Kalasataman romanileiri tyhjennettiin – Eurooppa haluaa romanit pois silmistään

Suomen Kuvalehti 30.8.2011 | Teksti: Kukka Ranta

Poliisi on tyhjentänyt Helsingissä Kalasataman romanileirin ja alueella sijaitsevan rakennuksen, joka tunnetaan sosiaalikeskus Satamana. Aamulla puoli yhdeksän aikaan alkaneessa operaatiossa oli mukana useita kymmeniä poliiseja. Kalasataman alueella oli eri lähteiden mukaan noin 30 romania.

Sosiaalikeskus Sataman rakennus on tarkoitus purkaa.

”Kalasatamassa on ollut kolmisen vuotta romanien luvaton leiri, ja Vapaa katto ry:n vuokrasopimus päättyi kesäkuun lopussa. Olemme pitkin kesää ilmoittaneet, että romanien pitäisi poistua luvattomalta alueelta”, sanoo johtava asiantuntija Jarmo Räihä Helsingin sosiaalivirastosta MTV3:n haastattelussa.

Helsinki ei tarjoa häädetyille romaneille majoitusta. Kukaan ei tiedä, minne he menevät seuraavaksi.

2dd09-romani_kartta_iso1

Grafiikka Hannu Kyyriäinen / SK.

Eurooppa haluaa häätää romanit pois silmistään

Helsingin Rautatientorilla kerjäävä romaninainen on pitkän kurjistumisen kierteen loppupiste. Sen alku on hieman yllättävä: kommunismin romahdus 1980-luvun lopulla.

Perinteisesti kiertolaisina eläneet romanit pakotettiin kommunismin aikana paikoilleen. Heistä tuli tarpeellista kouluttamatonta työvoimaa. Kaupungeissa romanit tekivät töitä tehtaissa, maaseudulla tiloilla hedelmien poimijoina ja ojien kaivajina. Kommunismin aikana Itä-Euroopan romaneilla oli töitä ja asunnot.

Kommunismin romahduksen jälkeen esimerkiksi Romaniassa romanityöttömyys kasvoi kahdessa vuodessa 15 prosentista 85 prosenttiin. Unkarissa arviolta kaksi kolmesta romaneja työllistäneestä työpaikasta lakkautettiin. Romanit menettivät myös asuntonsa.

Itä-Euroopan romaneista tuli kouluttamaton työtön massa, jonka elämä tiivistyi kaupunkien laitamien slummeihin. Monet romaneista jäivät ilman kansalaisuutta ja henkilöllisyyttä.

EU:n laajennuttua romanit nähdään Euroopassa ongelmaksi, jonka ratkaisuksi on valittu häädöt.
Italiassa Silvio Berlusconin hallinto julisti vuonna 2008 nollatoleranssin romaneille ja rikollisuudelle. Romanileirejä on häädetty massiivisesti ja ihmisiä on keskitetty Nomad Plan -suunnitelman mukaisesti kaupunkien laitamaille.

Kesällä 2008 leireissä asuvilta romaneilta alettiin kerätä sormenjälkiä. Euroopan parlamentti ja komissio vaativat Italiaa lopettamaan etnisen rekisterin keräämisen. Euroopan neuvosto syytti Italiaa fasismista.

Samanlaista etnistä rekisteriä on kerätty myös Ranskassa. Romanit nousivat otsikoihin loppukesällä 2010, kun Ranska karkotti yli 8  000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Samalla häädettiin lähes viisisataa romanileiriä presidentti Nicolas Sarkozyn käskystä. Jo edellisenä vuonna Ranskasta karkotettiin lähes 10 000 romania.

Romaneille maksettiin 300 euron ”humanitaarinen paluuraha”, jonka saaminen edellytti sormenjälkien antamista viranomaisrekisteriin. Rekisterillä yritetään estää palaaminen maahan.

Euroopan neuvoston yleissopimus kieltää ulkomaalaisten joukkokarkotuksen. Oikeuskomissaari Viviane Reding uhkasi Ranskaa oikeustoimilla. ”Joukkohäädöt antavat kuvan että ihmisiä siirretään etnisen taustansa takia. En uskonut, että Eurooppa enää kohtaisi tämänkaltaista tilannetta toisen maailmansodan kokemusten jälkeen”, Reding huomautti syyskuussa 2010.

Suomi on astunut samalle häätöjen tielle, jota lähes kaikki Euroopan maat kulkevat.

Lokakuussa 2009 Helsingin kaupunki hääti romanit Kalasataman metroaseman läheisyyteen rakennetusta leiristä ja hajotti kylmän varalle rakennetut puumajat. Tammikuussa 2010 kaupunki hääti romaniperheitä Suomesta uhkaamalla lasten huostaanotolla. Kyseessä olivat samat perheet, joita kaupunki oli hätämajoittanut kovien talvipakkasten aikaan vuodenvaihteessa 2009.

Marraskuussa 2010 kaupunki maksoi Ranskan ja Saksan malliin romaneille paluurahat Romaniaan sen jälkeen, kun Sosiaalikeskus Sataman romanileirissä oli sattunut tulipalo. Tulipalosta nousi turvallisuuskysymys, johon vetoamalla Sataman romanileiriä on jo useita kertoja yritetty sulkea.

Äärioikeiston nousu

Talouskriisi on vaikeuttanut romanien työnsaantia Etelä-Euroopassa. Kriisi on myös vahvistanut ääriliikkeitä ja nationalismia, todetaan Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen komission (ECRI) kesäkuun 2011 raportissa. Rasistinen puhe ja viharikokset ovat lisääntyneet kaikkialla Euroopassa.

Vuoden 2010 aikana oikeistopopulistiset puolueet saavuttivat vaalivoittoja useissa Euroopan maissa. Itä-Euroopassa voimistuva äärioikeisto kohdistaa vihansa erityisesti romaneihin.

Lisääntyvä romanivastainen väkivalta erityisesti Unkarissa, Tšekissä ja Slovakiassa on saanut runsaasti huomiota mediassa.

Osittain kyse on häirinnästä ja painostuksesta, romanikylien läpi on järjestetty esimerkiksi rasistisia marsseja. Myös rasistinen väkivalta on lisääntynyt, esimerkiksi Unkarissa romanien koteihin on ensin tehty polttopulloiskuja ja sitten pakenevia romaneja on ammuttu.

Ongelmana on, ettei hyökkäyksiin ole tehokkaasti puututtu.

Itä-Slovakiassa Šarišské Michalànyn kaupunki rakensi yli kaksi metriä korkean muurin romanikylän ja kaupungin asukkaiden väliin. Näin turvallisuusongelmana pidetyt romanit poistettiin kaupunkilaisten silmistä. Slovakiassa on viime vuosina useissa eri kaupungeissa rakennettu vastaavia muureja julkisella rahoituksella.

Unkarissa maan äärioikeiston nousu kohdistuu ennen kaikkea romaneihin. Kahdeksan ihmistä on kuollut romanivastaisissa iskuissa vuosina 2008-2010. Eräässä iskussa kuolivat isoisä ja pikkupoika. Pian sen jälkeen surmattiin isoäiti.

Romaneja vainoavat puolisotilaalliset joukot, jotka saavat tukensa äärioikeistolaiselta Jobbik-puolueelta. Se sai viime vuoden parlamenttivaaleissa 17 prosentin ääniosuuden. Vuotta aikaisemmin Jobbik voitti neljä paikkaa Euroopan parlamenttivaaleissa. Puolue ratsastaa romanivastaisuudella erityisesti Unkarin suurimpien romaniasutusten lähellä.

Unkarin väestöstä noin kahdeksan prosenttia on romaneja, ja näillä syntyvyys on kaksinkertainen muuhun väestöön nähden. Unkarilainen kantaväestö ikääntyy, mutta puolet maan romaniväestöstä on alle 20-vuotiaita.

Eräiden arvioiden mukaan vuonna 2040 Unkarin väestöstä lähes puolet on romaneja. Jo kymmenen vuoden kuluttua köyhissä kaupungeissa ja kylissä joka toinen lapsi on romani. Kriisi on väistämätön, jos nykyiselle kouluttamattomuuden, työttömyyden ja slummiutumisen kierteelle ei saada nopeaa muutosta.

Lue myös: SK Romanit: Vielä tänään Helsingissä – missä huomenna?

Juttu julkaistu alun perin Suomen Kuvalehdessä 34/2011 (ilm. 26.8.).

Aiheesta lisää:
Kuvakertomus: Elämää romanileirissä (Suomenkuvalehti.fi 25.8.2011)
Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii (Suomenkuvalehti.fi 26.8.2011)
Romanit: Vielä tänään Helsingissä – missä huomenna? (Suomenkuvalehti.fi 30.8.2011)

SK: Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii

Suomen Kuvalehti 26.8.2011 | Teksti ja kuva: Kukka Ranta

”Kyseessä ei ole missään nimessä ratkaisu koko Suomen tai pääkaupunkiseudun tilanteeseen, vaan enemmänkin kehotus muille kunnille toimia samalla lailla”, sanoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja.

023-20-Romanireportaasi-KukkaRanta-RYHMAKUVA-AUTOLLAPamela, 17, asuu yksivuotiaan poikansa ja sukulaistensa kanssa henkilöautossa. Lähes puolet Euroopan romanilapsista jättää peruskoulun kesken. Kuva Kukka Ranta.

”Vantaalla kouluun pääsevät myös paperittomien lapset”, sanoo Vantaan kaupunginvaltuutettu Kimmo Kiljunen (sd).

Hän vieraili Kalasataman romanileirissä. Mieleen jäivät autoissa nukkuvat romanilapset.

”Leiriytymisen olot ovat täysin sietämättömiä. Kyse on rakenteellisesta ongelmasta”, Kiljunen toteaa. Hän soitti Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggrothille (sd), joka puolestaan varmisti asian etenemisen: myös leirissä asuvien lapset pääsisivät Vantaalla kouluun.

Vantaan kouluissa on viime vuosina ollut useita lapsia, joilla ei ole sosiaaliturvatunnusta. Kyseessä on yleensä perhe, joka odottaa päätöstä oleskeluluvasta, Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo vahvistaa. Kokemusta romanileiristä ei Vantaalla vielä ole, mutta tähän mennessä koulun läheisyydessä asuvat lapset ovat poikkeuksetta päässeet kouluun.

Paperittomalla viitataan henkilöön, jolla ei ole oleskelulupaa. Kyseessä voi myös olla EU-kansalainen, joka ei ole kyennyt rekisteröimään oleskeluoikeuttaan, jota puolestaan pitää anoa kolmen kuukauden maassaolon jälkeen.

Apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth painottaa, että kouluun pääsevät Vantaalla asuvien perheiden lapset. ”Kyseessä ei ole missään nimessä ratkaisu koko Suomen tai pääkaupunkiseudun tilanteeseen, vaan enemmänkin kehotus muille kunnille toimia samalla lailla, lapsen etu huomioon ottaen.”

”Ongelmien ehkäisy tulee halvemmaksi kuin jälkipuinti”, Lehto-Häggroth toteaa.

Helsingissä leirilasten oppivelvollisuus käsittelyssä

”Helsingissä oppilaita ei käännytetä pois koulusta paperien puutteesta”, sanoo Helsingin perusopetuksen päällikkö Marjo Kyllönen. ”Kuntapaikkaa ja henkilöllisyystunnusta ei tarvita. Ratkaisevaa on asumisen pituus ja osoite, jonka perusteella määrätään koulupaikka.”

Leirissä asuvien romanilasten oppivelvollisuus on juuri käsiteltävänä Helsingin kaupungin opetusvirastossa.

”Lain mukaan kunnalle muodostuu velvoite valvoa koulunkäyntiä, kun henkilö on rekisterissä ja kunnassa kirjoilla. Selvitämme parhaillaan, milloin lapselle syntyy oppivelvollisuus”, Kyllönen sanoo.

”Jos perhe asuu useamman kuukauden Helsingissä, vanhempien pitää hakeutua opetusviranomaisten luokse. Kun asuminen on pysyvää ja kestää esimerkiksi lukukauden, opetus järjestetään. Teemme päätökset tapauskohtaisesti lapsen edun kannalta”, sanoo Helsingin opetusasioista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen.

Haataisen mukaan nyt ollaan uudessa tilanteessa erilaisten uusien ryhmien kanssa. Kaupungin tulee miettiä lapsen edun kannalta, miten romanileiriläisten perheitä voitaisiin informoida, että viesti kouluun pääsystä menee heille perille.

”Tavoitteenahan on, ettei vanhempien siirtyminen maasta toiseen aiheuta lasten syrjäytymistä. Jos lapset eivät ole koulussa, sukupolvelta toiselle siirtyvä köyhyys kasautuu.”

Haataisen mielestä romanisiirtolaisten lasten oppivelvollisuus täytyisi linjata valtakunnan tasolla opetushallituksessa ja ministeriössä. Kunnassa asioita ratkotaan arkitasolla.

Pääkaupunkiseudulla sekä Turussa ja Tampereella oppivelvollisille kielitaidottomille lapsille opetetaan suomen kieli niin sanotulla valmistavalla luokalla. Vuoden kuluttua lapset siirtyvät asteittain ”suomi toisena kielenä” -yleisopetukseen. Rahoitus tulee osin valtiolta, loput kaupungilta.

Marjo Kyllösen mukaan valmistavilla luokilla on hyvin tilaa, eikä lisäkuluja tule, ellei uusia ryhmiä jouduta perustamaan. Eniten maksavat tilavuokrat ja opettajien palkat. Oppilaille hankittavat opetusmateriaalien kustannukset eivät ole merkittäviä.

”Laki lähtee siitä, että kaupungin alueella asuville kuuluu järjestää perusopetus. Opetusvirasto selvittää parhaillaan minkälaisia yhteistyökuvioita tarvitaan kokonaisuuden kannalta, jotta pystymme vastaamaan olemassa olevaan tilanteeseen”, Haatainen selvittää.

Päätöksiä Helsingin kaupungin osalta voidaan odottaa lähiviikkoina.

romanilapset_kartta
Romanilapsia eristävissä kouluissa oppimistulokset ovat heikompia kuin yhteiskouluissa. Grafiikka Hannu Kyyriäinen / SK.

Työttömyys pakottaa siirtolaisuuteen

Kalasataman romanileirissä asuvan Georg Florin, 32, mielestä olisi hienoa saada lapset kouluun. Taustalla juoksentelevat kuusi- ja seitsenvuotiaat tenavat, jotka asuvat henkilöautossa. Heidän äitinsä Macerika, 20, ei ole koskaan käynyt koulua.

Romanian romanilapsista 15 prosenttia ei mene kouluun laisinkaan. Euroopan romanilapsista lähes puolet jättää peruskoulun kesken. Euroopan komission yksi keskeisimpiä tavoitteita romanien aseman parantamiseksi on lasten koulunkäynti.

Georgi ei pidä Kiljusen ideaa kovin toimivana. ”Koulunkäynti on vaikeaa, koska meillä ei ole pysyvää kotia ja siihen on syynä rahan ja työn puute.”

Palkkatyön puutteessa romanit eivät voi rekisteröidä oleskeluoikeuttaan ja ovat pakotettuja jatkuvaan siirtolaisuuteen. Euroopan unionin perusoikeusvirasto kehottaa Euroopan maita luopumaan kolmen kuukauden jälkeen vaadittavasta oleskeluoikeuden rekisteröimisestä. Näin lasten koulunkäyntikin helpottuisi.

”Työskentelin aiemmin Romaniassa kuorma-autokuskina 13 vuoden ajan. Nyt on jäljellä pelkkää työttömyyttä. Olemme täällä, koska Romaniassa meillä ei ole tulevaisuutta”, Georgi kertoo.

Kalasatama leirissä asuvat romanit keskustelevat pitkään taivasalla koulun mahdollisuudesta toiveen pilke silmäkulmassa. Päällimmäisenä on huoli pian koittavasta Helsingin kaupungin toimeenpanemasta häädöstä. Romanit eivät tiedä mihin menevät.

Euroopan väestöstä 17 prosenttia elää köyhyydessä, romanien kohdalla luku on neljä kertaa suurempi. Euroopan talouskomission mukaan 73 prosenttia Euroopan 10-12 miljoonasta romaneista on työttömiä.

”Missä voisimme oikein asua ja mistä saisimme töitä?”

Aiheesta lisää SK:ssa 34/2011 (ilm. 26.8.).

Katso myös SK:n kuvakertomus Elämää romanileirissä.

 

Elämää romanileirissä

Helsingin Kalasataman romanit ovat kiertäneet maasta toiseen työtä etsimässä. Häädöistä on tullut eurooppalainen tapa suhtautua heihin.

Kuvat ja teksti © Kukka Ranta
Kuvakertomus © Markus Pentikäinen ja Kukka Ranta.

Lue aiheeseen liittyvä Kukka Rannan reportaasi Leiristä leiriin SK:sta 34/2011 (ilm. 26.8.), sekä 26.8.2011 SK:ssä julkaistu artikkeli Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii.

Lutkamarssi Suomessa viikonloppuna – ”raiskaus ei ole omasta käytöksestä kiinni”

”Lutkamarssi uudistaa feminismiä ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta.”

Heidi Räihän maalaamassa banderollissa kysytään, aiheuttaako raiskauksia minihame, humalatila vai raiskaajat? Kuvat: Kukka Ranta.

Opiskelija Heidi Räihä, 28, kastaa sormensa maalipurkkiin ja levittää punaista viivaa banderollikankaaseen. Hän on yksi Lutkamarssin järjestäjistä. Kansainvälinen feministinen marssi järjestetään Suomessa lauantaina 6. elokuuta.

Helsingissä uuden ylioppilastalon banderollitalkoissa häärää toistakymmentä aktiivia. Toimijoita on niin Helsingistä, Turusta kuin Tampereelta yhteensä lähes satakunta. Heidi Räihä tuli mukaan ensikertalaisena, kuten kymmenet muutkin.

Räihä seurasi pitkin kevättä mediasta Slut Walk -ilmiön herättämää julkista keskustelua maailmalla ja alkoi toivoa, että marssi järjestettäisiin myös Suomessa. Kun Facebookista tuli kutsu osallistua toimintaan, Räihä liittyi muiden feministien joukkoon.

Lutkamarssin banderollityöpajassa häärää myös pidemmän linjan feministiaktiivi, 23-vuotias sukupuolentutkimuksen opiskelija Vuokko Viljanen.

”Feminismiä on pidetty marginaalisena alakulttuurina. Pitkään on ollut feministisiä järjestöjä ja instituutioita, mutta nyt kuhisee erityisesti ruohonjuuritasolla”, hän sanoo.Ihmiset ryhmittyvät maailmanlaajuisesti, ja liike on kaikkea muuta kuin marginaalinen.

Vastalause syyllistämiselle

Muutamassa kuukaudessa runsaasti mediahuomiota saanut Lutkamarssi on pyyhkäissyt pitkin mantereita USA:sta Australiaan, Rio de Janeirosta Lontooseen ja Etelä-Afrikasta Pohjoismaihin. Myös Delhissä järjestettiin oma Slutwalk heinäkuun lopussa.

Kaikki alkoi siitä, kun torontolainen poliisi ohjeisti tammikuussa Yorkin yliopistolla pitämässään puheessa, ettei naisten tulisi pukeutua kuin huorat. Raiskauksen uhrin syyllistämiseen kyllästyneet tuhannet feministit järjestivät vastaukseksi Lutkamarssin.

Neljäkymmentä vuotta sitten feministinen liike sai potkua, kun New Yorkin feministit marssivat vuoden 1968 Miss Amerikka -kilpailun yhteydessä mielenosoituskyltteineen. Naiset heittivät patriarkan miellyttämisen symboleita, kuten rintaliivejä, korkokenkiä ja Playboy-lehtiä ”vapautuksen roska-astiaan”.

Tänään sadat tuhannet naiset ja myös miehet marssivat vapautuneesti ympäri maailmaa, monet rintaliivit näkyvästi yllään. Poliisin lipsahdus Kanadassa yhdisti ihmisiä ympäri maailmaa, kun globaalimedia mahdollisti kokemusten jakamisen. Seksuaalinen ahdistelu, raiskaus ja uhrin syyllistäminen ovat universaaleja ilmiöitä.

Seksuaalirikokset kasvussa

Lutkamarssin järjestelijöistä monet ovat kokeneet puristelua, huorittelua ja jatkuvaa ulkonäön perusteella tapahtuvaa arvostelua.

Suomessa viranomaisten tietoon tuli vuonna 2010 yli 800 raiskaustapausta. Arviolta yhdeksän kymmenestä raiskauksesta jää ilmoittamatta. Viime vuosikymmeneen verrattuna uhrien määrä on kasvanut kolmanneksen.

”Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen soitetaan noin kahdeksan puhelua päivässä, joista useimmiten kaksi on raiskatun ensiyhteydenottoja. Soitot saattavat koskea juuri tapahtunutta tai yli 20 vuotta sitten sattunutta raiskausta”, tukinaisen päivystävä juristi Riitta Silver kertoo.

Raiskaus koskee kaikkia ikäryhmiä lapsista yli 60-vuotiaisiin. Ääripäistä tietoa saadaan vähiten. Suurin ryhmä on lähisuhteessa koettu väkivalta, josta ilmoittaminen tekeminen on vaikeinta. Myös miehiä raiskataan, mutta yhteydenottokynnys on häpeän vuoksi hyvin korkea.

Silverin mukaan seksuaalirikostunnusmerkistöä tulkitaan enemmän fyysisen väkivallan kautta. Usein unohdetaan psyykkinen tila. Itse raiskaukseen liittyy pelkotiloja, lamaantumista ja tekijän auktoriteettiaseman hyväksikäyttöä. Toisaalta kynnys määritellä teko törkeäksi raiskaukseksi on liian korkealla. On tapauksia, joissa fyysistä väkivaltaa on käytetty hyvin paljon, mutta silti teko on arvioitu raiskaukseksi.

Kesäkuun alussa voimaan tulleen uuden lain mukaan raiskaus on raiskaus huolimatta siitä, onko raiskaaja itse aiheuttanut uhrin puolustuskyvyttömän tilan, kuten humalan. Harva tietää, että seksuaalirikoksen uhrilla on oikeus ilmaiseen oikeudenkäyntiavustajaan, vaikka tämä on ollut laissa jo vuodesta 1993 lähtien. Jo poliisikuulustelusta lähtien voi mukana olla maksuton oikeudenkäyntiavustaja.

Riitta Silver pitää Lutkamarssia hyvänä nimivalintana. ”On tärkeää, että näistä asioista puhutaan, sillä usein naisia syytetään kevytmielisiksi. Kyseessä on rikos, joka ei ole omasta käytöksestä kiinni.”

Ei vain heteronaisten asia

Liike saattaa näyttää länsimaiden heteronaisten marssilta. Vuokko Viljasen mielestä kysymys on myös siitä, ketkä oikeuksiensa puolesta oikein pääsevät tai pystyvät toimimaan. ”Keskustelua pitäisi avata myös transnaisten ja -miesten sukupuolisuudesta sekä seksityöläisten ja siirtolaisten seksuaalioikeuksista.”

”Seksuaalisuus on kautta historian ollut yksi keskeisimpiä kontrollin kohteita. Lutkamarssi korostaa positiivisella tavalla seksuaalisuutta ja itsemääräämisoikeutta. Heikoimpien voimaannuttaminen on yksi feminismin olennaisimpia puolia. Lutkamarssi uudistaa kuvaa feminismistä”, Viljanen sanoo.

Banderollitekstiä huolellisesti viimeistelevä Heidi Räihä toivoo, että painavan viestin mielenilmaus herättää ihmiset tarkkailemaan asenteitaan naisia kohtaan ja antaa kyytiä raiskauksiin liittyville myyteille sekä virheellisille käsityksille.

Lutkamarssi kokoontuu lauantaina 6.8.2011 Helsingissä Kiasmalla klo 14, Tampereella Frenckellin aukiolla klo 14 ja Turussa Kauppatorilla klo 19.

Julkaistu Suomen Kuvalehdessä SK31, 5.8.2011. 

Graffitigalleria esittelee ennen julkaisemattomia kuvia graffitin kulta-ajalta

Suomen Kuvalehti 15.7.2011 Kulttuuri | Teksti: Kukka Ranta.

 
SuomenKuvalehti-diamonds1_sk_568
The Diamonds Crew -jengi ja Pasilan kukkiva betonigalleria vuonna 1987.
Kuva: Diamonds Crew.

Uusi Suvilahden graffitigalleria esittelee ennen julkaisemattomia valokuvia 1980-luvun The Diamonds Crew -graffitijengistä. Arkiston kätköistä löytyneet aarteet kertovat graffitin kulta-ajan ensimmäisestä aallosta, jolloin graffiti oli puhtaasti uutta, ja täyttä taidetta.

Kun graffiti saapui Suomeen 1980-luvulla, siihen suhtauduttiin kuin mihin tahansa uuteen taidemuotoon. Timanttiviisikon jäsenet maalasivat laittomuuksien ohella myös paljon tilaustöitä ympäri Suomea.
Suhtautuminen graffiteihin uuden ilmiön alkutaipaleella oli avoimen uteliasta. Kun vuonna 1988 Diamonds Crew -jengi jäi kiinni metron muuntajalaatikon luvattomasta maalaamisesta, rangaistukseksi määrättiin keskeneräisen teoksen loppuun viimeistely.

The Diamonds Crew -näyttelyssä on esillä kymmenkunta valokuvaa. Kuvissa vilahtavat Tuomas ”Shaker” Jääskeläinen, Juhana ”Pinn-up” Laurila ja Kirmo ”Candalf 80” Kivelä. Kaikki kolme toimivat nykyisin graafisella alalla, Jääskeläinen Bonnier Publicationsin taiteellisena johtajana. He ovat sukupolvi, joka ponnisti graffiteista ammatteihinsa.

Graffititaiteesta on tullut monelle leipätyö. Galleristit Umut Kiukas ja taiteilijanimellään esiintyvä Trama ovat itsekin 1980-luvun graffitikulttuurin kasvatteja. Garage-galleriassa myydään myös maalausvälineitä graffitien tekoon.

SuomenKuvalehti-UmutKiukas-TuomasJaaskelainen-KuvaKukkaRanta-diamonds
Kaksi 80-luvun graffitikulttuurin kasvattia, galleristi Umut Kiukas ja Tuomas
”Shaker” Jääskeläinen pystyttämässä näyttelyä Suvilahdessa. Kuva: Kukka Ranta.

Make your mark -galleria kertoo näyttelyissään taiteesta, jota ei kymmenen vuoden graffitin vastainen nollatoleranssi pystynyt kitkemään. 1990-luvun lopusta alkaen Helsingin kaupungin Stop töhryille -kampanjan aikana nuoria on tuomittu koviin vankeus- ja vahingonkorvausrangaistuksiin – vuosikymmenien velkavankeuteen.

Silti graffiti elää. Intohimo aerosolitaiteeseen muodostaa vahvan yhteisön. Graffiti on elämäntapa, joka elää periksiantamattomassa asenteessa. Kaiken ytimessä on ystävyys, jolle näyttely on omistettu. 

SuomenKuvalehti-diamonds3_sk_568
Kotiarkistojen kätkemät aarteet ovat esillä Suvilahden Make your mark
-galleriassa heinäkuun ajan. Kuva: Diamonds Crew.

Julkaistu Suomen Kuvalehdessä SK 28, 15.7.2011.

Romanien tilanne on Euroopan yhteinen häpeä

Kouvolan Sanomat 3.7.2011 & Etelä-Saimaa  4.7.2011 | Näkökulma: Kukka Ranta

Miksi romanit tulevat Suomeen kerjäämään, miettii moni kaupungilla kulkiessaan. Ongelmat on ratkaistava kotimaassa, säestävät poliitikot mediassa. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen.

Romanit liikkuvat pitkin Eurooppaa, koska he pakenevat työttömyyttä, rasismia, pakkohäätöjä tai huostaanottoja. He etsivät lapsilleen tulevaisuutta, ja itselleen utopiaa — paikkaa, jossa voisi elää muiden ihmisten lailla.

Kyseessä on koko Euroopan yhteinen häpeä. Yksi Euroopan unionin kansalaisten etninen ryhmä elää kehitysmaiden köyhien lailla köyhyysloukussa, josta ei ole ulospääsyä. Euroopassa on yli kymmenen miljoonaa romania, joista valtaosa asuu Itä-Euroopassa, erityisesti Romaniassa. Romanian romanilapsista lähes puolet syntyy ilman syntymätodistusta. Romaniaikuisista neljäsosalla ei ole henkilöpapereita, jolloin he eivät ole olemassaolevia kansalaisia, eivätkä pääse sosiaalipalveluiden piiriin.

Romaneilta puuttuvat lähes kaikki perusoikeudet, jotka meille muille eurooppalaisille ovat itsestäänselvyyksiä. Saniteettitilojen, sähkön ja veden puute ovat suurimpia ongelmia käytännön elämässä. Romanien eriytyminen slummeihin pahenee Amnestyn mukaan jatkuvasti. Romanit asuvat usein itse rakentamissaan hökkelikylissä Euroopan kaupunkien laitamilla. Vesi kannetaan kaukaa ja sähköt viritetään itse. Saniteettiasiat hoidetaan lähipusikoissa, minkä lisäksi myös puutteellinen jätehuolto pahentaa tautiriskejä.

Slummien eristäytyneisyys luo suojattomuutta ja altistaa rasistisille hyökkäyksille, jotka ovat viime aikoina Euroopassa yleistyneet. Asunnoista ja terveyspalveluista maksetaan tavallista korkeampaa hintaa, koska Euroopan irtolaisilla ei ole vaihtoehtoja, eikä usein mahdollisuutta valittaa epäoikeudenmukaisuudesta. On helpompaa lähteä kuin kohdata rasistiset viranomaiset.

Romanit kilpailevat yhdessä paperittomien siirtolaisten kanssa alhaisimman tuloluokan epävirallisista töistä esimerkiksi rakennustyömailla tai vihannes- ja hedelmäviljelmillä. Työsuhteessa potkut saattavat yllättää milloin vain, ja palkat jäävät usein maksamatta.

Talouskriisin kiristäessä Etelä-Euroopan maita ovat siirtolaiset menettäneet työpaikkansa ensimmäisinä. Tuloja etsitään nyt entistä laajemmin ympäri Eurooppaa. Ainut paikka ansaita rahaa löytyy useimmiten kadulta. Työ ja varma toimeentulo olisi avain moneen ongelmaan, mutta työtä ei romaneille helpolla heru.

Toimeentulon ja arjen epävarmuus nakertaa voimavaroja ja tulevaisuuden haaveita. Köyhät eivät suunnittele elämäänsä, koska edes tästä päivästä ei ole varmuutta. Vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään ja sitä pyörittäviin ihmisiin ei juuri luoteta, koska selkäytimessä on vuosisatojen pakeneminen viranomaisten mielivallalta. Romaneille perhe on tärkein yksikkö ja turva mitä maailmassa voi olla.

Häädöistä ja karkotuksista on muodostunut yleiseurooppalainen tapa reagoida romanien liikkumiseen. Ranska on karkottanut kahden viime vuoden aikana yhteensä 20 000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Lähtijöiltä kerätään sormenjäljet etniseen rekisteriin, jotta paluu ei olisi enää mahdollista. Myös Italiassa on kerätty vastaavaa rekisteriä. Naapurimaamme Ruotsi, samoin kuin Saksa, on karkottanut romaneja takaisin konfliktiherkälle alueelle Pohjois-Kosovoon.

Kun ei pysty elättämään itseään, se on syy karkotukseen vapaan liikkumisen direktiivin mukaisesti. Ruotsissa tätä korttia on jo käytetty. Myös Suomi on astunut samalle tielle — romanit ovat lähteneet lasten huostaanoton uhalla. Häädöt ovat Helsingissä arkipäivää. Köyhät vain siirtyvät syrjemmälle. Siirtolaisromanit koetaan ennen kaikkea ongelmana, josta on päästävä eroon.

Massahäätöjen lisäksi toinen romaneja vaivaava vitsaus on oikeistopopulismin nousu Euroopassa. Kun muukalaisvihamielisyydellä itsensä parlamentaariseen valtaan lietsovat ryhmät vahvistuvat, tulee rasistisesta puheesta sallittua.

Kerjäämisen saa loppumaan, kun ihmiset työllistyvät ja pystyvät elättämään itsensä. Tarvitsemme ennen kaikkea yhteiskunnasta lähtevää muutosta. Politiikkaa, joka tavoittelee yhdenvertaisia mahdollisuuksia kouluttautua, tehdä töitä ja saada erilaisia palveluja.

Vaikka Euroopan syrjityimmälle vähemmistölle nyt annettaisiin mahdollisuudet kaikkiin samoihin oikeuksiin kuin meillä muilla, on edessä vielä sukupolvien mittainen taistelu ennakkoluulojen voittamiseksi. Suomalaisten romanien asemasta on säädetty lakeja jo vuosikymmenien ajan, mutta edelleen vahvat asenteet ja ennakkoluulot löytyvät molemmin puolin.

Valinta tehdään nyt: ajammeko ihmisiä etnisen taustan perusteella entistä kovempaan kurjuuteen, kasvatamme luokkaeroja ja rakennamme lapsillemme tulevaisuuden, jossa konfliktit ja viha vallitsevat? Vai valitsemmeko kauaskantoisesti oikeudenmukaisuuteen perustuvan yhteiskunnan, Euroopan, jossa on kaikille yhtäläiset oikeudet — ihonväriin ja etniseen taustaan katsomatta?

Kirjoittaja on toiminut Vapaa liikkuvuus -verkostossa ja seurannut vuosien ajan romaniprojektin etenemistä Helsingissä.

Kolumni julkaistu Etelä-Saimaassa 4.7.2011 ja Kouvolan Sanomissa 3.7.2011.

Miesten valtakunnassa

Catinen kylä Mosambikissa

| Tasa-arvo | 30.5.2011 | Kukka Ranta

Vanha papparainen laahaa jalkojaan eteenpäin. Hän istahtaa maahan uupuneena ja laskee kävelykepin viereensä. Ollaan etelämosambikilaisessa pienessä kylässä, Catinessa.

Alle vuoden ikäinen lapsi hoipertelee vanhuksen syliin leikkimään. Kyseessä ei ole isoisä, vaan tuore isä jälkeläistään kaitsemassa.

Tovin jälkeen lapsi tepastelee takaisin parikymppisen äitinsä syliin. Tämä istuu etäämmällä yhdessä muiden naisten kanssa.

Kylän lähes jokaisella naisella on lapsi, joillakin kaksi imetettävää rinnoillaan vuorottelemassa. Nuori äiti kaivaa paitansa alta rintaa, vauva alkaa imeä ahnaasti. Äiti kertoo lapsensa iäksi kahdeksan kuukautta, mutta hetken mietittyään korjaa sen kymmeneksi kuukaudeksi.

Hymyilevä nuori äiti ei tiedä omaa ikäänsä. Vanhempi nainen vieressä tulee hätiin: ”Synnyit joskus sodan loppumisen aikoihin.”

Pitkä sisällissota Mosambikin päättyi aselepoon vuonna 1990 ja rauhasopimus allekirjoitettiin kaksi vuotta myöhemmin. Tytön täytyy siis olla noin 17-19-vuotias. Sylissä istuva vauva on hänen toinen lapsensa.
Lapsen isäksi paljastuu kauempana toisen puun alla istuva kuusikymppinen mies.

Nuori äiti kertoo, että hänen setänsä karkasi kauan sitten erään kyläläisen vaimon kanssa. Vaimonsa menettäneen miehen veli on kyläyhteisössä kunnioitettu ja pelätty noitatohtori. Hän marssi aviorikkojan veljen, siis naisen isän, taloon vaatimaan hyvitystä tapahtumista.

Rikoksen sovitukseksi kelpasi perheen tuolloin noin 10-vuotias tyttö. Hänestä tuli noitatohtorin neljäs vaimo. Tähän loppui tytön koulunkäynti ja pian hänestä tuli äiti.

”Mutta en minä enää sure, nyt on vain jatkettava elämää”, nuori äiti kertoo vauvansa päätä hellästi silittäen.

761e4-catine2-kukkaranta

Naisen paikka on kaikkialla ja ei missään

Syrjäisen Catinen kylän naisista vain muutama ymmärtää Mosambikin virallista kieltä portugalia, vaikka se on maan koulujen virallinen opetuskieli. Suurin osa naisista naitetaan hyvin nuorina, viimeistään kuukautisten alkaessa. Uusilta työvelvollisuuksilta ja raskauksilta ei kouluun enää ehdi.

Naisten arkeen kuuluu vaatteiden pesemistä, ruoanlaittoa, käsitöitä ja kodin piirin siistimistä. Naiset myös viljelevät, miehet osallistuvat satunnaisesti.

Naiset heräävät ennen auringon sarastusta, hakevat vedet ja puut, sytyttävät tulen, valmistavat ruuan. Kylän keskelle rakennetulla kaivolla käydään monia kertoja päivässä. Naiset heräävät ensimmäisinä, ja menevät viimeisinä nukkumaan.

Miesten töitä ovat rakentaminen, niittäminen, puuveistosten ja -esineiden valmistaminen sekä kylän hallinnolliset asiat.

Monesti miehen ensimmäinen vaimo saattaa päättää etsiä miehelleen uuden vaimon, kun omat voimat alkavat ehtyä. Uusi nuori vaimo voi tehdä raskaimmat työt ja vanhempi pääsee vähemmällä.

Kun Catinen kylässä koittaa ruoka-aika, naiset tarjoilevat ruuan miestensä edessä polvistuen, katse maahan suunnattuna. Tämän jälkeen nainen voi syödä maassa istuen, kun mies istuu korkeammalla puupenkillä naisista ja lapsista etäämmällä.

Nainen ei voi kieltäytyä, jos mies haluaa häneltä palveluksia. Eikä nuori tyttö voi kieltäytyä, kun vanhemmat päättävät naittaa lapsensa.

Avioliittoon hoputtamisen syynä on usein köyhyys: vanhempia helpottaa, jos perheessä on yksi suu vähemmän ruokittavana. Perhe saa tyttärestään myös vähän tuloja, sillä miehen kuuluu antaa lahja, vaikkapa vuohi, vaimonsa vanhemmille.

ac7d3-catine3-kukkarantaJulkaistu Maailman kuvalehdessä 5/2011.

Kalastus on julmaa kauppaa

Eurooppa on maailman suurin kalan markkina-alue ja entistä enemmän riippuvainen tuontikalasta. Euroopan omien kalakantojen huvetessa pyydyksiä viritetään kehitysmaiden vesille. Kukka Ranta seurasi laitonta kalakauppaa Länsi-Afrikan apajien ja maailmanmarkkinoiden solmukohdassa, Las Palmasin kalasatamassa Kanariansaarilla.

Länsi-Afrikan kala-apajien ympäröimistä Kanariansaarista on muodostunut keskeinen paikka kansainvälisessä kalakaupassa. Gran Canarian saari tarjoaa kansainvälisille kala-aluksille mahdollisuuden tankkaukseen ja huoltoon. Useat ympäristöjärjestöt ja Euroopan komissio epäilevät Las Palmasin satamaa yhdeksi maailman suurimmista laittoman kalakaupan keskuksista. Kalaa kulkee Länsi-Afrikan merialueilta kohti jatkuvasti kasvavia Euroopan ja Aasian markkinoita.

”Tuo venäläinen alus tappaa”, tokaisi aluksen vieressä seisova espanjalainen satamatyöntekijä Komorien lipun alla toimivasta jättitroolarista. Euroopan komission mukaan 63 prosenttia maailman kauppalaivoista on rekisteröity jonkin toisen valtion lipun alle. Toimenpiteellä kierretään oman maan korkeaa verotusta tai tiukempaa kalastus-, työ- ja ympäristölainsäädäntöä. Mukavuuslippulaivat eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksien velvoitteita.

Las Palmasin sataman laivat ovat lähinnä espanjalaisia tai aasialaisia, mutta perässä saattaa liehua Belizen, Panaman tai Liberian lippu. Ghanalainen kalastaja esittelee ylpeänä siskonsa kuvaa espanjalaisen kapteenin Bitufo-aluksen kannella. Laiva on rekisteröity Belizen mukavuuslipulla ja kalastaa Mauritaniassa. Environmental Justice Foundation (EJF) -järjestön mukaan laitonta kalakauppaa käydään erityisesti mukavuuslippulaivoilla.

Las Palmasin satamassa Belizen lipulla rekisteröity Bitufo-alus odottelee juuri Mauritaniaan lähtöä. Työläisiä palkataan suoraan Mauritaniasta, ja heitä hankitaan Bitufo-alukseen kymmenkunta. Palkka riippuu kalasaaliista. Bitufo-aluksen kapteeni Manuel ei suostu kertomaan tarkempaa palkkaa, vaan tyytyy naureskeluun. ”Espanjassa sopimusta kutsutaan contrato basuraksi.” Suomeksi kyse on roskasopimuksista. ”Jos tulee ongelmia, voin antaa potkut saman tien, ilman aikarajaa”, kapteeni kertoo ohjaushytissään hykerrellen.

Maailman kalakannat ovat romahtamaisillaan. YK:n arvion mukaan markettien hyllyt tyhjenevät vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta tapahdu. Euroopan vesien omista kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisen kalastustahdin. Kalakadosta huolimatta Eurooppa on pystynyt kasvattamaan kalan kulutusta tuomalla 60 prosenttia syödystä kalasta EUn ulkopuolisilta alueilta. Suurin osa EUn 20 kalastussopimuksesta on solmittu Länsi-Afrikassa, jonka merialueet kuuluvat maailman rikkaimpiin. WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua.

Mauritanialainen kalastaja Ousmane Sissokho asuu Las Palmasin satamaan hylätyssä ruosteisessa kalastusaluksessa. Viettäessään juhlapäivää, tai kun mieli on iloinen, Ousmane pukee ylleen perinteisen mauritanialaisen asun. Las Palmasin satamassa asuu kymmeniä paperittomia siirtolaisia. Useimmat ovat entisiä tai työttömiä kalastajia Länsi-Afrikasta. He puhuvat paljon perheistään ja haaveilevat lastensa tulevaisuudesta, vaikka ovat menettäneet omansa.

Kuvareportaasi julkaistu Voimassa 24.3.2011.