Kriisi ajoi paperittomat kaduille

Turun Sanomat & Kaleva. Kuvat ja teksti: Kukka Ranta

Paperittomien siirtolaisten kilpailu toimeentulosta kovenee kaduilla, kun yhä useammat menettivät työpaikkansa Euroopan talouskriisin myötä. Pakistanilainen Kamal myy huumeita Barcelonassa oleskelulupaa odotellessaan ja haaveilee omasta ravintolasta.

1200-1400 euroa kuukaudessa. Huumekauppa kannattaa paremmin kuin oluenmyynti, josta ansiot jäävät 400-500 euroon kuussa, kertoo pakistanilainen Kamal.

Ajankohtainen: Talouskriisi heittää tänä vuonna 64 miljoonaa ihmistä äärimmäiseen köyhyyteen.

Barcelonan öisellä keskustakorttelilla norkoilee pakistanilaisia kaljanmyyjiä. Oluttölkit katoavat hetkessä roskapönttöjen taakse, kun poliisiauto lipuu hitaasti paikalle. Miehet kiirehtivät kauemmas ja tarkkailevat tilannetta silmäkulmistaan. Tilanteen rauettua eräs heistä esittäytyy ystävällisesti.

Kamal on kotoisin Pakistanista, Islamabadista. Hän työskentelee Barcelonassa huumeita myyden. Listalta löytyy ekstaasia, kokaiinia ja hasista. Valtaosa asiakkaista on eurooppalaisia turisteja.

Tavallinen työpäivä alkaa illalla kello kahdeksan aikaan, kun Kamal seisoo samassa kadunkulmassa olutta myyvien ystäviensä kanssa. Kadulla päivystetään aamuun saakka. Päivät ovat lepoaikaa, ellei asiakas satu soittamaan. Kamal myy vain muutaman keskusta-alueen baarin asiakkaille. Osa tutuista asiakkaista soittaa tarpeen tullen.

”Öisin on hyvin vaarallista työskennellä, sillä poliisit ovat jatkuvasti liikkeellä, mutta niin ovat toisaalta myös asiakkaamme. Näen poliiseja enemmän kuin aiemmin, myös siviilipartioissa”, Kamal kuvailee työnsä riskejä.

Kamal on työskennellyt huumekauppiaana Barcelonassa reilut kolme kuukautta. Ensimmäisen kerran hän vieraili Espanjassa vuonna 2005, mutta totesi työnteon olevan mahdotonta. Hän palasi Ranskaan, jossa hän työskenteli pakistanilaisessa ravintolassa useita vuosia. Vuonna 2008 Kamal muutti pysyvästi Barcelonaan, koska Espanjassa on mahdollista saada oleskelulupa kolmen vuoden odottamisen jälkeen. Ranskassa siihen menee kuusi vuotta.

”Myyn huumeita, koska sillä tienaan parhaiten. Meillä paperittomilla ei ole paljon vaihtoehtoja.”

Festivaalien aikaan Kamal myy päivisin oluttölkkejä, eikä silloin jää aikaa nukkumiselle. ”Rahan takia on tehtävä kaikkea”, Kamal kuittaa silmät väsymyksestä turvonneina.

Kamal aikoo perustaa Barcelonaan oman pakistanilaisravintolan, kunhan ensin saa oleskeluluvan.

”Haluan myös perustaa perheen, mutta aivan ensimmäiseksi aion vierailla kotonani”, Kamal suunnittelee toiveikkaana. Hän ei ole nähnyt vanhempiaan kymmeneen vuoteen.

Kamal lähti Pakistanista 16-vuotiaana. Tie kulki pitkin Pakistanin vuoria kohti Iranin rajaa.

”Öisin rajavyöhykkeellä nukkui monenlaisia ihmisiä odottamassa rajapisteen aukeamista. Valonheittimen osuessa kohdalle piti aina heittäytyä nukkuvaksi, muuten jatkoimme yön pimeydessä rajan yli hivuttautumista.”

Matka jatkui Iranin ja Turkin väliselle rajalle. ”On silkkaa tuuria jääkö rajalla kiinni, minulla on ollut onnea.”

Rajanylityksen jälkeen Turkin puolella odotti opas, joka ohjasi kymmenen päivän kävelymatkan Kurdistanin vuorilla kohti sovitussa paikassa odottavaa rekkaa. Yli sata siirtolaista pakkautui rekan sisuksiin, ja toistakymmentä tuntia kestänyt yhtämittainen matka päättyi Istanbuliin.

Istanbulista siirtolaisryhmä jatkoi taksilla Turkin ja Kreikan rajan väliseen metsään odottamaan oikeaa ylityshetkeä. Lähipusikoissa oli satoja muitakin leiriytyneitä. ”Kreikan puolella poliisi piiritti suuren peltoalueen, jossa makasimme liikkumatta useita tunteja. Lopulta meidät pidätettiin”, Kamal kertoo hengitystään pidätellen.

Seuraavat kolme kuukautta Kamal asui siirtolaisille perustetussa vankileirissä, jossa hän asui 16 muun henkilön kanssa samassa metallikontissa.

Kolmen kuukauden vankeuden jälkeen koitti vapaus, kun viranomaiset eivät saaneet Kamalin henkilöllisyyttä selville.

Uuden passin hankkiminen maksoi Ateenassa 1500 euroa. Se mahdollisti lentämisen Ranskaan tutun naapurin luokse ravintolatyöhön. Oleskeluluvan odottaminen kuitenkin raastoi nuoren miehen mieltä, ja niin tie vei Espanjaan.

”Oleskelulupapäätöksen pitäisi varmistua muutaman kuukauden sisällä,” hymyilee Kamal toiveikkaana. Monen kuukauden etsinnän jälkeen hän löysi luotettavan espanjalaisen elektroniikkayrityksen, joka suostui antamaan kulissityösopimuksen 3000 euron maksua vastaan.

”Työsopimusten kauppa oleskelulupaa varten on varsin yleistä, ja niin on myös siirtolaisten hyväksikäyttö: monet ovat menettäneet rahansa, työsopimuksensa sekä haaveet oleskeluluvasta huijareiden mukana”, Kamal kertoo ystävän nyökytellessä vieressä.

Haastateltavan nimi on muutettu.

Varmemman huomisen toivossa

Lettejä ja koruja. Senegalilainen 47-vuotias Fatima ansaitsee elantoaan ystävänsä Fatiman kanssa Barcelonan rannoilla.

Okran värisen hiekan paahteessa välkkyy afrikkalaisia kankaita jalokivien lailla, kun senegalilainen Fatima ja hänen työparinsa Mamá tarpovat pitkin Barcelonan pohjoista uimarantaa.

Asiakkaita on päivässä parhaimmillaan tasan yksi huolimatta siitä, että työpäivä kestää aamupäivästä iltamyöhään asti.

Auringon painuessa on myös päivän asiakaskin löytynyt. Päivänvarjon alla istuu brasilialainen mies hievahtamatta, kun Fatima ja Mamá asettavat irtohiuksia. Yhden pään letittämisessä kuluu muutama tunti. Lysti maksaa 40–50 euroa, jotka Fatima ja Mamá jakavat keskenään. Hiuslettien lisäksi naiset myyvät koruja.

Fatima lähti kolme kuukautta sitten miehensä kanssa Espanjaan töiden ja varmemman tulevaisuuden toivossa. Pariskunnan viisi lasta jäi Sengaliin. 25-vuotias esikoinen hoitaa nuorinta, viiden kuukauden ikäistä vauvaa.

”Ikävä on aivan hirveä,” Fatima toistaa tunnettaan ja kieputtaa tekolettiä keskittyneesti.

”Työskentely on todella vaikeaa”, Fatima huokaa. Poliiseja on joka puolella etsimässä kiellettyä katukauppaa käyviä paperittomia ja työttömiä siirtolaisia.

Rannat ovat täyttyneet myyjistä, samalla kun ihmiset ostavat entistä vähemmän. ”Tarvitsen rahaa lapsilleni.”

Ilman oleskelulupaa Espanjassa elävät Kamal, Fatima ja Mamá eivät kiinnijäämisen jatkuvassa pelossa halunneet tulla kuvatuksi kasvojaan näyttäen.

Työttömyys kasvattaa paperittomien määrää

Espanjassa asuu yli viisi miljoonaa ulkomaalaista, joista lähes miljoona elää ilman oleskelulupaa. Siirtolaisväestöstä lähes on 30 prosenttia on työttöminä
Moni Espanjaan saapuva siirtolainen on menettänyt aikaisemman työpaikkansa talouskriisin vuoksi.
Osa työluvalla Espanjaan saapuneista siirtolaisista ei saa uutta lupaa ilman työsopimusta.
Euroopassa asuu noin 8 miljoonaa paperitonta siirtolaista. Euroopan ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto Fontex arvioi, että puolet heistä on saapunut Eurooppaan laillisesti, mutta oleskelulupa on umpeutunut.

Lähteet: Maailmanpankki, Frontex, Euroopan komissio, YK, Ulkoasiainministeriö, Espanjan työ- ja maahanmuuttoministeriö, Instituto Nacional de Estadística.

Julkaistu Kalevan Sunnuntai-liitteessä 29.8.2010

& Turun Sanomien Sunnuntaisivuilla 19.9.2010.

Unelma työstä

Voima 23.08.2010 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Kukka Rannan kuvareportaasi Espanjan siirtolaisista paljastaa, ettei Euroopassa pääse rikastumaan.

Talouskriisi on vienyt monelta työpaikan. Kun yleistyöttömyys nousi Espanjassa 20 prosenttiin, maassa asuvan viiden miljoonan siirtolaisen kohdalla työttömyys nousi 30 prosenttiin. Lähes joka kolmas siirtolainen keksii nyt keinoja toimeentulolle. Espanjassa elää lähes miljoona ihmistä paperittomana, ja luku on takuulla noususssa kun päättynyt työsopimus vie pohjan oleskeluluvan uusimiselta. Samalla yhä useampi työn ja paremman tulevaisuuden perässä Espanjaan saapuvasta siirtolaisesta hautaa unelmansa kaduilla työskennellen ja poliisipartioita paeten.

Cheikh Thioune saapui Espanjaan Senegalista, kun oli saanut työsopimuksen elintarviketehtaaseen Barcelonan lähelle. ”Yhdeksän kuukauden jälkeen vasemmanpuoleinen keuhkoni tulehtui pahasti tehtaan runsaasta pölystä ja jouduin yli vuodeksi sairaslomalle”, Cheikh kertoo ja osoittaa kainalonsa alta paljastuvaa pitkää leikkausarpea. ”Työnantaja ei korvannut mitään.” Viikonloppuisin Cheikh myy Coca Colaa rannalla ja viikolla etsii töitä. ”Tienaan noin 12–15 euroa päivässä. Senegalissa toimin kymmenen vuotta kalastajana, mutta merilläkään ei ole enää kalaa. Parempi olisi kuitenkin palata kotimaahani, mutta minulla ei ole varaa siihen.”

Gambialainen Fatima kävelee päivittäin yhteensä kuusi tuntia työmatkaa, sillä hänellä ei ole varaa junaan. ”En halua varastaa, enkä tehdä työtä huoraamalla. Kesäisin myyn hellevaatteita uimarannoilla ja talvisin kenkiä, ihovoiteita ja parfyymejä tuttavieni kodeissa. Tienaan noin 20 euroa päivässä eli noin 600 euroa kuukaudessa. Vuokraan hupenee 480 euroa ja veteen 66 euroa kuukaudessa. Paperittomille palvelut usein maksavat enemmän kuin muille. Rahani eivät riitä. Ruokaa, vaatteita ja kenkiä haen työttömien tukipisteestä. Joskus jos pystyn, lähetän rahaa viidelle lapselleni Gambiaan.”

Uimarannalla tarpovilla aurinkolasien myyjillä on kiire. Senegalilainen Muhamed Fal kuitenkin päättää pitää tauon paahtavan kävelyn ohessa. ”Olen asunut neljä vuotta Espanjassa. Kaksi vuotta työskentelin kopiotoimistossa, mutta menetin juuri työni. Nyt olen kuukauden ajan myynyt aurinkolaseja uimarannalla noin kahdeksan tuntia päivässä. Rahat eivät meinaa riittää huoneeni vuokraan. Talouskriisi on ankara, eikä tilanteeseen ole ratkaisua, työtä on vain tehtävä. Hymyn takana itken.”

Metrotunnelissa raikaa harmonikkamusiikki. Romanialainen Mihail soittaa päivittäin neljän tunnin ajan Barcelonan metrotunneleissa. Romaniassa Mihail työskenteli muusikkona soittamalla erityisesti hääjuhlissa ja tienasi 300 euroa kuukaudessa. Espanjassa hän ansaitsee noin 500 euroa kuukaudessa. Talouskriisin myötä hän tienaa vähemmän kuin aiemmin. Huonevuokraan kuluu 400 euroa, rahaa jää hädin tuskin ruokaan. Perheeseen kuuluu vaimo ja koulua käyvä 16-vuotias lapsi. ”Soitan musiikkia, koska ei ole muutakaan.” Mihailin sormet näppäilet tottuneesti harmonikkaansa ja rahakippoon kilahtaa ohikulkijalta sentti.

39982-mama_mehunmyyjc3a4rannalla Rantabaarin varjossa lepää joukko länsiafrikkalaisia siirtolaisia ja keskellä käy kiivas kauppa. Mamá on keksinyt mukava bisneksen, hän myy senegalilaisista raaka-aineista valmistamaansa mehujuomaa muille rannan siirtolaismyyjille. Kaikkina viikon päivinä paitsi maanantaisin Mamá saapuu levähdysleirille 30 mehupullon kera joita hän myy euron kappalehintaan. Päivästä kertyy 15 euroa voittoa ja loput 15 euroa hän pistää säästöön mehuaineksien hankintaa varten. Mamá tuli Espanjaan miehensä kanssa lentäen. Turistiviisumi maksoi 3 000 euroa. Mamán senegalilaisella miehellä on paperit ja hän on saanut töitäkin. Kolme vuotta Espanjassa on jo täyttynyt oleskeluluvan saamiseksi, mutta Mamálta puuttuu vielä virallinen työsopimus.

”Coco coco coconut”, huutaa Fasil Adnan kahdeksan tuntia päivässä turistirannalla. Samalla täytyy jatkuvasti vilkuilla, ettei rannan poliispartiot ole lähettyvillä. Poliisit kyttäävät siirtolaisia myös kiikareilla. Fasil Adnanin perhe on Pakistanissa. Hän on työskennellyt kuukauden ajan kookospaloja myyden. Yksi pala maksaa noin 2 euroa, joskus hintaa lasketaan tai nostetaan – tilanteesta riippuen. ”Päiväansioksi kertyy yleensä noin 10 euroa, joskus enemmän ja joskus ei yhtään mitään”, Fasil Adnan kertoo ympärilleen vilkuillen ja katoaa kiireisesti nähtyään mahdollisen asiakkaan horisontissa.

Diallo Cenakry on asunut 1,5 vuotta Espanjassa, mutta ei ole löytänyt töitä. Diallo Cenakry herää aamuvarhaisin ja kiertää kaupungin roskiksia. Iltaisin vilkkaan markkinapaikka Gloriesin porttien suljettua ja vartijoiden lähdettyä, avautuu paperittomien siirtolaisten markkinat kadulla. ”Marokkolaiset ostavat keräämiämme kenkiä ja elektroniikkaa. Päivässä saatan tienata 5–60 euroa. Tämä on ihan riittävästi huonevuokrani maksamiseen ja elämiseen. Lisäksi joka kuukausi lähetän perheelleni rahaa. Kerään roskia, koska ei ole muuta vaihtoehtoa.” Diallo Cenakry opiskeli Guineassa 10 vuotta farmaseutiksi ja hänellä oli oma kauppakin. ”Kuva Euroopasta on kuin paratiisi. Kaikki luulevat, että täällä pääsee rikastumaan. Oikeasti Euroopassa on todella vaikeaa. En halua palata takaisin kotimaahani ennen kuin olen saanut paperit ja riittävästi rahaa, koska ihmiset odottavat, että olen rikas.”

Barcelonan turistitäyteisen vanhankaupungin Sant Ramonin ja Robadorin kadut ovat tunnettuja itäeurooppalaisista prostituoiduista. Useimmat naiset tulevat Bulgariasta, Romaniasta ja Ukrainasta. Kulmilla norkoilevat miesjoukkiot vahtivat silmä tarkkana naisalaisiaan. Talouskriisi on lisännyt prostituoitujen määrää Barcelonassa. Valtaosa prostituoiduista on siirtolaisia, naisia ilman oleskelulupaa ja monet mafian alaisia ihmiskaupan uhreja. Kaikista prekaarimmat tienaavat vain 20 euroa aktilta, toiset useamman sadan euron edestä. Ihmiskaupan uhrit eivät saa pitää tuloja itsellään.

Kuvareportaasi julkaistu Voimassa 23.08.2010.

Kohdellaan kuin roskaa

Amnesty-lehti 2/2010 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Euroopan syrjityin vähemmistö puhuttaa niin Euroopan unionia kuin kotimaan päättäjiä. Romanien aseman parantamiseksi tarvitaan kipeästi EU-tasoista romanistrategiaa, jotta romanien olisi mahdollista katkaista syrjinnän ja köyhyyden kehä, jossa he elävät.

0086b-romayouth_mielenosoitus European Net of Roma Youth -nuorisojärjestö osoitti mieltä EU:n romanikonferenssin edustalla.

Huhtikuun alussa EU-jäsenvaltioiden ja EU:n edustajat, romanivähemmistöjen edustajat ja joukko kansalaisjärjestöjä kokontuivat Espanjan Cordobaan, toisen romanihuippukokouksen merkeissä. Amnesty oli etukäteen peräänkuuluttanut huippukokoukselta konkreettisia sitoumuksia, jotta romanien oikeudet Euroopassa toteutuisivat. Tärkein askel tähän olisi yhteisymmärrys EU-maita sitovan romanistrategian laatimisesta. Tähän mennessä Euroopan byrokratian rattaita käynnistelevä prosessi on jäänyt lähinnä poliittisten julistusten tasolle.

Suomen edustajana esiintyneen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) mielestä romanistrategiassa on kyse ennen kaikkea yhteisestä tahdosta. Puheenvuorossaan Hyssälä kehui Suomea Euroopan edelläkävijänä romanipolitiikan hallinnollisten rakenteiden kehittämisessä.

”Vuodesta 1956 lähtien Suomessa on tehty romanipoliittisia ohjelmia ja meillä on omat elimet, kuten esimerkiksi romaniasiain neuvottelukunta, mitä monessa maassa ei ole.”

Kysymykseen siirtolaisromaneista Ministeri Hyssälä painotti lähtömaiden olosuhteiden parantamisen tärkeyttä. Samalla Hyssälä myönsi, ettei romanisiirtolaisten kotiin palauttaminen ole ainut keino pureutua asiaan, vaan suuri vastuu kuuluu paikallisille romaneja vastaanottaville kunnille.

”Eikä myöskään valtiovalta voi kieltäytyä Euroopan unionin kansalaisten perusoikeuksien toteuttamisesta. Kyse on köyhyydestä ja yhteisestä tahtokysymyksestä, johon on paneuduttava”, Hyssälä vakuutteli.

d2fd1-romasummit_ministerihyssc3a4lc3a4

Romanihuippukokousta seurannut Amnestyn Eurooppa-ohjelman apulaisjohtaja David Diaz-Jogeix oli yllättynyt Euroopan unionin poliittisen tahdon puutteesta. ”Emme luota julistuksiin, vaan konkreettisiin toimintasuunnitelmiin, jotta voimme seurata prosessin edistymistä ja auttaa hallituksia strategian toimeenpanossa.”

”Amnesty on osana Euroopan romanipolitiikan koalitiota (ERPC) vaatinut EU:lta romanistrategiaa muutaman vuoden ajan. Olemme lähellä, mutta luulen, että poliittinen paine täytyy nyt kohdistaa komissaariin strategian saavuttamiseksi”, Diaz-Jogeix arveli konferenssissa. ”Odotimme oikeus- ja perusoikeuskomissaarin esittävän strategialle sitoumuksen, joka toisi yhteen kaikki EU:n tarjolla olevat välineet.”

David Diaz-Jogeixin mukaan kokouksen saavutuksiin voi lähinnä laskea hallitusten lupaukset jakaa hyviä kokemuksia. Kuitenkaan kokemusten jakaminen jäsenvaltioiden kesken ei riitä, varsinkin kun monien toimet ovat erittäin syrjiviä.”

”Ensiksi haluamme poliittiset tavoitteet, sitten konkreettisen toimintasuunnitelman. Amnesty toivoo, että strategia johtaisi hyvin konkreettisten kansallisten toimintasuunnitelmien valmistamiseen, jotka keskittyisivät erityisesti romanien koulutukseen, asumiseen ja terveyteen”, Diaz-Jogeixin kiteytti.

Euroopassa on yli kymmenen miljoonaa romania, joista valtaosa asuu Itä-Euroopassa. Romaniassa heitä asuu reilut kaksi miljoonaa, joka kattaa noin 10 prosenttia väestöstä. Heistä valtaosa – 75 prosenttia elää köyhyydessä.

Cordoban romanihuippukokouksessa puhunut Euroopan romanipolitiikan koalition jäsenjärjestö Open Society Instituten puheenjohtaja Georg Soros huomautti, että ”vaikka Euroopan Unioni on tähän mennessä käyttänyt 400 miljoonaa euroa erilaisiin romaniprojekteihin, on samaan aikaan monen romanin sosiaalinen asema huonontunut entisestään.”

Amnestyn mukaan EU-rahoitus on usein riittämätäntö, eikä sitä täydennetä riittävästi jäsenvaltioissa. Kansalliset hallitukset eivät myöskään aina käytä EU-varoja tarkoituksenmukaisesti eikä romaneja osallisteta päätöksentekoon. EU:n muihin tarkoituksiin myöntämä rahoitus saattaa myös johtaa romanien syrjäytymiseen, koska rahoituksen syrjiviä vaikutuksia ei valvota riittävästi.

Romanian romanilapsista lähes puolet syntyy ilman syntymätodistusta, ja joka neljänneltä Romanian romaniaikuiselta puuttuu henkilötodistus, arvioi Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI). Ilman henkilötodistusta romanit eivät edes ole olemassa, eivätkä he pääse peruspalveluiden, kuten koulutuksen, terveydenhoidon ja sosiaaliturvan piiriin, virallisesta työstä puhumattakaan.

4ee4c-romanislummi_cordoba_reinasofiansairaalanvieressc3a4 Romanislummi Cordoban keskussairaalan takana 2010.

Romanit asuvat usein itserakennetuissa hökkelikylissä kaupunkien laitamilla, joihin vesi kannetaan kaukaa ja sähköt viritetään itse. Saniteettiasiat hoidetaan usein lähiympäristössä ja pahimmillaan puutteellinen jätehuolto pahentaa tautiriskejä. ”Kaupungilla kulkiessa täytyy vältellä poliisia, joka saattaa pahoinpidellä, ellei ole jotain millä lahjoa vapautta”, kertoi arpinen romanimies kokemuksistaan romanialaisesta kotikylästään.

15 prosenttia Romanian romanilapsista ei aloita koulunkäyntiä, kertoo Open Society Instituten EUMAP-ohjelman raportti. Kouluissa romanilapset yleensä kokevat jatkuvaa nimittelyä. Sekä opettaja että luokkakaverit saattavat haukkuvat ja nimitellä päivittäin vuosien ajan, niin kauan kunnes rasismi ajaa ulos koulusta. Romanilasten koulunkäynnin keskeyttämisprosentti on 4-6 kertaa suurempi kuin valtaväestön lapsilla.

b6c2c-romaniperhe_sohvalla Romaniperhe Kalasatamassa 2010.

Cordoban romanikonferenssissa luennoinut Slovakian yliopiston tutkija Kvetoslava Rimarovan mukaan romanilapset ovat 7-15 senttimetriä lyhyempiä kuin muut lapset huonosta ruokavaliosta johtuen. Romanivanhus puolestaan kuolee noin kymmenen vuotta aikaisemmin kuin muut eurooppalaiset.

Rimarovan mukaan romanit kärsivät erilaisista puutostaudeista, kuten kelta- ja punataudista sekä salmonellasta. On hyvin tyypillistä, että romanit menevät lääkärin luokse vasta kun ovat todella sairaita – usein liian myöhään. Syinä voi olla rahan puute, tietämättömyys saatavilla olevista palveluista tai epäluulo viranomaisia kohtaan.

Eikä ihme, romaneihin kohdistuvat terveysviranomaisten toimenpiteet voivat olla järkyttäviä: viime vuosina on Tšekissä, Slovakiassa ja Unkarissa romaninaisia on pakkosteriloitu synnytyksen yhteydessä, ilman että naiset itse tiesivät toimenpiteen vaikutuksista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi vuoden 2009 huhtikuussa päätöksen Slovakian toimineen ihmisoikeuksien vastaisesti, kun maan terveysviranomaiset olivat estäneet pakkosteriloitujen naisten pääsyn potilasasiakirjoihinsa. Sterilized Women’s League -järjestön mukaan arviolta yhteensä sata romaninaista on steriloitu aina 2000-luvulle asti.

Koska romaneilla ei ole koulutusta eikä työpaikkaa, vaihtoehdottomuuden edessä on kehitettävä mitä tahansa keinoja selviytyäkseen hengissä. Euroopan unionin syrjityin väestöryhmä myy kukkia kaduilla, tai kerää pulloja, metalleja ja roskia myydäkseen ne kierrätyspisteisiin. Jotkut heistä soittavat musiikkia – jos ovat niin onnekkaita, että omistavat soittimia. Romaneja näkee kaduilla kerjäämässä säästä huolimatta, jotta he saisivat rahaa ruokaan, lapsilleen tai lääkkeisiin.

Romanimies soittaa Barcelonan metrotunnelissa keväällä 2010.

Monesti romanit kilpailevat samoista alhaisimman tuloluokan töistä kuin muilta mantereilta saapuvat paperittomat siirtolaiset. Ilman työsopimuksia ja palkan varmuutta he työskentelevät esimerkiksi Etelä-Euroopan hedelmä- ja vihannesviljelmillä. Talouskriisin aikaan nämäkin työt ovat kiven alla. Siksi monet ovat entistä enemmän liikkeellä, ja kohtaavat entistä enemmän ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä ympäri Eurooppaa.

Unkarissa on vuodesta 2008 lähtien tapahtunut European Roma Rights Centre -ihmisoikeusjärjestön mukaan noin 50 väkivaltaista hyökkäystä romaneja kohtaan. Koteja on tuhopoltettu ja sekä lapsia että vanhuksia on murhattu tarkka-ampujien luodeista kotitalojensa edustalle. Romanikylien eristäytyneisyys tekee iskuista helppoja. Väkivaltaiset hyökkäykset on liitetty Unkarin äärioikeistolaisen Jobbik-puoluetta tukevaan puolisotilaalliseen Unkarin kaartiin. Kesällä 2009 romanivastaisuudella lietsova Jobbik sai kolme paikkaa Euroopan parlamenttiin.

Italiassa toimeenpannaan pakkohäätöjä, joissa on viime vuosina kuollut romanian kansalaisia, myös lapsia. Italiassa pakkohäädöistä on tullut entistä yleisempiä, kun Italian hallitus ja paikalliset viranomaiset ovat tehneet erityisiä turvallisuussopimuksia keskenään ja valtaa on siirretty sisäministeriöltä alaspäin paikallisviranomaisille.

b707b-hc3b6kkelitalokalasatamassa Kuva on Helsingin Kalasatamasta 2010.

Myös Helsingissä on toimeenpantu pakkohäätöjä. Esimerkiksi Helsingin kaupungin sosiaaliviranomaisten ovat uhkailleet romanilasten huostaanotolla, jos perheet eivät poistu tietyltä leirintäalueelta tai kokonaan Suomesta. Samankaltaista lastenhuostaanotolla uhkailua Amnesty on todistanut Italiassa.

Amnestyn Eurooppa-ohjelman apulaisjohtajan Diaz-Jogeixin mielestä on huolestuttavaa, ettei romanihuippukokouksessa ole esitetty minkäänlaisia mahdollisia sanktioita pakkohäätöjä toimeenpaneville jäsenvaltioille.

”Euroopan komissio ei ole ottanut pakkohäätöjä esille, eikä myöskään ole kritisoinut rasistisia hyökkäyksiä romaniyhteisöjä kohtaan, mitä olemme nähneet esimerkiksi Unkarissa ja Italiassa. Euroopan komission täytyy ottaa johtava asema romanistrategian aikaansaamiseksi, sillä jäsenmaat tarvitsevat vahvaa suunnannäyttäjää.”

Kun Romaniasta tuli Euroopan unionin jäsen, romanit saivat oikeuden matkustaa unionin alueella vapaan liikkuvuuden direktiivin mukaisesti. Jokaisella Euroopan unionin kansalaisella on oikeus oleskella toisessa unionin maassa enintään kolme kuukautta, minkä jälkeen on haettava oleskeluoikeuden rekisteröintiä asuinpaikkakuntansa poliisilaitokselta.

86a01-romaninaiset_sohvalla Romaninaisia Kalasataman kotileirissään 2010.

Poliisi ei voi käännyttää EU-kansalaista, ellei todistettavasti yli kolmen kuukauden yhtäjaksoinen maassa oleskeluaika ole ylittynyt ja henkilöllä ei ole varaa elättää itseään. Romaneilta usein puuttuu viranomaisten vaatima eurooppalainen sairasvakuutuskortti, koska Romaniassa sen hankkiminen on heille vaikeaa.

Jokaiselle Euroopan kansalaiselle kuuluvaa oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti toisessa unionimaassa pyritään kumoamaan romanien kohdalla, esimerkiksi hankaloittamalla heidän oleskeluaan toimeenpanemalla leirien tuhoamisia, lastensuojelutoimenpiteillä uhkailemalla tai poliisien tehokampanjoilla, sekä pikkurikoksien perusteella käännyttämällä.

Parhaimmillaan yhteinen romanistrategia pakottaisi jäsenmaat ottamaan huomioon romanien sosiaaliset ongelmat eurooppalaisena tehtävänä ja velvoittaisi viranomaisia keskittymään häätöjen ja karkotusten sijaan romanien ihmisoikeuksien toteuttamiseen. Romanit ovat liikkeellä, koska heillä ei kotimaassaan juuri ole minkäänlaisia odotuksia paremmasta tulevaisuudesta.

”Suomessa syön parhaimmillaan kolme ateriaa päivässä, Romaniassa syön vain kerran päivässä. Siinä on eroa”, kertoi Helsingissä asuva romanimies Euroopan perusoikeusviraston haastattelemana.

Suomessa asuu noin 10 000 suomen romania, joista vain kourallinen suorittaa ylempää korkeakoulututkintoa. Tarkkaa tietoa ei ole saatavilla, sillä Suomessa ihmisiä ei rekisteröidä etnisin perustein henkilörekisterilain mukaisesti. Kuitenkin lehdistö, sosiaaliviranomaiset ja poliitikot erittelevät Suomeen saapuvista turisteista juuri Itä-Euroopan romaneja.

Huolimatta laajasta tietämyksestä, monista raporteista, ihmisoikeus- ja romaniryhmien tiedottamisesta ja Euroopan parlamentin vaatimuksista parantaa romanien asemaa, ovat eurooppalaiset päättäjät tehneet täysin päinvastaisia päätöksiä.

99d35-romaninainen_lapsisylissc3a4 Itävallassa voi saada 700 euron sakon, jos alaikäinen lapsi osallistuu kerjäämiseen. Oslossa kerjäämisen kriminalisointi on nostanut varkauksien määrää. Romaniassa romaneja on häädetty muun muassa jätevedenkäsittelylaitoksen viereiselle saastuneelle maa-alueelle. Italiassa romanien häädöt ovat yleistyneet entisestään, kun hallitus toimeenpani kesällä 2009 uuden ”nomadisuunnitelman” romanien hökkelikylien uudelleensijoittamisesta.

Suomessa mikä tahansa kontaktin ottaminen kadulla saatetaan luokitellaan häiritseväksi kerjäämiseksi. Sisäministeriö antoi vuonna 2008 julkaistussa Katukerjääminen ja viranomaisyhteistoiminta -raportissaan poliiseille suosituksen puuttua kerjäämiseen, kun kyseessä on kukkien myyminen, musiikin soittaminen tai jos romanit puhuvat ohikulkijoille rahaa pyytäessään. Kerjäämistä kutsutaan tällöin aggressiiviseksi. Parhaillaan sisäministeriö valmistelee lakia kerjäämisen kieltämisestä, toisin sanoen köyhyyden kriminalisoimisesta.

Niin kauan kun eurooppalaiset valtiot estävät romanien yrityksiä tulla toimeen ja jatkavat romanien eristämistä muista EU-kansalaisista, ei Euroopan syrjityimmän vähemmistön asemaa tulla parantamaan vaan päin vastoin huonontamaan.

Mitä Cordoban huippukokouksesta jäi käteen? Kokous päättyi EU:n nykyisen ja tulevien puheenjohtajavaltioiden Espanjan, Belgian ja Unkarin lausuntoon, niin sanottuun Cordoban julistukseen, jossa Espanja ja tulevat puheenjohtajamaat sitoutuvat seuraavan puolentoistavuoden aikana kiinnittämään romanikysymykseen erityishuomiota.

Vaikka useat valtiot esittivät tukevansa romanistrategiaa, lähinnä yksittäisten puheenvuorojen tasolla, varsinaista yhtenäistä kannanottoa ei kuitenkaan Cordobassa syntynyt.

9d4ae-roskienvienti

Lähteet: Amnesty International, Euroopan komissio, The European Roma Policy Coalition, Fundamental Rights Agency, Sisäministeriö, YK.

Maputon vartijalla ei ole nimeä

Turvallisuusala on Afrikan suurimpia työllistäjiä. Vartijan palkalla ei kuitenkaan elä.

Francisco Domingo vartioi Maputon keskustassa olevaa rakennusta G4S-yhtiön univormussa.

Maputon vilkas ihmisvilinä vaimenee, kun pimeys painuu yhä syvemmäksi. Keskustan hienostoalueiden äänettömyyttä Mosambikin pääkaupungissa rikkovat enää rätisevät radiot. Ne pitävät seuraa yön yksinäisyydessä työskenteleville vartijoille. Joillakin kaduilla vartijat ovat kokoontuneet yhdessä television ääreen nopeuttaakseen yön tunteja.

Päivisin vartijoita näkee istumassa katujen reunoilla, lakaisemassa katuja tai pelaamassa shakkia pullonkorkeilla. Öisin vartijat nukkuvat, aina kun isäntien silmät välttävät.

”Vartioimani talon asukkaista suurin osa ei edes tiedä nimeäni, olen heille vain vartija”, vartijakopissaan istuva Francisco Domingo sanoo.

Ohi kävelee musta taloudenhoitaja sylissään villakoira, jonka jaloissa on rusettitossut.

Francisco Domingo on 36-vuotias kuuden lapsen isä, joka nukkuu kotonaan vain pari yötä viikossa. Mies tekee taloudellisen pakon edessä kahta työtä. Öisin tai päivisin, vuorosta riippuen, hän vartioi Maputon keskustassa olevaa rakennusta G4S-yhtiön univormussa.

”Tilanne on vaikea”, Domingo toteaa ykskantaan.

Hän tienaa 2000 meticalia eli noin 62 euroa kuukaudessa. Vuokraan menee 22 euroa, työmatkoihin 13 euroa.

Jäljelle jää 27 euroa kuussa ruokaan, lasten kouluun ja vaatteisiin.

Turvallisuutta riistämällä

Vuosikymmeniä velkakierteessä eläneet Afrikan valtiot ovat joutuneet leikkaamaan julkisia menojaan, myös poliisin kuluja. Se on edistänyt yksityisten turvallisuuspalveluiden kysyntää. Työttömyys ja talouden alamäki lisäävät kysyntää entisestään, sillä rikollisuus on lisääntynyt.

G4S on maailman suurin turvallisuusalan yritys. Sillä on lähes 600000 työntekijää yli sadassa maassa. Yhtiö on suurin monikansallinen työnantaja Afrikan alueella.

Kansainvälisen työjärjestön ILOn mukaan turvallisuusala on suurin virallisen talouden työllistäjä Afrikan kaupungeissa. Vartiointi keskittyy hienostokotien, valtiollisten rakennusten, isojen yritysten ja kansainvälisten järjestöjen valvomiseen.

G4S:n on syytetty maksavan työntekijöilleen köyhyysrajan alittavaa palkkaa ja kohtelevan työntekijöitään rasistisesti. Tähän tulokseen päätyi Palvelualojen maailmanliitto UNI (Union Network International) vuonna 2007 julkaisemassaan vartijoiden asemaa koskevassa raportissa.

Raportissa tuli esille muun muassa rasistisuus Etelä-Afrikassa ja alhaiset palkat Malawissa ja Mosambikissa. Työntekijät valittivat maksamattomista ylityötunneista vuosikymmenen ajalta. Raportin mukaan G4S tuottaa 40 prosenttia enemmän voittoa Afrikan alueella kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa – halpatyövoimaa ja köyhien ihmisten vaihtoehdottomuutta hyväksi käyttäen.

Rahat eivät riitä

Mosambik on YK:n inhimillisen kehityksen mittarin mukaan maailman kymmenenneksi köyhin maa. Maan 20-miljoonaisesta väestöstä 90 prosenttia elää alle kahdella dollarilla päivässä, 74 prosenttia alle yhdellä dollarilla.

Domingo työskentelee kolmena päivänä viikossa toisella puolella Maputon rannikon hienostoaluetta. Kahdeksan tunnin työpäivät kuluvat uima-allasta puhdistaessa ja puutarhaa hoitaessa.

Kahdesti viikossa Domingo menee päivätyöhönsä suoraan yötyöstään. Iltapäivän päätteeksi hän palaa suoraan vartijavuoroon.

Domingon perheen tavallisiin ruokaostoksiin kuuluvat riisi, sokeri, öljy ja pavut. Maitoon tai kananmuniin perheellä on harvemmin varaa. Yksi kana maksaa pari euroa.

”Saan lisätyöstäni puutarhurina ja uima-altaan hoitajana 44 euroa. Silti rahat eivät vain riitä. Jos joku perheenjäsenistä on kipeänä, lääkäriin tai lääkkeisiin ei aina ole varaa.”

Domingolla ei ole muuta vaihtoehtoja – kuten ei juuri kenelläkään hänen kollegoistakaan. Monet vartijoista ovat entisiä sotilaita. 16-vuotisen, vuonna 1992 päättyneen sodan aikana heillä ei ollut mahdollisuutta opiskella, ja muun kuin vartijan työn saaminen ilman koulutusta on vaikeaa.

Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 7-8/2010.

Vapaa Euskal Herria

”Vapauden tarvetta ei voi lakkauttaa väkivallalla”, kiellettyyn baskijärjestöön kuuluva nuori kertoo.

Voima 5/2010 s. 42-43 | Teksti: Kukka Ranta ja Mikael Brunila | Kuvat Kukka Ranta.

Ystäväni saattavat kadota huomenna, tai minut saatetaan viedä ensi yönä”, nuori baskinainen avautuu huoli kasvoillaan.”Meidät yritetään lamauttaa pelolla”, kielletyn nuorisojärjestö Segin aktiivi jatkaa, ja tunne tarttuu kuulijaan.

Segi kiellettiin Espanjassa vuonna 2002, koska Espanja, Ranska ja Euroopan unioni pitävät sitä osana terroristijärjestö Etaa. Vallankumouksellisen nuorisojärjestön väitetään kasvattavan uusia terroristeja, koska sen tavoite on sama kuin Etalla: itsenäisyys ja sosialismi.

Kuvan iskulauseen ”eta” ei tarkoita ETA:a, vaan ”ja”-sanaa.

Huhtikuussa pääsiäislomien aikaan järjestettiin jokavuotinen baskinuorten kokoontuminen. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Gazteherria-tapahtuman organisoi Segin sijaan joukko laillisia nuorisojärjestöjä, ja festivaali on aiempaa läpinäkyvämpi.

Silti matka festivaalikaupunki Durangoon kestää kauan, sillä sen keskeyttävät kommandopipoisten poliisiryhmien suorittamat ratsiat. Tiet on suljettu pitkäpiikkisillä metalliketjuilla. Kaksi eri poliisiryhmää, Guardia Civil ja Policia Nacional, valvovat ohikulkevaa liikennettä.

Bussi pysäytetään. Guardia Civilin massiivisiin varusteisiin sonnustautunut poliisi kävelee hitaasti bussikäytävää pitkin ja pyytää paperit mielestään epäilyttävimmiltä. Hiljaisuus on painostavaa. Tienvarressa seisovilla poliiseilla on lähes miehen korkuiset rynnäkkökiväärit.

Vastapäisellä sillalla näkyy kolme pysäytettyä linja-autoa, joiden lasien läpi erottaa, kuinka poliisi tutkii matkustajien henkilöpapereita. Matka jatkuu, kun kuski saa luvan jatkaa, eikä ketään viedä ulos bussista. Helikopteri lentää ilmassa ja tuntuu seuraavan meitä.

March in Irun.

Durangossa baskeripäinen pappa taputtaa hellästi olkapäälle ja varoittaa, että muutaman korttelin päässä on poliisien tehotarkastus.

Juna-asemalla näkyy valtava ihmisrykelmä, kun Policia Nacional käy läpi jokaisen kaupunkiin saapuvan matkustajan. Segin aktiivit päättävät vaihtaa kadunpuolta. Yksi heistä hieroo pelon ja jatkuvan stressin nipistelemää vatsaansa ja vetää syvään henkeä.”Tällaista tämä on joka puolella”, hän hymähtää.

Festivaalille odotettiin 10 000 osanottajaa, mutta pelko supisti festarikansan puoleen siitä. Uskaliaimmat ovat kiinnittäneet salaa Segin julisteita pitkin Durangon festivaalikaupunkia. Kiinnijääminen voi merkitä kuuden vuoden vankilatuomiota.

Vapaa Euskal Herria

Baskimaassa toimii viisi eri poliisivoimaa. Vihreä Guardia Civil perustettiin Francon aikana.

”Se on poliisista pahin, se hakkaa ja kiduttaa eniten”, toteaa Arantxa, vanhempi nainen keskellä nuorten järjestämää festivaalia. Hänen nimensä tarkoittaa ruusun piikkiä. Lempeä Arantxa kertoo, että vankila ja väkivalta ovat olleet tuttuja hänen perheelleen jo kolmen sukupolven ajan.

”Isäni oli pidätettynä sisällissodan aikana vuonna 1937, kunnes hän pakeni ja liittyi baskiarmeijaan. Mieheni on ollut kolme kertaa vankilassa, ja häntä on kidutettu eristyksessä ensimmäisen kerran Francon aikana sekä myöhemmin uudelleen 1990-luvulla.”

Arantxan poika on ollut vangittuna jo kaksi kertaa.

”Ensimmäisellä kerralla hän oli juuri tullut täysi-ikäiseksi. Toisella kerran hänet pidätettiin vuoden 2005 parlamenttivaalien aikaan, kun hän oli ehdolla Baskimaan kommunistipuolueen PCTV:n listoilla.”

”Poliisi kääri poikani maton sisälle hakattavaksi, että merkit fyysisestä kidutuksesta eivät näkyisi.”

35dd7-mielenosoitus_durango2

Nuorisojärjestö Segin aktiiveille kidutus on hyvin tuttua.”Jokaisella poliisivoimalla on omat metodinsa”, Ana Beiristain kertoo, ja jälleen Guardia Civilin toimet tulevat puheeksi.

”Guardia Civil on perustettu lähes varta vasten kiduttamista varten. Heidän on tarkoitus olla epäinhimillisiä, saada pidätetyt menettämään ihmisyytensä. Hyvä esimerkki tästä ovat puolen vuoden takaiset tapahtumat, jolloin 40 järjestömme jäsentä pidätettiin”, Beiristain kertoo.

Hän viittaa viime vuoden lopulla Baskimaassa suoritettuun poikkeuksellisen laajaan pidätysoperaatioon.

”Marraskuun 23. päivänä aamuyön tunteina ovet revittiin auki ja nukkujat poimittiin suoraan sängyistä. Et voinut jättää hyvästejä perheellesi, et voinut ottaa henkilökohtaisia tavaroitasi. Et edes tiennyt mikä poliisi sinut oli pidättänyt.”

Beiristain puhuu myös omasta lähipiiristään.”Minun on sanottava, että tästä puhuminen ei ole helppoa. Mutta jatketaan kuitenkin.”

Vapaa Euskal Herria

”Pidätystä seurasi tavanomaiset viisi päivää eristyksissä. Kukaan ei tiedä missä olet, et edes sinä itse. Näinä päivinä poliisit harjoittavat eri kidutusmenetelmiä. He saattavat esimerkiksi sanoa, että he raiskaavat tai tappavat poika- tai tyttöystäväsi”, Beiristain kertoo.

”He haluavat satuttaa suoraan sydämeesi uhkaamalla ihmisiä, joita rakastat. Samalla he kertovat, kuinka taistelusi on ollut täysin merkityksetön. Kuinka olet antanut sille kaikkesi, mutta se ei anna mitään takaisin.”

”Usein poliisit laittavat eristysvangille mustan muovipussin päähän. Poliisien hakatessa hengittämisestä tulee mahdotonta. Lyömiseen he yleensä käyttävät sanomalehtiä, niistä ei jää jälkiä. Lisäksi annetaan sähkösokkeja vedellä valellulle alastomalle vartalolle”, Beiristain jatkaa hengähtämättä.

”He haluavat nöyryyttää. He haluavat ihmisten tuntevan itsensä tyhjäksi. Eristys on erityisen rankkaa naisille, sillä naisia voidaan käyttää eri tavalla hyväksi. Baskimaan historian aikana Guardia Civil on raiskannut useita naisia.”

Eristyksen aikana vangeilla ei ole oikeutta lääkäriin tai itse valittuun asianajajaan, eikä valtion määräämän asianajajan kanssa ole mahdollista keskustella luottamuksellisesti kahden kesken. Pidätetyllä ei ole oikeutta ilmoittaa kiinniotosta perheelleen. Tuomari näkee syytetyn vasta yleensä kolme tai viisi päivää kestäneen eristyksen jälkeen.

”Viiden päivän kidutuksen aikana he ovat saattaneet pakottaa allekirjoittamaan tunnustuksen, että on muka Etan jäsen. Sitten istut pahimmillaan 20 vuotta vankilassa. Käytäntö on perua Francon ajoilta ja silti sen sallitaan jatkua.”

Vapaa Euskal Herria

Nykyään vankiloissa istuu 750 poliittista vankia, joista noin kolmesataa on nuoria. Terrorismista voidaan Espanjassa tuomita jopa 40 vuoden vankeusrangaistuksia. Pisin ja tavallisin tuomio Segin jäsenille on kuusi vuotta vankeutta. Vankilaan voi kuitenkin päätyä myös ilman oikeudenkäyntiä.

Vankia, jota epäillään yhteydestä aseelliseen terrorismiryhmään, voidaan pitää eristyksessä enimmillään kolmetoista päivää ja esitutkinnan alaisessa vankeudessa neljä vuotta, ilman oikeudenkäyntiä

”Vankilassa saattaa joutua istumaan esimerkiksi kolme vuotta ja kymmenen kuukautta, kunnes sellin ovi avataan ja poliisi jättää pidätetyn vankilan oven eteen ilman rahaa, ilman vaatteita, ilman puhelinta, ilman mitään. He ovat juuri vieneet elämästäsi neljä vuotta, ja lopulta seisot kadulla tietämättä mitä tehdä”, Beiristain kertoo.

YK:n kidutuksen vastainen erityislähettiläs Theo van Boven totesi vuonna 2003, että”kidutus ei ole järjestelmällistä Espanjassa, mutta järjestelmä sallii kiduttamisen ja kaltoin kohtelun, varsinkin tapauksissa, joissa ihmiset asetetaan eristykseen syytettyinä terrorismista.”

Human Rights Watch ja Amnesty International ovat toistuvasti vaatineet kidutuksen mahdollistavan eristysvankeuden lakkautettavaksi.

Vapaa Euskal Herria Baskimaassa on pitkät perinteet vankien solidaarisuustoiminnasta. Vankien sukulaisista pidetään huolta yhteisvoimin. Ihmiset järjestävät tapahtumia, joissa kerätään Amnistia-lipuilla lahjoituksia asianajajien ja vankivierailujen kustannuksiin.

Kaupunkien lyhtypylväisiin, ovenpieliin ja sähkötolppiin on liimattu julisteita ja tarroja vangituista. Jokaisessa baskikaupungissa on Herriko Taverna, Kansan tupa, joiden seiniä täyttävät kuvat kunkin tavernan kotikorttelin vangitusta. Seinämaalauksessa kalterien takaa katsovat vapautta kaihoavat suuret silmät, joiden pupilleista heijastuu baskikansa lippunsa väreissä.

”Espanjan valtio pyrkii lopettamaan solidaarisuuden hajauttamalla vangit eri puolille maata. Yksi vanki sijoitetaan Andalusiaan, toinen Madridiin, kolmas Galiciaan, neljäs Ranskaan ja niin edelleen. Tämä vaikeuttaa myös perheiden vierailua”, Beiristain kertoo.

Samalla kun keinot kovenevat, yhä nuoremmat liittyvät itsenäisyyttä tavoitteleviin järjestöihin.

Vapaa Euskal Herria

”Minä Segin jäsenenä olen viranomaisten silmissä Etan jäsen. Mutta miksi? Eta kuuluu baskimaan vapautusliikkeeseen, mutta liike koostuu monesta eri osasta. Jokaisella organisaatiolla on omat toimintonsa, omat sääntönsä, omat menetelmänsä, oma ideologiansa, oma projektinsa. Esimerkiksi meidän nuorisojärjestömme ei jaa samoja menetelmiä Etan kanssa.”

Segi-nuoret tietävät, että he saattavat joutua hakatuksi ja vankilaan.

”Kaikesta huolimatta taistelu antaa meille enemmän kuin vankila ottaa. Koska taistelu ei ole vain keino tavoittaa jotain. Se on elämäntapa. Jos me ymmärrämme sen, olemme vapaita.”

Haastateltavien nimet on muutettu.

_______________

Francon jäljillä
Vapaa Euskal Herria Euroopan laajuisessa terrorismin vastaisessa taistelussa oikeudenkäyntejä ei enää välttämätä tarvita.

Baskimaassa käynnistettiin pääministeri Jose Aznarin ja konservatiivisen PP-puolueen johdolla oikeudenkäyntien sarja jo vuonna 1998. Sen seurauksena useat poliittiset ja kulttuuriset järjestöt, laajalevikkiset baskilehdet sekä puolueet julistettiin laittomiksi. Syyskuun 11. jälkeen Espanjasta tuli yksi eturivin maista terrorismin vastaisessa rintamassa. Baskimaassa, terrorismin vastaisen sodan ja poikkeuslain aikakautena, ei terrorismi tunnu enää viittaavan aseelliseen valtionvastaiseen toimintaan.

Kuva: Baskikansan väkivallan kokemuksella ja itsenäisyystaistelulla on sukupolvien mittainen historia. Pelolla tukahdutettu itsenäisyystaistelu näyttää voimansa Baskimaan kaupunkien katukuvassa.

Vuoden 2001 lopulla Espanja lisäsi Segin ja muiden baskijärjestöjen jäseniä Euroopan unionin vastaperustetulle terroristiepäiltyjen listalle. Guilt by association riitti perusteeksi.

Aika ajoin eri nimillä toiminut nationalistinen Batasuna-puolue kiellettiin Espanjassa vuonna 2003, Ranskassa sama puolue on edelleen laillinen.

”Ketä tahansa Baskimaan henkilöä, toisinajattelijaa tai oppositioryhmää, joka jakaa samat tavoitteet Etan kanssa, vaikka toimisivatkin rauhanomaisesti, laillisesti ja läpinäkyvästi, voidaan epäillä kytköksistä terrorismiin niin Espanjan, Ranskan kuin Euroopan unionin mukaan”, toteaa Baskien ihmisoikeusjärjestö Behatokia.

Kun korkein oikeus tuomitsi vuonna 2007 Segin laittomaksi Etan osastoksi ja 23 sen väitettyä jäsentä joutui kuudeksi vuodeksi vankilaan, kommentoi puolueettomana tarkkailijana prosessia seurannut asianajaja Gil Matamala tapahtumia:

”Aseita tai räjähteitä ei löytynyt. Syyllistymistä väkivaltaiseen toimintaan ei todistettu, mutta silti heidät on tuomittu laittoman terroristijärjestön jäsenyydestä. On keksitty uusi konsepti, terrorismi ilman aseita. Tämä on oikeusjärjestelmän romahdus.”

_______________
Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 5/2010 s. 42-43.

Katso myös Kukka Rannan kuvareportaasi: Vapaus voittaa väkivallan
tai kuuntele Kukka Rannan ja Mikael Brunilan audioartikkeli: Baskimaan vapaudenkaiho.

Kontrolli kuristaa Barcelonan katuja

”Sivistyneen käytöksen ja järjestyksen ohjelma” saapui Barcelonaan vuonna 2006. Se ei ole kitkenyt graffitia, katuprostituutio on lisääntynyt ja siirtolaisten asema on entistä huterampi. Kaupunki vastaa lisäämällä poliisien määrää ja karkottamalla paperittomia siirtolaisia.

Kukka Ranta käsittelee tätä aihetta myös audiokuunnelmassaan Kontrolli kiristyy Barcelonassa.

Paljaat kadut, yksiväriset seinät. Ihmisvilinä käy vilkkaana, mutta silti Barcelonan keskusta tuntuu alastomalta. Toki Helsingin lähes täydelliseen harmauteen verrattuna kauppojen eteen vedettyihin sälekaihtimiin suihkitut tagit kertovat kaupungista, jossa on vielä muutakin kuin kaupallista elämää.

Vielä viisi vuotta sitten Barcelonassa kulkiessani vanhan keskustan kapeat kujat ja niiden takaa avautuvat aukiot paljastivat yksi toisensa jälkeen entistä upeampia ja taidokkaampia graffitteja ja seinämaalauksia. Kaupunki loisti väreissään.

Ihmiset saapuivat tänne eri puolilta maailmaa ihailemaan Euroopan sykkivintä taidekeskusta. Tuolloin kuitenkin alkoi jo näkyä esimerkkejä tulevasta nollatoleranssista, kun suosittuun Ciutadella-puistoon asetettiin bongorumpujen soittokieltoja.

Barcelonassa ei käytännössä tällä hetkellä ole yhtään laillista graffitiseinää. Myös yksityisen omistamaan seinään tehtävään teokseen tarvitaan kaupungin lupa, jos maalaus näkyy julkiselle paikalle.

Tammikuussa 2006 astui voimaan Barcelonan kaupunginhallituksen asettama ”sivistyneen käytöksen ja järjestyksen ohjelma”, la ordenanza del civismo, moniäänisestä vastustamisesta huolimatta.

Nollatoleranssilla kielletään satojen tai jopa tuhansien eurojen sakkojen uhalla julkisessa tilassa kerjääminen, ulkona nukkuminen, seksin myyminen ja ostaminen, katukaupustelu, graffitien maalaaminen, rullalautailu sekä alkoholin juominen muualla kuin kaupallisilla terasseilla.

Sanomalehtien mukaan vuosien 2006-2009 aikana La Guardia Urbana on takavarikoinut yli 800 000 juomatölkkiä. Barcelonassa on annettu ohjelman nimissä noin 370 000 sakkoa. Suurin osa sakoista on kohdistunut laittomaan katukaupusteluun; siitä ovat yleensä vastuussa siirtolaiset, joista monet ovat paperittomia. Prostituoiduista on lain voimassaolosta lähtien tehty noin 11 600 rikosilmoitusta.

Siirtolaiset vilkuilevat hermostuneesti ympärilleen yrittäen samalla tienata elantoa merkkilaukkukopioita myymällä. Heti kun poliisi ilmestyy näköpiiriin vedetään naruista ja lähdetään kovaa vauhtia kauemmas. Valtaosa Barcelonan nollatoleranssi-ohjelman sakoista on kohdistunut laittomaan katukaupusteluun, jota toimittaa työttömät tai paperittomat siirtolaiset.

Barcelonan erään keskeisimmän turistinähtävyyden La Boquerian kauppojen suljettua vanhan kauppahallin pylväiden välit tarjoavat häilyvän suojan siirtolaisnaisten tarjoamille seksipalveluille. Useimmat ovat afrikkalaisia, jotkut eteläamerikkalaisia, ja monet heistä hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhreja. Seksityöläisistä vaikeimmassa asemassa olevat tienaavat noin 20 euroa aktilta.

Yhteiselämää määräävän lain myötä kaupunki sakottaa sekä seksityöläistä että asiakasta. Kaduilla tapahtuvasta seksiaktista annettujen sakkojen suuruus on vaihdellut 1500-3000 euron välillä.

Valtaosa sakoista kuitenkin suuntautuu siirtolaisperäisille seksityöläisille, jotka ovat taloudellisesti täysin kestämättömässä asemassa, toisin kuin heidän asiakkaansa. Prostituution nollatoleranssi kohdistuu pitkälti köyhiin, paperittomiin siirtolaisiin, kun taas ulkomaalaiset turistiasiakkaat ja espanjalaiset aviomiehet poliisi useimmiten jättää rauhaan.

El País -lehti julkaisi syyskuussa kuvia seksityöläisistä. Pian skandaalin jälkeen Barcelonan kaupunginhallitus ilmoitti nostavansa poliisien määrää.

Ainoastaan Katalonian Vihreiden sekä Yhdistyneen ja Vaihtoehtoisen Vasemmiston koalitio (Iniciativa per Catalunya Verds ICV – Esquerra Unida i Alternativa EUiA) on vastustanut poliisivoimien laajentamista sekä alun perin koko nollatoleranssia.

Kiihkeimmän turistialueen Ravalin naapurustoyhdistys yhdessä seksityöläisten kanssa vetosi pian valokuvaskandaalin jälkeen prostituution laillistamisen puolesta, jotta katuprostituutio lakkaisi. Ravalin asukkaat ja seksityöläiset julistivat, että Barcelonan kaupungin järjestyslaki lisää prostituoitujen epävarmuutta ja huonontaa työoloja.

Graffitien nollatoleranssin suhteen Barcelonan kaupunki on toteuttanut yli 800 000 siivoustoimenpidettä lähes kahden miljoonan neliömetrin edestä.

Barcelonassa ei käytännössä tällä hetkellä ole yhtään laillista seinää. Jopa yksityisomistuksessa olevaan seinään tehtävään teokseen tarvitaan kaupungin lupa, jos maalaus näkyy julkiselle paikalle. Silti kaupungissa on edelleen satoja puistoja ja talojenpäätyjä, joihin voi maalata varsin rauhassa – monien ohikulkijoiden ihailemana. Puistoissa koiriensa kanssa tepastelevat vanhat mummot tulevat ystävällisesti kehumaan ja kehottavat varjelemaan maalauksista upeimpia.

Barcelonalainen graffititaiteilija Javier on seurannut nollatoleranssin kehittymistä alusta saakka.

”Kaikki julkiset seinät puhdistetaan vuorokaudessa. Yksityisomaisuuteen kaupunki ei koske ja siksi lähes kaikki keskustan tagit keskittyvät kauppojen suojaksi vedettäviin metallisiin sälekaihtimiin.” ”Tällä hetkellä kaupunki koittaa saada läpi asetusta, jonka mukaan sälekaihtimien ulkopinta maalattaisiin samalla värillä kuin ympäröivä seinä. Jos kaihtimet laskettaisiin kuuluvaksi kaupungin julkisivukuvaan, voitaisiin myös sälekaihtimet puhdistaa pian teon jälkeen.”

Barcelonan kaupunki tarjoaa tukensa yksityisyrittäjille, jotka haluavat puhdistaa sälekaihtimensa graffiteista. Kauppiaat maksaisivat kaupungin kanssa puoliksi puhdistuksesta koituvat kulut siivousta toteuttaville yrityksille, ja hinta olisi kaikille sama: 36 euroa neliömetriltä. Palvelu sitoisi osapuolet neljävuotiseen sopimukseen, joka sallii sälekaihtimien puhdistamisen 48 tunnin sisällä kiinteään 250 euron vuosihintaan.

Kaupunki on sopinut siivoamistoimenpiteistä kolmen yksityisen yrityksen kanssa. Barcelonan kaupungin 32 000 pikkuputiikin puhtaana pitäminen avaa valtavat markkinat niin puhdistusfirmoille kuin myös erilaisille turvallisuusyrityksille.

Nollatoleranssilaki käytännössä kriminalisoi kaupungille tuottamattoman toiminnan, kuten harmaan talouden piiriin kuuluvan katukaupustelun, laittomat siirtolaiset, seksityöläiset, kerjäläiset, kodittomat, sekä lisäksi Barcelonan keskeistä kaupunkikulttuuria muodostavan skeittaamisen ja graffititaiteen.

Sosiaalisiin ongelmiin vastataan lisäämällä poliisivoimia. Aivan kuten New Yorkin tai Helsingin nollatoleranssissa, myös Barcelonassa keskeiseksi nousee kiihkeä puhdistaminen, ihmisten profilointi, kiinniotot ja sakkojen moninkertaiset määrät.

Nollatoleranssi on kaupunkitilan kontrolloimista, sopimattomien tai tuottamattomien ihmismassojen marginaaliin ajamista. Kaupunkitila tarkentuu entistä enemmän tietynlaisille kulutukseen ohjaaville merkeille ja tiloille. Sen myötä kuluttamiseen kykenemättömät tai kapitalistiseen kaupunki-ihanteeseen kuulumattomat ihmiset arvotetaan ennalta – ja suljetaan lopulta pois kaupunkikuvasta.

Nykytaiteen museon Macban edusta kuhisee skeittareita, kunnes Guardia Urbanan auton nokka ilmestyy kulman takaa: kaikki jähmettyvät paikalleen. Rullalautailusta voi saada yli tuhannen euron sakot.

Kaupunkipoliisi Guardia Urbana häätää nykytaiteen museon kulmilla nukkuvan sairaan vanhuksen. Ordenanza Civica -laki asettaa 500 euron sakon ulkona nukkujille.

Barcelonan kaupunki on määrännyt nykytaiteen museon Macban edustan vesitykkikäsittelyyn, jotta skeittarit eivät enää voisi harjoittaa lailla kiellettyä harrastustaan. Skeittareiden mukaan kastelusta ei ole oikeastaan mitään haittaa, kun aurinko paahtaa kivilaatat kuiviksi jo muutamassa minuutissa.

Julkaistu Voimassa 3.5.2010.

Vapaakaupan uhrit

Meksikon Oaxacan murhien, pahoinpitelyjen, katoamisten ja kidnappausten takana ovat hallituksen alaiset puolisotilaalliset joukot. Ne suojelevat läntisten suuryritysten etuja. Suomalainen aktivisti on yksi monista alueen uhreista.

Ensimmäisen kerran Oaxacan yhteiskunnallinen kriisi pääsi kunnolla kansainvälisiin otsikoihin lokakuussa 2006 kun yhdysvaltalainen Brad Will surmattiin, todennäköisimmin poliisien luodista.

Nyt suomalainen ihmisoikeustarkkailija on kuollut puolisotilaallisen Ubisort-ryhmän iskussa, kun joukko kansainvälisiä ihmisoikeustarkkailijoita oli matkalla viemään ruokahuoltoa itsehallintoalueeksi julistautuneeseen triqui-intiaanien kylään. Ubisort tukee Oaxacan kuvernöörin PRI-puoluetta, joka puolestaan vastustaa autonomisiksi julistautuneita kyläyhteisöjä.

Molempien ihmisoikeusaktivistien lisäksi Oaxacassa on menehtynyt lukemattomia oikeuksiaan ajavia intiaaneja.

Viimeaikaiset epävirallisten puolisotilaallisten joukkojen iskut ovat usein kohdistuneet tiedontuotantoon ja yhteisöradioiden kehittäjiin. Vuosisatoja rakenteellisessa köyhyydessä eläneet alkuperäisväestöjen ihmisryhmät muodostavat merkittävän uhan suuryrityksille, joiden voiton tuottaminen on perustunut halpatyövoimaan ja lähes ilmaiseen raaka-ainehankintaan.

Jos köyhät organisoituvat tai osoittavat mieltään – usein laittomia yritystoimia vastaan, paikalle tuodaan aseet, helikopterit, kyynelkaasua, vesitykit ja sotilaita. Ja koska puolisotilaalliset joukot ovat laillisen valvonnan ja virallisen vastuun ulkopuolella, ne voivat harjoittaa mitä tahansa toimenpiteitä vastarinnan tai itsepuolustuksen kitkemiseksi.

Meksikossa halutaan antaa kuva, että Oaxacan levottomuudet ovat ohi ja kansanliike on kukistettu. Kun kävin maakunnassa kaksi vuotta sitten, siellä näytti rauhalliselta. Seinään oli jäänyt yöllä liisteröity juliste, lista kadonneista, jota ei ollut ehditty vielä poistaa kaupunkikuvasta.

Kukaan tapaamistani henkilöistä, joka kuuluu Oaxacan kansanliikkeeseen APPO:on, ei kerro nimeään tai anna osoitettaan. Pelko pidätetyksi ja kidutetuksi tulemisesta on todellinen. Toukokuussa 2006 alkaneen kansannousun jälkeen lukuisia ihmisiä on kadonnut tietämättömiin.

Olin saanut eräältä aktivistilta osoitteen lapulla. Lopulta lähes huomaamaton huoneennumero rappukäytävässä kertoi, että olin tullut oikeaan osoitteeseen. APPO:n asianajajien toimistossa on viileän rauhallista. Toimistohuoneen hiljaisuus rikkoutuu, kun yksi asianajajista kertoo raa’an totuuden. ”Murhien, pahoinpitelyjen, katoamisten ja kidnappausten takana ovat hallituksen alaiset puolisotilaalliset joukot.”

Vuonna 2006 ihmiset yhdistyivät ja nousivat kaduille osoittamaan mieltään köyhyyden lopettamiseksi. Oaxacan PRI-puolueen Ulises Ruizin johtama hallinto vastasi lähettämällä liittovaltion poliisin tukahduttamaan mielenilmaukset. Satoja pidätettiin, kymmeniä surmattiin, satoja on edelleen kadonneina ja suurinta osaa poliisin otteissa ollutta on lukuisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kidutettu.

Nyt, kun Oaxacan poliittiset aktivistit on ajettu maan alle ja laaja kansanliike on peloteltu hajalle, kohdistuvat puolisotilaallisten joukkojen hyökkäykset aiempaa voimakkaammin itsehallinnollisia intiaanikyliä vastaan.

Luoteis-Oaxacassa useat triqui-intiaanit ovat julistaneet kyliään autonomisiksi itsehallintoalueiksi, kun poliisien ja puolisotilaallisten joukkojen alituinen väkivalta on käynyt sietämättömäksi. Monet kylistä ovat jatkuvan saarron keskellä.

Syinä ovat taloudelliset intressit ja Oaxacan suunnattomat luonnonrikkaudet. Etelä-Meksikossa on käynnissä useita megaprojekteja, kuten esimerkiksi tuulienergian ja öljyn yksityistäminen, sekä Keski-Amerikan maiden välinen Plan–Puebla–Panama-infrastruktuurihanke, joka lähinnä kasvattaa suuryritysten alueellista kontrollia. Oaxacassa ulkomaisia yrityksiä kiinnostavat uraani ja mineraalit.

Samaan aikaan kun vapaakauppasopimus Nafta on edistänyt kansainvälisten suuryritysten hankintoja alueilla, on yhteisöradioiden ja internetin myötä kasvanut köyhimmän väestöryhmän pääsy tiedontuotannon äärelle.

Itseään voimaannuttaneet alkuperäisväestöjen vastarintaliikkeet ovat tulleet tunnetuiksi myös kansainvälisesti. Chiapasin Zapatisti-sissit ovat suojanneet alueitaan aseellisesti heti Naftan alkamisesta, vuodesta 1994 alkaen. Oaxacassa kansannousun keskeisin yhtenäisyyttä kasvattava väline oli radio, kun ihmiset ottivat haltuun radioasemia ja alkoivat tiedottaa tapahtumien kulusta omasta näkökulmastaan.

Julkaistu Voimassa 29.4.2010.

Lue myös Anna-Reetta Korhosen artikkeli Oaxacan rottasota, joka on julkaistu Voimassa 9/2006.
Voimassa 7/2008 julkaistiin Kukka Rannan artikkeli Meksikossa hallitaan pelolla.
Fifissä kuvareportaasi Oaxacan seinätaiteesta helmikuussa 2009.

Romanipäivä ei näkynyt tomuisessa leirissä

Julkaistu Fifi.voima.fi 16.4.2010 ja Voima-lehdessä 4/2010 | Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Euroopan unioni kunnioitti kansainvälistä romanipäivää Espanjan Cordobassa järjestetyllä romanikonferenssilla. Kukka Ranta lähti kokouskeskuksesta selvittämään, miten päivä näkyi Cordoban kaduilla ja telttaleireissä. Hän törmäsi häätöihin, käärmeisiin ja salaperäiseen kyttääjään.

96676-romasummit_romanilaulaja
EU:n toisessa romanikonferenssissa Cordobassa kuunneltiin romanilaulajaa. ”Me kaikki tunnemme itsemme romaneiksi”, julisti Espanjan terveys- ja sosiaaliministeri Trinidad Jiménez García-Herrera.

Kansainvälisenä romanipäivänä 8. huhtikuuta, auringon painuessa jo mailleen, Espanjan Cordobassa heiteltiin kukkia kaupungin läpi virtaavaan jokeen. ”Tänään miljoonat romanit laskevat vapauden symboleja maailman jokiin. Me kaikki tunnemme itsemme romaneiksi”, julisti säteilevästi hymyilevä Espanjan terveys- ja sosiaaliministeri Trinidad Jiménez García-Herrera.

Cordobassa järjestetty Euroopan Unionin toinen romanikonferenssi Espanjan Cordobassa täyttyi valtiollisten romanijärjestöjen tukkansa vaalentaneista edustajista. Espanjan kulttuuriministeriön alainen Instituto de Cultura Gitana jakoi palkintoja ansioituneille romaneille – joskin aikataulusta myöhästynyt iltapäivän seminaari jouduttiin keskeyttämään, kun kuuluisuudet ja huippupoliitikot lipuivat paikalle salamavalojen välkkyessä.

Samaan aikaan Cordoban kaduilla ei oltu kuultukaan koko romanipäivän olemassaolosta. Turistiterasseja kerjuuhommissa kiertävät Itä-Euroopan romanit pysähtyivät hetkeksi hiljaisena paikalleen kuulleessaan konferenssista. Mitä ihmettä EU voisi heidän hyväkseen tehdä, ihmeteltiin ääneen.

”EU on tähän mennessä käyttänyt noin 400 miljoonaa euroa romaniprojekteihin, mutta siitä huolimatta monien romanien asema on vain huonontunut”, totesi Georg Soros puheenvuorossaan. Miljardööri-Soros on Open Society Instituten perustaja ja puheenjohtaja, ja se puolestaan on osa Euroopan romanipolitiikan koalitiota (ERPC).

Useista romani- ja ihmisoikeustyötä tekevistä järjestöistä koostuva ERPC vaati, että EU:n toisen romanikonferenssin tulisi keskittyä strategisiin sitoumuksiin eikä tehdä samaa virhettä kuin ensimmäinen romanikonferenssi vuonna 2008. Silloin konferenssilta jäi uupumaan sekä loppuyhteenveto että konkreettiset ehdotukset romanistrategian laatimiseksi.

Cordoban kokouksessa puhujat esittivät yksi toisensa jälkeen varsin yleisiä tosiasioita. Romaneilta puuttuu pääsy terveyspalveluihin, koulutukseen, viralliseen asumiseen ja työmarkkinoille. Viime vuosina entistä useammissa Euroopan maissa romanilapsia siirretään erityiskouluihin tai yhdistetään oppimisvaikeuksisten ryhmiin. Romanilapsia erottaa muista lapsista myös pituuskasvu: esimerkiksi Itä-Euroopassa eroa saattaa olla 7-15 senttimetriä romanilasten yksipuolisen ruokavalion vuoksi.

Talouskriisin syventyessä yhä useammassa maassa on lisääntynyt rasistinen retoriikka. Kun yhteiskuntaa edustavat tahot alkavat käyttää romanivihamielisiä sanoja julkisesti on rasismista muodostumassa sallittua. Ja vain 60 vuotta sitten Euroopassa murhattiin satojatuhansia romaneja miljoonien juutalaisten ohella.

Euroopan Unionin nykypäivään kuuluu, että lähes jokaisessa unionin maassa romanien hökkeleitä häädetään ilman tietoa vaihtoehtoisista asuinpaikoista. Monissa maissa heitä myös edelleen surmataan – hengen voi viedä väkivalta tai piittaamattomuus.

Helsingissäkin yksi etninen ryhmä saa uutisissa erityiskohtelun. ”Pääsiäisviikolla Helsingissä tavattiin 117 Romanian romania sosiaaliviraston arvion mukaan”, Vartti-lehti kertoi kansainvälisenä romanipäivänä. Tehdäänkö minkään muun ihmisryhmän kohdalla samoin?

3fa79-romayouth_mielenosoittajia European Net of Roma Youth -nuorisojärjestö osoitti mieltä konferenssin edustalla.

Euroopan komission romanistrategia eteni siis Cordobassa madellen. Samaan aikaan cordobalaisella kadulla kerjäävä romanityttö kertoi menettäneensä vastikään kotitelttansa poliisien häätäessä heitä pois sairaalan viereiseltä nurmikentältä. Vieressä vauvaansa kantava nuori kerjäläisnainen kertoi, kuinka telttaleiriläiset ovat kärsineet poliisien lisäksi myös käärmeiden pistoista.

Kansainvälisen romanipäivän ja romanikonferenssin jälkeisenä päivänä Cordoban kaupungin laidalla sijaitsevan Reina Sofian keskussairaalan viereisellä heinäpellolla näkyy vielä muutamia telttoja. Mustalaispoika polkee pyörällä kohti kotiaan ja pyytää peremmälle romuiselle piha-alueelle.

”En luota keneenkään, kaikki tuntuu minusta valheelta. Mitä he ovat saaneet konferenssissa aikaan? Mahtoi vain maksaa mahdottomasti. Me haluamme jotain syötävää. Elämä on niin surullista ja vaikeaa,” haastaa George Maria, 36-vuotias neljän lapsen äiti kotitalonsa portilla pahasti turvonnutta vatsaansa pidellen. Marialla on hepatiitti C, anemia ja kovat selkäkivut, eikä hän jaksa kauaa seisoa.

Talossa ei ole vessaa. Sähköntulo lakkasi yllättäen joitain kuukausia sitten. Vesi haetaan kilometrin päästä pulloissa. Vesipisteellä käydään kaksi tai kolme kertaa päivässä, tarpeesta riippuen.

”Täällä kuitenkin asumme paremmin kuin Romaniassa, vaikkei meillä olekaan työtä talouskriisin vuoksi. Jos yritämme myydä jotain, poliisi ottaa kiinni ja vie tavaramme.”

Viereisen tontin aidan luona käy auto tyhjäkäynnillä. Mies kyttää herkeämättä ja huutaa lähemmäs. Mies ihmettelee, mitä teen alueella. Hän haukkuu romaneja saastaisiksi.

”Maa pöllyää täällä niin paljon, vaihdan lapseni vaatteet kolme kertaa päivässä ja silti hän on likainen,” Maria jatkaa. ”Poliisi käy alueella viikoittain ja kyselee aina lapsista.”

Samaan aikaan viereisen tontin auto hurisee hiljaa ja mies jatkaa tuijotustaan. Outo naapuri ajelee talon ohi päivittäin hiekkaista maata pöllyttäen ja herjaa romaneja.

Fundamental Rights Agency julisti kansainvälisen romanipäivän tiedonannossaan kuluneen vuoden epäonnistuneeksi, kun keskimääräisesti joka neljäs romani kokee väkivaltaa, uhkailuja ja ahdistelua. Arviolta 66-92 prosenttia viimeaikaisista välikohtauksista on jäänyt raportoimatta.

Amnestyn Euroopan-ohjelman apulaisjohtajan David Diaz-Jogeixin mukaan romanien ahdingon vakiintumisessa on kyse ennen kaikkea poliittisen tahdon puutteesta. Ilmassa ei esimerkiksi ole minkäänlaisia ehdotuksia sanktioista, joita EU-maille täytyisi asettaa pakkohäätöjen toimeenpanoista.

”Julistusten sijaan odotamme EU:lta konkreettista toimintasuunnitelmaa, jota Amnesty osana ERPC:ta on vaatinut jo kahden vuoden ajan. Ensin täytyisi valmistella selkeät poliittiset tavoitteet, sen jälkeen konkreettiset toimintaohjeet, eikä vain vaihtaa ajatuksia hyvistä käytännöistä ja kokemuksista, kuten konferenssi on painottanut.”

Amnestyn näkökulmasta EU:n nykyiset hallitukset noudattavat romaneja syrjivää politiikkaa. Monissa Euroopan maissa toimeenpannaan jatkuvasti romanien pakkohäätöjä, eikä komissio ole puuttunut näihin rasistisiin iskuihin millään tavalla.

Esimerkiksi Helsingissä keskeiseksi pakkohäätökeinoksi ovat muodostumassa sosiaaliviranomaisten uhkailemat lasten huostaanotot, joilla painostetaan romaniperheitä poistumaan tietyltä asuinpaikalta tai kokonaan maasta viranomaisten määrittämään aikarajaan mennessä.

Lue lisää aiheesta:
Vartti 16.4.2010: Helsinki ajaa kerjäämiskieltoa; Vapaa liikkuvuus 1.4.2010: Sosiaalitoimi kiristää romanisiirtolaisia lasten huostaanotolla; Fifi 28.1.2010: Vierailun loppu; Fifi 21.1.2010: Virkamiesvalta jatkuu Helsingin romanipolitiikassa; Fifi 20.1.2010: Häätö uhkaa taas Helsingin romaneja; Fifi 29.10.2010: Kuvissa: Mustalaisleiri muuttaa sillan alle.

Viestejä kankaalla

Mosambikilaisnaisten capulana on muutakin kuin kätevä vaate: kankaalle painetut viestit välittävät tietoa – ja poliittista propagandaa.

Eri puolilla afrikkaa naiset, joskus miehetkin, pukeutuvat värikkäisiin vartalon ympärille tai hameeksi kietaistuihin kankaisiin. Mosambikissa kangasta kutsutaan capulanaksi.

Kankaat eivät ole ainoastaan kauniita ja käteviä. Niillä on myös muita merkityksiä. Kun hallitus kampanjoi uuden poliittisen ohjelman puolesta, on tavallista, että se painattaa myyntiin erän uudistuksiaan mainostavia kankaita. Vaalien, virallisten kokoontumisten tai juhlapyhien aikaan yhdistykset, puolueet ja hallintoviranomaiset painattavat kankaisiin omat tunnuksensa ja viestinsä.

Niistä kansa valitsee omansa. Viestin lisäksi tärkeää on sitomistapa. Runoilija Mia Couton mukaan nimenomaan kankaan sitomistapa tekee ulkomaisestakin capulanasta mosambikilaisen.

Värit, kuviot ja tekstit vaihtelevat. Eteläisen Mosambikin värit ovat yleensä hillitympiä, pohjoisessa kirkkaampia.

Maaseudulla ja köyhempien naisten parissa kangas kietaistaan lantion ympärille hameeksi tai pään peitteeksi. Capulanassa kannetaan myös vauvaa – joko selän takana, rinnalla tai lantiolla.

Matkustaessa siihen voi kääräistä tavarat. Kun kankaan kulmaan tekee solmun, siitä tulee lompakko. Capulanan suojiin kätkeydytään kylmältä, tuulelta ja auringolta. Kankaasta saa muotoiltua myös sopivan mytyn pään päälle. Mytyn päällä voi kantaa myytäviä tuotteita, päivän ostoksia, polttopuita tai vettä.

Kaupungeissa ja parempituloisten parissa kankaat on usein teetetty mittatilaustyönä vaatteiksi. Lähes jokainen nainen pitää kotioloissaan capulanaa. Sukujuhliin, esimerkiksi häihin, koko suvun naisille teetetään samanlaiset capulana-asut. Merkkipäivinä kaupunkilaiset kokevat yhtenäisyyttä samanlaisissa asuissaan.

Mosambikilaiset naiset kertovat capulanoistaan:

Historiallisia käännekohtia

bd7f4-capulana_naiset_kukkaranta Lurdes Artur (kuvassa vasemmalla) on kietaissut ylleen Mosambikin pääkaupungin Maputon 110-vuotispäivää juhlistavan capulanan vuodelta 2007. Inêsillä (keskellä) on yllään 7. huhtikuuta vietettävää naisten päivää varten painettu capulana. Capulanassa hymyilevä Josina Machel toimi Portugalin hallinnon vastaisen sodan aikana Frelimo-puolueen sosiaalisten kysymysten osaston johtajana ja oli myös puoluetta johtaneen Samora Machelin ensimmäinen vaimo. 25-vuotiaana menehtyneestä Josina Machelista tuli naisten vapauttamisen symboli. Mosambikin itsenäistymisen jälkeen hänen kuolinpäivänsä julistettiin naisten päiväksi.

Lucia Mvaduan (oikealla) capulana kertoo Muedan vuoden 1960 massamurhasta. Portugalilaiset surmasivat Muedassa satoja itsenäisyyttä vaatineita mosambikilaisia. Muedan tapahtumat olivat lähtölaukaus aseelliselle vastarinnalle ja itsenäisyydelle, joka saavutettiin vuonna 1975.

0cb46-capulana_dinero_kukkaranta Uudistunut raha

”Mieheni toi tämän capulanan minulle tuliaiseksi työmatkaltaan”, kertoo Enselina Fabião. ”Kankaassa on kuva Mosambikin pankista ja tuhannen meticalin rahasta.”

Vuonna 2006 Mosambikin keskuspankki uudisti rahan niin, että 1000 vanhaa meticalia vastasi yhtä uutta. Uusi ja vanha raha ovat käytössä rinnakkain vuoden 2012 loppuun. Fabiãon päässä oleva huivi on samaa kuosia kuin hameeksi kietaistu kangas.

Itsenäisyyden juhlaa

f9e82-capulana_itsenc3a4isyys_kukkaranta ”Tämä on lempicapulanani”, toteaa neljän lapsen äiti Fatima turbaaniansa kohennellen.

”Ostin kankaan juhla-asuksi viime itsenäisyyspäivänä 25. kesäkuuta ja siitä lähtien olen käyttänyt tätä paljon.”

Capulanan kuvassa Mosambikin ensimmäinen presidentti Samora Machel nostaa lippua salkoon. Machel tunnetaan Mosambikin vapauttajana, joka johti maan itsenäisyyteen Portugalin vallasta.

”Joka vuosi itsenäisyyspäiväksi teetetään uusi kangas. Meidän perheen kaikilla tytöillä on tämä sama capulana.”

Myös Fatima käy kuukausittain valtapuolue Frelimon kokouksissa ja käyttää puolueen kankaita. Itsenäisyyspäivä on Fatimalle ”Frelimon itsenäisyyspäivä”.

Mainosta turismille

Capulana_Turismikokous ”Olen tullut Mosambikin hallituksen järjestämään turismineuvoston kokoukseen”, kertoo Nampulan provinssihallinnon talousosaston koordinaattori Ana Cristina Darocha Ilha de Moçambiquen saarella Pohjois-Mosambikissa.

”Käymme läpi viiden vuoden saavutuksia ja suunnittelemme seuraavaa kautta. Hallitus tilasi Nampulan Texmoque-tehtaalta seminaarin nimeä kantavat kankaat, joita osallistujat voivat halutessaan ostaa.”

Kokouspaikalla naisten lantioita ja päitä kiertävissä capulanoissa lukee turismineuvoston nimi ja keskellä loistaa neuvoston tunnus: simpukan kuori.

”Kankaat tuottanut Texmoquen tehdas on nyt ainut Mosambikissa sijaitseva capulanatehdas – tosin sekin on tansanialaisyhtiön omistuksessa”, Darocha kertoo.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2010.

Mosambik: Ilmastonmuutos vie ainoan elinkeinon

Uutiset, 23.2.2010 | Ulkoministeriön kehitysviestintä| Teksti ja kuvat: Kukka Ranta

Maatalousvaltaiset kehitysmaat tulevat kohtaamaan suurimpia ongelmia ilmastonmuutoksen pyörteissä. Äärimmäinen kuivuus ja vesipula sekä yhä rajummat taifuunit ja tulvat heikentävät luonnonvaroista riippuvaista elinkeinoa. Mosambikin kylissä kehitetään uusia vaihtoehtoja toimeentulon turvaksi. e6415-catine_naiset

Catine on syrjäinen, noin sadan perheen kyläyhteisö eteläisen Mosambikin Gazan maakunnan pohjoisosassa. Alueelle ajaa autolla pääkaupungista Maputosta kaksi päivää pitkin monttuisia hiekkateitä. Maa on hyvin kuivaa hiekkaperäistä pusikkosavannia, matalia puita kasvaa harvakseltaan.

”Viljelemme papua, pähkinää, seesamia,maissiasekäpaikallista mexoeira-kasvia”, kertoo noin 50-vuotias Laura Eliasse Mulage hiekkamaalla istuvan naislauman keskeltä. Mama Lauran luettelemasta viidestä lajikkeesta kolme kärsii parhaillaan kuivuudesta; vain kahta pystyy viljelemään varmuudella.

Kyläläisten mukaan kuivuutta on jatkunut yhtä mittaa vuoden 2000 tulvista saakka. Naiset muistelevat, kuinka tulvan aikana viljeltiin enemmän ja ruokaa riitti paremmin. Yhä pidemmältä tuntuvien kuivien jaksojen aikana Catinen kylässä kärsitään pahenevasta nälästä ja epävarmuudesta.

”Tämä on ensimmäinen kerta kun puhumme muuttuvasta ilmastosta ulkopuolisen tahon kanssa”, jatkaa Mama Laura Eliasse Mulage shangaanan kielellä. ”Aikaisemmin olemme vain ihmetelleet keskenämme, miten ilmasto ja maa sen mukana muuttuvat. Nyt saimme enemmän selitystä miksi.”

Kun kyläläiset kuulevat, mitä ilmastonmuutos vielä tulee merkitsemään, täyttyy Catinen kylän aukio kauhistuneista huudoista.”Suuri ongelmamme on kuivuus, täällä sataa hyvin harvoin”, naiset toteavat yksi toisensa jälkeen. Mosambikissa kuivien kausien pituus on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja sateiden tulo on viivästynyt pahimmillaan kuukausilla.

Pakko keksiä kestävä elinkeino

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN toteuttaa alueellista ilmastonmuutoksen ohjelmaa Sambiassa, Tansaniassa ja Mosambikissa Suomen valtion rahoittamana. Valituissa kylissä kerätään tietoa ilmastonmuutoksen ja paikalliselinkeinojen välisestä yhteydestä.

Puu- ja korituotteiden valmistaminen voisi tarjota Catinen naisille maataloustuotteita vakaamman tulonlähteen. Kuva: Kukka Ranta

”Tavoitteena on kehittää uusia toimeentulon muotoja, kun lähitulevaisuudessa maatalouden tuotantokyky heikkenee jyrkästi”, kertoo Mosambikin ilmastonmuutosohjelman projektikoordinaattori Roberto Zolho Catine-kylän hiekka-aukiolla. ”Valitsimme hankettamme varten kolme erityyppisille sääilmiöille altista kylää Gazan alueelta. Catine on erityisen altis kuivuudelle, kaksi muuta kyläyhteisöä puolestaan taifuuneille ja toinen tulville suuren joen varrella.”

Ensin tietoa kerätään viime vuosikymmenien aikana tapahtuneista muutoksista kylien mies- ja naisasukkailta. Naiset täytyy käsitellä omana ryhmänään, sillä eristäytyneen kylän hierarkkisessa järjestelmässä naiset eivät juuri puhu miesten seurassa. Tämän jälkeen kyläläiset kootaan jälleen yhteen, naiset lapsineen istuutuvat maahan ja miehet arvovaltaisesti penkeille tiukan sukupuolijaon mukaisesti. Kyläaukion suurimman puun tarjoaman varjon alla kehitellään ideoita vaihtoehtoisista toimeentulon muodoista riippuen ympäristön tarjoamista raaka-aineista.

Mies loikkaa ihmisryhmän keskelle ja iskee maahan puun oksista sidotun katiskan esitellen näin kalastustaitojaan. Naurun vaiettua kylän naiset nousevat ja katoavat äänettömästi pusikoiden takaisiin kotimajoihinsa.

Hetken kuluttua naiset palaavat juoksujalkaa takaisin puun alle kasaten myyntiin sopivia värikkäitä koripunoskäsitöitä. Kyläyhteisön alueella kasvaa myös chiliä, josta ryhmä naisia haluaisi alkaa tuottaa Mosambikissa joka ruuan höysteenä rakastettua piripiri-chilikastiketta. Miehet puolestaan kaipaavat työkaluja käyttöönsä, jotta voisivat alkaa tuottaa erilaisia puuesineitä myyntiä varten ja saada näin kylälle tuottoa ruuan ostoa varten.

Roberto Zolho kirjoittaa kaiken muistiin ja nimeää vastuuhenkilöitä toimintaryhmille. Seuraavaksi tarkastellaan kunkin vaihtoehdon sopeutumiskykyä ilmastonmuutoksen tuomien haasteiden edessä sekä suunnitellaan kestävän kehityksen mukaista luonnonvarojen käyttöä.

Mosambikin ilmastonmuutosohjelman projektikoordinaattori Roberto Zolho kirjaa ylös kyläläisten ideoita uusiksi elinkeinoiksi. Kuva: Kukka Ranta

”Vaarana on, että esimerkiksi kyläläisten oppiessa hyödyntämään metsävaroja, metsät kolutaan tyhjiksi, sillä monesti äärimmäisessä köyhyydessä eläville tärkeintä on se, mitä juuri nyt voi tehdä toimeentulon parantamiseksi. Tulevaisuus ja ympäristönsuojelu ovat usein liian etäisiä kysymyksiä murehdittavaksi”, Zolho pohtii huolestuneena.

Samaan aikaan kun maatalouden tuotanto heikkenee, kasvava väestö vaatii entistä enemmän ravintoa. Kun raaka-aineet ehtyvät, jäljelle jääneitä resursseja saatetaan hyödyntää liikaa, kun kyläläisillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Paikallistasolla tärkeintä Roberto Zolhon mielestä on keksiä, miten kyläläiset tulevat selviämään, kun ainut elinkeino ehtyy. Haasteet ovat kuitenkin suurempia kuin pelkkien uusien elinkeinojen elvyttäminen.

Maataloustuotteita ei usein ole mahdollista varastoida, joten satojen valmistuttua tuotteet täytyy käyttää ja myydä heti. Sadonkorjuun aikana maaseutujen markkinat täyttyvät nopeasti samoista tuotteista; ylitarjonta painaa hinnat alas, eivätkä tuotot ole riittäviä. Puu- ja korituotteet tarjoaisivat uutta kestävyyttä ja vakaampia tulomahdollisuuksia kyläläisille.

Suurin ongelma kautta Mosambikin näyttää olevan markkinoille pääsy ja kuljetusvälineiden puute, kuten myös hyvin eristäytyneessä Catinen kylässä. Roberto Zolhon mielestä kyse on paljolti myös korruptiosta. Hallituksen tulisi parantaa infrastruktuuria ja edistää liikennettä tehokkaammin, mutta valtion varat eivät ulotu maaseutujen syrjäkyliin, Zolho sanoo turhautuneena. Lisäksi entistä ankarammat sääolot vaikeuttavat maan olemassa olevien tieverkostojen kunnossapitoa.

Roberto Zolhon mukaan IUCN:n ilmastonmuutosohjelman tavoitteena on, etteivät ihmiset jäisi riippuvaiseksi ulkopuolisesta tahosta, vaan kyläläisten toiminta jatkuisi itsenäisenä hankkeen päättymisen jälkeen. Tarkoituksena on luoda vaihtoehtoja; kasvattaa maaseudun kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen ja edistää kehitystä vaikeissa olosuhteissa.

Ilmastonmuutos uhkaa köyhimpien elämää

Maapallon lämpeneminen voimistaa sääilmiöitä ja kovimmat muutokset koskevat köyhiä maita, joilla on vähiten mahdollisuuksia sopeutua. Afrikka on yksi herkimmistä maanosista ilmastonmuutokselle. Suurin osa Saharan eteläpuolisen Afrikan maista on riippuvaisia maataloustuotannosta, joka saattaa vuoteen 2020 mennessä vähentyä jopa puoleen sateiden vähentyessä ja veden haihtuessa maaperästä ja vesistöistä.

Mosambik on yksi Afrikan alttiimmista maista tulevaisuuden kriiseille, sillä maa kuuluu Afrikan köyhimpiin. Yli 80 prosenttia 20-miljoonaisesta väestöstä saa elantonsa maataloudesta. Teknologinen kapasiteetti on hyvin alhainen, ja maanviljelijöistä alle prosentti toimii kaupallisesti. Suurin osa on pienviljelijöitä, ja sadot tuotetaan perinteisellä kuokalla ilman ravinteita.

e5944-chigubo_tuli

Mosambikissa äärimmäiset sääilmiöt ovat jo havaittavissa. Kuivuus kiihdyttää metsäpaloja, mikä on jo nyt hallitsematon ongelma koko maassa. Kovat rankkasateet nostattavat tulvia, samalla kun nälänhätä, puhtaan veden puute ja malarian riski kasvavat entisestään. Rannikkoalueet kärsivät eroosiosta sekä kasvi- ja korallilajien tuhosta, mikä puolestaan muuttaa kokonaisia ekosysteemejä. Lämpenevä merivesi työntää yhä useammin maalle taifuuneja, jotka tuhoavat satoja ja asumuksia. Taifuunien määrä on kolminkertaistunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana.

Kukka Ranta

Julkaistu Julkaistu Ulkoministeriön kehitysviestinnän uutisissa 23.2.2010
& SYL:n Auringossa 2010 -sähköisessä kehitysyhteistyölehdessä.