Ryöstetty meri – kuvakertomus kalakaupan köyhdyttämästä Senegalista

Suomen Kuvalehti 23.3.2012, Kuvat ja teksti: Kukka Ranta

Kalastus on Senegalin keskeisimpiä elinkeinoja, mutta enää saalista ei riitä kaikille niin kuin ennen. Ulkomaiset troolarit vievät paikallisilta ihmisiltä paitsi elinkeinon myös ruoan.

00ddf-2-senegal30-kukkarantaSenegalin pääkaupungin Dakarin eteläosassa ulkomaisten troolareiden valot loistavat kirkkaammin kuin täysikuu. Aamuvarhaisella, auringon vielä hipoessa taivaanrantaa, ensimmäiset pienveneet suuntaavat Petit Mbaon kalastajarannalta kohti avomerta.

Babacar, 45, vetää ankkurin ylös ja valmistautuu työpäiväänsä. Mies tuntee meren yli kahdenkymmenen vuoden ajalta. Kalastus on muuttunut kovasti. Suurin ero on, ettei kalavaroistaan tunnetussa Senegalissa ole enää kalaa.

”Joka päivä Petit Mbaon rantavedessä näkee isoja eurooppalaisia ja aasialaisia troolareita”, Babacar kertoo. ”Ne vievät kalamme.”

28-Senegal3-KukkaRantaKala on keskeinen ruoka ja elinkeino Senegalissa. Se täyttää 70 prosenttia 12-miljoonaisen väestön proteiinitarpeesta ja työllistää ainakin 600 000, jopa miljoona ihmistä. Vuonna 2009 kalastus muodosti 13 prosenttia Senegalin viennistä ja 1,7 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Vuoteen 2006 saakka Senegal oli EU:n keskeisin ulkopuolinen kalastuskohde ja EU puolestaan Senegalin kalavarojen suurin vientikohde. EU:n kalastuslisenssi alueella päättyi vuonna 2006, koska Senegalin kalavarat romahtivat. Nyt tilalla on sekä yksityisiä, laittomia että salaisia sopimuksia. Paikallisten mukaan ulkomaiset troolarit ovat vieneet heiltä elinkeinon ja ruoan.

Lue laaja Kalatkin merestä -reportaasi Suomen Kuvalehden numerosta 12/2012, joka ilmestyy perjantaina 23. maaliskuuta.

Teksti ja kuvat Kukka Ranta.
Kuvakertomus Netta Vuorinen.

Vartijarintama rakoilee

Ajatuspaja ja verkkolehti Laitos / 19.03.2012 / Kukka Ranta

Graffitimaalarit ovat tienneet vuosikymmenen ajan sen, minkä VRLeaks on nyt tuonut julkisuuteen. Tietovuotojen myötä poliisi ja tietosuojavaltuutettu ovat aloittaneet esitutkinnan VR:n epäillystä laittomasta henkilörekisteristä ja salakatselusta. Mediapaineen kiihtyessä VR hyllytti pitkäaikaisen turvapäällikkönsä, ja vartioinnista vastaavan Turvatiimin palvelupäällikkö Petri Miettinen jätti kuun alussa tehtävänsä. 

55104-turvatiimi-vrGraffitimaalarit ovat kertoneet siviiliasuisten vartioiden hyökkäyksistä öisellä radan varrella. Verta on lentänyt ja luitakin murtunut. Jopa alaikäisiä on pahoinpidelty. Useiden kertomusten mukaan ihmisiä otettu kiinni radan läheisyydessä, kädet on väännetty nippusiteissä selän taakse, kun toinen siviiliasuisista vartioista on painanut koko voimalla kohti asfalttia, toisen nostaessa päätä valokuvattavaksi. Graffitimaalareiksi epäillyt kertovat, että heitä on seurattu videokamera kourassa aina kotiovelle saakka.

“Monta kertaa olen huomannut, että kun kaveriporukalla olemme kävelleet ulkona viikonloppuisin, niin meitä on seurannut harmaan värinen farmariauto. Joskus tällainen auto on pysytellyt minun tai jonkun kaverin kodin ulkopuolella. Tupakalle mennessä on ollut pakko peittää naama, ettei tarvitse pelätä kuvatuksi tulemista. Kerran, kun odotimme junaa yhdellä asemalla, näimme ihan selvästi, että meitä kuvattiin tällaisesta autosta videokameralla. Näköjään heillä on paljon tietoa meistä.”

Mihin nämä kuvat ovat oikein päätyneet?

Viimeksi vuosi sitten keväällä 2011 VR:n käyttämä yksityinen vartiointiliike oli esillä mediassa, kun rautatieasemalla työskennelleet vartijat kertoivat Voima-lehdelle vartijoiden järjestelmällisestä väkivallasta sekä valvontalaitteiston väärinkäytöksistä. VR:n turvallisuuspäällikkö Teemu Väänänen vastaili kysymyksiin välttelevästi. Nyt sama Turvatiimiä epäillään VRLeaksin ansiosta jälleen väärinkäytöksistä.

Turvatiimi on yksi suomalaisen turvallisuusalan suurimpia toimijoita. Aikaisemmin VR osti vartioimispalveluita Otso Palvelut Oy:ltä ja sen edeltäjältä FPS Security Oy:ltä.

VR toimii Helsingin kaupungin sopimuskumppanina töhrintärikosten ehkäisyssä. Se käyttää tähän kaupungin valitsemaa vartiointiliikettä. Kaupunki kilpailutti kymmenvuotisen Stop töhryille -projektinsa ajan vartiointiliikkeet, ja palkkasi parhaiten pisteitä keränneen yrityksen kahden vuoden sopimuksella. FPS voitti kerta toisensa jälkeen vuosina 1998–2008. Nyt kilpailutuksen ratkaisee halvin hinta. Sen on tarjonnut ensin Otso Palvelut ja sittemmin Turvatiimi.

Kaupungin pisteytysjärjestelmä kannusti kiinniottoihin: mitä enemmän töhrintäepäiltyjä otettiin kiinni, sitä paremmin vartiointifirma pärjäsi kilpailutuksessa ja sitä todennäköisimmin se tuli saamaan sopimuksen sekä kaupungin että sen sopimuskumppaneiden kanssa. VR puolestaan on maksanut kiinniottopalkkioita henkilökunnalleen.

Kiinniotot ovat kohdistuneet tyypillisesti graffitimaalareihin ja graffitimaalarin profiiliin sopiviin nuoriin. Viimeaikaiset väkivaltaiset ylilyönnit ovat koskeneet myös kodittomia alkoholisteja sekä julkisissa tiloissa toimettomina liikkuvia nuoria. Pahoinpidellyt eivät useinkaan uskalla kustannusten pelossa haastaa vartiointiliikettä oikeuteen. Oikeudenkäyntikulut maksaa hävinnyt osapuoli.

Monissa tapauksissa poliisit ovat olleet haastateltujen mukaan vastahakoisia ottamaan rikosilmoitusta vastaan. VR:n alueella vartiointiliikkeen hallinnoimat videomateriaalit ovat hävinneet juuri silloin, kun todistusaineistoa olisi tarvittu. Syyttäjät eivät ole ottaneet juttuja vastaan, ja oikeudessa vartijat ovat voineet tukea toisiaan firmansa asianajajan ohjeistuksella kirjoitetulla yhdenmukaisella lausunnolla.

“Ei voida näyttää toteen, ettei henkilö olisi itse itselleen aiheuttanut kyseisiä vammoja ja kaatumistaan”, perusteli syyttäjä päätöstään jättää käsittelemättä tapaus, jossa rikosilmoituksen tekijä sanoi tulleensa pahoinpidellyksi Helsingin rautatieasemalla. Jo ennen syyttäjän päätöstä poliisi oli varoittanut pahoinpideltyä siitä, ettei todisteiden vaatimisesta olisi hyötyä: “Kyllähän sinä nyt varmasti tiedät, että FPS näitä videomateriaaleja hallitsee, etkä sinä voi niille yhtään mitään”, poliisi oli tokaissut.

VR:n henkilöstötyytyväisyys kulkee pohjalukemissa. Se on luonut monopoliyhtiölle tietosuojauhan. Nyt myös VR:n omaa henkilökuntaa on alettu painostaa, seurata, valvoa ja merkitä rekisteriin. Potkut saanut henkilökunnan jäsen kyyditettiin yhtiön turvamiehen toimesta mustalla autolla kotiin, josta takavarikoitiin VR:n sisäisiä tietoja sisältävä tietokone. Mitä tietoja VR pelkää työntekijöidensä vuotavan?

Huhut yksityisen turvallisuusalan laittomista toimista on nyt edennyt usealle viranomaistasolle. Eduskunnan oikeusasiamies aloitti syksyllä 2011 tutkinnat kauppakeskuksien vartijakopeissa sattuneista ylilyönneistä. VRLeaks teki 24.2.2012 tutkintapyynnön VR:ää kohtaan kahdesta rikosnimikkeestä: salakatselusta ja laittomasta henkilörekisteristä – koskien mahdollisesti jopa satoja ihmisiä. Poliisi aloitti rikostutkinnan yhteistyössä tietosuojavaltuutetun kanssa.

Ylen uutisille annetussa haastattelussa tietosuojavaltuutettu vaatii VR:ltä selvitystä epäillystä laittomasta henkilörekisteristä, johon olisi tallennettu tietoja ilkivaltaa tehneistä, kuten esimerkiksi graffitimaalareista. Tietosuojavaltuutettu odottaa VR:ltä selvitystä maaliskuun loppuun mennessä. Jos ei kunnollista selvitystä tule, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan “voidaan ottaa käyttöön kovemmat keinot. Käytännössä tämä tarkoittaisi VR:n käyttämän turvapalvelun tiloihin menemistä ja tietokoneiden tarkistamista.”

Virhe on kuitenkin valitettavasti jo tehty, ja tutkinta näyttää olevan aivan liian myöhäistä. Johtava kotimainen turvallisuuspalveluja tuottava yritys pitänee huolen siitä, ettei se jää mahdollisista virheistään kiinni, varsinkin kun mahdolliset tutkimukset ilmoitetaan viikkoja etukäteen valtakunnan ykkösuutisissa.

On toki hienoa, että ennen huhutasolla liikkuneita asioita tutkitaan. Vaikka tuomioita ei saataisikaan aikaan, luo julkisuus painetta, joka vaikuttaa imagoaan suojelevien yhtiöiden ja yritysten toimiin. Tapahtumassa olevasta muutoksesta saattaa kertoa esimerkiksi se, että paineen kasvaessa VR päätti hyllyttää pitkäaikaisen turvapäällikkönsä Teemu Väänäsen poliisitutkinnan ajaksi.

Kaiken lisäksi myös Turvatiimi Oyj ja Petri Miettinen ovat kaikessa hiljaisuudessa sopineet, että Miettinen jättää maaliskuun 2012 alusta lähtien Turvatiimin palvelujohtajan tehtävät ja jäsenyytensä Turvatiimin johtoryhmässä. Petri Miettinen toimi aiemmin Turvatiimin asiakaspalvelupäällikkönä, sekä myös Otso Palveluiden ja FPS:n toimitusjohtajana. Oliko tämä taktista, jotta enää ei voitaisi vetää yhteyksiä aikaisempiin, lukuisia pahoinpitelyepäilyksiä nostaneiseen vartiointiliikkeisiin?

Tutkinnan etenemistä kannattaa kuitenkin seurata tarkkaan, etteijulkinen keskustelu vakavasta aiheesta rajoittuisi lyhyeksi tuohtumuksen puuhkaksi. Voiko poliisi luotettavasti kerätä todisteita rikostutkinnassaan, kun sen kerrotaan niin monesti jättäneen rikosilmoitukset vaille huomiota? Suomen suurimpiin kuuluva vartiointiliike Turvatiimi ja VR ovat varmasti jo ehtineet putsata arkistonsa siihen mennessä, kun julkisuudessa toitottamisen jälkeen tietosuojavaltuutettu ja poliisi vihdoin varsinaisen tutkintansa mahdollisesti suorittavat.

Lisälukemista:

Mikael Brunila: Sivarit kriippaa, Laitos 16.03.2012.
Otso Kivekäs: VR:n johdon kannusteet ja junaliikenteen rappio, Laitos 19.03.2012.
Mikael Brunila, Kukka Ranta ja Eetu Viren: Muutaman töhryn tähden, Into kustannus 10/2011.

Lisätietoa Ajatuspaja Laitoksesta: 

facebook.com/ajatuspaja.laitos
laitos.fi/laitos-aloittaa-toimintansa
kansanuutiset.fi//ajatuspaja-laitos-aloitti

Apeat apajat

Image 11/2011 joulukuu | Teksti Kukka Ranta | Kuvat Ville Palonen

Liikakalastus tyhjentää maailman meret tyystin kalasta vuoteen 2050 mennessä, arvioi YK. ­Selkämerellä olisi silakkaa, mutta se ei maistu suomalaisille. Kalakantojen romahdus näkyy jo nyt Länsi-Afrikassa, josta EU kalastaa isot saaliit.

Image lähti katsomaan, mitä haaviin tarttuu.

Viima puhisee vasten kasvoja. Aamu-uutisissa avomerialueille on annettu kovan tuulen varoitus. Meri velloo ympärillä ja aallot laajenevat, kun Olympos-alus suuntaa yhä syvemmälle kohti Selkämerta. Käsi hakee kaiteesta tasapainoa.

Olympos on Suomen suurimpia troolareita, mutta äärettömällä avomerellä aallot eivät anna armoa; horisontti heiluu kuin umpihumalaisen katse. Vaahtopäät nielevät aluksen keulaa kerta toisensa jälkeen.

Komentosillalla kapteenin tuolissa istuu tyyni kalastajasuvun perillinen. Tommi Lindroth, 44, on seilannut koko ikänsä.

Lindrothin suku on Iniöstä, Länsi-Turunmaan saaristosta. Pikkupojasta asti ammattikalastajaisänsä mukana kulkenut Lindroth on nähnyt, kuinka suuren muutoksen alueen kalatalous on käynyt läpi.

”Parikymmentä vuotta sitten Turun saaristossa kalastettiin joka puolella, siellä oli rannat täynnä kymmenittäin kalastuspaatteja. Nyt saaristo on tyhjä. 2000-luvun alussa ammattikalastajien aluksia oli seitsemän, parhaillaan enää kolme.”

Lokakuussa Olympos-alus on syksyn ensimmäisellä troolausmatkallaan. Alus troolaa merellä tuon tuosta aina juhannukseen asti, ellei kalastuskiintiön rajoituksia tiukenneta kesken kautta.

Kahden vuorokauden troolimatkan tavoite on 70–80 tonnia silakkaa ja kilohailia, jotka ovat Suomen ainoita avomereltä troolattavia kiintiökaloja. Määrä kuulostaa isolta mutta ei Lindrothin mukaan ole riittävä.

”Syksyisin tehdään lähes pelkästään tappiota. Vaikka alkusyksyn kalamäärät ovat pienet, on kalastettava jatkuvasti markkinoiden ylläpitämiseksi.”

Suomessa on maanlaajuinen vuosikalastuskiintiö. Lindrothille ja hänen ammattikunnalleen se tarkoittaa kilpajuoksua: pitää kalastaa koko ajan, etteivät muut kalasta yhteistä kiintiötä täyteen. Silakka on ammattikalastuksen tärkein saalis, jota pyydetään vuosittain runsaat 90 miljoonaa kiloa, kilohailia 25 miljoonaa. Viime vuonna Suomen kokonaissaalis oli ennätykselliset 122 miljoonaa kiloa. Elintarvikemyynnissä kalasta saa huomattavasti paremman hinnan kuin eläinrehuksi myynnistä, mutta viimevuotisesta saaliista noin 70 prosenttia meni rehuksi, lähinnä kotimaan minkeille. Loput menivät elintarvikkeeksi, enimmäkseen Venäjälle, Ukrainaan ja Liettuaan. Suomalaisen ruokapöytään silakka ja kilohaili eivät juuri kelpaa.

Myös Suomen tärkeimmissä vientimaissa on elintason noustessa alettu suosia isompia ja helpommin valmistettavia valtamerten kaloja. Niitä samoja, lohta, tonnikalaa ja muita syvänmeren herkkuja, joita me suomalaisetkin eniten ahmimme.

Jäisellä kalatiskillä Helsingin keskustan S-marketissa lepää meheviä tuorelohifileitä. Kalakauppias esittelee eniten myyviä tuotteita: Savulohisalaatti kilohintaan 14,95 e, loimu- ja savulohikimpaleet runsas 20 euroa kilolta, kylmä- ja graavilohisiivut lähemmäs 30 euroa kilolta. Ne ovat kaikki peräisin Norjan vesiviljelylaitoksilta. Merestä pyydettyä lohta saadaan vain harvoin, kauppias kertoo.

Myös tanskalaiset ja norjalaiset katkaravut myyvät erinomaisesti, vaikkapa valmissalaattina. Ravunpyrstöt tulevat Kiinasta. Suosikkilistalle pääsevät sentään myös kotimaiset silakkapihvit, Selkä­mereltä.

Suomessa syödään EU-maista kolmanneksi eniten kalaa, 16 kiloa henkeä kohti. Kotimainen tuotanto on kuitenkin hiipunut: 70 prosenttia syömästämme kalasta on ulkomailta, etupäässä norjalaista kasvatuslohta tai silliä. Thaimaalaiset tonnikalasäilykkeet ovat kauppojen kestohitti, ja viime vuosina kylmätiskille ovat rantautuneet uhkeat tonnikalakimpaleet ja vienamilaiset pangasisusfileet.

Kalateollisuus on globaali bisnes. Kiinan talouskasvu näkyy myös kalan kysyntänä: kulutus asukasta kohti on kasvanut 1970-luvun viidestä kilosta 26 kiloon vuodessa. Hieman yllättävästi Kiinasta itsestään on tullut maailman suurin kalan ja kalatuotteiden viejä. Maa on kunnostautunut erityisesti suurten pohjakalojen jalostajana. Suomeen sieltä tuodaan lähinnä kalapakasteita.

Kalan todellista alkuperää on kuitenkin hyvin vaikea selvittää. Kaksi kolmasosaa EU:n alueella kulutetusta kalasta tuodaan unionin ulkopuolelta. Euroopan komissio arvioi laittoman kalakaupan arvoksi Euroopan unionin alueella noin miljardi euroa vuodessa. Se saattaa olla alakanttiin. Maailman luonnonsäätiö WWF:n mukaan jopa puolet EU:n tuontikalasta on laitonta. Tarkkoja lukemia ei ole, mutta mittaluokka on valtava – ja ongelma globaali. Merien suojeluun keskittyvän Oceana-järjestön veikkaus on, että maailmanlaajuisesti laittoman kaupan arvo on 7–17 miljardia euroa.

EU-alueella astui viime vuonna voimaan uusi asetus laittoman kalastuksen estämiseksi. Se kohdistuu merikalastukseen, ei vesiviljelyyn. Suomessa EU:n ulkopuolelta tuotavaa kalaa valvoo yksi mies, Uudenmaan ELY-keskuksen kalastusmestari Jukka Linder.

”Kalan alkuperämaan määrittää sen jalostusmaa. Elintarvikelainsäädännön mukaan kalan alkuperämaa on Thaimaa, jos se on purkitettu Thaimaassa, vaikka se olisi kalastettu Taiwanissa ja alus olisi espanjalainen ja miehistö vaikka minkä maalaista. Tämä on aikamoinen sekasotku”, Linder sanoo ja naurahtaa.

Alkuperämaamerkinnän lisäksi jokaisessa maahantuotavassa kalatuote-erässä tulee olla saalistustodistus. Ennen erän saapumista maahantuoja lähettää kopiot asiakirjoista ELY-keskukseen tarkastettavaksi. Saalistustodistus takaa laillisuuden ja paikallisten kalastusmääräysten noudattamisen. Tullin läpäisee ELY-keskuksen hyväksynnällä.

Käytännössä Jukka Linder on toimistossa puuhaava, papereihin paneutuva salapoliisi.

”Tarkistamme asiakirjoja ja saalistodistuksia. Jos niistä puuttuu jotain, otamme yhteyttä maahantuojaan, viejään tai kolmannen maan viranomaisiin. Paperien mukaan emme ole vielä törmänneet laittomaan kalaan.”

Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei laittomuuksia tapahtuisi. Linderin mukaan paperit on helppo väärentää. Esimerkiksi kiinalaisten ja korealaisten saalistodistusten aitoutta epäillään usein.

”Mutta jos kaikki on papereiden mukaan kunnossa, ei me voida oikein tehdä mitään. Ei me voida lähteä Tyynelle valtamerelle selvittämään.”

Linderin mielestä valvontaa pitäisi painottaa EU:n ulkopuolella, jotta suomalaistakin ammattielinkeinoa uhkaava kauppa saataisiin kitkettyä.

”Isoissa kalastuslaitoksissa tapahtuu kalanpesua. On vaikea saada selville, onko tietyn erän kala juuri tietystä aluksesta vai onko siihen lisätty muutakin kalaa, eli laiton kala pestään lailliseksi. Komission mukaan isoimmissa jalostusmaissa Thaimaassa ja Kiinassa todennäköisesti tapahtuu kalanpesua aika paljon.”

Selkämerellä troolaava Tommi Lindroth huomauttaa, että laittoman kalastuksen kitkeminen vähentäisi markkinoilla olevan kalan määrää. Hinnat kohoaisivat, ja se olisi hyvä uutinen kotimaisille kalastajille.

”Laiton kala myydään aina vähän sivusta ja vähän halvemmalla kuin laillisesti kalastettu, jotta se saadaan markkinoille. Jos ei olisi halpatuontikalaa, ihmiset ehkä alkaisivat syödä kotimaista kalaa”, Lindroth sanoo.

Iso kela nytkähtää liikkeelle, ja Olympos-aluksen trooli sukeltaa mereen. Troolia vedetään kalaparvien koon mukaan kuudesta kahteentoista tuntiin.

Usean tunnin jälkeen merimiehet vetävät kumihaalarit ylleen ja alkavat nostaa saalista ylös. Märän verkon mukana kannelle tippuu pieniä meriäyriäisiä ja sätkiviä kaloja. Meri on tyyntynyt, ja auringosta on jäljellä enää punainen taivaanranta. Lokkiparvet liitävät hetkessä apajille.

Kaloista pullottavan trooliverkon suu asetetaan nosturilla kiinni sivukäytävällä kulkevaan putkeen. Saalis imuroidaan vesipaineella suoraan etukannen alaiseen säilöön niin, ettei kalaan tarvitse itse koskea.

Kahden päivän ajon aikana verkko nostetaan 3–4 kertaa saaliin määrästä riippuen. Päivisin ja talvella troolataan pohjassa, syys- ja kevätiltaisin kalat nousevat ylemmäs väliveteen tai lähelle pintaa.

 

Kannen alaiseen RSW-tankin kylmäaltaaseen mahtuu 170 tonnia silakkaa. Nosto-operaatio on alle tunnissa ohi. Neljän troolinoston jälkeen kylmävesisäiliö ei kuitenkaan ole vielä täynnä, kalasaalis on noin 40–50 tonnia. Kalojen koosta riippuu, tehdäänkö saaliilla voittoa vai tappiota. Suurimmat myydään tuottoisasti elintarvikekulutukseen.

Kun Lindroth aloitteli ammatissaan 20 vuotta sitten, koneellisuus oli vielä kaukana.

 

”Nostimme troolipussin aluksen kannelle. Kalat työnnettiin lapioilla ja vesiletkuilla ruumaan, jossa ne lajiteltiin 30 kilon puulaatikoihin. Satamassa nostimme painavat puulaatikot käsin trukkilavojen päälle.”

Kun Suomesta tuli EU:n jäsen, alkoi paitsi maatalouden myös kalastuksen tehostaminen: alukset ja saaliit ovat nykyään suurempia.

Liian tehokkaat pyyntimenetelmät ovat suurin uhka maailman merille. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan 85 prosenttia maailman kalakannoista on täysin hyödynnetty. Kannat eivät ehdi uusiutua, kun tehokkaat pyydykset jo iskevät. Euroopassa esimerkiksi Välimeren sinievätonnikala on sukupuuton partaalla. Suomessa järvilohi ja taimen ovat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan erittäin uhanalaisia, Itämeren lohi on vaarantuneessa tilassa.

Pyydetyn kalan määrä ei ole ainoa ongelma. Maailmalla pohjatroolarit tuhoavat merenpohjaa, mangrovemetsiä ja koralleja, ja monet pikkukalat menettävät elinpaikkansa. Syvänmeren eliöt toipuvat pohjatroolauksen jälkeen erittäin hitaasti, jos lainkaan. Pyyntimenetelmät tuhoavat myös monia muita lajeja; delfiinejä, valaita, lintuja ja kilpikonnia.

Pohjasta troolin mukana vedetyt kalat kuolevat paineen vaihtuessa nopeasti. Kuitenkin kaikki, mikä ei kelpaa myyntiin kovalla hinnalla, heitetään kuolleena takaisin mereen. Pahimmillaan hukkaan heitetty sivusaalis saattaa olla jopa 80 prosenttia kokonaissaaliista.

Selkämerellä ei trooliin tartu juuri muuta kuin silakkaa ja kilohailia, sillä muita lajeja ei yksinkertaisesti ole. Muutama lohi ja meritaimen eksyy Olympoksen saaliin mukaan kerran viikossa, joskus kuukaudessa. Kaikki saalis tuodaan Lindrothin mukaan maihin.

Liikakalastuksen ja liian tehokkaiden alusten taustalla on elinkeinoa vahvistava massiivinen tukijärjestelmä. Eurooppa myöntää Kiinan ja Japanin ohella maailmassa eniten kalastustukia. Yksi tärkeimmistä tukimuodoista on polttoaineiden verohelpotus. Sen ansiosta alukset voivat kalastaa kauempana ja pidemmän aikaa.

Oceanan selvityksen mukaan EU käyttää 3,3 miljardia euroa vuodessa ylläpitääkseen omia kalamarkkinoita ja 140 000 kalastajan elinkeinoa. Ylivoimaisesti suurimman siivun tuista saa Espanja, joka Kreikan ja Italian kanssa työllistää 60 prosenttia Euroopan kalastajista.

Tukien vuoksi Euroopan kalastuskalusto on kaksi–kolme kertaa suurempi kuin mitä luonnonresurssit sallisivat. EU:n alueella kolmea neljästä kalakannasta kalastetaan liikaa. Niinpä EU onkin solminut kalastussopimuksia yhteensä 16 kolmannen maan kanssa. Tärkeimmät sopimukset ovat Länsi-Afrikassa. Unioni ostaa kalastusoikeuden sopimusmaan talousvyöhykkeelle, joka ulottuu 200 meripeninkulmaa (370 kilometriä) maan lähivesien ulkopuolelle. Sopimukset jättävät YK:n periaatteen mukaisesti paikallisille, pienimuotoisille kalastusta harjoittaville laivastoille yksinoikeuden lähivesiin.

FAO:n mukaan puolet maailman kalakaupan kaloista on joko pyydetty tai kasvatettu kehitysmaissa. Luku voi olla vieläkin suurempi. EU kalastaa 40 prosenttia kalastaan Länsi-Afrikassa, mutta kala rekisteröidään eurooppalaiseksi. Vastaava käytäntö saattaa olla hyvinkin yleinen.

Liikakalastuksella on merien monimuotoisuuden tuhoamisen ohella laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia: ne näkyvät kehitysmaiden kurjistumisena ja muuttovirtoina. Ei ole sattuma, että maista, jotka ovat EU:n pitkäaikaisimpia ja suurimpia kalastussopimuskumppaneita, on 2000-luvulla lähtenyt suuria määriä siirtolaisia kohti Eurooppaa.

Euroopan pöydissä syötävä kala on monin tavoin sidoksissa Afrikkaan. Myös suurin kalaherkkumme, kasvatettu lohi, on voitu ruokkia afrikkalaisella kalalla. Se ei kuitenkaan ole edistänyt sikäläisten kalastajien oloja.

Senegal oli ensimmäinen Saharan eteläpuolinen Afrikan maa, joka solmi kalastussopimuksen Euroopan yhteisön kanssa vuonna 1979. Senegal myös sitoutui näistä maista ensimmäisenä 1980-luvulla Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n toteuttamaan velkaantuneiden kehitysmaiden rakennesopeutusohjelmaan. YK:n ympäristöohjelman UNEP:n mukaan erityisesti 1990-luvulta alkaen Senegalin rakennesopeutusohjelma painotti kalatalouden kasvua; lähinnä Eurooppaan suuntautuneen kalaviennin tuloilla vähennettiin velkaa ja sen korkoja.

Tuorein Euroopan ja Senegalin välinen sopimus maksoi EU:lle 16 miljoonaa euroa vuodessa 2002–2006. Sen jälkeen sopimusta ei enää uusittu, koska Senegalin kalakannat olivat romahtaneet. Samana vuonna siirtolaisuus Kanariansaarille kuusinkertaistui.

Senegalissa kalastus on ollut keskeinen työllistäjä. Elinkeinon menetys on koskettanut 600 000 kalastajaa sekä näiden perheenjäseniä. Usein naiset hoitavat pienkalan käsittelyn ja jälleenmyynnin rannikolla. Tulojen vähentyessä ei ole mahdollisuutta maksaa lasten koulumaksuja tai hoitaa sairaiden vaivoja. Köyhyys muuttuu syöksykierteeksi.

Vuonna 2006 yli 31 000 länsiafrikkalaista vaaransi henkensä matkatessaan täyteen ahdetuissa entisissä kalastusaluksissa kohti Kanarian hiekkarantoja. Espanjan viranomaiset arvioivat yli 6 000 ihmisen hukkuneen matkalla. EU:n vastaus kriisiin oli Sea Horse -ohjelma. Viiden viime vuoden aikana EU ja rajavalvontavirasto Frontex ovat Espanjan viranomaisten kanssa sijoittaneet yli kuusi miljoonaa euroa siihen, että siirtolaisten lähtöyritykset estetään jo kotimaan puolella.

Nyt Kanariansaarille saapuu enää muutamia kymmeniä siirtolaisia vuodessa. Heistä suurin osa tulee Marokon miehittämästä Länsi-Saharasta, joka kärsii erittäin pahasta ryöstökalastuksesta. EU:lla on Marokon kanssa 36 miljoonan euron arvoinen kahdenvälinen sopimus.

Ryöstökalastus ei ole loppunut Senegalissakaan. Maan hallitus on viime vuosina solminut suoria sopimuksia yksityisten kalastusyritysten kanssa. Alukset rekisteröivät itsensä Senegalin lipun alle ja ostavat näin pääsyn lähivesille. Oceanan mukaan 90 prosenttia aluksista on espanjalaisia. Länsi-Afrikan alueella toimii runsaasti yksityisiä venäläisiä ja aasialaisia troolareita. Monet toimivat Panaman, Belizen tai Länsi-Afrikan valtioiden lippurekisterissä, vaikka miehistö on aasialaista.

EU:n komission mukaan lähes kaksi kolmasosaa maailman kauppa- ja kalastusaluksista on merkitty muun kuin kotivaltion lippurekisteriin. Toimenpiteellä kierretään sekä paikallisia että kansainvälisiä työ-, ympäristö- ja tuomiolainsäädäntöjä. FAO arvioi, että mukavuuslippualukset pyytävät 30 prosenttia maailman kalasaaliista. Ympäristöjärjestö Environmental Justice Foundation syyttää erityisesti mukavuuslippualuksia laittomasta ja liiallisesta kalastuksesta.

Euroopan komission mukaan Länsi-Afrikan liikakalastus ei johdu EU-maiden laivoista vaan paikallisista hallituksista ja pienkalastajista. Jälkimmäisten rooli on kuitenkin varsin vähäinen. Greenpeacen mukaan yksi eurooppalainen alus kalastaa kuukaudessa sen, mitä 7 000 rannikon pienkalastajaa pyytävät vuodessa.

EU:n suurin sopimuskumppani on nyt Mauritania, jolle EU maksaa vuosittain 86 miljoonaa euroa. Summa on kolmasosa Mauritanian valtion vuosituloista. Korruptoituneen hallinnon liiveistä rahat eivät kuitenkaan tavoita köyhimpiä pienkalastajia.

Kehitysmaiden vesiä käytetään hyväksi, koska köyhillä mailla ei ole varaa rannikkovalvontaan. Toisaalta korruptoituneiden hallitusten on vaikea kieltäytyä miljoonien arvoisista sopimustarjouksista, vaikka luonnonvarat ja kansalaisten olot saattavat kärsiä pahoin.

Samoihin aikoihin, kun Senegalin kalavarat ehtyivät, Somalian rannikolla yleistyi piratismi. Kansainvälisessä mediassa puhutaan paljon merirosvouksesta, mutta sen synnyttäneestä ryöstökalastuksesta ei.

Monet ulkomaiset alukset hyödynsivät pitkään Somaliassa kaksikymmentä vuotta jatkuneen sisällissodan kaaosta ja maan runsaita kala­varoja, muun muassa tonnikalaa. Oceana arvioi, että suurin osa Somalian rannikkovesillä kalastaneista tonnikalatroolareista on ollut eurooppalaisia, erityisesti espanjalaisia. Euroopan komissio ei ole neuvotellut Somalian kanssa sopimuksista, vaan kyseessä ovat olleet yksityiset sopimukset. Eurooppalaisten lisäksi alueella kalastaa taiwanilaisia, kiinalaisia, eteläkorealaisia, jemeniläisiä ja kenialaisia troolareita sekä lukuisia mukavuuslipun alla toimivia aluksia.

Vuonna 2006 Somalian paikallisten pienkalastajien mitta täyttyi. Ryhmä elinkeinonsa menettäneitä kalastajia perusti ”Kansallisen vapaaehtoisen rannikkovartion”, ja aseistetut vartijat alkoivat karkottaa ryöstökalastajia ja periä veroa alueella liikkuvilta. Toiminta huomattiin pian tuottoisaksi, ja alueelle alkoi ilmestyä muitakin ”verottajia”. Niiden jahtaamiseksi on järjestetty monikansallisia operaatioita, jollaiseen myös miinalaiva Pohjanmaa viime keväänä osallistui.

Selkämereltä palaava Olympos halkoo tyyntä merta hämäränä sunnuntaiaamuna. Suuntana on Uudenkaupungin kotisatama.

Laiturissa alukseen kiinnitetään viereiseen käsittelylaitokseen johtava putki, jolla kalat imetään lajitteluun. Isot menevät fileeksi, pienet pakasteeksi, pikkusintit ja vääränlajiset rehuksi minkeille.

Euroopan komissio arvioi, että pahimmillaan vuonna 2022 enää kahdeksan kalakantaa nykyisestä 136:sta on kestävällä tasolla. YK:n arvion mukaan kaupalliseen tarkoitukseen pyydetyt kalat loppuvat vuoteen 2050 mennessä, ellei liikakalastukseen saada välitöntä muutosta.

Merien monimuotoista ravintoketjua uhkaa äkillinen tuhoutuminen, katastrofi, jonka kaikkia vaikutuksia on vaikea edes kuvitella.

Kalakantojen hoitoon ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota, koska kalastuspolitiikkaa on koko maailmassa tähän mennessä tehty pitkälti elinkeinon ja kasvavien markkinoiden tarpeiden näkökulmasta.

EU:n Maatalous- ja kalastusneuvosto päätti lokakuussa vuoden 2012 Itämeren kalastuskiintiöistä. Suomi ja kymmenkunta muuta maata vastustivat komission ehdottamaa 79 prosentin leikkausta lohikiintiöön. Ehdotus perustui tutkijoiden näkemykseen uhanalaisen lajin elvytystarpeesta. Neuvosto päätyi lopulta 51 prosentin leikkaukseen. WWF syyttää Suomen hallitusta Itämeren lohikannan pahimmaksi viholliseksi.

Viime vuosina heikentyneen kilohailikannan kiintiö pienenee 22 prosenttia. Suomen Ammattikalastajaliitto (SAKL) on huolissaan uhkaavasta kalastuskiellosta.

”Kilohailikiintiö on hankala, sillä kiintiön loppuminen pysäyttää kaiken kalastuksen, myös Pohjanlahdella, koska siellä saaliiksi silakan mukana tulee aina vähän kilohailia. Jos kiintiötä ei ole jäljellä, ei voi kalastaa silakkaakaan”, toteaa SAKL:n toimitusjohtaja Kim Jordas. Muuta troolilla pyydettävää ammattikalastuskalaa Suomessa ei ole.

Euroopan unionissa laaditaan paraikaa yhteisen kalastuspolitiikan uudistusta, joka on tarkoitus viedä käytäntöön tammikuussa 2013. Komissaari Maria Damanakin esitys sitoutuu kestävään kehitykseen ja kieltää muun muassa sivusaaliin poisheiton, mutta sen läpimeno on epävarmaa. Suurin kiista koskee kalastuskiintiöiden jakoa jäsenmaiden kesken. Lisäksi vääntöä käydään alusten koosta, haitallisten kalastustapojan säätelystä ja siitä, millaisia sopimuksia tehdään kolmansien maiden kanssa.

Riidoissa ovat elinkeino, sijoitetut eurot, ympäristön kestävyys, ahnaat markkinat ja ihmisten ruoansaannin turvaaminen. EU on maailman suurimpana kalamarkkina-alueena tärkeä suunnannäyttäjä. Aika käy vähiin.

Alan epävarmoista näkymistä huolimatta Lindroth on päättänyt katsoa, kuinka käy. Hän osti veljensä kanssa toisen troolarin viime vuonna. He satsaavat pakasteisiin ja ulkomaiseen elintarvikevientiin.

Töitä olisi kyllä tarjolla, mutta ei aivan lähivesillä.

”Marokosta tuli pyyntö lähteä sinne kalastamaan. Sähköpostilla tuli kutsu Suomen Ammattikalastajaliittoon. Ei olisi tarvinnut olla kuin alus, niin he olisivat järjestäneet yhteistyöyritykset, lisenssit ja kaikki muut paperihommat.”

Syynä tarjoukselle on todennäköisesti Marokon naapurimaissa pyörivä miljoonien eurojen arvoinen yksityisten kalastussopimusten kauppa. Lisäksi miehitetyn Länsi-Saharan luonnonresurssit polttelevat.

Tommi Lindrothin vastaus oli ehdoton ei.

Yksityisiä sopimuksia on ehdoteltu kaikkiin Euroopan maihin ammattikalastusliittojen kautta. Lindroth tietää, että ruotsalaisia ja tanskalaisia on lähtenyt. Suomen Ammattikalastajaliitto vahvistaa kieltäytyneensä välittäjänä toimimisesta ja kertoo, ettei alueella toimi yhtään yksityistä suomalaista ammattikalastajaa.

Kaksi tuntia rantautumisesta Olympoksen miehistö valmistelee seuraavaa matkaa Selkämerelle. On mentävä, kun kiintiötä vielä on jäljellä.

Kalastusala on Suomessa vedenjakajalla: Suomalaisten ammattikalastajien määrä on pienentynyt. Keski-ikä nousee, eikä ala houkuttele uusia yrittäjiä heikon kannattavuuden vuoksi.

”Viidenkymmenen vuoden päästä ei meitä enää ole”, Lindroth toteaa.

Alus lipuu aamuauringon heleässä valossa takaisin kohti avomerta. Rantavedessä soljuu hento parvi valkoisia meduusoja. Ulapan pinnan rikkoo hyppivä kala. Se saattaa ennen pitkää olla harvinainen näky.

*

Työtön kalastaja Kanarialla

Las Palmasin satamaa on pitkään väitetty yhdeksi maailman suurimmista laittoman kalakaupan keskuksista. Se toimii huoltopisteenä Länsi-Afrikassa kalastaville kansainvälisille aluksille. Se on myös koti useille Länsi-Afrikasta lähteneille kalastajille, jotka nykyisin ovat työttömiä ja paperittomia.

Sataman perällä seisoo kymmenkunta hylättyä kalastusalusta. Yhdessä niistä asuu mauritanialainen kalastaja Ousmane Sissokho. Hän kutsuu vieraan kotiinsa ja sytyttää kalamiesten entisessä ruokailutilassa kaasukeittimen teetä varten. Valtava torakka kävelee laiskasti seinällä.

Ousmane saapui Las Palmasiin seitsemän vuotta sitten. Hän sai espanjalaisille kalastusaluksille kuuden kuukauden mittaisia työsopimuksia, mikä on minimiedellytys oleskeluluvan saannille Espanjassa. Mauritaniassa kalastaja tienaa keskimäärin 100–200 euroa kuukaudessa, eurooppalaisilla aluksilla noin 500 euroa. Ousmane asui kaksi vuotta Las Palmasin keskustassa vuokrakaksiossa. Joka kuukausi hän lähetti rahaa viiden lapsensa koulutukseen.

Sitten töiden saanti ja vuokran maksu vaikeutuivat ja Ousmane joutui muuttamaan tähän merikelvottomaan alukseen. Viimeinen työsopimus päättyi kaksi vuotta sitten. Nyt oleskelulupakin on umpeutunut. Kotiin ei pääse ennen kuin uusi työ mahdollistaa luvan ja paluun. Mies paiskii satunnaisia hanttihommia satamassa ja on täysin riippuvainen ailahtelevista työkeikoista.

EU:n kalastussopimuksissa velvoitetaan työllistämään paikallisia kalastajia. Ousmanen mukaan ei ole olemassa työsopimuksia, joita Eurooppa kestäisi katsella. Yhden eurooppalaiskalastajan palkalla maksaa neljä, viisi mauritanialaista.

”On eri asia, mitä kapteenit sanovat Euroopan puolella ja miten todellisuudessa toimitaan. Kalastajia ryöstetään, aluksilla ei noudateta työlainsäädäntöä. Jos valitat, saat potkut”, Ousmane vuodattaa laivakeittiössään.

”Kun kalaa tulee, työtä tehdään 24 tuntia vuorokaudessa. Nukkumiselle jää aikaa tunti siellä, toinen täällä, ja merillä ollaan yhtäjaksoisesti useita kuukausia. Kapteenit ovat eurooppalaisia ja usein rasisteja.”

EU:n ja Mauritanian välisessä, vuoteen 2012 voimassa olevassa sopimuksessa on määritelty, mitä lajeja kalastetaan ja kuinka monella aluksella saa olla liikkeellä. Siinä ei kuitenkaan ole rajattu, kuinka paljon kalaa voi merestä kiskoa. Osa kalastusalueista on suojattu, eikä kaikkina kuukausina saa kalastaa.

”Eurooppalaiset alukset eivät kuitenkaan ole lakanneet kalastamasta kiellettyinä kuukausina”, Ousmane väittää. Hänen mukaansa monet ulkomaiset alukset kalastavat Mauritanian rannikolla öisin, pimeän turvin.

Ohut valonsäde laivaikkunasta valaisee Ousmanen kasvot. 45-vuotias mies harmaantuu.

”Se johtuu surusta. Pelkään elämäni puolesta. Lähdin, koska olen köyhä. Oma isäni ei laskenut minua kouluun vaan vei kalaan jo pienenä poikana. Olen kalastanut koko elämäni, mutta sillä ei enää elä. Nyt teen mitä tahansa lasteni tulevaisuuden puolesta.”

Kukka Ranta, Image 11/2011


Rajojen tukkiminen asettaa siirtolaiset yhä suurempaan vaaraan

Euroopan unionilla on velvollisuus suojella turvapaikanhakijoita ja tarjota suojaa vainoa kokeville. Miten toimivaltuuksiaan kasvattava EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontex laajenee ja miten se vaikuttaa siirtolaisten suojelemisvelvollisuuteen?

Euroopan unionin rajaturvallisuusvirasto Frontex perustettiin lokakuussa 2004 helpottamaan EU-maiden välistä rajayhteistyötä. Koordinaattorista on kuitenkin kasvanut kuudessa vuodessa merkittävä vaikuttaja Euroopan rajapolitiikassa. Joulukuusta 2011 lähtien Frontex voi hankkia omaa kalustoa ja virastolla on myös mahdollisuus toimia kolmannessa maassa sopimuksen mukaan.

Yhteistyötä tehdään myös siirtolaisten lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa. Säilöönottokeskuksia, raja-aitoja ja -valvontaa on ulkoistettu muun muassa Marokkoon, Ukrainaan, Libyaan, Mauritaniaan ja Senegaliin. Yhteisenä tavoitteena on estää laiton maahantulo EU-maihin. EU:lla ei ole vastuuta turvapaikanhakijoista niin kauan kuin nämä ovat jäsenmaiden ulkopuolella.

Arviolta 1400 siirtolaista on hukkunut pelkästään tänä vuonna Välimerellä, arvioi Euroopan ihmisoikeuskomissaari Thomas Hammarberg. Hukkuneet ovat olleet lähinnä Eritreasta, Somaliasta, Sudanista tai muista Saharan eteläpuoleisista maista. Monet heistä ovat paenneet sotaa ja vainoa, ja ovat etsineet kansainvälistä turvaa.

Hera, Seahorse ja Hermes: Frontex-operaatiot siirtävät ihmisten kulkureittejä

Monet yhteisistä merioperaatioista, kuten ensimmäinen Kanarian saarilla suoritettu Hera, nykyinen Seahorse-projekti, tai Pohjois-Afrikan Hermes-projekti, ovat onnistuneet tukkimaan siirtolaisten liikkumisen Euroopan alueelle. Operaatiot ovat samalla siirtäneet ihmisten kulkureittejä, ja tehneet niistä entistä vaarallisempia, pidempiä ja kalliimpia.

Kanarian saarille aikoinaan pyrkineitä afrikkalaisia siirtolaisia hukkui espanjalaisviranomaisten arvion mukaan kuusituhatta. Kanaria oli keskeisin portti Eurooppaan, nykyisin se on Kreikka. Pelkästään vuonna 2006 Senegalin ja Mauritanian rannikoilla lähes 32 000 ihmistä ahtautui puisiin kalastuspaatteihin pyrkiäkseen kohti Eurooppaa.

EU:n vastaus siirtolaiskriisiin oli Frontexin merioperaatio Hera sekä Euroopan komission rahoittama Seahorse-projekti Espanjan, Portugalin, Euroopan komission, Europolin ja EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexin kesken. Lisäksi myös Italia, Saksa, Ranska ja Belgia osallistuvat Seahorse-projektiin. Nyt ihmisliikkeet Kanarialle on lähes tukittu – muutamia kymmeniä länsisaharalaisia lukuun ottamatta.

Frontex tekee tiivistä yhteistyötä Espanjan puolisotilaallisen poliisin Guardia Civilin kanssa, joka johtaa Seahorse-projektia Las Palmasissa. Vuonna 2006 solmittiin kahdenväliset yhteistyösopimukset suurimpien siirtolaisten lähtöalueiden Marokon, Senegalin, Mauritanian ja Kap Verden kanssa. Sittemmin myös Gambia, Guinea Bissau ja Guinea ovat liittyneet ohjelmaan. Ohjelmaa ja samalla myös Frontexin toimivaltuuksia aiotaan laajentaa myös Nigeriin ja Maliin, koska siirtolaisuus on Frontexin mukaan alueilla kasvussa.

Poliisien vaihtotoiminta Länsi-Afrikan sopimusmaiden, Espanjan ja Frontexin kesken alkoi vuonna 2007. Las Palmasin Guardia Civilin toimistossa työskentelee sopimusmaista vierailevia poliiseja Senegalista, Mauritaniasta ja Marokosta. Poliisit istuvat tietokoneiden ja puhelimen äärellä ja ovat tiiviissä yhteydessä kotimaidensa poliisikollegoihin. Tietoa vaihdetaan siirtolaisten liikkeistä.

Espanja, EU ja Frontex kustantavat afrikkalaisten paikallisten poliisien koulutuksen, konferenssit ja erilaiset vierailut maiden välillä, teknologisen avun ja valvonnan kehittämisen.

Lisäksi Frontexin edustaja Puolasta vierailee toimistossa säännöllisesti. Länsi-Afrikan maissa puolestaan toimii yhteensä 100 Espanjan Guardia Civilin poliisia, jotka tutkivat mahdollisia laittomien siirtolaisten lähtöyrityksiä. Paikallinen poliisi toimii salapoliisina ja antaa vihjeitä espanjalaisille kollegoilleen niin Marokossa, Mauritaniassa, Senegalissa kuin Kap Verdessä. Nyt myös Frontex voi liittyä tähän EU-alueen ulkopuoliseen joukkoon.

Espanja, EU ja Frontex kustantavat afrikkalaisten paikallisten poliisien koulutuksen, konferenssit ja erilaiset vierailut maiden välillä, teknologisen avun ja valvonnan kehittämisen. Vuonna 2007 yhteydenpito helpottui entisestään yhteisen satelliittijärjestelmän myötä.

Muutama vuosi sitten erityisesti Mauritania ja Senegal olivat paperittomien siirtolaisten suurimpia lähtöalueita kohti Eurooppaa. Nyt molempien maiden edustalla partioi kaksi Seahorse-projektin laivaa. Satelliiteilla pystyy seuraamaan sitä, missä Seahorsen tarkkailulaivat liikkuvat. Satelliitit tavoittavat jopa pienet kalastajaveneet Dakarin edustalla.

Yksi tarkkailulentokone lentää päivittäin Las Palmasin tukikohdasta Länsi-Afrikan sopimusmaiden yli. Kohde riippuu eri tietolähteistä ja tarpeesta valvoa mahdollisia lähtöyrityksiä. Myös Suomi on aikoinaan toimittanut valvontalentokoneen alueelle osana Frontexin Hera-operaatiota. Espanjan Guarda Civil vastaa Seahorse-projektin budjetista 20 prosenttia, loput viuluista maksaa EU ja Frontex.

Venesiirtolaisten määrä väheni vuoden 2006 lähes 32 000 siirtolaisesta vuodessa 60 prosenttia; muutamassa vuodessa yli 90 prosenttia. Samaan aikaan siirtolaisten päätuloalue siirtyi Euroopan kaakkoiskolkkaan. Syynä on Frontexin tiukentunut merivalvonta Kanarian ja Italian saarten alueilla.

Kanaria on vaihtunut Kreikkaan

Tällä hetkellä yli 90 prosenttia paperittomista siirtolaisista ja turvapaikanhakijoista pyrkii Eurooppaan Kreikan kautta. Syyskuussa 2010 YK:n pakolaisjärjestö (UNHCR) julisti Kreikan turvapaikkatilanteen olevan humanitaarisessa kriisissä. Täyteen ahdetut säilöönottokeskukset ovat kuin kidutuskeskuksia.

Pian UNHCR:n julistuksen jälkeen lokakuussa 2010 Frontex järjesti Kreikan pyynnöstä nopean RABIT-rajainterventioryhmän. Marraskuusta 2010 lähtien Frontex on ollut vartioimassa ja kiinni ottamassa paperittomia siirtolaisia Kreikan viranomaisten tukena. Erityisesti yöaikaan Evros-joen tuntumassa rajanylittäjiä valvotaan lämpökameroilla.

Aiemmin Frontexin toiminta on painottunut merirajojen valvontaan, mutta merialueiden hallinta on johtanut maareittien käyttöönottoon. Tammikuussa 2011 Kreikan valtio kertoi suunnitelmastaan rakentaa muuri Kreikan ja Turkin vastaiselle rajalle.

Keväällä 2011 Frontex perusti olemassaolonsa laajamittaisimmat maajoukot Kreikan johtaman Poseidon-operaation tueksi. Kreikkaan lähetettiin 175 Frontexin poliisia – mukaan lukien suomalaisia rajapoliiseja – ja paljon teknistä avustusta ja kuljetusvälineitä. Vuonna 2011 RABIT-projekti muuttui pysyväluontoiseksi.

Human Rights Watch: Frontex on osapuolena ihmisoikeusloukkauksissa

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin syyskuussa 2011 julkaisema EU’s Dirty Hands -raportti asettaa kovia syytöksiä Frontexia kohtaan: ”Frontexista on tullut osapuoli siirtolaisten altistamiselle sellaisille toimenpiteille, joiden tiedetään olevan ehdottoman kiellettyjä ihmisoikeuslakien mukaan”, totesi järjestön pakolaisohjelman johtaja Bill Frelick.

Human Rights Watch on raportoinut useiden vuosien ajan Kreikan rajaviranomaisten toimista maan merialueilla. Siirtolaisten kertomusten mukaan veneillä saapuvia ihmisiä on pahoinpidelty, uhkailtu ja pidetty vankeudessa ilman mahdollisuutta hakea turvapaikkaa.

Raportti kertoo, kuinka Kreikan rannikkovartijat työntävät siirtolaisia takaisin Turkin puolelle pois Kreikan maa- ja vesialueilta. HRW:n haastattelema 34-vuotias Iraqi Turkoman kertoi yrittäneensä kymmenen kertaa Kreikan puolelle hakeakseen turvapaikkaa.

Kerran ylitin joen Kreikan puolelle ja saavuin Komotiniin. He pistivät meidät vankilaan viideksi päiväksi ja sitten veivät takaisin joelle ja työnsivät takaisin Turkkiin.

”Kerran ylitin joen Kreikan puolelle ja saavuin Komotiniin. He pistivät meidät vankilaan viideksi päiväksi ja sitten veivät takaisin joelle ja työnsivät takaisin Turkkiin. Meitä oli 60 henkilöä. Meidät pistettiin pieneen moottoriveneeseen kymmenen hengen ryhmissä. Kaikki tehtiin keskellä yötä. Satoi kaatamalla ja poliisi alkoi hakata meitä, jotta liikkuisimme nopeasti. Näin yhden miehen yrittävän vastustaa veneeseen menoa, hänet heitettiin hakkaamisen jälkeen jokeen. Meitä lyötiin poliisipatukoilla, jotta suostuisimme veneeseen.”

Useiden todistusten mukaan siirtolaisia on pakotettu kumiveneiseen ilman pelastusliivejä, vene on saatettu puhkoa, viranomaiset ovat jättäneet vain yhden airon tai ovat vieneet veneen moottorin, sekä siirtolaisten rahat ja kännykät mukanaan. UNHCR:n mukaan siirtolaisia on myös ammuttu heidän ollessaan merellä.

Human Rights Watchin haastattelemat Kreikan RABIT-operaatioon osallistuvat Frontex-rajapoliisit totesivat, että he vain noudattavat määräyksiä. Rajapoliisit myönsivät olevansa tietoisia säilöönottokeskusten surkeista tiloista. Tilat ovat niin surkeat, ettei Kreikkaan voi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tammikuun 2011 ennakkopäätöksen mukaan palauttaa turvapaikanhakijoita Dublin II -asetuksen mukaisesti.

”On huolestuttava ristiriita, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksestä huolimatta EU:n toimeenpanovirasto Frontex ja useiden EU-maiden rajapoliisit toimittavat tietoisesti siirtolaisia näihin tiloihin”, Bill Frelick huomautti EU’s Dirty Hands -raportin julkaisutilaisuudessa.

Tiukentunut valvonta ei ole estänyt ihmisiä liikkumasta tai hakemasta turvaa Euroopasta. Hätä ei lue lakeja. Reitit ovat tulleet entistä vaikeimmiksi, minkä vuoksi salakuljettajat ovat myös nostaneet hintojaan. Samalla rikollisjärjestöt hyötyvät ja vahvistuvat. Hädänalaiset ihmiset ajautuvat entistä laittomampaan ja turvattomampaan asemaan, jos heidän mahdollisuus turvapaikan anomiseen estetään.

Teksti: Kukka Ranta
Julkaistu Ihmisiä muuttoliikkeessä -sivustolla 27.12.2011.

Human Rights Watchin raportti: The EU’s Dirty Hands (syyskuu 2011)

Fiskbrist tvingar afrikaner att emigrera

Natur och Miljö 2011: Fisket hotar fisken
s. 6-7 text och bilder Kukka Ranta

Ei ole yhtä äärioikeistoa – keitä Suomen vastarintaliike kutsui Helsinkiin?

Suomen Kuvalehti 21.10.2011 | Teksti: Mikael Brunila | Kuva: Kukka Ranta

Lauantaina 22. lokakuuta Suomeen kokoontuu joukko äärioikeistolaisia eri puolilta Eurooppaa. Suomen vastarintaliikkeeksi itseään kutsuva järjestö on kutsunut koolle seminaarin, johon tulee puhujia Ruotsista, Italiasta ja Saksasta. Onko Helsinki-Vantaan lentokentälle siis odotettavissa skinien tungos?

Suomen vastarintaliikkeen seminaaria mainostetaan tarroilla eri puolilla Helsinkiä. Kuva Kukka Ranta.

Muutaman töhryn tähden

Mikael Brunila, Kukka Ranta & Eetu Viren
Into kustannus 10/2011
Pamfletti tarkastelee Helsingin kaupungin Stop töhryille -projektin ja yksityisen vartiointialan vaikutuksia Helsinkiin ja sen asukkaisiin. Teos perustuu pitkäaikaiseen tutkimukseen ja sisältää runsaasti haastatteluja virkamiesten ja vartijoiden toiminnasta.

Stop töhryille -projektin täyttäessä kymmenen vuotta syksyllä 2008 kaupunki ilmoitti lopettavansa töhryjen vastaisen kampanjan ja lopulta myös nollatoleranssin. Kuitenkin keskeiset ongelmat, kuten vartijaväkivaltaan perustuva kaupunkikontrolli ja ihmisten tuomitseminen velkavankeuteen ovat jääneet yhä ratkaisematta.

Graffitien vastaisen politiikan seurauksena ei ole vain katutaiteilijoihin kohdistuva väkivalta ja järjettömät tuomiot, vaan kaupunkitilan valvonnan kiristyminen ja samalla turvallisuusmarkkinoiden kasvaminen. Vuodesta 1998 lähtien Helsingin kaupungin projekti on kärjistänyt nuorten ja viranomaisten välisiä konflikteja samalla, kun kaupungin seinätilat on varattu suurten kaupallisten toimijoiden käyttöön.

Facebook.com/muutaman.tohryn.tahden
tohryntahden.wordpress.com

Jokaisessa kirjassa uniikki kansi!

Life in the Roma Camp

This Photo Report was published in the website of Suomen Kuvalehti magazine in August 25th, 2011.

Eastern European Roma immigrants, so called Roma beggars use to live in the Kalasatama of Helsinki. This photo-report is about their life in the camp under the sky, before the City of Helsinki evicted them in late August 2011. Evictions has become the most common way to treat with the most discriminated minority of Europe – everywhere.

Roma musician in Helsinki, 2011.

Romanit: Vielä tänään Helsingissä – missä huomenna?

Suomen Kuvalehti 34/2011 (30.8.2011) | Teksti & Kuvat: Kukka Ranta

SuomenKuvalehti-34:2011-KukkaRanta-romanit-Leiristäleiriin1SuomenKuvalehti-34:2011-KukkaRanta-romanit-Leiristäleiriin2SuomenKuvalehti-34:2011-KukkaRanta-romanit-Leiristäleiriin3SuomenKuvalehti-34:2011-KukkaRanta-romanit-Leiristäleiriin4
Helsingin Kalasatama elokuussa 2011.

Maria Virgil, 36, ja hänen miehensä Cornel Virgil, 40, hääräävät romanileirin ulkoilmakeittiössä. Pariskunta on Suomessa, koska he menettivät työnsä Italiassa.

”Vietämme juhlapäivää, sillä tyttäreni Romaniassa täyttää yhdeksän vuotta. Hän on äitini hoivissa”, Maria kertoo. Monilla Kalasataman leiriläisillä on sama tilanne. Lapset ovat kotimaassa isovanhempien luona, kun vanhemmat ansaitsevat rahaa maailmalla.

Maria asui miehensä kanssa Italiassa kuusi vuotta. Hän poimi pätkätöinä muun muassa banaaneja ja parsakaalia. Aviomies Cornel työskenteli rakennuksilla. Talouskriisi vei työt ja pakotti matkaamaan Euroopan pohjoisperukoille.

Nyt pariskunta kerjää ja kerää pulloja Suomessa ja tienaa 10-20 euroa päivässä. Raha riittää lähinnä ruokaan. Yöt nukutaan teltassa, joka on pystytetty kylmyyttä eristävän puulavan päälle.

Leirin väki kerääntyy illan hämärtyessä lihaa tirisevän pihagrillin ympärille. Maljoja nostetaan syntymäpäiväänsä 1 700 kilometrin päässä viettävälle Anna Marialle.

Romaniassa syntymäpäiväjuhlissa soittaisi paikallinen orkesteri. Kalastamassa grillitulen liekit saavat tahtia mustalaismusiikista, joka tulvii auton stereoista. Hämärän laskeutuessa Maria nuokahtaa pihan sohvalle. Kauempana hyrisee poliisiauto.

Kun Euroopan unioni ja Schengen-alue laajenivat vuosina 2004 ja 2007, monet Itä-Euroopan romanit lähtivät työn perään Etelä-Eurooppaan. Dany Bobudinaur, 44, muutti jo vuonna 2002 Espanjaan.

Ensimmäiset vuotensa hän oli ilman työsopimusta, mutta teki kuitenkin töitä rakennuksilla. Työsopimuksen saaminen mahdollisti oleskeluluvan hakemisen ja vuokra-asunnon, jonka Dany jakoi veljensä kanssa. Kuukausipalkka oli noin 1 200 euroa kuukaudessa.

Talouskriisin syvennyttyä Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa epäviralliset siirtolaistyöläiset ovat menettäneet työpaikkansa ensimmäisten joukossa. Dany jäi työttömäksi kaksi vuotta sitten, ja pian sen jälkeen häneltä vietiin oleskelulupa. Dany pyöräilee nyt pitkin Helsingin katuja ja tonkii pulloja roskalaatikoista. Päivässä saattaa tienata 10-40 euroa. Muita tuloja Danyllä ei ole.

Helsinkiin ensimmäiset siirtolaisromanit saapuivat syksyllä 2007, kun Bulgaria ja Romania liittyivät Euroopan unioniin. Kaikkiaan Euroopan unionin laajeneminen vuosina 2004 ja 2007 kasvatti unionin romanivähemmistöä viidellä miljoonalla.

Vapaan liikkuvuuden direktiivin mukaisesti EU:n kansalaiset saavat vapaasti, ilman oleskelulupaa matkustaa toisessa EU-maassa kolmen kuukauden ajan.

Helsinki on pallotellut romanien majoittamista siitä lähtien, kun heitä alkoi saapua kaupunkiin. Vuonna 2010 Helsingin kaupunki antoi poliisilaitokselle valtakirjan, joka sallii luvattomien leirien poistamisen kaupungin omistamalta maalta ilman maanomistajan käskyä.

Kesän 2011 alussa häädöt Helsingin romanileireissä lisääntyivät entisestään. Helsingin kaupungin linjauksen mukaan luvattomiin leireihin oli puututtava välittömästi. Kaupungin virka-apupyyntöön vastanneet poliisit ovat turhautuneita, sillä käytännössä romanit vain siirtyvät paikasta toiseen.

Siirtolaisromanit eivät ole enää vain Helsingin kaupungin asia, vaan romanialaisia ja bulgarialaisia romaneja kohtaa nyt kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Romanit kiertävät festivaaleilla ja isoissa yleisötapahtumissa myymässä kukkia, keräämässä pulloja tai musisoimassa.

Häädöistä on tullut yleinen eurooppalainen tapa suhtautua romanien liikkumiseen. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty muistuttaa, että häädöt koskevat ihmisryhmää, joka niitä vähiten pystyy vastustamaan. Monissa Euroopan maissa romaneita häädetään leireistään, mutta heille ei osoiteta luvallista asuinpaikkaa.

Irlannissa työskennellyt Madona (vas.) saapui serkkunsa Marian kanssa siskonsa Reginan luokse. Reginan sylissä on veljenpoika Pedro. Romaniperhe elää taivasalla.

Ranskassa ja Italiassa häätöjä perustellaan rikollisuuden pesäkkeiden puhdistamisella. Vuosi sitten heinäkuussa Tanskassa pidätettiin 23 romania sen jälkeen, kun Kööpenhaminan pormestari Frank Jensen oli kehottanut Tanskan parlamenttia ryhtymään toimenpiteisiin romanirikollisuuden kitkemiseksi.

Spartacus, 30, oli yksi heistä. Hän asui Romaniasta lähdettyään ensin viisi vuotta Italiassa Milanon lähellä Zingarissa yli 400 asuntovaunun leirissä. Hän toimi muurarina, kunnes työt loppuivat.

Spartacus lähti sukulaistensa mukana Tanskaan. Romaniryhmä asui teltoissa joutomaalla Kööpenhaminan laitamilla. Poliisi otti ryhmän talteen, koska se oli leiriytynyt yksityisalueelle.

Media uutisoi joukkopidätykseen, mutta romanien kannalta liian myöhään. Sataman pihalla Spartacus osoittaa vieressä istuvaa serkkunsa poikaa ja muutamaa muuta sukulaistaan. ”Kiinnioton jälkeisenä päivänä meidät kaikki karkotettiin Romaniaan.”

Ruotsi puolestaan karkotti syksyllä 2010 viisikymmentä kerjäläisromania.

Vapaan liikkuvuuden direktiivissä sanotaan, että vieraileva EU-kansalainen ei saa muodostua taakaksi toiselle jäsenvaltiolle. Kolmen kuukauden maassa oleskelun jälkeen on rekisteröitävä oleskeluoikeus ja todistettava ulkomaalaispoliisille, että kykenee elättämään itsensä. Sosiaalituen käyttö voi olla käännytysperuste.

Macerika, 20, on kahden lapsen äiti. Kuusi- ja seitsenvuotiaat lapset leikkivät patjoilla täytetyssä henkilöautossa, joka on heidän kotinsa. Mies on matkalla jossain Euroopassa.

”Romaneja asuu kadulla, ulkona leireissä. Miksi EU ei auta?” Macerika kysyy. Hammasrivistössä kiiltää useampi kullanvärinen tekohammas.

Muutama viikko sitten Macerika huomasi aamulla herätessään, että hänen autonsa ikkunaan oli teipattu lappu. Koulua käymätön Macerika ei ymmärtänyt, mitä lapussa luki.
Paperissa pyydettiin suomen ja englannin kielellä, että Sataman alueella leiriytyvien on poistuttava. Tarkkaa päivämäärää ei ilmoitettu.

Kalasataman alueella toimii Sosiaalikeskus Satama, joka on majoittanut eniten Suomeen saapuneita romaneja. Sosiaalikeskus sai alkunsa talonvaltausliikkeestä, ja siinä toimivat ovat vapaaehtoisia. Häätö koskee romanileirin lisäksi sosiaalikeskus Satamaa, jonka käyttämä talo puretaan.

Romaneille tarjotaan leiriytymispaikaksi Helsingin kaupungin virallista leirintäaluetta Rastilaa, johon useimmilla romaneilla ei kuitenkaan ole varaa. Matkailuajoneuvon ja sähkön kuukausihinta Rastilassa vaihtelee reilusta 500 eurosta lähes 800 euroon.

Helsinki toivoo, että kehotus on riittävä keino tyhjentää alue.

Romanit eivät kuitenkaan aio heti poistua. ”En tiedä” on heidän vastauksensa kysymykseen, mitä tapahtuu häädön jälkeen.

Tihkusateisessa Kalasatamassa Simona, 25, valmistautuu auton lähtöön kohti Romaniaa. Kotimaassa odottaa kaksi lasta ja mies. Simona on kesän ajan ansainnut rahaa Helsingissä keräämällä pulloja, myymällä kukkia ja kerjäämällä.

Vaatteita ei ole ollut varaa ostaa, kaikki säästöt on tarkoitettu kotiin lapsia varten. Toinen pojista on nyt toista vuotta koulussa. Simona kävi koulua neljä vuotta ja osaa lukea ja kirjoittaa vain välttävästi.

Romanian romanilapsista 15 prosenttia ei mene kouluun laisinkaan. Lähes puolet romanilapsista jättää koulun kesken. Muista eurooppalaislapsista keskimäärin 97 prosenttia päättää peruskoulun.

Yksi syy siihen, että romanilapset jäävät pois koulusta on rasismi; sekä opettajat että oppilaat saattavat pahoinpidellä tai nimitellä heitä. Lisäksi työttömät vanhemmat tarvitsevat lasten apua elannon hankintaan. Monilla perheillä ei ole varaa siisteihin kouluvaatteisiin tai eväisiin koulupäivää varten.

Bulgariassa ja Romaniassa romanislummien yhteyteen on perustettu romanilasten omia kouluja. Mutta eristäytyneissä kouluissa oppimistulokset ovat heikompia kuin yhteiskouluissa. Itä-Euroopan maissa romanilapsia on sijoitettu myös vammaisten kouluihin.

Maria, 24, hytisee nuotion äärellä. Hän on huolissaan sateesta, koska se estää kerjäämisen. Tänään tuli tienattua kymmenen euroa, mutta se on jo käytetty ruokaan.
Maria oppi koulussa jonkin verran englantia. ”Opiskelin kymmenen vuotta, mutta nyt se tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta. Istun täällä kylmässä leirissä ja asun kadulla.”

Yöstä teltassa tulee hyytävä, lämmikkeenä on ohut makuupussi. Marian kaksi poikaa ja mies ovat Romaniassa.

Naiset tienaavat kerjäämällä paremmin kuin miehet, siksi monet naiset lähtevät Romaniasta.

Aamulla kerjätään ensimmäisiltä kaupungin työmatkalaisilta. Illemmalla siirrytään sinne, missä ihmiset käyvät ostoksilla. Iltaisin ja viikonloppuisin kerätään pulloja, myydään kukkia tai musisoidaan. Ne, joilla on auto, matkaavat ympäri Suomea yleisötapahtumiin ja festivaaleille.

Anghelina Silvestru, 32, odottelee ystäväänsä Paulia. Miehet ovat suuntaamassa Karkkilaan, jossa he työskentelevät Alhovuoren hiihtokeskuksessa erilaisissa rakennus- ja huoltohommissa.

Anghelinalla on työsopimus ja oleskelulupa Suomessa. Ja Romaniassa kolme kuukautta vanha esikoinen.

Seuraan liittyy Dany Bobudinaur, jota Anghelina sanoo isäkseen. Romaniperheissä serkkuja kutsutaan veljiksi ja kaukaisia pikkuserkkuja serkuiksi. Dany on Anghelinan vaimon isä.

”Olen Suomessa, koska menetin työni Espanjassa enkä tule toimeen Romanian palkoilla. Voisin tehdä mitä vain, siivota, pestä ikkunoita…”

”Jos on töitä, kaikki on hyvin. Monet varastavat, koska eivät kestä nälkää. Jotkut kerjäävät, jotkut varastavat”, Dany toteaa.

Keskusrikospoliisin mukaan Romanian kansalaiset ovat muutaman viime vuoden aikana nousseet Suomen kolmanneksi suurimmaksi rikoksia tekeväksi ulkomaalaisten ryhmäksi. Monet Suomeen tulevista romaneista saattavat olla ihmiskaupan uhreja, mutta poliisilla ei ole tietoa, kuinka moni Suomessa kerjäävistä kuuluu heihin.

Romanit saavat usein lainaa vain rikollisryhmiltä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen. Lainan turvin suvut lähettävät jäseniään ulkomaille ansaitsemaan rahaa. Velkavankeudessa saattaa elää koko suku.

Dany kertoo säästävänsä rahaa joka päivä, edes ihan pikkuisen. Kotikaupungissa Târgu Jiussa Romaniassa asuu 15-vuotias poika yhdessä reumaa ja sydänvaivoja sairastavan isoäidin kanssa. Tyttären lapsi lisää kuluja.

Romaniassa ja Bulgariassa terveydenhoito on lähes kokonaan yksityistä. Työnantaja maksaa sairausvakuutuksen, joten sitä ei työttömillä romaneilla ole. Romanit kertovat, että he joutuvat maksamaan palveluista enemmän kuin muu väestö.

Sairaalaan hakeudutaan usein vasta viime tingassa. Syynä saattaa olla rahanpuute tai epäluulo viranomaisia kohtaan.

YK:n mukaan lapsikuolleisuus romanien keskuudessa on kuusi kertaa suurempi kuin Euroopassa muuten. Romanilapset ovat ikätovereitaan usein 7-15 senttiä lyhyempiä. Huono ruokavalio, epäkelvot asuintilat ja kehnot terveyspalvelut vaikuttavat romanilasten kasvuun. Romanivanhus kuolee keskimäärin kymmenen vuotta muita eurooppalaisia aikaisemmin.

”Suomessa syön kolme kertaa päivässä, Romaniassa kerran tai kaksi”, Dany kertoo. Hän tunnustaa toisinaan itsekin etsivänsä ruokansa roskiksista. Rahaa kuluu myös Romanian kotitalon sähköön sekä polttopuihin, sillä Danyn talossa ei ole sähkölämmitystä.

Euroopan unionin perusoikeusviraston mukaan 12 prosentista romanikoteja puuttuu sähköt kokonaan. Sähköt saatetaan kuitenkin virittää itse läheisistä kaapeleista.

Romaniassa 73 prosentissa romaniasunnoista ei ole juoksevaa vettä. Vesi kannetaan usein kilometrien takaa. 72 prosentissa kodeista ei ole viemäröintiä, tarpeet saatetaan tehdä pottaan, lähipusikoihin tai takapihalle kaivettuun maakuoppaan.

Keskeisten kunnallisten palvelujen, kuten jätehuollon, puute lisää tautiriskejä. Romanikodit ovat usein ryhmittyneet kaupunkien infrastruktuurin ulkopuolelle, pahimmillaan myrkylliselle jätemaalle.

Kalasatamassa Dany nukkuu vaimonsa kanssa kosteiden pahvien reunustamassa teltassa. Öisin pariskunta kasaa kaikki vaatteensa ohuen peiton päälle, mutta kosteaa kylmyyttä ei pääse pakoon.

Kymmenen päivää sitten keskiyöllä viereisen huoltoaseman pihalta kurvasi auto heidän telttansa viereen. Neljä miestä heitteli nyrkin kokoisia kiviä telttaa kohti.

Kivet kolahtelivat teltan suojaksi rakennettuun lautaseinään ja painoivat suojakattona toimivaa pahvia myttyyn. Kukaan ei loukkaantunut. Auto kaahasi pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Telttakankaan ja lautaseinän suojaksi on nyt raahattu nahkasohva. Lautaseinän kulmaan on niitattu häätölappu.

Juttu julkaistu Suomen Kuvalehdessä 34/2011 (ilm. 26.8.2011)

Aiheesta lisää
Kuvakertomus: Elämää romanileirissä (Suomenkuvalehti.fi 25.8.2011)
Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii (Suomenkuvalehti.fi 26.8.2011)

Kalasataman romanileiri tyhjennettiin – Eurooppa haluaa romanit pois silmistään (Suomenkuvalehti.fi 30.8.2011)