Töhryraadin Mona Lisa

Avaruusluotainmainen kromipiissi jättää taakseen räjähtävän maapallon ja suuntaa kohti tulevaisuuden auringonnousua. Töhryraati ei malttaisi olla antamatta täyttä kymppiä KYMP:lle, mutta hillitsee halunsa toiveenaan nähdä vielä paljon lisää futuristisia graffitiveistoksia.
  

”Tämä voi olla melkein mitä vaan, KGB tai KSP, kuten kivi, sakset ja paperi.” Töhryraatia kutkuttava väripläjäys nimetään lopulta näyttävyytensä mukaan: ”Se on KYMP.”

Pena: ”KYMP on täyden kympin piissi. Se on kuin graffitin Mona Lisa; sillä on vieno hymy.”
”Erityisen omaperäistä KYMP:ssä on M-kirjain. Muotokieli on kaikessa kokonaisuudessaan tasapainossa. Töhryssä on särmää ja pehmeitä muotoja, ja pehmeydestä Mona Lisa tulikin mieleen.”
”Teoksesta tulee mieleen auringonnousu ja se tarkoittaa yleensä aina hyvää. KYMP on kymppi.”

Arnold: ”KYMP:n keltaiset pienet madot melkein liikkuvat silmissä. Tämä on hyvin eriskummallinen tapaus, mutta onnistunut sellainen”, hehkuu Arnold.
”P-kirjaimen musta reikä on mystinen, se loistaa sellaista sisäistä tyhjyyttä. Teos muistuttaa psykedeelistä virtapiiriä. Hopean ja neonoranssin yhdistelmä on onnistunut, ne ovat juuri oikeassa suhteessa, kuten kaikki muukin KYMP:issä.”
”Kyllä mä joudun antamaan tästä ysin. Teos lähentelee jo kymppiä, mutta pysyn kuitenkin ysissä, sillä tulevaisuus estää kympin. Jos saa vaan pelkkiä kymppejä niin tekijä saattaisi lopettaa. Mä haluan nähdä tältä maalarilta vielä paljon lisää!”
Ludvig joutuu laittamaan kybermonokkelit silmille tarkastellakseen futuristista teosta kyberimmin. Tämä on Ludvigille erittäin mieluisa aihepiiri. Ludvig näkee kirjaimissa avaruusalusmaisen objektin.

Ludvig: ”P:n yläluotain on punainen ja alaluotain keltainen ja on Y:n alapuolella. Luotaimet suuntaavat tulevaisuuteen vielä korkeammille ulottuvuuksille, taustalla näkee kuinka maapallo jo palaa.”
”KYMP on nyt omalla matkalla, väreistäkin näkee että matkalle on lähdetty. Paluuta tälle planeetalle ei ole. Kaksiulotteisesti katsottuna töhry näyttää siistiltä. Kymmenen pistettä.”

Jartsa: ”Ensimmäisenä tuli mieleen, että tässä on siirrytty toisenlaisten kirjainten tasolle. Töhryssä kuvataan kirjaimia, jotka on tehty metallista, mutta ne on leikattu kuumalla terällä ja hehkuvat vielä, sillä ne ovat juuri leikattu. Ilmeisesti leikkaaja on ollut hyvin ammattitaitoinen, koska hehkumiset ovat tasapuolisia.”
”Tämähän on ensimmäinen graffitiveistos”, toteaa Pena.
”Mutta mikä on todellisuutta? Ehkä illuusio on enemmän todellisuutta? Hieno suoritus, vaikka vähän jäykemmällä otteella mennäänkin. Kyllä mä ysin annan.”

Karita Pio: ”Piissi saa kiitoksia psykedeliasta. Yhdyn kollegoideni antamiin lausuntoihin monista kiiteltävistä asioista, joita en ala uudestaan luettelemaan. Itse pidän eniten keltaisista madoista, jotka rikkovat massaa.”
”Graffitilettereiden kannalta kriittisesti tarkasteltuina tässä ei ole mitään järkeä. Tässä on jotain määrittelemätöntä möhkälemäisyyttä, jota ei voi määritellä vakavamielisen graffitin mukaisesti, tarkoitan siis epämääräisesti.”
Yhdeksän pistettä Karita Piolta, joka vielä jää pohtimaan ääneen epätodellista todellisuutta.
”Onko tämä nyt sitä Wild Stylea, joka kehitettiin juuri sen takia, ettei graffitia pystyttäisi lukemaan? Sen takiahan olemme raadissa, että voimme selvittää kaikista solmuisimmat Wild Stylet. Virkavaltaa raadin ei kuitenkaan ole tarkoitus auttaa.”

Töhryraadin jäsenet ovat kaikki maalanneet yli kymmenen vuotta ja toimivat taidealalla. Kuvat on valittu Suomen suurimman graffititaidetta dokumentoivan verkkosivuston Kromin arkistosta. 
 
Lue kaikki töhryraadit: fifi.voima.fi/tohryraati

Antityyli burnaa!

Viisihenkinen töhryraati innostaa tarkastelemaan graffitia taiteena. 
Viisihenkinen, kerran viikossa kokoontuva töhryraati tarkastelee Voiman verkkolehdessä Fifissä graffitia taiteena. Vaikka graffitista voivat nauttia kaikki, tyylillisesti maalausten hienoakin hienommat eroavaisuudet ymmärtää parhaiten alan tekijä. Pienikin muutos voi olla mullistavaa graffititaidetta uudistettaessa.

Ensimmäisessä raati-istunnossa tarkasteltiin kuutta tyylillisesti hyvin erilaista maalausta, joista eniten pisteitä saivat klassinen tyyli sekä raatia erityisesti ihastuttanut ”antityyli”.

Perinteinen graffiti pohjautuu tyylillisesti New Yorkin metrotaiteeseen, ja se perustuu kirjainten ja aakkosten leikittelevään muotoon. Arvostetuimmat maalarit vetävät graffitin suuntauksia uusille urille luomalla tuoreita tyylejä. Tämänhetkinen Euroopan yli pyyhkäissyt antityylin aalto on lähtöisin Belgiasta.

Töhryraadin jäsenen Ludvigin mukaan 1980-luku oli pitkään vallitsevaa, mutta nyt ollaan siirtymässä naivistisen hauskaan, yksinkertaisuutta suosivaan 1970-lukuun. Ilmassa on paluuta graffitin juurille New Yorkin junanvaunujen hengessä.

Raatilaisten mielestä tyylillisesti mielenkiintoista on niin sanottu antityyli, eli mahdollisimman minimaalisesti tai vain muutamalla värillä tehty graffiti, ”joka säväyttää enemmän kuin tuhannella sateenkaarenvärillä ja sadoilla nuolilla sommiteltu maalaus”, töhryraadin Arnold kuvailee.

Suomalainen graffititaide on hyvin arvostettua kansainvälisissä piireissä. Helsingin katukuvassa nähty graffiti on laadullisesti huonoa. Juuri lakkautettu nollatoleranssi on vuosien aikana johtanut siihen, että maalaukset on tehtävä nopeasti.

Arnoldin mielestä pitäisi ilman muuta olla laillisia paikkoja mihin maalata. Porvoossa on laillinen maalauspaikka, ja siellä asukkaat ovat ottaneet graffitin iloisesti vastaan pitäen sitä tervehenkisenä harrastuksena.

Samoin ulkomailla ohikulkijat ovat antaneet pelkästään positiivista palautetta, sukupolvesta riippumatta.

”Suomessa kyhätessä voi viereinen henkilö vetää vartijakortin esiin ja sitten sinut onkin jo piiritetty. Helsingissä usein iltaa viettäessä huomaat, kuinka hopeinen auto seuraa ja jopa kotiovellasi voit nähdä videokameran pilkistävän auton ikkunan takaa”, Arnold kertoo.

Hänestä on tärkeää, että kaupunki elää ja siellä on vaihtuvuutta.

”Maalarilla ei välttämättä ole poliittista agendaa, mutta mitä tahansa julkisella paikalla tekeekin, on se aina poliittinen teko.”

Töhryraadin jäsenet ovat maalanneet yli kymmenen vuotta ja toimivat taidealalla.
Kuvat on valittu Suomen suurimman graffititaidetta dokumentoivan Kromin arkistosta, www.krmi.net.

Julkaistu Voimassa 10/2008.
_______________

Nollatole ohi
Helsingin kaupunginvaltuustossa tehtiin tiistaina 26.11. historiallinen päätös, kun valtuusto päätti luopua graffitin vastaisesta nollatoleranssista. Kaupungilta on palanut 23,5 miljoonaa euroa nollatoleranssin ylläpitoon. Rahoista iso osa on mennyt Suomen suurimmaksi paisuneen yksityisen FPS Security -vartijayhtiön pussiin. Vaikka kyseisen yhtiön vartijat ovat lukuisia kertoja jääneet kiinni liiallisesta voimankäytöstä, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri ei ole tehnyt asialle mitään – lupauksistaan huolimatta. Jatkuuko väkivalta?
Vapaa Helsinki -verkosto

Lue koko juttu Valtamedia.netistä. Lisätietoa: nollatoleranssi.info
_______________

Voimassa 8/2008 julkaistiin laaja artikkeli graffiteista, Kymmenen harmaata vuotta. Sen voi lukea Voiman juttuarkistosta.

Kymmenen harmaata vuotta

Stöhryille -projekti lietsoo vihaa & vieraannuttaa nuoret politiikasta.

Kuva: Kukka Ranta

Helsingin kaupungin virkamiehet kilistelivät Stop töhryille -projektin 10-vuotissyntymäpäiväjuhlilla, mutta juhlaseminaari meni tuskin ihan virkamiesten suunnitelmien mukaisesti.

Kiasman edessä järjestetty Töhryfest keräsi lähteistä riippuen 500–1000 ihmistä protestoimaan kaupungin nollatoleranssilinjaa vastaan. Töhryfestistä jatkunut mielenosoitus kärjistyi lieväksi konfliktiksi poliisin kanssa, mitä seuraavan päivän lehdissä kauhisteltiin mellakkana. Moraalipaniikki laantui kuitenkin nopeasti ja kritiikin kärki kääntyikin itse töhryprojektia vastaan.

Stop töhryille -hanketta vuosien varrella käsitelleistä jutuista valtaosa on ollut virkamiehiä ja virkavaltaa miellyttäviä.

Finlandia-talolle pyrkineet kaupunginvaltuutetut Paavo Arhinmäki ja Kimmo Helistö käännytettiin ovelta töhryprojektin johtajien toimesta, ja jopa Helsingin Sanomat ihmetteli seminaarin salamyhkäisyyttä. Kriittisiä kirjoituksia seurasi useampiakin, ja pian esiin astui rikosneuvos Hannu Takala, joka vaati töhryprojektin täydellistä tutkimusta.

Rakennusviraston virkamiehet eivät kuitenkaan viivytelleet vastaiskuaan. Kaupungin edustajat laukoivat pian tapahtuman jälkeen, että Töhryfest jätti jälkeensä 1 500 töhryä. Parissa tunnissa olisi siis tullut 26 prosentin lisä viraston vuonna 2007 tilastoimaan 5 771 töhryyn.

Juhlaseminaarissa Stop töhryille -hanke julistettiin päättyneeksi. Hankkeelle ei ole erillistä määrärahaa ensi vuoden budjetissa vaan HKR-Tekniikka siirtyy vuoden 2009 alussa rakennusvirastosta uuteen Helsingin kaupungin rakentamispalvelu -nimiseen virastoon. HKR-Tekniikka on ollut rakennusviraston salamyhkäinen osasto, jonka piiriin kuuluvat muun muassa Siisti Stadi – ja Stop töhryille -projektit.

Toiminnan rahoitus perustuu jatkossa palvelujen myyntiin kaupungin virastoille ja laitoksille sekä muille asiakkaille, rakennusviraston nettisivulla kerrotaan. Nimi ja rakennusviraston sisäinen järjestely siis muuttuvat mutta sisältö ei. Projektin valvonta ja seuranta käy entistäkin vaikeammaksi, kun se lakkaa olemasta erillinen menoerä kaupungin budjetissa.

Helsingin kaupungin talousarviopäällikkö Tuula Saxholm paljasti Hufvudstadsbladetille, että Stop töhryille -projekti on ahminut kymmenen vuoden aikana 23,5 miljoonaa euroa. Mitä kaupunkilaisten verorahoilla sitten on saatu aikaan?

Vuonna 1998 aloitetun Stop töhryille -hankkeen huippuvuosi oli Helsingin kulttuuripääkaupunkivuosi 2000, jolloin hanke sai käyttöönsä 1,8 miljoonan euroa. Samalla myös vartijafirman osuutta nostettiin ja maalaajille määrätyt tuomiot kovenivat. Vielä 1980-luvulla sadoissa markoissa liikkuneista vahingonkorvaustuomioista oltiin vähitellen siirrytty kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvaustuomioihin.

Vuonna 2001 irtosi jo ensimmäinen ehdoton vankilatuomio, ja vuonna 2005 langetettiin tähän mennessä pisin ehdoton tuomio, 1,5 vuotta. Vuosituhannen vaihtuessa kuri ja kontrolli laajennettiin kohdistumaan myös julisteisiin ja tarroihin.

Pienten kulttuuritoimijoiden ja poliittisten ryhmien ainut katuviestintä kriminalisoitiin ja kaupunkitila yksityistettiin maksukykyisille.

Kauko & Kauko

HKR-Tekniikan tulosryhmänjohtaja Kauko Nygrén on virkamiehelle harvinaisella innokkuudella vienyt töhryprojektia uusiin ulottuvuuksiin. Kulosaaren meluaidan ja Pasilan laillisten maalausten poistaminen tapahtui yksinomaan Nygrénin päätöksellä. Asiasta ei selvitystemme mukaan tehty päätöstä yleisten töiden lautakunnassa eikä kaupunginvaltuustossa.

Puhdistuskulut olivat korkeammat kuin maalaukseen aikoinaan käytetty summa. Esimerkiksi Kulosaaren meluaidan latekseista maksettiin 11 800 euroa. Nygréniä on myös kiittäminen nollatoleranssin laajentamisesta julisteisiin ja tarroihin. Näiden puhdistaminen tapahtuu rakennusviraston omien ohjeistuksien perusteella eikä niistä ole tehty valtuusto- tai lautakuntapäätöstä.

Kauko Nygrénin lisäksi töhryprojektin parissa puuhastelee projektin päällikkö Kauko Haantie. Sekä Nygren että Haantie ovat tulleet tunnetuksi analyyseistaan, jotka käsittelevät töhrimiseen liittyviä lieveilmiöitä ja töhrijöiden henkilökohtaisia ominaisuuksia.

Kaksikon johtaman projektin tiedotteissa kerrotaan, että suurin osa maalareista on ”jengisidonnaisia töhrijöitä, joiden toimintatavat täyttävät järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit”. Myös huumeet kuuluvat kuvaan: ”Aika moni heistä kuoleeesimerkiksi huumeiden yliannostukseen”.

Rakennusviraston vuoden 2003 joulukuun Tekniikka-lehdessä Haantie kertoi olevansa erityisen huolissaan töhrityillä seuduilla liikkuvien lasten ja vanhusten turvallisuudesta. Arviot perustuvat projektin ja sen yhteistyökumppaneiden, kuten FPS Securityn toimitusjohtajan Petri Miettisen, ”asiantuntija-arvioihin”, eli projektista hyötyvien tahojen mielivaltaisiin lausuntoihin, joiden ainoa taustoitus on toimijoiden ”pitkä kokemus”. Se ei selviä miten tieto todella on hankittu.

Kaiken lisäksi niin sanotut asiantuntijat ovat usein FPS:n tapaantahoja, jotka hyötyvät taloudellisesti maalaajiin kohdistuneesta mustamaalauksesta ja tätä seuraavasta valvonnasta.

Rahaa palaa

Stop töhryille -projektin menoista valtaosa menee puhdistus- ja vartiointiyrityksille. Projektia käytännössä pyörittävät FPS-vartiointiyritys ja Was-Ste-siivousyritys ovatkin tehneet kampanjasta huomattavaa voittoa. Was-Ste tuotti vuonna 2007 vajaan 250 000 euron liikevoitolla 24 prosentin tuoton sijoitetulle pääomalle.

Tulos on osakeyhtiölle erittäin hyvä. Was-Sten toiminnassa kaupungin toimeksianto on varmasti vastannut huomattavaa osaa yrityksen tuloista. Vielä vuonna 2002 yritys piti jatkuvasti 12 puhdistusautoa liikenteessä töhryprojektin puitteissa.

Stop töhryille -hankkeen vartioinnista vastaavalla FPS:llä on sopimus vuoteen 2010 asti. FPS perustettiin vuonna 1997, juuri vuosi ennen hankkeen alkua. Sittemmin FPS on huomattavasti laajentanut liiketoimintaansa. On vaikea arvioida, kuinka suuri osa yrityksen liiketoiminnasta tulee töhryprojektin kirstusta, koska kaupunki ei kerro vartiointiyrityksen saamaa osuutta.

FPS Security tekee kuitenkin sitä enemmän tulosta, mitä enemmän ihmisiä saadaan kiinni ja tuomiolle. Lisäksi Stop töhryille -projektin vartiointiyrityksille asettamissa kilpailutusperusteissa yritysten suorittamien kiinniottojen määrä on kovaa valttia. HKR-Tekniikan vuoden 2008 toukokuisessa tiedotuslehdessä kerrottiin yhteensä 1 071 henkilön saaneen Helsingissä vahingonkorvausvaateet Stop töhryille -kampanjan puitteissa.

Väkivaltaa

Vapaa Helsinki -verkosto keräsi alkusyksyn aikana kymmeniltä helsinkiläisiltä kokemuksia nollatoleranssista. Tapaukset paljastavat, että FPS:n ja poliisin mielivaltaiset kiinniotot eivät enää kohdistu pelkkiin graffitimaalareihin, vaan keneen tahansa vartijafirman määrittelemään ”rikolliseen”.

Vapaa Helsinki -verkoston keräämien todistusten mukaan vartijat ovat keskenään sopineet ja myös muuttaneet tarinoiden kulkua vielä kesken oikeuskäsittelyidenkin. Pelkkä vartijaedustajan lausunto on riittänyt antamaan tuomion, joka liian monelle on saattanut olla elinikäinen velkavankeus sekä hyvin raskas henkinen taakka.

Vartijoiden aiheuttamista tahallisista kärsimyksistä ei ole aina mahdollista saada tutkintaa käyntiin, sillä poliisi on lausuntojen mukaan kieltäytynyt tutustumasta mielivallasta todistavaan kuvamateriaaliin. Toisaalta myöskään vartijafirmat eivät aina kirjaa ylös kaikkia tapahtumia, vaikka laki niin määrää.

Kun virkavalta lakkaa noudattamasta lakeja ja kun kaupungin virkamiehet ja poliisi suojaavat julkisuudelta piiloteltuja keinoja, miten voidaan odottaa ihmisten puolustautuvan?

Helsinki graffiti

Saman vuonna kun töhryprojekti käynnistettiin julkaisivat valokuvaaja Tuomas Jääskeläinen ja tutkija Anne Isomursu Helsinki graffiti -kirjan. Millaista mahtoi olla tehdä tutkimusta aikana, jolloin virkamiehet aloittelivat kaupunkiharmauden totalitarismia? Kysytään sitä Anne Isomursulta.

”Toimitustyön aikana jouduimme pelkäämään laitonta kotietsintää. Kun poliisit alkoivat esittää kutsuja kahville ja tekivät kiusallisia kysymyksiä graffitintekijöiksi epäilemistään ihmisistä, aloimme etsiä lakiapua”, kertoo Isomursu kymmenen vuotta tutkimuksensa jälkeen.

”Journalistiliiton lakimies kertoi meille, että lähdesuoja koskee vain aineistoa, joka on jätetty painoon.”

Tutkimusaineistosta olisi saattanut asioita yhdistelemällä päätellä graffitinimien takana olevien ihmisten henkilöllisyyksiä. Niinpä kirjan aineistoa piiloteltiin ”mummojen vinteillä”.

”Meistä oli tärkeää kertoa graffitikulttuurista myös sen toimijoiden näkökulmasta. Graffitinvastustajat olivat kyllä saaneet sanoa sanottavansa vapaasti.”

”Julkaisemisen jälkeisessä mylläkässä Stop töhryille -projektin ensimmäinen johtaja Mikko Virkamäki soitteli minulle pitkiä puheluita ja yritti esittää ystävää, mutta samaan aikaan siteerasi tekstiäni vääristellen ja tarkoitushakuisesti kampanjansa yhteydessä.”

Poliittinen rikos

Kirja ei tietenkään saanut suopeaa vastaanottoa kaikissa piireissä. Ihmisten oli vaikea ymmärtää, että graffitikulttuuri ei ollut yhtenäiskulttuuria vaan tekijöitä oli moneen lähtöön.

”Hassuinta oli, että muutamat henkilöt halusivat tahallaan ymmärtää kirjan väärin ja lukivat sitä kuin piru raamattua. Heidän tekstinsä voi vieläkin löytää netistä”, Isomursu kertoo.

”Tutkijakollegani joutui saman jengin hyökkäyksen kohteeksi kirjoitettuaan kirjasta myönteisen arvion Helsingin Sanomiin. Sain niin vihamielisiä yhteydenottoja, että tajusin graffitien tekemisen olevan erittäin poliittinen rikos, vaikka maalarit ja wraitterit uskoivat toimivansa epäpoliittisesti.”

Isomursu ei ole taustaltaan ”skenetyyppi”, joten hänen päätymisensä näin vaikean aiheen tutkijaksi herättää ihmetystä.

”Se oli vain ensimmäinen sellainen nuorisokulttuuri, jota en ymmärtänyt ja johon en voinut samaistua. Uudesta graffitista tuli ensin uteliaisuuden kohde ja sitten gradukin. Olin nuori aikuinen ja halusin ymmärtää, mihin maailmaan pieni poikani oli syntynyt”, tutkija kertoo.

Isomursun perusteellinen graffititutkimus jäi ainoaksi. Hän olisi halunnut tehdä Helsinki graffiti -urakan jälkeen vielä jatkotutkimuksen, mutta ei saanut aiheelleen rahoitusta.

”Jouduin aikamoiseen mediamyllyyn ensimmäisen julkaisuni jälkeen. Olisin halunnut selvittää graffitin näkyväksi tekemää yhteiskunnallista konfliktia ja sitä miksi graffiti osui niin täsmällisesti yhteiskunnan symbolijärjestelmään. Miksi se koettiin poliittiseksi rikokseksi?” Isomursu ihmettelee.

”Nykyään tutkin muita asioita kuin graffitia, mutta kansalaisena minua järkyttää edelleenkin minkälaisia totalitaristisia piirteitä graffiti-kulttuuri tästä yhteiskunnasta houkuttelee näkyviin.”

Osaksi yhteisöä

Mikko Virkamäki uurasti aikoinaan Tamperetta, Hämeenlinnaa ja Turkua myöten ja yritti saada kaupungit mukaan nollatoleranssiohjelmaan.

Turussa sovittelukulttuuri jatkui myöhempään kuin Helsingissä. Laillisia graffitipaikkoja siellä on edelleen ja graffiti on ollut osa nuorisotyötä. Näin tehtiin esimerkiksi Turun Varissuolla, jossa oli paljon sosiaalisia ongelmia.

Aiemmin siellä hajotettiin paikkoja, mutta kun varissuolaiset nuoret saivat maalata oman rappunsa sisäänkäynnin, he alkoivat tuntea tiloja omakseen ja suojelivat niitä ilkivallalta.

Isomursu huomauttaa, että kaupunki on täynnä erilaisia ihmisiä ja myös monenmoisia merkkejä. Kukkaistutukset saattavat olla vanhemmalle polvelle tärkeitä. Nuoremmalle taas erilaiset piirrosmerkit saattavat muodostaa kotiseudun tunteen. Joka tapauksessa kaupunkikuvaan kuuluu rosoisuus.

”Asun keskustan tuntumassa ja minusta tuntuu hyvältä palata omalle kotikadulle, kun näkee ne tutut merkit ja oman seudun tunnukset”, Isomursu toteaa ja painottaa, että ”nuorisokulttuurit eivät ole aina mukavia, mutta niiden kanssa on tultava toimeen”.

”Meillä on niin pienet nuorten ikäluokat, että niiden kanssa olisi helppo tehdä yhteistyötä. Missään nimessä ei pitäisi syrjäyttää terhakkaimpia ja aloitekykyisimpiä nuorisokulttuurinsa vuoksi. Näitä nuoria tarvitaan rakentamaan yhteiskuntaa, sillä he osaavat kyseenalaistaa asioita. Nollatoleranssi on rakentanut vihakulttuuria, joka näkyy esimerkiksi riehumisena miekkareissa. Huonolla yhteiskuntasuhteiden hoitamisella kaupunki vaikeuttaa asemansa”, tuumii Isomursu.

”Minusta olisi tärkeää, että nuoret kävisivät äänestämässä kunnallisvaaleissa. Yhteiskunta muuttuu hitaasti ja todellisen demokratian syntymiseen vaikuttavat tietysti muutkin asiat kuin äänestyskäyttäytyminen. Varmaa kuitenkin on, ettei mikään muutu jos nuoret nukkuvat vaaleissa ja jättävät yhteiskunnallisen päätöksenteon eläkeläispuolueille.”

Syyskuun alussa rakennusviraston toimintaa ohjaavassa yleisten töiden lautakunnassa kuohahti. Kaupunginhallituksen edustaja Tapio Laakso poistui kesken kokouksen, kun Kauko Nygrén haukkui nollatoleranssille vaihtoehtoista mallia tarjonneet kaupunginvaltuutetut.

”Ei Helsingin kaupungin rakennusviraston virkamiesten omavaltaisuuskaan olisi mahdollista, jos poliittinen kontrolli pelaisi. Etabloituneet ja väsähtäneet päättäjät voi vaihtaa”, Anne Isomursu innostuu.

”Kun valtaa on heikoissa käsissä, sille löytyy aina ottaja. Oli kyllä hienoa, että lautakunnasta lähdettiin ovet paukkuen, kaikkea ei pidä kiltisti niellä. Kyllä tapaus kertoo paljon päätöksenteon kriisistä.”

Isomursun mukaan Stop töhryille -projekti ja nollatoleranssin omaksuminen tapahtui samaan aikaan kun yhtenäiskulttuuri romahti laman jälkeen. Yhtenäiskulttuurilla Isomursu tarkoittaa sitä sodanjälkeistä aikaa, kun suomalaisten maailmankuvaa leivottiin yhtenäiseksi kaikilla rintamilla tiedotusvälineistä kouluun.

”Nyt on helpompaa marginalisoida ne, joiden ajatukset eivät ole valtavirran mukaisia: Lukekoot omia lehtiään ja keskustelkoot omissa todellisuuksissaan.”

Laman lapset

”2000-luku on ollut uudelleen polarisoitumisen aikaa. 1990-luvun hirvittävä lama jyräsi uskon tulevaisuuteen, ja sen jälkeen päällimmäisenä on ollut talouden näkökulma”, Isomursu pohtii.

”Minua surettaa, että aktiiviset nuoret toimivat niin helkkarin individualistisesti. Politiikan tekeminen edellyttää, että voi liittoutua ihmisten kanssa ja jakaa edes joitakin yhteisiä käsityksiä ja päämääriä.”

Kunnallisvaaleissa pitää asettaa ehdokkaita ja nimimerkkien käyttämisen sijasta pitää tehdä radikaaleja toimijoita tunnetuiksi. Pitää äänestää ja luoda yhteistyörintamia. On turhaa romantiikkaa kuvitella vallankumouksien syntyvän yksittäisten tähtien sytyttäminä

Anne Isomursu huomauttaa, että ihmisten ajatuksia manipuloidaan disinformaatiolla, harhaanjohtavilla väitteillä.

”Kampanja tarjoaa kaupunkilaisille kehäpäätelmää, että graffitien seurauksena asuntojen hinnat putoavat, koska ihmisten on syytä pelätä väkivaltaa ja tämä siksi, että kampanjan mukaan tämäntyyppisillä alueilla ihmiset kuulemma pelkäävät väkivaltaa.”

Anne Isomursu uskoo, että kertomukset vartijoiden mielivallan kohteiksi ja pahoinpitelemiksi joutuneista nuorista perustuvat ainakin osin todellisiin tapahtumiin. Kansalaisoikeuksien ja fyysisen koskemattomuuden kannalta kehitys on vaarallinen.

”Kyllä väkivallan monopolin pitää pysyä poliisilla, joka on yhteiskunnallisen kontrollin alainen. Yksityisarmeijat eivät kuulu demokraattisiin yhteiskuntiin.”

”Mutta minkäs sille mahtaa”, kuten eräs kaupunkilainen sanoi epätoivoisesti. ”Sua voidaan seurata, vaikka et oo missään tekemissä minkään laittomuuksien kanssa. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, et sut hakataan ja saat vielä syytteen päälle.”
_______________

Sattuu & tapahtuu
Vapaa Helsinki -verkosto on kerännyt syksyllä 2008 lausuntoja useilta kymmeniltä henkilöiltä, jotka ovat kohdanneet vartijoiden väkivaltaa ja poliisin välinpitämättömyyttä Stop töhryille -kampanjan nimissä. Haastatellut ovat 15–30-vuotiaita. Nimet on muutettu.

Niko: ”FPS-vartijat otti mut kiinni steissillä ja löi rautoihi. Alhaalla rautatieaseman vartijakopin oven suulla ne vartijat työns mut sisään niin kovaa että mä lensin sen huoneen perälle, enkä voinu ottaa käsillä vastaan ku ne oli sidottu käsirautoihi selän taakse. Mä lensin suoraan päin jotain posliinista lampun kupua ja mun pää aukes silmäkulman vierestä ja lisäks mun poski repes auki ku siitä meni jotain posliinia läpi.
”Ne vartijat ei kuitenkaan edes avannu niitä rautoja tai auttanu mua ylös lattialta istuutumaan. Mun vaatteet oli boxereita ja kenkiä myöten veressä. No sit siihe tuli ambulanssi. Mä tein rikosilmotuksen, mut ne vartijat väitti taas ihan muuta, niillä oli toisensa tukenaan, mä olin yksin. Pyysin kattomaan videonauhat, mut siihen se poliisi sano, et kyllähän sä nyt varmasti tiedät, että FPS hallitsee näitä videomateriaaleja, etkä sä voi niille yhtään mitään.”
”Lopulta mä sain syyttäjältä terveisiä, että ei voida varmuudella näyttää toteen, että kyseinen henkilö ei olisi itse aiheuttanut kyseisiä vammoja ja omaa kaatumistaan.”

Sakari: ”Me käveltiin frendin kanssa yöllä radanvarren viereistä kävelykatua pois kaupungista päin. Yhtäkkiä siviilipukuiset tyypit hyökkäs pusikosta meidän päälle pamput kädessä, frendi jäi siihen heti kiinni. Mä lähin säikähtäneenä juoksee, mut sain kaljupäiseltä äijältä pampusta niin kovaa, et mä tipahin siihe paikkaan.”
”Ne FPS-vartijat hehkutti ensin kiinniotettuaan ja pamputettuaan meitä, että nyt saatiinki taas se 100 euron ’tappopalkkio’, joka on kuulemma jokaisesta kiinniotetusta saatu bonari. Niil tuntu olevan selvä ohjeistus, et heti vaan pampusta ja kovat otteet. Me jouduttii Pasilaan yöksi. Mun ranne oli niin kipeä, etten voinu nukkuu koko yönä. Sanoin tästä poliiseille ja pyysin apua, ne lupas lähettää lääkärin aamulla, mut en mä mitään apua saanu. Sit ne vaan päästi aamulla vapaaks.”
”Viel ei oo kuulunu, et mistä meitä syytetään tai et miks meidät otettiin kiinni. Jos nuori mieshenkilö kävelee radan lähellä yöaikaan ja vielä reppu selässä ni on melko varmaa, että saa vartijoilta turpaan, ilman et ne alottais keskustelemalla tai mitään.”

Maija: ”Kaverini oli odottamassa illalla bussia pysäkillä joka oli sotkettu aikaisemmin. Tämä henkilö ei ole ensimmäistäkään tägiä tehnyt elämänsä aikana. Pysäkille saapui kaksi siviilipukuista vartijaa pummaamaan tulta. Kun he olivat tarpeeksi lähellä kaveriani he laittoivat tämän maihin bussipysäkin taakse. Toinen piti kaveria paikoilla maassa ja toinen viilsi veitsellä kaverin ’suutinsormenpäästä’ ihon kokonaan pois ja sanoi että ’nyt et maalaa mitään vähään aikaan’. Kaveri ilmoitti tietenkin asiasta poliisille mutta poliisi kehotti olemaan tekemättä asiasta mitään juttua ja niin asia jäi siihen.”

Lue lisää kokemuksia: http://nollatoleranssi.info
Tai lähetä omasi: vapaahelsinki@gmail.com

_______________

Rintama tiivistyy
Töhryfest ei ole jäämässä lähiaikojen ainoaksi tai viimeiseksi julkiseksi protestiksi kaupungin nollatoleranssia vastaan. Tapahtuman järjestänyt Vapaa Helsinki -verkosto on sen rinnalla kerännyt kulttuurivaikuttajien adressia, jossa vaaditaan Helsingin sähkökaappien seinäpinnan luovuttamista kaupunkilaisten vapaaseen käyttöön.

Adressi luovutetaan lokakuussa Stop töhryille -hankkeesta vastaavalle apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurille. Allekirjoitusten joukosta löytyy muun muassa Flow Festivalin järjestänyt Nuspirit Helsinki, Aki Kaurismäki ja Image-lehti. Adressin myötä tulee toivon mukaan myös selväksi, ettei taistelu kaupungin seinäpinnoista ratkea järjestämällä yksittäisiä laillisia maalauspaikkoja.

Töhryfestin alla julkaistiin myös nollatoleranssi.info -sivustot, joihin on kerätty tietoja Stop töhryille -hankkeen toiminnasta vuosien varrelta. Sivujen kautta tullaan organisoimaan nollatoleranssin vastaista toimintaa.

nollatoleranssi.info
_______________

Mikä ihmeen töhry?
Kaarina Karttusen mukaan verbi ”töhriä” on esiintynyt vanhoissa sanakirjoissamme jo ennen Lönnrotia, ja se on murteissamme yleinen. Merkitys on ”liata, sotkea, tuhria”, myös ”tehdä jotakin kömpelösti”. Sanoilla ei alun perin ole halventavaa tai tuomitsevaa merkitystä.

”1990-luvun alun sanakirjoissa ei vielä ole erillistä hakusanaa töhry, joten sillä ei vielä ollut 1990-luvun alussa vakiintuneempaa, saati erikoistuneempaa käyttöä”, Karttunen määrittelee.

Vuonna 2004 ilmestynyt uusi suomen kielen sanakirja on nyt ottanut hakusanaksi töhry-sanan. Yksi töhriä-verbin merkityskenttää kuvaavista esimerkeistä kuuluu nyt näin: ”Tuomittiin vahingonkorvauksiin seinien töhrimisestä.”

Tämä riittää kertomaan sen, että noin kymmenessä vuodessa töhriä-verbi on saanut selkeästi uutta merkitysulottuvuutta.

Karttusen mukaan töhry-sanan ottaminen Kielitoimiston sanakirjaan hakusanaksi kertoo siitä, että sillä on sanana ja käsitteenä vakiintunutta käyttöä. Mielessämme sanan merkitykseen yhdistyvät nyt luvaton seiniin piirtely, ilkivaltainen sottaaminen, laittomuus, spreijaus, rumuus, kontrolloimaton nuoriso, pelkoa herättävät, hallitsemattomat alakulttuurit, siis kaikki sellainen mikä on nopeasti poistettava näkyvistä.

”Kysymys on siitä, että sanojen aineistolähteet, esimerkiksi lukemattomat Stop töhryille -kampanjaa markkinoivat artikkelit, ovat painottuneet esimerkkien kertomaan suuntaan”, Karttunen toteaa.
_______________

Artikkelin kirjoittajat kuuluvat keväällä 2008 perustettuun Vapaa Helsinki -verkostoon, joka toimii avoimen ja yhteisen kaupunkitilan puolesta.

Anne Isomursu – Tuomas Jääskeläinen: Helsinki graffiti. Kustantaja Matti Pyykkö 1998. 128 s. Painos on myyty loppuun jo 2000-luvun alussa, mutta kirjaa kannattaa kysellä kirjastoista & divareista.

Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 8/2008.

Tutustu myös Kukka Rannan toimittamaan Töhryraatiin, tai lue graffitin kingistä Tramasta Voima 4/2011 Spfffftsshh!, Kukka Rannan ja Mikael Brunilan Keisarin uudet vartijat Voima 1/2011, tai katso Kukka Rannan ja Henri Salosen videoteos Vartijaväkivalta ja rankaisemattomuus (10 min, 2011).

Kokaiinin tuoksu

Voima-lehti 7/2009 |Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

USA perustaa sotilastukikohtia Etelä-Amerikkaan huumeidenvastaisen sodan nimissä. Viimeisin paras kaveri löytyi Perusta.

453e1-kukka_ayacuchojulioKöyhille vuoriston raatajille koka on selviytymiskeino epävarmasta arjesta, kun taas monille länsimaisille kermapersenuorille kokasta jalostettu kokaiini on ykkösbileaine.

USA jatkaa takapihansa sotilaallista haltuunottoa huumeidenvastaisen taistelun nimissä – varsinkin nyt kun taloudelliset keinot eivät enää riitä.

San Francisco on turisteille tuntematon kaupunki Keski-Andien ja Amazonian rajan tuntumassa Río Apurímac -laaksossa. Siellä tuotetaan yli puolet Perun kokaiinista.

Matkan aikana bussi pysähtelee vähän väliä, kun poliisi suorittaa huolettomia tarkastuksiaan. Kohoamme yli neljääntuhanteen kilometriin.

Havahdun, kun takapenkillä tutisee yksinäinen pieni poika hampaat kylmyydestä kalisten. Riisun ponchoni hänelle lämmikkeeksi ja saan hämmentyneen hymyn takaisin.

Vieressä istuva matkakumppani kertoo tien olevan yksi maan tärkeimmistä kokaiinin salakuljetusreiteistä. Usein muuleina käytetään yksin matkaavia lapsia.

c7604-sanfrancisco_valley

Yleensä kymmenen kilon kokaiinirepun kuljetuksesta maksetaan 200 dollaria. Parhaimmillaan summa tarkoittaa kolminkertaista kuukausipalkkaa. Ayacucho on Perun köyhimpiä maakuntia, joten huumebisneksellä riittää työvoimaa.

Kostean hiostavan kaupungin halki virtaava joki on saastunut ja se vaikuttaa erityisesti alajuoksulla asuvien ashaninka-alkuperäisasukkaiden elämään. Ashaninkat tulivat ulkomaailman tuntemiksi, kun he joutuivat maolaisen sissiliikkeen, Loistavan polun uhreiksi 1980- ja 1990-luvuilla.

Ashaninka-yhteisön päällikön tyttären mukaan tänä päivänä riesana on vuoristolaisten tunkeutuminen heidän alueilleen, sekä kokaiinihuumeen uhkaava kasvu viidakkoalueella.

14f9f-ashaninkas

Helikopterit mylvivät lakkaamatta ilmassa suunnaten kohti syvää viidakkoa. Poliisiksi aikova taksikuski Nick kertoo, että virkavalta etsii päivittäin huumetuotantoaluetta Río Apurímacin laaksoista. Ajamme sellaisten kylien läpi, joissa ei ole laisinkaan virkavalta läsnä, sillä poliisit eivät uskalla mennä syvälle viidakkoon henkensä uhalla.

Sademetsän sisällä illan jo alkaessa hämärtää voimistuu ihmeellisen makea viidakon tuoksu. Ajaessamme takaisin kohti kaupunkia Nick paljastaa, että makea tuoksu tulee kokaiinitahnan kemikaalisesta keitosta. Samassa tuoksu leijuu uudelleen auton ikkunasta.

Kokaiini on hyvin vaarallinen ja vaiettu ongelma kyläläisten keskuudessa. Maatyöläiset puolustavat huumeen raaka-aineena käytettyä perinteistä kokayrttiään, jota he tarvitsevat avuksi kovassa työssä. Yhä aktiivisen Loistavan polun rippeet suojelevat kokaiinihuumeen tuottajia ja saavat näin rahoituksen toiminnalleen.

Viime vuosina Perussa on lisätty kokaiinin tuotantoa, koska USA:n tarmokas toiminta Kolumbiassa on haitannut sikäläistä huumetuotantoa. Aikaisemmin Peru on toiminut Bolivian lailla enimmäkseen kokaiinin raaka-aineen kokalehden tuottajana, mutta Plan Colombian jyllätessä on myös itse huumeen tuotto alkanut kasvaa Perussa.

San francisco, Perú

Perun oppositiojohtaja Ollanta Humala on hiljattain tuonut julki USA:n läsnäolon Perun Amazonian alueella Iquitosissa sekä Keski-Andeilla Ayacuchon alueella, lähellä Río Apurímacin laaksoa.

Ollanta Humala on Perun nationalistipuolueen puheenjohtaja, entinen armeijan everstiluutnantti. Hän syyttää presidentti Alan Garcían johtamaa hallitusta aikomuksesta rakentaa Perusta USA:n tärkein liittolainen Etelä-Amerikassa.

Humala sanoi La Primera -lehden haastattelussa merijalkaväen läsnäolon johtavan siihen, että USA perustaa Peruun sotilastukikohdan ja jää maahan pysyvästi.

Maaliskuussa Perun puolustusministeri Ántero Flores-Aráoz allekirjoitti sopimuksen, joka sallii USA:n joukkojen saapumisen maahan. Sopimuksessa ei määritellä joukkojen suuruutta eikä sitä, milloin ne poistuvat.

Kesäkuussa käynnistyi uusi sotilaallinen vyöry erityisesti Ayacuchon alueelle. Asiantuntijoiden mukaan suuntana on Río Apurímacin kokaiinikeidas.

Paro Nacional, Ayacucho Perú
Perulaisen Amazonian ja huumekaupan asiantuntijan Roger Rumrrillin mukaan USA:n sotilaallisen läsnäolon taustalla on tarkoitus ottaa haltuun Amazonian raaka-ainevarannot ja hyödyntää luonnon monimuotoisuutta.

“Tulevaisuutta ajatellen puhtaan veden, lukemattomien raaka-aineiden ja varsinkin energian saatavuuden kannalta USA:lle on erittäin tärkeää saada turvattua asemansa Amazonian alueella”, Rumrrill valottaa.

“Taistelu huumekauppaa ja terrorismia vastaan on vain tekosyy USA:n sotilaiden ja virkailijoiden läsnäololle Amazonian alueella.”

Rumrrill huomauttaa, että USA tuottaa kriisejä eri puolilla maailmaa voidakseen oikeuttaa poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen kontrollinsa energiarikkailla konfliktialueilla.

“1970-luvun lopulla USA:sta tuli keskeisin huumeiden kuluttajamaa, kun muun muassa sadattuhannet Vietnamin veteraanit ja sotilaat piti lääkitä kokaiinilla. Eikä nykyisissä Afganistanin ja Irakin sodissakaan moni selvinpäin jaksa”, Rumrrill puuskahtaa.

Kokaiinin tuoksuRoger Rumrrill moittii uusliberaalien hallitusten suunnittelevan taloudellisesti hyödyllisten alueiden haltuunottoa. USA tunkeutuu yhä syvemmälle Amazoniaan Etelä-Amerikan oikeistomaiden Kolumbian ja Perun avulla.

Perun Alan García ja Kolumbian Alvaro Uribe puolestaan näyttävät taipuvan mihin vain varmistaakseen taloudellista ja poliittista johtoa hyödyttävän vapaakauppasopimuksen onnistumisen USA:n kanssa.

Toukokuussa Limassa järjestetyssä Kansojen foorumissa (La Cumbre de los Pueblos) puhunut Immanuel Wallerstein osoitti, että maailmanlaajuinen talouskriisi on käynnistynyt ja USA:n taloudelliseen kyvykkyyteen perustunut asema kulkee nyt rajusti alaspain. Sotilaallinen voima näyttää jäävän ainoaksi keinoksi säilyttää maailmanherruus.

Foorumissa esiintynyt intiaanien edustaja tarjosi huumeidenvastaiselle sodalle todellisen, Andeilla tunnetun vaihtoehdon.

“Kokaiini ei ole intiaanien ongelma, me käytämme kokaa aivan muihin tarkoituksiin kuin eurooppalaiset. Intiaaneille se on korvaamaton apu työssä jaksamiseen, kylmyyteen ja ravinnon niukkuuteen. Tärkeintä olisi teollistaa koka ja luoda näin uusia työpaikkoja.”

Rakenteellinen köyhyys ja elämän vaihtoehdottomuus ovat ne syyt, jotka ajavat ihmisiä merkittäviä tuloja tuovan huumekaupan pariin, riskeistä huolimatta.

San Fancisco

Mantan tapaus

USA:n hivuttautuminen Peruun tapahtuu valtamedialta kovin salassa, aivan kuten aikoinaan Ecuadorin Mantan sopimusta solmittaessa. Ecuador on jo kahden vuosisadan ajan ollut yksi tärkeimmistä strategisista kohteista Etelä-Amerikan kontrolloimiseksi.

Manta on Ecuadorin toiseksi suurin satama ja siellä sijaitsee myös USA:n sotilastukikohta. Mantasta pääsee lentokoneella kätevästi 20 minuutissa Kolumbian rajalle. Kolumbiassa toteutetaan huumeiden ja rikollisuuden vastaista Plan Colombia -suunnitelmaa.

f2590-kukka_ayacuchojulio4Perulaiset tutkijat ovat kritisoineet rajusti USA:n tunkeutumista Perun alueelle. Monet ovat huomauttaneet sotilastukikohdan erillisalueen muodostavan erityisen vaaratekijän ihmisoikeuksien ja paikallisten lakien kunnioittamiselle.

Mantan sotilastukikohdassa toimivan USA:laisen yksityisen turvallisuusyrityksen Dyn Corpin työntekijöitä syytetään osallisuudesta ihmis- ja huumekauppaan.

Diplomaattisesta koskemattomuudesta nauttivaa yritystä on epäilty maailmanlaajuisesti puolisotilaallisesta toiminnasta. USA:n laillinen armeija käyttää laittomia joukkoja apunaan tehtävissä, joista virallinen valtio ei voi ottaa vastuuta.

Tammikuussa 2007 sosialistinen Rafael Correa nousi Ecuadorin presidentiksi. Oli selvää, ettei marraskuussa 2009 umpeutuvan Mantan sotilastukikohdan sopimusta enää uusittaisi.

d1bcb-kukka_ayacuchojulio6

Veljekset kuin ilvekset

USA on helisemässä sosialismin villiinnyttämässä Etelä-Amerikassa. Se etsii liittolaisensa oikealta laidalta. Peru on strategisesti paras asema sijoittaa sotilastukikohta Etelä-Amerikan alueelle. USA:n merkittävin vastustaja Hugo Chávez ja Andien alueen muut häiriötekijät, Bolivian Evo Morales ja Ecuadorin Rafael Correa, ovat sopivan lähellä tarkkailtavissa.

Myös sissijärjestö FARC ja Plan Colombia vaativat jatkuvaa läsnäoloa. Plan Colombia aloitettiin vuonna 1999. Kampanjan tavoite on kukistaa maan kumoukselliset sissiliikkeet. Samalla USA kampanjoi Amerikoiden vapaakauppa-alueen puolesta ja aloitti Keski-Amerikan vapaakauppasopimuksen neuvottelukierroksen.

433c1-kukka_ayacuchojulio7Sopimus kariutui Venezuelan Hugo Chávezin ja Brasilian Lulan da Silvan johtaman liittoutuman vastustukseen, joten sotilaallinen toiminta sai entistä painavammat perusteet.

Vuonna 2001 Kolumbian silloinen presidentti Andrés Pastrana Arango ja vasemmistolaisen sissiliikkeen FARC:n johtaja Manuel Marulanda yrittivät neuvotella rauhasta. Samaan aikaan USA:ssa alkoi George W. Bushin ensimmäinen presidenttikausi. Bush ryhtyi laajentamaan Plan Colombiaa, ja Kolumbiaan alkoi virrata vuosittain 1,3 miljardia dollaria avustuspaketin muodossa.

Plan Colombian saama nykyinen viiden miljardin dollarin vuosittainen “avustuspaketti” houkuttelee kovasti myös Perun presidenttiä Alan Garcíaa.

USA:n eteen alkoi kasautua lisää geopoliittisia esteitä, kun Boliviassa valittu intiaanipresidentti Evo Morales aloitti toimikautensa tammikuussa 2006 ja kasvatti näin Hugo Chávezin johtamaa anti-imperialistista joukkoa.

0bb7d-coco_ayacucho17

Kokaa nokkaan

• Euroopassa ja USA:ssa kokaiini on toiseksi yleisin huumausaine kannabiksen jälkeen.
• YK arvioi kokaiinin käyttäjiä olevan maailmanlaajuisesti noin 14 miljoonaa. Pohjois-Amerikassa noin 6,4 miljoonaa, Länsi- ja Keski-Euroopassa noin 3,9 miljoonaa käyttäjää.
• Kolumbia tuottaa 50 prosenttia maailman kokaiinista, Peru 33 ja Bolivia 17 prosenttia.
• Kokaiinia varten myydystä koka-lehdestä saa kaksinkertaisen hinnan perinteistä käyttöä varten myytyyn koka-lehteen verrattuna. Maissiin ja ananakseen nähden hinta on jo kolmikymmenkertainen.
• Katukyselyjen mukaan Perussa gramma kokaiinia maksaa paikallisille noin reilut 1–2 euroa. Ulkomaalaiset pulittavat noin 25 euroa grammalta.
• Suomessa gramma kokaiinia maksaa 100–150 euron väliltä.
• Kokaiinin katukaupan arvoksi on arvioitu jopa 35 miljardia dollaria.
• Ulkomailla kokaiinia jatketaan usein esimerkiksi kalkilla, amfetamiinilla tai puudutusaineella.
• USA:ssa kuolee vuosittain noin 3 500 ihmistä kokaiinin käytön seurauksiin.

Lähteet:
United Nations Office on Drugs and Crime 2007 World drug report
Hablan Los Diablos: Amazonía, coca y narcotráfico en el Perú

América Latina en Movimiento

Julkaistu Voima-lehdessä 7/2008.

Meksikossa hallitaan pelolla

Oaxacassa on ollut näennäisen rauhallista. Hallituksen joukot ovat saaneet painettua vastarinnan maan alle.

Turistit lipuvat pitkin Oaxacan katuja. Amerikkalaiset eläkeläiset lipittävät rauhassa capuccinojaan intiaanimummon myymä värikäs huivi harteillaan. Seinään on yöllä liisteröity juliste kadonneista, jota ei ole vielä ehditty poistaa. Meksikon hallitus haluaa antaa kuvan, etta Oaxacan levottomuudet ovat ohi ja sosiaalinen liike kukistettu.

Meksikon toiseksi köyhimmän osavaltion asukkaat ovat vaatineet perusoikeuksien tasapuolisempaa jakoa. Kukaan Oaxacan liikkeeseen vähäänkään osallistuva ei sano nimeään puhelimessa tai anna osoitettaan sähköisesti. Toukokuusta 2006 lähtien satoja on kadonnut, pidätetty ja kidutettu osavaltion poliisin otteissa.

Suurin osa pidätetyistä on joko sosiaalisten liikkeiden johtajia tai kommunikaation parissa työskennelleitä. Kyseessä on siis taistelu tiedosta ja tiedonlevityksestä.

Oaxacan Kansojen kokouksen, APPO:n, lakitoimistossa neljä asianajajaa näyttää kuvia poliittisista vangeista. Vieressä istuva vanhempi asianajaja osoittaa paperin ylänurkkaa. Siinä on kuva hänen vanhimmasta pojastaan, joka appolaisena on istunut vankilassa jo lähes vuoden päivät.

Oikealla istuva hiljainen nuorimies kertoo olleensa mukana radiotoiminnassa jakamassa informaatiota. Myös hänet pidätettiin ja pahoinpideltiin pahasti.

”Oaxacan alueella on tapahtunut paljon murhia, pahoinpitelyjä ja kidnappauksia, joiden takana ovat hallituksen puolisotilaalliset joukot”, edessä istuva asianajaja selittää vakavana. ”Tähän mennessä jo kolmekymmentä on kuollut kaksi vuotta kestäneessä yhteiskunnallisessa kriisissä.”

Oaxacan osavaltion katoamiset eivät kohdistu ainoastaan poliittisiin aktivisteihin. Luoteis-Oaxacassa lukuisat triquis-intiaanien kylät ovat sulkeneet alueitaan, koska poliisien jatkuva väkivalta on käynyt sietämättömäksi. Kylät eivät enää päästä alueilleen ulkopuolisia ilman hyväksyntää.

”Hallituksen taktiikkana on hajottaa alueen yhtenäisyyttä”, huomauttaa APPO:n asianajaja. ”Hallituksen intresseissä ovat erityisesti uraani ja puuraaka-aine. Taloudellisen voiton tavoittelu on entistä aggressiivisempaa Meksikon uuden oikeistolaisen hallituksen vuoksi.”

Viimeksi huhtikuussa puolisotilaalliset joukot surmasivat vain 16- ja 18-vuotiaat triquis-intiaanitytöt. Yhteisöradiotoimittajien oli tarkoitus toimia puheenjohtajina Oaxacan kylien oikeuksia käsittelevessä seminaarissa.

”Tutkimme vakavia ihmisoikeisloukkauksia”, APPO:n asianajaja kertoo. ”Haluaisimme taistella hallitushirviötämme vastaan, mutta olemme pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Täällä kukaan ei auta. Toivoisimme, että joku taho Euroopasta voisi auttaa, jotta oikeus Oaxacassa toteutuisi.”

Julkaistu Voima-lehdessä 7/2008.

Jaa, ei, tyhjiä, poissa

Voima 6/2008 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Itä-Bolivian Santa Cruzin kaupungin kaikki kaupat ovat suljettuja, kun vauras maakunta valmistautuu äänestämään autonomiasta.

On kolmas toukokuuta, vaalipäivää edeltävä aamu. Kodittomat intiaanit nukkuvat kylmällä maalla. Ohi jyrähtää uutuuttaan hohtavia maastureita, joiden ikkunoista lepattaa valkovihreitä lippuja. ”Autonomía sí”, lipuissa lukee. Itä-Bolivian Santa Cruzin kaupungin kaikki kaupat ovat suljettuja, kun vauras maakunta valmistautuu äänestämään autonomiasta.

Sanomalehtien myyjä René Gutierrez vilkuilee hermostuneesti ympärillensä. “Valkoiset eivät ole koskaan tehneet mitään meidän köyhien hyväksi. Nyt meillä on intiaanipresidentti, mutta rasistinen eliitti ei kestä tätä muutosta.” Hän aikoo äänestää ei.

Renéltä lehteä ostava ystävä ei aio äänestää lainkaan. “Täällä ei ole laillisia vaalitarkkailijoita. Olen varma, ettei ääntäni laskettaisi.” Ystävä poistuu paikalta kiireen vilkkaa.

Santa Cruz on Bolivian rikkain maakunta. Maakunnan poliittinen johto kannattaa autonomiaa, joka mahdollistaisi pesäeron presidentti Evo Moralesin sosialistiseen politiikkaan.

Autonomiakampanjan puhetilaisuudessa kaupungin keskusaukiolla pyörii vauraan näköistä sakkia. Barbia muistuttavat, tukkansa blondanneet naiset runsaine kultakoruineen istuvat miestensä vierellä.

Aukiolla pörräävien sosiaalidemokraattinuorten mukaan autonomiaa ajetaan siksi, että keskushallinto ei ymmärrä eri maakuntien erillistarpeita. Maakunta haluaa pitää verotulonsa itsellään eikä jakaa niitä köyhemmille alueille.

“Santa Cruzin maa on viljelyolosuhteiltaan täysin erilaista kuin Andien alueella”, Liliana selittää. ”On paljon parempi, että maa on keskittynyt muutamien käsiin, jotta siitä voidaan huolehtia paremmin. Jos kaikilla olisi pieni maatilkku, maa olisi pian ylikuormittunut liikaviljelystä ja kontrolloimattomasta käytöstä.”

Moralesin ajama uusi perustuslaki uudistaisi Bolivian maanomistussuhteet. Se vaikuttaisi eniten juuri autonomiaa havittelevilla alueilla. Lähes 80 prosenttia koko Bolivian mataloustuotannosta sekä runsaat öljy- ja kaasuvarat keskittyvät juuri Santa Cruzin alueelle. Lisäksi perustuslakimuutos nostaisi rikkaiden veroprosenttia ja kansallistaisi luonnonvaroja. Tuotoilla nostettaisiin minimipalkan ja sosiaaliturvan tasoa.

La Pazissa vasemmistolainen tutkija ja toimittaja Hugo Moldiz kertoo, että Santa Cruzin varakkaan eliitin autonomiakampanjaa on avokätisesti tuettu alueen poliittisten johtajien rahapussien lisäksi muun muassa Espanjan entisen pääministerin José María Aznarin säätiön sekä Yhdysvaltojen tekemillä lahjoituksilla.

“Evo Morales on intiaani, mutta ennen kaikkea hän on vallankumouksellinen”, tähdentää Hugo Moldiz silmät loistaen. “Seuraavat kuukaudet tulevat olemaan ratkaisevia Bolivian yhtenäisyyden kannalta. On suuri mahdollisuus, että uusi perustuslaki vielä voittaa.”

Vaalipäivänä, toukokuun neljäntenä, barbit ja heidän miehensä äänestävät omaisuutensa puolesta. Samaan aikaan Santa Cruzin laitamilla ja kaukaisissa kylissä poltetaan vaaliuurnia, kun intiaanit ja vuosisatoja köyhyydessä kurjistuneet maatyöläiset kieltäytyvät ottamasta osaa vaaleihin, joita he pitävät laittomina. Bolivian nykyinen perustuslaki ei tunnusta autonomian mahdollisuutta.

Äänestyksen jatkuessa poliisiautot suuntaavat pillit ulvoen muutaman korttelin päähän keskusaukiolta. Kiukkuinen ihmisjoukko on kerääntynyt mustan maasturin ympärille ja puhkoo parhaillaan sen renkaita. Auto on saapunut aktiivista vastarintaa tekevältä köyhältä Plan 3000 -alueelta.

Auto on tuomassa kaupunkiin kylistä löydettyjä kyllä-merkittyjä äänestyslippuja. Santa Cruzissa tämä käännetään välittömästi autonomian vastustajien yritykseksi antaa vaaleista vilpillinen kuva. Kyydissä olleet neljä ihmistä revitään lähes kappaleiksi, ennen kuin he sujahtavat paikallisen yleisen syyttäjän autoon turvaan.

”Evon lapset ulos”, väkijoukko huutaa. Auton ikkunat rikotaan ja tiilenmurikoita lentää poliisia päin. ”Tämä kaikki on hallituksen maksamaa valhetta”, vieressäni seisova nainen tuhahtaa.

Kun toimittajat ovat jo hajaantuneet, kadun toiselta puolelta kävelee nuori poika, jolla on musta muovipussi kädessä. Hän kumartuu ja ojentaa pussin auton etupenkille. Ohi kävelevä mies luulee poikaa Moralesin mas-puolueen kannattajaksi ja alkaa huutaa. Auton vierellä partioiva mies nostaa kuitenkin kätensä salamannopeasti ilmaan vaikenemisen merkiksi ja näin kaikki pääsee jatkumaan.

Aiemmin tyhjällä etupenkillä lepää nyt musta muovipussi, jonka sisältä pilkistää kaksi pulloa. Kiiluvasilmäiset vaalityöntekijät huomaavat ulkopuolisen kovin vakavan tarkkailijan, ja alkavat tuijottaa minua. ”Tuo vaalea on Evon tyttöjä”, eräs vetyperoksidiblondi tiuskaisee. On aika poistua alueelta.

Myöhemmin illalla Santa Cruzin paikallisuutisissa kerrotaan, että masilaisten autosta oli löytynyt Molotovin cocktaileja ja presidentin puoluenuorten väärentämiä äänestyslippuja.

Lopulta presidentti Morales julistaa vaalituloksen pätemättömäksi, koska yhteensä yli 50 prosenttia oli koko äänestystä vastaan. Maan virallisen tietotoimiston mukaan 39 prosenttia jätti äänestämättä, 14 prosenttia äänesti ei ja 2,4 prosenttia äänesti tyhjää.

Julkaistu Voima-lehdessä 6/2008.

 

Hiljaisuus syvenee

Meksikon eteläisessä Chiapasin osavaltiossa voi matkustaa tavallisena turistina ihaillen sabluunataiteen täyttämiä San Cristobalin koloniaalirakennuksia ja tutustua rauhallisen romanttiseen vallankumousilmapiiriin tietämättä mitään alueella syvenevästä poliittisesta kriisistä. Ja tätähän se hallitus haluaakin, ihmisten tietämättömyyttä. Zapatistit ovat haistaneet sodan merkit; vuoristossa ja sademetsien kätköissä löyhkää armeijan iskut.



San Cristobalin Fray Bartolomen ihmisoikeuskeskuksen tiedottaja Victor Hugo Lopez istastaa rauhallisesti alas kovasta kiireestä huolimatta, ja alkaa kertoa armeijan, puolisotilaallisten joukkojen ja poliisin aiheuttamista iskuista, pidätyksistä ja kadonneista henkilöistä. Viime kuukausina ahdistelun määrä alkuperäisvästön keskuudessa on kasvanut uhkaavasti.

”Vuonna 2007 väkivaltaisuudet kasvoivat monissa eri yhteisöissä ja iskut olivat erityisesti paramilitaarien tekemiä. Esimerkiksi marraskuussa Viejo Velascon yhteisöön tehdyssä iskussa kuoli 4 henkilöä, 4 katosi ja yli 60 kyläläistä pakotettiin jättämään kotinsa. Tapausta ei ole tutkittu valtion taholta, eikä sitä luultavasti tullakaan selvittämään. Kyseessä ei ollut Zapatistien autonominen kylä, vaan yksinkertaisesti nämä kyseiset intiaanit sattuivat asumaan Zona Selvan eli viidakon alueella.”

Victor nousee ylös näyttääkseen Chiapasin alueen karttaa ja jatkaa, ”vuonna 2007 kahteen viidakon alueen yhteisöön tehtiin iskut käyttäen helikoptereita. Armeijan ja poliisien suojeluksessa toimivat puolisotilaalliset joukot tuhosivat kylät ja niiden talot. Osa ihmisista ajettiin vuorille oman onnensa nojaan, toisaalta viime vuonna 16 häädettyä perhettä kuljetettiin kaupunkeihin sellaisiin taloihin, jotka ovat täysin asumiskelvottomia ja jätettiin sinne selviämään.” Victor pyörittelee päätään huokaillen.

Julkisesesti hallitus on ilmoittanut haluavansa suojella sademetsää, mutta todellisuudessa kyseessä on puhtaasti taloudelliset kiinnostukset, Victor jatkaa istuutuen takaisin pöydän ääreen. Suojelu tarkoittaa käytännössä alueen kontrollointia, ihmisten tappamista ja häätämistä voimakeinoin. Rikkaan sademetsäalueen puut ovat kuumaa tavaraa puuteollisuudelle. Hallitus haluaa alueen hallintaansa, mutta tarkoituksena on kuitenkin jättää se yksityisten firmojen riistettäväksi.

Meksikon hallitus pitää kyläläisiä vaarana taloudellisille pyrkimyksilleen. Puolisotilaallisten joukkojen käyttö tarkoittaa matalan intensiteetin sodan epävirallista puolta, jolloin vastuuta ihmisoikeusrikkomuksista on hyvin vaikea langettaa kenellekään, saatikka saada henkilöitä oikeuteen tuomittavaksi. Meksikon hallitus ja Chiapasin alueellinen poliittinen valta antavat täyden tuen rikolliselle toiminnalle, kun eivät aloita tutkimuksia ja vaikenevat onelmien edessä.

Zapatistit nousevat puolustamaan

Toisin kuin Huono hallitus, joka on hylännyt häätämänsä ihmiset, Zapatistien San Manuelin alueen Hyvä hallinto La Junta de Buen Gobierno kutsuu kodeistaan ja kylistään häädettyjä asumaan autonomisiin kyliinsä, joissa on tilaa kaikille sorretuille ja kaltoin kohdeilluille. Myös Subcomandante Marcos on vastannut lisääntyneisiin häätöihin ilmoittamalla Zapatistien aikovan puolustautua – pakon edessä.

San Cristobalista matka lähimpään zapatistien autonomiseen-kylään kestää vajaan tunnin. Oventic on yksi viidestä keskeisestä zapatistikylien keskuksista eli Caracoleista, joihin jokaiseen kuuluu useita kymmeniä autonomisia kyliä. Portilla ovat vastassa huiveilla kasvonsa peittäneet mies- ja naiszapatistit. Passi pyydetään nähtäksi toimistoon, ja hetken kuluttua kutsutaan esiteltäväksi. Nimi, organisaatio, vierailun tarkoitus ja kuinka pitkään aikomus olla alueella. Tämän jälkeen kolmas, farkkuihin ja kauluspaitaan ja kommandopipoon pukeutunut compañero johdattaa Selityskomission toimistoon, La Comision de Explicaciones:iin. Pöydän takana istuu kaksi kommandopipoista zapatistia, jotka ottavat vieraan vastaan kuulemaan lyhyen selostuksen zapatistien historiasta.

Julioniksi ja Deboraksi itsensä esittelevät, selvästi vanhemmat henkilöt, alkavat kertoa vuorotellen zapatistien historiasta värikkäästi maalatussa puisessa toimistokopissa. Seinät ovat täynnä zapatistipiirustuksia, Emilio Zapatan tai Subcomandante Marcosin kuvia, sekä Zapatistisen Kansallisen Vapautuksen armeijan (EZLN:n) tunnuksia. Litanjanomaisen puheen välistä nappaan lauseen ”vielä palaamme vuoteen 1994”, joka todennäköisimmin viittaa 12 ensimmäisenä zapatistien kansannousun päivänä käytyyn aseelliseen taisteluun, ”koska haluamme demokratiaa ja oikeutta kaikille”.

Vuodesta 1994 lähtien jatkunut eteläisen Meksikon intiaanien vastarinta on julistanut toimivansa yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan kanssa ja kehoittanut kaikkia maailman sorrettuja, miehiä, naisia, opiskelijoita, prekariaatteja, homoseksuaaleja liittymään taisteluun, jotta saavuttaisimme toisenlaisen maailman. Intiaaniyhteisöjen järjestäytyminen ja poliittinen aktiivisuus on liikaa oikeistolaiselle hallitukselle, joka pitää taloudellisesti rikkaalla alueella voimistuvia liikkeitä uhkana voitontavotteluun perustuvalle yritystoiminnalleen.

Sodan merkit horisontissa

Joulukuussa tuli kymmenen vuotta täyteen Meksikon armeijan ja poliisin suojeluksessa toimivien paramilitaarien massamurhasta Chiapasin Actealin kylässä. Aseellisessa iskussa surmansa sai 45 alkuperäisväestöön kuulunutta miestä, naista, vanhusta ja lasta, joista nuorin oli vain 11 kuukautta.

Samaan aikaan joulukuussa Chiapasin historiallisessa keskuksessa San Cristobalissa kokoontuneet intellektuellit ja aktivistit julistivat yhteen ääneen armeijan suunnittelevan uutta Actealia. Tilaisuudessa zapatistien puolesta puhuneen Subcomandante Marcosin mukaan sodan merkit horisontissa ovat selvät. “Me, jotka olemme olleet sodassa, osaamme tunnistaa lähestyvät valmistelut. Sodalla, niinkuin pelolla, on tuoksunsa, ja jo se löyhkää zapatisti-maillamme.”

“Tämä on viimeinen kerta kun, lähdemme tämän kaltaiseen toimintaan, vaikka itse kannattaisin mieluummin keskustelemista, seminaareja, pyöreitä pöytiä, konferensseja, sekä haastatteluita”, julistaa Marcos. Tapaamiseen osallistuneet intellektuellit vaativat hallitusta lopettamaan viimeaikaiset väkivaltaiset hyökkäykset, jotka ajavat kyliä puolustautumaan väkivaltaisin keinoin – vaihtoehdottomuuden nimissä.

Marcos jatkaa vakuuttamista, “yhdessä Zapatisti-yhteisöjen kanssa sitoudumme valvomaan viimeaikaisten tapahtumien kehitystä ja kutsumme kaikkia maailman oikeamielisiä naisia ja miehiä olemaan valppaina ja osoittamaan avoimesti solidaarisuuttaan Chiapasin alkuperäisväestön puolesta, niiden puolesta jotka ovat uudistaneet odotukset toisenlaisen maailman mahdollisuuksista”.

San Cristobalin tapaamiseen osallistunut Naomi Klein julistaa rauhan olevan antikapitalistita, ja näin taloudelliseen voittoon pyrkivän hallituksen haluavan luonnollisesti sotaa. Subcomandante Marcos yhtyi väitteeseen alleviivaten, että sodat luovat paremmat olosuhteet miljoonabisnesten solmimiselle.

Naomi Klein myös muistutti, että EZLN on onnistunut viemään vastarinnan viestiä pitkälle Meksikon rajojen ulkopuolelle, mutta alistamisen vastustaminen on kuitenkin rakennuttava omista voimistaan maailman eri paikoissa, jotta voimme yhdistyä. Marcosin mukaan “zapatistit haluaisivat jatkaa rauhanomaista siviilitoimintaansa, mutta sodan merkit ovat selvät.”

Naomi Kleinin sanoin, ”meidän on valmistauduttava shokkiin”.

Marcosin ja Naomi Kleinin sitaatit on lainattu vasemmistolaisen La Jornada –lehdessä 18. jouluuta 2007 julkaistusta artikkelista

Julkaistu Voima-lehdessä 1/2008.


Lakkoaaltojen Peru

”Olet valehtelija kuin Alan Garcia!” huutaa perulainen pikkupoika leikkitoverilleen jalkapallokentällä. Hän jatkaa pallon potkimista samalla pyytäen, etteivät he pelaisi kuten maan presidentti.

Alan Garcian ensimmäinen presidenttivuosi kesän 2006 valinnan jälkeen päättyi sosiaaliseen kriisiin ja kiihkeään lakkoaaltoon ympäri Perun maakuntia. Vuosi sisältää yksityistämistä, talouden kasvua, tuloerojen syvenemistä sekä neuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa solmittavasta vapaakauppasopimuksesta.

Mielenosoitukset hallituksen yksipuolista politiikkaa vastaan ovat jatkuneet kuukausia, mutta kylmäksi sodaksi kutsuttu kuuma lakkoaalto kiihtyi, kun Alan Garcia sääti heinäkuussa uuden lain. Koulujärjestelmän yksityistämiseen laajemmin liittyvä laki La Ley de la Carrera Magisterial pyrkii uudistamaan opettajien tutkintovaatimukset ja palkkajärjestelmän.

Lähes puolet perulaisista elää alle kahdella dollarilla päivässä; köyhän maatyöläisen kuukausipalkka on keskimääräisesti 65 dollaria kuukaudessa.

Perulaiset ovat huolissaan lastensa tulevaisuudesta, sillä uuden lain myötä koulutuksen hinnaksi saattaa muodostua jopa 30 dollaria kuukaudessa. Tavallisesti campesinojen perheessä on 4–5 lasta, joten uusi laki uhkaa jättää miljoonat lapset kouluttamatta.

Tuhannet opettajat pelkäävät myös massairtisanomisia. Vastuu koulutusjärjestelmästä on aiemmin kuulunut hallitukselle, mutta nyt sitä ollaan siirtämässä kunnille.
Alan Garcia on vastannut yhteiskunnalliseen liikehdintään kutsumalla mielenosoittajia kommunisteiksi, terroristeiksi ja syyttää vieraan ideologian omaavia taistelijoita yhteiskunnan ajamien uudistusten vihollisiksi.

Lisäksi Garcia sääti uudet lait hillitäkseen väkivaltaisuuksia. Toinen laista kieltää alueellisten johtajien osallistumisen mielenilmaisuuksiin. Toinen säädetyistä laeista puolestaan oikeuttaa poliisin ja armeijan käyttämän aseita, jos kyseessä on ilman viranomaisten lupaa järjestetty mielenosoitus.

Jos Alan Garcia ei onnistu jakamaan poliittista ja taloudellista kehitystä tasapuolisemmin, saattaa peli koventua, ja kylmäksi sodaksi kutsuttu kuuma lakkoaalto muuntua todelliseksi väkivallaksi.


Julkaistu Voima-lehdessä 07/2007.

Sodan musta talous

Jugoslavian hajoaminen 1990-luvulla loi laajan rikollisuuden ja salakuljetuksen verkoston Balkanille, josta muodostui sodan päättymisen jälkeen ihmiskaupan portti Eurooppaan.

Teksti ja kuva: Kukka Ranta. Julkaistu Voima-lehden välissä 09/2007 ilmestyneessä 
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Sota vs. Rauha -julkaisussa.

Suuret ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat sodan loputtuakin. Keskeisiä syitä tähän ovat sotarikoksiin osallistuneiden valtava määrä, heidän syyttämättä jättäminen ja jopa sotarikollisten suoranainen suojeleminen.

Suunnitelmallisia sotarikoksia toteuttaneet serbit ja kroaatit jakavat yhä Bosniaa muslimien kanssa.

Vaikka entisiä sotarikollisia on asetettu syytteeseen ja tuomittukin, on heistä suuri osa vielä vapaana. Syytetyt ovat sodan virallisia toimijoita, kuten armeijan upseereita tai muita vastuuhenkilöitä. Syytelistoilta puuttuvat kokonaan puolisotilaalliset joukot tai muut rikolliset, jotka tekivät ison osan puhdistuksista ja muista laittomuuksista.

Lähes 900 Srebrenican joukkomurhaan osallistuneen Bosnian serbin arvellaan edelleen työskentelevän serbihallituksen, armeijan tai poliisin alaisuudessa.

Serbiarmeijan puolella on ollut suuria ongelmia saada sotarikollisia vastuuseen, sillä sodanaikaisen valtio- ja armeijajohdon välillä oli hyvin tiivis yhteys. Lukuisten puolisotilaallisten joukkojen käyttö etnisissä puhdistuksissa oli pitkälti taktikoitua, sillä syyllisyyttä on ollut vaikea langettaa epävirallisille hallitusten suojelemille toimijoille.

YK:n julistaman Jugoslavian alueen ase- ja kauppasaarron aikana mafia, rikolliset, puolisotilaalliset joukot, poliisivoimat ja hallitukset toimivat Bosnia-Hertsegovinassa hyvin tiiviissä yhteistyössä keskenään sotimisen, salakuljetuksen, sotarikosten, etnisen puhdistuksen ja erilaisten ryöstelyjen osalla. Todellisuudessa kauppasaarto tuki serbejä ja kurjisti heikompia osapuolia. Bosnia-Hertsegovinalla ei ollut laisinkaan omaa alueellista puolustusjärjestelmää, mikä johti suurimittaiseen korruptioon ja mafiavaltion syntyyn. Tällöin ryhmien välille muodostuivat vahvat siteet.

Rauha merkitsi mafialle suurta tulonmenetystä. Taloudellinen kurjuus jatkui samalla, kun piti etsiä uusia toimeentulon keinoja raunioituneessa yhteiskunnassa. Rikollisverkostot olivat jo olemassa, jolloin monet siirtyivät aseiden, huumeiden ja ihmisten salakuljetukseen sekä tuottoisaan ihmiskauppaan ja prostituutiobisnekseen. Bosnia-Hertsegovinasta tuli Balkanin ihmiskaupan pääkohdemaa vuonna 1995 solmitun Daytonin rauhansopimuksen jälkeen.

Sota-aikana toimineiden rikollisten ja sodan jälkeisen ihmiskaupan välillä on selkeä yhteys. YK:n Sarajevon toimiston johtajan Madeleine Reesin mukaan Bosnia-Hertsegovinassa toimii noin 900 bordellia, joissa naiskaupan uhreja arvellaan olevan jatkuvasti noin 600–3000. Bordellit sijaitsevat samoissa kaupungeissa, jotka sodan aikana toimivat joko armeijan tukikohtina tai sotarikosten näyttämöinä.

Bosnian poliisit ovat mm. antaneet suojelusta bordellien pitäjille sekä vihjeitä tulevista ratsioista. Human Rights Watchin mukaan Bosnian poliisien korruptoituneisuus on tärkein syy siihen, miksi naiskauppa pääsi kasvamaan sodanjälkeisessä yhteiskunnassa niin laajaksi. Vuonna 1996 Bosniassa toimi 23 000 poliisia, joista puolet oli kotiutettu armeijasta poliisin työhön ilman minkäänlaista koulutusta. Poliisien palkat ovat pieniä ja monet hakevat sivutuloja tuottavasta prostituutiobisneksestä.

Etenkin työ- ja oleskeluluvista vastuussa olevat viranomaiset saavat naisten mukaan ilmaisia palveluita bordelleissa. Ihmisoikeusjärjestöjen suorittamien haastattelujen perusteella noin 70 prosenttia asiakkaista on paikallisia, lähinnä poliiseja, ja 30 prosenttia kansainvälisiä vieraita. Naiset eivät usein tiedä eroa poliisien tekemien virallisten ja epävirallisten vierailujen välillä, ja siksi avun hakeminen on todella vaikeaa. Poliisien tekemien ratsioiden yhteydessä naisia on pidätetty ja heitä on syytetty seksin myymisestä, väärien asiakirjojen hallussapidosta, laittomasta maahantulosta sekä työ- ja oleskelulupien puutteesta.

Sodan aikaisesta yhteiskunnasta tulee yleinen rikollisuuden kasvualusta laillisuuden ja yleisten normien rappeutuessa. Konfliktin päättymisen jälkeen on hyvin tärkeää saada aikaiseksi toimiva hallitus, toimintakykyinen poliisi- ja oikeusjärjestelmä, sekä kattava lainsäädäntö.

Ihmiskauppa on vielä varsin uusi ilmiö ja siihen liittyy pienemmät kiinnijäämisen riskit. Niin kauan kun eurooppalainen siirtolaisuuspolitiikka tiukentaa otettaan, kasvavat rikollisjärjestöjen mahdollisuudet ihmisten salakuljetukseen. Samalla yhä useampi joutuu ihmiskaupan uhriksi.