Vartijaväkivalta on paljon yleisempää kuin mitä kuvittelemme. Kukka Rannan ja Henri Salosen videoteoksessa kuullaan tarinoita yhdestä Euroopan valvotuimmasta kaupungista. Vartijaväkivaltaa kokeneet kertovat, kuinka oikeus ei toteudu, kun poliisi ja syyttäjät suojelevat vartijoita, ja vartijat puolustavat toisiaan.
Tarinoita vartijaväkivallasta tuntuu olevan lähes jokaisella, jos ei itsellään niin sitten lähipiiristä vähintään. Vartijaväkivalta ja rankaisemattomuus -video julkaistiin 14.1. Youtubessa. Alle viikossa linkkiä klikattiin yli 12 000 kertaa.
Ennen lukuisina huhuina liikkuneet tarinat vartijaväkivallasta kohdistuivat graffitimaalareihin, jotka olivat nollatoleranssin aikana hyvin kriminalisoituja kaupungin tehokkaan tiedotuspolitiikan ansiosta. Täten myös ikään kuin väistettiin mahdollisen liiallisen väkivallan käyttö – itsepä ovat ongelmia aiheuttaneet mentaliteetilla. Viranomaisusko on hyvin voimakasta Suomessa. Vartijaväkivaltaa on vaikea todistaa – kukapa haluaisi tulla tunnetuksi mediassa väkivallan uhrina.
Nollatoleranssi lopetettiin valtavan kritiikkivyöryn ja Töhryfest-mielenosoituksen jälkeen marraskuussa 2008. Stop töhryille -projekti lakkautettiin juhlaseminaarissa syyskuussa 2008, mutta käytännössä projekti vain siirrettiin osaksi kaupungin normaalia toimintaa.
Erillistä määrärahaa projektille ei enää ole, mutta kaupunki edelleen tilaa vartioimispalveluita ja puhdistaa töhryjä, tosin huomattavasti vähemmissä määrin kuin ennen. Siviilivaatteissa partioivia vartijoita on kaupungilla liikkeellä enää vain kaksi. Palveluita tilataan Turvatiimi Oyj:ltä eli entiseltä Otso-vartiointi Oy:lta ja FPS Security Oy:lta, joiden samana pysynyt johtaja ei suostu antamaan toimittajille haastattelua. Samaan aikaan väkivallan tarinat tulevat nyt graffitipiirien ulkopuolelta – kuka tahansa kaupunkitilaa väärinkäyttävä saattaa joutua kontrollin ja ylilyönnin kohteeksi.
Mikään taho ei ole tutkinut yksityisten vartioimisliikkeiden nopeaa nousua ja niiden vaikutuksia kaupunkitilaan ja kaupunkilaisiin. Kukaan korkeampi taho ei valvo alaa eikä kamerankäyttöä. Miten valta voimankäyttöön voidaan antaa yksityiselle taholle, jota ei sitten valvota millään lailla? Päinvastoin keräämiemme tarinoiden mukaan vartioiden toimia suojellaan, peitellään, väkivaltatapauksia ei viedä oikeuteen tai niitä ei tutkita kunnolla. Ihmisiä ei oteta tosissaan, koska he ovat nuoria, laitapuolen kulkijoita tai maahanmuuttajia.
Systeemissä se vika on, kun oikeus ei toteudu.
Tarinoita kuulee koko ajan lisää ja yhteydenottopyyntöjä uusista väkivaltatapauksista tulee jatkuvasti. Tämä videoprojekti ei tule olemaan ainut.
Lue lisää vartijoiden väkivaltakulttuurista Voimasta 1/2011. Lehti ilmestyy 31. tammikuuta 2011.
Julkaistu Voimassa 19.1.2011.
Ihanat romanikultakurkut, Telal Kham -kaksikon siskokset, Mirjami Schwartz ja Milaja Lindroos lauloivat kansainvälisellä romanikielellä.
Taisto Lundberg, Suomen ensimmäisen ja yhden menestyneimmän mustalaismusiikkiin erikoistuneen yhtyeen Hortto Kaalon laulaja, innostui Sataman tukikonsertin tunnelmasta ja yhtyi taustalla musiikin pauloihin valkoisella harmonikallaan.
Yleisö ilakoi tanssilattialla, kädet taputtivat tahtia, jalat steppasivat villisti ja halauksiakin sateli romanikulttuurin illassa sosiaalikeskus Sataman puolesta.
Talouskriisi on vienyt monelta työpaikan. Kun yleistyöttömyys nousi Espanjassa 20 prosenttiin, maassa asuvan viiden miljoonan siirtolaisen kohdalla työttömyys nousi 30 prosenttiin. Lähes joka kolmas siirtolainen keksii nyt keinoja toimeentulolle. Espanjassa elää lähes miljoona ihmistä paperittomana, ja luku on takuulla noususssa kun päättynyt työsopimus vie pohjan oleskeluluvan uusimiselta. Samalla yhä useampi työn ja paremman tulevaisuuden perässä Espanjaan saapuvasta siirtolaisesta hautaa unelmansa kaduilla työskennellen ja poliisipartioita paeten.
Cheikh Thioune saapui Espanjaan Senegalista, kun oli saanut työsopimuksen elintarviketehtaaseen Barcelonan lähelle. ”Yhdeksän kuukauden jälkeen vasemmanpuoleinen keuhkoni tulehtui pahasti tehtaan runsaasta pölystä ja jouduin yli vuodeksi sairaslomalle”, Cheikh kertoo ja osoittaa kainalonsa alta paljastuvaa pitkää leikkausarpea. ”Työnantaja ei korvannut mitään.” Viikonloppuisin Cheikh myy Coca Colaa rannalla ja viikolla etsii töitä. ”Tienaan noin 12–15 euroa päivässä. Senegalissa toimin kymmenen vuotta kalastajana, mutta merilläkään ei ole enää kalaa. Parempi olisi kuitenkin palata kotimaahani, mutta minulla ei ole varaa siihen.”
Gambialainen Fatima kävelee päivittäin yhteensä kuusi tuntia työmatkaa, sillä hänellä ei ole varaa junaan. ”En halua varastaa, enkä tehdä työtä huoraamalla. Kesäisin myyn hellevaatteita uimarannoilla ja talvisin kenkiä, ihovoiteita ja parfyymejä tuttavieni kodeissa. Tienaan noin 20 euroa päivässä eli noin 600 euroa kuukaudessa. Vuokraan hupenee 480 euroa ja veteen 66 euroa kuukaudessa. Paperittomille palvelut usein maksavat enemmän kuin muille. Rahani eivät riitä. Ruokaa, vaatteita ja kenkiä haen työttömien tukipisteestä. Joskus jos pystyn, lähetän rahaa viidelle lapselleni Gambiaan.”
Uimarannalla tarpovilla aurinkolasien myyjillä on kiire. Senegalilainen Muhamed Fal kuitenkin päättää pitää tauon paahtavan kävelyn ohessa. ”Olen asunut neljä vuotta Espanjassa. Kaksi vuotta työskentelin kopiotoimistossa, mutta menetin juuri työni. Nyt olen kuukauden ajan myynyt aurinkolaseja uimarannalla noin kahdeksan tuntia päivässä. Rahat eivät meinaa riittää huoneeni vuokraan. Talouskriisi on ankara, eikä tilanteeseen ole ratkaisua, työtä on vain tehtävä. Hymyn takana itken.”
Metrotunnelissa raikaa harmonikkamusiikki. Romanialainen Mihail soittaa päivittäin neljän tunnin ajan Barcelonan metrotunneleissa. Romaniassa Mihail työskenteli muusikkona soittamalla erityisesti hääjuhlissa ja tienasi 300 euroa kuukaudessa. Espanjassa hän ansaitsee noin 500 euroa kuukaudessa. Talouskriisin myötä hän tienaa vähemmän kuin aiemmin. Huonevuokraan kuluu 400 euroa, rahaa jää hädin tuskin ruokaan. Perheeseen kuuluu vaimo ja koulua käyvä 16-vuotias lapsi. ”Soitan musiikkia, koska ei ole muutakaan.” Mihailin sormet näppäilet tottuneesti harmonikkaansa ja rahakippoon kilahtaa ohikulkijalta sentti.
Rantabaarin varjossa lepää joukko länsiafrikkalaisia siirtolaisia ja keskellä käy kiivas kauppa. Mamá on keksinyt mukava bisneksen, hän myy senegalilaisista raaka-aineista valmistamaansa mehujuomaa muille rannan siirtolaismyyjille. Kaikkina viikon päivinä paitsi maanantaisin Mamá saapuu levähdysleirille 30 mehupullon kera joita hän myy euron kappalehintaan. Päivästä kertyy 15 euroa voittoa ja loput 15 euroa hän pistää säästöön mehuaineksien hankintaa varten. Mamá tuli Espanjaan miehensä kanssa lentäen. Turistiviisumi maksoi 3 000 euroa. Mamán senegalilaisella miehellä on paperit ja hän on saanut töitäkin. Kolme vuotta Espanjassa on jo täyttynyt oleskeluluvan saamiseksi, mutta Mamálta puuttuu vielä virallinen työsopimus.
”Coco coco coconut”, huutaa Fasil Adnan kahdeksan tuntia päivässä turistirannalla. Samalla täytyy jatkuvasti vilkuilla, ettei rannan poliispartiot ole lähettyvillä. Poliisit kyttäävät siirtolaisia myös kiikareilla. Fasil Adnanin perhe on Pakistanissa. Hän on työskennellyt kuukauden ajan kookospaloja myyden. Yksi pala maksaa noin 2 euroa, joskus hintaa lasketaan tai nostetaan – tilanteesta riippuen. ”Päiväansioksi kertyy yleensä noin 10 euroa, joskus enemmän ja joskus ei yhtään mitään”, Fasil Adnan kertoo ympärilleen vilkuillen ja katoaa kiireisesti nähtyään mahdollisen asiakkaan horisontissa.
Barcelonan turistitäyteisen vanhankaupungin Sant Ramonin ja Robadorin kadut ovat tunnettuja itäeurooppalaisista prostituoiduista. Useimmat naiset tulevat Bulgariasta, Romaniasta ja Ukrainasta. Kulmilla norkoilevat miesjoukkiot vahtivat silmä tarkkana naisalaisiaan. Talouskriisi on lisännyt prostituoitujen määrää Barcelonassa. Valtaosa prostituoiduista on siirtolaisia, naisia ilman oleskelulupaa ja monet mafian alaisia ihmiskaupan uhreja. Kaikista prekaarimmat tienaavat vain 20 euroa aktilta, toiset useamman sadan euron edestä. Ihmiskaupan uhrit eivät saa pitää tuloja itsellään.
Baskimaassa on pitkät perinteet vankien solidaarisuustoiminnasta. Vankien sukulaisista pidetään huolta yhteisvoimin. Ihmiset järjestävät tapahtumia, joissa kerätään Amnistia-lipuilla lahjoituksia asianajajien ja vankivierailujen kustannuksiin.
Euroopan laajuisessa terrorismin vastaisessa taistelussa oikeudenkäyntejä ei enää välttämätä tarvita.
KUKKA RANTA 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.