EU kalavarkaissa

Voima 3/2011 | Kukka Ranta

Laittoman kalakaupan & siirtolaisuuden jäljet johtavat Kanarian kautta sylttytehtaalle: meihin, Euroopan unioniin & eurooppalaisten ruokapöytiin.

On taas se aika vuodesta, kun skandinaavieläkeläiset ja lapsiperheet ovat täyttäneet Kanarian saarten lomakeskukset. Turistien lisäksi Euroopan lomaparatiisilla käy muukin liikenne.

Las Palmasin satama toimii rahtiliikenteen ohella myös kansainvälisen kalakaupan keskuksena. Useat ympäristöjärjestöt ja Euroopan komissio epäilevät Las Palmasin satamaa yhdeksi maailman suurimmaksi laittoman kalakaupan keskukseksi.

Kalaa kulkee Länsi-Afrikan rikkaalta kala-apajalta kohti jatkuvasti laajenevia Euroopan ja Aasian markkinoita.

Päivittäin Las Palmasin sotilaskentältä nousee lentokone, joka suuntaa Länsi-Afrikan alueelle tarkkailemaan mahdollisten venepakolaisten lähtöyrityksiä kohti Kanarian saaria ja Euroopan unionia toiveenaan varmempi tulevaisuus. Samaan aikaan kansainväliset alukset liikakalastavat maailman köyhimpien maiden luonnonvaroja.

Vuonna 2006 lähes 31 000 Länsi-Afrikan siirtolaista rantautui lomasaarten hiekkarannoille puisilla kalastuspaateilla. Edellisvuoteen verrattuna luku oli räjähtänyt hetkessä yli kuusinkertaiseksi. Mikä mahtoi saada aikaan nopean muutoksen?

Samaan aikaan Senegalin ja EU:n välinen, vuosikymmenien ikäinen kalastussopimus jätettiin uusimatta, kun maan kalakannat olivat romahtaneet.

Senegalista ja Mauritaniasta – maista joiden kanssa EU:lla on ollut pisimmät ja suurimmat kalastussopimukset – muodostui suurimmat siirtolaisten lähtöalueet kohti Euroopan unelmia.
Siirtolaisuus laitettiin kuitenkin hetkessä kuriin. Euroopan unionin ja Espanjan miljoonien eurojen ohjelmilla siirtolaisten määrä Kanarialle on romahtanut yli 90 prosenttia.

Vuonna 2010 Euroopan unionin lomaparatiisiin rantautui enää 204 siirtolaista. Miten tämä on mahdollista?

Las Palmasin vanhan kaupungin San Telmon keskuspuiston upeimman edustustalon ovella seisoo sotilas ojennuksessa. Rakennus on Espanjan puolisotilaallisen poliisiorganisaation Guardia Civilin keskus, josta valvotaan koko Länsi-Afrikan aluetta Sea Horse -ohjelmalla.

Kättä viedään otsalle ja kantapäät lyövät yhteen, kun majuri Daniel vie vierasta syvemmälle Guardia Civilin rakennukseen. Käytäviä koristavat valokuvat hengenvaarallisen venematkan rasittamista Länsi-Afrikan siirtolaisista.

Espanjan, Portugalin ja Länsi-Afrikan maiden välinen Sea Horse -ohjelma alkoi vuonna 2006. Kahdenväliset sopimukset allekirjoitettiin Marokon, Senegalin, Mauritanian ja Kap Verden välillä. Ohjelma kattaa poliisien väliset vierailut sopimusvaltioiden kesken, tiedon ja teknologian vaihtamista, välineiden lahjoituksia, koulutusta, valvonnan kehittämistä ja poliisikonferensseja.

”Tavoitteenamme on estää siirtolaisten lähtö ja traaginen merimatka, ja tämä onnistuu vain yhteistyöllä lähtömaiden kanssa”, majuri Daniel selostaa. Vuonna 2007 ohjelma laajeni, kun yhteyksien helpottamiseksi rakennettiin satelliittijärjestelmä. Puhelimitse ja internetin välityksellä vaihdetaan tietoa siirtolaisasioista ja tehdään päätöksiä ihmisliikkeiden hallinnasta.

Las Palmasin Guardia Civilin valvomohuoneen seinälle on heijastettu kaksi tietokoneen ruutua. Satelliittiohjelma tarkentaa Länsi-Afrikan alueelle, ruutuun hahmottuu valtavasti pieniä puisia kalastuspaatteja Senegalin rannikolla.

Juuri tuollaisilla kymmenet tuhannet lähtevät kohti Eurooppaa.

Kahden välisiä sopimuksia Länsi-Afrikan kanssa hallinnoivat Espanjan valtio ja Guardia Civil. Euroopan komissio rahoittaa ohjelmasta 80 prosenttia, mikä vuosina 2006–2009 tarkoitti 6 miljoonaa euroa. Loput 20 prosenttia budjetista maksaa Espanjan valtio Guardia Civilin kautta.

”Afrikan maat eivät maksa ohjelmasta mitään. Länsi-Afrikan maat hyötyvät siitä ja vastaanottavat koulutusta, teknologiaa ja viranomaisyhteistyötä”, Daniel tarkentaa.

Guardia Civilin yläkerran perähuoneessa seisoo marokkolaisia naisia univormuissa nauraen. Vieressä senegalilainen ja mauritanialainen poliisi tapittavat tietokoneruutuja. Reunimmaisena puhelimessa neuvottelee Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin edustaja, joka on vierailulla Puolan päävirastosta.

”Meillä on täällä poliiseja vaihdossa Sea Horsen sopimusvaltioista. Vastaavasti espanjalaisia poliiseja on runsaasti Länsi-Afrikassa, he ovat ikään kuin Sea Horse -ohjelman suurlähettiläitä”, Daniel hymähtää.

Satelliittiyhteydellä toimivilla tietokoneilla ja puhelimilla kerätään tietoa suoraan lähtömaista. Paikalliset poliisit vihjaavat Guardia Civilille mahdollisista rajaylityksistä. Venematkat yritetään estää ennen kuin ne ehtivät edes alkaa.

Guardia Civilin poliisit partioivat laivoineen pitkin Senegalin ja Mauritanian rannikkoa 365 päivää vuodessa. Kaksi alusta on jatkuvasti liikkeellä kummankin valtion edustalla. Paikan päällä Länsi-Afrikassa toimii yhteensä noin 100 Guardia Civilin poliisia.

Tämän lisäksi Frontexin maksama, Kanarian Guardia Civilin hallinnoima valvontalentokone tarkkailee päivittäin ilmasta käsin Mauritanian ja Senegalin rannikoiden mahdollisia siirtolaislähtöjä.

Tänä vuonna Sea Horse -ohjelma laajenee entisestään Malin, Nigerin, Guinean ja Burkina Fason alueelle.
Frontex on parhaillaan suunnittelemassa Kanarian saarten ja Länsi-Afrikan välisen alueen HERA-ohjelman uusimista. Ohjelma keskittyy erityisesti Marokkoon, Senegaliin ja Mauritaniaan. Frontexilla on tällä hetkellä käytössään kolme lentokonetta.

Vuonna 2006 myös Suomi lähetti rajavalvonnan tueksi yhden valvontalentokoneen.

Sea Horse -ohjelman ja Frontexin lisäksi Espanjalla on käytössä SIVE-tutkavalvontajärjestelmä. Korkean teknologian kameroilla näkee kilometrien päähän; siirtolaisveneet havaitaan hyvissä ajoin ennen saapumistaan rannikolle. SIVE-kameroita on asennettu pitkin Kanarian saarten, Marokon, Algerian ja Manner-Espanjan rannikkoa. Valvontaa aiotaan laajentaa niin pitkälle kuin siirtolaisten lähtöyritykset järjestelmältä vaativat.

Majuri Daniel kertoo, kuinka SIVE:n avulla ihmiset saadaan nopeammin kiinni ja näin vähennetään heidän merillä oloaan. Riski kuolla on sitä suurempi, mitä pidempään merimatka kestää. Vuonna 2010 Guardia Civil löysi 15 hukkunutta, vuonna 2009 yhteensä 39 ja 2008 uhreja löytyi 44.

Kuitenkin siirtolaiskontrollit ovat ajaneet ihmisiä entistä pidemmille reiteille. Siirtolaiskontrolleja pelätessään ihmiset ottavat yhä suurempia riskejä välttääkseen kiinnijäämisen ja karkotuksen.
Euroopan ratkaisu siirtolaisongelmaan on rajakontrollien tiukentaminen, säilöönottokeskusten rakentaminen, karkotukset ja siirtolaisten lähdön estäminen – maksoi mitä maksoi. Euroopan unioni ja Espanja ovat käyttäneet miljoonia euroja siirtolaisuuden tukkimiseen, mutta miksi siirtolaiset ylipäätänsä lähtevät?

Halutaanko asiasta kenties vaieta?

Minkälaisia kauppapoliittisia yhteyksiä Euroopalla on Länsi-Afrikassa?

Guardia Civilin mukaan vuoteen 2005 saakka suuri enemmistä venepakolaisista oli marokkolaisia ja Länsi-Saharan pakolaisia.

Vuonna 2006 tilanne muuttui, kun siirtolaisia alkoi saapua räjähdysmäisesti lähinnä Senegalista ja Mauritaniasta, kertoo siirtolaisten reittejä tutkiva Guardia Civilin poliisi.

Vuosien 2008 ja 2009 aikana siirtolaisia saapui Senegalista ja Norsunluurannikolta ja kaikkialta niiden välistä, mutta suurin osa oli kuitenkin mauritanialaisia.

Miksi pakolaisia tulee juuri Senegalista ja Mauritaniasta?

Länsi-Afrikka on maailman suurin laittoman kalakaupan alue. Harmaa kalakauppa kattaa 40 prosenttia alueen kokonaissaalista. Saharan etelänpuoleinen Afrikka menettää rahassa noin miljardi dollaria vuosittain, arvioi Oceana-järjestö.

Yksi keskeinen laitonta kalastusta kiihdyttävä tekijä ovat jatkuvasti laajenevat markkinat niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa – erityisesti Aasiassa. Useat ympäristöjärjestöt, kuten Greenpeace, WWF, Environmental Justice Foundation ja Oceana, syyttävät EU:ta ja kansainvälisiä aluksia kehitysmaiden kalakantojen ryöstämisestä.

Maailman kalakannat ovat romahtamaisillaan. YK:n arvion mukaan markettien hyllyt tyhjenevät vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta saada heti aikaan. FAO arvioi, että maailman kalakannoista 80 prosenttia on liikakalastettua. Kalat eivät ehdi lisääntymään, kun uudet tehopyydykset jo vievät mukanaan.

Euroopan vesien omista kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisen kalastustahdin. Eurooppalainen syö kalaa keskimäärin reilut 25 kiloa vuodessa. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomessa kulutetaan Euroopan maista kolmanneksi eniten kalaa vuodessa.

Eurooppa on pystynyt laajentamaan kalan kulutusta kalakadosta huolimatta tuomalla 60 prosenttia alueellaan syödystä kalasta EU:n ulkopuolisilta alueilta. Suurin osa EU:n 20 kalastussopimuksesta on solmittu Länsi-Afrikassa, joka on yksi maailman rikkaimpia merialueita. WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua.

Sekä eurooppalaiset että aasialaiset ovat kalastaneet Länsi-Afrikan alueen rikkailla vesillä kolonialismin alkuajoista saakka. Saharan etelänpuoleisista Afrikan maista Senegal solmi ensimmäisenä kalastussopimuksen Euroopan kanssa vuonna 1979, minkä jälkeen muut maat tulivat perästä.

Senegal sopi myös ensimmäisenä 1980-luvulla rakennesopeutusohjelman Maailmanpankin ja IMF:n kanssa velkaehtoineen. YK:n ympäristöohjelman mukaan rakennesopeutusohjelma painotti Senegalin kalataloutta; viennistä saaduilla tuloilla maksettiin velkoja ja niiden korkoja. Suurin osa kalaviennistä suuntautui Euroopan markkinoille.

Vuonna 2002 WWF julisti, että Länsi-Afrikan kalakannoista puolet on kadonnut. Pitkin 2000-lukua Länsi-Afrikan pienkalastajien painajainen paheni. Enää ei riittänyt muutaman tunnin tai päivän mittainen kalastusmatka, vaan rahaa oli säästettävä muutaman viikon ajaksi niin polttoainetta, ruokaa kuin kalansäilöntään tarvittavaa jäätä varten. Saaliista ei kuitenkaan ollut varmuutta ja monet menettivät tulojaan.

EU:n ja Senegalin välistä vuonna 2006 umpeutunutta kalastussopimusta ei enää uusittu, kun alueen kalakannat olivat romahtaneet. Samaan aikaan räjähti siirtolaisuus Länsi-Afrikasta kohti Kanarian saaria ja Euroopan unelmia, kun yli 31 000 siirtolaista pakkautui pieniin puisiin kalastusaluksiin henkensä uhalla. Nyt EU:n suurin, vuosittain 86 miljoonan euron arvoinen sopimus, on solmittu Mauritanian kanssa vuoteen 2012 saakka.

EU:n ja Länsi-Afrikan maiden välisiin kalastussopimuksiin ei vieläkään ole asetettu kalastuskiintiöitä; vain alusten määrää ja kalalajeja on määritelty.

Länsi-Afrikan kala-apajien ytimessä on Kanarian saarista muodostunut keskeinen tekijä. Gran Canarian saaren satama tarjoaa kansainvälisille kala-aluksille edellytykset tankkaukseen ja huoltoon.

Niin ympäristöjärjestöjen kuin Euroopan komission arvioiden mukaan Las Palmasin sataman kautta kulkee merkittävä osa Länsi-Afrikasta pyydetystä kalasta kohti eurooppalaisia kuluttajia ja kansainvälisiä markkinoita.

Kukaan ei pysty tarkasti sanomaan, kuinka suuri osa on harmaan kaupan tavaraa. Kalan alkuperää on vaikea tutkia. Kaikki tapahtuu kaukana merellä, maailman köyhimpien maiden rannikkovesillä, jossa ei valvontaan ole varaa.

Las Palmasin satama on avoin; kuka tahansa voi kulkea alueella, missä haluaa. Kukaan ei kysele tai kontrolloi. Sataman kalatarkastusosaston päällikkö Luis Ortín Trujillano ja sataman lehdistövastaava Manuel Vida ovat samaa mieltä laittoman kalan syytöksistä: ”Media liioittelee.”

”Satamassa toimitaan EU:n lakien mukaan. Kun on paperit ja luvat kunnossa, ei ole ongelmaa. Lähtökohtaisesti Las Palmasin satamassa ei ole laitonta kalaa”, miehet toistavat toisiaan tukien.

Satamassa kävelee vastaan afrikkalaisia siirtolaisia. Suurimmalla kalalaiturilla tervehtivät senegalilaiset, mauritanialaiset, marokkolaiset, perulaiset ja ghanalaiset kalamiehet. He työskentelevät espanjalaisille kapteeneille.

Viereisellä kalalaiturilla kohtaa japanilaisten, korealaisten, vietnamilaisten, kiinalaisten ja indonesialaisten kalastajien etäisiä katseita.

Alukset ovat suuria, useat hyvin ruosteisia, ja monet niistä tuhoavat rannikkoalueiden merenpohjaa troolatessaan saalista. Myyntiin kelpaamaton sivusaalis heitetään kuolleena takaisin mereen. Pahimmillaan mereen lentä useiden ympäristöjärjestöjen mukaan 80 prosenttia saaliista.

Tehokalastuksessa kuolee valtavasti kilpikonnia, lintuja ja muita uhanalaisia lajeja. Joka toinen minuutti verkkoihin kuolee delfiini, valas tai pyöriäinen. Senegalilaisten kalastajien mukaan roskakalaa saattaa kellua meren pinnalla tonneittain.

Las Palmasin sataman laivat ovat lähinnä espanjalaisia tai aasialaisia, mutta perässä saattaa liehua Belizen, Panaman tai Liberian lippu. Euroopan komission mukaan 63 prosenttia maailman kauppalaivoista on rekisteröity toisen valtion lipun alle. Mukavuuslipun hankinta on äärimmäisen helppoa, sen voi tehdä Internetissä muutamalla klikkauksella.

Toimenpiteellä kierretään oman maan korkeaa verotusta, sekä vältetään tiukkoja kalastus-, työ- ja ympäristölainsäädöksiä. Mukavuuslippulaivat (Flags of Convenience) eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksien velvoitteita.

Environmental Justice Foundation (EJF) -järjestön mukaan laitonta kalakauppaa käydään erityisesti mukavuuslippulaivoilla. Niillä vältetään kontrolleja ja tuomioita, kun alukset eivät ole EU:n lainsäädännön alla, tiedottaa Oceana-järjestö.

Kun kysyn Las Palmasin satamassa kelluvien mukavuuslippulaivojen sekaantumisesta laittomaan kalakauppaan, sataman yritysvastaava ja lehdistöpäällikkö Manuel Vidal vastaa välinpitämättömänä: ”Ei kiinnosta.”

Las Palmasin satamassa Belizen lipulla rekisteröity Bitufo-alus odottelee juuri Mauritaniaan lähtöä. Silmäänsä jatkuvasti vinkkaava kapteeni esittelee mielellään laivaansa. Alukseen kuuluu kolme espanjalaista työntekijää, jotka vastaavat tekniikasta ja ohjauksesta. Perulainen ja gambialainen kalastaja vastaavat kalastukseen liittyvistä asioista.

EU on säätänyt viime kalastussopimuksissaan, että maakohtaisesti tietty määrä kalastajia täytyy olla palkattu siitä maasta, jossa kalastetaan. Mauritaniassa määrä on 50 prosenttia.

Bitufo-alukseen palkataan Mauritanian sataman työnvälitystoimiston kautta kymmenisen henkeä kalankäsittelyä varten. Palkka riippuu kalansaaliista. Bitufo-aluksen kapteeni Manuel ei suostu kertomaan tarkempaa palkkaa vaan tyytyy naureskeluun.

”Espanjassa sopimusta kutsutaan contrato basuraksi”, suomeksi käännettynä roskasopimukseksi. ”Jos tulee ongelmia, voin antaa potkut samantien ilman aikarajaa”, kapteeni kertoo ohjaushytissään hykerrellen.

Belizeläinen Bitufo-alus kalastaa neljä kuukautta mustekalaa Mauritaniassa. Viikon välein kalasaaliit viedään myytäväksi Mauritanian satamaan espanjalaiselle Freiremar-yhtiölle, joka toimittaa pakastemustekalan Eurooppaan tai Aasiaan. Neljän kuukauden jälkeen alus palaa huoltoon Las Palmasiin.

Kalasatamassa notkuu siirtolaismiehiä työmääräyksiä odotellen. Osa heistä asuu satamaan jätetyissä merikelvottomissa ruosteisissa paateissa. Kun kysyn työoikeuksista, mauritanialaiset kalastajat tapittavat hämmentyneinä, vilkaisevat toisiaan ja repeävät nauruun.

”Ei afrikkalaisella merimiehellä ole työoikeuksia. Töitä paiskitaan jopa 24 tuntia vuorokaudessa, hyvä jos ehdimme nukkua. Jos valitat, saat potkut” merimiehet kertovat odotellessaan hanttihommien määräyksiä.

Mauritanialaiset ja senegalilaiset kalastajat kertovat kotimaistaan, kuinka yön pimeyden suojassa eurooppalaiset, venäläiset ja aasialaiset kalastusalukset lipuvat lähelle rannikkoa – sopimuksissa pienkalastajille suojatuille alueille – ja uhkaavat paikallisten ruokaturvaa tehopyydyksillään.

Greenpeacen mukaan yksi eurooppalainen alus kalastaa kuukaudessa sen, mitä 7 000 rannikkoalueiden pienkalastajaa vuodessa. Kalakadon Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa on arvioitu kasvavan yhdeksänkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä World Fish Center -järjestön mukaan.

Samaan aikaan kun Euroopassa ja Aasiassa kalankulutus kasvaa, vähenee kalan käyttö proteiinilähteenä Afrikan alueella. Elinkeinon menetys ei vaikuta vain yksittäiseen kalastajaan vaan kokonaisiin suku- ja kyläyhteisöihin.

Elinkeinon romahtaminen uhkaa ruokaturvaa, heikentää terveyttä ja rajoittaa pääsyä maksullisen koulutuksen ja terveydenhuollon piiriin, sekä kasvattaa köyhien ihmisten velkataakkaa.
On toki monenlaisia syitä siirtolaisuudelle, mutta tuskin on sattumaa, että kalakantojen romahdus Länsi-Afrikassa on suoraan suhteessa siirtolaisuuden kiihkeän kasvun.

”Kalat hupenivat meristä, mutta erityisen vaikea oli vuosi 2005, jolloin kalaa ei enää tullut. Seuraavana vuonna Senegalista lähti siirtolaislautta vuoden jokaisena päivänä”, kertoo elinkeinonsa menettänyt entinen kalastaja, Kanarian saarten siirtolaisvankiloiden kautta Barcelonan kaduille päätynyt senegalilainen kahden lapsen isä.

Guardia Civilin majuri Daniel hämmästyy, kun kysyn laittomasta kalakaupasta. ”Guardia Civil ei ole koskaan havainnut mitään ongelmia kalakaupan laittomuuksista partioidessaan Länsi-Afrikan alueella, eikä ole koskaan kuullut mitään siirtolaisuuden ja kalakaupan mahdollisista yhteyksistä.”

EU:n kalastussopimuksia Länsi-Afrikan valtioiden kanssa on kritisoitu cash for access -periaatteesta: köyhän maan korruptoitunut hallinto on riippuvainen yksipuolisesta kauppasopimuksesta ja sen tuomista miljoonista, huolimatta syvenevästä ekologisesta ja sosiaalisesta kriisistä.

Laiton kalastus

WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua. Laitonta kalastus on silloin, kun on kalastettu

  • ilman olemassa olevaa lupaa
  • määrättyjen kalastuskiintiöiden ulkopuolelta
  • kalansaaliista ei ole jätetty virallista saalisilmoitusta
  • pyyntimenetelmät eivät ole olleet sopimusten mukaisia

Hupenevat kalakannat

  • FAO arvioi, että maailman kalakannoista 80 prosenttia on liikakalastettua.
  • YK:n mukaan markettien hyllyt tyhjenevät kalasta vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta saada heti aikaan.
  • EU:n alueella kulutetusta kalasta 60 prosenttia tuodaan ulkomailta. WWF:n arvion mukaan puolet EU:n tuontikalasta on laittomasti kalastettua.
  • EU:n suurimmat ulkoalueiden kalastussopimukset on laadittu Länsi-Afrikan alueella.
  • Maailman suurin laittoman kalakaupan alue on Länsi-Afrikka.
Lähteet: WWF, Ocena, Greenpeace, Environmental Justice Foundation, Ocean2012, Swedish Society for Nature Conversation (SSNC), Institute for European Environmental Policy, World Fish Center, International Transport Workers’ Federation, Euroopan komissio, Human Development Reports, FAO 2010.Lue myös Kukka Rannan juttu Somalian kaksi piratismia Voima6/2009,
Ahneet apajilla: Liika- ja salakalastusta Afrikassa Maailman kuvalehti Kumppani 10/2010
tai katso kuvareportaasi Las Palmasista Kalastus on julmaa kauppaa Voima 24.3.2011.Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 3/2011 s. 38-40.

Leiri muuttaa mutta mihin?

Sataman romanileirin kohtaloa ratkotaan näinä päivinä. Nuorisoasiainkeskus on tänään pyytänyt poliisilta virka-apua leirin purkamiseen. Mitään vaihtoehtoista majoitussuunnitelmaa romaneille ei ole. Kukka Ranta oli mukana, kun romanit kävivät toteamassa, ettei majoitus Hietaniemen palvelukeskuksessa ole realistinen vaihtoehto. 

Helsingin kaupunki haluaa purkaa sosiaalikeskus Sataman pihalle kohonneen romanileirin lopullisesti. Keskiviikkona kolmellekymmenelle romanille tarjottiin yösijaa Hietaniemen asunnottomien palvelukeskuksesta. Kaupungin kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja Jarmo Räihä vakuutti neuvotteluissa, ettei yksikään suomalainen koditon tulisi tämän takia menettämään yösijaansa.

Tilanne oli kuitenkin toinen, kun romanit vierailivat Hietaniemen palvelukeskuksessa.
 
Pihalla koditon mies toljottaa saapuvaa seuruetta parta jäässä ja puhuu yksinään paksu turkki suojanaan. Alakuloiset miehet istuvat rivissä ja tuijottavat hölmistyneinä. Joukosta kuuluu vain tokaisu ”just joo”, ja miesten päät kääntyvät hitaasti poispäin romaneista.

Paloviranomaisten mukaan hätämajoituksen tiloissa voi majoittua enintään 60 henkilöä. Ketään ei kuitenkaan ole tähän mennessä jätetty ulos, Hietaniemen palvelukeskuksen projektivastaava Päivi Männistö kertoo. Niinpä esimerkiksi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tiloissa nukkui 66 henkilöä. Täpötäydessä palvelukeskuksessa ihmisiä sijoitettiin nukkumaan patjoille pitkin käytäviä.

”Fakta on se, että jos tänne tulisi 30 romania, niin saman verran muita ihmisiä jäisi ulkopuolelle”, sanoo Männistö.

Onko tässä kaupungin ideassa kyse tarkoitushakuisesta vastakkainasettelusta suomalaisten kodittomien ja romanien välillä?

”Näithän mikä tunnelma sisällä oli”, Männistö vastaa.
 

Pimeän käytävän perällä nukkuu mies patjalla. Hauras papparainen tepsuttaa rollaattorinsa kanssa ohi. Palvelukeskuksessa on hiljaista.

Päivi Männistö ja palvelukeskuksen sosiaaliohjaaja Katri Joutselainen esittelevät romaneille nukkumis-, peseytymis- ja ruokailutiloja. Joka aamu palvelukeskus täytyy jättää kello kahdeksan siivouksen takia. Päivittäinen ilmoittautuminen hätämajoitukseen alkaa kello 17, jolloin halukkaat pääsevät myös suihkuun.

Palvelukeskuksessa ei ole ruuanlaittomahdollisuuksia ja ympäristössä on vain maksullisia parkkipaikkoja ahtailla kadunvarsilla. Tämä tuntuu romaneista hankalalta. Tiukat aikataulutkaan eivät sovi romanien arkeen, joka ailahtelee täysin elannon ansainnan mukaan.

Romanien selvitettyä paikan säännöt tehdään yhteinen päätös. Paikka ei sovellu heille. Romanit kiittävät sosiaalityöntekijöitä ja kaupunkia ja suutelevat kohteliaasti kädenselkää.

”Emme halua häiritä suomalaisia asunnottomia. Toivoisimme saavamme paikan, jossa voisimme asua rauhassa karavaaneissamme, kaikki perheet yhdessä. Ostamme itse sähkömme, kunhan vain meitä ei häädettäisi”, romanimiehet sanovat.

Julkaistu Voimassa 31.03.2011.

Romanit saivat jatkoaikaa maanantaihin

Alkuviikosta SPR palkitsi Helsingin kaupungin rasisminvastaisesta työstä. Loppuviikosta kaupunkia työllisti yritys häätää romanileiri. Nyt häätöhanketta on lykätty maanantaihin.

Alkuasetelma torstaiaamuna: Helsingin pelastuslaitos on ilmoittanut, että mikäli romanileiri ei ole tyhjä 24.3. klo 10 mennessä, leiri tyhjennetään. Vapaa liikkuvuus -verkostolle ja Sataman aktiiveille annettujen tietojen mukaan neuvotteluilla ei olisi enää vaikutusta edessä olevaan häätöön.

Yhdeksältä Sataman sisätila on kuitenkin täynnä neuvottelijoita ja romanileirin tukijoita. Tunnelma on tiivis, kun Nuorisoasiankeskuksen virkamiehet, aktivistit ja muutama kaupunginvaltuutettu yhdessä pihan romanien kanssa käyvät läpi mahdollisen häädön seurauksia.

Pelastuslaitos tekee ehdotuksen, joka käytännössä tarkoittaisi romanien häätämistä Sataman pihasta tai heidän pakottamistaan nukkumaan pakkasessa ilman sähköä. Häädön vastustajat eivät hyväksy tätä. Runsaan väkijoukon edessä pelastuslaitos ei lopulta ryhdy häätötoimenpiteisiin. Poliisikin tyytyy läheisellä parkkipaikalla tarkkailemiseen.

Häätöneuvottelujen käydessä kiivaimmillaan sosiaalikeskus Satamassa muutama romani on vaipunut täyteen uneen. Eläminen jatkuvan häätöuhan alla on uuvuttavaa, oli koti sitten jäätävä karavaani tai pieni autonkoppero. Jatkuvasti on jännitettävä viranomaisia ja maastakarkoituksen mahdollisuutta. Kun perheellä ei ole rahaa, ei työtä, eikä tuloja, ja rasistinen Eurooppa jättää entistä vähemmän vaihtoehtoja, myös Helsingissä. 

Romaneilla on nyt lupa asua Sataman sisätiloissa maanantaihin asti.

”Kyseessä on jonkinlainen erävoitto, kun emme suostuneet vaatimuksiin. Romanit voivat nyt nukkua neljä seuraavaa yötä lämpimässä kylmän pakkasen sijaan”, Sini Pöyhönen Vapaa liikkuvuus -verkostosta selittää.

Viime marraskuussa sosiaalikeskus Sataman pihalla sattui tulipalo. Paloturvallisuusriskejä käytettiin nyt häätöuhan perusteena. Sataman aktiivien mielestä kyse oli vain jälleen yhdestä siirrosta kaupungin vuosia jatkuneessa romanivastaisessa politiikassa.

”Pelastuslaitos on koko ajan kieltäytynyt neuvottelemasta pihan asukkaiden tai Vapaa katto ry:n kanssa, vaikka olemme useaan otteeseen ehdottaneet heille ratkaisuja leirin paloturvallisuusongelmiin”, ihmettelee Pöyhönen.

Ensin Sataman aktiiveilta vaadittiin alueen ympärivuorokautista valvontaa paloturvallisuuden takaamiseksi. Torstaiaamuna sähköjen käyttäminen pihalla kiellettiin. 

Viime vuosina ajan Helsingin kaupunki ja kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ovat kiivaasti vastustaneet siirtolaisromanien oleskelua Helsingin alueella. Jarmo Räihän johtaman romanityöryhmän pitkäaikainen tavoite näyttää olevan romanien häätäminen Helsingistä ja Suomesta, ei suinkaan heidän auttamisensa. Luvallisista leiriytymispaikoista on ollut puhetta jo pitkään, mutta lopullista päätöstä ei vielä ole saatu aikaiseksi. Häädöistä sentään päätöksiä tehdään, mikä asettaa Suomen entistä tukevammin eurooppalaisen romanirasismin jatkumolle.

Romanit itse haluaisivat vain olla rauhassa ilman, että poliisi tulee häätämään. Romanit olivat torstain neuvotteluissa valmiita luopumaan jopa sähköstä, saniteettitiloista ja suihkusta, jos rauha taattaisiin. Tämä kertoo paljon siitä, miten olemattomiin oikeuksiin romanit ovat Euroopassa tottuneet. Siis Euroopan unionin kansalaiset.

Sosiaalikeskus Satama on tarjonnut pihansa romaniasukkaille, koska heillä ei ole muutakaan paikkaa. Sataman pihalla asuessaan he ovat saaneet käyttöönsä edes muutamia niistä mukavuuksista, joita voisi pitää perusoikeuksina, sekä turvan poliisin ja muiden viranomaisten jatkuvalta ahdistelulta.

”Kaupungin johdon tulisi tehdä pian periaatepäätös romanien suhteen. Eihän tämän kaltainen ihmisten kustannuksella jahkailu voi jatkua vuodesta toiseen”, huokaa Sini Pöyhönen.

Vapaa liikkuvuus -verkosto vaatii, että kaupungin on sallittava Sataman romanileirin jatkuminen tai tarjottava muu mahdollinen majoitus. Asia on luvattu ottaa käsittelyyn kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina.

Maanantaina myös nähdään, millä syyllä romanit tällä kertaa yritetään häätää tai kiristää ulos maasta.


Artikkeli julkaistu Voimassa 25.03.2011.

Keisarin uudet vartijat

Helsingin kaupunki on valinnut Turvatiimin vartoimaan kaupungin töhryttömyyttä. Kukka Ranta & Mikael Brunila ihmettelevät uutta vartiointiliikettä, joka tuntuu kovin tutulta.
Helsingin kaupunki kilpailutti lokakuussa töhryjen torjuntaan liittyvät vartiointi- ja asiantuntijapalvelut kolmen yrityksen kesken. Selvästi muita edullisemmaksi osoittautui Turvatiimi Oyj.

Turvatiimin tieltä väistyi Helsinkiä pitkään palvellut, huonomaineiseksi leimattu FPS. Vai väistyikö?

Vuodesta 1998 vuoteen 2008 kaupunkia siistittiin Stop töhryille -kampanjalla. Koko projektin ajan töhryttömyyttä vartioi FPS, joka voitti tarjouskilpailun vuosi toisensa jälkeen. Se nousi nopeasti Suomen suurimmaksi yksityiseksi vartiointiliikkeeksi.

Mihin FPS nyt on kadonnut?

Kaupparekisterin nimihistorian mukaan vuodesta 1997 lähtien toimineen FPS Finnish Protection Service Oy:n päätoiminimi vaihtui 9.1.2004 FPS Security Oy:ksi. Vuoden 2008 aikana FPS Security Oy ja kolme muuta vartiointifirmaa muodostivat uuden yhtiön nimeltä Otso Palvelut Oy. 

FPS:n päätoiminimi vaihtui 21.1.2009 OTSO vartiointi Oy:ksi. Yritys katosi julkisuudesta samaan aikaan, kun Stop töhryille -kampanja haudattiin.

Heinäkuussa 2010 yhdistyivät kaksi suurinta kotimaisessa omistuksessa olevaa turvallisuusalan yritystä, Turvatiimi Oyj ja Otso Palvelut Oy.

Yhdistymisen keskeisenä ehtona oli, että Turvatiimi Oyj ostaa Otso Palvelut Oy:n koko osakekannan. Otso Palvelut Oy:n osakkeenomistajista tuli merkittäviä henkilöomistajia Turvatiimissä.

Kuulostaa ehkä monimutkaiselta, ja sitä se onkin. Lisää mutkia seuraa.

Turvatiimin 30.6.2010 rekisteröidyistä osakkeista ja äänistä omistaa 68,14 prosenttia Atine Group Oy, jonka omistaa Ehrnroothin rahasuku.

Turvatiimin kymmenen suurimman osakkeenomistajan joukossa on myös vartiointimaailmasta tuttuja nimiä: FPS:n kenttäpäällikkönä pitkään toiminut Petri Lokka sekä entisen FPS:n ja Otso Palvelut Oy:n toimitusjohtaja, nykyisen Turvatiimin asiakaspalvelujohtaja Petri Miettinen.
 
Molemmat olivat myös FPS:n suurimpia osakkeenomistajia.

Turvatiimin johdosta löytyy siis samoja tahoja, jotka ovat aikaisemmin johtaneet Helsingin kaupungin tiukan töhrykampanjan vartiointia. Hanketta, jota toistuvasti syytettiin ylilyönneistä.

Turvatiimi Oyj on nyt Suomen suurin suomalaisessa omistuksessa oleva turva-alan yritys. Yhdistyneiden yritysten arvioitu liikevaihto vuodelle 2010 on yhteensä noin 37 miljoonaa euroa.

Mistä tällainen nimien vaihto oikein johtuu?

Toki nopeasti kasvavilla turvamarkkinoilla kilpailu on kovaa, ja kiihkeässä kasvuprosessissa suuremmat yritykset nielevät pienempiä. Mutta voisiko taustalla olla myös FPS:n tahrainen maine?

Turvatiimin asiakaspalvelujohtaja Petri Miettinen ei suostunut antamaan haastattelua johtamiensa yritysten omistussuhteista.

Vuosina 1998–2001 Stop töhryille -projektia vetäneen Mikko Virkamäen mukaan jo projektin alkuvuosina FPS:n imago kovien otteiden suosijana oli iso ongelma: ”Mietimme koko ajan vartiointiliikkeen vaihtoa.”

Rakennusviraston Siisti Stadi -projektista ja töhryasioista nykyisin vastaava projektijohtaja Kauko Haantie vakuuttaa, ettei heidän tietoonsa ole tullut pahoinpitelytapauksia.

”Jos tulisi, niin yhteistyö vartiointiliikkeen kanssa loppuisi heti”, Haantie vakuuttaa.

Haastattelu Haantien kanssa sujuu leppoisasti, sillä hänen johtamansa rakennusviraston uusi linja painottaa avoimuutta. Kahdessa kohtaa hän kuitenkin hermostuu: kun kysymykset koskevat vartioimisliikkeen omistussuhteita ja kun aiheeksi otetaan vartioinnista kantautuneet väkivaltasyytökset.

Haantie kuittaa huhut vartijoiden väkivaltaisuuksista harvinaisina poikkeuksina.

”Eiväthän nämä FPS-vartiointiliikkeen ylilyönnit ole tapahtuneet rakennusviraston toimeksiannon aikana. Emme voi leimata koko yritystä, jos siellä on joku vartija murtanut jotain.”

Haantie painottaa, että vartiointiliikettä valitessa hinta ratkaisee. ”Se vartioi, joka tarjoaa halvimman hinnan.”

Vieressä istuva Rakennusviraston kaupungininsinööri Raimo Saarinen tokaisee: ”Jos me vartioimisliikkeiden kilpailutuksessa suljettaisiin kaikki väärinkäytöksistä epäillyt pois, ei kaupungilla olisi yhtään kilpailutettavaa.”

Vartioimisliikkeiden ylilyönnit näyttäisivät siis olevan kaupungin johtavien virkamiesten tiedossa.

Mitä tämä kertoo yksityisistä turvapalveluista? Entä mitä se merkitsee kaupunkilaisten oikeusturvalle?

Kukka Ranta & Mikael Brunila

Kirjoittajat ovat perehtyneet Helsingin kaupungin töhrypolitiikkaan ja ovat valmistelemassa aiheesta kirjaa yhdessä Eetu Virenin kanssa. Into Kustannus julkaisee teoksen vuonna 2011.
 
Lue myös artikkelit Kuka vartioi vartijaa? ja VR vastaa.

Sivun artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 1/2011 s. 27.

Vartijaväkivalta ja rankaisemattomuus

Vartijaväkivalta on paljon yleisempää kuin mitä kuvittelemme. Kukka Rannan ja Henri Salosen videoteoksessa kuullaan tarinoita yhdestä Euroopan valvotuimmasta kaupungista. Vartijaväkivaltaa kokeneet kertovat, kuinka oikeus ei toteudu, kun poliisi ja syyttäjät suojelevat vartijoita, ja vartijat puolustavat toisiaan.

Tarinoita vartijaväkivallasta tuntuu olevan lähes jokaisella, jos ei itsellään niin sitten lähipiiristä vähintään. Vartijaväkivalta ja rankaisemattomuus -video julkaistiin 14.1. Youtubessa. Alle viikossa linkkiä klikattiin yli 12 000 kertaa.

Vartijaväkivallasta tihkui tietoa alun perin erityisesti Helsingin kaupungin nollatoleranssin ja ehdottoman töhryprojetin aikana, kun siviiliasuiset vartijat jahtasivat graffitiepäiltyjä pitkin Helsingin pusikkoja.
    

Ennen lukuisina huhuina liikkuneet tarinat vartijaväkivallasta kohdistuivat graffitimaalareihin, jotka olivat nollatoleranssin aikana hyvin kriminalisoituja kaupungin tehokkaan tiedotuspolitiikan ansiosta. Täten myös ikään kuin väistettiin mahdollisen liiallisen väkivallan käyttö – itsepä ovat ongelmia aiheuttaneet mentaliteetilla. Viranomaisusko on hyvin voimakasta Suomessa. Vartijaväkivaltaa on vaikea todistaa – kukapa haluaisi tulla tunnetuksi mediassa väkivallan uhrina.

Nollatoleranssi lopetettiin valtavan kritiikkivyöryn ja Töhryfest-mielenosoituksen jälkeen marraskuussa 2008. Stop töhryille -projekti lakkautettiin juhlaseminaarissa syyskuussa 2008, mutta käytännössä projekti vain siirrettiin osaksi kaupungin normaalia toimintaa.

Erillistä määrärahaa projektille ei enää ole, mutta kaupunki edelleen tilaa vartioimispalveluita ja puhdistaa töhryjä, tosin huomattavasti vähemmissä määrin kuin ennen. Siviilivaatteissa partioivia vartijoita on kaupungilla liikkeellä enää vain kaksi. Palveluita tilataan Turvatiimi Oyj:ltä eli entiseltä Otso-vartiointi Oy:lta ja FPS Security Oy:lta, joiden samana pysynyt johtaja ei suostu antamaan toimittajille haastattelua. Samaan aikaan väkivallan tarinat tulevat nyt graffitipiirien ulkopuolelta – kuka tahansa kaupunkitilaa väärinkäyttävä saattaa joutua kontrollin ja ylilyönnin kohteeksi.

Yksityisten vartioliikkeiden kasvu on osa laajempaa ilmiötä, kun julkiset määrärahat kaventuvat ja poliisien tehtäviä hivuttautuu vartioille ja järjestyksenvalvojille. Toisaalta erilaisilla turvallisuuden tarpeiden markkinoinnilla ja pelon lietsonnalla saadaan kauppa pyörimään, kun yritykset, valtiolliset ja kunnalliset laitokset, sekä yhä enemmän myös kotitaloudet ostavat vartioimis- ja kamerapalveluita. Turvamarkkinabisnes käy kovin kuumana. Mutta miten meille oikein luodaan turvaa?

Mikään taho ei ole tutkinut yksityisten vartioimisliikkeiden nopeaa nousua ja niiden vaikutuksia kaupunkitilaan ja kaupunkilaisiin. Kukaan korkeampi taho ei valvo alaa eikä kamerankäyttöä. Miten valta voimankäyttöön voidaan antaa yksityiselle taholle, jota ei sitten valvota millään lailla? Päinvastoin keräämiemme tarinoiden mukaan vartioiden toimia suojellaan, peitellään, väkivaltatapauksia ei viedä oikeuteen tai niitä ei tutkita kunnolla. Ihmisiä ei oteta tosissaan, koska he ovat nuoria, laitapuolen kulkijoita tai maahanmuuttajia.

Systeemissä se vika on, kun oikeus ei toteudu.

Tarinoita kuulee koko ajan lisää ja yhteydenottopyyntöjä uusista väkivaltatapauksista tulee jatkuvasti. Tämä videoprojekti ei tule olemaan ainut.

Lue lisää vartijoiden väkivaltakulttuurista Voimasta 1/2011. Lehti ilmestyy 31. tammikuuta 2011.

Julkaistu Voimassa 19.1.2011.

Työmaa-aidat katugallerioiksi

Multicoloured Dreams -liike muokkaa mainosten hallitsemaa kaupunkikuvaa katutaiteella. Tänä syksynä kymmenet helsinkiläiset työmaa-aidat muuttuivat gallerioiksi. Seuraavaksi tähdätään designpääkaupunkivuoteen 2012.

Kylmä viima ja pimeä ilta hoputtavat kiireen perässä juoksevia, kunnes yllättävä suurikokoinen maalaus pysäyttää. Ohikulkijan kommentti muotoutuu nauruksi. ”Onkos teillä lupa tähän?”

Isänpäivään päättyneellä Miesten viikolla saattoi Helsingin keskustassa bongata katutaiteilijoita työssään. Taustalla vaikuttaa Multicoloured Dreams -liike, jonka tavoitteena on saada rakennustyömaa-aidat vapaaseen galleriakäyttöön kaupunkikuvan rikastamiseksi.

Kaikki alkoi kesäkuussa 2010, kun kolme katutaidetta ihailevaa aktiivista naista tapasivat sosiaalisen median yhdistämänä. Satu Kettunen, Kavita Gonsalves ja Pauliina Seppälä tutustuivat Refugee Hospitality Clubin kautta – se on puolestaan Punavuoren vastaanottokeskuksen asukkaille solidaarisuutta osoittava vapaaehtoisten verkosto.

Pauliina Seppälä on punavuorelaisryhmän aktiivi. Aluksi kolmikko ideoi klubin tiedottamista ja pientä katutaideprojektia. Toiminta irtautui pian kuitenkin yhteisen intohimon vetämänä laajemmin kaupunkitilaan vaikuttavaksi katutaideliikkeeksi.

Ryhmän ehdotus Helsinki Design Week -tapahtumaan hyväksyttiin ja elo-syyskuun vaihteessa kaduntallaajat pääsivät ihailemaan keskustan työmaa-aidoille täyttyviä noin kolmeakymmentä maalausta.

Miesten viikolla Multicoloured Dreams osallistui Senaatintorilla sijaitsevan Kiseleffin talon ja Mikonkadun rakennustyömaa-aitojen kuvittamiseen teeman mukaisesti. Yhteensä maalauksia on tähän mennessä taiteiltu kaiken kaikkiaan jo neljäkymmentä. Maalaukset ovat numeroitu ja nimetty tekijän mukaan; sabluunalla painetaan myös liikkeen internet-sivun osoite asiasta kiinnostuneille.

”Kaikki halukkaat voivat osallistua ja kehittää liikettä eteenpäin. Tarkoituksenamme ei ole toimia sensuureina vaan mahdollistaa taiteen leviäminen kaupunkitilaan, koska Helsinki kaupunkina on tyhjä”, Kettunen painottaa.
”Ensiksi avaamme kutsun internetissä, sitten taiteilijoiden lähettämillä luonnoksilla pyydämme luvat työmaa-aitojen peittämien rakennusten omistajilta. Maalareille annamme lupalaput mukaan sopijaosapuolten yhteystiedoilla varustettuna.” Kettunen ja Gonsalves jatkavat, kuinka Kluuvin kauppakeskuksen ja Makkaratalona tunnetun City Centerin yhteyshenkilöiltä on tullut pelkkää kiitosta. Tageja ei työmaa-aidoille ole ilmestynyt. Tämä kertoo muiden maalarien positiivisesta kunnioituksesta.

Helsingissä kymmenen vuotta vallinnut ehdoton nollatoleranssi esti pitkälti kaikenlaisen katutaiteen tukemisen kaupungin puolelta. Lupia ei Rakennusvirastolta herunut ja pahimmillaan rakennuksia taivuteltiin puhdistamaan seinänsä uhkasakoilla aina vuoteen 2008 saakka.

”Mixed messages” -käsitteen mukaan graffitit, tagit ja katutaide olivat kaikki yhtä ja samaa töhryä, eikä Stop töhryille -projektin vetäjien mukaan muuta nimeä saanut käyttää positiivisen mielikuvan välttämiseksi. Nollatoleranssin lakattua rakennusten omistajat ovat saaneet vapauden päättää itse omista seinistään.

”Olemme saaneet paljon positiivista palautetta ohikulkijoilta, ja rakennusten omistajatkin ovat olleet hyvin kiinnostuneita alusta alkaen. Kaikki palaset ovat loksahtaneet paikoilleen ja luvat ovat irronneet helposti. Ehkä aika katutaiteelle ja vapaammalle kaupunkikulttuurille on nyt kypsä”, Kettunen ja Gonsalves pohtivat.

Kettusen ideaalikaupunki olisi Helsinki, jossa voisi kävellä kadulla, kokea yllätyksiä katutaiteen avulla ja nähdä arkisia asioita ja paikkoja uusin silmin.

”Esimerkiksi New Yorkissa oli hieno muovipusseista koottu jääkarhu, joka täyttyi metrotunnelin tuuletusaukon ilmasta,” Kettunen kuvailee.

Helsinki Design Week -tapahtumasta aloittanut visuaalinen liike aikoo tähdätä vuoteen 2012, jolloin Helsinki edustaa maailman designpääkaupunkia.

”Emme tiedä kuinka kauan aiomme jatkaa, ainakin niin kauan kun vapaaehtoistyö on hauskaa ja saamme siitä energiaa – ja sitä olemme saaneet paljon kun ihmiset kiittävät kaupunkikuvan värittymisestä.”

”Mainokset eivät tee onnelliseksi, ne vain yrittävät saada meidät ostamaan. Haluamme kadut ihmisille ja vaihtoehtoja mainoksille”, kertoo Kettunen liikettä yhdistävästä ajatuksesta.

Multicoloured Dreams -blogi osoitteessa mcdreams.wordpress.com.

Julkaistu Voimassa 9.12.2010.

Ahneet apajilla: Liika- ja salakalastusta Afrikassa

Maailman Kuvalehti 25.10.2010 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Eurooppalaisten liika- ja salakalastus Afrikan merillä vie paikallisilta kalastajilta elinkeinon ja ajaa heitä uuden työn perässä Eurooppaan. Kalat vähenevät, kun kalakannat eivät pysty enää uusiutumaan. Onko tässä mitään järkeä?

b0647-kumppani_10_2010Ali oli ennen senegalilainen kalastaja. Nyt hän etsii töitä Barcelonasta, Espanjasta.

”Ennen riitti, että merelle lähti aamulla ja kotiin palasi illalla. Parhaimmillaan vain muutaman tunnin reissulla sai riittävän saaliin. Nyt Senegalissa ei juuri ole kalaa,” Ali kertoo.

”Nykyisin täytyy tehdä vähintään kaksi viikkoa kestävä matka, eikä varmuutta kalasaaliista ole. Kalareissuun tarvitaan monta tuhatta euroa: öljyyn, ruokaan ja jäähän, jolla kalat säilötään. Sijoituksesta huolimatta lopputulos on aina epävarma.”

Lähtö Eurooppaan tuntuu Alin mukaan hyvin monen mielestä ainoalta oikealta ratkaisulta. ”Jokainen haluaa auttaa omaa perhettään ja rakentaa itselleen kodin”, hän lisää. Ali on nyt 31-vuotias, eikä hän ole nähnyt kahta lastaan ja vaimoaan yli kolmeen vuoteen – ei sen jälkeen, kun lähti Senegalista.

Eurooppalaiset vievät kalatkin meristä
 
Ali epäilee, että kalat häviävät Senegalin rannikolta eurooppalaisten ryöstökalastuksen vuoksi.

Meriä tutkivan Oceana-järjestön ekonomisti Anne Schroeer vahvistaa väitteen. Hänen mukaansa erityisesti Länsi-Afrikan merien kalalajit ovat ylikalastettuja. Alue kärsii Afrikan meristä eniten ulkomaalaisten alusten laittomasta kalastuksesta.

”Laiton kalastus kattaa noin 40 prosenttia koko Länsi-Afrikan kokonaissaaliista. Dollareissa taloudellinen menetys on 265–500 miljoonaa joka vuosi”, Schroeer summaa.

Vuosituhannen vaihteessa kalat Afrikan merillä alkoivat olla jo pahasti huvenneet. Vuonna 2002 Maailman luonnonsuojelusäätiö WWF varoitti, että puolet Länsi-Afrikan kalakannasta oli hävinnyt.

Liikakalastus uhkaa afrikkalaisten kalastajien elinkeinoa. Vanhoista varvastossuista verkkonsa kellukkeet tehnyt pienkalastaja ei voi pärjätä kilvassa suurten kalastusalusten kanssa. Kuva: Kukka Ranta, Mosambik 2009.

Kolme vuotta myöhemmin Alinkin perheen kalastuksesta saadut tulot romahtivat. Paine lähteä Eurooppaan koveni entisestään. Alin mukaan vuonna 2006 Senegalista lähti venekyyti pohjoiseen joka päivä.

Alin kertomusta tukee se, että Kanarian saarille rantautuvien puuveneiden määrä nousi samana vuonna ennätykselliseen 31 000:een. Edellisenä vuonna lauttoja oli saapunut vain 5 000.

Ali kertoo yrittäneensä ensin Eurooppaan Mauritaniasta käsin. Venematkan järjestäjä osoittautui kuitenkin huijariksi, joka ryöväsi sekä rahat että haaveet.

Etsintöjen jälkeen Senegalista löytyi luotettava salakuljettaja. Matka maksoi tuhat euroa. Ali sai alennusta, koska pystyi auttamaan navigoinnissa.

Euroopan unioni on yrittänyt pysäyttää laitonta muuttoa meren yli. Se perusti vuonna 2005 rajakontrollijärjestelmä Frontexin, jonka budjetti on perustamisesta lähtien kaksinkertaistunut vuosittain. Samalla siirtolaisten rantautuminen Kanarian saarille on vähentynyt yli 90 prosenttia vuoden 2006 lukuihin verrattuna.

Kasvaneen budjetin lisäksi siirtolaistulvaa on hillinnyt Frontexin yhteistyö siirtolaisten lähtömaiden, erityisesti Senegalin ja Mauritanian kanssa. Myös Espanjan Las Palmasiin perustettu siirtolaisia tarkkaileva Sea Horse -satelliittijärjestelmä on auttanut ihmisten liikkeiden hallinnassa.

On paradoksaalista, että Kanarian saarten pääkaupungin Las Palmasin satamassa toimii yksi maailman suurimpia laittoman kalakaupan keskuksia.

99379-pikkusintti-alin-kc3a4dellc3a4-bcn-kalamarketilla_kukkaranta”Tämä mustekala voisi olla Senegalista” Ali arvioi ja surkuttelee yksilön pientä kokoa: ”tällaiset pikkusintit jäävät liikakalastuksesta jäljelle”. Kuva: Kukka Ranta

Siirtolaisvankilassa lomasaarella 

Matkustaminen Espanjaan on kallista turistiviisumillakin – jos sellaisen saa. Lentolipun, viisumin ja vakuutusten lisäksi vaaditaan, että lähtijällä on rahaa maksaa oleskelunsa Espanjassa. Summa on tuhansia euroja.

”Pitäisi myydä talo ja oma äitinsä, jos mielisi lentää Eurooppaan viisumi taskussa”, Ali kuittaa.

Ali muistaa reilun viikon kestäneestä venematkastaan alituisesti oksentelevat ihmiset. Kukaan ei onneksi kuollut. Teneriffalle rantautuneen aluksen 82 nääntynyttä miesmatkustajaa vietiin suoraan siirtolaisvankilaan. Teneriffan lisäksi siirtolaisvankiloita on monilla lomasaarilla: Lanzarotella, Fuerteventuralla, Gran Canarialla ja La Gomeralla.

”En tiennyt, kuinka toimia. Kerroin avoimesti kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa. Minut lennätettiin 40 päivän vankeuden jälkeen takaisin Senegaliin”, Ali kertoo.

Toisella kerralla Ali osasi jo salata henkilöllisyytensä. Hän huomasi sellinsä ikkunan kalterin olevan pois paikoiltaan ja pakeni vuorille. Ali vietti kaksi päivää syömättä ja juomatta, lopulta poliisit löysivät uupuneen miehen.

Rangaistukseksi Ali joutui viettämään kaksi viikkoa täyteen ahdetussa sellissä ilman päivänvaloa. Sellistä pääsi ulos vain syödäkseen. Öisin vangit joutuivat virtsaamaan pulloihin.

Lähes puolitoista kuukautta kestäneen vankeuden jälkeen ryhmä identifioimattomia siirtolaisia lennätettiin poliisikoneella Valencian kaupunkiin.

Alin kiertolaiselämä Espanjassa alkoi.

f81cc-siirtolaismyyjc3a4_metroasemalla_kukkarantaBarcelonan kaduilla näkee tuhansia paperittomia siirtolaisia repimässä itselleen elantoa samalla, kun talouskriisi ajaa entistä useamman kadulle ja siirtolaisten pidätykset kiihtyvät. Kuva: Kukka Ranta.

Koti kadulla pahvin päällä

Muutaman kuukauden mittaiset hedelmän- ja rypäleenpoimijan pestit ovat paperittomille siirtolaisille harvoja ansaitsemismahdollisuuksia.

Ali poimi viinirypäleitä, mandariineja ja appelsiineja yhdessä Itä-Euroopan romanien sekä bolivialaisten, ecuadorilaisten ja perulaisten siirtolaisten kanssa.

”Asuin monta kuukautta pomoni luona Leridassa. Teimme töitä yhdessä ja sain syödä pomon perheen kanssa. Minulla oli myös oma huone heidän talossaan – olin kuin perheenjäsen”, Ali kertoo ja hymyilee muistolleen.

Vuonna 2008 poliisi teki tarkastuksen maatilalla. Alin paperit joutuivat syyniin ja hän vietti kaksi vuorokautta poliisiasemalla.

”Minusta otettiin kuvat ja sormenjäljet. En enää voinut palata saman työnantajan luokse.”

Alin koti oli jälleen kadulla.

”Etsin töitä puolitoista vuotta, aina kadulta heräten. En kehtaa kertoa totuutta perheelleni.”

Lopulta Ali löysi Barcelonasta kalastajan töitä ystävänsä avulla. Hän kalasti kahdeksan kuukautta aamuvarhaisesta iltakahdeksaan, ilman ainuttakaan vapaapäivää.

”Kerran tunsin itseni tosi väsyneeksi ja sanoin pomolleni, että minun täytyy levätä yksi päivä. Sain potkut – huutojen kera.”

Muutaman palkattoman kuukauden jälkeen Ali menetti vuokrahuoneensa ja palasi kadulle. Hän kertoo nukkuneensa rappukäytävissä ja pankkiautomaattien eteisissä pahvin päällä.

Valtiot saavat tuloja kalastusluvista

43c10-kalaverkkoja_kukkarantaAlin silmät syttyvät, kun hän pääsee puhumaan kalastuksesta – vaikka kertomus onkin synkkä.

”Eurooppalaiset alukset ovat valtavia meidän veneisiimme verrattuna. Verkot ovat tiheämpiä ja paksumpia.”

Ali kuvailee, miten isojen kalastusalusten troolaaminen tuhoaa merenpohjan. Paikallisten syömät rannikkokalat ovat kaikonneet niiden ravinnon ja elinympäristön tuhouduttua.

Eurooppalaisten alusten tiheät verkot vetävät kaiken elävän mukanaan. Myyntiin kelpaamaton heitetään takaisin mereen.

”Osa kuolleesta kalasta jää kellumaan pinnalle. Kalman lemu karkottaa eläviä yksilöitä yhä kauemmas. Meressä lojuu tonneittain kuolleita kaloja”, Ali sanoo.

Oceanan mukaan ulkomaisten alusten kokonaissaaliista jopa 80 prosenttia heitetään tarpeettomana takaisin mereen. Sivusaaliina kuolee useiden kalalajien lisäksi myös valaita, delfiinejä, kilpikonnia ja lintuja.

EU maksaa Länsi-Afrikan valtioille, jotta eurooppalaiset valtiot voivat kalastaa vuosittain sovitun kiintiön verran. ”EU maksaa vuosittain Marokolle 36 miljoonaa euroa, Mauritanialle 86 miljoonaa ja Guinealle 7,5 miljoonaa. Esimerkiksi Mauritanian valtion tuloista 60 prosenttia tulee lupasopimuksista”, Anne Schroeer kertoo.

”Senegal ei ole listalla, koska se ei Ghanan tavoin ole antanut lupia EU:n aluksille. Virallisesti eurooppalaiset alukset eivät kalasta Senegalin ja Ghanan edustalla. Kuitenkin yksittäiset kalastusyhtiöt ovat tehneet yksityisiä sopimuksia molemmissa maissa. Tämä on valitettavaa, koska alukset eivät kunnioita eurooppalaista lainsäädäntöä”, Schroeer jatkaa.

Hänen mukaansa espanjalaiset alukset vastaavat 90 prosenttisesti yksityisistä sopimuksista. Yksityiset sopimukset ovat yksi suurimmista syistä liika- ja salakalastukseen. Koko maailman mittakaavassa laittomasta kalastuksesta kärsii erityisesti Länsi-Afrikan merialue.

Kalat katoavat meristä

49f3a-barcelonan-kalamarketilla_kukkaranta”Jos liika- ja salakalastus jatkuvat, eivätkä kalakannat enää pysty uusiutumaan, tulevaisuuden uhkakuva on se, ettei merissä ole enää kaloja”, Schroeer sanoo.

Ellei pelastustoimiin heti ryhdytä, kaupalliseen tarkoitukseen pyydetyt kalakannat tulevat romahtamaan vuoteen 2050 mennessä, todettiin YK-järjestöjen jo vuonna 2005 julkaisemassa Millenium Ecosystem Assessment -tutkimusraportissa.

Samaan aikaan kun ihmiset ovat menettäneet elinkeinojaan ja lähteneet henkensä uhalla entistä suurimpina veneryhminä kohti vauraampaa tulevaisuutta, on Euroopan unioni jatkanut sekä kalateollisuutensa tukemista että siirtolaiskontrollin ja rajajärjestelmien vahvistamista.

Viime aikoina Ali on korjaillut tutun kalastajan verkkoja 20 euron päiväpalkalla. Hän asuu vallatussa talossa paikallisen yhteisön suojeluksessa. Talon väki opettaa hänelle lukutaitoa sekä espanjan ja englannin alkeita.

Heti kun Ali saa paperit, hän haluaa palata perheensä luokse Senegaliin. Hän kertoo vaimonsa joutuneen hermoromahduksen vuoksi sairaalaan. Vaimo menetti asuntonsa, koska Alilla ei ollut lähettää hänelle vuokrarahoja.

Ali nukkuu edelleen vain muutaman tunnin yössä. Vain työtä tehdessään Alin huoli väistyy ja hän tuntee lepäävänsä.

cfae5-rannikko-kalastaja-ei-pc3a4rjc3a4c3a4-kilpailussa_kukkaranta
Liika- ja salakalastus rehottaa ympäri Afrikan rannikkoa ja uhkaa pienkalastajien elinkeinoa. Kuva: Kukka Ranta.

1f18b-mamadou_19v_senegal_kukkarantaSenegalilainen 17-vuotias Mamadou myy aurinkolaseja Barcelonan rannalla. Kahdeksan tunnin tarpomisella tienaa noin 10-40 euroa, joskus ei yhtään mitään.

Julkaistu Maailman kuvalehti Kumppanissa 10/2010.

Musiikki yhdisti romanioikeuksia ajavat

Voima & FIFI AUDIO 29.9.2010 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Helsingin kaupungin nuorisolautakunta päättää sosiaalikeskus Sataman vuokrasopimuksen purkamisesta 30. syyskuuta 2010. Mahdollisen häädön syynä on romanien leiri sosiaalikeskuksen pihalla. Aloite häätöön on tullut kokoomuslaiselta kaupunginjohtaja Jussi Pajuselta ja hänen nimittämältään kerjäläisongelmaa käsittelevältä virkamiestyöryhmältä.

e9280-pihanromanitmusisoimassa2 Elokuun lopulla Sataman toiminnan hyväksi järjestettiin tukikonsertti, jolloin useat suomalaiset romaniaktiivit, kulttuuritoimijat, akateemikot ja poliitikot ilmaisivat tukensa sosiaalikeskus Sataman toiminnan jatkamisen puolesta. Fifi Audio tallensi ikimuistoisen illan tunnelmia.

37d9e-telalkham_mirjamischwartz_milajalindroosIhanat romanikultakurkut, Telal Kham -kaksikon siskokset, Mirjami Schwartz ja Milaja Lindroos lauloivat kansainvälisellä romanikielellä.

591e7-romanihanuristiTaisto Lundberg, Suomen ensimmäisen ja yhden menestyneimmän mustalaismusiikkiin erikoistuneen yhtyeen Hortto Kaalon laulaja, innostui Sataman tukikonsertin tunnelmasta ja yhtyi taustalla musiikin pauloihin valkoisella harmonikallaan.

bc220-kolmenpolvenromaniayleisc3b6ssc3a4Kuvassa kolmen polven romaninaisia, Sosiaalikeskus Sataman pihalla asuva nuori romaniasukas Jasmine, taustalla tilaisuudessa esiintynyt muusikko Anette Åkerlund ja alkutervehdyksen Suomen romanien puolesta pitänyt Suomen romanifoorumin toiminnanjohtaja Miranda Vuolasranta.

5db02-romanilapsethalaamassaYleisö ilakoi tanssilattialla, kädet taputtivat tahtia, jalat steppasivat villisti ja halauksiakin sateli romanikulttuurin illassa sosiaalikeskus Sataman puolesta.

Kuuntele ikimuistoisen illan tunnelmia Voiman Fifi Audiosta!

Räppiä paperittomuudesta

Khalifaxa elää Espanjassa ilman papereita. Hän laulaa räppiä siirtolaisuudesta: merimatkasta paatilla Senegalista Kanarian saarille & Teneriffan siirtolaisvankilasta.

Neljä vuotta sitten Khalifaxa alias el clandestino eli salainen aloitti yhdessä 84 muun afrikkalaisen kanssa kahdeksan päivän matkan Atlantin aalloilla polttavassa auringonpaahteessa. Khalifan merimatka Senegalista Espanjaan oli painajaismainen. Matkalla vene rikkoutui ja vettä alkoi pursuta paatin sisään. Venematkalaiset lappasivat vettä pois yötä päivää useiden vuorokausien ajan. Kaikki eivät kestäneet loppuun saakka, osa kuoli janoon, osa valui mereen.

Khalifaxa hiljenee suru kasvoillaan. ”Kolme ystävääni kuoli sillä matkalla. Mutta tästä täytyy puhua, jotta asiat voisivat vielä joskus muuttua.”

76 ihmistä selvisi perille saakka, yhdeksän uupui meren syvyyksiin.

”Luulin, että kuolen. Nousimme puuveneeseen saapuaksemme meriteitse Senegalista Espanjaan, kahdeksan päivän pitkä odotus, kaksi kuppia riisiä ja yksi lasi maitoa päivässä. Ihmiset oksentelivat, mutta etenimme.”

Venematka Kanarian saarille on ollut yksi yleisin reitti Afrikasta Eurooppaan. EU:n jäsenvaltioiden ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston Frontexin toukokuussa 2010 julkaiseman tiedotteen mukaan Kanarian saarille pyrkivien siirtolaislauttojen määrä on romahtanut yli 90 prosenttia vuoden 2006 huippulukemista. Silloin Kanarialle saapui yli 30 000 siirtolaista 600 paatilla.

Frontexin mukaan siirtolaisuus on romahtanut ennen kaikkea rajavalvonnan yhteistyön lisäännyttyä EU:n ja Afrikan maiden välillä, erityisesti Mauritanian ja Senegalin kanssa. Siirtolaisia kontrolloiva koneisto maksaa: Frontexin vuosibudjetti on kasvanut vuoden 2005 reilusta 6 miljoonasta lähes 90 miljoonaan euroon vuonna 2010.

Khalifaxa jatkaa tarinaansa Barcelonan rantahiekalla kävellessämme: ”Lopulta näimme helikopterin ja heilutimme vaatteita, kunnes meidät huomattiin.”

Matka jatkui Las Palmasin siirtolaisvankilaan, jossa Khalifaxa vietti 40 päivää. Siellä hän salasi henkilöllisyytensä. Espanjan lain mukaan siirtolainen on päästettävä vapauteen, jos hänen identiteettiään ja alkuperäänsä ei voida varmentaa. Vankeusajan umpeuduttua poliisikone kuljetti Khalifaxan ja muita siirtolaisia mantereelle Malagaan.

Khalifaxa ansaitsee elantonsa talouskriisin kurittamassa Espanjassa räppäämällä. Konsertteja on kuukaudessa muutamia. Yhdestä keikasta hän ansaitsee noin 200 euroa. Pienen huoneen vuokraan kuluu 150 euroa, joten hän tulee juuri ja juuri toimeen. Khalifaxa esiintyy vapaaehtoisesti siirtolaismielenosoituksissa ympäri Espanjaa ja toimii aktiivisesti kotikaupunkinsa Zaragosan siirtolaisverkostoissa.

”En kannusta muita afrikkalaisia matkustamaan. Ei tämä ole kaiken sen vaivan väärti, elämä täällä on todella vaikeaa. Olisi ehkä parempi jäädä kotiin, täällä olemme vain rikollisia.”

Khalifaxa räppää Barcelonan rannalla aaltojen lyödessä tahtia siirtolaisen tarinalle, samalla kun ystävä Chino Negro beatboxaa taustalla innokkaasti rytmiä. Kun teen kysymyksen, saan vastauksen rapin muodossa.

Espanjassa asuvasta viidestä miljoonasta siirtolaisesta lähes joka kolmas on työtön. Miljoona heistä elää ilman oleskelulupaa. Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa talouskriisi iskee vielä kovemmin, kun puolet mantereen väestöstä elää alle eurolla päivässä.

IMF:n mukaan siirtolaisina asuvien sukulaisten rahalähetykset Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan vähenivät 500 miljoonalla dollarilla vuonna 2009. Samalla mantereen 200-miljoonainen nuorisotyöttömyys kasvaa 7–10 miljoonalla vuosittain. Paine siirtolaiseksi lähtemiselle kasvaa edelleen.

”Eurooppa on syyllinen. Eurooppalaiset tulivat ensin Afrikkaan huijaamaan ja ryöstämään meitä, mutta mikseivät he nyt vastaanota meitä? Riimittelen kapitalismista ja rasismista, imbesilleistä, jotka eivät salli ihmisten vapaata liikkumista rajojen välillä. Rajat ovat rumia, kun niin monet joutuvat kuolemaan paateissa”, Khalifaxa sanoo.

”Kaiken kokemani jälkeen kaikki tuntuu kovin pieneltä, enää en pelkää elämää.”

Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 7/2010 s. 44-45.

Kuuntele Khalifaxa el clandestinoa Fifi Audiosta: Räppiä paperittomuudesta