipun, viisumin ja vakuutusten lisäksi vaaditaan, että lähtijällä on rahaa maksaa oleskelunsa Espanjassa. Summa on tuhansia euroja.
”Pitäisi myydä talo ja oma äitinsä, jos mielisi lentää Eurooppaan viisumi taskussa”, Ali kuittaa.
Ali muistaa reilun viikon kestäneestä venematkastaan alituisesti oksentelevat ihmiset. Kukaan ei onneksi kuollut. Teneriffalle rantautuneen aluksen 82 nääntynyttä miesmatkustajaa vietiin suoraan siirtolaisvankilaan. Teneriffan lisäksi siirtolaisvankiloita on monilla lomasaarilla: Lanzarotella, Fuerteventuralla, Gran Canarialla ja La Gomeralla.
”En tiennyt, kuinka toimia. Kerroin avoimesti kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa. Minut lennätettiin 40 päivän vankeuden jälkeen takaisin Senegaliin”, Ali kertoo.
Toisella kerralla Ali osasi jo salata henkilöllisyytensä. Hän huomasi sellinsä ikkunan kalterin olevan pois paikoiltaan ja pakeni vuorille. Ali vietti kaksi päivää syömättä ja juomatta, lopulta poliisit löysivät uupuneen miehen.
Rangaistukseksi Ali joutui viettämään kaksi viikkoa täyteen ahdetussa sellissä ilman päivänvaloa. Sellistä pääsi ulos vain syödäkseen. Öisin vangit joutuivat virtsaamaan pulloihin.
Lähes puolitoista kuukautta kestäneen vankeuden jälkeen ryhmä identifioimattomia siirtolaisia lennätettiin poliisikoneella Valencian kaupunkiin.
Alin kiertolaiselämä Espanjassa alkoi.
Barcelonan kaduilla näkee tuhansia paperittomia siirtolaisia repimässä itselleen elantoa samalla, kun talouskriisi ajaa entistä useamman kadulle ja siirtolaisten pidätykset kiihtyvät. Kuva: Kukka Ranta.
Koti kadulla pahvin päällä
Muutaman kuukauden mittaiset hedelmän- ja rypäleenpoimijan pestit ovat paperittomille siirtolaisille harvoja ansaitsemismahdollisuuksia.
Ali poimi viinirypäleitä, mandariineja ja appelsiineja yhdessä Itä-Euroopan romanien sekä bolivialaisten, ecuadorilaisten ja perulaisten siirtolaisten kanssa.
”Asuin monta kuukautta pomoni luona Leridassa. Teimme töitä yhdessä ja sain syödä pomon perheen kanssa. Minulla oli myös oma huone heidän talossaan – olin kuin perheenjäsen”, Ali kertoo ja hymyilee muistolleen.
Vuonna 2008 poliisi teki tarkastuksen maatilalla. Alin paperit joutuivat syyniin ja hän vietti kaksi vuorokautta poliisiasemalla.
”Minusta otettiin kuvat ja sormenjäljet. En enää voinut palata saman työnantajan luokse.”
Alin koti oli jälleen kadulla.
”Etsin töitä puolitoista vuotta, aina kadulta heräten. En kehtaa kertoa totuutta perheelleni.”
Lopulta Ali löysi Barcelonasta kalastajan töitä ystävänsä avulla. Hän kalasti kahdeksan kuukautta aamuvarhaisesta iltakahdeksaan, ilman ainuttakaan vapaapäivää.
”Kerran tunsin itseni tosi väsyneeksi ja sanoin pomolleni, että minun täytyy levätä yksi päivä. Sain potkut – huutojen kera.”
Muutaman palkattoman kuukauden jälkeen Ali menetti vuokrahuoneensa ja palasi kadulle. Hän kertoo nukkuneensa rappukäytävissä ja pankkiautomaattien eteisissä pahvin päällä.
Valtiot saavat tuloja kalastusluvista
Alin silmät syttyvät, kun hän pääsee puhumaan kalastuksesta – vaikka kertomus onkin synkkä.”Eurooppalaiset alukset ovat valtavia meidän veneisiimme verrattuna. Verkot ovat tiheämpiä ja paksumpia.”
Ali kuvailee, miten isojen kalastusalusten troolaaminen tuhoaa merenpohjan. Paikallisten syömät rannikkokalat ovat kaikonneet niiden ravinnon ja elinympäristön tuhouduttua.
Eurooppalaisten alusten tiheät verkot vetävät kaiken elävän mukanaan. Myyntiin kelpaamaton heitetään takaisin mereen.
”Osa kuolleesta kalasta jää kellumaan pinnalle. Kalman lemu karkottaa eläviä yksilöitä yhä kauemmas. Meressä lojuu tonneittain kuolleita kaloja”, Ali sanoo.
Oceanan mukaan ulkomaisten alusten kokonaissaaliista jopa 80 prosenttia heitetään tarpeettomana takaisin mereen. Sivusaaliina kuolee useiden kalalajien lisäksi myös valaita, delfiinejä, kilpikonnia ja lintuja.
EU maksaa Länsi-Afrikan valtioille, jotta eurooppalaiset valtiot voivat kalastaa vuosittain sovitun kiintiön verran. ”EU maksaa vuosittain Marokolle 36 miljoonaa euroa, Mauritanialle 86 miljoonaa ja Guinealle 7,5 miljoonaa. Esimerkiksi Mauritanian valtion tuloista 60 prosenttia tulee lupasopimuksista”, Anne Schroeer kertoo.
”Senegal ei ole listalla, koska se ei Ghanan tavoin ole antanut lupia EU:n aluksille. Virallisesti eurooppalaiset alukset eivät kalasta Senegalin ja Ghanan edustalla. Kuitenkin yksittäiset kalastusyhtiöt ovat tehneet yksityisiä sopimuksia molemmissa maissa. Tämä on valitettavaa, koska alukset eivät kunnioita eurooppalaista lainsäädäntöä”, Schroeer jatkaa.
Hänen mukaansa espanjalaiset alukset vastaavat 90 prosenttisesti yksityisistä sopimuksista. Yksityiset sopimukset ovat yksi suurimmista syistä liika- ja salakalastukseen. Koko maailman mittakaavassa laittomasta kalastuksesta kärsii erityisesti Länsi-Afrikan merialue.
Kalat katoavat meristä
”Jos liika- ja salakalastus jatkuvat, eivätkä kalakannat enää pysty uusiutumaan, tulevaisuuden uhkakuva on se, ettei merissä ole enää kaloja”, Schroeer sanoo.Ellei pelastustoimiin heti ryhdytä, kaupalliseen tarkoitukseen pyydetyt kalakannat tulevat romahtamaan vuoteen 2050 mennessä, todettiin YK-järjestöjen jo vuonna 2005 julkaisemassa Millenium Ecosystem Assessment -tutkimusraportissa.
Samaan aikaan kun ihmiset ovat menettäneet elinkeinojaan ja lähteneet henkensä uhalla entistä suurimpina veneryhminä kohti vauraampaa tulevaisuutta, on Euroopan unioni jatkanut sekä kalateollisuutensa tukemista että siirtolaiskontrollin ja rajajärjestelmien vahvistamista.
Viime aikoina Ali on korjaillut tutun kalastajan verkkoja 20 euron päiväpalkalla. Hän asuu vallatussa talossa paikallisen yhteisön suojeluksessa. Talon väki opettaa hänelle lukutaitoa sekä espanjan ja englannin alkeita.
Heti kun Ali saa paperit, hän haluaa palata perheensä luokse Senegaliin. Hän kertoo vaimonsa joutuneen hermoromahduksen vuoksi sairaalaan. Vaimo menetti asuntonsa, koska Alilla ei ollut lähettää hänelle vuokrarahoja.
Ali nukkuu edelleen vain muutaman tunnin yössä. Vain työtä tehdessään Alin huoli väistyy ja hän tuntee lepäävänsä.
Liika- ja salakalastus rehottaa ympäri Afrikan rannikkoa ja uhkaa pienkalastajien elinkeinoa. Kuva: Kukka Ranta.
Julkaistu Maailman kuvalehti Kumppanissa 10/2010.
Voima 18.12.2009 Teksti: Mikael Brunila & Kukka Ranta kuvat: Kukka Ranta
Kööpenhaminan ilmastokokous keräsi kymmeniätuhansia ihmisiä mielenosoituksiin, joihin virkavalta vastasi rajummin kuin Pohjoismaissa ollaan vuosikymmeniin nähty. Ilmastoliike sai karusti kokea, ettei se välttämättä voi toistaa globalisaatioliikkeen voittoja liimaamalla uusia etikettejä vanhan aktivismin pintaan. Kööpenhaminan jälkeisessä elämässä tarvitaan uudelleenarviointia. Todistimmeko vain poliisin onnistumista vai myös omaa epäonnistumistamme?
